Kympin tyttö Elisa, 28, ei löydä Tinderistä puolisoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riemuraketti kirjoitti:

Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.

Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.

Jos törmää kolmekymppisenä sinkkumieheen, joka on turvallinen ja josta tulisi hyvä isä, niin miksi ihmeessä et häntä rakastaisi? Tämähän olisi lottovoitto.

Riittääkö se vielä kahden aikuisen välisen romanttis-seksuaalisen suhteen perustaksi, että toinen on turvallinen ja hyvä isä?  Minusta tuolla periaatteella kannattaa valita kumppanuusvanhemmuus, mutta parisuhteeseen tarvitaan jotain muutakin: keskinäistä kemiaa, yhdistäviä tekijöitä, molemminpuolista vetovoimaa eli kipinää, sitä että toisen kanssa viihtyy, synkkaa ja on hyvä olla.

Keskinäinen kemia voi syntyä myös ajan myötä. 

Monet isovanhemmat muistavat väärin,

ja luulevat kemiaa olleen heti. Tästä on tutkimustakin. 

ensi tapaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Aivan.

Kauniin, nuoren ja fiksun Elisan pit tyytyä Penaan, 50 vee. Alkaholisoitunut, maha roikkuu rikkinäisten kalsonkien päällä, kotitöitä ei osaa. Kiroilee kuin korsteeni ja välillä saattaa vähän litsauttaa, mutta ihan vaan jos nainen sen ansaitsee. Seksiä on saatava edestä ja takaa 5 kertaa päivässä. Velkoja ulosotossa 50k€ ja niitähän ei makseta, se on periaate.

Vaihtoehtona 30 vee Nico, joka nussuttaa vasemmalta oikeelta naiset, lapset, huonekalut ja eläimet. Elämä on nautintoja varten!

Kyllä naiset on törkeitä kun Suomi-laatu ei kelpaa!

Ehkäpä realistisena vaihtoehtona olisi se 30v Pekka, joka tekee vielä korkeakoulussa päättötyötä ja työskentelee osa-aikaisesti samalla. Pekka on 170cm, pukeutuu arkena farkkuihin ja huppareihin, vapaa-ajalla saunoo kavereiden kanssa ja pelaa tietokoneella. Pekalla on hyvät suhteet vanhempiinsa. Hän käyttää alkoholia kohtuudella, eikä omista tatuointeja tai käy baareissa useinkaan. Pekka on tavallinen, kelvollinen mies.

Ihan nätti nainen kasvoista. Mutta ylipainoa on, ja vartalonmalli on vähän tätimäinen ainakin instan perusteella. Ehkä kroppa karkoittaa ainakin jotkut miehet.

Miehet ei etsi uraohjuksia, vaan kaunista & hoikkaa viehättävää naista joka pitää seksista, eikä ole dominoiva/vaikea luonne. Lisäksi, jos on ns kodinhengetär, tämä aina miehille mieleen, vielä nykyäänkin. Jos nämä kriteerit täyttyy, on valtaosalle miehistä se ja sama muut seikat (kuten esim naisen varallisuus, status työelämässä). Päinvastoin, miehet saattaa tulkita ns uraohjukset maskuliiniseksi ominaisuutena, joka näkyy parisuhteessakin monella tavoin.

T mies 30

Vierailija kirjoitti:

Siis mun on pakko kysyä, ettetkö te Tinderissä olijat tapaa potentiaalisia kumppaniehdokkaita missään muualla? Se tuntuu tosi oudolta...

Minua ei lähestytä ikinä missään. No hiprakka- ja kännimiekkoset toki ja ulk. Näin on ollut aina. Mikään ei ole muuttunut. Viimeksi pari päivää sitten yksi nuori suom. miekkonen kysyi yllättäen että mitä etsin. Siis näki, että etsin paikassa X jotain livenä XDDDD. Jo se oli erittäin hämmentävää. Että miten se nyt tuollaista kysyi XDDDD.

