Kympin tyttö Elisa, 28, ei löydä Tinderistä puolisoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kommentoida maksullista juttua, kun ei sitä pääse lukemaan. Mutta pelkän otsikon perusteella voin sanoa, ettei se, vaikka olisi "kympin tyttö" tai poika, ole takuu mistään. Ei riitä, että kaikki keinotekoiset kriteerit on täytetty ja sitten se puoliso löytyy. Pariutuminen on paljon sattumanvaraisempaa.

Mistä lähtien fiksuus ja ahkeruus on olleet keinotekoisia kriteerejä?

fiksuus= tinderinkäyttö? ahkeruus= nirsoilu ja valittaminen?

Vierailija kirjoitti:

Ja ihan tosissaanko meinaa että joku akateeminen koulutus olisi joku valttikortti puolison löytymiseen? apua..

Miehillä se on, koska korkeakoulutetut naiset asettavat sen usein kriteeriksi.

Naisella taas koulutuksesta ei juurikaan ole hyötyä vaan oikeastaan päin vastoin, koska usein sen myötä vaatimustaso miehelle kasvaa yhdellä tekijällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ihan tosissaanko meinaa että joku akateeminen koulutus olisi joku valttikortti puolison löytymiseen? apua..

Miehillä se on, koska korkeakoulutetut naiset asettavat sen usein kriteeriksi.

Naisella taas koulutuksesta ei juurikaan ole hyötyä vaan oikeastaan päin vastoin, koska usein sen myötä vaatimustaso miehelle kasvaa yhdellä tekijällä.

Ei miehen akateemisesta tutkinnosta ole yhtikäs mitään hyötyä parinvalinnassa.

Saattaa olla pelkkää haittaa.

Jos on työorientoitunut, ahkera ja tunnollinen ihminen, ei ole aikaa selailla Tinderiä tai pokailla naisia yhtään missään. Naisiin ei työympäristössäkään voi luoda mitään kontaktia, tai naisia ei työkuvioissa usein edes ole.

Fiksuimmat, ahkerimmat ja tunnollisimmat uramiehet ovat yllättävän usein ikisinkkuja.

Riemuraketti kirjoitti:

Hämähäkki-mies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, varmaan kannattaisi vaihtaa se panotinder vähän tasokkaampaan niin voisi löytyä. 

Ja ihan tosissaanko meinaa että joku akateeminen koulutus olisi joku valttikortti puolison löytymiseen? apua..

Muuten hyvä mutta Tinder ei vieläkään ole mikään "panosovellus" - siellä on erilaisia ihmisiä ihan laidasta laitaan. Suurin osa naisista jotka tulevat vastaan minulle (ja joitten kanssa matchaan) ovat juuri näitä päälle kaks/kolmekymppiset akateemiset naiset joilla on vähintään kandi-tutkinto takataskussa. Tulee paljon lääkäreitä ja arkkitehteja vastaan.

Ihan oikeassakin elämässä kohtaat ihmisiä jotka haluavat vain fyysisen suhteen, ei se rajoitu tiettyyn sovellukseen. Ei tietenkään kannata överiksi mennä, ja jutella naimiisinmenosta ja lasten teosta heti ensimmäisellä treffeillä. Mutta sen kanssa voi silti olla rehellinen.

Niin eihän sitä voi pelkäksi panosovellukseksi määritellä. Asiahan on harvoin muutenkaan noin musta-valkoinen, että joko haetaan kestävää suhdetta tai pelkkää panoa. Sama ihminenkin voi käyttäytyä eri tavalla eri ihmistä tavatessa riippuen miten kemiat kohtaa.

Useampi varmaan hakee ensisijaisesti jotakin kestävämpää, mutta sitä etsiessä tulee myös näitä satunnaisia panoja matkan varrella. Näitähän voi tulla vaikka ei olisikaan edes pelkkää seksiä hakemassa. Jos vastaan tulee oikein viehättävä neiti tai komea uros, mutta tietää että siitä ei mitään suhdetta synny niin kyllähän monii silti tuohon tilaisuuteen tarttuu. Taikka sitten joku toinen kerta sitä voi seksin jälkeen päättää ettei tätä ihmistä haluakaan enää tavata ja silloin se jää vain yhteen tai pariin kertaan sen takia. Toisaalta taas joku taas voikin täysin ihastua ihmiseen jonka piti olla vain kerta pano.

