Lue keskustelun säännöt.
Muita, joiden on vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä?
Olen jo nelikymppinen ja ihan perussosiaalinen ihminen. Tutustun helposti ja tuttuja on paljon. Mutta erittäin harvasta tulee läheisempi ystävä. Tunnen välillä olevani yksinäinenkin, koska läheisiä ihmisiä on vain muutama. Mutta en väkisinkään halua yrittää rakentaa syvempää ystävyyttä esim. harrastus- tai työkavereiden kanssa, jos ei tunnu luontevalta.
En siis valita tilannettani, onhan se hyvin pitkälti oma valinta, vaan lähinnä kyselen, että onko muita samanlaisia? Että kaipaisi ystäviä, mutta ei sitten kuitenkaan oikein löydy sellaisia, joiden kanssa kemiat natsaa ja löytyy syvempi yhteys?
Kommentit (334)
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli sama ongelma vielä viime vuoteen saakka. Yritin aina ystävystyä, mutta jotenkin ne yritykset aina kuivui kasaan. Tai sitten jouduin lopettamaan ystävyyden, kun päädyin jonkun oksennusämpäriksi. Taisin tännekin kirjoittaa aloituksen suurin piirtein samalla otsikolla. Kun tuntui, ettei "miullaisii" ihmisiä vaan ollut missään.
Sitten yhtäkkiä ymmärsin, että yritän ystävystyä, koska ihmisellä kuuluu olla ystäviä. Kyse ei ole kohdallani todellisesta tarpeesta. En oikeasti kaipaa yhtään enempää sosiaalista vuorovaikutusta. Yritin luoda ystävyyttä väkisin, koska se kuuluu asiaan, tarvitsematta tai haluamatta sitä oikeasti.
Aloin kysyä itseltäni milloin mitäkin tehdessä, että "Tekisinkö tätä mieluummin jonkun muun kanssa kuin yksin?" Vastaus oli aina ei. Joten... Mitä hittoa minä niillä ystävillä siis ajattelisin tekeväni? Älyllistä vuorovaikutusta saan töissä, ja mieheni kanssa sekä älyllistä että emotionaalista sen verran kuin tarvitsen.
Nyt on hyvä olla.
Sama täällä!
N40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni se, että olen käynyt neljällä eri terapeutilla eri elämänvaiheissa, yhteensä noin kuuden vuoden ajan, on tehnyt sen että tarvetta ns. jokapäiväiseen rupatteluun ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Olen samanikäinen ja olen tuntenut itseni yksinäiseksi lukuisista tuttavistani huolimatta koko ikäni johtuen älykkyydestäni. Olen korkeasti koulutettu ja ammatiltani tutkija, mutta tuttavapiiristäni huolimatta tunnen täydellistä eksistentiaalista yksinäisyyttä. Naisena minun on myös ollut mahdotonta löytää kumppania siitä huolimatta, että miehet pitävät minua viehättävänä.
Puistattaa ajatuskin ihmisestä, joka pitää korkeakoulutusta tai tutkijuutta merkkinä älykkyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni se, että olen käynyt neljällä eri terapeutilla eri elämänvaiheissa, yhteensä noin kuuden vuoden ajan, on tehnyt sen että tarvetta ns. jokapäiväiseen rupatteluun ei ole.
Sääli, että sosiaalisuuskin on kaupallistettu ja ulkoistettu monella noin nykyään
Vierailija kirjoitti:
Minä:
Tieteellinen maailmankatsomus
Verbaalinen ja keskustelutaitoinen
Rauhallinen
Huumorintajuinen
Luonnonystävä yli ihmisystävyyden
Mieleltäni terve, mutta melankolinen ja pessimistinen
Kunnianhimoton
Minimalistinen ja siksi elintasoltani vaatimaton
Alkoholin kohtuukäyttäjä
PerheellinenVaikeaa on löytää todellista samalla aallonpituudella viestivää ystävää. Tuntuuko tutulta?
