Lue keskustelun säännöt.
Kympin tyttö Elisa, 28, ei löydä Tinderistä puolisoa
27.11.2021 |
No ei ole tarkoituskaan löytää, vaan tarkoitus on jäädä ikuiseen koukkuun koska aina voi löytää jonkun vielä paremman...
https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/183ec562-894b-4cb6-b842-fc12d6160304
Kommentit (330)
Ihan söpö on, tosin jos joku sanos nelikymppiseksi niin uskoisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riemuraketti kirjoitti:
Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.
Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.
Jos törmää kolmekymppisenä sinkkumieheen, joka on turvallinen ja josta tulisi hyvä isä, niin miksi ihmeessä et häntä rakastaisi? Tämähän olisi lottovoitto.
Riittääkö se vielä kahden aikuisen välisen romanttis-seksuaalisen suhteen perustaksi, että toinen on turvallinen ja hyvä isä? Minusta tuolla periaatteella kannattaa valita kumppanuusvanhemmuus, mutta parisuhteeseen tarvitaan jotain muutakin: keskinäistä kemiaa, yhdistäviä tekijöitä, molemminpuolista vetovoimaa eli kipinää, sitä että toisen kanssa viihtyy, synkkaa ja on hyvä olla.
Keskinäinen kemia voi syntyä myös ajan myötä.
Monet isovanhemmat muistavat väärin,
ja luulevat kemiaa olleen heti. Tästä on tutkimustakin.
ensi tapaamisesta.
Voi syntyä tai sitten on syntymättä. Ja itselleni on ainakin ihan samantekevää, miten joillain isovanhemmilla on asiat mennyt - he ovat ehkä hakeneet erilaista suhdetta muutenkin kuin minä haen. Itselleni kemia, seksuaalinen vetovoima ja persoonien yhteensopivuus on tärkeää. Voi olla, että nykyisin ihmiset haluavat suhteilta syvempää henkistä yhteyttä kuin aiemmin, ja pelkkä taloudellisesti turvattu tulevaisuus, perhe ja arjen sujuminen ei riitä.
Kuinka pitkään itse odottelisit sitä, tuleeko kemiaa? Seurustelisitko tietyn ajan, vai menisitkö ihan naimisiin ja perustaisit perheen eli odottaisitko useita vuosia kemiaa? Ja entäs, jos kemiaa ei synny edes avioliiton, usean lapsen, yhteisen talon yms myötä - sittenkö myönnetään, että tuli tehtyä huono diili, vai todetaanko sitten, että meneehän se elämä tässä näinkin?
Sitten kun/jos kemiaa on, ryhdytään seurustelemaan, sitä ennen voidaan esimerkiksi liikkua samoissa ympyröissä, oppia tuntemaan toisiaan, kuten ennenkin, siis ennen tindereitä sun muita.
En tykkää ulkonäöstä. En katsoisi perään jos kävelisi vastaan. En huomaisi kaupassa jne.
Rikas ja komea mies ei ole naisten oikeus niin kuin PM Marin joskus taitaisi sanua!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riemuraketti kirjoitti:
Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.
Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.
Jos törmää kolmekymppisenä sinkkumieheen, joka on turvallinen ja josta tulisi hyvä isä, niin miksi ihmeessä et häntä rakastaisi? Tämähän olisi lottovoitto.
Riittääkö se vielä kahden aikuisen välisen romanttis-seksuaalisen suhteen perustaksi, että toinen on turvallinen ja hyvä isä? Minusta tuolla periaatteella kannattaa valita kumppanuusvanhemmuus, mutta parisuhteeseen tarvitaan jotain muutakin: keskinäistä kemiaa, yhdistäviä tekijöitä, molemminpuolista vetovoimaa eli kipinää, sitä että toisen kanssa viihtyy, synkkaa ja on hyvä olla.
Keskinäinen kemia voi syntyä myös ajan myötä.
Monet isovanhemmat muistavat väärin,
ja luulevat kemiaa olleen heti. Tästä on tutkimustakin.
ensi tapaamisesta.