Muuten minua vain tölläillään menemään, ei ikinä lähestytä. Olen myös todella nuoren näköinen, joten veikkaan ison osan miekkosista luulevan minua aivan liian nuoreksi, vaikka oikeasti saatan olla vaikka pari vuotta vanhempi kuin miekkonen.

Vierailija kirjoitti:

Johtuu Elisan naamasta, että ei natsaa.

Ihan perusnaama, luulisi kelpaavan monille. Itse veikkaan syyksi enemmän persoonaa, kun kurkkasin instaan. Vaikuttaa olevan heikohko itsetunto, kaipaa kovasti hyväksyntää ja ihailua. Luulee ehkä olevansa ”tasokkaampi” mitä oikeasti on. Paljon itsekehua ja tyrkytystä. Ekoissa kuvissa perus ”katsokaa mun uusia hiuksia”, mutta oikeasti esittelen kyllä kuvassa rintavakoani aseteltuani ensin paitaa 5min oikeaan asentoon. Ei-perinteisesti kauniin instatyrkkyily vetoaa harvoin miehiin.

Tuli myös teksteistä sellaiset vibat, etten ihmettele jos jotain nepsyjuttua taustalla.

Mutta varmasti löytyy sopiva kumppani vielä hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Ihan nätti nainen kasvoista. Mutta ylipainoa on, ja vartalonmalli on vähän tätimäinen ainakin instan perusteella. Ehkä kroppa karkoittaa ainakin jotkut miehet.

Karkottaahan se useimmat koulutetut hottismiehet, ja sellaista nainen on varmaankin etsinyt, kun ei ole tärpännyt…

Vierailija kirjoitti:

Elisa on varmaan akateeminen ja etsii itselleen akateemista miestä. Niitä ei vain riitä kaikille.

Lue teksti, onko iltalukiolainen akateeminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johtuu Elisan naamasta, että ei natsaa.

Ihan perusnaama, luulisi kelpaavan monille. Itse veikkaan syyksi enemmän persoonaa, kun kurkkasin instaan. Vaikuttaa olevan heikohko itsetunto, kaipaa kovasti hyväksyntää ja ihailua. Luulee ehkä olevansa ”tasokkaampi” mitä oikeasti on. Paljon itsekehua ja tyrkytystä. Ekoissa kuvissa perus ”katsokaa mun uusia hiuksia”, mutta oikeasti esittelen kyllä kuvassa rintavakoani aseteltuani ensin paitaa 5min oikeaan asentoon. Ei-perinteisesti kauniin instatyrkkyily vetoaa harvoin miehiin.

Tuli myös teksteistä sellaiset vibat, etten ihmettele jos jotain nepsyjuttua taustalla.

Mutta varmasti löytyy sopiva kumppani vielä hänelle.

Kiinnitin samaan huomiota. Etenkin tuo kuva ”katsokaa uusia hiuksiani” = ”katsokaa mun tissejä!” Tissit ja rintaliivit tosi useassa kuvassa tyrkyllä.

Ei olla muakaan lähestytty kertaakaan mun elämän aikana vielä, tinderis oon ollu vuosia ja tuloksena 0 matchia. En juo enkä polta. Rakastan koiria ja eläimiä, metallimusiikkia, sisustamista, vanhoja rakennuksia, museoita, rustiikkisuutta, taidetta, luontoa ja lenkkeilyä. Olen tällä hetkellä työttömänä mikä vaikeuttaa kaikkea aika tavalla. Olen rankasti koulukiusattu mikä tuhosi mun itsetunnon ja itsevarmuuden, mikä teki musta todella epäsosiaalisen, ujon, aran ja pelokkaan. Kiusaamisien vuoksi en uskalla lähestyä ketään livenä.

M35 turusta, ikisinkku

Vierailija kirjoitti:

Heh, varmaan kannattaisi vaihtaa se panotinder vähän tasokkaampaan niin voisi löytyä. 

