Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minulla on kiintymyssuhteen trauma, joka vaikuttaa omaan vanhemmuuteeni
17.11.2021 |
Oma äitini on syypää tähän. Ja siis ymmärrän, ettei hän ole voinut ehkä valita ilkeää ja häijyä käyttäytymistään omaa lastaan kohtaan, mutta miten ei edes tunnista olleensa ilkeä ja häijy ja kanna siitä vastuuta?
Äitini on aina väittänyt, että MÄ keksin kaikki hänen itselleni aiheuttamat satuttamiset ja pahoinvoinnit. Kuka hullu lapsi nyt sellaisia keksisi? Minulla on ollut ymmärtävä isä ja hänen äitinsä, enkä ole koskaan sanonut heidän aiheuttaneen minulle pahoinvointia, surua tai satuttamista.
En ymmärrä sitä, että terapeutit ja muut vastaavat eivät ymmärrä, että jos asiakas kertoo, miten äiti ei suostu myöntämään syyllisyyttään, eli että hän on satuttanut minua ja minulla on siksi paha olo, eikä tämä terapiakaan auta mitään, ellei äitini syyllisyyttä käsitellä tässä, niin he eivät sano, että äidissäsi on jotain vialla!
Terapeuttien syy, etten ole saanut apua, he eivät ole osanneet auttaa.
Kommentit (314)
Eikös sen (miljoona)? perinnön pitänyt tuoda mielenrauha?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ap, olen pahoillani raskaiden kokemustesi ja huonon kohtelun vuoksi. Itselläni on vastaavantyyppisiä kokemuksia. Surullinen tosiasia on, että toisia ihmisiä ei voi koskaan vaatimalla saada toimimaan oman tahtomme mukaan, vaikka he olisivat kohdelleet itseämme kuinka pahasti tahansa. Ihminen kuitenkin päättää käyttäytymisestään ja sanomisistaan lopulta aina itse. Jos kyseessä on lapsuudenaikainen kaltoinkohtelu vanhemman toimesta, on yleensä aitoja anteeksipyyntöjä ja vastuunottoa teoista turha odottaa koskaan jälkikäteenkään, koska kaltoinkohteleva henkilö on usein niin epäkypsä ja jopa häiriintynyt, että ei siihen kykene.
Kaltoinkohtelusta saa ja on tervettä tuntea vihaa. Viha voi pitkittyessään kuitenkin muuttua katkeruudeksi, joka jämähdyttää ihmisen ja tyrehdyttää kasvun, joka on tie ulos uhrin asemasta. Vaikka joku toinen henkilö on aiheuttanut vauriot, tulee kaltoinkohtelun uhrin itsensä työstää ja parantaa saamansa haavat. Se on todella, todella väärin ja se vaatii pitkän työn surun, tuskan, vihan ja muiden tunteiden käsittelyssä. Mikäli ei pysty päästämään näistä tunteista irti ja hiljalleen käsittelemään niitä, se on kuin ottaisi joka päivä kulauksen myrkkyä, se syö ihmistä sisältäpäin. Ansaitset paremman loppuelämän, ap. Kaikkea hyvää!
Puhut ehkä ennemminkin sellaisia asioita aikuisiällä vasta kokeneelle? En vähättele sellaisen traumatisoivuutta, mutta oma vastuu muutoksesta on paljon mahdollisempi, kuin tilanne, jossa täysin puolustuskyvytöntä ihmistä on kohdeltu väärin. Siinä ei mikään ”ota vastuu itsellesi” -viestintä edistä juuri mitään. Jokainen sellainen uhri on jo edistänyt asiaansa niin pitkälle, kuin omalla vastuullaan on mahdollista.
Ap
Näkisin että seuraava askel mihin kannattaisi suunnata ajatuksia, olisi lukea lasten kehityspsykologiaa. Ja tietoa traumoista ja niiden kehittymisestä. Tämä saattaa avartaa mieltäsi itsesi suhteen ja omaan elämänkaareesi ja kehitykseesi.
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Eikö tämä ole jo vanha totuus.
On ihmeellistä, että eivätkö kiusaajat tajua, että kun kiusataan puolustuskyvytöntä lasta, niin lapsella tulee aina olemaan puolustustaan heikentäviä elementtejä jo vaikka kuinka paljon, kun hän jossain kohtaa on kykenevä alkamaan puolustautua?
