Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minulla on kiintymyssuhteen trauma, joka vaikuttaa omaan vanhemmuuteeni
17.11.2021 |
Oma äitini on syypää tähän. Ja siis ymmärrän, ettei hän ole voinut ehkä valita ilkeää ja häijyä käyttäytymistään omaa lastaan kohtaan, mutta miten ei edes tunnista olleensa ilkeä ja häijy ja kanna siitä vastuuta?
Äitini on aina väittänyt, että MÄ keksin kaikki hänen itselleni aiheuttamat satuttamiset ja pahoinvoinnit. Kuka hullu lapsi nyt sellaisia keksisi? Minulla on ollut ymmärtävä isä ja hänen äitinsä, enkä ole koskaan sanonut heidän aiheuttaneen minulle pahoinvointia, surua tai satuttamista.
En ymmärrä sitä, että terapeutit ja muut vastaavat eivät ymmärrä, että jos asiakas kertoo, miten äiti ei suostu myöntämään syyllisyyttään, eli että hän on satuttanut minua ja minulla on siksi paha olo, eikä tämä terapiakaan auta mitään, ellei äitini syyllisyyttä käsitellä tässä, niin he eivät sano, että äidissäsi on jotain vialla!
Terapeuttien syy, etten ole saanut apua, he eivät ole osanneet auttaa.
Kommentit (314)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän edes sanoisi, että aiheuttaja oli hän, se antaisi mulle vähän valoa olla jokin jollekin toiselle. Että se, joka minut rikkoi, oli äitini, eikä niin, että kaiken mitä se toinen saa olen viallinen minä. Vaan minut särjettiin ja tartten apua.
ApPalstallahan kiusaajat yrittävät vahvistaa tätä minun kokemustani. Että mä olisin muka viallinen. Sellaista just vain aina kekotetaan tekemään sitä sun tätä, ei koskaan auteta.
ApTiedän mikä on sinun ongelmasi. Sinä et rakasta itseäsi, äitisi käyttäytymisen vuoksi. Jos ihminen ei rakasta itseään, hänen "takkinsa" on täysin tyhjä. Ei ole sitä rakkautta mitä voisi jakaa/antaa toisille.
Ensin pitää rakastaa itseään, että voi rakastaa toisia.Tää on just tää dilemma, kun itseään ei voi rakastaa niin, että antaa muiden rakkautta itselleen. Eihän ihminen mitään itsensä rakkaudella tee. Vaan pitäisi olla kokemus, että on sitä muille. Jotenkin rakas tms.
Ap
Johan olet täällä moneen kertaan toistanut, miten isäsi ja mummosi sitä rakkautta sinulle osoitti ja hyväksyivät sinut sellaisena kuin olit.
Ei minullekaan äitini rakkautta osoittanut, mutta isä ja äitini äiti saivat minut sitä lapsena tuntemaan, myöhemmin mieheni ja lapseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä kiintymyssuhteista juttua:
https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/lapsuuden-traumat-vaikuttavat-ihmi…
Mutta uskon kyllä, että muiden seurassa olisi paljon helpompi olla omana itsenään, jos olo kohenisi.
Sitähän tässä etsitään. Oloa kohentavia ajatuksia ja asioita.
Jos jokin kohentaisi oloa niin, että se, että ihminen, jonka luulit olevan ystäväsi ajatteleekin sinusta täyttä bullshittiä, ei niin osu itseen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Äitihullu on itse narsisti. Ei äitinsä. Äiti käski siivoamaan huoneen ja antoi heppalehdet pois. Äitihullu itse on sairastuttanut omat lapsensa ja käyttää omaa lapsuuttaan oikeutuksena. Ei tälle ihmiselle sympatiaa kannata antaa, on pilannut lastensa elämän.
Narsistinen persoonallisuushäiriö syntyy aina kiintymyssuhdetrauman kautta. Kenenkään persoonallisuuden kehitys ei häiriinny sattumalta. Siihen on aina syynsä, ja se syy on useimmiten vanhemmissa. Kuitenkin ap menee pahasti hakoteille siinä, ettei hänessä itsessään olisi mitään vikaa, eikä hän aikuisena olisi kykenevä ottamaan vastuuta itsestään ja ennen kaikkea lapsistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän edes sanoisi, että aiheuttaja oli hän, se antaisi mulle vähän valoa olla jokin jollekin toiselle. Että se, joka minut rikkoi, oli äitini, eikä niin, että kaiken mitä se toinen saa olen viallinen minä. Vaan minut särjettiin ja tartten apua.