Ja ihan tosissaanko meinaa että joku akateeminen koulutus olisi joku valttikortti puolison löytymiseen? apua..

Muuten hyvä mutta Tinder ei vieläkään ole mikään "panosovellus" - siellä on erilaisia ihmisiä ihan laidasta laitaan. Suurin osa naisista jotka tulevat vastaan minulle (ja joitten kanssa matchaan) ovat juuri näitä päälle kaks/kolmekymppiset akateemiset naiset joilla on vähintään kandi-tutkinto takataskussa. Tulee paljon lääkäreitä ja arkkitehteja vastaan.

Ihan oikeassakin elämässä kohtaat ihmisiä jotka haluavat vain fyysisen suhteen, ei se rajoitu tiettyyn sovellukseen. Ei tietenkään kannata överiksi mennä, ja jutella naimiisinmenosta ja lasten teosta heti ensimmäisellä treffeillä. Mutta sen kanssa voi silti olla rehellinen.

Vierailija kirjoitti:

Miehet ei etsi uraohjuksia, vaan kaunista & hoikkaa viehättävää naista joka pitää seksista, eikä ole dominoiva/vaikea luonne. Lisäksi, jos on ns kodinhengetär, tämä aina miehille mieleen, vielä nykyäänkin. Jos nämä kriteerit täyttyy, on valtaosalle miehistä se ja sama muut seikat (kuten esim naisen varallisuus, status työelämässä). Päinvastoin, miehet saattaa tulkita ns uraohjukset maskuliiniseksi ominaisuutena, joka näkyy parisuhteessakin monella tavoin.

T mies 30

Kumminkin saamme viikottain lukea kuinka pienituloiset jahtaa varakkaita. Tääkin on (totta kai) naisten vika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riemuraketti kirjoitti:

Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.

Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.

Jos törmää kolmekymppisenä sinkkumieheen, joka on turvallinen ja josta tulisi hyvä isä, niin miksi ihmeessä et häntä rakastaisi? Tämähän olisi lottovoitto.

Riittääkö se vielä kahden aikuisen välisen romanttis-seksuaalisen suhteen perustaksi, että toinen on turvallinen ja hyvä isä?  Minusta tuolla periaatteella kannattaa valita kumppanuusvanhemmuus, mutta parisuhteeseen tarvitaan jotain muutakin: keskinäistä kemiaa, yhdistäviä tekijöitä, molemminpuolista vetovoimaa eli kipinää, sitä että toisen kanssa viihtyy, synkkaa ja on hyvä olla.

No luokaa ne yhdistävät tekijät ja kipinä? Paljon helpompaa kuin tehdä kipinöivästä häntäheikistä hyvää isää.

Kympin tyttö on lukiossa 28-vuotiaana?  Kyllä kympin tytön pitäisi jo olla silloin nousujohteisella uralla. Vai elättäjääkö etsii?

Vierailija kirjoitti:

Kympin tyttö on lukiossa 28-vuotiaana?  Kyllä kympin tytön pitäisi jo olla silloin nousujohteisella uralla. Vai elättäjääkö etsii?

Joo, ei kyllä puheet ja teot kohtaa tässä tarinassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riemuraketti kirjoitti:

Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.

Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.

Jos törmää kolmekymppisenä sinkkumieheen, joka on turvallinen ja josta tulisi hyvä isä, niin miksi ihmeessä et häntä rakastaisi? Tämähän olisi lottovoitto.

Riittääkö se vielä kahden aikuisen välisen romanttis-seksuaalisen suhteen perustaksi, että toinen on turvallinen ja hyvä isä?  Minusta tuolla periaatteella kannattaa valita kumppanuusvanhemmuus, mutta parisuhteeseen tarvitaan jotain muutakin: keskinäistä kemiaa, yhdistäviä tekijöitä, molemminpuolista vetovoimaa eli kipinää, sitä että toisen kanssa viihtyy, synkkaa ja on hyvä olla.

