Mille se synnytys oikeasti tuntuu, rehellisesti?

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 21:39"]

Höpö höpö. Naiset täällä liioittelevat kovasti. Ei synnytys satu juurikaan. Minulla ja kavereillani kaikilla ollut tosi mukavat ja leppoisat kokemukset.

[/quote]

oletko mies?

Molemmat synnytykseni on mennyt melko samalla lailla että avautumisvaihe on ollut tosi nopea ja raju, muuta kipulääkettä en kummallakaan kerralla ehtinyt saada kuin ilokaasua ja toisella kertaa kohdunkaulan puudutuksen. Puudutuksen laitto itsessään koski kymmenen kertaa enemmän kuin supistukset eikä siitä ollut mitään hyötyä. Ilokaasu toimi hyvin supistuksiin ja ponnistusvaiheessa keskityin niin kovin vaan siihen ponnistamiseen ettei kipua edes tajunnut. Mutta se kipu oikeasti loppui heti kun lapsi saatiin pihalle.

Ilman kivunlievityksiä olen lapset synnyttänyt ja hyvin selvinnyt. Kivuiliain vaihe on aina ollut synnytys, mutta se on yleensä nopeasti ohi. 

Avautumisvaihe oli kuin kovat kuukautiskivut, olin luullut että ne kivut olisi teräviä ja repiviä, mutta enemmän se oli sitä kuumaa jomotusta, varmaan yksilöllistä miten sen tuntee.

En tiennyt tarpeeksi ensimmäisellä kerralla mistään, ja kun ponnistusvaihe tuli, oli se epämiellyttävä tunne järkytys, tuntui kuin olisi tulossa väkisin kolmen kilon ulostus, sen tunteen vastustamattomuus oli inhottavaa, ajantaju meni kokonaan kun ponnistin, ja ei ollut kelloa, ja kätilöt ei kertoneet kunnolla kun yritin kysyä mitä kello on, enkä tiennyt että ponnistusvaihe ei kestä ikuisesti. Juuri ennenkuin lapsi syntyi olin ihan loppu, ponnistaminen oli fyysisesti raskasta työtä, ja mulla oli vielä flunssa, niin piti ottaa lisähapea ettei pyörry. 

Kovin kipu oli vasta se vaihe kun se lapsi todella tuli sieltä, ja paikat repesivät, mutta se oli niin pieni hetki, että ei sillä väliä. 

Jälkikäteen se ompelu oli inhottavaa kun otti todella kipeää johonkin tiettyyn kohtaan, olisko ollut virtsaputken kohta, ja kätiöharjoittelija ompeli, sain siinä vaiheessa ilokaasua, se teki pöhnän, mutta ei se sitä viiltävää kipua vienyt pois kun se neula osui siihen tiettyyn kohtaan, ja puudutettukin se alapää oli kuulemma siinä vaiheessa.

Jälkisupistelu on myös inhottava tunne, jotenkin muistan sen inhottavampana kuin avautumisvaiheen.

Pahin kipu on ollut kun joutui kaksosten kanssa sektioon, ensimmäisenä kun virtsaputkeen työnnettiin katetri, se oli kuin kuuma tikari olisi työnnetty, hyi helvetti, se on kuin pahin hammaskipu, onneksi meni nopeesti. Sitten oli tietysti sektion jälkeen ihan järkyttävää päästä ylös ja mennä vessaan pakolla kun oli maha vedetty kaikki kerrokset auki ja kursittu takas kokoon. Vaikka alatiesynnytyksen aikana mulle tuli peräpukamia, niin sektioon en vapaaehtoisesti menisi koskaan.

