Lue keskustelun säännöt.
Vaikea ahdistuneisuus/masennus ja pelkotilat
17.02.2015 |
Hei!
Olen 23-vuotias nainen ja minulla on todettu v.2012 vaikea ahdistuneisuus sekä keski-vaikea masennus. Kärsin lisäksi yleistyneestä sosiaalisten tilanteiden pelosta, eli siis pelkään yhtä paljon niin tuttujen kuin vieraiden ihmisten seurassa. Ongelmanani on lääkityksen etsiminen. Terapiassa olen käynyt 4 vuotta ja voin rehellisesti sanoa, ettei se ole auttanut ongelmiini yhtään.. Olen tällä hetkellä todella lujilla ja mietin päivittäin miten tällaista elämää kukaan jaksaa elää.. Rivatrilia olen syönyt 0,5 mg x 3-5/pvä vuoden ajan mutta tuntuu ettei se ole auttanut ongelmiini. Se kyllä väsyttää, mutta ei lievitä ahdistusta kuin hitusen.. Kaipaisinkin muilta samassa tilanteessa olevilta vastauksia lääkkeenvalintaan. Onko muilla samoja kokemuksia rivatrilista että sama olo vaikka ottaisi puolet vähemmän päiväannoksesta? Mitkä lääkkeet teillä on parhaiten auttanut tällaisessa tilanteessa? Olen kokeillut aiemmin buspironin, seronilin, sitalopraamin, mäkikuismaa mutta mikään ei ole vaikuttanut minuun.. Välillä sitä miettii, että olenko jo toivoton tapaus...
Kommentit (45)
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 00:10"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 23:53"]
En osaa vastata kysymyksiisi valitettavasti, mutta haluaisin esittäö kysymyksiä jos sopii. milloin sinulla tulivat ensimmäiset oireet ja miten ne ilmenivät? Miten pääsit hoitoon ja oletko ollut osastohoidossa? Kyselen siksi, koska lapsellani 15 v. on todettu samat vaivat kuin sinulla eikä oikeanlaista hoitoa ole vielä löydetty/aloitettu. Seronilia kokeiltiin, mutta sivuoireet olivat niin hankalat että siitä luovuttiin. Jaksamista sinulle!
[/quote]
Ensimmäiset oireeni alkoivat yläasteaikoina, olin todella ahdistunut koulussa ja ihmisten seurassa. Aloin välttelemään tilanteita ja noidankehä oli valmis. Myöhemmin aloin olemaan sitten ahdistunut myös yksinollessa. Vuosien myötä oireet vain pahenivat, kun en uskaltanut noina alkuaikoina kertoa kellekkään asiasta.. olisi siis pitänyt hakeutua ajoissa hoitoon. Siinä mielessä poikasi on kyllä hyvässä tilanteessa, että on ottanut asian käsittelyyn jo tossa tilanteessa. Koskaan en ole osastohoidossa ollut, mutta hoitoon pääsin koulun terveydenhoitajan kautta-->psyk.polille-->terapiaan. Tiedän varmasti miltä sinusta tuntuu, koska tiedän omasta kokemuksesta, miten esimerkiksi oma äitini on huolissaan mun tilanteesta. Kaikki lääkkeet ei vain sovi kaikille.. Itselleni masennuslääkkeet eivät tuoneet edes niitä sivuvaikutuksia suurimmillakaan annoksilla.. Jaksamisia sulle ja pojallesi<3 Älkää luovuttako lääkkeiden ja keskusteluavun etsimisessä!
[/quote]
Kiitos vastauksesta! Minunkin lapseni on ollut aina ujo ja herkkä. Vakavammat oireet alkoivat murrosiän kynnyksellä. Ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriökohtauksia (mitä lapseni ei silloin tunnistanut). Jonkin verran pakkotoimintoja. Kaverit jäivät (jättivät). Yläkoulussa sosiaalinen ahdistus paheni ja poissaoloja tuli paljon (tosin osittain muistakin syistä). Tämä johti myös masennukseen. Univaikeuksia on myös. Terapiaa ei olla vielä aloitettu, siit on kyllä puhuttu. Koulua käy henkilökohtaisella opetussuunnitelmalla, pääosin kotiopiskelua. Kova huoli on, mitä tästä tulee, pystyykö lapsi koskaan normaalielämään. Meillä tämä hoitopolku on ollut hirveän pitkä ja hidas :( Tällä hetkellä asiakkuus nuorisopsykiatrian polilla.
