Mille se synnytys oikeasti tuntuu, rehellisesti?

Nää on niin yksilöllisiä juttuja. Luulen, että jos koviakaan avautumispolttoja ei pelkää, muistaa hengittää syvään ja rentoutuu kunnolla, avautuminen on nopeampaa, ainakin toissynnyttäjällä. PCB tai epiduraali auttaa tässä vaiheessa. Mulla ponnistaminen tuntui oudolta mutta ei sattunut, vaikka repeytymä tulikin. 

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 21:31"]Sattuu ihan kamalasti, tuntuu että kuolee siihen paikkaan silkasta kivusta, meinaa iskeä paniikki kun tajuaa että tilanteesta ei pääse pois muuten kuin jatkamalla vaan, sitä ei voi keskeyttää. Mutta kun se vauva on putkahtanut lopulta ulos, kipu häviää heti ja yhtäkkiä kaikki onkin ollut sen arvoista.
[/quote]

Ihmiset on niin erilaisia. Itsellä ei mutään paniikkia. Enemmän panikoin esiintymistä tms. kuin synnytystä tai synnytyksessä. Synnytyksessä sitä vaan toimitaan, ja luotetaan ammattilaisiin ja tehdään, kuten sanotaan.

Itsellä kaksi lasta. Ekan synnytys kesti reilu 7 tuntia, en ehtinyt saada kivunlievitystä, toisen kanssa ilmoitin saman tien aika tiukastikin, että tällä kertaa sitten sitä lievitystä, kiitos. Sain spinaalin, oli ihan unelmaa! Yhtään ei sattunut, käyriltä vaan näin, kun oli supistus päällä. Kesti n. 5 tuntia toisen lapsen synnytys, ulos tuli kolmella ponnistuksella.

Mun mielestä synnytys on mitä luonnollisin tapahtuma, olet hyvissä ammattitaitoisissa käsissä. Kyseessä asia, jota ei voi ennalta käsikirjoittaa, täytyy antaa mennä omalla painollaan.

Avautumisvaihe tuntui musta siltä kuin miljoonilla pikkukirveillä hakattais lantio murskaksi. Ponnistusvaihe tuntui siltä et kaikki luut napsahtaa poikki alapäässä ja kudokset repeää ja samalla tulee maailman isoin p&ska, kipu ja paine todella kova, sietämätön.

Se tuntuu siltä kuin melonia paskantais. Ja kipu loppuu heti kun vauva syntyy, joten kannattaa keskittyä siihen ajatukseen.

Kolme synnytystä ilman mitään kivunlievitystä, eivätkä tuntuneet juuri miltään.  Ensimmäinen kesti neljä tuntia, toinen  ja kolmas olivat tunnin mittaisia. En käynyt mitään virallisia synnytysvalmennuksia, mutta olin ihanalla hypnosynnytys-kurssilla, auttoi ainakin rentoutumaan. 

Synnytän paljon mieluummin kuin menen hammaslääkäriin tai kärsin vatsataudista. 

Kauhealta, mutta sen kestää kun on pakko ja heti sen jälkeen kokee euforian ja elämän parhaat onnen hetket.

Pidin siitä tunteesta, kun vagina venyy äärimmilleen. Se kiristys oli aivan ihana. Oikeasti.

Voikohan synnytystä verrata munasolujen punktointiin? Minulla siis ivf-raskaus ja punktiossa sain kipulääkettä tippana ja alapäähän kaksi puudutuspiikkiä. Punktiokipu oli repivä ja kohtu supisteli. Olisin kestänyt kivun hyvin, mutta puudutuksista syke kohosi niin korkeaksi että meinasin pyörtyä. Tuota sykkeen pomppaamista pelkään eniten synnytyksessä ja lääkärit ei ota muuta kantaa kuin että sitten annetaan sykettä alentavaa lääkettä :( ap.

Tuntuu kuin joku sahaisi ja kairaisi selkää. Onneksi ponnistusvaihe kesti vain pari tuntia, kun sisäelimetkin siinä repesivät.