Niistäkin syytetään uhria! Koska sinä huudat! Koska sinä sitä! Koska sinä tätä! Miten olisi katsoa sen uhrin HÄTÄÄ? Ja tarvetta AVULLE?
On NIIN helppoa syyllistää uhria! Tuntuu, että osa ihmisistä oikein harrastaa sitä ja saa nutintonsa muiden kiusaamisesta. Siitä vain, mutta kuka suojelisi uhreja?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Eikö tämä ole jo vanha totuus.
Lapsuudessa ihminen ei välttämättä ole yksin. Voi olla, voi olla olematta. Ja olisi kai hyvä olla silti tunne omasta oikeudestaan hyväksyä itsensä jne.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on ottanut uhrinaolon identiteetikseen eikä oikeasti edes halua muuttaa sitä, koska hänellä ei ole pienintäkään ajatusta siitä, mikä se muu identiteetti voisi olla, koska äidin vatvominen on täyttänyt koko elämän ja se on vienyt ajan muulta kehitykseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ap, olen pahoillani raskaiden kokemustesi ja huonon kohtelun vuoksi. Itselläni on vastaavantyyppisiä kokemuksia. Surullinen tosiasia on, että toisia ihmisiä ei voi koskaan vaatimalla saada toimimaan oman tahtomme mukaan, vaikka he olisivat kohdelleet itseämme kuinka pahasti tahansa. Ihminen kuitenkin päättää käyttäytymisestään ja sanomisistaan lopulta aina itse. Jos kyseessä on lapsuudenaikainen kaltoinkohtelu vanhemman toimesta, on yleensä aitoja anteeksipyyntöjä ja vastuunottoa teoista turha odottaa koskaan jälkikäteenkään, koska kaltoinkohteleva henkilö on usein niin epäkypsä ja jopa häiriintynyt, että ei siihen kykene.
Kaltoinkohtelusta saa ja on tervettä tuntea vihaa. Viha voi pitkittyessään kuitenkin muuttua katkeruudeksi, joka jämähdyttää ihmisen ja tyrehdyttää kasvun, joka on tie ulos uhrin asemasta. Vaikka joku toinen henkilö on aiheuttanut vauriot, tulee kaltoinkohtelun uhrin itsensä työstää ja parantaa saamansa haavat. Se on todella, todella väärin ja se vaatii pitkän työn surun, tuskan, vihan ja muiden tunteiden käsittelyssä. Mikäli ei pysty päästämään näistä tunteista irti ja hiljalleen käsittelemään niitä, se on kuin ottaisi joka päivä kulauksen myrkkyä, se syö ihmistä sisältäpäin. Ansaitset paremman loppuelämän, ap. Kaikkea hyvää!
Puhut ehkä ennemminkin sellaisia asioita aikuisiällä vasta kokeneelle? En vähättele sellaisen traumatisoivuutta, mutta oma vastuu muutoksesta on paljon mahdollisempi, kuin tilanne, jossa täysin puolustuskyvytöntä ihmistä on kohdeltu väärin. Siinä ei mikään ”ota vastuu itsellesi” -viestintä edistä juuri mitään. Jokainen sellainen uhri on jo edistänyt asiaansa niin pitkälle, kuin omalla vastuullaan on mahdollista.
ApNäkisin että seuraava askel mihin kannattaisi suunnata ajatuksia, olisi lukea lasten kehityspsykologiaa. Ja tietoa traumoista ja niiden kehittymisestä. Tämä saattaa avartaa mieltäsi itsesi suhteen ja omaan elämänkaareesi ja kehitykseesi.
Tunnesäätelytaidot on myös sellainen osa-alue joka mahdollisesti kannattaa läpikäydä. Nimittäin kaltoinkohdelluilla lapsilla on vaikeuksia tunnesäätelyssä, koska eivät ole saanet siihen kunnollista mallia ja oppia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Eikö tämä ole jo vanha totuus.
Lapsuudessa ihminen ei välttämättä ole yksin. Voi olla, voi olla olematta. Ja olisi kai hyvä olla silti tunne omasta oikeudestaan hyväksyä itsensä jne.