Lapseni on myös erittäin herkkä. Varmaan sitä erityisherkkyyttä. Esim. tavallinen tee tekee lapseni todella levottomaksi siinä olevan kofeiinin takia. Uskon että lääkkeiden sivuoireet tuntuvat lapsellani moninkertaisina. Ääniyliherkkyyttä on myös. Jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kärsin kamalasta ahdistuksesta päälle parikymppisenä. Mikään lääke ei auttanut, kokeilin jotain yli pariakymmentä lääkettä. Kävin terapiassa ja sairaalassakin olin useaan otteeseen. Mua auttoi lopulta maasta muutto uusine kuvioineen. Nykyään olen taas ahdistunut ja käyn terapiassa. Terapia ei tunnu auttavan tälläkään kertaa. Pregabalin lääkettämaion pyytää seuraavaksi. Täällä kertaa maisemanvaihdos ei tule kysymykseen kunnon mies ja pienet lapset.
Haittaako teidän mielestänne jos ahdistusta hoitaa alkoholilla? Minulla on ollut aikoinaan mm mirtazapin -lääkitys, sekä nyt vielä propral, mutta tuntuu ettei se auta oikein mitään. Olut auttaa... Ahdistaa opiskelu ja valmistuminen. Noin muuten olen ihan onnellinen, ei masennusta mutta on univaikeuksia ja jatkuva ahdistus - en tiedä ovatko ongelmani tarpeeksi suuria esim. psykologin vastaanotolle.
t. toinen kyselijä
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 06:14"]
Toivottavasti löydät hyvän terapeutin ja tarvittaessa sopivan lääkityksenkin. Suosittelen lämpimästi myös tutustumista mindfulness-menetelmään sekä tunnelukkoteoriaan. Tsemppiä! -entinen ahdistunut-
[/quote]
Mindfulnessiin oon tutustunut joskus, mutta en ole niinkään ottanut opista mitään irti, satunnaisia harjoituksia vaan.. tuota voisi harkita. Pari vuotta sitten löysin tuon tunnelukkoteorian ja sitäkin pähkäilin ja löysinkin sieltä itseni aika monesta kohdasta.. niitä oli vain niin vaikea alkaa yksin työstämään yksin.. ehkä oikean terapeutin avulla saa niitäkin avattua. Kiitos hyvistä neuvoista ja tsempeistä!
Pelko lähtee pelon voittamalla ja ahdistus käsitellään terapiassa, ei lääkkeillä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kukaan saanut apua seroxatista/optiparista, sertralinista tai cipralexistä tällaisessa tilanteessa? Tiedän että lääkkeet vaikuttavat kaikilla henkilökohtaisesti, mutta nuo ovat ainoat ssri-lääkkeet mitä en ole vielä kokeillut...
Mulla on sama diagnoosi kuin sulla ap, ja kuntouduin sertralinin ja psykoterapian avulla. Pelkkä lääke ei mulla tehonnut, mutta sen ja terapian yhdistelmällä olo alkoi helpottaa jo muutamassa kuukaudessa, ja puolen vuoden kuluttua vointi oli parantunut merkittävästi. Vuoden kuluttua terapian aloittamisesta pystyin aloittamaan opiskelun ja kaikki on sujunut tosi hyvin! Tätä ennen olin ollut kolme vuotta enemmän tai vähemmän kotini vanki, koska en huonoimmillani pystynyt käymään edes lähikaupassa ilman ahdistuskohtausta. Jouduin turvautumaan rauhoittavaan lääkkeeseen aina ihmisten ilmoille lähtiessä, harrastuksissa, kavereita tavatessa jne.
Älä menetä toivoasi!! Mäkin olin täysin vakuuttunut siitä, ettei mun elämä enää koskaan ole elämisen arvoista, mutta niin se "ihme" vaan tapahtui! Tiedän, miten hirveää voimakas ahdistus on, mutta se helpottaa hyvinkin nopeasti, kun sulle sopiva hoitomuoto löytyy. Jos venlafaxin ei tehoa sulla parissa kuukaudessa, koita vielä ainakin sertralinia. Ja muistathan, että uutta lääkettä pitää jaksaa syödä tarpeeksi pitkään, jotta nähdään tehoaako se. Oireet voivat aluksi pahentua, mutta sen kestää vaikka rauhoittavien avulla. Terapeutin ja terapiasuuntauksen vaihtamista olisi varmaan myös syytä harkita, jos vain voimia riittää.
