Lue keskustelun säännöt.
Tabu: äitiys ei ollutkaan sellaista kun luulin
16.02.2015 |
Nyt jos voisin siirtää kelloa taaksepäin, antaisin lapsen heti synnyttyä adoptoitavaksi perheeseen, joka suhtautuisi lapseen intihimoisemmin.
Kommentit (28)
Minut äitiys vei mennessään ihan eri tavalla kuin olin kuvitellut. En ollut osannut varautua, että muutos on niin kokonaisvaltainen. En kylläkään kadu mitään, vaan olen positiivisesti yllättynyt. Kaikille odottaville äideille antaisin neuvoksi, että olkaa avoimin mielin, älkää tehkö liikaa suunnitelmia etukäteen ja antautukaa sille äitiydelle! Se alkuvaiheen symbioosi, joka välillä voi tuntua ahdistavaltakin ja jossa meinaa hukata oman itsensä, kuuluu asiaan ja auttaa teitä olemaan parempi äiti. Se on hyväksi teille molemmille ja menee ajallaan ohi siinä missä muutkin kehitysvaiheet. Älkää siis pelästykö älkääkä taistelko vastaan. Älkääkä yrittäkö uskotella itsellenne, että mikään ei muutu, koska kaikki muuttuu, mutta hyvällä tavalla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olisin maailman paras äiti, jos saisin nukkua kokonaiset yöunet. Se on liikaa pyydetty, joten koitan olla ihan ok mutsi. Äitiys yllätti siis sillä, että rikkonaiset unet tekee kaikesta miljoona kertaa vaikeampaa.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 02:26"]
Mä olisin maailman paras äiti, jos saisin nukkua kokonaiset yöunet. Se on liikaa pyydetty, joten koitan olla ihan ok mutsi. Äitiys yllätti siis sillä, että rikkonaiset unet tekee kaikesta miljoona kertaa vaikeampaa.
[/quote]
Miten tuo tuli yllätyksenä? En vittuile, haluaisin vain tietää. Kun unenpuute on mun mielestä yksi puhutuimpia asioita äitiydessä. Ei ole varmaan yhtään äitiyskeskustelua missä sitä ei mainittaisi.
Äitiydestä on tehty suorittamista. Se perushomma on jäänyt kaiken sen "olet paska äiti jos et imetä/hoida lasta kotona 3-vuotiaaksi kotona/kestovaippaile" mantran alle. Lasten kanssa on tosi rankkaa välillä ja sitä armeliaisuutta itselleen olisi ihan hyvä harrastaa välillä. Itsekin olen joskus heikkoina hetkinä katunut vaikka tosiasiassa lapseni toivat merkityksen elämääni. Rakastan heitä enemmän kuin mitään tai ketään maailmassa vaikka välillä vähän, tai vähän enemmän, kiristääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 01:25"]Nyt jos voisin siirtää kelloa taaksepäin, antaisin lapsen heti synnyttyä adoptoitavaksi perheeseen, joka suhtautuisi lapseen intihimoisemmin.
[/quote]
Mikä estää sen adoption nyt?
Huolestuttava kun pohdin pidänkö vahingon vai keskeytän...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:26"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 02:26"]
Mä olisin maailman paras äiti, jos saisin nukkua kokonaiset yöunet. Se on liikaa pyydetty, joten koitan olla ihan ok mutsi. Äitiys yllätti siis sillä, että rikkonaiset unet tekee kaikesta miljoona kertaa vaikeampaa.
[/quote]
Miten tuo tuli yllätyksenä? En vittuile, haluaisin vain tietää. Kun unenpuute on mun mielestä yksi puhutuimpia asioita äitiydessä. Ei ole varmaan yhtään äitiyskeskustelua missä sitä ei mainittaisi.
[/quote] Vaikea sitä on arvioida, miten sitä itse sitten kestää lopulta. Unenpuute on tiedossa, mutta ei välttämättä se että toiset se lamauttaa ihan kokonaan. Pitäisikö sitä sitten ehkä yrittää treenata valvomalla ensin vuoden ajan kaikki yöt tai max 3 tunnin unilla ennen lapsenteon aloittamista tms. En tiedä.
En oikein ymmärrä mistä epärealistiset odotukset tulee? Ei itseäni lapsissa yllättänyt kummemin mikään, ei tosin mitään ruusunpunaisia kuvitelmia ollutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä välillä kaipaan sitä vapautta mitä ennen lapsia oli. Siis vain sitäkin, että kahvin sai juoda istuen, vessassa käydä rauhassa, lähteminen minne vaan oli helppoa ja nopeaa. Samassa yritän muistuttaa, että tästä pitäisi nyt nauttia kun aika menee niin äkkiä. Ja olla soimaamatta itseäni koska väsyneenä en ole sellainen äiti kuin kuvittelin.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:26"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 02:26"]
Mä olisin maailman paras äiti, jos saisin nukkua kokonaiset yöunet. Se on liikaa pyydetty, joten koitan olla ihan ok mutsi. Äitiys yllätti siis sillä, että rikkonaiset unet tekee kaikesta miljoona kertaa vaikeampaa.