Itsellä takana kolme synnytysyä. 2010, 2012 ja kuopus 2014. Esikoisen synnytys oli kamala. To aamuna käynnistykseen ja lapsi syntyi vasta pe iltana. (42+0) To-pe yö oli helvetillinen. En ikinä unohda sitä yötä. Supistukset oli kamalat/älyttömät. Synnytyssakeissa oli ruuhkaa joten en päässyt niihin. Olin naistentautien osastolla, jossa vanhat mammat kyselivät ja voivottelivat, että sattuuko nyt noin paljon. Ois tehnyt mieli ärjäistä tyyliin: Vittu, kyllä sattuu!!! Mutta purin hammasta ja pysyin hiljaa. Supistukset tuli kolmen-yhden minsan välein. Aina kun supistus tuli yritin pysyä paikallani, mutta kipu säi käpristymään/vääntyilemään sängyllä tai maassa. Perjantai aamupäivällä pääsin saliin ja sain epiduraalin. Ai sitä onnea!! Kivut tuntui, mutta tosi lievänä öiseen tuskaan verrattuna. Vasta illalla olin 10cm auki ja ponnistus alkoi. Se kesti 23 min. Se oli minusta helpoin vaihe. Taisin kerran sanoa, että en jaksa enää, mutta kätilö kannusti hienosti. Ja niin se esikois tyttö sieltä syntyi. ♡Ponnistuskivut ei tuntuneet niin pahalta, kun ne selvästi auttoi saamaan lapsen ulos. Kolmannen asteen repeämä ja sitten ommeltiin 1,5 tuntia. Se oli ikävää olla jalat haarallaan siinä, kun toiset törkki neulalla alapäätä. Mutta pieni tyttövauva sylissä se aika meni nopeasti. ♡Koko synnytyksen aikana en syönyt mitään. Vettä taisin vähän juoda.

Kakkosen synnytys oli myös käynnistetty. (41+3) Ti aamuna klo 10.30 antoivat tabletin ja käskivät kipittää synnyttäneiden osastolle odottamaan supistuksia. Niitä alkoi tulla melkein heti pillerin oton jälkeen. Siellä sitten kolmen hengen huoneessa kärsin kamalista supistuksista. Olivat juuri niin kamalan tuntuisia, kuin muistinkin. Ehkä vielä kamalampia. Toinen vastasynnyttänyt äiti kyseli koko ajan painanko summeria, kutsutaanko hoitaja paikalle?? Pihisin supistuksien keskeltä, että älä hätiköi, kyllä tämä tästä. Supistukset tuli taas 1-2 minsan välein. Kätilö tuli paikalle ja tsekkasi kohdunkaulan. Sanoin, että just sormelle auki. Silloin minasin alkaa itkemään. Ajattelin että tästä tulee samanlainen synntys, kuin esikoisenkin. En jaksanut ajatella sitä kipua mikä kestäisi taas yli vuorokauden. Kaiken lisäksi tuntui siltä, että vauva olisi tulossa ulos nyt. Kätilö jutteli toisen äidin kanssa. Yhtäkkiä sängylle alkoi valua kamalasti verta. Kätilö ampaisi heti viereen ja sanoi, että vauvan pää alkaa näkyä!!! En osannut sanoa siihen mitään muuta, kuin että sitähän minäkin ja että JES!!! Hoitaja ampaisi ulos huoneesta ja soitti synnärille, että siirtävät minut sinne vauhdilla. Siirtyminen saliin alkoi. Lapsi meinasi syntyä hissiin. Kätilö höpötti: älä vielä, ei saa vielä ponnistaa. Sanoin, että nyt se kyllä tulee, ei boi pidätellä enää yhtään. Kerkesivät kuitenkin siirtää minut saliin. Siellä olin 3 min ja tyttö oli ulkona. ♡ Taaskaan ponnistus kivut olivat pientä verrattuna avautumiskipuihin. Tällä kertaa kakkos asteen repeämä. Ompelua taas. Tällä kertaa kerkeisn ottaa kaksi salmiakki pastillia ja juoda pullon vettä.

Kolmas tyttäremme (yllätys yllätys) käynnistettiin myös. (41+3) Antoivat taas käynnistys pillerin aamulla klo 09. Käskivät ulos lenkille odottamaan supistuksia. Kysyin, että onkos siinä järkeä, jis tuleekin yhtä nopeasti, tai jopa nopeaamin, kuin kakkonen?? Mutta lenkille lähdettiin. Olinkohan tunnin ulkona ja hyvä että pääsin takas sairaalaan. Tuli todella kiire. Käpristelin ovista sisään ja sanoin heti ekalle vastaan tulevalle kätilölle, että tämä syntyy ihan kohta. Tällä kertaa otettiin äidin tuntemukset todesta. Kuskasivat heti pyötätuolilla saliin ja siellä taisin olla puolisen tuntia. Nuorin tyttäremme syntyi muutaman minuutin ponnistusvaiheen aikana. Kivut oli edelleen kamalat, mutta ei oltu enää ekaa kertaa synnyttämässä. Meni aika rutiinilla. (Jos niin voi sanoa) Helpotti se tieto, että pian on kivut ohi ja vauva sylissä. Tällä kertaa ei keretty syödä mitään.