ApPalstallahan kiusaajat yrittävät vahvistaa tätä minun kokemustani. Että mä olisin muka viallinen. Sellaista just vain aina kekotetaan tekemään sitä sun tätä, ei koskaan auteta.
ApTiedän mikä on sinun ongelmasi. Sinä et rakasta itseäsi, äitisi käyttäytymisen vuoksi. Jos ihminen ei rakasta itseään, hänen "takkinsa" on täysin tyhjä. Ei ole sitä rakkautta mitä voisi jakaa/antaa toisille.
Ensin pitää rakastaa itseään, että voi rakastaa toisia.Tää on just tää dilemma, kun itseään ei voi rakastaa niin, että antaa muiden rakkautta itselleen. Eihän ihminen mitään itsensä rakkaudella tee. Vaan pitäisi olla kokemus, että on sitä muille. Jotenkin rakas tms.
ApJohan olet täällä moneen kertaan toistanut, miten isäsi ja mummosi sitä rakkautta sinulle osoitti ja hyväksyivät sinut sellaisena kuin olit.
Ei minullekaan äitini rakkautta osoittanut, mutta isä ja äitini äiti saivat minut sitä lapsena tuntemaan, myöhemmin mieheni ja lapseni.
Joo, mutta he eivät tienneet äitini aiheuttamista traumoista. He eivät kyenneet siinä auttamaan ja estämään niiden vaikutuksia.
Jos paikalla ei ole todistajia, kun vanhempi on epäreilu lasta kohtaan, lapsi harvoin saa oikeutta asiaan. Ja epäreiluus voi olla traumatisoivaa tasoa. On ok olla vihainen lapselle, mutta onko ok olla epäreilusti vihainen lapselle? Sellainen pelottaa lasta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä kiintymyssuhteista juttua:
https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/lapsuuden-traumat-vaikuttavat-ihmi…
Miten kehityksellinen trauma vaikuttaa ihmiseen?
Traumaattiset kokemukset jättävät jälkensä ihmisen mieleen ja kehoon. Trauma voi tarkoittaa ahdistusta ja kaaosta, mikä on ajattelukyvyn ulkopuolella. Voimakas stressi häiritsee tiedonkäsittelyä ja tarinaksi jäsentyneiden muistikuvien muodostamista. Traumaattisille kokemuksille voi olla vaikea löytää sanoja.
Kokemukset voivat tulla näkyville ihmisen suhtautumisessa itseensä ja toisiin. Parisuhteessa ihminen saattaa toistaa perheen vuorovaikutussuhteissa omaksumiaan rooleja, esimerkiksi hyökkääjän tai uhrin roolia. Ihminen saattaa taantua avuttomuuteen tai pyrkiä vihamielisesti ja kontrolloivasti vaikuttamaan kumppaniinsa.
Kehityksellisestä traumasta voi seurata tunteiden säätelyn vaikeutta, itsetuhoisuutta, masennusta, epätodellisuuden kokemuksia, raivoa, häpeää, syyllisyyttä, toivottomuutta, avuttomuutta ja epätoivoa. Ihmisen voi olla vaikea luottaa muihin. Hän voi vetäytyä ihmissuhteista. Ihmisen tavassa kertoa elämäntarinaansa voi esiintyä hämmentäviä aukkoja tai ristiriitaisuuksia. Oireista ei kuitenkaan voi tehdä varmoja johtopäätöksiä siitä, onko ihmisellä ollut traumaattisia kokemuksia. Samat oireet ja käyttäytymisen piirteet kun voivat johtua useista eri tekijöistä.
Uskomus omasta huonoudesta
Traumaan voi liittyä uskomuksia itsestä arvottomana tai huonona. Trauma voi synnyttää kielteisen ydinkokemuksen itsestä. Ihminen voi kokea: ”olen liikaa muille ihmisille”, ”olen paha”, ”en ole rakastettava, ”ihmiset eivät pidä minusta”, ”minussa ei ole mitään hyvää, en ole edes ihminen”, ”olen perustavalla tavalla viallinen”.
