Lue keskustelun säännöt.
Puoliso, koira ja ristiriita
21.11.2021 |
Jos jollakulla olisi kokemusta samankaltaisesta tilanteesta tai vertaistukea tarjottavana, olisin kiitollinen.
Lyhyesti: olen elellyt uusperheessä pitkään. Olimme puolisoni kanssa molemmat eronneet tahoillamme, kun tapasimme. Puolisollani oli ennestään lapsi, ja minulla oli ennestään koira (minulla ei siis ole omia lapsia - en voi niitä saada, ja kaikeksi onneksi en koskaan omaa lasta suuremmin halunnutkaan). Mutta olen todella eläinrakas, ja elänyt lemmikin kanssa vuosikymmenet.
Olemme puolisoni kanssa naimisissa ja maksamme yhteistä asuntolainaa, eli sitoutumisen aste on näillä mittareilla tarkasteluna korkea. Kaikki on perhekuviossamme toiminut hyvin, ja suhde on aina ollut harmoninen, jopa hämmästyttävänkin harmoninen. Ainakin siihen asti, kun koirani kuoli.
Koira eli kanssani pitkään ja oli minulle kovin rakas. En ole ajatellut jatkavani elämääni ilman koirakaveria. Puolisoni kuitenkin ilmoitti varsin ykskantaan, että hän ehdottomasti vastustaa ajatustani uudesta koirasta. Minkäänlaisesta koirasta, rotuun, kokoon, tyypilliseen luonteeseen katsomatta. Syy: koska hän ei ole eläinihminen, eikä hän halua, että hänen kodissaan on lemmikkiä. Hän sietää niitä vain vaivoin, ja koirat aiheuttavat hänelle ärtymystä.
En odota puolisoltani koiran suhteen mitään. Hoidin koirani viimeistä piirtoa myöten itse ja kustansin kaiken siihen liittyvän itse. Tilanne oli siis sen suhteen sama kuin jos olisin asunut yksin. Puolisoni ei tarvinnut panostaa koiraan millään tavalla. Mutta silti, puolisoni sanoin, koira oli "aina tiellä". Ja nyt hän on sitä mieltä, että koska hän on vuosia sietänyt minun lemmikkiäni, minun on nyt syytä tulla vastaan ja suostua elämään koiratonta elämää.
Tämän herättämiä tunteita on todella vaikea käsitellä. Tunnen surua, epäuskoa, vihaa ja katkeruutta. Puolisoni vapaasta tahdostaan valitsi elämän minun kanssani, vaikka minulla oli jo lemmikki, kun tutustuimme. Lisäksi puolisollani on oma lapsi, jonka kanssa touhuta, jota rakastaa ja jonka varttumista seurata. Minäkin viihdyn lapsen kanssa, ja tulemme hyvin juttuun. Kuitenkin koira oli minun oma erityinen kaverini, minun juttuni, lenkkiseurani ja arkeni ilo. Koira oli minulle valtavan tärkeä.
Nyt ajattelen jälkiviisaasti, että olisinpa tehnyt tämän asian riittävän selväksi heti tavatessa. Olisinpa silloin sanonut: kuulehan, minulla tulee varmaankin aina olemaan lemmikki, joten ota tai jätä. Nyt se on paljon hankalampaa...
En vielä tiedä, saisinko puhumalla puolisoni päätä käännettyä, mutta nykytilanne on tietysti mahdoton. Puolisoni ei ole paha tai tyhmä ihminen, hän on vain jollakin tavalla täysin kyvytön tajuamaan, millaisen asian minulta riistää asettumalla poikkiteloin lemmikin hankinnassa. Turhauttavinta koko hommassa on se, että meillä ei ole muita ristiriitoja, ja elämä on muuten hyvää. Mutta pelkään todella, että tämä syö välejämme ja kylvää sellaiset katkeruuden siemenet, joista en pääse eroon. On vaikea katsoa puolisoni mukavia puuhailuja lapsensa kanssa, ja lähteä sitten yksin iltalenkille marraskuun pimeään.
