Minulla on kiintymyssuhteen trauma, joka vaikuttaa omaan vanhemmuuteeni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hän edes sanoisi, että aiheuttaja oli hän, se antaisi mulle vähän valoa olla jokin jollekin toiselle. Että se, joka minut rikkoi, oli äitini, eikä niin, että kaiken mitä se toinen saa olen viallinen minä. Vaan minut särjettiin ja tartten apua.

Ap

Palstallahan kiusaajat yrittävät vahvistaa tätä minun kokemustani. Että mä olisin muka viallinen. Sellaista just vain aina kekotetaan tekemään sitä sun tätä, ei koskaan auteta.

Ap

Tiedän mikä on sinun ongelmasi. Sinä et rakasta itseäsi, äitisi käyttäytymisen vuoksi. Jos ihminen ei rakasta itseään, hänen "takkinsa" on täysin tyhjä. Ei ole sitä rakkautta mitä voisi jakaa/antaa toisille.

Ensin pitää rakastaa itseään, että voi rakastaa toisia.

Tää on just tää dilemma, kun itseään ei voi rakastaa niin, että antaa muiden rakkautta itselleen. Eihän ihminen mitään itsensä rakkaudella tee. Vaan pitäisi olla kokemus, että on sitä muille. Jotenkin rakas tms.

Ap

Johan olet täällä moneen kertaan toistanut, miten isäsi ja mummosi sitä rakkautta sinulle osoitti ja hyväksyivät sinut sellaisena kuin olit.

Ei minullekaan äitini rakkautta osoittanut, mutta isä ja äitini äiti saivat minut sitä lapsena tuntemaan, myöhemmin mieheni ja lapseni.

Joo, mutta he eivät tienneet äitini aiheuttamista traumoista. He eivät kyenneet siinä auttamaan ja estämään niiden vaikutuksia.

Jos paikalla ei ole todistajia, kun vanhempi on epäreilu lasta kohtaan, lapsi harvoin saa oikeutta asiaan. Ja epäreiluus voi olla traumatisoivaa tasoa. On ok olla vihainen lapselle, mutta onko ok olla epäreilusti vihainen lapselle? Sellainen pelottaa lasta.

Ap

Silti itse olet ollut epäreilusti vihainen omille lapsillesi, vaikka omasta kokemuksestasi tiedät sen pelottavan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hän edes sanoisi, että aiheuttaja oli hän, se antaisi mulle vähän valoa olla jokin jollekin toiselle. Että se, joka minut rikkoi, oli äitini, eikä niin, että kaiken mitä se toinen saa olen viallinen minä. Vaan minut särjettiin ja tartten apua.

Ap

Palstallahan kiusaajat yrittävät vahvistaa tätä minun kokemustani. Että mä olisin muka viallinen. Sellaista just vain aina kekotetaan tekemään sitä sun tätä, ei koskaan auteta.

Ap

Tiedän mikä on sinun ongelmasi. Sinä et rakasta itseäsi, äitisi käyttäytymisen vuoksi. Jos ihminen ei rakasta itseään, hänen "takkinsa" on täysin tyhjä. Ei ole sitä rakkautta mitä voisi jakaa/antaa toisille.

Ensin pitää rakastaa itseään, että voi rakastaa toisia.

Tää on just tää dilemma, kun itseään ei voi rakastaa niin, että antaa muiden rakkautta itselleen. Eihän ihminen mitään itsensä rakkaudella tee. Vaan pitäisi olla kokemus, että on sitä muille. Jotenkin rakas tms.

Ap

Ensimmäinen perustavaa laatua oleva virheajatus.

Ihmisen tarvitsee oppia rakastamaan ensin itseään, pystyäkseen rakastamaan ja ottamaan rakkautta vastaan.

Olen kokenut vakavan masennuksen aikana kuinka minua rakastetaan, mutta olin itse kylmä ja tunteeton kuin kivi. Tuli tehtyä paljon pahaa niinä aikoina :-(

Kun opin etten ollut koskaan lapsuuteni aikana saanut rakkautta osakseni, aloin ymmärtää ettei yksinhuoltajaäitini voinut antaa sellaista mitä hänellä ei itsellään ollut.

Sukupolvien kirous, jota yritän omalta osaltani katkaista, syytelemättä pahuudesta ketään muita kuin itseäni ja omia pahoja tekojani rakkaudettomuuteni vuoksi.

Tajutessani tämän, olen vuosien kuluessa opetellut rakastamaan/arvostamaan itseäni, oppinut ottamaan vastuuta muista ihmisistä, ottamaan rakkautta vastaan ja antamaan sitä.

En ehkä koskaan samalla tavalla kuin suurin osa muista ihmisistä, mutta ainakin osaan suojata muita omalta pahuudeltani ja pyrin olemaan "hyvä" ihminen.

Se, että täytyisi oppia ensin rakastamaan itseään ja sitten vasta muita, on myytti. Esimerkiksi ihmisiin liittyvistä traumoista kärsivä ei voi parantua yksin ilman korjaavia kokemuksia, sillä se, mikä on mennyt rikki suhteessa ihmisiin korjaantuu vain suhteessa ihmisiin. Toki siinä sivussa on tehtävä psyykkistä työtä. Kuitenkaan ihminen joka ei kokemustensa vuoksi luota keneenkään ja vihaa itseään, ei voi mennä autiolle saarelle yksin toipumaan ja palauttamaan luottamustaan ja itsetuntoaan. Nämä palautuvat hiljalleen suhteessa toisiin.

