Lue keskustelun säännöt.
Puoliso, koira ja ristiriita
21.11.2021 |
Jos jollakulla olisi kokemusta samankaltaisesta tilanteesta tai vertaistukea tarjottavana, olisin kiitollinen.
Lyhyesti: olen elellyt uusperheessä pitkään. Olimme puolisoni kanssa molemmat eronneet tahoillamme, kun tapasimme. Puolisollani oli ennestään lapsi, ja minulla oli ennestään koira (minulla ei siis ole omia lapsia - en voi niitä saada, ja kaikeksi onneksi en koskaan omaa lasta suuremmin halunnutkaan). Mutta olen todella eläinrakas, ja elänyt lemmikin kanssa vuosikymmenet.
Olemme puolisoni kanssa naimisissa ja maksamme yhteistä asuntolainaa, eli sitoutumisen aste on näillä mittareilla tarkasteluna korkea. Kaikki on perhekuviossamme toiminut hyvin, ja suhde on aina ollut harmoninen, jopa hämmästyttävänkin harmoninen. Ainakin siihen asti, kun koirani kuoli.
Koira eli kanssani pitkään ja oli minulle kovin rakas. En ole ajatellut jatkavani elämääni ilman koirakaveria. Puolisoni kuitenkin ilmoitti varsin ykskantaan, että hän ehdottomasti vastustaa ajatustani uudesta koirasta. Minkäänlaisesta koirasta, rotuun, kokoon, tyypilliseen luonteeseen katsomatta. Syy: koska hän ei ole eläinihminen, eikä hän halua, että hänen kodissaan on lemmikkiä. Hän sietää niitä vain vaivoin, ja koirat aiheuttavat hänelle ärtymystä.
En odota puolisoltani koiran suhteen mitään. Hoidin koirani viimeistä piirtoa myöten itse ja kustansin kaiken siihen liittyvän itse. Tilanne oli siis sen suhteen sama kuin jos olisin asunut yksin. Puolisoni ei tarvinnut panostaa koiraan millään tavalla. Mutta silti, puolisoni sanoin, koira oli "aina tiellä". Ja nyt hän on sitä mieltä, että koska hän on vuosia sietänyt minun lemmikkiäni, minun on nyt syytä tulla vastaan ja suostua elämään koiratonta elämää.
Tämän herättämiä tunteita on todella vaikea käsitellä. Tunnen surua, epäuskoa, vihaa ja katkeruutta. Puolisoni vapaasta tahdostaan valitsi elämän minun kanssani, vaikka minulla oli jo lemmikki, kun tutustuimme. Lisäksi puolisollani on oma lapsi, jonka kanssa touhuta, jota rakastaa ja jonka varttumista seurata. Minäkin viihdyn lapsen kanssa, ja tulemme hyvin juttuun. Kuitenkin koira oli minun oma erityinen kaverini, minun juttuni, lenkkiseurani ja arkeni ilo. Koira oli minulle valtavan tärkeä.
Nyt ajattelen jälkiviisaasti, että olisinpa tehnyt tämän asian riittävän selväksi heti tavatessa. Olisinpa silloin sanonut: kuulehan, minulla tulee varmaankin aina olemaan lemmikki, joten ota tai jätä. Nyt se on paljon hankalampaa...
En vielä tiedä, saisinko puhumalla puolisoni päätä käännettyä, mutta nykytilanne on tietysti mahdoton. Puolisoni ei ole paha tai tyhmä ihminen, hän on vain jollakin tavalla täysin kyvytön tajuamaan, millaisen asian minulta riistää asettumalla poikkiteloin lemmikin hankinnassa. Turhauttavinta koko hommassa on se, että meillä ei ole muita ristiriitoja, ja elämä on muuten hyvää. Mutta pelkään todella, että tämä syö välejämme ja kylvää sellaiset katkeruuden siemenet, joista en pääse eroon. On vaikea katsoa puolisoni mukavia puuhailuja lapsensa kanssa, ja lähteä sitten yksin iltalenkille marraskuun pimeään.
