Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa!! Hukassa 10-vuotiaan kanssa :(
23.02.2015 |
en enää tiedä mitä tehdä. Esikoinen on 10-vuotias, arka ja hiljainen (koulussa) tyttö. Kotona on viimeisen vuoden ajan ollut helvetti irti. Meillä on kaksi pienempää sisarusta joita tönii, nimittelee, haukkuu ja kiusaa minkä ehtii. Tänään viimeksi tönäisi edestään juuri kävelemään oppineen pikkuveljen kovalle jäiselle maalle!! Kuusivuotiasta pikkuveljeä nimitti ruokapöydässä tyhmäksi pelleksi, kun tämä yritti saada ihailemansa isosiskon huomiota hassuttelemalla.
Ongelma on se, että kaksi pienempää sisarusta ovat kilttejä ja tottelevaisia ja heitä todella harvoin tarvii käskeä tai ojentaa tai torua. Kun taas esikoisen käytös on suoran sanottuna aivan paskaa kokoajan, ja päivittäin joudutaan huomauttelemaan ja torumaan huonosta käytöksestä. Varsinkin keskimmäinen lapsi surettaa, ihailee suuresti isosiskoaan ja matkii tätä kaikessa, haluaa huomiota jota ei häneltä saa. Nyt alkaa näkyä matkiminen myös siinä, että keskimmäinen nimittelee vauvaa ja meitä vanhempia - käyttäytyy siis kuin isosiskonsa.
Me ollaan yritetty ystävällistä keskustelua, rangaistuksia, lahjomista, uhkailua, ihan kaikkea. Tyttö ei käsitä kuinka huonosti käyttäytyy. Tänään oli viimeinen pisara tuo vauvan tönäisy ja keskimmäisen nimittely, takavarikoin puhelimen viikoksi. Tyttö mököttää kolmatta tuntia huoneessaan.
Mulla on keinot loppu, auttakaa!! Miten saan tytön tajuamaan omat tekonsa? Hän on itse kärsinyt koulussa ilkeästä luokkakaverista joka nimittelee ja käyttäytyy huonosti ja tasan tietää miltä se tuntuu, silti tekee samalla tavalla omille sisaruksilleen!
Voiko tuossa iässä jo olla murrosikä? Fyysisesti ei ole ollenkaan murkkuiän merkkejä vielä. Musta tuntuu etten osaa yhtään olla tuolle vanhempi, yöunet menee näitä miettiessä. Pelkään että teen ihan väärin kaiken, äskenkin tyttö huusi kuinka "minua aina syytetään kaikesta, minussa on aina vika!" No niinhän se on! Me vanhemmat muistetaan myös huomioida hyvä käytös ja ne harvat hetket kun viettää sovussa perheen ja sisarusten kanssa aikaa huomioidaan aina, halataan ja kiitellään hyvästä käytöksestä ja sanotaan että on hyvä mieli kaikilla. Ei auta.
Kiitos jos jaksoit lukea, vinkkejä otan vastaan ennenkuin aivan romahdan :(
Kommentit (81)
En lukenut ketjua, vain ap:n aloituksen. Jos lasta kiusataan koulussa, hän hyvin herkästi purkaa sen kotona, jossa on turvallista kiukutella ja olla huonolla päällä. Kannattaa ottaa selvää mitä koulussa OIKEASTI tapahtuu. Opettaja hyvin herkästi sanoo, ettei kiusaamista ole, mutta sitä voi kuitenkin olla. Erityisesti tytöt osaa kiusata hyvinkin johdonmukaisesti ja aikuiselta salassa. Olisiko mahdollista käydä välitunneilla seurailemassa tilannetta? Vaikka niin, ettei tyttösi tai muut oppilaat tiedä.