Kipua ei voi muistaa enää synnytyksen jälkeen. Luonto on sen varmasti niin tehnyt. Mä en osaisi enää todellakaan kuvailla kipujani, mutta muistan sanoneeni miehelleni, että supistukset tuntuvat vatsassa samalta, kuin loppuraskauden suonenvedot pohkeessa, mutta kertaa miljoona. Siltä se varmasti tuntui. Ja synnytyksen jälkeen soitin parhaalle, monta kertaa synnyttäneelle ystävälleni, että miksi ei ollut OIKEASTI kertonut miten hirveältä synnytys tuntuu :) Sanoi kertoneensa, mutta en kai ollut osannut kuitenkaan kuvitella. Ja hyvä niin, että sitä ei osaa kuvitella etukäteen eikä muista enää jälkeenpäin, koska muuten kukaan ei siihen ryhtyisi. Mutta kuten muutkin ovat sanoneet, palkinto on kaiken sen arvoinen ja kipu katoaa, kun lapsi on ulkona. Ihana, rakas ja toivottu lapsi <3

Mun synnytykset kestivät n. 7 tuntia, aika meni tosi nopeasti ja viimeiset pari tuntia olivat raskaat, kun ei saanut vielä mennä ponnistamaan.

Voisin sanoa, että kivut olivat kovat, mutta ilmeisesti eivät sitten riittävän kovat, koska en pyytänyt kivunlievitystä. Pyysin vasta siinä vaiheessa, kun kätilö sanoi, että nyt on myöhäistä, lapsi syntyi jo :D

Kyllä se sattuu vaikka kivunlievitystä onneksi saa. Avautumisvaiheessa supistukset tulee aaltoina eli kyllä siinä välissä on mahdollista hengähtää ja kannattaakin yrittää rentoutua, kuunnella vaikka musiikkia tms. Alussa supistukset tuntui selässä ja alavatsassa mutta myöhemmin levisi koko keskivartaloon ja reisiin. Kyllä sen huomaa sitten mikä toimii parhaiten itselle, omalla kohdalla jalkeilla oleminen, jumppapallon päällä istuminen ja tulikuuma lämpöpussi ristiselkään toimi parhaiten.

Kätilöt on yleensä hyvin tilanteen tasalla ja ehdottaa sopivaa kivunlievitystä, toki kannattaa niihin vaihtoehtoihin tutustua etukäteen. Itse en rehellisesti sanottuna tiedä, miten olisin selvinnyt ilman ilokaasua ja epiduraalia, kivut olivat hirveät kun avautuminen oli noin puolivälissä. Mutta puudutus auttoi niin hyvin että loppuvaihe meni lähes kivuitta ja sain levättyäkin välissä. Ponnistaminen tarve tuli vahvana, mutta kun sai luvan ponnistaa, niin se oli helpotus ja pahin oli jo takana. Itse vauvan syntyminen ei tuntunut enää oikein missään. Ja tosiaan nopeasti ne kivut unohtui kun sai vauvan syliin.

Yksilöllistä on tosiaan ja joillain kipu on kovempaa kuin toisilla.

Sorry, rivinvälit katosi jonnekin...

Minä muistan sen kivun lopun elämääni. Tuskaisen kivuliasta oli. No more.

Hmmm...jokainen synnytys on erilainen. Mutta tässä omia kokemuksia kahdesta (eka 25h, toka 3h):

avautumisvaihe on se pisin ja hermoja raastavin. Silloin vain odotellaan sen 2- 20 tuntia että jotain tapahtuu. Kivut tulee aaltoina eli supistuksina. Väliaikoina on ihan normaali olotila ja voi levätä. Alussa alkaa tuntua vain jotain jännää alapäässä siis minulla munasarjoissa. Käytännössä kipu tuntui alaselässä ja munuaisissa. Kuin olisi hirveen kovat menkat. Alussa voi ottaa aina vartinkin lepotauot supistusten välissä, lukea kirjaa, tehdä kotihommia, kattoa telkkaa.

Saa juoda ja pitää juoda paljon, sillä pissalla pitää käydä jatkuvasti ettei virtsarakko täyty ja ole vauvan edessä. Syödä ei saa juurikaan. Mehukeittoja, proteiinijuomaa ehkä. Mutta parempi ettei paljoa ota, jos joutuukin leikkaukseen (mahalaukku pitää olla suht tyhjä).