No luokaa ne yhdistävät tekijät ja kipinä? Paljon helpompaa kuin tehdä kipinöivästä häntäheikistä hyvää isää.

Tilattavat kotirouvat toimii noin.

Hämähäkki-mies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, varmaan kannattaisi vaihtaa se panotinder vähän tasokkaampaan niin voisi löytyä. 

Ja ihan tosissaanko meinaa että joku akateeminen koulutus olisi joku valttikortti puolison löytymiseen? apua..

Muuten hyvä mutta Tinder ei vieläkään ole mikään "panosovellus" - siellä on erilaisia ihmisiä ihan laidasta laitaan. Suurin osa naisista jotka tulevat vastaan minulle (ja joitten kanssa matchaan) ovat juuri näitä päälle kaks/kolmekymppiset akateemiset naiset joilla on vähintään kandi-tutkinto takataskussa. Tulee paljon lääkäreitä ja arkkitehteja vastaan.

Ihan oikeassakin elämässä kohtaat ihmisiä jotka haluavat vain fyysisen suhteen, ei se rajoitu tiettyyn sovellukseen. Ei tietenkään kannata överiksi mennä, ja jutella naimiisinmenosta ja lasten teosta heti ensimmäisellä treffeillä. Mutta sen kanssa voi silti olla rehellinen.

Niin eihän sitä voi pelkäksi panosovellukseksi määritellä. Asiahan on harvoin muutenkaan noin musta-valkoinen, että joko haetaan kestävää suhdetta tai pelkkää panoa. Sama ihminenkin voi käyttäytyä eri tavalla eri ihmistä tavatessa riippuen miten kemiat kohtaa.

Useampi varmaan hakee ensisijaisesti jotakin kestävämpää, mutta sitä etsiessä tulee myös näitä satunnaisia panoja matkan varrella. Näitähän voi tulla vaikka ei olisikaan edes pelkkää seksiä hakemassa. Jos vastaan tulee oikein viehättävä neiti tai komea uros, mutta tietää että siitä ei mitään suhdetta synny niin kyllähän monii silti tuohon tilaisuuteen tarttuu. Taikka sitten joku toinen kerta sitä voi seksin jälkeen päättää ettei tätä ihmistä haluakaan enää tavata ja silloin se jää vain yhteen tai pariin kertaan sen takia. Toisaalta taas joku taas voikin täysin ihastua ihmiseen jonka piti olla vain kerta pano.

Varsinkin jos sama viehättävä nainen on pyörii pitkään (kuukausia/vuosia) sinkkuna siellä Tinderissä kestävää suhdetta etsimässä, niin eihän se tarkoita sitä että hän siellä elelee selibaatissa sen aikaa. Miesten kohdalla voi ehkä olla sitten pidempiäkin aikoja ilman seksiä kun kysyntää ei samalla tavalla heille ole. Mun pointti siis tässä oli että yleensä se deittailu ei varmaan monen kohdalla mene käytännössä niin suoraviivaisesti, kuin mitä hän voi teoriassa suunnitella (esim. minä etsin... romanssi / seksisuhde / kerta pano jne.).

Voin kertoa, että tämä ei edusta millään tasolla 10 tyttöä. Ei hänessä varmasti ole mitään erityistä pielessä, mutta 10 tyttö ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riemuraketti kirjoitti:

Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.

Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.

Jos törmää kolmekymppisenä sinkkumieheen, joka on turvallinen ja josta tulisi hyvä isä, niin miksi ihmeessä et häntä rakastaisi? Tämähän olisi lottovoitto.

Riittääkö se vielä kahden aikuisen välisen romanttis-seksuaalisen suhteen perustaksi, että toinen on turvallinen ja hyvä isä?  Minusta tuolla periaatteella kannattaa valita kumppanuusvanhemmuus, mutta parisuhteeseen tarvitaan jotain muutakin: keskinäistä kemiaa, yhdistäviä tekijöitä, molemminpuolista vetovoimaa eli kipinää, sitä että toisen kanssa viihtyy, synkkaa ja on hyvä olla.

