Lue keskustelun säännöt.
Lasinen lapsuus. Minkälaisia aikuisia teistä tuli?
24.11.2021 |
Oma lapsuus oli joka viikonloppu helvettiä. Isä huusi ja hakkasi äitiä, äiti itki joka viikonloppu ja saattoi karata siskonsa luo pakoon jättäen toisinaan minut yksin. Isä ei siis koskaan koskenut minuun.
Olen kohta 30-vuotias ja tunnen oloni jatkuvasti turvattomaksi vaikka elämän peruspalikat ovat kunnossa. Herään edelleen kauhukohtauksiin. Ajatus omasta perheestä ahdistaa, ja olen hyvää vauhtia muuttumassa erakoksi. Ulospäin näytän kuitenkin hyvinvoivalta/tasapainoiselta ja ongelmani tulevat aina yllätyksenä muille
Miltä teidän elämänne nyt näyttää, te jotka joutuneet elämään lapsuuden alkoholistin kanssa? Auttoiko puhuminen ammattilaiselle?
Kommentit (138)
Ihan tavallinen ihminen. Itse en juo alkoholia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eksälläni oli tuollainen lapsuus. Hän oli kontrollifriikki.
Jos mies (kuka tahansa) korottaa ääntä, vieläkin vetäydyn ja menen lukkoon. Olen 44-vuotias ja jäljet näkyy edelleen. Ammattiapua en koskaan osannut hakea.
Ja mitä terapiassa käytännössä konkreettisesti tapahtuu jos se jollain on auttanut? - eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja mitä terapiassa käytännössä konkreettisesti tapahtuu jos se jollain on auttanut? - eri
Tämä kiinnostaisi minuakin.
Ap
Mua niin suututtaa nämä äidit/isät, jotka luikkivat karkuun ja jättävät lapset sen toisen raivohullun vanhemman armoille. Vai tekee muka lastensaanti ihmisestä epäitsekkään... Päinvastoin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli hankala lapsuus, isä oli väkivaltainen ja kännäsi viikonloput. Oli vaativassa työssä ja purki stressinsä perheeseen.
Mussa meni ainakin jotain rikki, en halua harkitakaan lapsien tekemistä sillä näen perhe-elämän äärimmäisen ahdistavana asiana. En myöskään luota ihmisiin tai varsinkaan miehiin helposti.
Sitä on hankala selittää ihmiselle, joka ei ole turvatonta lapsuutta kokenut. Itsellä tuntuu, että olen jäänyt jollain tapaa lapsen tasolle tunnepuolelta vaikka ihan normaali työssäkäyvä aikuinen olenkin. Unettomuudesta myös kärsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvin olen pärjännyt. Kaksi pitkää parisuhdetta, kolme lasta ja kaksi lapsenlastakin jo. Muutaman vuoden päästä eläkkeelle ihan mukavan eläkekertymän kanssa. Talvisin asustelemme osan aikaa lämpimässä ja pari kuukautta Alpeilla, kesät täällä Suomessa. Asunnot on jo hankittu ja ovat nyt vuokralla.
Alkoholiin on terve suhtautuminen, en sylje lasiin, mutta en myöskään juo humalaan asti. Ainoa, mistä lasisen lapsuuden tunnistaa on se, että tunnistan alkoholin suurkuluttajan todella helposti ja suhtaudun väkivaltaan todella jyrkän torjuvasti.
Musta on tullut todella kylmä. Mikään ei oikein pysty järkyttämään, enkä osaa suhtautua toisten tunteisiin vaaditulla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkkailen läheisteni mielialoja ja sanomisia suurennuslasin kanssa ja yritän välttää konflikteja viimeiseen saakka. Menen konfliktitilanteissa pois tolaltani.
En juo itse enää lainkaan ja minulle tulee jotenkin levoton ja varautunut olo humalaisten seurassa, olivatpa he keitä hyvänsä. Oma puolisoni ei juo onneksi juuri lainkaan.
Kävin terapiassa, mutta en osaa sanoa auttoiko se lopulta kovinkaan paljoa.
Onko vapaaehtoinen lapsettomuus yleistä alkoholistien lapsilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin terapiassa 2 vuotta. Olen kiltti, tunnollinen. Pelkään alkoholia, en halua juoda. Kohteliaisuudesta otan juhlissa lasin kuohuvaa tai ravintolassa seurassa lasin viiniä. Siitäkin tulee huono omatunto. En rakasta itseäni, enkä usko että kukaan oikeasti voisi mua rakastaa. En luota kehenkään. Odotan aina pahinta. En kestä minkäänlaisia ristiriitatilanteita. En pysty näyttämään negatiivisia tunteita, itken vain. Olen syönyt kahteen otteeseen masennuslääkkeitä.