Voi syntyä tai sitten on syntymättä. Ja itselleni on ainakin ihan samantekevää, miten joillain isovanhemmilla on asiat mennyt - he ovat ehkä hakeneet erilaista suhdetta muutenkin kuin minä haen. Itselleni kemia, seksuaalinen vetovoima ja persoonien yhteensopivuus on tärkeää. Voi olla, että nykyisin ihmiset haluavat suhteilta syvempää henkistä yhteyttä kuin aiemmin, ja pelkkä taloudellisesti turvattu tulevaisuus, perhe ja arjen sujuminen ei riitä.
Kuinka pitkään itse odottelisit sitä, tuleeko kemiaa? Seurustelisitko tietyn ajan, vai menisitkö ihan naimisiin ja perustaisit perheen eli odottaisitko useita vuosia kemiaa? Ja entäs, jos kemiaa ei synny edes avioliiton, usean lapsen, yhteisen talon yms myötä - sittenkö myönnetään, että tuli tehtyä huono diili, vai todetaanko sitten, että meneehän se elämä tässä näinkin?
Sitten kun/jos kemiaa on, ryhdytään seurustelemaan, sitä ennen voidaan esimerkiksi liikkua samoissa ympyröissä, oppia tuntemaan toisiaan, kuten ennenkin, siis ennen tindereitä sun muita.
Tietenkin. Mutta aina ei niistä samoista ympyröistä löydy sellaista ihmistä, jonka kanssa haluaisi suhteeseen. Eikä ole löytynyt koskaan ennen Tindereitäkään. Jo kauan ennen tietokoneaikaa saatettiin kumppania etsiä vaikka kirjeenvaihtouilmoituksilla. Eivät kaikki ole ikinä löytäneet kumppania omasta elinpiiristään. Tinderit sun muut ovat nykyisin vain yksi keino tavata ihmisiä - sellaisia, jotka eivät ole samassa työpaikassa tai samoissa harrastuksissa, tai jotka eivät satu osumaan samaan aikaan samaan baariin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis täh?!?!?! 28v? En halua ilkeillä, mutta jos naaman näkisin niin vastaisin varmaan 38-40v jos ikää kysyttäisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riemuraketti kirjoitti:
Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.
Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.
Jos törmää kolmekymppisenä sinkkumieheen, joka on turvallinen ja josta tulisi hyvä isä, niin miksi ihmeessä et häntä rakastaisi? Tämähän olisi lottovoitto.
Riittääkö se vielä kahden aikuisen välisen romanttis-seksuaalisen suhteen perustaksi, että toinen on turvallinen ja hyvä isä? Minusta tuolla periaatteella kannattaa valita kumppanuusvanhemmuus, mutta parisuhteeseen tarvitaan jotain muutakin: keskinäistä kemiaa, yhdistäviä tekijöitä, molemminpuolista vetovoimaa eli kipinää, sitä että toisen kanssa viihtyy, synkkaa ja on hyvä olla.
Keskinäinen kemia voi syntyä myös ajan myötä.
Monet isovanhemmat muistavat väärin,
ja luulevat kemiaa olleen heti. Tästä on tutkimustakin.
ensi tapaamisesta.
Taidat puhua 1800-luvun järkiavioliitosta?
Kyllä pitää olla se todellinen ihastus, joka herättää värinää vatsanpohjassa. Silloin ei tarvitse edes miettiä, olisinko ton kaa saati sitten kysellä kaverilta, että onks toi hyvä.
Silloin on 110% varma, että haluaa tuon ihmisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riemuraketti kirjoitti:
Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.
Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.
Jos törmää kolmekymppisenä sinkkumieheen, joka on turvallinen ja josta tulisi hyvä isä, niin miksi ihmeessä et häntä rakastaisi? Tämähän olisi lottovoitto.
Riittääkö se vielä kahden aikuisen välisen romanttis-seksuaalisen suhteen perustaksi, että toinen on turvallinen ja hyvä isä? Minusta tuolla periaatteella kannattaa valita kumppanuusvanhemmuus, mutta parisuhteeseen tarvitaan jotain muutakin: keskinäistä kemiaa, yhdistäviä tekijöitä, molemminpuolista vetovoimaa eli kipinää, sitä että toisen kanssa viihtyy, synkkaa ja on hyvä olla.
Keskinäinen kemia voi syntyä myös ajan myötä.