Ap
Ap, sinä itse hyväksyt itsesi, jos hyväksyt. Millaista sisäinen puhe itsestäsi on? Se taitaa olla pelkkää sitä, että olet uhri, äidin uhri, hylätty lapsi.
Sekin olisi viisaampaa, että etsisit apua tuskaasi Jumalasta ja sitä kautta syntyvästä hyväksynnästä ja turvasta. Tai turruttaa nuo tunteesi jollain toimivalla lääkityksellä.
Sinä olet valinnut vain yhden muutoksen tien ja se on äidin anteeksipyyntö ja rakkaus. Ja koska tuo tie ei tule tapahtumaan, olet jumissa ja elämäsi lyhenee tunti tunnilta ja päivä päivältä ja lapsiesi elämä ja yhteinen aikanne myös.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on mun kohdalla kuitenkin tehty vääryyttä pientä, puolustuskyvytöntä lasta kohtaan! Se olin minä! Puolustuskyvytön! Kun ekan kerran olin tilanteessa jo puolustuskykyisenä, se vääryys oli jo aloitettu!
Se tarkoittaa, että uhrilla on jo pahoinpitelijän antamia vääristymiä osana omaa puolustuspatteriaan. Tai sen heikentäjänä, pääasiassa.
Ap
Hyvä, että myönnät vääryyden lasta kohtaan.
Joko sinä itse olet anteeksi pyytänyt omilta lapsiltasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on ottanut uhrinaolon identiteetikseen eikä oikeasti edes halua muuttaa sitä, koska hänellä ei ole pienintäkään ajatusta siitä, mikä se muu identiteetti voisi olla, koska äidin vatvominen on täyttänyt koko elämän ja se on vienyt ajan muulta kehitykseltä.
Mitä tarkoitat uhrinaololla tapauksessani? Miten se on identiteettini muka?
Syy sille että olen paljon itsekseni on siinä, minkä uhri olen. Jos osaisin muuttaa tai korjata sen satuttamisen aiheuttamat haavat, niin korjaisin ne! Mutta koska olin puolustuskyvytön lapsi, kun ne tehtiin, en tiedä miten!
Miten tämä on uhri-identiteetti? Ennemminkin vain fakta, jonka kanssa elän. Sen voi muuttaa se asia heti, joka sen muuttaa. Korjaa asiat, joiden takia läheisiä ihmissuhteita on vaikeaa löytää. Niitä on kaikille vaikeaa löytää, mutta itselläni on muutakin kuin vain vaikeaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Eikö tämä ole jo vanha totuus.
Lapsuudessa ihminen ei välttämättä ole yksin. Voi olla, voi olla olematta. Ja olisi kai hyvä olla silti tunne omasta oikeudestaan hyväksyä itsensä jne.
ApAp, sinä itse hyväksyt itsesi, jos hyväksyt. Millaista sisäinen puhe itsestäsi on? Se taitaa olla pelkkää sitä, että olet uhri, äidin uhri, hylätty lapsi.
Sekin olisi viisaampaa, että etsisit apua tuskaasi Jumalasta ja sitä kautta syntyvästä hyväksynnästä ja turvasta. Tai turruttaa nuo tunteesi jollain toimivalla lääkityksellä.
Sinä olet valinnut vain yhden muutoksen tien ja se on äidin anteeksipyyntö ja rakkaus. Ja koska tuo tie ei tule tapahtumaan, olet jumissa ja elämäsi lyhenee tunti tunnilta ja päivä päivältä ja lapsiesi elämä ja yhteinen aikanne myös.
Minä olin puolustuskyvytön lapsi, kun ne haavat, jotka nyt ovat ongelmia, synnytettiin. Missä Jumala oli silloin? Missä hän on ollut myöhemminkään? Minkälainen kaikkivaltias se on, joka sallii puolustuskyvyttömyyden tilassa traumasyntymisen olevan sellaista, johon ei pääse aikanaan enää kiinni asiaa korjaamaan?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on ottanut uhrinaolon identiteetikseen eikä oikeasti edes halua muuttaa sitä, koska hänellä ei ole pienintäkään ajatusta siitä, mikä se muu identiteetti voisi olla, koska äidin vatvominen on täyttänyt koko elämän ja se on vienyt ajan muulta kehitykseltä.