Kun lapsi ei tule nähdyksi ja kuulluksi, eikä ohittamisia vuorovaikutuksessa korjata, lapselle rakentuu kielteinen kokemus itsestä. Lapselle ei synny tunnetta siitä, että hoivanantaja tuntisi hänet hädän hetkellä. Jos vuorovaikutuksen katkokset korjataan, lapselle rakentuu myönteinen käsitys itsestä ja omasta toiminnasta.
Varhaisista ihmissuhdekokemuksista yleistyy odotuksia, jotka ohjaavat uusiin ihmissuhteisiin asettumista. Ihminen ei reagoi toiseen vain siltä pohjalta, mitä hän sanoo tai tekee, vaan aiemmin oppimiensa yleistysten pohjalta. Sisäiset mielikuvat toisista auttavat ihmistä ennustamaan toisten käyttäytymistä ja sopeutumaan siihen. Ennakointi vähentää yllätyksiä tai shokeeraavia kokemuksia, mutta voi myös vääristää kanssakäymistä tilanteissa, missä ennakoinnit ovat vääriä. Ennakko-oletukset voivat tulla uusissa ihmissuhteissa vahvistetuiksi tai ihminen voi oppia uudenlaisia käsityksiä uusista kokemuksista.
Varhaiset kokemukset ihmissuhteista tallentuvat sanattomaan ja toiminnalliseen muistiin. Ihmisen voi olla vaikea erottaa, että esimerkiksi hänen tapansa suhtautua vähättelevästi itseensä on vuorovaikutussuhteissa opittu tapa, eikä käsitys omasta huonommuudesta ole totuus itsestä.
Kielteinen kokemus itsestä hankaloittaa läheisiä ihmissuhteita. Itseinhon, korostuneen kriittisyyden tai kateuden tunteet vaikeuttavat turvallisten ja luottamuksellisten ihmissuhteiden syntymistä. Ihminen voi suojautua pettymyksiltä laskemalla odotuksiaan tai vetäytymällä läheisistä ihmissuhteista.
Ihminen voi reagoida traumaan eri tavoin, esimerkiksi hyökkäämällä, pakenemalla, lamaantumalla tai alistumalla. Ihminen voi kostaa kokemaansa traumaa muille, joka voi aiheuttaa yhä syvempää itseinhoa. Kateus muita kohtaan, joilla elämässä asiat näyttävät olevan hyvin, voi vahvistaa kokemusta omasta pahuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitihullu on itse narsisti. Ei äitinsä. Äiti käski siivoamaan huoneen ja antoi heppalehdet pois. Äitihullu itse on sairastuttanut omat lapsensa ja käyttää omaa lapsuuttaan oikeutuksena. Ei tälle ihmiselle sympatiaa kannata antaa, on pilannut lastensa elämän.
Kuitenkin ap menee pahasti hakoteille siinä, ettei hänessä itsessään olisi mitään vikaa, eikä hän aikuisena olisi kykenevä ottamaan vastuuta itsestään ja ennen kaikkea lapsistaan.
En mene. En suhtautuisi lapsiini niin ongelmallisesti, jos minulle olisi oltu hyviä. Ja rankaistu oikeudenmukaisesti ja rakastettu ja sallittu virheet.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota Ap elämäsi haltuusi. Vaihda asenteesi täysin. Älä enää pidä itseäsi uhrina, vaan selviytyjänä. Paranna itseäsi parantamalla muita. Sinä olet hyvä kokemusasiantuntija, vertaistuki. Aina kun jossakin voit olla jollekin tukena, ole. Anna sillä tavalla myötätuntoasi toisille. Kohta huomaat, että sinähän rakastat itseäsi ja olet oikeastaan ihan onnellinenkin.
Jätä taaksesi se kaikki shitti. Se on mennyttä. Nyt on nyt. Ja tänään on hyvä päivä.
Tämän neuvon annan kokemuksesta. En ylimielisyyttäni, vaan haluan sinun olevan onnellinen ihminen. Kuten haluan kaikkien olevan onnellisia. Minulta riittää myötätuntoa kaikille. Myötätunto toisia kohtaan voimistuttaa itseäkin ja tekee onnelliseksi. Rakkauden antaminen tekee hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisen puolesta ei voi elää. Jokainen ihminen rakastaa eniten itseään. Toista kohtaa voi tuntea empatiaa. Mutta mitä on rakkaus? Rakastan jos sinäkin rakastat. Lapsuuteen ei voi enää palata.