[/quote]
Miten tuo tuli yllätyksenä? En vittuile, haluaisin vain tietää. Kun unenpuute on mun mielestä yksi puhutuimpia asioita äitiydessä. Ei ole varmaan yhtään äitiyskeskustelua missä sitä ei mainittaisi.
[/quote]
Asian voi tietää, mutta ymmärrys tulee vain kokemuksen kautta.
t. 5 vuotta sumussa ilman muistikuvia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei edes ollut mitään odotuksia, mutta silti hieman yllätti. Yllätti se, että kaipaan tosi paljon omaa aikaa. Tiesin, että sitä aikaa ei enää ole, mutta ajattelin etten sitä juuri kaipaisikaan. Haluaisin katsoa leffaa, lukea, nukkua, lähteä baariin, juoksemaan.. mutta nykyään kaikki vaatii järjestelyä. Että saan ottaa unet päivällä, pitää joko saada lapsikin nukkumaan tai joku olemaan lapsen kanssa. Tietysti pääsen baariin tai juoksemaan, mutta en voi tuosta vain lähteä. Lisäksi tahtoisin vanhan seksielämän takaisin. Nykyään on joko liian väsy tai lapsi on hereillä.
Minä en koe mitään erityistä symbioosia. Lapsi on rakas, mutta ei varsinaisesti elämäni keskipiste. En toki häntä poiskaan antaisi, mutta viikoksi voisin jollekulle hoitoon antaa, että saisin mieheni kanssa lomaa.
T. 6 kk äitinä ollut
Minulle tuli yllätyksenä se, että lapset ovat niin älyttömän erilaisia heti syntymästä asti. Helppohan se on kiltin, vaivattoman lapsen äitinä nauttia äitiydestä kun lapsi istuu tuntikausia leikkimässä ilman valvontaa ja nukkuu täydet yöt. Piece of cake. Sitten kun saat ylivilkkaan viipottajan, joka ei anna hetken rauhaa päivin ei öin, siinä alkaa naistenlehtien hehkutukset vaikuttaa julmalta pilalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:34"]
Vaikea sitä on arvioida, miten sitä itse sitten kestää lopulta. Unenpuute on tiedossa, mutta ei välttämättä se että toiset se lamauttaa ihan kokonaan. Pitäisikö sitä sitten ehkä yrittää treenata valvomalla ensin vuoden ajan kaikki yöt tai max 3 tunnin unilla ennen lapsenteon aloittamista tms. En tiedä.
[/quote]
Etkö nukkunut ikinä lapsettomana huonosti, tai joutunut heräämään aikaisin ja lyhyiden unien jälkeen? Mullakaan ei ole lapsia, mutta olen kyllä kokenut huonosti nukuttuja öitä. Ja kun sen yhdenkin yön jälkeen on ihan hirveä olo, niin osaan kyllä arvella kuinka paljon karmeampi se olisi valvotun viikon tai kuukauden tai vuoden jälkeen.
Ihan oikeasti, kyllä kannattaisi ainakin vaikka se viikko kokeilla niillä parin tunnin yöunilla, jos on niin onnellisesti käynyt ettei ole sellaista tahtomattaan vielä kokenut. Eipä tulisi yllätyksenä, ja jos tuntuu kamalalta niin voisi vielä muuttaa mielensä lisääntymisen suhteen. Hulluuttahan se on tunkea itsensä tilanteeseen edes yhtään kokeilematta esim. sitä valvomista.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 01:25"]
Nyt jos voisin siirtää kelloa taaksepäin, antaisin lapsen heti synnyttyä adoptoitavaksi perheeseen, joka suhtautuisi lapseen intihimoisemmin.
[/quote]
Mikä tabu? Ehkä siitä ei puhuta, koska se on niin itsestäänselvää. Tietty äitiys tulee jokaiselle yllätyksenä, minusta on paskapuhetta sellainenkin, että raskausaika jotenkin valmentaa äitiyteen.
Se järkytys, kun se käsittämätön olento nostettiin siihen vatsan päälle, oli jotain ennenkokematonta. Piti olla vastuussa jonkun hengestä! Samalla hetkellä olin yhtäaikaa täysin sitoutunut ja täysin valmis antamaan lapsen pois - olihan se pelottavaa.