 Pikkuhiljaa supistukset eli kohdun kouristelu muuttuu kovemmaksi ja kohdun suu aukeaa. Supistukset tulevat säännöllisiksi. Kipu terävöityy. Mulla tiukkeni, kuin pikkuhiljaa joku naulaisi munuaisia, sitten joku iskisi sinne puukolla, sitten kääntäisi puukkoa siellä alaselässä. Ja koko ajan samassa kohtaa. Kipu kovenee, kovenee ja kovenee. Tauot supistusten välillä (jolloin siis ei ole mitään kipuja) ovat yhä lyhempiä. 4 minuuttia tai 2 minuuttia. Vasta ihan lopuksi supistuksia tuli melko peräkkäin mutta silti aina välissä on minuutin parin tauko jolloin ehti haukata happea ja makoilla.

Itse mua auttoi asennot, eli lantion liikuttelu, pyörittely. Etukeno asento tulee automaattisesti kun vatsa kovenee, supistaa niin nojautuu eteen. Täytyy pitää yhtaikaa rentona alapää eli suu auki ja sano AAAAaaaaaaaa. Sano, huuda, laula tai karju. Kun avaa suun auki, alapään lihakset eivät ole tiukasti lukossa joka auttaa kohdunsuun avautumisessa. Mene ihan mihin asentoon haluat, mikä tuntuu kivalta. Itse pompin jumppapallon päällä alussa pari tuntia. Sitten tunnin altaassa. Sitten nelinkontin kontallaan pari tuntia. SItten koitin lämmintä suihkua,ei sopinut. Keinutuolia, ei sopinut. Mitä vaan asentoa. Koita erilaisia.

Voi olla että saat 3-7cm vaiheilla epiduraalin, jos haluat ja on pakko. Se voi auttaa viemään terän kivuilta, mutta supistukset jatkuvat. Voi silti olla että saat vaikka puoli tuntia unta välissä.

Ponnistusvaihe on vain pikkuriikkinen osa synnytystä. Kyllä, silloin on jo usein ihan poikki. Mutta ei sille mitään voi. Niin se menee. Ei silloin voi olla 100% voimissa kun on jo tehnyt työtä monta tuntia. Se on ihana tunne kun tuntuu että vauva/kakka tulee. Samanlainen paine peräaukossa. Sitä ei voi missata, sen huomaa, se on luonnollista että sen tunteen alettua tulee tarve ponnistaa. Vauvan pitää olla kääntynyt synnytysasentoon ja kätilö antaa luvan ponnistaa vauvaa ulos kun on sen aika. Siihen asti nojaa sänkyyn ja pyöritä lantiota jolloin vauvan pää asettuu kohdilleen ja tee pikkusupistuksia emättimessä jos osaat.

Naiset ovat tuhansia vuosia synnyttäneet pystyssä tai kyykyssä. Suosittelen! Vauvaa työnnetään alas painovoiman auttamana ja suunta on luonnollisesti silloin oikea, toisin kuin sängyllä ponnistellen. Synnytysjakkara, RelaxBrith tms toimivat hyvin. Aina kun tulee supistus, tulee työntää kakkaa ulos. Siis sitä vauvaa. Kakkaakin voi tulla samalla mut ei se haittaa, kuuluu asiaan. Sit kun supistus loppuu hengähdetään ja taas kun uusi alkaa työnnetään. Tätä jatketaan 2min - 2 h riippuen synnytyksestä. Kun isoa melonia työntää ulos pienestä reiästä voi lihaa kiristää. Joillekin se sattuu, joillekin ei. Minulle ei, sillä jumppaan alapään eli emättimen lihaksia joka päivä 10 - 50 kertaa eli ne olivat hyvin treenatut ennen synnytyksiäni. Toisille se venyminen on tuskaa ja voi olla että siinä vaiheessa joudutaan käyttämään saksia. 

Ensin työnnetään vauvan pää ulos. Sitten henkäistään vähän ja työnnetään hartiat ulos jonka jälkeen kätilöt jo vetää vauvan pois. Sitten leikataan narut irti (toki voi pyytää että syke napanuorassa loppuu ihan itsekseen noin vartissa mikä on ihan luonnollista) ja odotellaan seuraavia supistuksia jolloin synnytetään istukka. Kestää lyhyen aikaa ja veltto lihaklöntti on helppo synnyttää. 