Jos tuntee, ettei saa rakkautta eikä kykene sitä itse antamaan, niin menee vaikka luontoon. Päivä paistaa niin hyville kuin pahoillekin. Sadepisarat koskettavat ihoa. Pystyy hengittämään, kävelemään. On oma koti. Jos vaan opettelee rakastamaan elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin, jos joku maallikko tai tyyliin ystävä, joka ei tiedä äitiäni suhtautuisi niin, ettei tuomitse häntä. Mutta miten terapeuteilla ei ole sen vertaa parempaa koulutusta, että siellä olisi opetettu ”vanhempansa traumatisoima potilas, toimi näin”?
Vai onko mukaan terapiaan tuleva VANHEMMAN traumatisoiva potilas muka jotenkin erikoisuus? Tirsk. Luulisi, että iso osa mt-ongelmista johtuu pahoista vanhemmista.
Ei kai niistä muuten syntyisi mt-ongelmia.
Jos vanhemman ilkeys ei traumatisoi, miksi ihminen edes menisi terapiaan? Olen vihainen sille, että kela makselee asiakkaiden täysin turhia terapioita, kun terapeutit eivät osaa edes parantaa.
Lisäksi palstalla ilkeät ihmiset ovat kiusanneet MINUA siitä, että minun äitini on ollut ilkeä minulle väittäen, että minussa on jotain vikaa! Ainoa vika minussa on trauma kiintymyssuhteessa, joka on äitini SYYTÄ, ja se vaikuttaa lapsiini saakka ja olen tämänkin kiusaajille sata kertaa sanonut. Että syyttäkää äitiäni! Miksi he minua syyttävät traumasta, joka on minulle aiheutettu?! Ja johon en ole saanut apua? Vaikka olen hakenut jo kohta 30 vuotta sitä apua.
Se olisi tärkeämpää kuin koskaan, koska minulla on lapsia ja äitini käytös vaikuttaa heihin saakka minussa.
ApVaihda terapeuttia, hanki sellainen joka tietää narsismista, ja älä kerro täällä asioista koska suurin osa vähättelee eikä ymmärrä.
Johan tuohon lähes 30 vuoteen mahtuu kaikenlaista terapeuttia, eikä yksikään ole onnistunut ap.ta auttamaan.
Näyttää siltä, ettei vika ole terapeuteissa, vaan ap.ssa itsessään.
Sä et selkeästi ole ollut terapeutilla koskaan, tai sitten ongelmasi ovat olleet sen verran kevyitä että ne on voitu puida läpi yhden istunnon aikana.
Voi olla tosi vaikea löytää se oikea apu niihin ongelmiin, joita itsellä on. Ensinnäkin vaikeus tulee siitä, että pitäisi ensin tietää mikä se varsinainen ongelma on, ja sen jälkeen keksiä miten sitä lähdetään ratkomaan.
Vie vuosia ikäänkuin päivittää oma pääkoppansa, että se toimisi paremmin.
30 vuotta? Siinä ajassa jos ei apua ole saanut, on jo avun ulottumattomissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän edes sanoisi, että aiheuttaja oli hän, se antaisi mulle vähän valoa olla jokin jollekin toiselle. Että se, joka minut rikkoi, oli äitini, eikä niin, että kaiken mitä se toinen saa olen viallinen minä. Vaan minut särjettiin ja tartten apua.
ApPalstallahan kiusaajat yrittävät vahvistaa tätä minun kokemustani. Että mä olisin muka viallinen. Sellaista just vain aina kekotetaan tekemään sitä sun tätä, ei koskaan auteta.
ApTiedän mikä on sinun ongelmasi. Sinä et rakasta itseäsi, äitisi käyttäytymisen vuoksi. Jos ihminen ei rakasta itseään, hänen "takkinsa" on täysin tyhjä. Ei ole sitä rakkautta mitä voisi jakaa/antaa toisille.