Kommentit (170)
Koira on koira-ihmiselle paitsi elämäntapa myös rakas harrastus.
Entä jos olisi niin, että moottoripyöräily olisi miehelle elämäntapa ja rakas harrastus. Sitten, kun moottoripyörä hajoaa ja on aika hankkia uusi, puoliso asettuisikin poikkiteloin: Minä en ole moottoripyöräihminen, enkä halua meidän talouteen uutta moottoripyörää. En siltikään vaikka sinä sen maksat ja siitä huolehdit.
Aika epäreilu tilanne ja aiheuttaisi varmasti katkeruutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koira on koira-ihmiselle paitsi elämäntapa myös rakas harrastus.
Entä jos olisi niin, että moottoripyöräily olisi miehelle elämäntapa ja rakas harrastus. Sitten, kun moottoripyörä hajoaa ja on aika hankkia uusi, puoliso asettuisikin poikkiteloin: Minä en ole moottoripyöräihminen, enkä halua meidän talouteen uutta moottoripyörää. En siltikään vaikka sinä sen maksat ja siitä huolehdit.
Aika epäreilu tilanne ja aiheuttaisi varmasti katkeruutta.
Onkin järin harvinaista ja ennenkuulumatonta että miehen toivoma harraste, esimerkiksi moottoripyörä, jää hankkimatta koska nainen sitä vastustaa.
Liekö koskaan näin käynyt suomalaisessa heteroseksuaalisessa parisuhteessa.
Ei muuten lähde vaimo koiraa viemään jos sataa, on kylmä, on aikainen, on myöhä tai jos muuten on ollut rankkaa. Ihan sama mitä lupaa kun koiraa hankitaan.
Jos on hyvä keli ja vapaapäivä niin saattaa käydä, ehkä.
On kokemusta. Kolmas koira menossa.
Vierailija kirjoitti:
Ei muuten lähde vaimo koiraa viemään jos sataa, on kylmä, on aikainen, on myöhä tai jos muuten on ollut rankkaa. Ihan sama mitä lupaa kun koiraa hankitaan.
Jos on hyvä keli ja vapaapäivä niin saattaa käydä, ehkä.
On kokemusta. Kolmas koira menossa.
Paremmin en olisi osannut sanoa.
Vaimo haluaa uuden koiran. Nyt ei kuulemma jää mun vastuulle, koska tilanne on ihan eri kuin silloin viimeksi.
Ei hänellä onneksi ole edes varaa uuteen koiraan.
Miten ihmeessä olette päässyt naimisiin ja yhteiseen asuntoon ilman, että tämä miehen eläinviha ei ole tullut esille? Minun kohdalla tämä tarkoittaisi omaa asuntoa. Puoliso voisi sitten päättää haluaako edelleen olla naimisissa vai ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muuten lähde vaimo koiraa viemään jos sataa, on kylmä, on aikainen, on myöhä tai jos muuten on ollut rankkaa. Ihan sama mitä lupaa kun koiraa hankitaan.
Jos on hyvä keli ja vapaapäivä niin saattaa käydä, ehkä.
On kokemusta. Kolmas koira menossa.Paremmin en olisi osannut sanoa.
Vaimo haluaa uuden koiran. Nyt ei kuulemma jää mun vastuulle, koska tilanne on ihan eri kuin silloin viimeksi.
Ei hänellä onneksi ole edes varaa uuteen koiraan.
Eiköhän se ole niin että on sekä miehiä että naisia jotka haluavat lemmikin mutta niiden hoito jää sille toiselle vastuuntuntoisemmalle puolisolle. Kyse ei ole sukupuolesta vaan ihmisen luonteesta.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä olette päässyt naimisiin ja yhteiseen asuntoon ilman, että tämä miehen eläinviha ei ole tullut esille? Minun kohdalla tämä tarkoittaisi omaa asuntoa. Puoliso voisi sitten päättää haluaako edelleen olla naimisissa vai ei?