Mä olen samaa mieltä. Ei mulla jos olisi täysi normi, ettei ihmisiä rakasteta, ole mitään syytä yksikseni itseäni vihata. Minä tiedän syyt vanhemmuuteni kurjuuteen lapsiani kohtaan, eikä mulla ole mitään syytä rakastaa itseäni siksi sen vähempää. Ongelma ovat muut ihmiset. Ihan kuin hiestä olisi kiva spotata jokin vika toisessa ja alkaa kehua, miten he itse kylä sitä ja tätä.

Ap

Ongelmaan on ap myös sinä, mutta et kykene näkemään sitä, koska se on sulle liian uhkaavaa.

Mun neuvo on, että suhtautu vakavasti traumaasi. Et ole kuvitellut kaikkea vaan sulla on oikeasti ongelmia, joita pitää työstää. Olet lapsi, joka kasvoi ilman tarvittavaa tukea ja nyt nämä traumaoireet sekoittavat elämäsi. Sun pitää löytää keinoja korjata haavat. Oikeita keinoja. Sellaisia , jotka on mahdollisia. Jos äitisi ei voi auttaa, on apu löydettävä muualta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hän edes sanoisi, että aiheuttaja oli hän, se antaisi mulle vähän valoa olla jokin jollekin toiselle. Että se, joka minut rikkoi, oli äitini, eikä niin, että kaiken mitä se toinen saa olen viallinen minä. Vaan minut särjettiin ja tartten apua.

Ap

Palstallahan kiusaajat yrittävät vahvistaa tätä minun kokemustani. Että mä olisin muka viallinen. Sellaista just vain aina kekotetaan tekemään sitä sun tätä, ei koskaan auteta.

Ap

Tiedän mikä on sinun ongelmasi. Sinä et rakasta itseäsi, äitisi käyttäytymisen vuoksi. Jos ihminen ei rakasta itseään, hänen "takkinsa" on täysin tyhjä. Ei ole sitä rakkautta mitä voisi jakaa/antaa toisille.

Ensin pitää rakastaa itseään, että voi rakastaa toisia.

Tää on just tää dilemma, kun itseään ei voi rakastaa niin, että antaa muiden rakkautta itselleen. Eihän ihminen mitään itsensä rakkaudella tee. Vaan pitäisi olla kokemus, että on sitä muille. Jotenkin rakas tms.

Ap

Ensimmäinen perustavaa laatua oleva virheajatus.

Ihmisen tarvitsee oppia rakastamaan ensin itseään, pystyäkseen rakastamaan ja ottamaan rakkautta vastaan.

Olen kokenut vakavan masennuksen aikana kuinka minua rakastetaan, mutta olin itse kylmä ja tunteeton kuin kivi. Tuli tehtyä paljon pahaa niinä aikoina :-(

Kun opin etten ollut koskaan lapsuuteni aikana saanut rakkautta osakseni, aloin ymmärtää ettei yksinhuoltajaäitini voinut antaa sellaista mitä hänellä ei itsellään ollut.

Sukupolvien kirous, jota yritän omalta osaltani katkaista, syytelemättä pahuudesta ketään muita kuin itseäni ja omia pahoja tekojani rakkaudettomuuteni vuoksi.

Tajutessani tämän, olen vuosien kuluessa opetellut rakastamaan/arvostamaan itseäni, oppinut ottamaan vastuuta muista ihmisistä, ottamaan rakkautta vastaan ja antamaan sitä.

En ehkä koskaan samalla tavalla kuin suurin osa muista ihmisistä, mutta ainakin osaan suojata muita omalta pahuudeltani ja pyrin olemaan "hyvä" ihminen.

Se, että täytyisi oppia ensin rakastamaan itseään ja sitten vasta muita, on myytti. Esimerkiksi ihmisiin liittyvistä traumoista kärsivä ei voi parantua yksin ilman korjaavia kokemuksia, sillä se, mikä on mennyt rikki suhteessa ihmisiin korjaantuu vain suhteessa ihmisiin. Toki siinä sivussa on tehtävä psyykkistä työtä. Kuitenkaan ihminen joka ei kokemustensa vuoksi luota keneenkään ja vihaa itseään, ei voi mennä autiolle saarelle yksin toipumaan ja palauttamaan luottamustaan ja itsetuntoaan. Nämä palautuvat hiljalleen suhteessa toisiin.

Mä olen samaa mieltä. Ei mulla jos olisi täysi normi, ettei ihmisiä rakasteta, ole mitään syytä yksikseni itseäni vihata. Minä tiedän syyt vanhemmuuteni kurjuuteen lapsiani kohtaan, eikä mulla ole mitään syytä rakastaa itseäni siksi sen vähempää. Ongelma ovat muut ihmiset. Ihan kuin hiestä olisi kiva spotata jokin vika toisessa ja alkaa kehua, miten he itse kylä sitä ja tätä.

Ap

Meinaan, jos vaikka itse kuulisin, että joku on sairas juoppo, niin sama miten alkaisin äkkiä kertoa, millaiset omat terveet juomatapani ovat.