Keskustelua tytön kanssa, ennen kaikkea aikaa ja huomiota ja selvät rajat. Vanhemmille lapsi ei saa huutaa eikä nimitellä. Myös sisaruksia täytyy kohdella kauniisti. Korosta perhekeskeisyyttä ja että te olette samalla puolella, vanhemmat ja lapset yhdessä. Tue sisarussuhteen muodostumista yhteisellä puuhastelulla. Ei tarvi mitään ihmeellistä esim.ulkoilu yhdessä, leipominen, isompi lukee pienemmille tms. Myös korosta sitä, että isosisko voisi huolehti pienemmistään ja auttaa sinua, jolloin hän voisi kokea itsensä tärkeäksi.
Tsemppiä teille koko perheelle, pieni on vielä 10vee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistin niin 10 vuotiaan itseni tuosta kuvauksestasi. Minulla on kaksi reilusti nuorempaa sisarusta joilla taas keskenään pieni ikäero. Tuon ikäisenä minua alkoivat kiinnostaa omat jutut ja kaikki pikkusisaruksiin liittyvä oli lapsellista ja tyhmää. Oli noloa käydä koko perheen kanssa yhtään missään kun vanhempien piti paimentaa kiljuvia ja melskaavia pieniä. Kaikki yhteiset matkat ja muu tekeminen oli hirveätä, kun piti mennä pienten ehdoilla. Itse olisin halunnut mennä taidenäyttelyyn, teatteriin, elokuviin tai vaikka leivoskahveille ja olla vähän aikuismaisesti. Vanhemmillani ei ollut resursseja tehdä kanssani mitään minua kiinnostavaa ja tietoisesti eristäydyin perheestäni melkein kymmeneksi vuodeksi. Teini-ikäisenä jopa toivoin, että kaikki olisivat kuolleet pois jossain onnettomuudessa. Koulussa minulla oli muutama ystävä ja onnistuin aina löytämään mielekästä seuraa. Suhde äitiini oli vaikea ja kielsin häneltä jopa kaiken fyysisen halailun ja muun, koska koin oloni niin ulkopuoliseksi ja huonoksi. Kohtelin myös pikkusisaruksiani välinpitämättömästi ja vasta aikuisiällä tutustuin heihin uudestaan. Nyt olemme todella läheisiä ja meillä on mukavaa yhdessä. Äitini kuoli kun olin parikymppinen emmekä ikinä ehtineet puhua asioita enkä tiedä olisinko halunnutkaan.
Luulen että tyttäresi kokee olonsa tällä hetkellä hyvin yksinäiseksi niin kotona kuin koulussa. Kotona olette sinä ja miehesi sekä pikkusisarukset. Tyttärelläsi ei ole ketään omaa kenelle hän kokisi olevansa tärkeä ja jolta saisi huomiota. Onko hänellä tilaa ja hetkeä käpertyä syliisi, kun kasvaminen tuntuu pelottavalta ja sitä haluaisikin olla vielä ihan pieni? Koulussa voi olla myös hankalaa, kaikki kehittyvät eri aikaan; osa 10 vuotiaista tytöistä meikkaa ja osa leikkii vielä barbeilla. Jännittäminen ja epävarmuus sekä pohdinta siitä että kelpaako ovat varmasti tyttäresi tämän hetken huolenaiheita. Koita ymmärtää ja rakastaa lastasi ja huomioi häntä kivoilla pienillä jutuilla. Kehu häntä ja auta häntä luomaan positiivinen kuva itsestään. Myönteinen suhtautuminen tulee sitten aikanaan takaisinpäin. Älä luovuta :)
Itselleni tulee mieleen että elätte taaperoarkea ja tytön saama huomio on olematonta ja sitten tyttö kiukkuaa taaperoille. Eli kysynpä sinulta Milloin olet ollut tytön kanssa kahdestaan leffassa tai kahdestaan pulkkamäessä tai kahdestaan uimassa? Tai kahdestaan jätskillä ja kirjastossa?
Monesti teidän kaltaisissa perheissä jää esikoinen varjoon ja eletään tiukkaa rytmitettyä taapero arkea.
Olen nähnyt tällaisen perheen missä oli isompi poika ja taapero. Tuo poika aiina valitti että vauva arki on tylsää. Toki sä et halua tätä asiaa myöntää koska joutuisit jotain tekemään lapsesi eteen ja se tuskin sulle sopii. Et tarvitse mitään kasvatusoppaita vaan anna tytölle 10v. tytön juttuja, taaperot ei siihen kuulu.
