Lue keskustelun säännöt.
Kympin tyttö Elisa, 28, ei löydä Tinderistä puolisoa
27.11.2021 |
No ei ole tarkoituskaan löytää, vaan tarkoitus on jäädä ikuiseen koukkuun koska aina voi löytää jonkun vielä paremman...
https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/183ec562-894b-4cb6-b842-fc12d6160304
Kommentit (330)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen kympin tyttö? Millä perusteilla?
Jos olisi täydellinen kympin ihminen niin ei hänen tarvitsisi roikkua Tinderissä. Joku iso vika on hänessä. Jos ei älyssä ja toimintakyvyssä eikä ulkonäössä niin voi olla vaikka luonnehtia aina sosiopatiaa myöten.Koulussa saanut kymppejä. Sillä perusteella.
No joo.. 10:n tyttö.... 😂... No siinähän voi sit olla vikaa ihan missä vaan ja vaikka kuinka paljon... Esim luonne, ulkonäkö, olemus... Ym ym.... Jestas sain koulutodistukseen 10, enkö olekkaan täydellinen🙀🙀🙀
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joku psykologi oli tehnyt tutkimusta tinderistä ja väitti että siellä on prosentuaalisesti yhtä paljon psykopaatteja kuin vankiloissa.
Se on psykopaattien "leikkikenttä", jossa he hiovat taitojaan entistä etevimmiksi playereiksi.
Se houkuttelee psykopaatteja, koska heitä viehättää "pikapalkinnot" ilman vastuuta tai varsinaista panostamista asiaan.
Heidän pelinsä on huijata nainen sänkyyn mahdollisimman nopeasti ja vähällä vaivalla ja sitten siirtyä seuraavaan.
Eli tinder kuulemma houkuttelee saalistavia narsisteja ja psykopaatteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuokin on muka kympin tyttö? Jo pelkästään tinderin käyttö laskee maksimin kasiin.
On se jännä, että palstailijat eivät ymmärrä enää käsitettä kympin tyttö. Se ei viittaa mitenkään tasoteoriaan, vaan koulumenestykseen.
No ei se tässä yhteydessä voi viitata koulumenestykseen, koska ei kukaan 28-vuotias kehtaisi mistään yli 10v takaisesta koulumenestyksestä edea puhua. Vähän sama kuin sanoisi että osasin lukea jo esikoulussa, miksi en löydä miestä
Kyllä se taitaa vähän viitata siihen suuntaan, vai mitä tarkoittaa: "Olen aina ollut kympin tai vähintään ysin tyttö. Kun tällaiseen rooliin kasvaa, oma rima nousee korkealle. Minulla on kovat odotukset itseäni kohtaan."
Suora lainaus jutusta.
Lukiossa 28-vuotiaana.. oikeasti ne kunnianhimoiset kympin tytöt ovat tuossa iässä jo hyvässä urassa kiinni.
Tosi vanhaksi on sitten haahuillut kun vasta nyt lukiossa. Kovat luulot itsestä.
Ja ketään ei pariutuessa kiinnosta koulunumerot, vaan että oketko mukava, hauskaa ja rentoa seuraa, puoleensa vetävä persoona.
Ennemminkin kuin että pingottaa, pitäisi osata höllätä sen kanssa, että millainen Ihminen on.
Kympin tyttö? Kuvan perusteella kymppi (10kg) ylipainoa vähintään
Riemuraketti kirjoitti:
Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.
Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.
Onhan tuolla lapsettomuusryhmässä 47v. itseellinen. Lähti Viroon hakemaan lahja-alkiota. Oli rehellinen. Kertoi elämän vieneen ja tajuneensa ihan liian myöhään ettei välttämättä saakaan lapsia.
Näinkin voi käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riemuraketti kirjoitti:
Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.
Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.
Kannattaa löytää? Mutta minkäs teet, jos ei löydä. Eihän tuo ole vain itsestä kiinni. Toisaalta monen persoona muuttuu vielä 20-25-vuotiaana aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää joulun odotusta kaikille :) kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mun on pakko kysyä, ettetkö te Tinderissä olijat tapaa potentiaalisia kumppaniehdokkaita missään muualla? Se tuntuu tosi oudolta...
Missä ajattelet, että niitä +35 jälkeen tapaisi?
Harrastuksissa, opinnoissa (joo, kansalais- ja aikuisopistoja on myös), työkuvioissa, baareissa, tapahtumissa, kadulla, kaupassa, kirjastossa....