Kommentit (170)
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia on että ensimmäiset pari-kolme vuotta koiran kanssa peruskalliota rakentaessa pentuajoista alkaen on huomattavan rankkaa verrattuna elämään keski-ikäisen koiran kanssa loppumetreille eläen. Se on rankkaa ja välejä kiristävää vaikka päätöksestä kaikki samaa mieltä olisivatkin. Joten suunnitelmasi uudesta koirasta nykyisessä tilanteessasi ei tule onnistumaan hyvin ellei puolisosi mielipide totaalisesti muutu, hyväksy se tai hommaa oma luukku ja koira sinne. Kuulostaa kyllä siltä että koirafanaattisuudessasi täytät jotain koloa mutta onhan koirat kivoja toki.
En tiedä mikä kolo se sellainen on, että tekee ja harrastaa elämässään itselle tärkeitä ja mielihyvää tuottavia asioita. Lukemisesta nauttiva todennäköisesti lukee paljon, eikä täytä sillä mitään koloa elämässään. Ystävätkin valitaan yleensä omien mieltymysten mukaan ja monelle lemmikki on mitä parhain, iloa tuova ystävä.
Tuossa kuviossa ihmetyttää puolison huomioimattomuus toisen tunteita kohtaan. Ei ole edes kyse siitä, että hänen täytyisi itse ymmärtää, vaan halusta kunnioittaa ja huomioida ap omine toiveineen. Ymmärrän, että yhtälailla kun ap:ta harmittaa puolison vastustus itse asiassa, on tunnetasolla järkyttävää myös toisen välinpitämättömyys apn toiveita kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hankkisin uuden kumppanin. Tuo mies ei tunnu välittävän sinun onnellisuudestasi mitään. Ei ole lainkaan kohtuuton toive sinulta kun vielä lupaat huolehtiakin koirasta.
Riittää kun lupaat hoitaa.
Koiran saavuttua alat kiukutella koska mies ei tee osuuttaan. Saa katsos kuitenkin nauttia koirasta. Kuuluu silloin myös työ.
Eihän koira haittaa, niin kauan kuin se eläinrakas koiraihminen, hoitaa tonttinsa eikä ala vaatia muita osallistumaan.
Jo taas on elämälle vieraat ongelmat. Siis ihan tosi elämälle.
En ole varsinaisesti "koiraihminen", mutta kun tällainen oli, niin aivan ok. Ihan kiva kaveri ja vein uloskin usein. Miten ja miksi parisuhdetta mietitään edes tästä näkökulmasta?
Aivan valtava red flag on, jos eläimet aiheuttavat vain ärsytystä. Etenkin jos on elänyt eläinten kanssa ja saanut tutustua niihin. Kiinnostuksen puute ja kokemattomuus erikseen, ei kaikkien tarvitse olla kiinnostuneita eläimistä. Mutta että ne herättävät vain negatiivisia tunteita. Kertoo ihmisen luonteesta minulle sen, että on itsekeskeisyyttä tai jotain tunnevajausta. Ja kappas, heijastuu tässä myös ap:hen nyt kun ajattelee, joten näin taitaa todella olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä pakotan vaimon osallistumaan omiin harrastuksiini myös. Esimerkiksi herätän aamuyöstä voitelemaan suksia tai mitä nyt ikinä harrastankaan. Vaimo tekee kiltisti koska kunnioitus ja kumppanin empaattinen ymmärrys.
Uudet sukset ja voiteluvuorot jaetaan vaimolta kysymättä.
Vierailija kirjoitti:
Hankkisin uuden kumppanin. Tuo mies ei tunnu välittävän sinun onnellisuudestasi mitään. Ei ole lainkaan kohtuuton toive sinulta kun vielä lupaat huolehtiakin koirasta.
Luulenpa että ette ole oikein tarkkaan asioita miettineet ja avoimesti puhuneet kun löitte hynttyyt yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä pakotan vaimon osallistumaan omiin harrastuksiini myös. Esimerkiksi herätän aamuyöstä voitelemaan suksia tai mitä nyt ikinä harrastankaan. Vaimo tekee kiltisti koska kunnioitus ja kumppanin empaattinen ymmärrys.
Uudet sukset ja voiteluvuorot jaetaan vaimolta kysymättä.