Mieleltään terve
Melankolinen
Valitse yksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en odota ystävien olevan samanhenkisiä eikä minulla ole heitä kohtaan muutenkaan odotuksia, joten minulla on paljon ystäviä. En arvostele tai arvioi heitä vaan pidän ystävistäni aidosti ja toivon heille kaikesta sydämestäni vain hyvää.
Voisitko ystävystyä ihmisten kanssa ilman samanhenkisyyden määrittelyä, jos kuitenkin kaipaat ystäviä? Myötätunnon ja ymmärryksen opetteleminen auttaa myös hyväksymään erilaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni se, että olen käynyt neljällä eri terapeutilla eri elämänvaiheissa, yhteensä noin kuuden vuoden ajan, on tehnyt sen että tarvetta ns. jokapäiväiseen rupatteluun ei ole.
Sääli, että sosiaalisuuskin on kaupallistettu ja ulkoistettu monella noin nykyään
Kyllä minulla oli ihmissuhteita noiden kolmen ensimmäisen terapiajakson aikana. Viimeisimmän aikana katkaisin monia toimimattomat suhteet. Minä koin sen itse niin, että kaverisuhteissa ajauduin aina jotenkin käytetyksi ja määräillyksi. Minun olisi pitänyt palvella muiden tarpeita. Terapiassa oli kerrankin kyse minusta ja minua kuunneltiin. Jos olisin saanut samaa kavereilta, olisin kokenut jääväni velkaa heille saman. Terapia hoitui rahalla, ei tarvinnut antaa emotionaalisesti mitään mitä en halunnut antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikallani on ihminen joka haukkuu selän takana lopulta kaikkia. Itse olen se josta ei pidetä. (osittain tämän juoruajan takia) ..kun hänen 'ystävät ' kääntää selkänsä juoruja riittää taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni se, että olen käynyt neljällä eri terapeutilla eri elämänvaiheissa, yhteensä noin kuuden vuoden ajan, on tehnyt sen että tarvetta ns. jokapäiväiseen rupatteluun ei ole.
Sääli, että sosiaalisuuskin on kaupallistettu ja ulkoistettu monella noin nykyään
Kyllä minulla oli ihmissuhteita noiden kolmen ensimmäisen terapiajakson aikana. Viimeisimmän aikana katkaisin monia toimimattomat suhteet. Minä koin sen itse niin, että kaverisuhteissa ajauduin aina jotenkin käytetyksi ja määräillyksi. Minun olisi pitänyt palvella muiden tarpeita. Terapiassa oli kerrankin kyse minusta ja minua kuunneltiin. Jos olisin saanut samaa kavereilta, olisin kokenut jääväni velkaa heille saman. Terapia hoitui rahalla, ei tarvinnut antaa emotionaalisesti mitään mitä en halunnut antaa.
Juu ei siinä muttaharmi, ettet saanut tarvitsemaasi kavereilta ja piti tyytyä maksullisiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on elämäni aikana ollut yksi aito ystävä asuessani muutaman vuoden ulkomailla. Sellainen ihminen, johon saattoi aina luottaa, jonka kanssa saattoi jutella tuntikausia huomaamatta ajan kulkua ja jonka tiesin aidosti pitävän minusta.
Muut on olleet lähinnä hyvän päivän tuttuja tai kahvittelukavereita, jotka eivät koskaan ehdota tapaamista minulle, vaan joihin itse täytyy ottaa yhteyttä. Kaksi näistä olin tuntenut teinistä asti, mutta huomasin ajan myötä vahingoniloa heidän kasvoillaan avautuessani epäonnistumisista elämässäni ja kateutta, kun minulle tapahtui hyviä asioita. Lopetin yhteydenpidon, koska en tarvitse tällaisia ihmisiä elämääni.