Monet isovanhemmat muistavat väärin,
ja luulevat kemiaa olleen heti. Tästä on tutkimustakin.
ensi tapaamisesta.
Taidat puhua 1800-luvun järkiavioliitosta?
Kyllä pitää olla se todellinen ihastus, joka herättää värinää vatsanpohjassa. Silloin ei tarvitse edes miettiä, olisinko ton kaa saati sitten kysellä kaverilta, että onks toi hyvä.
Silloin on 110% varma, että haluaa tuon ihmisen.
Näin juuri. Luulen, että nuo "kemia voi tulla myöhemminkin" -tyypit eivät oikeasti tiedä, mitä kemialla tarkoitetaan ja kuvittelevat sen tarkoittavat ihan vain jotain että kanssakäyminen sujuu jotenkuten.
Täällä ei mammoille kelpaa isovanhempien 50-vuotta kestäneet liitot, kun pitää olla oikeeta kutinaa, räiskettä ja vilskettä ja tunteiden vuoristorataa heti ensi kohtaamisesta alkaen. Sit ihmetellään oikeen lehtien palstoilla asti suomalaisten miesten kurjuutta, kun ei löydy kuin epävakaita vuoristoratamiehiä. Ei kai niitä löydy kun pelkkä tunne ohjaa koko prosessia ja oikeen tunteen löydyttyä on ihan sama onko mies valehdellut päin naamaa, kunhan vaan fasadi on kunnossa ja se "oikea tunne" ei pääse läsähtämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nää on jotenkin outoja juttuja. Itse olen melko tavallinen taikinanaama enkä tosiaan mikään missi tai kympin tyttö ja aina on ollut parisuhteita ja seksiseuraa. Olen kyllä sosiaalinen ja pirtsakka enkä turhista niuhota, siinä lienee menestyksen salaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei mammoille kelpaa isovanhempien 50-vuotta kestäneet liitot, kun pitää olla oikeeta kutinaa, räiskettä ja vilskettä ja tunteiden vuoristorataa heti ensi kohtaamisesta alkaen. Sit ihmetellään oikeen lehtien palstoilla asti suomalaisten miesten kurjuutta, kun ei löydy kuin epävakaita vuoristoratamiehiä. Ei kai niitä löydy kun pelkkä tunne ohjaa koko prosessia ja oikeen tunteen löydyttyä on ihan sama onko mies valehdellut päin naamaa, kunhan vaan fasadi on kunnossa ja se "oikea tunne" ei pääse läsähtämään.
Kemia ja kipinä ei tarkoita "tunteiden vuoristorataa". Mutta itselläni on kokemusta esimerkiksi sellaisesta, että toisen kanssa on alusta asti hyvä ja luonteva olla, toiseen tuntee seksuaalista vetoa ja halua, ja sen vuoksi seksi ja läheisyyskin tuntuu luontevalta ja kiihottavalta, keskustelu sujuu, huumorintajut osuvat yksiin eli toisen kanssa on hauskaa, ja on helppo puhua myös syvällisiä, ja on ihana tunne siitä, että toinen ymmärtää ja on samalla aaltopituudella. Toisen näkemistä odottaa, suhde tuntuu merkitykselliseltä ja tärkeältä, on valtava halu olla yhdessä, koskettaa, tehdä asioita toisen kanssa. Toista kohtaan tuntee intohimoa samaan aikaan, kun on ihana ja levollinen varmuus siitä, että hän on oikea ihminen minulle. Tätä on kemia ja kipinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei mammoille kelpaa isovanhempien 50-vuotta kestäneet liitot, kun pitää olla oikeeta kutinaa, räiskettä ja vilskettä ja tunteiden vuoristorataa heti ensi kohtaamisesta alkaen. Sit ihmetellään oikeen lehtien palstoilla asti suomalaisten miesten kurjuutta, kun ei löydy kuin epävakaita vuoristoratamiehiä. Ei kai niitä löydy kun pelkkä tunne ohjaa koko prosessia ja oikeen tunteen löydyttyä on ihan sama onko mies valehdellut päin naamaa, kunhan vaan fasadi on kunnossa ja se "oikea tunne" ei pääse läsähtämään.