Suu auki ja juttelemaan jotakin, jos kiva tyyppi kävelee vastaan. Jos se on varattu, niin mitä sitten? Kokemusta rikkaampia olette. Suomalaiset ottaa niin vakavasti tällaisen flirtin, loukkaannutaan ja luullaan, että ollaan menossa jo naimisiin. Jossakin Italiassa vilkutellaan ja vilkuillaan kadulla, eikä kukaan kauhistu tai saa traumoja. Elämä on kivempaa ja kepeämpää.
Mutta kun täällä ollaan Suomessa, ei Italiassa. Eikä se kauheasti auta, jos itse päättää toimia kuin italialaiset ja alkaa jutella joka toiselle vastaantulijalle, heittämään flirttiä kaupassa ja kysellä treffeille ihmisiä kirjastossa hakuammuntatyylillä - jos kaikki muut kuitenkin elävät suomalaisen kulttuurin mukaisesti. Tuollainen sattumanvaraisen vastaantulijan kanssa flirtin heittäminen tai kumppanin löytäminen kaupasta on oikeasti aika omituinen ajatus. Käytännössähän silloin niitä flirttejä heittelisi "kenelle tahansa" ja menisi kaupoassa juttelemaan "kenelle tahansa" - eihän jostain vastaantulijasta ehdi edes muodostaa mielikuvaa, tilanne on niin nopea. Kuinka moni tällä lailla pysäytetty oikeasi kiinnostuu ihmisestä, joka pysäyttelee ketä tahansa vastaantulijaa flirttaillen tai treffeille pyytäen? Kuinka moni kiinnostuisi tällaisesta? Veikkaan, että yksi tuhannesta.
Sitten vähennät vain omia mahdollisuuksiasi, jos lähdet tuolla asenteella liikenteeseen, että "aika epätodennäköistä tuo on" jne. Positiivisuus on tässäkin asiassa erittäin tärkeää pitää yllä.
Miten se kumppanin etsiminen sitten tapahtuisi käytännössä kadulla vastaantulijoiden joukosta tai jostain ruokakaupasta?
Käytännössä menemällä juttelemaan.
Mutta kenen kanssa? Kaupassa on jotain random ihmisiä - pitäisihän minulla olla jokin syy, miksi valitsen heistä juuri tietyn ihmisen kohteeksi.Kuinka suurella todennäköisyydellä muuten uskot tällaisen random ihmisen kiinnostuvan ihmisestä, joka tulee juttelemaan jotain - ai niin, joo, mikähän olisi luonteva keskustenaihe vaikka kaupan maitohyllyllä, sellainen mikä saisi toisen mielenkiinnon heräämään?
Kaipaisin enemmän tällaisia konkreettisia neuvoja/näkökulmia eikä vain jotain epömääräistä "mene juttelemaan ihmisille". Niinkuin kenelle?
Ja mitenkäs ne vastaantulijat kadulla - olisiko tarkoitus pysäytellä sattumanvaraisia ihmisiä ja kysellä, olisiko näillä aikaa jutella hetki, vai kommentoida ehkä ulkonäköä? Miten ehdottaisit, että lähestytään vaikka kadulla tuntemattomia ihmisiä? Kuinka todennäköisesti uskot heidän kiinnostuvan?
Rautalangasta.
No naiset tykkää, jos niitä kehuu. Sanot maitohyllyllä vaikka vitsikkäästi:”Käytsä usein täällä?” Jos nainen tuijottaa oudoksuen, jatkat:”Sulla on siellä maskin takana niin kauniit silmät, että oletan sulla olevan kaunis sielukin. Lähtisitkö joku päivä mun kanssa vaikka kävelylenkille ja kuumalle kaakaolle? Olis kiva tutustua.”
Kadulla:”Hei kaunis nainen, lähtisitkö kanssani elokuviin?”
”Hei, onko sulla hetki aikaa? Olet niin upea ilmestys, että haluaisin tavata sut toistekin. Lähtisitkö....”Huumoria peliin ja asia selvästi auki. Jos tulee pakit, niin mitä sitten? Itkeekö italialainen mies? Ei. Se levittelee nauraen käsiään ja heittää mennessään vielä lentosuukon. Ja sitten vain kohti uusia seikkailuja.