Varsinkin jos sama viehättävä nainen on pyörii pitkään (kuukausia/vuosia) sinkkuna siellä Tinderissä kestävää suhdetta etsimässä, niin eihän se tarkoita sitä että hän siellä elelee selibaatissa sen aikaa. Miesten kohdalla voi ehkä olla sitten pidempiäkin aikoja ilman seksiä kun kysyntää ei samalla tavalla heille ole. Mun pointti siis tässä oli että yleensä se deittailu ei varmaan monen kohdalla mene käytännössä niin suoraviivaisesti, kuin mitä hän voi teoriassa suunnitella (esim. minä etsin... romanssi / seksisuhde / kerta pano jne.).

Tässä pitäisi nyt tehdä ero sen välillä, mitä sanoo/luulee/väittää haluavansa, ja mitä oikeat, toteutuneet  valinnat näyttävät että haluaa. Esim sanotaan, että halutaan vakaa, hyvin käyttäytyvä kumppani, mutta valitsee kerta toisensa jälkeen häntäheikin, jännän tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ihan tosissaanko meinaa että joku akateeminen koulutus olisi joku valttikortti puolison löytymiseen? apua..

Miehillä se on, koska korkeakoulutetut naiset asettavat sen usein kriteeriksi.

Naisella taas koulutuksesta ei juurikaan ole hyötyä vaan oikeastaan päin vastoin, koska usein sen myötä vaatimustaso miehelle kasvaa yhdellä tekijällä.

Ei miehen akateemisesta tutkinnosta ole yhtikäs mitään hyötyä parinvalinnassa.

Saattaa olla pelkkää haittaa.

Jos on työorientoitunut, ahkera ja tunnollinen ihminen, ei ole aikaa selailla Tinderiä tai pokailla naisia yhtään missään. Naisiin ei työympäristössäkään voi luoda mitään kontaktia, tai naisia ei työkuvioissa usein edes ole.

Fiksuimmat, ahkerimmat ja tunnollisimmat uramiehet ovat yllättävän usein ikisinkkuja.

Höpö höpö. Ei tilastot, eikä järki, tue väitettäsi. Se on eri asia, haluaako fiksuimmat pysyviä suhteita/liittoja, kuin että onko siitä akateemisuudesta hyötyä. Tietenkin siitä on hyötyä, koska kasvattaa merkittävästi ehdokkaiden poolia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ihan tosissaanko meinaa että joku akateeminen koulutus olisi joku valttikortti puolison löytymiseen? apua..

Miehillä se on, koska korkeakoulutetut naiset asettavat sen usein kriteeriksi.

Naisella taas koulutuksesta ei juurikaan ole hyötyä vaan oikeastaan päin vastoin, koska usein sen myötä vaatimustaso miehelle kasvaa yhdellä tekijällä.

Ei miehen akateemisesta tutkinnosta ole yhtikäs mitään hyötyä parinvalinnassa.

Saattaa olla pelkkää haittaa.

Jos on työorientoitunut, ahkera ja tunnollinen ihminen, ei ole aikaa selailla Tinderiä tai pokailla naisia yhtään missään. Naisiin ei työympäristössäkään voi luoda mitään kontaktia, tai naisia ei työkuvioissa usein edes ole.

Fiksuimmat, ahkerimmat ja tunnollisimmat uramiehet ovat yllättävän usein ikisinkkuja.

Höpö höpö. Ei tilastot, eikä järki, tue väitettäsi. Se on eri asia, haluaako fiksuimmat pysyviä suhteita/liittoja, kuin että onko siitä akateemisuudesta hyötyä. Tietenkin siitä on hyötyä, koska kasvattaa merkittävästi ehdokkaiden poolia.

Siis miehille hyötyä. Naisille siitä ei ole vastaavaa hyötyä, kahdesta syystä, tai oikeastaan vaan yhdestä syystä, josta voi johtaa kahta asiaa. Miehet eivät ole yhtä tarkkoja naisen koulutuksesta kuin naiset miesten. Tämä tarkoittaa, että miehen ehdokaspooli kasvaa koulutksesta, kun ylittävät akateemistenkin naisten riman. Akateemiset naiset taas supistaa ehdokaspooliaan, sulkemalla ei-akateemiset pois.  Ei kaikki miehet/naiset jne, mutta trendit ovat selkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ihan tosissaanko meinaa että joku akateeminen koulutus olisi joku valttikortti puolison löytymiseen? apua..