Ensin pitää rakastaa itseään, että voi rakastaa toisia.Tää on just tää dilemma, kun itseään ei voi rakastaa niin, että antaa muiden rakkautta itselleen. Eihän ihminen mitään itsensä rakkaudella tee. Vaan pitäisi olla kokemus, että on sitä muille. Jotenkin rakas tms.
ApEnsimmäinen perustavaa laatua oleva virheajatus.
Ihmisen tarvitsee oppia rakastamaan ensin itseään, pystyäkseen rakastamaan ja ottamaan rakkautta vastaan.
Olen kokenut vakavan masennuksen aikana kuinka minua rakastetaan, mutta olin itse kylmä ja tunteeton kuin kivi. Tuli tehtyä paljon pahaa niinä aikoina :-(
Kun opin etten ollut koskaan lapsuuteni aikana saanut rakkautta osakseni, aloin ymmärtää ettei yksinhuoltajaäitini voinut antaa sellaista mitä hänellä ei itsellään ollut.
Sukupolvien kirous, jota yritän omalta osaltani katkaista, syytelemättä pahuudesta ketään muita kuin itseäni ja omia pahoja tekojani rakkaudettomuuteni vuoksi.
Tajutessani tämän, olen vuosien kuluessa opetellut rakastamaan/arvostamaan itseäni, oppinut ottamaan vastuuta muista ihmisistä, ottamaan rakkautta vastaan ja antamaan sitä.
En ehkä koskaan samalla tavalla kuin suurin osa muista ihmisistä, mutta ainakin osaan suojata muita omalta pahuudeltani ja pyrin olemaan "hyvä" ihminen.
Se, että täytyisi oppia ensin rakastamaan itseään ja sitten vasta muita, on myytti. Esimerkiksi ihmisiin liittyvistä traumoista kärsivä ei voi parantua yksin ilman korjaavia kokemuksia, sillä se, mikä on mennyt rikki suhteessa ihmisiin korjaantuu vain suhteessa ihmisiin. Toki siinä sivussa on tehtävä psyykkistä työtä. Kuitenkaan ihminen joka ei kokemustensa vuoksi luota keneenkään ja vihaa itseään, ei voi mennä autiolle saarelle yksin toipumaan ja palauttamaan luottamustaan ja itsetuntoaan. Nämä palautuvat hiljalleen suhteessa toisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitihullu on itse narsisti. Ei äitinsä. Äiti käski siivoamaan huoneen ja antoi heppalehdet pois. Äitihullu itse on sairastuttanut omat lapsensa ja käyttää omaa lapsuuttaan oikeutuksena. Ei tälle ihmiselle sympatiaa kannata antaa, on pilannut lastensa elämän.
Kuitenkin ap menee pahasti hakoteille siinä, ettei hänessä itsessään olisi mitään vikaa, eikä hän aikuisena olisi kykenevä ottamaan vastuuta itsestään ja ennen kaikkea lapsistaan.
En mene. En suhtautuisi lapsiini niin ongelmallisesti, jos minulle olisi oltu hyviä. Ja rankaistu oikeudenmukaisesti ja rakastettu ja sallittu virheet.
Ap
Tai vielä, mikäli, kun näin tapahtui, tekijä eli syyllinen olisi ottanut vastuun tapahtuneesta ja sanoisi, että se ei ollut minun syytäni.
Se on pahinta. Oma äitini on a) tehnyt mulle pahaa ja b) edelleen sanoo, että se on mun syytäni.
Miten vanhemman väärä käytös olisi koskaan lapsen syytä? Äitini mielestä on ja nyt minäkin koen niin. Se on se kokemus, joka mulla on. Uskoisin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin, jos joku maallikko tai tyyliin ystävä, joka ei tiedä äitiäni suhtautuisi niin, ettei tuomitse häntä. Mutta miten terapeuteilla ei ole sen vertaa parempaa koulutusta, että siellä olisi opetettu ”vanhempansa traumatisoima potilas, toimi näin”?
Vai onko mukaan terapiaan tuleva VANHEMMAN traumatisoiva potilas muka jotenkin erikoisuus? Tirsk. Luulisi, että iso osa mt-ongelmista johtuu pahoista vanhemmista.
Ei kai niistä muuten syntyisi mt-ongelmia.