Niin, mies ilmaisee olevansa kiinnostunut ulkonäön perusteella. Mikä olisi sille naiselle motivaatio haluta lähteä tutustumaan tai leffaan tai mitä ikinä? Suurimmalle osalle naisista ei riitä miehen yksipuolinen kiinnostus, vaan miehen pitäisi herättää naisessa kiinnostus. Mikä se olisi - ulkonäkö? Vai onnistuisiko mies puolen minuutin aikana herättämään kiinnostuksen naisessa, joka ei olisi muuten edes huomannut hänen olemassaoloaan? Mies kiinnostui ulkonäön perusteella, mikä ei moneen naiseen tee vaikutusta. Uskoisin myös, että tuollaisesta naureskelevasta lentosuukkomiehestä tulisi lähinnä sellainen olo, että eihän hän niin tosissaan ollut, ja varmaan joku vitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riemuraketti kirjoitti:
Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.
Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.
Kannattaa löytää? Mutta minkäs teet, jos ei löydä. Eihän tuo ole vain itsestä kiinni. Toisaalta monen persoona muuttuu vielä 20-25-vuotiaana aika paljon.
Niin ei sitä ole kumppania minullakaan. Kaikki eivät tosiaan kumppania löydä tuohon mennessä; joillakin on enemmän ongelmia elämässä varhaisessa vaiheessa tai muita tilanteita mitkä ovat voineet tulla tielle. Elämä vaan kun ei ole reilua eikä mikään ole taattua. Ei tämä silti muuta mitenkään aikaisemmin sanomaani että kumppani kannattaisi löytää pikemmin ajoissa kuin jättää myöhemmäksi. Jos on jo nuorempana ollut vaikeuksia kumppanin hankinnassa niin kyllä se tuppaa vaan vaikeammaksi tulemaan mitä vanhemmaksi tulee juuri esimerkiksi noista syistä mitä olin listannut.
Riemuraketti kirjoitti:
Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.
Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.
Mistä se paniikki tulee? Siitäkö, että onPaKkoLisäÄtyykunKaiKkimuuTkin? Jos etsii ensisijaisesti elämänkumppania eikä siitosoria/kakarahautomoa nii kas kummaa, ei enää olekaan kiire ja voi rauhassa odottaa, että löytää itselleen sopivan ihmisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kympin tyttö? Kuvan perusteella kymppi (10kg) ylipainoa vähintään
Puhutaankohan me samasta tyypistä, se mikä oli jutun alussa, kasvokuva autossa?? Jos ei siis pysty avaamaan sitä koko juttua?
Riemuraketti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riemuraketti kirjoitti:
Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.
Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.
Kannattaa löytää? Mutta minkäs teet, jos ei löydä. Eihän tuo ole vain itsestä kiinni. Toisaalta monen persoona muuttuu vielä 20-25-vuotiaana aika paljon.
Niin ei sitä ole kumppania minullakaan. Kaikki eivät tosiaan kumppania löydä tuohon mennessä; joillakin on enemmän ongelmia elämässä varhaisessa vaiheessa tai muita tilanteita mitkä ovat voineet tulla tielle. Elämä vaan kun ei ole reilua eikä mikään ole taattua. Ei tämä silti muuta mitenkään aikaisemmin sanomaani että kumppani kannattaisi löytää pikemmin ajoissa kuin jättää myöhemmäksi. Jos on jo nuorempana ollut vaikeuksia kumppanin hankinnassa niin kyllä se tuppaa vaan vaikeammaksi tulemaan mitä vanhemmaksi tulee juuri esimerkiksi noista syistä mitä olin listannut.
Se, ettei ole vakiintunutta suhdetta vielä 25-vuotiaana, ei tarkoita kuitenkaan, että on aina tai useinkaan vaikeuksia löytää kumppani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei oo mullakaan juuri vientiä livenä eikä tinderissä. Oon perusnätti treenaava ja töissä käyvä nainen. En polta,juo ja hoidan asiani itsenäisesti. Kaikki ei vaan löydä seuraa. Elisassa välttämättä ei ole mitään vikaa mutta tinder jo itsessään on vaikea paikka naiselle.
N24
Riemuraketti kirjoitti:
Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.
Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.
"Jättää liian myöhäiseksi"? Tämä sisältää oletuksen että olisi jotain vaihtoehtoja, kiinnostuneita. Jotain mistä voisi tulla suhde.
Niin. Toisilla meistä ei ole. En ole jättänyt mitään myöhemmäksi, vaan ei ole mitään eikä ketään. Ja siksi olen yksin vielä viittä vaille nelikymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riemuraketti kirjoitti:
Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.
Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.
Mistä se paniikki tulee? Siitäkö, että onPaKkoLisäÄtyykunKaiKkimuuTkin? Jos etsii ensisijaisesti elämänkumppania eikä siitosoria/kakarahautomoa nii kas kummaa, ei enää olekaan kiire ja voi rauhassa odottaa, että löytää itselleen sopivan ihmisen.
Paniikki voi tulla monestakin asiasta. Ei se aina ole lapsien hankinnasta kiinni. Moni voi potea esim. kolmenkympin / vanhenemisen kriisiä taikka yksinäisyyttä. Aika ei odota ja vuodet menee. Harvoin se deittailu helpommaksi muuttuu mitä vanhemmaksi tulee juuri sen takia että niitä oman ikäisiä sinkkuja on vähemmän eikä samalla tavalla olla kokoonnuttu kaikki yhteen paikkaan kuten opiskeluaikoina. Sitten on kaikki työkiireet, monilla on urasuunnitelmia jne. ja voi olla stressaavaa yrittää rakentaa ihmissuhteita samaan aikaan työpaineiden kanssa.
Deitti sovellukset on tietenkin tehnyt oman ikäisten sinkkujen löytämisestä helpompaa joten ehkä siinä mielessä seuran löytäminen ei ole niin hankalaa tänä päivänä. Mitä noihin "kakarahoutumoihin" tulee niin ymmärrät varmaan että vanhemmalla iällä myös isompi osa deitti ehdokkaistasi tulee olemaan yksinhuoltaja vanhempia kuin mitä olisi nuoremmalla iällä. Eli vaikka et omia kakaroita haluaisikaan sun on mahdollisesti otettava myönteisempi asenne ainakin muiden ihmisten lapsia kohtaan mikäli et halua rajata deitti kumppaneitten määrää jo entisestään.
Nää on kaikki asioita mitä pitää miettiä ja ottaa huomioon tässä myöhäisemmällä iällä deittailleissa. Toki on varmaan ihmisiä joille myöhemmän iän deittailut sopii paremmin, mutta itse ainakin koen hankalammaksi nämä jutut nyt kuin mitä ne olisi olleet nuorempana.
Vierailija kirjoitti:
Riemuraketti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riemuraketti kirjoitti:
Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.
Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.
Kannattaa löytää? Mutta minkäs teet, jos ei löydä. Eihän tuo ole vain itsestä kiinni. Toisaalta monen persoona muuttuu vielä 20-25-vuotiaana aika paljon.
Niin ei sitä ole kumppania minullakaan. Kaikki eivät tosiaan kumppania löydä tuohon mennessä; joillakin on enemmän ongelmia elämässä varhaisessa vaiheessa tai muita tilanteita mitkä ovat voineet tulla tielle. Elämä vaan kun ei ole reilua eikä mikään ole taattua. Ei tämä silti muuta mitenkään aikaisemmin sanomaani että kumppani kannattaisi löytää pikemmin ajoissa kuin jättää myöhemmäksi. Jos on jo nuorempana ollut vaikeuksia kumppanin hankinnassa niin kyllä se tuppaa vaan vaikeammaksi tulemaan mitä vanhemmaksi tulee juuri esimerkiksi noista syistä mitä olin listannut.
Se, ettei ole vakiintunutta suhdetta vielä 25-vuotiaana, ei tarkoita kuitenkaan, että on aina tai useinkaan vaikeuksia löytää kumppani.
Eli siis jos olisit lukenut kunnolla niin puhuin kumppanin löytämisestä 25 vuoteen mennessä ja sitten yhdessä tutustumisesta / kasvamisesta sinne 30-paikkeille asti. Tämä tarkoittaa siis että suhde olisi vakiintunut siinä lähemmäs 30-paikkeilla. Vaatiihan se kunnolla tutustuminen toiseen ihmiseen useamman vuoden. Missään en siis sanonut että suhde pitäisi olla kellään vakiintunut vielä 25-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Ei oo mullakaan juuri vientiä livenä eikä tinderissä. Oon perusnätti treenaava ja töissä käyvä nainen. En polta,juo ja hoidan asiani itsenäisesti. Kaikki ei vaan löydä seuraa. Elisassa välttämättä ei ole mitään vikaa mutta tinder jo itsessään on vaikea paikka naiselle.
N24
No ala juomaan, niin mahdollisuudet paranee huomattavasti.