Miksi ajattelet, että pitkissä, kestävissä suhteissa ei olisi kyse tunteista, kemiasta ja kipinästä? Mihin uskot kestävien suhteiden sitten perustuvan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mun on pakko kysyä, ettetkö te Tinderissä olijat tapaa potentiaalisia kumppaniehdokkaita missään muualla? Se tuntuu tosi oudolta...
Missä ajattelet, että niitä +35 jälkeen tapaisi?
Harrastuksissa, opinnoissa (joo, kansalais- ja aikuisopistoja on myös), työkuvioissa, baareissa, tapahtumissa, kadulla, kaupassa, kirjastossa....
Suu auki ja juttelemaan jotakin, jos kiva tyyppi kävelee vastaan. Jos se on varattu, niin mitä sitten? Kokemusta rikkaampia olette. Suomalaiset ottaa niin vakavasti tällaisen flirtin, loukkaannutaan ja luullaan, että ollaan menossa jo naimisiin. Jossakin Italiassa vilkutellaan ja vilkuillaan kadulla, eikä kukaan kauhistu tai saa traumoja. Elämä on kivempaa ja kepeämpää.
”Anteeksi, lähtisikö neiti treffeille kanssani?”
"Soitan polliisin jos et häivy"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TAITAA OLLA LIIAN KOVAT VAATIMUKSET
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Facebookissa näyttäisi olevan ja ei yhtään kuvaa kropasta, vain pelkkiä naamakuvia. 4-10 asteikolla arvioisin naaman 6. Ja faceebokissa kertoo olevansa parisuhteessa 16 lokakuuta 2020 alkaen. Miksi sitten valittaa ettei löydä parisuhdetta?
Tuollainen perusnätti nuori nainen on ulkonäöltään 6/10? Huh teidän miesten vaatimuksia. Ja naiset muka kranttuja ulkonäön perässä juoksijoita?
Suurin osa ihmisistähän on tietysti keskiarvoja, eli 5/10. Joten mikä "perusnätti" olisi, jos ei 6/10?
Tämähän riippuu helposti myös ympäristöstä.
Pikkukaupungin kaunein on usein isommassa kaupungissa 7-8 jne.
Mikä ihmeen logiikka tässä on? :D Luuleeko kaupunkilaiset oikeasti olevanne jotenkin maagisesti kauniimpia kuin maalla asuvat ihmiset? Olen itse asunut sekä maalla että kaupungissa ja molempien naisia siis nähnyt, ja kaunein eläissäni näkemäni nainen oli pieneltä kirkonkylältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Facebookissa näyttäisi olevan ja ei yhtään kuvaa kropasta, vain pelkkiä naamakuvia. 4-10 asteikolla arvioisin naaman 6. Ja faceebokissa kertoo olevansa parisuhteessa 16 lokakuuta 2020 alkaen. Miksi sitten valittaa ettei löydä parisuhdetta?
Tuollainen perusnätti nuori nainen on ulkonäöltään 6/10? Huh teidän miesten vaatimuksia. Ja naiset muka kranttuja ulkonäön perässä juoksijoita?
Suurin osa ihmisistähän on tietysti keskiarvoja, eli 5/10. Joten mikä "perusnätti" olisi, jos ei 6/10?
Tämähän riippuu helposti myös ympäristöstä.
Pikkukaupungin kaunein on usein isommassa kaupungissa 7-8 jne.Mikä ihmeen logiikka tässä on? :D Luuleeko kaupunkilaiset oikeasti olevanne jotenkin maagisesti kauniimpia kuin maalla asuvat ihmiset? Olen itse asunut sekä maalla että kaupungissa ja molempien naisia siis nähnyt, ja kaunein eläissäni näkemäni nainen oli pieneltä kirkonkylältä.
olevansa* piti tietenkin sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riemuraketti kirjoitti:
Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.
Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.
Jos törmää kolmekymppisenä sinkkumieheen, joka on turvallinen ja josta tulisi hyvä isä, niin miksi ihmeessä et häntä rakastaisi? Tämähän olisi lottovoitto.
Riittääkö se vielä kahden aikuisen välisen romanttis-seksuaalisen suhteen perustaksi, että toinen on turvallinen ja hyvä isä? Minusta tuolla periaatteella kannattaa valita kumppanuusvanhemmuus, mutta parisuhteeseen tarvitaan jotain muutakin: keskinäistä kemiaa, yhdistäviä tekijöitä, molemminpuolista vetovoimaa eli kipinää, sitä että toisen kanssa viihtyy, synkkaa ja on hyvä olla.