Ei halua uutta koiraa, hoidettuaan yhden hautaan asti kunnialla = koiravihaaja.
Tämä palsta se onnistuu aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muuten lähde vaimo koiraa viemään jos sataa, on kylmä, on aikainen, on myöhä tai jos muuten on ollut rankkaa. Ihan sama mitä lupaa kun koiraa hankitaan.
Jos on hyvä keli ja vapaapäivä niin saattaa käydä, ehkä.
On kokemusta. Kolmas koira menossa.Paremmin en olisi osannut sanoa.
Vaimo haluaa uuden koiran. Nyt ei kuulemma jää mun vastuulle, koska tilanne on ihan eri kuin silloin viimeksi.
Ei hänellä onneksi ole edes varaa uuteen koiraan.Eiköhän se ole niin että on sekä miehiä että naisia jotka haluavat lemmikin mutta niiden hoito jää sille toiselle vastuuntuntoisemmalle puolisolle. Kyse ei ole sukupuolesta vaan ihmisen luonteesta.
Lohdullinen ajatus, mutta en osta sitä.
Koira naisen kanssa on kuin remontti naisen kanssa. Sinä, miehenä, teet lopulta kaiken yksin.
Itse hankkimansa koiran parisuhteeseen hylkäävä mies on erittäin harvinainen tapaus. Pääasiassa siksi, että miehet eivät hommaa parisuhteisiin koiria. Jos hommaavat, niin metsästykseen ja silloin ne myös hoitavat.
Seurakoiria parisuhteisiin ottavat naiset ja homot. En jaksa selittää miksi.
Vierailija kirjoitti:
Virhe on tässä tapahtunut molemmin puolin, kun ei olla etukäteen keskusteltu, mitä tapahtuu sitten, kun koira kuolee. Kyllä ap:nkin puolelta on ollut outoa olettaa, että uuden koiran hankinta entisen kuoleman jälkeen on miehelle ilman muuta ok. Tuskin ap:kään on ajatellut, että kun hän on alunperin hyväksynyt miehen lapsen, niin hän on samalla sitoutunut siihen, että hankitaan uusi lapsi siinä vaiheessa, kun nykyinen muuttaa pois kotoa.
Vaikka ap huolehtisikin koirasta täysin, niin kyllä siitä on silti paljon vaivaa muille perheenjäsenille. Ihan varmasti koira pyörii myös miehen jaloissa, kerjää mieheltä huomiota, tuo sisälle likaa ja karvoja, jotka vaivaavat miestä jne. Lisäksi koira rajoittaa aika paljonkin menemisiä ja matkustamista tai ainakin tekee järjestelyistä hankalampia.
On ihan eri asia hyväksyä puolisoehdokkaalta jo olemassaoleva koira kuin suostua uuden hankintaan. Jokainen tajuaa, että olisi kohtuutonta vaatia toista luopumaan lemmikistä, johon hän on jo monen vuoden ajan kiintynyt.
Ei se lapsi mihinkään häviä, jollei ap ja puoliso satu kuolemaan vasta lapsen jälkeen tai vanhemman ja lapsen välit mene poikki. Lemmikit on yleensä elämäntapa eli on epärealistista olettaa, että ap ei ottaisi uutta lemmikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille tuli toinen koira. Pitkän taistelun jälkeen.
Suostuin koska ei sellaista voi toiselta kieltää. Sopimus oli ettei minun tarvitse osallistua koiran hoitoon. Poikkeuksena sovittiin että autan jos vaimo vaikka sairastuu.
Nyt vaimolle on selvinnyt että aamuyöstä koiran lenkittäminen ennen töihin lähtemistä on melko perseestä.
