Mille se synnytys oikeasti tuntuu, rehellisesti?

Eikö kellään tietoa? :/ kun en pääse minnekään puhumaan pelosta ja olen rv 29 :*(

Paljon erilaisia kokemuksia. Suosittelen ottamaan kivunlievitystä niin se voi olla jopa hyvä kokemus.

Mulla avautumisvaihe tuntui tosi kovilta kuukautiskivuilta, ihan alhaalla, sisällä, säteili selkään ja jalkoihin. En saanut ajoissa kivunlievitystä vaikka pyysin ja loppuvaiheen kivut veti kehoa kramppiin. Tämä tuli kuitenkin selvinä aaltoina, välillä ehti vetää henkeä ja kun oli käyrällä niin pystyi valmistautumaan kipuaaltoon.

Varsinainen ponnistus oli mulle hieno ja helppo kokemus, sain epiduraalin, otin nokoset ja vauva tuli nopeasti. Iso poika ja iso pää, mutta jotenkin se meni hyvin kun kuuntelin kehoani. Synnytin kyljelläni, vaikka nuori kätilö koitti vihaisena käskeä mua selälleen. Kyljellään oli helpompi ponnistaa ja painetta ei tullut niin paljoa. En revennytkään juuri lainkaan.

Supistukset tulee aaltoina, ja koko ajan tiheämmin. Alkoi pienenä jomotuksena ja huipussaan supistuskipu on polttavaa.

Mä sain spinaalipuudutuksen juuri oikeaan aikaan, ja se vei kivut lähes täysin ponnistusvaiheessa. Toki tunsin lapsen ulostulon, mutta venymiskipua ei tuntunut. Mulla ponnistaminen sattui aivan järjettömästi kuitenkin vatsan sivuihin. Se oli ihan kauheaa ja repivää. Tuo spinaali vei tarpeen ponnistaa, mutta tunsin kuitenkin supistuksen, joten pystyin ponnistamaan aina sen aikana.

Jokainen synnytys on erilainen. Joskus ehtii syödä ja jutustella, joskus on tehtävä töitä koko ajan.

Neuvolasta pitää saada tietoa synnytyksestä. Samoin ennen synnytystä on yleensä järjestetty jonkinlainen synnytysvalmennus, joko sairaalan tai neuvolan osalta. Lisäksi on mahdollista päästä omaan synnytyssairaalaan keskustelemaan etukäteen kätilön kanssa. 

Kyllä, se sattuu. Mutta kun sen tietää loppuvan ja tulos on niin upea, niin sen kestää. Synnytän mielummin kuin käyn hammaslääkärissä ja takana sentäs yksi imukuppisynnytys ja toinen vuorokauden punnerrus. Ja jos jossain pitää synnyttää, niin Suomessa. 

Maailman ihanin kokemus! Suosittelen kaikille! Aion hankkia ainakin viisi lasta lisää, niin ihanaa oli.

Sattui, huusin. Mutta pahin kesti minulla vain nelisen tuntia ( kokonaisuudessaan 20 h) ja synnytin ilman kivunlievennyksiä.

Sattuu ihan kamalasti, tuntuu että kuolee siihen paikkaan silkasta kivusta, meinaa iskeä paniikki kun tajuaa että tilanteesta ei pääse pois muuten kuin jatkamalla vaan, sitä ei voi keskeyttää. Mutta kun se vauva on putkahtanut lopulta ulos, kipu häviää heti ja yhtäkkiä kaikki onkin ollut sen arvoista.

Alusta asti supistukset tuntui kovina kramppeina. Selkää, vatsaa, takapuolta ja reisiä myös poltti järkyttävästi. Tietenkin vaan paheni koko ajan. Ensimmäisessä synnytyksessä sain epiduraalin. Vei kaiken kivun pois. Ainoastaan sattui kun vauvan pää tuli ulos. Toisessa synnytyksessä en saanut mitään kipulääkettä ja kivut oli niin järkyttävät että luulin että tästä en selviä. Kivut oli niin kovat että en olisi jaksanu ponnistaa. Kätilö sanoi että ponnistaminen vie kipua pois, ei vienyt. Kolmannessa synnytyksessä vei, tuntui todella helpottavalta kun sai ponnistaa.

Mehua mulle tuotiin mitä sai juoda synnytyksessäkin.

Hengitysharjoituksilla voi helpottaa. Katso esim.youtubesta. Kivunlievitys helpottaa paljon. Mulla supistukset kivuliaampia kuin synnytys.

Sain kaikki kipulääkkeet,mutta kun lapsen hartioita piti pusertaa ulos niin rukoilin kuolemaa. Tuntui kuin hajoaisin säpäleiksi.