Tässä parin lapsen jälkeen kokemuksia. Mutta jokainen synnytys on erilainen, muista se. Se mikä aiheuttaa kipua yhdelle ei aiheuta toiselle. Totta on että synnytys on kovin, raastavin ja kamalin ja ylitsepääsemättömin kipu jonka olen koskaan kohdannut mutta pitää muistaa että se ei ole aitoa kipua: se on vain kohtulihasten jumppaa eikä se aiheuta haavaa tai muuta vaarallista. Ja että klisee on totta: naisen kroppa on suunniteltu kestämään se kipu.

Sitten vaan nauttimaan vauvasta.

Auttoiko tämä? :)

Mulla oli päällä semmoinen inhottava olo, mutta epiduraali toimi niin, että saatoin avautumisvaiheessa lähinnä lepäillä unen ja horteen rajamailla (avautuminen kesti 16h ja edellisyön valvoin käynnistyssärkyjen kanssa). Eli ei ollut liian paha. Vaikka etukäteen pelkäsin ihan kauheasti.

Kipu on yksilöllistä, eikä kukaan pysty itse tietoisesti vaikuttamaan siihen, miten kipuhormonit tosi paikan tullen toimivat. Miksi siis näissä ketjuissa aina heitellään alapeukkuja niille, joilla on ollut onni kokea helpot synnytykset?

Kovinta kipua, mitä olen ikinä tuntenut. Supistusten välissä sai kuitenkin onneksi levättyä. Vauva syntyi myöhään illalla ja taisin lounasta pystyä vielä syömään, sen jälkeen vain mehua ja mehukeittoa. Synnytyksen jälkeen saatiin molemmat vielä iltapalaa.

avautumisvaihe oli mulla tosi kivulias. Oksitosiinitipalla vauhditettiin supistuksia, olisiko tuo vaikuttanut kivuliaisuuteen.. Epiduraali vaikutti onneksi vielä ponnistusvaiheessa, eikä kuitenkaan vienyt ponnistustarvetta pois. Ja kamalalta kakkahädältähän se tuntuu :) tikkaaminen ei juurikaan sattunut ja pystyin istumaan ihan normaalisti seuraavana päivänä, vaikka jonkin verran repesinkin. Pään syntyminen oli munkin mielestä kipein vaihe, mutta silloin se vauva on jo niin tulossa, että tiesi kohta helpottavan :)

ap ota asia rohkeasti puheeksi neuvolassa, saat varmasti sieltä keskusteluapua ja halutessasi pääset pelkopolille.

Nopea avautumisvaihe oli minulla ja aluksi kipu oli ihan siedettävää, mutta eteni nopeasti. Supistukset olivat epäsäännölliset ja kipu tuli vähän aaltoillen, mutta melkein yhtäjaksoisesti. Piti lähteä sairaalaan, mutta en pystynyt enää kävelemään. Törmäilin seiniin ja välillä konttasin. Päästiin lähtemään kuitenkin ja 9 cm oli kohdunsuu auki sairaalaan päästyä. Sain silti epiduraalin vielä, koska ei ollut tarvetta ponnistaa ja tarjonta ei ollut paras mahdollinen. Lisäksi oli vielä puudutus alakertaan. Ei tuntunut juuri mitään ponnistusvaiheessa, vaikka imukuppia lopuksi käytettiin ja leikattiin jonkun verran. Ei ollut paha, eikä jäänyt pelkoja;)

Olen synnyttänyt neljä lasta ja silti useat aikaisemmista kertomuksista tuntuu todella vierailta. Supistus kestää muutaman minuutin ja se sattuu. Supistusten välillä taas ei satu yhtään. Väli voi olla aluksi kymmeniä minuutteja ja lopussa enää hyvin lyhyt. Mulla on jokaisessa synnytyksessä epiduraali vienyt kivut kokonaan eli synnytys ei ole ollut kivulias. Ponnistusvaihekin on mennyt melko kivuttomasti. Ponnistus tuntuu siltä kuin ulostaisit vesimelonia.