Esikoisen synnytksessä mies kerkesi olla mukana puol tuntia ennen ponnistus vaiheen alkua. Kakkosen synnytyksessä mies kerkesi saliin kahta minuuttia ennen tytön syntymää. Kolmannessa synnytyksessä oli mukana alusta loppuun. Ja nyt kesällä aloitetaan numero nelosen yritys. ♡♡♡♡

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 21:55"]Olen synnyttänyt neljä lasta ja silti useat aikaisemmista kertomuksista tuntuu todella vierailta. Supistus kestää muutaman minuutin ja se sattuu. Supistusten välillä taas ei satu yhtään. Väli voi olla aluksi kymmeniä minuutteja ja lopussa enää hyvin lyhyt. Mulla on jokaisessa synnytyksessä epiduraali vienyt kivut kokonaan eli synnytys ei ole ollut kivulias. Ponnistusvaihekin on mennyt melko kivuttomasti. Ponnistus tuntuu siltä kuin ulostaisit vesimelonia.
[/quote]
Saitko jokaisessa synnytyksessä epiduraalin?? Minkähän takia mulle on sanottu että vaan ekassa saa ja en saanukkaan kun ainoastaan ekalla kerralla. Se oli ainoa mikä autto :/

Mietittekö te naiset sitä että se alapää voi revetä? Mitä ajatuksia se herättää?

Kuka alapeukuttaa toisten synnytyskokemuksia? :D

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 22:12"]Mietittekö te naiset sitä että se alapää voi revetä? Mitä ajatuksia se herättää?
[/quote] Ei ole revennyt! Kokeile itse!

Mä en halua kertoa kaikkea synnytyksestäni, jos muutenkin pelkäät. Eka oli kamalaa, toinen siedettävää. Molemmista selvittiin ja odotan kolmatta rauhallisin mielin. Ekastakin jäi ihan sillä lailla hyvä mieli, että selvisin! Mulla siis ei oikein puudutteet toimineet ja eka synnytys oli pitkä.

Supistuskivussa on hirveän paljon eroa ihmisillä. Toisilla kohtulihas supistelee jopa kolminkertaisella voimalla verrattuna toiseen ihmiseen. Ja kudosvastuksessa on paljon eroa. Eli kevyemmät supistukset avaavat kohdunsuun toisilla, kun taas toisilla kohtu puskee hullun lailla ja silti etenee hitaasti. Myös anatomisia eroja on ja eroja kivun aistimisessa jne. Lisäksi väsymystila ja pelokkuus voivat lisätä kivun tuntemuksia.

Jos jotain vinkkejä haluan omista synnytyksistäni antaa on se, että etenkin kun laskettuaika lähenee, lepää niin paljon kuin voit. Itse avautumiskipuun itselläni kaikkein parasta oli ilokaasu maskista, ja vaikka ilokaasu ei ole kipulääkkeenä kovin tehokas niin suurempi merkitys oli varmasti sillä hapella. Maskista siis tulee suurimmaksi osaksi happea. Jos ilokaasu ei sovi, tekee vaikka huonovointiseksi, voit jatkaa pelkällä hapella. Maskin käyttö auttoi minua hengittämään rytmissä läpi pitkien supistusten. Uloshengitä maskiin pitkään ja raskaasti, vaikka huutaen tai ölisten aaaa-aaaaa ja sitten piiiitkä sisäänhengitys ja taas ulos jne. Äänenkäyttö on tärkeää. Aaaa-aaa mahdollisimman matalalla oktaavilla rentouttaa. Supistusten aikana saattaa olla todella krampissa ja kipeä ja pidättää hengitystä. On tosi tärkeää, että pystyy hengittämään kunnolla vaikka maskin kautta.

Kun tuntuu, ettet kestä niin pyydä epiduraali. Useimmilla se toimii erinomaisesti! Joillekin sitä on tarjottu jo etukäteen, ja minun mielestäni ei ole mitään syytä olla ottamatta. Eräälläkin ystävällä oli kokonaan kivuton synnytys sen takia. Kuitenkin kannattaa varautua, että se sattuu, sillä useimmiten on niin. Tärkeää on luottaa itseensä ja selviytymiseensä ja muistaa että kipu menee pois ja on vain määräaikaista. Jokainen supistus vie kohti syntymää.