No luokaa ne yhdistävät tekijät ja kipinä? Paljon helpompaa kuin tehdä kipinöivästä häntäheikistä hyvää isää.

Mitä tatkoitat, etä "luokaa yhdistävät tekijät ja kipinä"? Jos toiseen ei tunne seksuaalista vetoa, miten se vetovoima "luodaan"? Moni varmasti ottaa tämän neuvon mielellään vastaan, koska sitähän voi soveltaa siihenkin, miten saa itsestään vetovoimaisemman. Eli kerro! Kipinä kahden ihmisen välillä on aika pitkälle juuri sitä vetovoimaa. Ja kerro myös, miten yhdistävät tekijät luodaan - miten esim. luodaan yhteensopiva huumorintaju, yhteensopivat arvomaailmat, yhteensopiva kommunikointi? Ja jos lähtökohtaisesti mitään yhteisiä unelmia, yhteisiä kiinnostuksenkohteita tai yhteensopivia suunnitelmia ei ole, miten ne voidaan "luoda"?

Jos kaikki olisi niin helppoa, että kenen tahansa kanssa voi vain "luoda" kipinän ja yhdistävät tekijät, sittenhän kuka tahansa voisi olla suhteessa kenen tahansa kanssa, ihan vaikka seksuaalisesta suuntautumisestakin riippumatta. Olisikin noin helppoa! Sinkkuja ei olisi ollenkaan, jos pariutuminen olisi sitä, että ottaa vain summamutikassa jonkun.

Jopa ystävyys- ja kaverisuhteisiin vaaditaan yhteensopivat persoonat ja ihmiset, jotka oikeasti viihtyvät toistensa kanssa. Millä ihmeen logiikalla parisuhteen kohdalla ei olisi näin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riemuraketti kirjoitti:

Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.

Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.

Jos törmää kolmekymppisenä sinkkumieheen, joka on turvallinen ja josta tulisi hyvä isä, niin miksi ihmeessä et häntä rakastaisi? Tämähän olisi lottovoitto.

Riittääkö se vielä kahden aikuisen välisen romanttis-seksuaalisen suhteen perustaksi, että toinen on turvallinen ja hyvä isä?  Minusta tuolla periaatteella kannattaa valita kumppanuusvanhemmuus, mutta parisuhteeseen tarvitaan jotain muutakin: keskinäistä kemiaa, yhdistäviä tekijöitä, molemminpuolista vetovoimaa eli kipinää, sitä että toisen kanssa viihtyy, synkkaa ja on hyvä olla.

Keskinäinen kemia voi syntyä myös ajan myötä. 

Monet isovanhemmat muistavat väärin,

ja luulevat kemiaa olleen heti. Tästä on tutkimustakin. 

ensi tapaamisesta.

Voi syntyä tai sitten on syntymättä. Ja itselleni on ainakin ihan samantekevää, miten joillain isovanhemmilla on asiat mennyt - he ovat ehkä hakeneet erilaista suhdetta muutenkin kuin minä haen. Itselleni kemia, seksuaalinen vetovoima ja persoonien yhteensopivuus on tärkeää. Voi olla, että nykyisin ihmiset haluavat suhteilta syvempää henkistä yhteyttä kuin aiemmin, ja pelkkä taloudellisesti turvattu tulevaisuus, perhe ja arjen sujuminen ei riitä.

Kuinka pitkään itse odottelisit sitä, tuleeko kemiaa? Seurustelisitko tietyn ajan, vai menisitkö ihan naimisiin ja perustaisit perheen eli odottaisitko useita vuosia kemiaa? Ja entäs, jos kemiaa ei synny edes avioliiton, usean lapsen, yhteisen talon yms myötä - sittenkö myönnetään, että tuli tehtyä huono diili, vai todetaanko sitten, että meneehän se elämä tässä näinkin?