Havahduin siis päälle kolmekymppisenä siihen, ettei minulla ole oikeasti yhtään ystävää. Toisaalta vapaa-aikaakin on töiltä ja harrastuksilta niin vähän, että vietän sen mieluiten mieheni kanssa ja lapsuudenperhettä näen n. kerran kuussa. Se riittää sosiaaliseksi kanssakäymiseksi, enkä varsinaisesti kaipaa ystäviä. Päiväkirjaani puran mietteeni, joista en viitsi miehelleni avautua, vaikka jaammekin melkein kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samanikäinen ja olen tuntenut itseni yksinäiseksi lukuisista tuttavistani huolimatta koko ikäni johtuen älykkyydestäni. Olen korkeasti koulutettu ja ammatiltani tutkija, mutta tuttavapiiristäni huolimatta tunnen täydellistä eksistentiaalista yksinäisyyttä. Naisena minun on myös ollut mahdotonta löytää kumppania siitä huolimatta, että miehet pitävät minua viehättävänä.
Puistattaa ajatuskin ihmisestä, joka pitää korkeakoulutusta tai tutkijuutta merkkinä älykkyydestä.
Taidat projisoida omaa epävarmuutta. Tuossa viestissähän mainittiin älykkyys ja koulutus erikseen, sinä vain oletit yhteyden niiden välille. -eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on hieman hankalaa ollut. Minulla on kohtuullisen erikoiset harrastukset.
Ystävä kirjoitti:
Itse en odota ystävien olevan samanhenkisiä eikä minulla ole heitä kohtaan muutenkaan odotuksia, joten minulla on paljon ystäviä. En arvostele tai arvioi heitä vaan pidän ystävistäni aidosti ja toivon heille kaikesta sydämestäni vain hyvää.
Voisitko ystävystyä ihmisten kanssa ilman samanhenkisyyden määrittelyä, jos kuitenkin kaipaat ystäviä? Myötätunnon ja ymmärryksen opetteleminen auttaa myös hyväksymään erilaisuutta.
En tiedä muista mutta minulla kyse ei ole siitä että VAADIN ystäviäni olemaan samanlaisia kuin minä vaan kyse on siitä etten vain luonnostaan osaa ystävystyä kuin samanhenkisten kanssa. Kyse ei ole siitä etten haluaisi ystävystyä tai hyväksyä erillaisia ihmisiä, en vain osaa olla luonnollisesti heidän kanssaan ja tuntuu etteivät hekään osaa toimia minun kanssa kun jutut ja vitsit lentelee toistemme päiden yli. En valitse olevani tällainen. Enkä näkisi että ongelma olisi minun sosiaalisissataidoissani. Omaan ainakin suomalaisella mittapuulla katsottuna hyvät sosiaalisettaidot ja osaan heittäytyä rennosti juttelemaan tuntemattomienkin kanssa mikä tuntuu olevan yllättävän vaikeaa monille. Mutta valitettavasti en ole sosiaalinen kameleontti joka sulautuu mihin tahansa porukkaan vaan tarvitsen samanhenkisen ihmisen.
Näin on ollut aina esim. nuoruuteni kaveripiirissä jossa tulin vain yhden kanssa loistavasti juttuun. Tämä kaveri sitten toimi tavallaan katalysaattorina minun ja muun porukan välillä mikä mahdollisti että tulin loppuporukan kanssa juttuun. Mutta kun tämä kaverini muutti pois niin ongelmat alkoivat loppuporukan kanssa. Meillä kun ei ollut juuri mitään yhteistä mielenkiinnon kohdetta taikka samanlaista hupsua huumorintajua vaikka nauroivatkin minun ja kaverin jutuille. Ongelma oli vain siinä ettei oltu samalla aaltopituudella, minun huumorintaju oli liian räiskyvä ja heidän taas liian vaisu minulle ja samallaisesti voi kuvata meidän keskustelutyylejämmekin. Eikä kyse ollut siitä ettenkö yrittänyt rakentaa loppu porukkaan ystävyyttä, mutta se ei vain ole onnistunut useammankaan vuoden jälkeen. Olen oikeastaan vain yhden kanssa enää kaveri (vaikken läheinen edelleenkään) tuosta porukasta ellei tuota läheisintä kaveria lasketa mukaan.
