Mille se synnytys oikeasti tuntuu, rehellisesti?

Ja kipua en oikein pysty kuvailemaan. Supistusten aikana sattui kokonaisvaltaisesti ja selkää poltti. sitten painoi kovasti peräsuolta Kun avautuminen eteni. Ponnistus tuntui ehkä jättikokoiselta ummetukselta emättimen kautta? T. 80

Minä olin onnekas ja synnytys kesti vain 17 tuntia ensimmäisestä supistukset vauvan syntymään. Tämä kai on suht harvinaista ensisynnyttäjälle tai itse olin ainakin varautunut pidempikestoiseen synnytykseen.
Ensimmäiset 6 tuntia supistukset oli sellaisia kuukautiskivun kaltaisia jomotuksia, jotka tuli noin 10 min välein ja kesti noin minuutin kerrallaan. Sairaalaan päästyämme supistukset alkoivat koventumaan ja 5-6h ennen epiduraalin saantia supistukset pahenivat koko ajan ja olivat lopulta niin pahoja että toivoin kuolevani. Se tuntui siltä kun joku olisi työntänyt selkään kuuman puukon ja vedellyt sillä siksakkia. Kun sain epiduraalin loput 4 tuntia ponnistuksineen menivätkin mukavasti. Epiduraali vei kivut ihan muutamassa minuutissa, tunsin kuitenkin supistukset ja ponnistustarpeen. Epiduraali vei kivun ponnistamisestakin, tuntui että halkean, mutta ei se varsinaisesti koskenut. Olin varma etten saa lasta omin voimin ulos ja juuri kun olin valmis luovuttamaan, vauva syntyikin.

Aika kultaa muistot, eikä kipua onneksi saa varsinaisesti enää palautettua mieleen. Ei se herkkua ollut, mutta jos luoja suo aion tehdä sen uudestaan :)

Se on jokaisella äidillä ja jokaisella synnytyskerralla erilainen kokemus. Minä olen päässyt ilmeisesti helpolla, koska koen hammaslääkärin tai vatsantähystyksen huomattavasti kivuliaammaksi. Minulla kaksi synnystä.

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 23:11"][quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 22:11"]

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 21:55"]Olen synnyttänyt neljä lasta ja silti useat aikaisemmista kertomuksista tuntuu todella vierailta. Supistus kestää muutaman minuutin ja se sattuu. Supistusten välillä taas ei satu yhtään. Väli voi olla aluksi kymmeniä minuutteja ja lopussa enää hyvin lyhyt. Mulla on jokaisessa synnytyksessä epiduraali vienyt kivut kokonaan eli synnytys ei ole ollut kivulias. Ponnistusvaihekin on mennyt melko kivuttomasti. Ponnistus tuntuu siltä kuin ulostaisit vesimelonia. [/quote] Saitko jokaisessa synnytyksessä epiduraalin?? Minkähän takia mulle on sanottu että vaan ekassa saa ja en saanukkaan kun ainoastaan ekalla kerralla. Se oli ainoa mikä autto :/

[/quote]

Olen saanut aina epiduraalin. En ole koskaan kuullutkaan, että epiduraalin saisi vain ekalla kerralla. Oletko synnyttänyt pienessä sairaalassa, jossa ei ole anestesialääkäri aina paikalla? Vai onko synnytys edennyt niin nopeasti, että epiduraalia ei ole enää ehditty laittaa?
[/quote]
Jyväskylässä. Sanottiin että epiduraali on vain ensisynnyttäjille ja tarjottu vain muita vaihtoehtoja.

Itselläni yksi synnytys takana. Lähdin koitokseen sillä mielellä, että todennäköisesti se tulee olemaan yhtä helvettiä alusta loppuun ja alapää menee ihan päreiksi. No, näinhän se ei mennyt :) Aikaa siinä tosin meni, mutta kivut olivat mielestäni kohtuullisia. En juurikaan syönyt tai juonut mitään synnytyksen aikana, ei ollut nälkä eikä jano.