Miten äitiys myös palkitsee. Kun vaan pitää kiinni siitä hyvästä, eikä vaan laske huonoja puolia. Elämää se vanhemmuuskin vain on. On helppo paeta kuvitelmiin, että sinkkuna olisi niin ja niin paljon helpompaa, mutta ei se niinkään ole.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:49"]
Elämää se vanhemmuuskin vain on. On helppo paeta kuvitelmiin, että sinkkuna olisi niin ja niin paljon helpompaa, mutta ei se niinkään ole.
[/quote]
Miten sinkkuus tähän liittyy? Sinkkukin voi olla vanhempi, ja parisuhteessa voi elää lapsettomana. En ymmärrä miksi aina vedetään jako "sinkut vs vanhemmat", kun toinen sana määrittää parisuhdestatusta ja toinen lisääntymistä. Ihan eri asiat.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:49"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:34"]
Vaikea sitä on arvioida, miten sitä itse sitten kestää lopulta. Unenpuute on tiedossa, mutta ei välttämättä se että toiset se lamauttaa ihan kokonaan. Pitäisikö sitä sitten ehkä yrittää treenata valvomalla ensin vuoden ajan kaikki yöt tai max 3 tunnin unilla ennen lapsenteon aloittamista tms. En tiedä.
[/quote]
Etkö nukkunut ikinä lapsettomana huonosti, tai joutunut heräämään aikaisin ja lyhyiden unien jälkeen? Mullakaan ei ole lapsia, mutta olen kyllä kokenut huonosti nukuttuja öitä. Ja kun sen yhdenkin yön jälkeen on ihan hirveä olo, niin osaan kyllä arvella kuinka paljon karmeampi se olisi valvotun viikon tai kuukauden tai vuoden jälkeen.
Ihan oikeasti, kyllä kannattaisi ainakin vaikka se viikko kokeilla niillä parin tunnin yöunilla, jos on niin onnellisesti käynyt ettei ole sellaista tahtomattaan vielä kokenut. Eipä tulisi yllätyksenä, ja jos tuntuu kamalalta niin voisi vielä muuttaa mielensä lisääntymisen suhteen. Hulluuttahan se on tunkea itsensä tilanteeseen edes yhtään kokeilematta esim. sitä valvomista.
[/quote]
Jos ei muuten niin äitiyden painetta pitää lisätä vielä sillä että mitäpäs et tehnyt sitä tai tätä tai ollut "äitiys-simulaatioissa" että tiedät tasan tarkkaan mistä on kyse. Vaikka olenkin Vela niin kehtaan väittää että ei kaikkeen elämässä voi varautua. Eikä tunteita lapseen ennustaa (jotka usein auttavat jossain kohtiin pahimman yli).
Minä en ladannut äitiytyeen mitään muuta, kuin negatiivisia odotuksia, jos siis jotain etukäteen mietin. Olin jo saanut lukea ja kuulla, että raskaus pilaa vartalon ja seksielämän ja lapsi pilaa loputkin. Että ikinä et nuku, aina on likaiset vaatteet päällä ja mihinkään ei pääse ilman lasta. Että on niin rankkaa että hiukset tippuu päästä ja et muista mitään seuraavaan kymmeneen vuoteen. Ja se paras: jokainen muuttuu pelkästään vauvan kakasta puhuvaksi idiootiksi jota ei enää mikään muu kiinnosta.
En tiedä teistä muista, mutta minulla meni vähän niin kuin herne nenään jo ennen vauvan syntymää noista odotuksista. Päätin, että se on asennekysymys. Tätä päätöstä tosin helpotti mies joka sanoi että ai sun tekee nyt mieli lenkille? No mene, minä olen vauvan kanssa. Ja toisaalta sitä helpotti oma mukautumiskykyni: jaaha, tässä on minulla vauva ja tekee mieli lenkille. No, syötän vauvan, vaihdan vaipan ja ehkä vaatteet, puen lenkkivaatteet ylle, laitan vauvan vaunuihin ja menen (juoksu)lenkille.
Jotenkin se oli itsestäänselvyys, että lapsi tulee osaksi meidän elämäämme ja me muokkaamme sen niin, että oma minuus silti säilyy. Ja omat mielenkiinnon kohtee.
Ja niin me ollaankin nyt jo kolmen kanssa harrastettu liikuntaa yksin ja yhdessä koko perhe, matkusteltu, syöty ravintoloissa, käyty museoissa ja you name it ;)
Surullista :( onko muilla tällaisia kokemuksia? Täällä yksi joka yrittää lasta ja odottaa innolla äitiyttä.