Pitkään piiskasin itseäni että miksen vain pysty ystävystymään ihmisten kanssa kuten monet muut mutta sitten oli pakko hyväksyä että olen vain luonteeltani tällainen ja se on ihan OK. En tarvitse suurta kaveripiiriä vaan riittää että on edes jokunen jonka kanssa tuntee että me ymmärrämme toisiamme…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No näin goottihenkisenä ihmisenä olisi todella ihanaa tavata muita tästä alakulttuurista kiinnostuneita ihmisiä.
Tietenkin kun olen itse pääosin sisällä viihtyvä ja ujompi introvertti, niin etsisin myös sellaista porukkaa, joka ymmärtäisi ja hyväksyisi myös hiljaisuuteni, arkuuteni ja tarpeeni ladata akkuja sosiaalisten kohtaamiseen jälkeen. 🙂
En nyt ihan gootti ole ulkomuodollisesti mutta sydän on musta ja synkkä metalli tekee siitä vielä mustemman ja kietoo piikkilankaa sydämen ympärille. Rakastan synkkää metallia, etenkin pianon, viulun ja sellon yhdistelmä. <3 Vesisade ja ukkonen taustalla ja puista tippuvat lehdet yhdistettynä metallin kauniisiin surusäveliin. <3 Kyllä se yksinäisyys sattuu mutta kun on metallia niin se auttaa suruun syvimpäänkin.
Asun ite turussa, ja haaveissa olisi nähdä draconian joskus livenä.
M35 turusta
Hei te kaksi! Nyt sovitte jonkun tapahtuman minne menette! Kuulostaa, että teillä synkkaisi ainakin kavereina.
=D
Ai näin AV:n kautta? Hymyilytti toki mutta ihan oikeasti joo. 😄
Kuka täältä mukamas on löytänyt ystäviä itselleen?
Tv. tämän ylemmän lainaamasi viestin kojoottinaisimmeinen.
Itseasiassa mä nään todennäkösempänä sen et löydän ystävän täältä palstalta enemmin kuin deittipalstoilta. Mulla on ollut täällä paljon enemmän hyviä keskusteluja kuin koskaan deittipalstoilla yhteensä. Mua kiinnostais oikeesti tutustua suhun, ja meillä on yhteinen kiinnostuksen kohde, eli metalli musiikki. Tosin nyt työttömänä ollessa ei hirveesti ole varaa mihinkään festareille, mutta katson jos pystyn laittamaan rahaa sivuun. Mulle pelkkä hyvä kirjekaveri ois jo iso juttu, kaveri mitä voisin ystäväksikin kutsua.
Haluaisin tutustua, laita meilii mulle:
Kyllä olen yksinäinen. Perheeni on riitaisa, joten ei pidetä paljoa yhteyttä jäljellä olevan vanhemman tai sisarusten kanssa. Lapsuuden parhaat ystävät asuu toisella paikkakunnalla, eikä minulla ole kuin kahden kanssa jäljellä mitään yhteistä. Näemme kerran pari vuodessa.
Joidenkin ystävien kanssa yhteydenpito jäänyt sen takia, että aina olisi pitänyt baareihin lähteä istuksimaan. En jaksa sellaista, enkä tykkää siitä, että painostetaan juomaan siitä huolimatt, että on jo sanonut ettei se huvita ja ehdottanut muuta tekemistä. Toisille olin pelkkä kriisiturva. Silloin soitettiin, kun oli joku ongelma omassa elämässä ja sitä piti päästä purkamaan. Muutoin ei pidetty yhteyttä tai kiinnostuttu minun asioista. Ei kiitos moiselle hyväksikäytölle.
Nykyään käyn töissä ja opiskelen yliopistossa samalla. Aikaa ei juuri jää sosiaalistumiselle töiden ulkopuolella. Tai jos jääkin, niin aina ei jaksa. Muutin opiskelujen rakia toiselle paikkakunnalle ja tuntui, että joutui aloittaa koko elämän alusta. Aikuisena ei ole niin helppo tutustua enää, kun kaikilla on omat elämät. Suurin osa ikäisistäni on perheellisiä ja heillä ei ole sillä lailla vapaa-aikaa, toki ei minullakaan. Aina on jotain velvollisuuksia.