Kun varmaan ois tärkeämpää antaa tukea sille juopolle. Ja jos ei osaa, niin älä esitä, että olet sen toisen ystävä. Ja samalla vain odota hetkeä, että saat halveksia tätä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hän edes sanoisi, että aiheuttaja oli hän, se antaisi mulle vähän valoa olla jokin jollekin toiselle. Että se, joka minut rikkoi, oli äitini, eikä niin, että kaiken mitä se toinen saa olen viallinen minä. Vaan minut särjettiin ja tartten apua.

Ap

Palstallahan kiusaajat yrittävät vahvistaa tätä minun kokemustani. Että mä olisin muka viallinen. Sellaista just vain aina kekotetaan tekemään sitä sun tätä, ei koskaan auteta.

Ap

Tiedän mikä on sinun ongelmasi. Sinä et rakasta itseäsi, äitisi käyttäytymisen vuoksi. Jos ihminen ei rakasta itseään, hänen "takkinsa" on täysin tyhjä. Ei ole sitä rakkautta mitä voisi jakaa/antaa toisille.

Ensin pitää rakastaa itseään, että voi rakastaa toisia.

Tää on just tää dilemma, kun itseään ei voi rakastaa niin, että antaa muiden rakkautta itselleen. Eihän ihminen mitään itsensä rakkaudella tee. Vaan pitäisi olla kokemus, että on sitä muille. Jotenkin rakas tms.

Ap

Ensimmäinen perustavaa laatua oleva virheajatus.

Ihmisen tarvitsee oppia rakastamaan ensin itseään, pystyäkseen rakastamaan ja ottamaan rakkautta vastaan.

Olen kokenut vakavan masennuksen aikana kuinka minua rakastetaan, mutta olin itse kylmä ja tunteeton kuin kivi. Tuli tehtyä paljon pahaa niinä aikoina :-(

Kun opin etten ollut koskaan lapsuuteni aikana saanut rakkautta osakseni, aloin ymmärtää ettei yksinhuoltajaäitini voinut antaa sellaista mitä hänellä ei itsellään ollut.

Sukupolvien kirous, jota yritän omalta osaltani katkaista, syytelemättä pahuudesta ketään muita kuin itseäni ja omia pahoja tekojani rakkaudettomuuteni vuoksi.

Tajutessani tämän, olen vuosien kuluessa opetellut rakastamaan/arvostamaan itseäni, oppinut ottamaan vastuuta muista ihmisistä, ottamaan rakkautta vastaan ja antamaan sitä.

En ehkä koskaan samalla tavalla kuin suurin osa muista ihmisistä, mutta ainakin osaan suojata muita omalta pahuudeltani ja pyrin olemaan "hyvä" ihminen.

Se, että täytyisi oppia ensin rakastamaan itseään ja sitten vasta muita, on myytti. Esimerkiksi ihmisiin liittyvistä traumoista kärsivä ei voi parantua yksin ilman korjaavia kokemuksia, sillä se, mikä on mennyt rikki suhteessa ihmisiin korjaantuu vain suhteessa ihmisiin. Toki siinä sivussa on tehtävä psyykkistä työtä. Kuitenkaan ihminen joka ei kokemustensa vuoksi luota keneenkään ja vihaa itseään, ei voi mennä autiolle saarelle yksin toipumaan ja palauttamaan luottamustaan ja itsetuntoaan. Nämä palautuvat hiljalleen suhteessa toisiin.

Mä olen samaa mieltä. Ei mulla jos olisi täysi normi, ettei ihmisiä rakasteta, ole mitään syytä yksikseni itseäni vihata. Minä tiedän syyt vanhemmuuteni kurjuuteen lapsiani kohtaan, eikä mulla ole mitään syytä rakastaa itseäni siksi sen vähempää. Ongelma ovat muut ihmiset. Ihan kuin hiestä olisi kiva spotata jokin vika toisessa ja alkaa kehua, miten he itse kylä sitä ja tätä.

Ap

Ongelmaan on ap myös sinä, mutta et kykene näkemään sitä, koska se on sulle liian uhkaavaa.

Voisitko avata tätä vähän lisää?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Lapsiaan henkisesti ja fyysisesti pahoinpidelleen vanhemman kanssa on turha yrittää puhua asiasta. Mitään he eivät myönnä ja sinä olet syyllinen sekä paha ihminen, kun otat asian puheeksi. Olen tätä asiaa käynyt läpi terapiassa ja siellä opin, että minun vanhempani on itse sairas/kantaa häpeää, jota ei osaa muutoin käsitellä kuin lyttäämällä lastaan. En enää syyllistä itseäni, ei ole minun syy, että olen syntynyt tähän maailmaan. 

Viimeksi toissa viikonloppuna isäni mitätöi minua ja tekemisiäni. Olen 46-vuotias. Siinäpähän mussuttaa ja yrittää peittää omaa huonouttaan sillä, että mitätöi toisia. Tiedän kyllä oman arvoni.

Niin ja mulla äitini vielä lisäksi jatkaa, miten hänellä oli syytäkin ollut toimia tavalla, jonka mä juuri kerron hänelle satuttaneen minua ja että minä olin se syy.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitihullu on itse narsisti. Ei äitinsä. Äiti käski siivoamaan huoneen ja antoi heppalehdet pois. Äitihullu itse on sairastuttanut omat lapsensa ja käyttää omaa lapsuuttaan oikeutuksena. Ei tälle ihmiselle sympatiaa kannata antaa, on pilannut lastensa elämän.