Vierailija kirjoitti:
joku psykologi oli tehnyt tutkimusta tinderistä ja väitti että siellä on prosentuaalisesti yhtä paljon psykopaatteja kuin vankiloissa.
Se on psykopaattien "leikkikenttä", jossa he hiovat taitojaan entistä etevimmiksi playereiksi.
Se houkuttelee psykopaatteja, koska heitä viehättää "pikapalkinnot" ilman vastuuta tai varsinaista panostamista asiaan.
Heidän pelinsä on huijata nainen sänkyyn mahdollisimman nopeasti ja vähällä vaivalla ja sitten siirtyä seuraavaan.
Eli tinder kuulemma houkuttelee saalistavia narsisteja ja psykopaatteja.
Ja tämä diagnoosi psykopaatista koskee varmaan vain miehiä Tinderissä?
Riemuraketti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riemuraketti kirjoitti:
Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.
Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.
Mistä se paniikki tulee? Siitäkö, että onPaKkoLisäÄtyykunKaiKkimuuTkin? Jos etsii ensisijaisesti elämänkumppania eikä siitosoria/kakarahautomoa nii kas kummaa, ei enää olekaan kiire ja voi rauhassa odottaa, että löytää itselleen sopivan ihmisen.
Paniikki voi tulla monestakin asiasta. Ei se aina ole lapsien hankinnasta kiinni. Moni voi potea esim. kolmenkympin / vanhenemisen kriisiä taikka yksinäisyyttä. Aika ei odota ja vuodet menee. Harvoin se deittailu helpommaksi muuttuu mitä vanhemmaksi tulee juuri sen takia että niitä oman ikäisiä sinkkuja on vähemmän eikä samalla tavalla olla kokoonnuttu kaikki yhteen paikkaan kuten opiskeluaikoina. Sitten on kaikki työkiireet, monilla on urasuunnitelmia jne. ja voi olla stressaavaa yrittää rakentaa ihmissuhteita samaan aikaan työpaineiden kanssa.
Deitti sovellukset on tietenkin tehnyt oman ikäisten sinkkujen löytämisestä helpompaa joten ehkä siinä mielessä seuran löytäminen ei ole niin hankalaa tänä päivänä. Mitä noihin "kakarahoutumoihin" tulee niin ymmärrät varmaan että vanhemmalla iällä myös isompi osa deitti ehdokkaistasi tulee olemaan yksinhuoltaja vanhempia kuin mitä olisi nuoremmalla iällä. Eli vaikka et omia kakaroita haluaisikaan sun on mahdollisesti otettava myönteisempi asenne ainakin muiden ihmisten lapsia kohtaan mikäli et halua rajata deitti kumppaneitten määrää jo entisestään.
Nää on kaikki asioita mitä pitää miettiä ja ottaa huomioon tässä myöhäisemmällä iällä deittailleissa. Toki on varmaan ihmisiä joille myöhemmän iän deittailut sopii paremmin, mutta itse ainakin koen hankalammaksi nämä jutut nyt kuin mitä ne olisi olleet nuorempana.
Olisi syytä miettiä mistä se kolmenkympin kriisi oikein kumpuaa. Yhteiskunnan odotuksista vai mistä? Kannattaa oikeasti pohtia mitä ITSE elämältään haluaa eikä vain sokeasti toteuttaa ulkoapäin tulevia vaatimuksia.
Entä millä perusteella oletat, että kaikki tahtoisivat deittailla juuri oman ikäisiään? Itse en ainakaan huolisi ikäistäni miestä - mistään yh-isukeista nyt puhumattakaan, hyi olkoon! Onneksi ei tarvitsekaan ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo mullakaan juuri vientiä livenä eikä tinderissä. Oon perusnätti treenaava ja töissä käyvä nainen. En polta,juo ja hoidan asiani itsenäisesti. Kaikki ei vaan löydä seuraa. Elisassa välttämättä ei ole mitään vikaa mutta tinder jo itsessään on vaikea paikka naiselle.
N24
No ala juomaan, niin mahdollisuudet paranee huomattavasti.
Suomessa on niin helvetinmoinen verotus esim alkoholilla ettei kannata tehdä mitään muutakuin olla apaattisena. Suomen valtio on häiriintynyt kommunistipaska utopia. itsari taitaa olla viisain ratkaisu jos ei pääse muuttamaan pois tästä nisti valtiosta.
Teidän miesten mielestä ainoa oikea paikka on nunnalu8stari, mistä saa neitsyt- plluja.