Elämä on mennyt aikalailla suorittamiseksi. Ei jaksaisi aina olla tekemässä jotain siltä loputtomalta todo-listalta, mutta siitäkin tulee syyllinen olo, ellei tee mitään. Uupumusta on ilmoilla ja sen vuoksi jotenkin kiinnostaa entistä vähemmän edes yrittää tavata muita. Tai ylipäätään mikään ei oikeastaan kiinnosta, vaan kaikki on vähän pakkopullaa.
Tietysti on myös tämä kiva koronatilanne, jonka takia opiskelut on etänä jo toista vuotta ja pitää muutenkin harkita menojaan. Jos tulisi uupumuksen päälle vielä joku long covid niin olisin täysin laitoskamaa. Että pers eellä puuhun ja heti huomenna uudestaan.
Joo. Mulla on paljon ihmisiä ympärilläni, mutta sielunsiskoja kolme. Kaksi heistä itseäni 15 vuotta vanhempia. Olleet elämässäni kymmeniä vuosia. Tuorein ystävä tupsahti elämääni 7 vuotta sitten. Hämmästyttävä, iloinen yllätys. Näin kuuskymppisenä en ystävysty kovin helposti. Minusta on tullut valikoiva. Työni on niin vuorovaikutteista, etten halua jakaa arvokasta vapaa-aikaani ihmisten kanssa, joiden seurassa en oikeesti viihdy.
En myöskään jaksa ihmissuhteita, joissa minulta odotetaan tiivistä yhteydenpitoa. Minusta ei ole sellaiseen. Inhoan puhelimessa lätisemistä! Sen sijaan voisin kirjoitella viestejä ja sähköposteja määrättömästi. Aika rauhassa saan siis olla, mikä sopii mulle mainiosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samanikäinen ja olen tuntenut itseni yksinäiseksi lukuisista tuttavistani huolimatta koko ikäni johtuen älykkyydestäni. Olen korkeasti koulutettu ja ammatiltani tutkija, mutta tuttavapiiristäni huolimatta tunnen täydellistä eksistentiaalista yksinäisyyttä. Naisena minun on myös ollut mahdotonta löytää kumppania siitä huolimatta, että miehet pitävät minua viehättävänä.
Puistattaa ajatuskin ihmisestä, joka pitää korkeakoulutusta tai tutkijuutta merkkinä älykkyydestä.
Taidat projisoida omaa epävarmuutta. Tuossa viestissähän mainittiin älykkyys ja koulutus erikseen, sinä vain oletit yhteyden niiden välille. -eri
Konteksti
Vierailija kirjoitti:
Olen samanikäinen ja olen tuntenut itseni yksinäiseksi lukuisista tuttavistani huolimatta koko ikäni johtuen älykkyydestäni. Olen korkeasti koulutettu ja ammatiltani tutkija, mutta tuttavapiiristäni huolimatta tunnen täydellistä eksistentiaalista yksinäisyyttä. Naisena minun on myös ollut mahdotonta löytää kumppania siitä huolimatta, että miehet pitävät minua viehättävänä.
Kiintoisaa. Mikä on tutkimusalasi?
Jep, järkevät ihmiset alkaa olla sukupuuttoon kuoleva laji.
Jos Sijaltainen nousisi.
Naisten kanssa ystävystyn joskus. Kuitenkin naisten kanssa monesti tulee jotakin ongelmia ystävyyteen kun en ole esim teennäinen niinkuin jotkut naisista. Poikaystävää en sitten taas löydä millään. En ole ikinä seurustellut ja olen jo 25. Käyn joskus treffeillä mutta harvemmin ne johtaa mihinkään. Minusta ei kiinnostuta ja itse ihastun todella harvoin.