Kuitenkin ap menee pahasti hakoteille siinä, ettei hänessä itsessään olisi mitään vikaa, eikä hän aikuisena olisi kykenevä ottamaan vastuuta itsestään ja ennen kaikkea lapsistaan.

En mene. En suhtautuisi lapsiini niin ongelmallisesti, jos minulle olisi oltu hyviä. Ja rankaistu oikeudenmukaisesti ja rakastettu ja sallittu virheet.

Ap

Tai vielä, mikäli, kun näin tapahtui, tekijä eli syyllinen olisi ottanut vastuun tapahtuneesta ja sanoisi, että se ei ollut minun syytäni.

Se on pahinta. Oma äitini on a) tehnyt mulle pahaa ja b) edelleen sanoo, että se on mun syytäni.

Miten vanhemman väärä käytös olisi koskaan lapsen syytä? Äitini mielestä on ja nyt minäkin koen niin. Se on se kokemus, joka mulla on. Uskoisin.

Ap

Sinä ilmeisesti pidät äitiäsi narsistina. 

Mikäli näin on, sääntö yksi on, ettet ikinä jää inttämään narsistin kanssa tapahtumista, et pyydä anteeksipyyntöjä etkä oikaisuja. 

Mikäli toimit tuota sääntöä vastaan, kyse on omasta traumasiteestäsi ja tukholmasyndroomasta ja sinun pitäisi ihan ensimmäiseksi katkaista yhteys narsistiin, jotta voit parantua. 

Mikäli et sitä tee, tiedosta ettei parantumistakaan ole tapahtumassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hän edes sanoisi, että aiheuttaja oli hän, se antaisi mulle vähän valoa olla jokin jollekin toiselle. Että se, joka minut rikkoi, oli äitini, eikä niin, että kaiken mitä se toinen saa olen viallinen minä. Vaan minut särjettiin ja tartten apua.

Ap

Palstallahan kiusaajat yrittävät vahvistaa tätä minun kokemustani. Että mä olisin muka viallinen. Sellaista just vain aina kekotetaan tekemään sitä sun tätä, ei koskaan auteta.

Ap

Tiedän mikä on sinun ongelmasi. Sinä et rakasta itseäsi, äitisi käyttäytymisen vuoksi. Jos ihminen ei rakasta itseään, hänen "takkinsa" on täysin tyhjä. Ei ole sitä rakkautta mitä voisi jakaa/antaa toisille.

Ensin pitää rakastaa itseään, että voi rakastaa toisia.

Tää on just tää dilemma, kun itseään ei voi rakastaa niin, että antaa muiden rakkautta itselleen. Eihän ihminen mitään itsensä rakkaudella tee. Vaan pitäisi olla kokemus, että on sitä muille. Jotenkin rakas tms.

Ap

Ensimmäinen perustavaa laatua oleva virheajatus.

Ihmisen tarvitsee oppia rakastamaan ensin itseään, pystyäkseen rakastamaan ja ottamaan rakkautta vastaan.

Olen kokenut vakavan masennuksen aikana kuinka minua rakastetaan, mutta olin itse kylmä ja tunteeton kuin kivi. Tuli tehtyä paljon pahaa niinä aikoina :-(

Kun opin etten ollut koskaan lapsuuteni aikana saanut rakkautta osakseni, aloin ymmärtää ettei yksinhuoltajaäitini voinut antaa sellaista mitä hänellä ei itsellään ollut.

Sukupolvien kirous, jota yritän omalta osaltani katkaista, syytelemättä pahuudesta ketään muita kuin itseäni ja omia pahoja tekojani rakkaudettomuuteni vuoksi.

Tajutessani tämän, olen vuosien kuluessa opetellut rakastamaan/arvostamaan itseäni, oppinut ottamaan vastuuta muista ihmisistä, ottamaan rakkautta vastaan ja antamaan sitä.

En ehkä koskaan samalla tavalla kuin suurin osa muista ihmisistä, mutta ainakin osaan suojata muita omalta pahuudeltani ja pyrin olemaan "hyvä" ihminen.

Se, että täytyisi oppia ensin rakastamaan itseään ja sitten vasta muita, on myytti. Esimerkiksi ihmisiin liittyvistä traumoista kärsivä ei voi parantua yksin ilman korjaavia kokemuksia, sillä se, mikä on mennyt rikki suhteessa ihmisiin korjaantuu vain suhteessa ihmisiin. Toki siinä sivussa on tehtävä psyykkistä työtä. Kuitenkaan ihminen joka ei kokemustensa vuoksi luota keneenkään ja vihaa itseään, ei voi mennä autiolle saarelle yksin toipumaan ja palauttamaan luottamustaan ja itsetuntoaan. Nämä palautuvat hiljalleen suhteessa toisiin.

Mä olen samaa mieltä. Ei mulla jos olisi täysi normi, ettei ihmisiä rakasteta, ole mitään syytä yksikseni itseäni vihata. Minä tiedän syyt vanhemmuuteni kurjuuteen lapsiani kohtaan, eikä mulla ole mitään syytä rakastaa itseäni siksi sen vähempää. Ongelma ovat muut ihmiset. Ihan kuin hiestä olisi kiva spotata jokin vika toisessa ja alkaa kehua, miten he itse kylä sitä ja tätä.