Keskinäinen kemia voi syntyä myös ajan myötä.
Monet isovanhemmat muistavat väärin,
ja luulevat kemiaa olleen heti. Tästä on tutkimustakin.
ensi tapaamisesta.
Taidat puhua 1800-luvun järkiavioliitosta?
Kyllä pitää olla se todellinen ihastus, joka herättää värinää vatsanpohjassa. Silloin ei tarvitse edes miettiä, olisinko ton kaa saati sitten kysellä kaverilta, että onks toi hyvä.
Silloin on 110% varma, että haluaa tuon ihmisen.
Toisin kuin ehkä uskoisi, etenkin toisin kuin sinunlaiset haluaisivat uskoa, sovitut avioliitot ovat edelleen, tänä päivänä, onnellisempia ja pitkäkestoisempia kuin "kemialiittosi". Sekä 1. että 3. maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Facebookissa näyttäisi olevan ja ei yhtään kuvaa kropasta, vain pelkkiä naamakuvia. 4-10 asteikolla arvioisin naaman 6. Ja faceebokissa kertoo olevansa parisuhteessa 16 lokakuuta 2020 alkaen. Miksi sitten valittaa ettei löydä parisuhdetta?
Tuollainen perusnätti nuori nainen on ulkonäöltään 6/10? Huh teidän miesten vaatimuksia. Ja naiset muka kranttuja ulkonäön perässä juoksijoita?
Suurin osa ihmisistähän on tietysti keskiarvoja, eli 5/10. Joten mikä "perusnätti" olisi, jos ei 6/10?
Tämähän riippuu helposti myös ympäristöstä.
Pikkukaupungin kaunein on usein isommassa kaupungissa 7-8 jne.Mikä ihmeen logiikka tässä on? :D Luuleeko kaupunkilaiset oikeasti olevanne jotenkin maagisesti kauniimpia kuin maalla asuvat ihmiset? Olen itse asunut sekä maalla että kaupungissa ja molempien naisia siis nähnyt, ja kaunein eläissäni näkemäni nainen oli pieneltä kirkonkylältä.
En ole tuo, mutta siinä on tietenkin se logiikka, että on helpompi olla kärkisijalla pienemmässä poolissa. Kylän kovin kiekkopelaaja on harvemmin koko maan kovin kiekkopelaaja, ja silloin jos on, muuttaa hän todennäköisesti isompaan kaupunkiin, koska siellä on paremmat mahdollisuudet hyödyntää potentiaaliaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei mammoille kelpaa isovanhempien 50-vuotta kestäneet liitot, kun pitää olla oikeeta kutinaa, räiskettä ja vilskettä ja tunteiden vuoristorataa heti ensi kohtaamisesta alkaen. Sit ihmetellään oikeen lehtien palstoilla asti suomalaisten miesten kurjuutta, kun ei löydy kuin epävakaita vuoristoratamiehiä. Ei kai niitä löydy kun pelkkä tunne ohjaa koko prosessia ja oikeen tunteen löydyttyä on ihan sama onko mies valehdellut päin naamaa, kunhan vaan fasadi on kunnossa ja se "oikea tunne" ei pääse läsähtämään.
Miksi ajattelet, että pitkissä, kestävissä suhteissa ei olisi kyse tunteista, kemiasta ja kipinästä? Mihin uskot kestävien suhteiden sitten perustuvan?
Valintaan. Rakkaus on valinta, valitset joka päivä rakastaa kumppaniasi.
Tosin et minulta kysynyt, eikä suomi taivu tarpeeksi hyvin että osaisin suomentaa seuraavan.
No one falls in love by choice, it is by chance.
No one stays in love by chance, it is by work.
No one falls out of love by chance, it is by choice.
Tämä terapeutti taas on sitä mieltä, että rakkaus on taito https://medium.com/the-ascent/love-a-feeling-or-a-choice-27abce792957
Se on ihan tutkittu juttu mitä eri sukupuolet preferoi. Turha naisten on siitä inistä.