Mitä tarkoitat uhrinaololla tapauksessani? Miten se on identiteettini muka?
Syy sille että olen paljon itsekseni on siinä, minkä uhri olen. Jos osaisin muuttaa tai korjata sen satuttamisen aiheuttamat haavat, niin korjaisin ne! Mutta koska olin puolustuskyvytön lapsi, kun ne tehtiin, en tiedä miten!
Miten tämä on uhri-identiteetti? Ennemminkin vain fakta, jonka kanssa elän. Sen voi muuttaa se asia heti, joka sen muuttaa. Korjaa asiat, joiden takia läheisiä ihmissuhteita on vaikeaa löytää. Niitä on kaikille vaikeaa löytää, mutta itselläni on muutakin kuin vain vaikeaa.
Ap
No minäkin olen lapsuuden henkisen väkivallan ja kaltoinkohtelun uhri ja se vaikuttaa työkykyyni ja sosiaalisiin kykyihini ja terveyteeni heikentävästi. Veikkaan, että ollaan suht samanikäisiä.
Sen lisäksi, että olen tuota edellä mainittua, olen rakastettu ja hyvä ystävä, jota pidetään reiluna, ystävällisenä ja auttavaisena, älykäs, pidetty ja arvostettu työyhteisössä, vahva ja voimakas keholtani, jolle tarjoan liikuntaa mahdollisuuksien mukaan. Olen hyvä tyyppi ja rakkauden arvoinen, vaikka sitä rakkautta ei aina olekaan saatavilla. Kohtelen muita arvostavasti ja olen antanut anteeksi isälleni hänen vajavaisuutensa ihmisenä. En ole yhteydessä häneen enkä kaipaa häneltä hyvitystä asioille, olen saanut kompensaationi muualta. Ihan ensisijaisesti jo siitä, että se kaikki tuska ja paha olo on historiaa ja elämä on nyt hyvää.
Jos me ihmiset olemme Jumalan kuvia, niin eipä ole Jumala viitsinyt lähettää minun luokseni yhtäkään naispuolista ihmistä, joka näkisi miten puolustuskyvytöntä lasta on satutettu minussa, kun olin se lapsi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Eikö tämä ole jo vanha totuus.
Lapsuudessa ihminen ei välttämättä ole yksin. Voi olla, voi olla olematta. Ja olisi kai hyvä olla silti tunne omasta oikeudestaan hyväksyä itsensä jne.
ApAp, sinä itse hyväksyt itsesi, jos hyväksyt. Millaista sisäinen puhe itsestäsi on? Se taitaa olla pelkkää sitä, että olet uhri, äidin uhri, hylätty lapsi.
Sekin olisi viisaampaa, että etsisit apua tuskaasi Jumalasta ja sitä kautta syntyvästä hyväksynnästä ja turvasta. Tai turruttaa nuo tunteesi jollain toimivalla lääkityksellä.
Sinä olet valinnut vain yhden muutoksen tien ja se on äidin anteeksipyyntö ja rakkaus. Ja koska tuo tie ei tule tapahtumaan, olet jumissa ja elämäsi lyhenee tunti tunnilta ja päivä päivältä ja lapsiesi elämä ja yhteinen aikanne myös.
Minä olin puolustuskyvytön lapsi, kun ne haavat, jotka nyt ovat ongelmia, synnytettiin. Missä Jumala oli silloin? Missä hän on ollut myöhemminkään? Minkälainen kaikkivaltias se on, joka sallii puolustuskyvyttömyyden tilassa traumasyntymisen olevan sellaista, johon ei pääse aikanaan enää kiinni asiaa korjaamaan?
Ap
Sinun ei tarvitse kääntyä Jumalan puoleen eli ihan rauhassa vaan. Mutta Jumala puhuttelee ihmisiä ihmiskohtaloiden kautta. Moni tarvitsee sitä, että tulee ensin rikotuksi jollain tavalla, että on valmis taipumaan Jumalan tahdon alle. Ihminen, jolla on kaikki aina hyvin, ei välttämättä kaipaa lohtua eikä armahtajaa.
Miten tämä ”se vaikuttaa työkykyyni ja sosiaalisiin kykyihini ja terveyteeni heikentävästi”
haittaa tai näkyy, jos tämä:
olen rakastettu ja hyvä ystävä, jota pidetään reiluna, ystävällisenä ja auttavaisena, älykäs, pidetty ja arvostettu työyhteisössä, ?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Eikö tämä ole jo vanha totuus.