Ap

Meinaan, jos vaikka itse kuulisin, että joku on sairas juoppo, niin sama miten alkaisin äkkiä kertoa, millaiset omat terveet juomatapani ovat.

Kun varmaan ois tärkeämpää antaa tukea sille juopolle. Ja jos ei osaa, niin älä esitä, että olet sen toisen ystävä. Ja samalla vain odota hetkeä, että saat halveksia tätä.

Ap

Meinaan, näin mä koen, että miten se mun yksi ystäväni teki minulle. En ollut tosin juoppo, vaan äitini kiusaama, mutta siis kun hänen halveksintaansa koitti sanoa vastaan, hän alkoi vielä puolustella oikeuttaan halveksia minua. Ja siis hän oli tämän jälkeen jatkamassa ystävyyttään minuun.

En tiennyt silloin muutamiin vuosiin, miten päästä hänestä eroon. Luottamus oli mennyt aivan täysin ja mä vain esitin hänen ystäväänsä edelleen noin kolme vuotta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hän edes sanoisi, että aiheuttaja oli hän, se antaisi mulle vähän valoa olla jokin jollekin toiselle. Että se, joka minut rikkoi, oli äitini, eikä niin, että kaiken mitä se toinen saa olen viallinen minä. Vaan minut särjettiin ja tartten apua.

Ap

Palstallahan kiusaajat yrittävät vahvistaa tätä minun kokemustani. Että mä olisin muka viallinen. Sellaista just vain aina kekotetaan tekemään sitä sun tätä, ei koskaan auteta.

Ap

Tiedän mikä on sinun ongelmasi. Sinä et rakasta itseäsi, äitisi käyttäytymisen vuoksi. Jos ihminen ei rakasta itseään, hänen "takkinsa" on täysin tyhjä. Ei ole sitä rakkautta mitä voisi jakaa/antaa toisille.

Ensin pitää rakastaa itseään, että voi rakastaa toisia.

Tää on just tää dilemma, kun itseään ei voi rakastaa niin, että antaa muiden rakkautta itselleen. Eihän ihminen mitään itsensä rakkaudella tee. Vaan pitäisi olla kokemus, että on sitä muille. Jotenkin rakas tms.

Ap

Ensimmäinen perustavaa laatua oleva virheajatus.

Ihmisen tarvitsee oppia rakastamaan ensin itseään, pystyäkseen rakastamaan ja ottamaan rakkautta vastaan.

Olen kokenut vakavan masennuksen aikana kuinka minua rakastetaan, mutta olin itse kylmä ja tunteeton kuin kivi. Tuli tehtyä paljon pahaa niinä aikoina :-(

Kun opin etten ollut koskaan lapsuuteni aikana saanut rakkautta osakseni, aloin ymmärtää ettei yksinhuoltajaäitini voinut antaa sellaista mitä hänellä ei itsellään ollut.

Sukupolvien kirous, jota yritän omalta osaltani katkaista, syytelemättä pahuudesta ketään muita kuin itseäni ja omia pahoja tekojani rakkaudettomuuteni vuoksi.

Tajutessani tämän, olen vuosien kuluessa opetellut rakastamaan/arvostamaan itseäni, oppinut ottamaan vastuuta muista ihmisistä, ottamaan rakkautta vastaan ja antamaan sitä.

En ehkä koskaan samalla tavalla kuin suurin osa muista ihmisistä, mutta ainakin osaan suojata muita omalta pahuudeltani ja pyrin olemaan "hyvä" ihminen.

Se, että täytyisi oppia ensin rakastamaan itseään ja sitten vasta muita, on myytti. Esimerkiksi ihmisiin liittyvistä traumoista kärsivä ei voi parantua yksin ilman korjaavia kokemuksia, sillä se, mikä on mennyt rikki suhteessa ihmisiin korjaantuu vain suhteessa ihmisiin. Toki siinä sivussa on tehtävä psyykkistä työtä. Kuitenkaan ihminen joka ei kokemustensa vuoksi luota keneenkään ja vihaa itseään, ei voi mennä autiolle saarelle yksin toipumaan ja palauttamaan luottamustaan ja itsetuntoaan. Nämä palautuvat hiljalleen suhteessa toisiin.

Mä olen samaa mieltä. Ei mulla jos olisi täysi normi, ettei ihmisiä rakasteta, ole mitään syytä yksikseni itseäni vihata. Minä tiedän syyt vanhemmuuteni kurjuuteen lapsiani kohtaan, eikä mulla ole mitään syytä rakastaa itseäni siksi sen vähempää. Ongelma ovat muut ihmiset. Ihan kuin hiestä olisi kiva spotata jokin vika toisessa ja alkaa kehua, miten he itse kylä sitä ja tätä.

Ap

Meinaan, jos vaikka itse kuulisin, että joku on sairas juoppo, niin sama miten alkaisin äkkiä kertoa, millaiset omat terveet juomatapani ovat.

Kun varmaan ois tärkeämpää antaa tukea sille juopolle. Ja jos ei osaa, niin älä esitä, että olet sen toisen ystävä. Ja samalla vain odota hetkeä, että saat halveksia tätä.

Ap

Meinaan, näin mä koen, että miten se mun yksi ystäväni teki minulle. En ollut tosin juoppo, vaan äitini kiusaama, mutta siis kun hänen halveksintaansa koitti sanoa vastaan, hän alkoi vielä puolustella oikeuttaan halveksia minua. Ja siis hän oli tämän jälkeen jatkamassa ystävyyttään minuun.