Minä sen jos edellisen koiran kanssa ymmärsin, silti tein. Olin suostunut tekemään.
Nyt en tee. Näin sovin aikuisen ihmisen kanssa. No mökötystä riittää.
Minulla on kaksi koiraa ja olen lopettanut seurustelun huomatessani, että toinen osapuoli yrittää juuri ja juuri 'sietää' koiriani, koska siitä ei hyvä seuraa. En käsitä miksi eläinrakas ja ei-eläinrakas menevät yhteen. Eikö siinä ole arvoissa iso ristiriita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin ärsyttää koiramme paapominen kirjoitti:
Viekö koira liikaa sinun aikaasi ja hellyyttäsi ja miehelle jää vain rippeet?
Sen verran tomerasti alapeukutettu tämä kommentti, että alkoi ärsyttää. Olen itse eläinhullu, vaikka onneksi allerginen, niin on vain hevosia. Mutta silti minusta tämä on erinomaisen aiheellinen kysymys, jota olisi itse kunkin hyvä pysähtyä pohtimaan. Että onko suhteessa oikeasti kaikki kunnossa, onko omassa päässä asiat kunnossa vai onko siellä joku valtava tyhjiö, joka kaipaisi vaihteeksi jotain muunlaista huomiota, joka ei kuolaa, karvoja ja hajua? Miten sen läheisyyden laita ihmisiin oikeasti on?
Miestä on syytetty ties mistä, mutta ehkä hän todellakaan ei ole osannut ajatella, että uusi koira tulee automaattisesti, tai sitten on toiveajatellut asian arkuuttaan. Tms.
Kyllähän asiassa voi tehdä kompromissin. Ottakaa rauhoitusaika, esim. puoli vuotta -vuosi, jolloin uutta koiraa ei tule. Sen käytätte asiasta keskusteluun. Sen verran pitkä aika kuitenkin, ettei ap jaksa sitä aikaa pidätellä hengitystään, vaan oikeasti joutuu miettimään, mitä koirattomalla elämällä olisi hänelle tarjota, ja onko koira kenties estänyt häntä aikuistumasta täysin.
Älkää miehet ikinä suostuko koiraan. Yksi tehtävä lisää. Pois sinun vapaa-ajastasi ja rahoistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira ei saa mennä miehen/puolison edelle. Puoliso tulee ensin, sille aikaa ja hellyyttä ja kauniita sanoja ja yhdessä oloa. Sitten, jos aikaa jää, koiralle lenkkiä ja rapsutuksia. Mutta puoliso ja lapset aina ensin.
Eihän sen edelle tarvitse mennä,molemmille riittää varmasti huomiota kuten tähänkin asti.Iltalenkille voisi kyllä mennä myös miehen ja lapsen kanssa yhdessä tai koko porukka koiran kanssa.
Onko mieheltä kysytty, onko riittänyt huomiota?
Et sitten ihan miettinyt suhteen alussa millaiset arvot teillä on ja onko jokin asia mikä voi olla kynnyskysymys. Itse en lähtisi suhteeseen edes maailman ihanimman miehen kanssa jos ei ole eläinrakas kuten itse olen.
Vierailija kirjoitti:
Keskustelkaa ja/tai erotkaa. Itse hulluna kissanaisena en voisi kuvitella olevani yhdessä miehen kanssa, jonka mielestä kissani olisi vain tiellä. Kylmäävää tuo, että ilmeisesti miehesi vaivautui kertomaan todellisen mielipiteensä vasta kun rakas koirasi kuoli :/
Näin just näen itsekin asiat. Ja kun mietin elämääni, olen itse asiassa skipannut ne kumppanit jotka eivät pidä koirista.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteeseen kuuluu kompromissit.
Onko kyseessä oikeasti vain koiran hankinta vai joku muu mikä mättää?
Kuulostaa oudolta olla niin ehdoton asian kanssa jos ei mieheltä edes vaadita mitään koiran suhteen.