Voimia ja uskoa parempaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen kokeilemaan Venlafaxinia, jos se vaan lääkärisi mielestä sopii. Itse olen sairastanut kolme keskivaikeaa/vaikeaa masennusjaksoa, joiden oireet olivat ennemminkin ahdistuneisuutta. Jälkimmäisellä kerralla miedot citalopramit ym eivät enää auttaneet, vaan apu löytyi Venlafaxinista. Siinä voi olla rajut aloitusoireet, mutta kun niistä selviää, pääsin minä nopeasti kiinni elämään ja olen pysynyt 3 vuotta oireettomana.
Mulla yleinen ahdistuneisuushäiriö ja mulla auttoi Cipramil,oli mulle ns.ihmelääke .Kärsin monta vuotta mut tää auttoi isompana annoksena mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 10:22"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 00:10"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 23:53"]
En osaa vastata kysymyksiisi valitettavasti, mutta haluaisin esittäö kysymyksiä jos sopii. milloin sinulla tulivat ensimmäiset oireet ja miten ne ilmenivät? Miten pääsit hoitoon ja oletko ollut osastohoidossa? Kyselen siksi, koska lapsellani 15 v. on todettu samat vaivat kuin sinulla eikä oikeanlaista hoitoa ole vielä löydetty/aloitettu. Seronilia kokeiltiin, mutta sivuoireet olivat niin hankalat että siitä luovuttiin. Jaksamista sinulle!
[/quote]
Ensimmäiset oireeni alkoivat yläasteaikoina, olin todella ahdistunut koulussa ja ihmisten seurassa. Aloin välttelemään tilanteita ja noidankehä oli valmis. Myöhemmin aloin olemaan sitten ahdistunut myös yksinollessa. Vuosien myötä oireet vain pahenivat, kun en uskaltanut noina alkuaikoina kertoa kellekkään asiasta.. olisi siis pitänyt hakeutua ajoissa hoitoon. Siinä mielessä poikasi on kyllä hyvässä tilanteessa, että on ottanut asian käsittelyyn jo tossa tilanteessa. Koskaan en ole osastohoidossa ollut, mutta hoitoon pääsin koulun terveydenhoitajan kautta-->psyk.polille-->terapiaan. Tiedän varmasti miltä sinusta tuntuu, koska tiedän omasta kokemuksesta, miten esimerkiksi oma äitini on huolissaan mun tilanteesta. Kaikki lääkkeet ei vain sovi kaikille.. Itselleni masennuslääkkeet eivät tuoneet edes niitä sivuvaikutuksia suurimmillakaan annoksilla.. Jaksamisia sulle ja pojallesi<3 Älkää luovuttako lääkkeiden ja keskusteluavun etsimisessä!
[/quote]
Kiitos vastauksesta! Minunkin lapseni on ollut aina ujo ja herkkä. Vakavammat oireet alkoivat murrosiän kynnyksellä. Ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriökohtauksia (mitä lapseni ei silloin tunnistanut). Jonkin verran pakkotoimintoja. Kaverit jäivät (jättivät). Yläkoulussa sosiaalinen ahdistus paheni ja poissaoloja tuli paljon (tosin osittain muistakin syistä). Tämä johti myös masennukseen. Univaikeuksia on myös. Terapiaa ei olla vielä aloitettu, siit on kyllä puhuttu. Koulua käy henkilökohtaisella opetussuunnitelmalla, pääosin kotiopiskelua. Kova huoli on, mitä tästä tulee, pystyykö lapsi koskaan normaalielämään. Meillä tämä hoitopolku on ollut hirveän pitkä ja hidas :( Tällä hetkellä asiakkuus nuorisopsykiatrian polilla.
Lapseni on myös erittäin herkkä. Varmaan sitä erityisherkkyyttä. Esim. tavallinen tee tekee lapseni todella levottomaksi siinä olevan kofeiinin takia. Uskon että lääkkeiden sivuoireet tuntuvat lapsellani moninkertaisina. Ääniyliherkkyyttä on myös. Jne.