En tiennyt silloin muutamiin vuosiin, miten päästä hänestä eroon. Luottamus oli mennyt aivan täysin ja mä vain esitin hänen ystäväänsä edelleen noin kolme vuotta.

Ap

Itse asiassa juoppo ei tarvitse tukea vaan mahdollistamisen lopettamista. 

Tipe tipe tip tap 🤶🎅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisin, jos joku maallikko tai tyyliin ystävä, joka ei tiedä äitiäni suhtautuisi niin, ettei tuomitse häntä. Mutta miten terapeuteilla ei ole sen vertaa parempaa koulutusta, että siellä olisi opetettu ”vanhempansa traumatisoima potilas, toimi näin”?

Vai onko mukaan terapiaan tuleva VANHEMMAN traumatisoiva potilas muka jotenkin erikoisuus? Tirsk. Luulisi, että iso osa mt-ongelmista johtuu pahoista vanhemmista.

Ei kai niistä muuten syntyisi mt-ongelmia.

Jos vanhemman ilkeys ei traumatisoi, miksi ihminen edes menisi terapiaan? Olen vihainen sille, että kela makselee asiakkaiden täysin turhia terapioita, kun terapeutit eivät osaa edes parantaa.

Lisäksi palstalla ilkeät ihmiset ovat kiusanneet MINUA siitä, että minun äitini on ollut ilkeä minulle väittäen, että minussa on jotain vikaa! Ainoa vika minussa on trauma kiintymyssuhteessa, joka on äitini SYYTÄ, ja se vaikuttaa lapsiini saakka ja olen tämänkin kiusaajille sata kertaa sanonut. Että syyttäkää äitiäni! Miksi he minua syyttävät traumasta, joka on minulle aiheutettu?! Ja johon en ole saanut apua? Vaikka olen hakenut jo kohta 30 vuotta sitä apua.

Se olisi tärkeämpää kuin koskaan, koska minulla on lapsia ja äitini käytös vaikuttaa heihin saakka minussa.

Ap

Vaihda terapeuttia, hanki sellainen joka tietää narsismista, ja älä kerro täällä asioista koska suurin osa vähättelee eikä ymmärrä. 

Johan tuohon lähes 30 vuoteen mahtuu kaikenlaista terapeuttia, eikä yksikään ole onnistunut ap.ta auttamaan.

Näyttää siltä, ettei vika ole terapeuteissa, vaan ap.ssa itsessään.

Sä et selkeästi ole ollut terapeutilla koskaan, tai sitten ongelmasi ovat olleet sen verran kevyitä että ne on voitu puida läpi yhden istunnon aikana.

Voi olla tosi vaikea löytää se oikea apu niihin ongelmiin, joita itsellä on. Ensinnäkin vaikeus tulee siitä, että pitäisi ensin tietää mikä se varsinainen ongelma on, ja sen jälkeen keksiä miten sitä lähdetään ratkomaan.

Vie vuosia ikäänkuin päivittää oma pääkoppansa, että se toimisi paremmin.

30 vuotta? Siinä ajassa jos ei apua ole saanut, on jo avun ulottumattomissa.

Ei ole totta. Ihminen voi kehittää itseään läpi elämän. Moni vasta kolmekymppisena havahtuu omiin ongelmiinsa ja vasta silloin alkaa purkamaan niitä.

Ap on ensimmäisiä kertoja käynyt terapiassa parikymppisenä, nyt lähentelee keski-ikää ja edelleen ajatukset pyörivät kehää äitinsä ympärillä. Siinä sivussa on tuhottu omien lasten elämä siirtämällä traumat heihin.

Ei mitenkään kehittävää vuosikymmenien terapia ap.n kohdalla, ongelmat jatkuvat niin pitkään, kun henki pihisee.

Mä näen sussa ap paljon potentiaalia saada itsesi parempaan kuntoon; Olet fiksu, ymmärrät lukemaasi , tällä palstalla nimittäin näkee sellaisiakin tapauksia, jotka eivät ymmärrä vaikeita sanoja tai kykene ajattelemaan asioita pidemmälle. Sinä kuitenkin otat vastauksia vastaan ja mietit niitä, vaikkakin tunteet näkyvät kirjoituksissasi ja monesti ne ovat katkeria ja vihaisia. Mutta se seikka jääköön taka-alalle.

Hyvä tulee, kunhan löydät ne ongelmiesi ydinkysymykset, langat käsiin, joita seuraamalla löydät ratkaisuja ja apua.

Jätä passiivis aggressiiviset ja sarkastiset vastaukset täällä omaan arvionsa, koska ne eivät ole erityisen hyödyllisiä. Keskity itsesi rakentamiseen, hyödynnä oma sisukkuutesi ja vahvuutesi siihen, koska sitä sinusta löytyy!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsiaan henkisesti ja fyysisesti pahoinpidelleen vanhemman kanssa on turha yrittää puhua asiasta. Mitään he eivät myönnä ja sinä olet syyllinen sekä paha ihminen, kun otat asian puheeksi. Olen tätä asiaa käynyt läpi terapiassa ja siellä opin, että minun vanhempani on itse sairas/kantaa häpeää, jota ei osaa muutoin käsitellä kuin lyttäämällä lastaan. En enää syyllistä itseäni, ei ole minun syy, että olen syntynyt tähän maailmaan. 