Lieviä vatsan väänteitä, kun vatsataudissa. Ei olllut mitään kipulääkitystä. 

Mun kokemus ilokaasusynnytyksestä: ilokaasu auttaa supistuksiin, koska vie pahimman terän pois.  Mulla supistukset tuntuu terävinä. Niissä on kuitenkin tauko. Ponnistus on pahin. Toisaalta kipuun auttaa kun ponnistaa, mutta ilokaasua ei voi samalla ottaa ja kun vauvan pää tulee ulos tuntuu että repeää. Ponnistusvaiheessa tuntee kuolevansa, mutta on pakko ponnistaa. Eli sattuuhan se. Minä en ole koskaan pystynyt edes huutamaan vaan täysin lamaantunut.

Se ei ole mikään nouseva ja laskeva kipuaalto. Välillä ei satu ja sitten taas alkaa sattua yhtäkkiä. Ja se sattuu niin helvetisti, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. Mikään muu kipu ei ole siihen verrannollinen. Se on menkkakivut potenssiin miljoona. Jos on etukäteen ajatellut, että minä sitten hengittelen rytmikkäästi ja hymisen tantralaulua kivun lävitse, niin just joo. Se sattuu niin mielettömästi, että siinä ei edes tajua yhtään mitään, kun se tuska vie kaiken ajattelukyvyn.

Mutta mikä minä olen sanomaan. Minulla repesi kohtu pahasti ja se jouduttiinkin sitten poistamaan leikkauksella. Jollain toisella on erilainen kokemus.

Höpö höpö. Naiset täällä liioittelevat kovasti. Ei synnytys satu juurikaan. Minulla ja kavereillani kaikilla ollut tosi mukavat ja leppoisat kokemukset.

Supistuksien aikana semmoista kipua kuin joku olisi puristanut tosi kovaa vyötäisistä. Supistuksien välillä ei kipuja. Mitään kivunlievitystä en tarvinnut. No ekassa synnytyksessä repesin, ja se tuntui kuin olisi istunut kuumalle hellalle. Mutta sitä kipua oli vain sekunnin, ja sitten lapsi oli ulkona.

Varaudu siihen että kivut on kovia. Synnytyskipu on kuitenkin positiivista kipua. Itseä on auttanut synnytyskipujen keskellä tieto että jokainen kipeä supistus vie lähemmäksi sitä hetkeä kun saa sen oman ihanan nyytin syliin. Palkinto on sen arvoinen! Kyllä siitä selviää, tsemppiä!

Supistelu tuntuu tosiaan menkkakivuilta, jotka välillä tulee ja menee. Eivät siis kestä jatkuvasti, välillä ihan normi olo. Siitä ne sitten tihenee ja voimistuu, mutta itse selvisin ihan vaan sillä, että istuskelin jumppapallolla ja mies painoi ristiselkääni kuumavesipussia aina kun tuli supistus.

Sitten alkoi tuntua siltä, että pitää päästä kakalle (joo-o!) ja menin vessaan suihkuttamaan bideellä alapäätäni.Ei ollutkaan mikään kakkahätä vaan se oli sitä ponnistuksen tunnetta, että vauva tulee nyt. Ponnistaminen on siis samaa kuin vääntäisit maailman isointa pökälettä ja siulla on pahat pukamat :)

Siinä sitten pöydällä puhkuin ja työnsin vauvan ulos, lopussa sattui kyllä alapäähän mutta ilokaasu teki sopivan nousuhumalaisen turran olon, joten jaksoi. Helpotti kun vauvan pää tuli pihalle. Varsnainen tikkaus olikin sitten ilkeämmän tuntuista, mutta kyllä sen kesti niillä endorfiineilla.

Näin miulla ilman epiduraalia yms. luomusti meni, oli vain ponnistaessa se ilokaasu joka oli kyllä iso apu...

Mut neuvoksi siulle vielä että älä kuuntele muitten synnytysjuttuja, kun ihmiset ja synnytykset ovat niin erilaisia eikä sitä ikinä voi etukäteen tietää miten se mennee. Anna mennä omalla painollaa, asiantuntijat sinnuu hoitaa.

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 21:34"]Sain kaikki kipulääkkeet,mutta kun lapsen hartioita piti pusertaa ulos niin rukoilin kuolemaa. Tuntui kuin hajoaisin säpäleiksi.
[/quote]
Mulla niin että pään tulo sattuu, mutta sen jälkeen loppuvartalo vaan muljahtaa ulos kun vähän ponnistaa. Tietysti riippuu varmaan vauvan asennostakin.

Emmä enää muista.

Olis kiva kokea uudestaan edes tunnin verran.