Vanhempieni kanssa en ole tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Tarkkailen läheisteni mielialoja ja sanomisia suurennuslasin kanssa ja yritän välttää konflikteja viimeiseen saakka. Menen konfliktitilanteissa pois tolaltani.
En juo itse enää lainkaan ja minulle tulee jotenkin levoton ja varautunut olo humalaisten seurassa, olivatpa he keitä hyvänsä. Oma puolisoni ei juo onneksi juuri lainkaan.
Kävin terapiassa, mutta en osaa sanoa auttoiko se lopulta kovinkaan paljoa.
Sama mulla. Yritän koko ajan ennakoida toisten tunnetiloja. Varon, etten aiheuttaisi pettymyksiä toisille.
Alkoholistien aikuisilla lapsilla on yhteisiä ongelmia.
Väkivaltaa ei tietääkseni koskaan ollut, mutta kun isä tuli kännissä kotiin niin kaikki me lapset luikittiin omiin huoneisiimme kuuntelemaan oven läpi riitelyä ja pelkäämään että kenen huoneeseen se tulee seuraavaksi jankkaamaan jotain. Aiheesta ei ikinä puhuttu sisarusten kesken yhtään, eikä äiti tehnyt mitään. Ihmeellistä hyssyttelyä. Molemmat vanhemmat olivat ihan työssäkäyviä ns. tavallisia ihmisiä, mutta kyllä kaikki ympärillä selvästi tiesivät millaista on kotioloissa, vaikken ainakaan itse koskaan kertonut. Pikkupaikkakunta, niin eivätköhän muut aika usein nähneet isäni paikallisissa kapakoissa jne.
Minä ja kaikki sisarukseni olemme jollain tasolla mielenterveysongelmaisia ja päämäärättömiä haahuilijoita. Yli kolmekymppisiä kaikki, mutta lapsia ei kellään ole ja parisuhteetkin aloitettu ns. myöhään. Kolme viidestä on ikisinkkuja. Itse olen parisuhteessa mutta en halua lapsia, en ole koskaan halunnut. En voisi kuvitellakaan että kykenisin huolehtimaan muista, enkä edes halua. Lapset tuntuu rasitteelta ja toisaalta koen itsekin olevani jotenkin lapsen tasolla, en osaa mieltää itseäni aikuiseksi. Olen käynyt korkeakoulun mutta olen työtön, en oikein jaksa työelämääkään. Työttömyys sinänsä ei ole minulle kriisi, vaan pikemminkin koen ettei minusta ole "normaaliin elämään".
Alkoholia käytän, teininä ja parikymppisenä käytin paljonkin. Nykyään huomattavasti vähemmän ja fiksummin, eikä minulle krapulaa pahempia ongelmia ole koskaan siitä koitunut. Suoraan sanottuna on ollut hauskaa käyttää alkoholia, monet parhaat muistot liittyvät ryyppyreissuihin. Mutta aikansa kutakin, enää en jaksa kuin harvakseltaan juoda viiniä tai muutaman oluen.
Täällä yksi alkoholistien aikuinen lapsi. Minulla on kaksi lasta ja periaatteena tehdä kaikki toisin kuin vanhempani, jotta lapseni saisivat tuntea olevansa rakastettuja. Itselläni turvaton lapsuus aiheutti sen, että on vaikea luottaa ihmisiin ja muodostaa ystävyyssuhteita. Oma parisuhde on kyllä kestänyt. Juon alkoholia kohtuudella, välillä kyllä miettinyt lopettamista, mutta en mielestäni ole siitä riippuvainen.
En ole käynyt terapiassa. Olen antanut vanhemmilleni anteeksi. Silloin oli lama ja hankalat ajat. Toki toivon että lapsuus olisi ollut erilainen, mutta mennyttä ei voi muuttaa.
Ihan normaali perheellinen ihminen.
Lapsuuden käsittelyyn meni suhteellisen pitkä aika, siis kun lopulta aikuisiällä hain apua. Kolme vuotta terapiaa ja nykyään en enää lapsuuttani mieti.
Juon alkoholia harvoin, enkä todellakaan juo kännejä lasteni nähden. Kyllä toki saunassa sen yhden kaljan juon jos siltä tuntuu ja lapsetkin ihan ok asian kanssa.
Isä ei hakannut/ huutanut.
Jännitän auktoriteettejä ja haluisin löytää turvallisen kumppanin.