Ja sitten myös ne kaverit jotka pääsee kylään sekä yökylään.
Mulla 10 ja 13v. lapset ja kummankin kanssa on yksilö juttuja. 80
32! Teette nimenomaa perheenä ja pikkuinen on mukana ja siinä sen ongelma onkin! Pitää olla esikoinen ja toinen vanhemmista ja ei sitä taaperoa mukaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka ilta vikka luet tyttösi kanssa kahdestaan jotain kirjaa, ensin hän lukee sinulle pari sivua ja sitten sinä luvun loppuun. Sitten juttelette miten päivä sujui ja iltapusut. Tuntee että on huomioitu ja rakastettu. Muista kehua esim lukemista, läksyjen tekoa ta jotain harrastusta.
Onko tytöllä jokin oma harrastus jossa saisi tuntea olevansa hyväksytty?
Meillä ainakin lapsilla on tarkeää, että on omat harrastukset joihin kannustetaan.
Tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 21:24"]
Meillä vähän samaa, esikoinen on tyytymätön, kova jännittämään kaikkea. Kuitenkin pärjää koulussa ja harrastuksissa. Vaikea miettiä, mikä on huonon käytöksen syy. Yritetään aina kehua, mutta mikään ei tunnu riittävän. Sisaruksia ei saisi kehua yhtään. Välillä tuntuu kuvittelevan ihan omiaan, ei hyvä sekään.
[/quote]
Lopettakaa se luonnoton kehuminen. Sellainen kertoo lapselle vain, että hänessä on jotain ihan järkyttävää vikaa, jonka takia häntä täytyy pönkittää ja kompensoida. Normaalit odotukset, normaalit vaatimukset, kehuja joskus ja jouluna.
Kehuilla käyvä ihminen ei ole itseohjautuva. Se on vain tervettä, että lapsi suhtautuu nuivasti kiittelyyn, ottakaa vakavasti. Sitten taas kun lapsi kalastaa huomiota ruikuttamalla ja inhoamalla itseään, moittikaa ja rankaiskaa sopivasti, jos ei lopeta. Jos tulee mutinaa sisaruksien kehumisesta, varoitus ja poistumiskehoitus, sitten rangaistus. Yksikään lapsi ei saa ryöstää toiselle kuuluvaa huomiota, yrityskin on moitittava.
Nykyisin on menty tuolle linjalle, jonka mukaan lapset hajoavat palasiksi, jos vanhemmilla ei ole jatkuva syyllisyys ja tarve hyvittää. Tosiasiassa käy päinvastoin. Ahdistuneisuus tarttuu, neuroottisesta vaativuudesta tulee opittu olomuoto. Ottakaa oma tilanne, täyttäkää roolinne, vaatikaa jokaista perheenjäsentä kunnioittamaan toisten tilaa, jotta voivat myös pyytää itselleen sen, mikä heille oikeudenmukaisesti kuuluu - ei sen enempää.
Sama koskee aapeen tyttöä. Hiljaisuus ei ole merkki hänen heikkoudestaan, vaan tervettä itseinhoa, koska ei hänkään tykkää siitä, millainen hänestä on tullut. Aapee voisi miettiä, miksi hän ei kestä lapsensa vihaa. Se on valtava puute aikuisessa ihmisessä. Lepyttelemällä ja mielistelemällä kasvatetusta lapsesta ei tule aikuista vaan vihainen ja hämmentynyt ikiteini, joka ei pidä itsestään vaikka seisoisi päällään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka ilta juttelemaan sängyn ääreen kun käy nukkumaan. Siinä helposti omaa aikaa 20min.. Muista ottaa syliin, silittää, suukkoja. Kehu, SANO että rakastat häntä!!!
Menkää perheneuvolaan yhdessä ja erikseen.