[/quote]
onko muita aistien yli- tai aliherkkyyksiä kuin ääniyliherkkyys? sensorisen integraation häiriötä?
Mulla auttoin äkänen poikaystävä :D siis sellanen joka vaan toisteli "ota ittees niskasta kiinni", lopulta en jaksanu valittaa. Nykyään käyn salilla ja lenkillä, ne auttaa pahimpiin oireisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:20"]
Mulla on sama diagnoosi kuin sulla ap, ja kuntouduin sertralinin ja psykoterapian avulla. Pelkkä lääke ei mulla tehonnut, mutta sen ja terapian yhdistelmällä olo alkoi helpottaa jo muutamassa kuukaudessa, ja puolen vuoden kuluttua vointi oli parantunut merkittävästi. Vuoden kuluttua terapian aloittamisesta pystyin aloittamaan opiskelun ja kaikki on sujunut tosi hyvin! Tätä ennen olin ollut kolme vuotta enemmän tai vähemmän kotini vanki, koska en huonoimmillani pystynyt käymään edes lähikaupassa ilman ahdistuskohtausta. Jouduin turvautumaan rauhoittavaan lääkkeeseen aina ihmisten ilmoille lähtiessä, harrastuksissa, kavereita tavatessa jne.
Älä menetä toivoasi!! Mäkin olin täysin vakuuttunut siitä, ettei mun elämä enää koskaan ole elämisen arvoista, mutta niin se "ihme" vaan tapahtui! Tiedän, miten hirveää voimakas ahdistus on, mutta se helpottaa hyvinkin nopeasti, kun sulle sopiva hoitomuoto löytyy. Jos venlafaxin ei tehoa sulla parissa kuukaudessa, koita vielä ainakin sertralinia. Ja muistathan, että uutta lääkettä pitää jaksaa syödä tarpeeksi pitkään, jotta nähdään tehoaako se. Oireet voivat aluksi pahentua, mutta sen kestää vaikka rauhoittavien avulla. Terapeutin ja terapiasuuntauksen vaihtamista olisi varmaan myös syytä harkita, jos vain voimia riittää.
Voimia ja uskoa parempaan!
[/quote]
Kiitos rohkaisevista sanoista! Uskon, että terapian vaihtaminen toiseen voisi auttaa minua, sillä en saa terapiasta mitään irti tällä hetkellä. Uskon terapian voimaan, toivottavasti oikea terapeutti löytyisi <3 Tämän lääkkeen kokeilen loppuun ja yritän saada vielä vaihdettua terapiaa toiseen.. Silloin hädässä sitä vain valitsi ensimmäisen terapeutin, jota ehdotettiin..
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:35"][quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:20"]
Mulla on sama diagnoosi kuin sulla ap, ja kuntouduin sertralinin ja psykoterapian avulla. Pelkkä lääke ei mulla tehonnut, mutta sen ja terapian yhdistelmällä olo alkoi helpottaa jo muutamassa kuukaudessa, ja puolen vuoden kuluttua vointi oli parantunut merkittävästi. Vuoden kuluttua terapian aloittamisesta pystyin aloittamaan opiskelun ja kaikki on sujunut tosi hyvin! Tätä ennen olin ollut kolme vuotta enemmän tai vähemmän kotini vanki, koska en huonoimmillani pystynyt käymään edes lähikaupassa ilman ahdistuskohtausta. Jouduin turvautumaan rauhoittavaan lääkkeeseen aina ihmisten ilmoille lähtiessä, harrastuksissa, kavereita tavatessa jne.
Älä menetä toivoasi!! Mäkin olin täysin vakuuttunut siitä, ettei mun elämä enää koskaan ole elämisen arvoista, mutta niin se "ihme" vaan tapahtui! Tiedän, miten hirveää voimakas ahdistus on, mutta se helpottaa hyvinkin nopeasti, kun sulle sopiva hoitomuoto löytyy. Jos venlafaxin ei tehoa sulla parissa kuukaudessa, koita vielä ainakin sertralinia. Ja muistathan, että uutta lääkettä pitää jaksaa syödä tarpeeksi pitkään, jotta nähdään tehoaako se. Oireet voivat aluksi pahentua, mutta sen kestää vaikka rauhoittavien avulla. Terapeutin ja terapiasuuntauksen vaihtamista olisi varmaan myös syytä harkita, jos vain voimia riittää.