Eihän ap velvoita osallistumaan ja tästä on jo näyttö edellisen koiran kohdalla. Mutta jos haluat tuota tilannetta kommentoida, olisi vastine pikemminkin, että vaimo ei voi sietää suksia, joten siksi et yksinkertaisesti hiihdä. Suksilla ainakaan. Voiteluaineita nyt ei ainakaan missään katella, niiden haju on sietämätön. Ai sitten jää tärkeä urheilumuoto ja henkireikä pois? Who cares! Voit osallistua vaikka vaimon neulontaharrastukseen, se on hänelle tärkeää ja sultahan ei mitään kysytty muutenkaan joten miksi puhut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä pakotan vaimon osallistumaan omiin harrastuksiini myös. Esimerkiksi herätän aamuyöstä voitelemaan suksia tai mitä nyt ikinä harrastankaan. Vaimo tekee kiltisti koska kunnioitus ja kumppanin empaattinen ymmärrys.
Uudet sukset ja voiteluvuorot jaetaan vaimolta kysymättä.Eihän ap velvoita osallistumaan ja tästä on jo näyttö edellisen koiran kohdalla. Mutta jos haluat tuota tilannetta kommentoida, olisi vastine pikemminkin, että vaimo ei voi sietää suksia, joten siksi et yksinkertaisesti hiihdä. Suksilla ainakaan. Voiteluaineita nyt ei ainakaan missään katella, niiden haju on sietämätön. Ai sitten jää tärkeä urheilumuoto ja henkireikä pois? Who cares! Voit osallistua vaikka vaimon neulontaharrastukseen, se on hänelle tärkeää ja sultahan ei mitään kysytty muutenkaan joten miksi puhut?
Kuten huomaamme ongelma on harrastukset jotka väkisin ujuttautuvat kumppanin elämään. Koira varmasti pahimmasta päästä.
Onko joku muka oikeasti tavannut tai edes tietää naisen joka hoitaa koiransa 100% itse? En ole koskaan sellaisesta edes kuullut.
Vaimon haluamaa koiraa ulkoiluttavia miehiä tunnen montakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan aluksi olen siis nainen. Mulla ollut koiria samoin miehellä. Viimesimmän lopetin viime vuonna, en halua uutta. Miehen koira kohta lopetettava, en halua uutta.
Karvat, ulkoilutus, koulutus jo ihan alkajaisiksi. Tiedän ettei mies hoida 100% näitä asioita.
Sama varmaan Apn miehellä. Tietää että joutuu osallistumaan. Ap voi muuttaa koiransa kanssa yksinään asumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä pakotan vaimon osallistumaan omiin harrastuksiini myös. Esimerkiksi herätän aamuyöstä voitelemaan suksia tai mitä nyt ikinä harrastankaan. Vaimo tekee kiltisti koska kunnioitus ja kumppanin empaattinen ymmärrys.
Uudet sukset ja voiteluvuorot jaetaan vaimolta kysymättä.Eihän ap velvoita osallistumaan ja tästä on jo näyttö edellisen koiran kohdalla. Mutta jos haluat tuota tilannetta kommentoida, olisi vastine pikemminkin, että vaimo ei voi sietää suksia, joten siksi et yksinkertaisesti hiihdä. Suksilla ainakaan. Voiteluaineita nyt ei ainakaan missään katella, niiden haju on sietämätön. Ai sitten jää tärkeä urheilumuoto ja henkireikä pois? Who cares! Voit osallistua vaikka vaimon neulontaharrastukseen, se on hänelle tärkeää ja sultahan ei mitään kysytty muutenkaan joten miksi puhut?
Kuten huomaamme ongelma on harrastukset jotka väkisin ujuttautuvat kumppanin elämään. Koira varmasti pahimmasta päästä.
Onko joku muka oikeasti tavannut tai edes tietää naisen joka hoitaa koiransa 100% itse? En ole koskaan sellaisesta edes kuullut.
Vaimon haluamaa koiraa ulkoiluttavia miehiä tunnen montakin.
Kumppanin perustelut eivät liittyneet koiran hoitoon tai vastuuseen siitä, vaan siihen ettei halua koiraa kotiinsa. Tästä päätellen hoito ei olekaan ollut ongelma, muuten mies olisi ehkä keskustellut siitä, minkä on kokenut työlääksi aidoilla esimerkeillä. Kyse on siis mieltymyksistä. Toki lemmikkiä ei ehkä kannata niistä ärsyyntyvän jalkoihin ottaa pyörimään, kohtelu tuskin on hyvää.