Kerro tyttärellesi, että rakastat häntä ja kysy, miten hänellä menee ja onko huolia - kysy usein. Tee jotain kivaa hänen kanssaan kahden - säännöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi rangaistuksena on puhelimen pois ottaminen? Millä tyttö pitää yhteyttä niihin kavereihinsa? Minä tukisin sosiaalista kanssakäymistä, jos on hiljainen ja sulkeutuva koulussa.
Anna vain sellaisia rangaistuksia jotka pystyt pitämään!
Rangaistuksen antaisin vain sisarusten fyysisestä satuttamisesta. Jos vain kiukuttelee, yrittäisin jutella ja kaivella perimmäisiä syitä esiin.
10-vuotias on jo niin vanha ettei samat menetelmät käy kuin pienempiin. Teennäinen kehuminen ei enää toimi, kiitoksen pitää olla aito.
Enemmän yhteistä tekemistä, arvostakaa lapsen juttuja ja huumoria, antakaa vastuuta ja luottakaa.
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 00:30"]
On se kamalaa, kun vain kiltti lapsi kelpaa. Heti kun lapsi näyttää negatiivisia tunteita, niin olette vihaamassa, omaa lastanne... Kaikille hirviöille niitä lapsia siunaantuukin... Ei mikään ihme, että ette saa yhteyttä omaan lapseenne, olette itse varmasti kamalan rikkinäisiä ihmisiä.
[/quote]
Jumalauta mitä syyllistämistä ja haukkumista! Itsekö olet täydellinen? Ap:n kirjoituksista saa käsityksen, että heillä hyvä perhe ja aidosti välittävät kaikista lapsistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheneuvolasta saa apua näihin ongelmiin.
Meillä oli samanlaista ja kuinkas ollakkaan, ilkeily ja kiusaaminen jatkui koulussa. Otappa asiasta selvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko tyttö olla masentunut?
Siskollani masennus ilmeni juurikin hänelle epätyypillisenä agressiivisuutena. Oli tosin hiljainen, itseensä käpertynyt eikä sanallisesti uhmannut aikuista kuin harvoin.Sisaruksille puhui kyllä julmasti.
Masentuneena ei kykene tuntemaan empatiaa, kun oma olo on niin synkeä. Kun sisareni sai lääkkeet oli puolen vuoden kuluttua kuin eri tyttö. Kykeni keskustelemaan tunteistaan ja empatiakyky ja hellyys palasivat.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 20:25"]Meillä oli samanlaista ja kuinkas ollakkaan, ilkeily ja kiusaaminen jatkui koulussa. Otappa asiasta selvää!
[/quote]
On juteltu ihan vasta open kanssa. On koulussa hiljainen ja arka, ei tosiaan kiusaa siellä ketään. Viettää aikaa yhden parhaan kaverinsa kanssa, joka myös hiljainen. Ap
olette syrjineet tyttöä, kun on tullut uusia lapsia, unohtaen ensimmäisen.
kai sitä tuntee olonsa hyljeksityksi. ehkä ette tahallaan, mutta lapsi huomaa. milloin olet esim. sinä viimeksi viettänyt tytön kanssa KAHDEN jonkun kivan päivän?
ja tuo sinun tällä hetkellä tuntemasi "viha" tms kumpuaa kirjoituksestasi, niin kyllä sen valitettavasti lapsikin aistii, että ei ole hyväksytty....
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 20:27"]Voisiko tyttö olla masentunut?
Siskollani masennus ilmeni juurikin hänelle epätyypillisenä agressiivisuutena. Oli tosin hiljainen, itseensä käpertynyt eikä sanallisesti uhmannut aikuista kuin harvoin.Sisaruksille puhui kyllä julmasti.
Masentuneena ei kykene tuntemaan empatiaa, kun oma olo on niin synkeä. Kun sisareni sai lääkkeet oli puolen vuoden kuluttua kuin eri tyttö. Kykeni keskustelemaan tunteistaan ja empatiakyky ja hellyys palasivat.