Lapsuudessa ihminen ei välttämättä ole yksin. Voi olla, voi olla olematta. Ja olisi kai hyvä olla silti tunne omasta oikeudestaan hyväksyä itsensä jne.
ApAp, sinä itse hyväksyt itsesi, jos hyväksyt. Millaista sisäinen puhe itsestäsi on? Se taitaa olla pelkkää sitä, että olet uhri, äidin uhri, hylätty lapsi.
Sekin olisi viisaampaa, että etsisit apua tuskaasi Jumalasta ja sitä kautta syntyvästä hyväksynnästä ja turvasta. Tai turruttaa nuo tunteesi jollain toimivalla lääkityksellä.
Sinä olet valinnut vain yhden muutoksen tien ja se on äidin anteeksipyyntö ja rakkaus. Ja koska tuo tie ei tule tapahtumaan, olet jumissa ja elämäsi lyhenee tunti tunnilta ja päivä päivältä ja lapsiesi elämä ja yhteinen aikanne myös.
Minä olin puolustuskyvytön lapsi, kun ne haavat, jotka nyt ovat ongelmia, synnytettiin. Missä Jumala oli silloin? Missä hän on ollut myöhemminkään? Minkälainen kaikkivaltias se on, joka sallii puolustuskyvyttömyyden tilassa traumasyntymisen olevan sellaista, johon ei pääse aikanaan enää kiinni asiaa korjaamaan?
Ap
Korjaaminen on edelleen mahdollista. Sen on yksinkertaisempaa kuin uskoisi, mutta kärsivällisyyttä se vaatii ja päämäärätietoisuutta, keskittymistä olennaiseen.
Älä tuhlaa aikaasi väittelemällä anonyymien kanssa, jotka eivät tunne sua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Eikö tämä ole jo vanha totuus.
Lapsuudessa ihminen ei välttämättä ole yksin. Voi olla, voi olla olematta. Ja olisi kai hyvä olla silti tunne omasta oikeudestaan hyväksyä itsensä jne.
ApAp, sinä itse hyväksyt itsesi, jos hyväksyt. Millaista sisäinen puhe itsestäsi on? Se taitaa olla pelkkää sitä, että olet uhri, äidin uhri, hylätty lapsi.
Sekin olisi viisaampaa, että etsisit apua tuskaasi Jumalasta ja sitä kautta syntyvästä hyväksynnästä ja turvasta. Tai turruttaa nuo tunteesi jollain toimivalla lääkityksellä.
Sinä olet valinnut vain yhden muutoksen tien ja se on äidin anteeksipyyntö ja rakkaus. Ja koska tuo tie ei tule tapahtumaan, olet jumissa ja elämäsi lyhenee tunti tunnilta ja päivä päivältä ja lapsiesi elämä ja yhteinen aikanne myös.
Minä olin puolustuskyvytön lapsi, kun ne haavat, jotka nyt ovat ongelmia, synnytettiin. Missä Jumala oli silloin? Missä hän on ollut myöhemminkään? Minkälainen kaikkivaltias se on, joka sallii puolustuskyvyttömyyden tilassa traumasyntymisen olevan sellaista, johon ei pääse aikanaan enää kiinni asiaa korjaamaan?
ApSinun ei tarvitse kääntyä Jumalan puoleen eli ihan rauhassa vaan. Mutta Jumala puhuttelee ihmisiä ihmiskohtaloiden kautta. Moni tarvitsee sitä, että tulee ensin rikotuksi jollain tavalla, että on valmis taipumaan Jumalan tahdon alle. Ihminen, jolla on kaikki aina hyvin, ei välttämättä kaipaa lohtua eikä armahtajaa.
Mä en kaipaa lohtua enkä armahtajaa.