Voimia ja uskoa parempaan!
[/quote]
Kiitos rohkaisevista sanoista! Uskon, että terapian vaihtaminen toiseen voisi auttaa minua, sillä en saa terapiasta mitään irti tällä hetkellä. Uskon terapian voimaan, toivottavasti oikea terapeutti löytyisi <3 Tämän lääkkeen kokeilen loppuun ja yritän saada vielä vaihdettua terapiaa toiseen.. Silloin hädässä sitä vain valitsi ensimmäisen terapeutin, jota ehdotettiin..
[/quote]
Millaista se sun terapia on ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 10:52"]
Suosittelen kokeilemaan Venlafaxinia, jos se vaan lääkärisi mielestä sopii. Itse olen sairastanut kolme keskivaikeaa/vaikeaa masennusjaksoa, joiden oireet olivat ennemminkin ahdistuneisuutta. Jälkimmäisellä kerralla miedot citalopramit ym eivät enää auttaneet, vaan apu löytyi Venlafaxinista. Siinä voi olla rajut aloitusoireet, mutta kun niistä selviää, pääsin minä nopeasti kiinni elämään ja olen pysynyt 3 vuotta oireettomana.
[/quote]
Tuota venlafaxinia olen kans miettinyt ja kuullut, että moni on saanut siitä avun. Kiitos vastauksesta! Kunpa itsekin löytäisin juuri minulle sopivan lääkkeen.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:19"]Pelko lähtee pelon voittamalla ja ahdistus käsitellään terapiassa, ei lääkkeillä
[/quote]
Kun lähtiskin. Aina sanotaan että pelot pitää vaan kohdata. No voin kertoa että oksennusfobiani on ainakin pahentunu kun yrjösin.
Lääkärille soitettu ja hän kirjoittaa tämän päivän aikana reseptin. Hänellä työkiireitä niin ei osannut sanoa vielä mitä lääkettä kirjoittaa.. katsotaan myöhemmin.. toivottavasti tälläkertaa lääke sopisi.
Mullakin meni ennen venlafaxin ahdistukseen ja jos tuntui että alkaa paniikkikohtausta pukkaamaan, niin silloin 10 mg propralia naamariin. Ahdistuksesta kärsiminen on niin kamalaa että harva sen ymmärtää.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 12:30"]
Mullakin meni ennen venlafaxin ahdistukseen ja jos tuntui että alkaa paniikkikohtausta pukkaamaan, niin silloin 10 mg propralia naamariin. Ahdistuksesta kärsiminen on niin kamalaa että harva sen ymmärtää.
[/quote]
Totta puhut. Sen voi vain ymmärtää ihmiset, jotka ovat sen kokeneet. Niinku eräs psyk.polin sairaanhoitaja hyvin sanoi: "Ahdistuksessa henkinen kipu on verrattavissa syöpäsairaan kipuihin", tuo on varmasti totta, henkinen kipu on todella kamalaa.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:48"][quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:19"]Pelko lähtee pelon voittamalla ja ahdistus käsitellään terapiassa, ei lääkkeillä
[/quote]
Kun lähtiskin. Aina sanotaan että pelot pitää vaan kohdata. No voin kertoa että oksennusfobiani on ainakin pahentunu kun yrjösin.
[/quote]
Minäkin pelkään hysteerisesti oksentamista ja pahoinvointia. Silloin kun söin venlafaxinia niin se auttoi lievittämään mm pelkoa vatsataudista ja hammaslääkäriinkin uskaltauduin, vaikka siinä toinen asia jota pelkäsin ihan hirveästi.
Tuosta venlafaxinista, mulla alkoi puremaan se n kuukaudessa. Yksilöllistähän se on miten nuo mielialalääkkeet alkavat tehoamaan, toisilla voi mennä 4 viikkoa, toisella 7 viikkoa mutta kannattaa odottaa vähintään se kuukausi niin jotain vaikutusta luulisi jo näkyvän. T. 29
Oletko kokeillut Mindfullnessia? Mulle terapeutti suositteli tuota. Paivittain meditoin jonku 15 minsaa kayttaen Headspace appia. asun englannissa, joten ihan enkkukin kay mulle.