Ponnistusvaihe ei minulla ollut ollenkaan paha, helpotti kun sai ponnistaa, eikä se koskenut ollenkaan. Olin juuri tuota ponnistusvaihetta pelännyt. Mutta... ne supistukset! En saanut mitään kivunlievitystä, alkuun ne ovat siedettäviä menkkamaisia kipuja, mutta loppuvaiheessa pahinta kipua mitä voin kuvitella. Kivut unohtui äkkiä, kun sai vauvan syliin!:)

Googlaa "voimaannuttavat synnytyskokemukset". Sain sieltä itse uskomattoman paljon varmuutta.

Ja kyllä, synnytys sattuu eikä mikään muu kipu ole kohdallani ollut siihen tuskan määrään verrannollinen. Mutta se että ajattelet kivun tullessa VAIN vauvaa, auttaa kestämään kivut jotka annetaan.

31, älyttömän hyvin kirjoitettu, kolme lasta olen synnyttänyt "luomusti", ja tuli silti uutta tietoa ja vinkkiä. Sovelletaan neljänteen (viimeiseen). Kiitos!

Se paineentunne oli kyllä uskomaton, on jäänyt ehkä selvimmin mieleen.

Kaikki edellä mainitut. Ihan kauheeta, mutta kauheen ihanaa myös. Supistukset on aluksi siedettäviä, tulee epäsäännöllisesti ehkä vartin välein. Ei satu juurikaan. Sitten tihenee 10 min välein, 5 min välein ja tuolloin sattuu jo inhottavasti. Itselläni tämä vaihe on kestänyt 1-3 h, eli aika lyhyt aika onneksi. Joillakin menee pidempään, joillakin vielä vähemmän aikaa.

Kipua on vaikea kuvailla. Enkä tiedä onko se edes kipua, vaan vartaloa puristaa reisistä keuhkoihin saakka, kuin jättiläinen ruuvaisi sinua lituskaksi. Samalta tuntui pienenä kun juoksin lehmäpaimeneen, sähköaitaan. Eli sähköisku, mutta tämä kestää pitkään. Hyvin epämiellyttävää. Tätä sitten jatkuu kunnes ponnistus alkaa. Se tuntuu siltä, että tuo sähköisku on yhtäjaksoinen ja lopussa ponnistuttaa. Näitä kovempia ponnistussupistuksia tulee myös yksilöllisesti. Itselläni tuo vaihe on kestänyt noin 4 min. 

Supistusten välissä on selvä tauko, milloin kannattaa levätä lunkisti. Seuraava supistus tulee kyllä varmasti ja jokainen vaatii energiaa. Jos puhutaan 20 tunnin synnytyksestä, niin ei se yhtäsoittoa ole tuota helvettiä. Välillä saattaa olla pitkiäkin taukoja ilman mitään tapahtumaa. Puudutteet auttaa ihan mielettömästi. Vievät sen kaikista pahimman paineen pois. Ja jos puudutetta on jäljellä vielä ponnistuksen aikana, niin hyvä. Itse synnytin viimeksi vahingossa luomuna, kun en kerennyt saada puudutteita. Mutta ei se niin paha ollutkaan, mitä olen aina kuvitellut. En ehkä tekis uudestaan, mutta ei jäänyt traumoja.

Ponnistus tuntuu siltä, että panikoittaa ja pelottaa ihan perkeleesti, ettei se mitenkään voi mahtua ulos, koska koko alapää on täynnä jotain vauvaa. Pää tuntuu luissa ja iho kiristyy. Tuo kohta sattuu, jos puudutteet ei ole kohdillaan. Sitten plop, pää syntyy, ihana helpotus! Mutta vielä jatkuu, vartalo pitää saada ulos, taas supistaa ja ponnistuttaa ja lumps, tyyppi on ulkona ja ah autuus, kuin taivaaseen astuis. Vielä tosin pitää istukka saada ulos, mutta semmoinen löllö lihakasa tulis vaikka kävelemällä ulos aiempaan verrattuna.

Sitten voikin ihastella vauvaa, katsella pientä ihanuutta, millainen se on, millaiset pienet sormet ja varpaat ja kasvot. Tuo hetki on yksi niistä hetkistä, minkä toivon säilyvän muistoissani ikuisesti.