Ap:n hyvä pohtia, eroavatko elämän toiveet liiaksi ja onko ero tästä huolimatta tosiasia miehen suhtautumisen vuoksi. Kuinka kompromissit onnistuvat muiden asioiden suhteen? Onko välittämistä enää muutenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa erikoista, että puolisosi on iskenyt hynttyyt yhteen naisen kanssa, jolla on koira, kun ei siedä koiria talossa.
Itse en halua kotiini koiraa enkä kissaa, joten kumppaniehdokkaista karsiutuvat automaattisesti henkilöt, joilla on kissa tai koira, ja jotka ovat kovasti kissa- tai koiraihmisiä. Itsekin jaksan vain vaivoin molempia lemmikkejä, erityisesti koira on todella raskasta ja rasittavaa seuraa.
Jos ap:n kumppani on tämän tiennyt, niin omituista käytöstä.
Eri asia, jos on kuvitellut olevansa koiraihminen, mutta sitten koira-arkea eläessään onkin todennut, ettei tämä sovi.
Vierailija kirjoitti:
Aivan valtava red flag on, jos eläimet aiheuttavat vain ärsytystä. Etenkin jos on elänyt eläinten kanssa ja saanut tutustua niihin. Kiinnostuksen puute ja kokemattomuus erikseen, ei kaikkien tarvitse olla kiinnostuneita eläimistä. Mutta että ne herättävät vain negatiivisia tunteita. Kertoo ihmisen luonteesta minulle sen, että on itsekeskeisyyttä tai jotain tunnevajausta. Ja kappas, heijastuu tässä myös ap:hen nyt kun ajattelee, joten näin taitaa todella olla.
OT, mutta en automaattisesti vetäisi yhtäkuin-viivaa eläinrakkauden ja hyvän ihmisen välille oman kokemukseni perusteella. Isäni on ihan pesunkestävä oppikirjaesimerkki narsistista, ja rakastaa eläimiä. Niiden kanssa kun saa olla aina johtaja ja pomo, jota eläimet uskollisesti seuraavat ja tottelevat (helpommin kuin ihmiset), ja isälle tällainen valta-asetelma on aina hyvä. Hänen eläinrakkaus ei siis kumpua empatiasta vaan vallanhalusta. Kohtelee eläimiään kuitenkin hyvin, koska hyvin kohtelemalla ne tottelevat paremmin ja eipähän tarvitse painia ison koiran tai hevosen kanssa, jos se suuttuukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä miten ap:n tilanne meni tässä vanhassa ketjussa, mutta vastaavissa tilanteissa vaihtoehtona on myös erilliset asunnot. Koiraihminen saa elää ja harrastaa koiransa kanssa, ja ei-koiraihminen saa elää koirattomassa asunnossa. Itselleni tällainen järjestely kumppanin kanssa, myös avioliitossa, sopisi erittäin hyvin. Olen itsekin lapseton.
Harvemmin se kuitenkaan on niin yksinkertaista, että toinen yksin hoitaa sen eläimen. Jos mies tulee kotiin ennen aloittajaa, niin voiko jättää käyttämättä koiraa tarpeillaan? Entä jos aloittaja on jossakin koiran ruoka-aikaan? Kuunteleeko mies sitä vinkumista ja katselee koiran kohkaamista, kun sillä on nälkä vai joutuuko antamaan sen ruoan sittenkin? Entä, jos pentukoira on lopettanut parketille pissat. Odottaako mies ap:n siivoamaan silläkin uhalla, että parketti on pilalla? Koira on niin iso ja työläs lemmikki, että vaikea on nähdä, etteikö siitä olisi yhtään vaivaa muille perheenjäsenille.
Vaimo halusi koiran minä vastustin. Koira otettiin. Vaimo lupasi hoitaa.
Aamulenkit kuuluisi kuulemma minulle ja olen epäreilu kun en tee niitä. Olen muistuttanut toistuvasti mitä sovimme koiraa hankittaessa. Jopa itkemällä on päätäni yritetty kääntää.