Viimeksi toissa viikonloppuna isäni mitätöi minua ja tekemisiäni. Olen 46-vuotias. Siinäpähän mussuttaa ja yrittää peittää omaa huonouttaan sillä, että mitätöi toisia. Tiedän kyllä oman arvoni.

Niin ja mulla äitini vielä lisäksi jatkaa, miten hänellä oli syytäkin ollut toimia tavalla, jonka mä juuri kerron hänelle satuttaneen minua ja että minä olin se syy.

Ap

Sitä anteeksipyyntöä tai myöntämistä on turha odottaa. Älä hukkaa aikaasi siihen, vaan opettele käsittelemään asia. Jos et koe saaneesi terapeutilta apua, vaihda terapeutti. Muista, että sinä teet työn, terapeutti antaa työkalut siihen.

Vierailija kirjoitti:

Mä näen sussa ap paljon potentiaalia saada itsesi parempaan kuntoon; Olet fiksu, ymmärrät lukemaasi , tällä palstalla nimittäin näkee sellaisiakin tapauksia, jotka eivät ymmärrä vaikeita sanoja tai kykene ajattelemaan asioita pidemmälle. Sinä kuitenkin otat vastauksia vastaan ja mietit niitä, vaikkakin tunteet näkyvät kirjoituksissasi ja monesti ne ovat katkeria ja vihaisia. Mutta se seikka jääköön taka-alalle.

Hyvä tulee, kunhan löydät ne ongelmiesi ydinkysymykset, langat käsiin, joita seuraamalla löydät ratkaisuja ja apua.

Jätä passiivis aggressiiviset ja sarkastiset vastaukset täällä omaan arvionsa, koska ne eivät ole erityisen hyödyllisiä. Keskity itsesi rakentamiseen, hyödynnä oma sisukkuutesi ja vahvuutesi siihen, koska sitä sinusta löytyy!

Paitsi että nuo samat jutut on kuultu jo viisi vuotta sitten eikä mitään tapahdu. 

Vierailija kirjoitti:

Mä näen sussa ap paljon potentiaalia saada itsesi parempaan kuntoon; Olet fiksu, ymmärrät lukemaasi , tällä palstalla nimittäin näkee sellaisiakin tapauksia, jotka eivät ymmärrä vaikeita sanoja tai kykene ajattelemaan asioita pidemmälle. Sinä kuitenkin otat vastauksia vastaan ja mietit niitä, vaikkakin tunteet näkyvät kirjoituksissasi ja monesti ne ovat katkeria ja vihaisia. Mutta se seikka jääköön taka-alalle.

Hyvä tulee, kunhan löydät ne ongelmiesi ydinkysymykset, langat käsiin, joita seuraamalla löydät ratkaisuja ja apua.

Jätä passiivis aggressiiviset ja sarkastiset vastaukset täällä omaan arvionsa, koska ne eivät ole erityisen hyödyllisiä. Keskity itsesi rakentamiseen, hyödynnä oma sisukkuutesi ja vahvuutesi siihen, koska sitä sinusta löytyy!

Niin, tämän trauman kun saisin ratkaistua tai pääsisin siinä niskan päälle!

En pelkäisi enää ihmisten viallisuudesta kumpuavaa halveksuntaa mun vikojani kohtaan. Haluaisin osata olla kuin Auri Kananen ja nauraa kiusaajan tai halveksijan mukana, että ”en yhtään ihmettele, että halveksit minua!” Siis Kanasta oli kiusattu, kun hän oli mennyt siivoamaan exänsä ja tämän uuden tyttöystävän kodin.

Aurin asenne oli super: ”ymmärrän heitä täysin ja plaa plaa plaa = syyni tehdä se siivous ja taju että voihan se siltä tältä tai tuolta tietenkin joillekin näyttää”, koska Aurihan ITSE TIESI omat syynsä siivousavulleen, kiusaajista ei ole tarvetta välittää! Näinhän sen pitäisi mennä aina ❤️

Ei se, että joku halveksii minua tai näin tulisi olla mtenkään vakavaa. Jos vain sellaiseen mind settiin pääsisi ❤️ Ja vielä siis YMMÄRTÄISI halveksijoita. Että varmaan tää nyt näytti aiheelliselta paheksua ja halveksua, ei siinä mitään!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä näen sussa ap paljon potentiaalia saada itsesi parempaan kuntoon; Olet fiksu, ymmärrät lukemaasi , tällä palstalla nimittäin näkee sellaisiakin tapauksia, jotka eivät ymmärrä vaikeita sanoja tai kykene ajattelemaan asioita pidemmälle. Sinä kuitenkin otat vastauksia vastaan ja mietit niitä, vaikkakin tunteet näkyvät kirjoituksissasi ja monesti ne ovat katkeria ja vihaisia. Mutta se seikka jääköön taka-alalle.

Hyvä tulee, kunhan löydät ne ongelmiesi ydinkysymykset, langat käsiin, joita seuraamalla löydät ratkaisuja ja apua.

Jätä passiivis aggressiiviset ja sarkastiset vastaukset täällä omaan arvionsa, koska ne eivät ole erityisen hyödyllisiä. Keskity itsesi rakentamiseen, hyödynnä oma sisukkuutesi ja vahvuutesi siihen, koska sitä sinusta löytyy!