Eikä minusta ole enää olemaan kenellekään lohtuna eikä armahtajanakaan, mä olen siinä täysin kuiviin vedetty. Luuletko sä, etten mä ole joutunut suhtautumaan lohdulla ja armahduksella mun äitiini? Eipä oikein ole voimia lohdutella muita, koska minusta ei kukaan ole pitänyt aitona, omana itsenäni. Esittäjä kelpaa kyllä, ei se, että tietäisi, miltä minusta tuntuu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä ”se vaikuttaa työkykyyni ja sosiaalisiin kykyihini ja terveyteeni heikentävästi”
haittaa tai näkyy, jos tämä:
olen rakastettu ja hyvä ystävä, jota pidetään reiluna, ystävällisenä ja auttavaisena, älykäs, pidetty ja arvostettu työyhteisössä, ?
Ap
No haittaa esim siten, että minulla on ajoittain tosi pahasti invalidisoivaa paniikkihäiriötä ja fobioita, en tiedä pysynkö työkykyisenä työuran loppuun vai joudunko jossain vaiheessa luovuttamaan kesken matkan, autoimmuunisairauksia ja muita sairauksia on puhjennut, milloin mitäkin vatsanväänteitä ja ahdistuksia sellaisissa tilanteissa, joissa "tavalliset ihmiset" pääsevät vähemmällä tai oireitta, tunnesäätely vaikeaa, ihmissuhteissa joutuu tekemään työtä ja itsetutkiskelua ja self helpiä paljon, joudun keskittymään siihen, että pidän elinpiirini tasapainoani ylläpitävänä ja karsin heikentävät tekijät.
Olen rakentanut oman nykyisen onneni ja tasapainoni hartiavoimin kuin fitness-tyyppi on rakentanut tietoisesti ja vaivalla kehoaan vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Eikö tämä ole jo vanha totuus.
Lapsuudessa ihminen ei välttämättä ole yksin. Voi olla, voi olla olematta. Ja olisi kai hyvä olla silti tunne omasta oikeudestaan hyväksyä itsensä jne.
ApAp, sinä itse hyväksyt itsesi, jos hyväksyt. Millaista sisäinen puhe itsestäsi on? Se taitaa olla pelkkää sitä, että olet uhri, äidin uhri, hylätty lapsi.
Sekin olisi viisaampaa, että etsisit apua tuskaasi Jumalasta ja sitä kautta syntyvästä hyväksynnästä ja turvasta. Tai turruttaa nuo tunteesi jollain toimivalla lääkityksellä.
Sinä olet valinnut vain yhden muutoksen tien ja se on äidin anteeksipyyntö ja rakkaus. Ja koska tuo tie ei tule tapahtumaan, olet jumissa ja elämäsi lyhenee tunti tunnilta ja päivä päivältä ja lapsiesi elämä ja yhteinen aikanne myös.
Minä olin puolustuskyvytön lapsi, kun ne haavat, jotka nyt ovat ongelmia, synnytettiin. Missä Jumala oli silloin? Missä hän on ollut myöhemminkään? Minkälainen kaikkivaltias se on, joka sallii puolustuskyvyttömyyden tilassa traumasyntymisen olevan sellaista, johon ei pääse aikanaan enää kiinni asiaa korjaamaan?
ApSinun ei tarvitse kääntyä Jumalan puoleen eli ihan rauhassa vaan. Mutta Jumala puhuttelee ihmisiä ihmiskohtaloiden kautta. Moni tarvitsee sitä, että tulee ensin rikotuksi jollain tavalla, että on valmis taipumaan Jumalan tahdon alle. Ihminen, jolla on kaikki aina hyvin, ei välttämättä kaipaa lohtua eikä armahtajaa.
Sinänsä tämä oli hyvä tämä ”Jumala puhuttelee ihmiskohtaloiden kautta”.
Hän toi eteeni erään erittäin puhuttelevan ihmiskohtalon ja sitten sekin meni päin seiniä. Se puhuttelee silti edelleen, mutta Jumala ei ainakaan auta tuomalla sitä enää takaisin. Itse en kykene siihen kurottamaan. Se tässä vaivaakin. Myös.
Ap
Alue: Aihe vapaa
AP, toi on vähän kuin nelivuotias heittäytyy maahan ja jää siihen makaamaan. Sinä voit sen halutessasi tehdä, mutta sinun on hyvä tiedostaa, että kukaan muu ei tule sinua siitä nostamaan. Ei äitisi ja tuskin kukaan muukaan. Se, että jos saat itsesi siitä joskus ylös, on aikuistumista ja kasvamista ja vastuunottoa.