Toinen asia on siivoaminen. Koirista tulee karvaa ja mukana kulkeutuu muutakin ainetta kotiin. Tästä jaksaa vaimo valittaa. Ei minua niinkään epäsiisteys häiritse, mutta valittaminen käy hermoille välillä.
Kolmas asia on vaimon menemiset. Ennakkoon ei ollut ongelma. Koiranhoitajia ja koirahotelleja on kuulemma paljon. Kummasti niitä ei sitten olekkaan löytynyt. Hirveä kriisi jos minulla ja hänellä meno yhtäaikaa ja koiraa pitää hoitaa. Epäreilua jos minä menen. Olen kertonut että tätä hän itse halusi, minä yritän hänet tältä pelastaa.
Oletteko te naiset jotenkin syyntakeettomia, eli voiko sopimusta koiranhoidosta kanssanne ennakkoon tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Harvemmin se kuitenkaan on niin yksinkertaista, että toinen yksin hoitaa sen eläimen. Jos mies tulee kotiin ennen aloittajaa, niin voiko jättää käyttämättä koiraa tarpeillaan? Entä jos aloittaja on jossakin koiran ruoka-aikaan? Kuunteleeko mies sitä vinkumista ja katselee koiran kohkaamista, kun sillä on nälkä vai joutuuko antamaan sen ruoan sittenkin? Entä, jos pentukoira on lopettanut parketille pissat. Odottaako mies ap:n siivoamaan silläkin uhalla, että parketti on pilalla? Koira on niin iso ja työläs lemmikki, että vaikea on nähdä, etteikö siitä olisi yhtään vaivaa muille perheenjäsenille.
Ja kun koira on laumaeläin, niin olisi aika stressaavaa sille elää laumassa, jossa yksi olisi sitä kohtaan vihamielinen ja välinpitämätön. Lemmikin täytyy olla koko perheen projekti tai sitten ei oteta lemmikkiä.
Tämä ketju pitäisi olla pakollinen luettava miehelle heti kun vaimo alkaa koirasta puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvemmin se kuitenkaan on niin yksinkertaista, että toinen yksin hoitaa sen eläimen. Jos mies tulee kotiin ennen aloittajaa, niin voiko jättää käyttämättä koiraa tarpeillaan? Entä jos aloittaja on jossakin koiran ruoka-aikaan? Kuunteleeko mies sitä vinkumista ja katselee koiran kohkaamista, kun sillä on nälkä vai joutuuko antamaan sen ruoan sittenkin? Entä, jos pentukoira on lopettanut parketille pissat. Odottaako mies ap:n siivoamaan silläkin uhalla, että parketti on pilalla? Koira on niin iso ja työläs lemmikki, että vaikea on nähdä, etteikö siitä olisi yhtään vaivaa muille perheenjäsenille.
Ja kun koira on laumaeläin, niin olisi aika stressaavaa sille elää laumassa, jossa yksi olisi sitä kohtaan vihamielinen ja välinpitämätön. Lemmikin täytyy olla koko perheen projekti tai sitten ei oteta lemmikkiä.
Kyllä ja varsinkin koiran kohdalla, jonka täytyy oppia paikkansa laumassa. Sen kouluttamiseen on jokaisen perheenjäsenen osallistuttava, että se mieltää kaikki perheen ihmiset auktoriteeteiksi ja tottelee.
Miesystävälläni on välillä hoidossa dobermanni, joka on kuin ihmisen mieli silloin, kun miesystävä on paikalla, mutta en suostu jäämään sen kanssa kahden, koska en ole sen pomo. Kerran jäin hetkeksi ja koira alkoi haukkua kimeää paniikkihaukuntaa, ja pelotti kyllä. Onneksi miesystävä tuli pian takaisin. En ole kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi tutustua koiraan paremmin tai opettaa sille, että olen määräävässä asemassa, kun ei se mun koira ole, eikä mun tarvitsevyleensä sen kanssa kaksin olla.
Hei,
jotenkin ymmärrän kyllä miestäsi. Olet vaikeassa tilanteessa. Jotenkin teidän pitäisi sopia. Jos miehesi ei todellakaan halua sitä koiraa ja sulle se tuntuu ymmärrettävästikin olevan tärkeä ehkä kannattaisi sitten laittaa lusikat jakoon. Iso halaus joka tapauksessa.