Paitsi että nuo samat jutut on kuultu jo viisi vuotta sitten eikä mitään tapahdu. 

Se vie aikaa hahmottaa asioita. Viisi vuotta on aika pieni aika loppujen lopuksi.

En ymmärrä pointtiasi. Siitä näkyy vain oma turhautumisesi, joka on aika outoa koska ensinnäkin a) sun ei tarvitse kirjoittaa tänne tai lukea näitä ja b) ap ei ole sulle läheinen, joten miksi vaivaudut kommentoimaan ihmiselle, jonka toipumiseen et usko? Millä tavalla tämä edistää mitään? Ja ennen kaikkea miksi tuhlaat omaa elämääsi tällaiseen ?

Voi ap, olen pahoillani raskaiden kokemustesi ja huonon kohtelun vuoksi. Itselläni on vastaavantyyppisiä kokemuksia. Surullinen tosiasia on, että toisia ihmisiä ei voi koskaan vaatimalla saada toimimaan oman tahtomme mukaan, vaikka he olisivat kohdelleet itseämme kuinka pahasti tahansa. Ihminen kuitenkin päättää käyttäytymisestään ja sanomisistaan lopulta aina itse. Jos kyseessä on lapsuudenaikainen kaltoinkohtelu vanhemman toimesta, on yleensä aitoja anteeksipyyntöjä ja vastuunottoa teoista turha odottaa koskaan jälkikäteenkään, koska kaltoinkohteleva henkilö on usein niin epäkypsä ja jopa häiriintynyt, että ei siihen kykene.

Kaltoinkohtelusta saa ja on tervettä tuntea vihaa. Viha voi pitkittyessään kuitenkin muuttua katkeruudeksi, joka jämähdyttää ihmisen ja tyrehdyttää kasvun, joka on tie ulos uhrin asemasta. Vaikka joku toinen henkilö on aiheuttanut vauriot, tulee kaltoinkohtelun uhrin itsensä työstää ja parantaa saamansa haavat. Se on todella, todella väärin ja se vaatii pitkän työn surun, tuskan, vihan ja muiden tunteiden käsittelyssä. Mikäli ei pysty päästämään näistä tunteista irti ja hiljalleen käsittelemään niitä, se on kuin ottaisi joka päivä kulauksen myrkkyä, se syö ihmistä sisältäpäin. Ansaitset paremman loppuelämän, ap. Kaikkea hyvää!

Vierailija kirjoitti:

Voi ap, olen pahoillani raskaiden kokemustesi ja huonon kohtelun vuoksi. Itselläni on vastaavantyyppisiä kokemuksia. Surullinen tosiasia on, että toisia ihmisiä ei voi koskaan vaatimalla saada toimimaan oman tahtomme mukaan, vaikka he olisivat kohdelleet itseämme kuinka pahasti tahansa. Ihminen kuitenkin päättää käyttäytymisestään ja sanomisistaan lopulta aina itse. Jos kyseessä on lapsuudenaikainen kaltoinkohtelu vanhemman toimesta, on yleensä aitoja anteeksipyyntöjä ja vastuunottoa teoista turha odottaa koskaan jälkikäteenkään, koska kaltoinkohteleva henkilö on usein niin epäkypsä ja jopa häiriintynyt, että ei siihen kykene.

Kaltoinkohtelusta saa ja on tervettä tuntea vihaa. Viha voi pitkittyessään kuitenkin muuttua katkeruudeksi, joka jämähdyttää ihmisen ja tyrehdyttää kasvun, joka on tie ulos uhrin asemasta. Vaikka joku toinen henkilö on aiheuttanut vauriot, tulee kaltoinkohtelun uhrin itsensä työstää ja parantaa saamansa haavat. Se on todella, todella väärin ja se vaatii pitkän työn surun, tuskan, vihan ja muiden tunteiden käsittelyssä. Mikäli ei pysty päästämään näistä tunteista irti ja hiljalleen käsittelemään niitä, se on kuin ottaisi joka päivä kulauksen myrkkyä, se syö ihmistä sisältäpäin. Ansaitset paremman loppuelämän, ap. Kaikkea hyvää!

Puhut ehkä ennemminkin sellaisia asioita aikuisiällä vasta kokeneelle? En vähättele sellaisen traumatisoivuutta, mutta oma vastuu muutoksesta on paljon mahdollisempi, kuin tilanne, jossa täysin puolustuskyvytöntä ihmistä on kohdeltu väärin. Siinä ei mikään ”ota vastuu itsellesi” -viestintä edistä juuri mitään. Jokainen sellainen uhri on jo edistänyt asiaansa niin pitkälle, kuin omalla vastuullaan on mahdollista.

Ap

Tämä ei kopioidu tähän normaalisti, mutta suosittelen katsomaan youtubesta kanavaa Narsisti vs minä. 

Tässä on mun kohdalla kuitenkin tehty vääryyttä pientä, puolustuskyvytöntä lasta kohtaan! Se olin minä! Puolustuskyvytön! Kun ekan kerran olin tilanteessa jo puolustuskykyisenä, se vääryys oli jo aloitettu!

Se tarkoittaa, että uhrilla on jo pahoinpitelijän antamia vääristymiä osana omaa puolustuspatteriaan. Tai sen heikentäjänä, pääasiassa.

Ap