[/quote]
Hyvin mahdollista. On tosi apea kokoajan, kaikesta valittaa ja mihinkään ei ole tyytyväinen. Me ei isänsä kanssa tiedetä missä vika, kotona ei tapella, huumoria ja yhdessäoloa riittämiin eikä meillä vanhemmilla masennusta, alkoholismia tai muutakaan. Minä kotiäitinä ja isäkin todella osallistuva ja hyvä isä. Ei tiedetä missä on mennyt pieleen että lapsi on niin onneton!! Sydän särkyy :( Ap
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 20:29"]olette syrjineet tyttöä, kun on tullut uusia lapsia, unohtaen ensimmäisen.
kai sitä tuntee olonsa hyljeksityksi. ehkä ette tahallaan, mutta lapsi huomaa. milloin olet esim. sinä viimeksi viettänyt tytön kanssa KAHDEN jonkun kivan päivän?
ja tuo sinun tällä hetkellä tuntemasi "viha" tms kumpuaa kirjoituksestasi, niin kyllä sen valitettavasti lapsikin aistii, että ei ole hyväksytty....
[/quote]
Mä olen juuri tämän takia viettänyt tytön kanssa jo vuosia "tyttöjen iltoja" kerran kuussa. Käydään ostoksilla, leffassa, syömässä yms. Silloin tyttö iloinen ja hurmaava! Oma itsensä. Kyllä, pakko myöntää että viime aikoina en ole pitänyt tyttärestäni, mutta en ole mielestäni sitä hänelle näyttänyt vaan halaillut, kehunut ka huomioinut samoin kuin sisaruksiaankin. Tämä se ongelma on, että mitään kritiikkiä ei saisi antaa vaan katsoa vaan vierestä kun kohtelee sisaruksiaan kuin roskaa? Ap
Tiukat ja johdonmukaiset rangaistukset vaan. Älä välitä vaikka murjottaisi huoneessaan koko päivän. Jos sanoo että kaikki on hänen vikaansa niin sano eritellysti mitkä asiat on hänen vikaansa.
Älä välitä jos valittaa tai murmuttaa.
Sinä olet kasvattaja, et kaveri.
Ensin täytyy olla kova, sitten voi olla kiva.
Ensinnäkin, viikko ilman puhelinta on liian pitkä ja epäkelpo rangaistus. Täytyyhän teidän kuitenkin saada yhteys tyttöön. Ehdotan rangaistusmallia, jos tyttö lyö tai tönii, puhelin pois päiväksi. Jos tyttö jatkaa huonoa käyttäytymistä, puhelin pois toiseksi päiväksi. Eli yksikin tönäisy vie puhelinta päivän kauemmaksi.
Tästä ei lipsuta. Samaa voi soveltaa viikkorahaan.
EN minäkään 10-vuotiaana jaksaisi noin pienten kanssa pelata lautapelejä. Minusta nyt olisi ihan fiksua käyttäytyä normaalisti, vain väkivallasta rangaistaan. Väkivalta ei kuulu nuorempien sisarusten arkielämään. Teidän täytyy suojella muitakin lapsia.
Uhmailu ynnä muut voi kyllä jättää omaan arvoonsa. Haistatteluista tai muista voisitte keksiä jonkin täsmärangaistuksen, joka ei ole arestia tai muuta. Mutta itse en jaksaisi esiteinin uhmiin edes mennä mukaan.
Koulukiusaamiseen sen sijaan teidän täytyy puuttua rajulla otteella. Teidän tyttönne ei ole jonkun koulukiusaajan pelinappula johon hän voi purkaa pahan olon. Tyttönne on oma persoona jota tulee kunnioittaa. Nyt ilmoitatte kouluun että tilanne on loputtava ja piste.
En myöskään usko liikakehuihin mutta järjestäkää ihan kotionne kahdenkeskisiä tyttöjuttuja, kasvonaamioita, kynsien lakkaamista niin kuin jo sanottiin. En nimittäin oikein usko että 10 vee innostuu 4-6 vuotiaiden lautapeleihin. Te menette nuorempien ikätason mukaan, tytölle omaa ikätasoaan vastaavia juttuja.