Ihan aluksi tuli jatkuvaa menkkasärkyä, joka enteili synnytyksen käynnistymistä. Sitten tuli supistukset. Kymmenen minuutin välein kovempaa menkkasärkyä. Ihan siedettävää. Lopulta ne alkoivat napakoitua ja tuntuivat siltä, kuin joku puristaisi tosi kovaa kohdun alaosaa ja alaselkää ihan pieneltä alueelta. Minulla supistukset tuntuivat vain siinä kohtaa. Suihkussa oleminen vei supistuskipua hyvin pois. Olin aikaisemmin pitänyt niitä kuumia kaurapusseja ihan pelleilynä, mutta ehkä ensi kerralla koitan niitä, sillä loppuvaiheen supistuksissa ainoa apu oli se, kun mies paineli alaselkää peukaloilla ja rystysillä niin kovaa kuin pystyi. Allas olisi varmasti ollut helpottava myös.

Avautumisvaihe kesti minulla 18 tuntia. Supistukset eivät tulleet mitenkään aaltoina, vaan ihan yhtäkkiä kipu alkoi ja yhtäkkiä myös loppui. Välissä olo oli ihan normaali ja pystyin toimimaan ihan normaalisti. Supistuksen aikana yritin olla niin rentona kuin pystyin ja hengittelin syvään, päätin etten lähde taistelemaan kipua vastaan. Loppuvaiheessa rentona oleminen oli aika mahdotonta, mutta supistuksiin auttoi se ajatus, että se kestää sen minuutin ja sitten on taas tauko. Synnytyssaliin mennessäni olin avautunut jo 7 cm ja kätilö ehdottikin heti epiduraalia, vaikka itse en sitä ollut vielä ajatellut edes tarvitsevani tai saavani. Epiduraali laitettiin ja ei mennyt kauaakaan, kun kätilö sanoi, että voisin alkaa ponnistelemaan. Olin ihan kuin halolla päähän lyöty, että nytkö se jo tulee, että nytkö jo alkaa se koko homman jännittävin vaihe ja onko tämä muka jo kohta ohi! :) No siitä sitten tein työtä käskettyä, vaikka en tuntenut mitään ponnistamisen tarvetta. Muutamalla työnnöllä vauva oli ulkona, ponnistin kaikilla voimillani kyljelläni. Vauvan tullessa ulos tuntui ikävää painetta peräpäässä, mutta se ei ollut kipua vaan tuntui vaan todella inhottavalta. Joku puudute laitettiin myös alakertaan. Hiki siinä päähän tuli, mutta ei sattunut yhtään. Pelkäsin ihan hirveästi, että ponnistan liian rajusti ja alapää repeää pahasti kun en mitään tuntenut. Mutta ainuttakaan tikkiä ei tullut, värkki selvisi koitoksesta vaurioitta. Tärkein, eli oma ihana vauva, selvisi myös koitoksesta hienosti <3

Istukan syntymistä en ollut oikein etukäteen edes ajatellut, se jotenkin oikein säpsäytti ja teki vähän kipeää. Jälkisupistuksia tuli sitten osastolla imettäessa, mutta ne eivät kovasti sattuneet. Särkylääkkeitä ei tarvinnut ottaa. Ensimmäinen kakkakin tuli ilman suurempaa tuskaa, vaikka sekin jännitti ihan älyttömästi :D Kaikista kauheinta koko synnyttämisessä oli tietysti psyykkinen puoli (onhan vauvalla kaikki hyvin) ja se, että olin valvonut 40 h putkeen ennen kuin vauva tuli maailmaan (eihän sitä jännitykseltä malttanut nukkua alkuvaiheessa, vaikka olisi pystynytkin ja avautumisvaihe oli pitkä) enkä pystynyt sitten koko sairaalassaoloaikana nukkumaan kunnolla. Onneksi väsymys tuli vasta synnytyksen jälkeen. Siinä vierähti kaikkinensa nelisen vuorokautta lähes ilman unta ja halusin eniten maailmassa vaan päästä kotiin. Se järjetön väsymys synnytyksen jälkeen oli tuskaisinta koko hommassa. Mutta ihan koska tahansa olisin valmis synnyttämään uudestaan. Ei ollut yhtään niin kauheaa, kuin olin kuvitellut. Ensi kerralla voikin olla sitten ihan toinen kuvio... Ikinä ei tiedä, kun siihen ryhtyy!