Miehillä se on, koska korkeakoulutetut naiset asettavat sen usein kriteeriksi.

Naisella taas koulutuksesta ei juurikaan ole hyötyä vaan oikeastaan päin vastoin, koska usein sen myötä vaatimustaso miehelle kasvaa yhdellä tekijällä.

Ei miehen akateemisesta tutkinnosta ole yhtikäs mitään hyötyä parinvalinnassa.

Saattaa olla pelkkää haittaa.

Jos on työorientoitunut, ahkera ja tunnollinen ihminen, ei ole aikaa selailla Tinderiä tai pokailla naisia yhtään missään. Naisiin ei työympäristössäkään voi luoda mitään kontaktia, tai naisia ei työkuvioissa usein edes ole.

Fiksuimmat, ahkerimmat ja tunnollisimmat uramiehet ovat yllättävän usein ikisinkkuja.

Höpö höpö. Ei tilastot, eikä järki, tue väitettäsi. Se on eri asia, haluaako fiksuimmat pysyviä suhteita/liittoja, kuin että onko siitä akateemisuudesta hyötyä. Tietenkin siitä on hyötyä, koska kasvattaa merkittävästi ehdokkaiden poolia.

Akateemisia naisia ei parisuhde yleensä edes kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Riemuraketti kirjoitti:

Hämähäkki-mies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, varmaan kannattaisi vaihtaa se panotinder vähän tasokkaampaan niin voisi löytyä. 

Ja ihan tosissaanko meinaa että joku akateeminen koulutus olisi joku valttikortti puolison löytymiseen? apua..

Muuten hyvä mutta Tinder ei vieläkään ole mikään "panosovellus" - siellä on erilaisia ihmisiä ihan laidasta laitaan. Suurin osa naisista jotka tulevat vastaan minulle (ja joitten kanssa matchaan) ovat juuri näitä päälle kaks/kolmekymppiset akateemiset naiset joilla on vähintään kandi-tutkinto takataskussa. Tulee paljon lääkäreitä ja arkkitehteja vastaan.

Ihan oikeassakin elämässä kohtaat ihmisiä jotka haluavat vain fyysisen suhteen, ei se rajoitu tiettyyn sovellukseen. Ei tietenkään kannata överiksi mennä, ja jutella naimiisinmenosta ja lasten teosta heti ensimmäisellä treffeillä. Mutta sen kanssa voi silti olla rehellinen.

Niin eihän sitä voi pelkäksi panosovellukseksi määritellä. Asiahan on harvoin muutenkaan noin musta-valkoinen, että joko haetaan kestävää suhdetta tai pelkkää panoa. Sama ihminenkin voi käyttäytyä eri tavalla eri ihmistä tavatessa riippuen miten kemiat kohtaa.

Useampi varmaan hakee ensisijaisesti jotakin kestävämpää, mutta sitä etsiessä tulee myös näitä satunnaisia panoja matkan varrella. Näitähän voi tulla vaikka ei olisikaan edes pelkkää seksiä hakemassa. Jos vastaan tulee oikein viehättävä neiti tai komea uros, mutta tietää että siitä ei mitään suhdetta synny niin kyllähän monii silti tuohon tilaisuuteen tarttuu. Taikka sitten joku toinen kerta sitä voi seksin jälkeen päättää ettei tätä ihmistä haluakaan enää tavata ja silloin se jää vain yhteen tai pariin kertaan sen takia. Toisaalta taas joku taas voikin täysin ihastua ihmiseen jonka piti olla vain kerta pano.

Varsinkin jos sama viehättävä nainen on pyörii pitkään (kuukausia/vuosia) sinkkuna siellä Tinderissä kestävää suhdetta etsimässä, niin eihän se tarkoita sitä että hän siellä elelee selibaatissa sen aikaa. Miesten kohdalla voi ehkä olla sitten pidempiäkin aikoja ilman seksiä kun kysyntää ei samalla tavalla heille ole. Mun pointti siis tässä oli että yleensä se deittailu ei varmaan monen kohdalla mene käytännössä niin suoraviivaisesti, kuin mitä hän voi teoriassa suunnitella (esim. minä etsin... romanssi / seksisuhde / kerta pano jne.).