Mulla on kaksi erilaista kokemusta. Ekan kerran pelkäsin ihan hulluna sairaalaa ja synnytystä ja kaikkea, valvoin ja valvoin ja synnytys tapahtui parin valvotun yön jälkeen yöllä. Poltteli ja sattui ja huusin ja pelkäsin viimeisen tunnin, sain epiduraalin joka helpotti vähän. Ponnistusvaihe oli nopea ja helppo, kivuton.
Tokalla kerralla olin käynyt juttelemassa eikä pelottanutkaan juurikaan, jännitti. Avautumisvaihe oli helpohko, vaikka pidempi kun ensimmäinen, joka on harvinaista! Yöllä tämäkin. Meni ihan kauratyynyillä, viimeinen puoli tuntia oli tuskaisempaa ja olin suihkussa, joka vähön helpotti. Ponnistusvaihe taas oli vaikeampi kun vauva oli tosi iso ja jouduttiin leikkaamaan eppari. Nopsasti oli ohi kuitenkin! Ei jäänyt traumoja ja voisin ottaa kerranvielä, mutta lapsia en enää halua. Tsemppiä ap :)

Lukematta muiden vastauksia kerron oman kokemukseni. Supistukset (lääkkeillä aikaansaadut) tuntui kuin koko vatsa olisi suonenvedossa. Sama jos pohkeeseen tulee oikein paha suonenveto mutta tuo vaan vatsan seudulle, tuntuu helvetin paskalle ja koitat vaan selvitä hengissä supistuksesta ja välillä kerätä ittes seuraavaan koitokseen.

Itse synnytys kesti pitkään (imukuppi, lapsi avotarjonnassa) ja tuntui sille ettei siitä hengissä selviä. Ihan kuin joku olisi moottorisahalla silponut. Pitkään ja hartaasti kursittiin paikkoja kokoon tuon jälkeen.

Mulla myös ivf-raskaus ja munasolupunktio takana. Synnytys ei ollut kyllä mitenkään verrattavissa tuohon, mulla kävi punktiossa myös niin että kipulääkkeet pisti pään ihan sekaisin, korvissa humisi ja silmissä musteni enkä päässyt omin jaloin pois toimenpiteestä. Tosi inhottavaa kaiken kaikkiaan. Mutta synnytyksessä ei tapahtunut mitään tuollaista, se epiduraali vaikutti ainoastaan alavatsalla ja yläreisillä ja tuli sinne sellainen puutunut ja kihelmöivä olo.

Oli tylsää, puuduttavaa. 4cm aukesi kotona niin, että toista vuorokautta meni, pari kertaa tunnissa tuntui pari min. Selkäkipua, lämmintä kauratyynyä vaan. Oli muutoin lääkäriaika niin ottivat sisään sairaalaan, itse en edes tajunnut synnytyksen alkaneen kun en ollut edes kipeä. Seuraavana yönä sain kipupiikin, nukkumisesta ei meinannut tulla mitään kun vartin välein tuli kipua (kuin olis mahataudissa ja selkä kramppaisi). Aamulla hain aamupalatarjotinta juuri kun kävellessä tuntui kuin alapäässä olisi puukko. Menin suihkuun mutta kipu jatkui, niin pyysin päästä saliin. Yhä oli 15-20 min väli ettei ollut mitään, mutta 6cm auki. Pyysin kalvojen puhkaisun niin se puukotusfiilis loppui kun ei enää kiristänyt alapäätä. Siitä 3-4h supistusten väli kiihtyi ja olivat oikeasti kipeitä, mutta ilokaasu riitti. Kun pyysin epiduraalin niin olin jo tosi kipeä, muistan tärisseeni ja itkeneeni. Loppuaikaa en tuntenutkaan mitään kun rentouduin niin olin pian 10cm auki ja tuntui kuin pitäisi päästä ulostamaan, 20 min ponnistusta mikä ei tuntunut epiduraalin ansiosta ummetusta kummemmalta. Sitten vauva pihalla :) pieniä nirhaumia tuli muttei repeämiä, vaikka poika oli 4,5kg!! Kannatti antaa siis synnytyksen käynnistyä hitaasti ja ilman supistuksia nopeuttavaa lääkettä. :)

Jokainen synnytys on erilainen enkä voi kertoa millainen sinun synnytys tulee olemaan. Tässä kuitenkin vinkki, joka pitäisi neuvolassa kertoa jokaiselle odottavalle äidille: Hengitä! Oikeasti, hengitä. Ei ole pelkkä klisee. Toisekseen, kun supistus tulee, pidä kämmenet auki (älä purista nyrkkiin) äläkä kurtista otsaa, vaan rentouta kasvot. Keskity siihen, että rentoutat kämmenet ja kasvot. Sillä rentoudut paljon kokonaisvaltaisemmin ja kestät supistukset.