Itse en pysty samaistumaan näihin "sattui aivan älyttömästi mutta heti kun sain oman nyytin käsivarsille kaikki kipu unohtui" ja "synnytyskipu on positiivista kipua" -kokemuksiin, joita täällä on lukuisia. Olin aivan helvetin järkyttynyt synnytyksen jälkeen kokemuksesta. Vauvan sain heti syliini, mutta en muista siitä juuri mitään muuta kuin sen, kuinka tärisin ja itkin ahdistuksesta. Pystyin pienokaista ihastelemaan kunnolla vasta myöhemmin samana päivänä. Mutta aika teki tehtävänsä, ei sitä enää näin vuosien jälkeen niin usein ajattele, eikä jälkikäteen harmita, että tuli tuo lapsi maailmaan puserrettua.

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 21:41"]

Varaudu siihen että kivut on kovia. Synnytyskipu on kuitenkin positiivista kipua. Itseä on auttanut synnytyskipujen keskellä tieto että jokainen kipeä supistus vie lähemmäksi sitä hetkeä kun saa sen oman ihanan nyytin syliin. Palkinto on sen arvoinen! Kyllä siitä selviää, tsemppiä!

[/quote]

Ei tullut kyllä mieleenkään ajatella synnytyskivuissa, että "kohta saan sen ihanan nyytin syliin".

Minua rauhoitti etukäteen se, että olin joogannut ja venytellyt lihaksia raskauden aikana. 

Laulu- ja äänenavaus synnytyksen aikana auttavat.

Synnytyskipu muistuttaa paksusuolentulehduksesta johtuvia suolikouristuksia ja samasta asiastahan siinä onkin kysymys, lihasten supistelusta. Ehkä synnytykseen voisi valmentautua myös treenaamalla kipurajoille, ei mitään hikijumppaa vaan lihastreenia äärirajoille asti, jos ei ole aiemmin tällaisia ääritiloja kokeillut. 

Ponnistusta varten voi harjoitella epi no dolphinella. Avautuminen on sitten tuurista kiinni, paljonko sattuu ja kauan kestää. Ehkä voisi harjoitella jonkun anelurunon nopeutuksen ja lääkkeiden saamiseksi.

Itse olin rauhassa synnytyksen suhteen, tehnyt rentoutus harjoituksia, meditoinut, suunnitellut lääkkeettömiä kivunlievitystä, hypnojuttuja, laulua, jne. Kivut olivat niin pitkään niin kovat että ainoastaan lääkkeet auttoivat. Ainoa mistä oikeasti oli hyötyä oli tuo epi no. Suosittelen kaikille!

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 00:01"]

Ponnistusta varten voi harjoitella epi no dolphinella. Avautuminen on sitten tuurista kiinni, paljonko sattuu ja kauan kestää. Ehkä voisi harjoitella jonkun anelurunon nopeutuksen ja lääkkeiden saamiseksi. Itse olin rauhassa synnytyksen suhteen, tehnyt rentoutus harjoituksia, meditoinut, suunnitellut lääkkeettömiä kivunlievitystä, hypnojuttuja, laulua, jne. Kivut olivat niin pitkään niin kovat että ainoastaan lääkkeet auttoivat. Ainoa mistä oikeasti oli hyötyä oli tuo epi no. Suosittelen kaikille!

[/quote]

Minäkin käytin epi-noa. Istuskelin ja venyttelin myös jumppapallon päällä loppurauskaudessa. Täältäkin suositukset!

87

Yritin ajatella vaan sitä, että kun vauva syntyy, kipu loppuu. Niin, istukan käsin irrotus leikkaussalissa oli kamala kokemus. Jopa pahempi kuin,sitä edeltänyt 40 tunnin synnytys. Samoin toipuminen, 3 vkoa meni ennen kuin pystyin istumaan.

no itselläni tuntui, kuin paskantaisin vesimelonia vuoden ummetuksen jälkeen. ja oli yllätys, että se tosiaan TUNTUU KAKKAHADÄLTÄ! :O koskee, veri ja paska lentää . toki tuohan on yksilöllistä, jokainen kokee synntyksen eri tavalla

Ensimmäisellä kerralla oli pitempi synnytys ja sain epiduraalin, se oli loistava ja auttoi minua, se vei kivut pois ja pystyin rentoutuun. Toinen synnytys oli melko nopea. Supistukset sattuivat kamalasti ja sängyssä koitin vain kestää ilokaasun avulla. Muuta en kerinnyt saada kun pyysin kun oli jo aika ponnistaa. Mukavaa se ei ole, mutta kuvittelin sen pahemmaksi ja kivuliaammaksi (ponnistuksen). Supistukset ovat pahinta mielestäni. Tulee toivoton olo kun ei voi muuta kun kestää eikä tiedä milloin loppu häämöttää. Itsellä ei ainakaan nälkä tullut tai ruoka maistunut. Ilokaasustakaan en kauheasti pitänyt, ahisti se humalainen olo, mutta ajattelin että parempi se kuin ei mitään. :D