Minä ”ruinasin” itselleni koiran harrastuskaveriksi. Siinä missä mieheni käy salilla niin minä lenkillä.
Mieheni pelaa jalkapalloa niin minä harrastan koiran kanssa tokoa ja jälkeä.
Toisinaan miehenkin on nyt ottanut koiran juoksukaveriksi lenkille mukaan ja nyt talvelle suunnittelee jo koirahiihtoa.
Toisinaan jo naureskelee ottavansa itselleen oman koiran joskus eli lämpeni ajatukselle yllättävän nopeasti.
Jatkat vain keskusteluja miehesi kanssa ja kysy sitä oikeaa syytä miksi on niin kielteinen asiaan.
Ei kuulosta siltä että asia olisi kunnolla käyty läpi.
Lähtisin kävelemään, jos puolisoni toisi meille koiran. Onneksi hänkään ei halua eläimiä. Ei kukaan halua olla kakkonen jollekin haisevalle ja paskaavalle karvakasalle
Hankkisin uuden kumppanin. Tuo mies ei tunnu välittävän sinun onnellisuudestasi mitään. Ei ole lainkaan kohtuuton toive sinulta kun vielä lupaat huolehtiakin koirasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muuten lähde vaimo koiraa viemään jos sataa, on kylmä, on aikainen, on myöhä tai jos muuten on ollut rankkaa. Ihan sama mitä lupaa kun koiraa hankitaan.
Jos on hyvä keli ja vapaapäivä niin saattaa käydä, ehkä.
On kokemusta. Kolmas koira menossa.Paremmin en olisi osannut sanoa.
Vaimo haluaa uuden koiran. Nyt ei kuulemma jää mun vastuulle, koska tilanne on ihan eri kuin silloin viimeksi.
Ei hänellä onneksi ole edes varaa uuteen koiraan.Eiköhän se ole niin että on sekä miehiä että naisia jotka haluavat lemmikin mutta niiden hoito jää sille toiselle vastuuntuntoisemmalle puolisolle. Kyse ei ole sukupuolesta vaan ihmisen luonteesta.
Lohdullinen ajatus, mutta en osta sitä.
Koira naisen kanssa on kuin remontti naisen kanssa. Sinä, miehenä, teet lopulta kaiken yksin.
Itse hankkimansa koiran parisuhteeseen hylkäävä mies on erittäin harvinainen tapaus. Pääasiassa siksi, että miehet eivät hommaa parisuhteisiin koiria. Jos hommaavat, niin metsästykseen ja silloin ne myös hoitavat.
Seurakoiria parisuhteisiin ottavat naiset ja homot. En jaksa selittää miksi.
Ja höpöhöpö taas. Juu kyllä meilläkin mies halusi innokkaasti koiria, metsästykseen ja siellä pari kertaa vuodessa käykin. Ruokkiikin jopa. Mutta ei muuten välitä että kaikki ois ok: minä olen se joka huolehtii että saavat ravinnepitoisia ruokaa (mies ostaisi halvinta perussettiä), minä leikkaan kynnet (mies: kyllä ne siellä juoksutarhassa kuluvat), minä leikkaan takkuja pois, minä huolehdin että saavat tarvittaessa ELL hoitoa (yhdellä koiralla ilmeni vakava sairaus jota mies ei edes huomannut). Jne jne. Minun työni lisääntyivät kun mies halusi harrastaa mutta ei hoksaa tollona itse mitään.
Onneksi olen eläinrakas.
Onko joku muka, ikänä, misään, koskaan, tavannut naista joka oikeasti sen koiransa ilman valitusta hoitaa?
Vapaaehtoisesti otettu koira ei ole kotityö. Siihen käytetty aika ei vähennä henkilön osuutta kotityöstä joka hänelle kotityöstä sovittaessa on määräytynyt.
Koira on harrastus. Harrastaja itse harrastuksensa hoitaa.