Tässä pitäisi nyt tehdä ero sen välillä, mitä sanoo/luulee/väittää haluavansa, ja mitä oikeat, toteutuneet  valinnat näyttävät että haluaa. Esim sanotaan, että halutaan vakaa, hyvin käyttäytyvä kumppani, mutta valitsee kerta toisensa jälkeen häntäheikin, jännän tms.

Kato, i n c e l v i n k u j a on tullut v o l l a a m a a n "jänniksistä" :DDDDD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riemuraketti kirjoitti:

Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.

Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.

Jos törmää kolmekymppisenä sinkkumieheen, joka on turvallinen ja josta tulisi hyvä isä, niin miksi ihmeessä et häntä rakastaisi? Tämähän olisi lottovoitto.

Riittääkö se vielä kahden aikuisen välisen romanttis-seksuaalisen suhteen perustaksi, että toinen on turvallinen ja hyvä isä?  Minusta tuolla periaatteella kannattaa valita kumppanuusvanhemmuus, mutta parisuhteeseen tarvitaan jotain muutakin: keskinäistä kemiaa, yhdistäviä tekijöitä, molemminpuolista vetovoimaa eli kipinää, sitä että toisen kanssa viihtyy, synkkaa ja on hyvä olla.

Keskinäinen kemia voi syntyä myös ajan myötä. 

Monet isovanhemmat muistavat väärin,

ja luulevat kemiaa olleen heti. Tästä on tutkimustakin. 

ensi tapaamisesta.

Taidat puhua 1800-luvun järkiavioliitosta?

Kyllä pitää olla se todellinen ihastus, joka herättää värinää vatsanpohjassa. Silloin ei tarvitse edes miettiä, olisinko ton kaa saati sitten kysellä kaverilta, että onks toi hyvä.

Silloin on 110% varma, että haluaa tuon ihmisen.

Näin juuri. Luulen, että nuo "kemia voi tulla myöhemminkin" -tyypit eivät oikeasti tiedä, mitä kemialla tarkoitetaan ja kuvittelevat sen tarkoittavat ihan vain jotain että kanssakäyminen sujuu jotenkuten.

Kemia= raha, ulkonäkö, tunnettavuus ja miten muut naiset ovat kiinnostuneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riemuraketti kirjoitti:

Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.

Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.

Jos törmää kolmekymppisenä sinkkumieheen, joka on turvallinen ja josta tulisi hyvä isä, niin miksi ihmeessä et häntä rakastaisi? Tämähän olisi lottovoitto.

Riittääkö se vielä kahden aikuisen välisen romanttis-seksuaalisen suhteen perustaksi, että toinen on turvallinen ja hyvä isä?  Minusta tuolla periaatteella kannattaa valita kumppanuusvanhemmuus, mutta parisuhteeseen tarvitaan jotain muutakin: keskinäistä kemiaa, yhdistäviä tekijöitä, molemminpuolista vetovoimaa eli kipinää, sitä että toisen kanssa viihtyy, synkkaa ja on hyvä olla.

Keskinäinen kemia voi syntyä myös ajan myötä. 

Monet isovanhemmat muistavat väärin,

ja luulevat kemiaa olleen heti. Tästä on tutkimustakin. 

ensi tapaamisesta.

Taidat puhua 1800-luvun järkiavioliitosta?

Kyllä pitää olla se todellinen ihastus, joka herättää värinää vatsanpohjassa. Silloin ei tarvitse edes miettiä, olisinko ton kaa saati sitten kysellä kaverilta, että onks toi hyvä.

Silloin on 110% varma, että haluaa tuon ihmisen.

Näin juuri. Luulen, että nuo "kemia voi tulla myöhemminkin" -tyypit eivät oikeasti tiedä, mitä kemialla tarkoitetaan ja kuvittelevat sen tarkoittavat ihan vain jotain että kanssakäyminen sujuu jotenkuten.

Kemia= raha, ulkonäkö, tunnettavuus ja miten muut naiset ovat kiinnostuneet.

Yleensä, jos jotakin on enemmän, niin jotakin voi olla vähemmän, ei kuitenkaan ole aivan vakio.