Ps. Käytä kivunlievitystä jos siltä tuntuu. Ei ketään mitallilla palkita jos on ollut ilman! ;D

Kyllähän se sattuu ihan saatanasti. Tai ei se vauvan tulo sieltä alapäästä satu vaan ne polttavat supistukset. Mulla säteili selkään ja reisiin eniten. Toka lapsi meni kokonaan luomuna kun tuli niin nopeasti ja supistuksetkin aloitettiin lääkkeillä, koin ne voimakkaamaksi kun esikoisen luomusupparit. Mut kipu loppuu ku seinään kun hän sieltä muljahtaa pihalle

Miten joku urpo lesta voi vähätellä, että ihana kokemus. se on akikkea muuta kuin ihana kokemus.

se on todella pelottava kokemus ja traumatisoiva.

jos sua pelottaa niin nyt ponnekkaasti kerrot siitä neuvolassa, terveydenhoitajat on pääsääntisesti aika tyhmää porukkaa otttaen huomioon ,että koulutus kestää 3,5 v, jotenkin se ei näy niiden työssä ja kokemuksessa mitenkään. mulla oli tosi tyhmä eukko neuvolassa joka ei osannut hoitaa asioita, itse piti hankkia kaikki tieto, päinvastoin terkka jarrutti asioiden selvittämistä, eukko meni vaihtoon.

älä missään nimessä jätä tuota pelkoasiaa viime tippaan koska synnytyskin voi alkaa etuajassa.

tottakai oma lapsi on ihana, mutta synnytys kokemuksena kauhea ja turha vähätellä yhtään.

ota kaikki mahdolliset kipulääkkeet.

Itse otin kaiken mahdollisen kivunlievityksen, niin loppuvaiheen supistukset eivät tuntuneet niin pahoilta. Kyllähän ne siis tuntui tukalina, kiristävinä kramppeina mutta kun tiesi lopun häämöttävän, niin parempi että tihenivät. Ponnistusvaihe oli kamalin; olin niin väsynyt ja supistukset loppuivat kesken niin ponnistus tuntui kamalana paineen tunteena mutta mitään ei tapahtunut vaikka kaikkeni yritin.

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 22:12"]

Mietittekö te naiset sitä että se alapää voi revetä? Mitä ajatuksia se herättää?

[/quote] kyllä se lekuri kursii kokoon , itsellä ei revennyt alapää koska sain sektion, en nk mukavuussyistä enkä pelon takia vaan oli oikea hätä. 

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 21:27"]

Neuvolasta pitää saada tietoa synnytyksestä. Samoin ennen synnytystä on yleensä järjestetty jonkinlainen synnytysvalmennus, joko sairaalan tai neuvolan osalta. Lisäksi on mahdollista päästä omaan synnytyssairaalaan keskustelemaan etukäteen kätilön kanssa. 

[/quote]  en käynyt naistenklinikalla tutustumassa kätilöihin mutta kävin naistenklinikalla koska olin nk yli-ikäinen ja raskausajan diabetes eli muutaman kerran tuli käytyä. Istukkanäyte otettiin jopa kaksi kertaa. Toivoin sektiota mutta lekuri sanoi että luonnollisella tavalla aloitetaan. Niinpä siinä kävi että kiireellinen sektio tuli ja terve poika syntyi maailmaan. Oli helppoa, senkus makaat ja odotat että vauva ojennetaan ja olihan se mahtavaa. Aivan upeeta ja eka lapsen sain. Erittäin kiitollinen. 

Lapsi oli perätilassa, mikä tiedettiin etukäteen. Alussa kivut oli kauheat, mutta epiduraali auttoi 2 cm kohdalla. Sitten 4 tunnin päästä toinen annos 8 cm kohdalla. Ponnistus tuntui paineelta. Perätilassa ei saa olla pystyssä, piti maata sängyssä koko ajan. Hyvin meni, sain ponnistukseen paljon voimia kannustusjoukoilta, kun siellä oli sitä lääkäriä ja kätilöä aika monta :-). Ja mies tietty, mutta hän oli jännityksestä hiljaa.