Jos vanhemman ilkeys ei traumatisoi, miksi ihminen edes menisi terapiaan? Olen vihainen sille, että kela makselee asiakkaiden täysin turhia terapioita, kun terapeutit eivät osaa edes parantaa.
Lisäksi palstalla ilkeät ihmiset ovat kiusanneet MINUA siitä, että minun äitini on ollut ilkeä minulle väittäen, että minussa on jotain vikaa! Ainoa vika minussa on trauma kiintymyssuhteessa, joka on äitini SYYTÄ, ja se vaikuttaa lapsiini saakka ja olen tämänkin kiusaajille sata kertaa sanonut. Että syyttäkää äitiäni! Miksi he minua syyttävät traumasta, joka on minulle aiheutettu?! Ja johon en ole saanut apua? Vaikka olen hakenut jo kohta 30 vuotta sitä apua.
Se olisi tärkeämpää kuin koskaan, koska minulla on lapsia ja äitini käytös vaikuttaa heihin saakka minussa.
ApVaihda terapeuttia, hanki sellainen joka tietää narsismista, ja älä kerro täällä asioista koska suurin osa vähättelee eikä ymmärrä.
Johan tuohon lähes 30 vuoteen mahtuu kaikenlaista terapeuttia, eikä yksikään ole onnistunut ap.ta auttamaan.
Näyttää siltä, ettei vika ole terapeuteissa, vaan ap.ssa itsessään.
Sä et selkeästi ole ollut terapeutilla koskaan, tai sitten ongelmasi ovat olleet sen verran kevyitä että ne on voitu puida läpi yhden istunnon aikana.
Voi olla tosi vaikea löytää se oikea apu niihin ongelmiin, joita itsellä on. Ensinnäkin vaikeus tulee siitä, että pitäisi ensin tietää mikä se varsinainen ongelma on, ja sen jälkeen keksiä miten sitä lähdetään ratkomaan.
Vie vuosia ikäänkuin päivittää oma pääkoppansa, että se toimisi paremmin.30 vuotta? Siinä ajassa jos ei apua ole saanut, on jo avun ulottumattomissa.
Ei ole totta. Ihminen voi kehittää itseään läpi elämän. Moni vasta kolmekymppisena havahtuu omiin ongelmiinsa ja vasta silloin alkaa purkamaan niitä.
Voi rakas ystävä, etkö sinä vain voisi olla tulematta tänne, jos sinuun sattuu se, että täältä et saa tukea. Oikeasti se on keskustelun kannalta ongelma, että et vastaa asiallisiin kysymyksiin, vaan tartut siihen että sinua kiusataan täällä. Ei kaikki sinua kiusaa tai satuta. Mä uskon ihan täysin että sulla on ylisukupolvinen trauma, johon et ole itse syyllinen. Ja olen vuosien aikana useammankin kerran kirjoittanut sulle empaattisesi.
Nyt jos et ala lopulta hyväksyä, että sinä olet Silja (muistat sen radio-ohjelman), et vain Siljan lapsi, niin sulta loppuu kohta aika. Sun lapset kasvavat etkö voi sille mitään ja jonain päivänä he ovat aikuisia. Ja sitten ehkä tulee päivä kun huomaat, että toivoisit, että olisit ollut heille erilainen äiti. Kun eivät he sitä saa takaisin.
Sä olet ihan yhtä tärkeä ja arvokas ihminen kuin kuka tahansa muu. Ja vaatii vahvuutta katsoa itseään peilistä ja kertoa rehellisesti mitä sieltä näkyy. Sitä vahvuutta sinä olisit toivonut omalta äidiltä ja sitä sun lapset toivoo sinulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän edes sanoisi, että aiheuttaja oli hän, se antaisi mulle vähän valoa olla jokin jollekin toiselle. Että se, joka minut rikkoi, oli äitini, eikä niin, että kaiken mitä se toinen saa olen viallinen minä. Vaan minut särjettiin ja tartten apua.
ApPalstallahan kiusaajat yrittävät vahvistaa tätä minun kokemustani. Että mä olisin muka viallinen. Sellaista just vain aina kekotetaan tekemään sitä sun tätä, ei koskaan auteta.
ApTiedän mikä on sinun ongelmasi. Sinä et rakasta itseäsi, äitisi käyttäytymisen vuoksi. Jos ihminen ei rakasta itseään, hänen "takkinsa" on täysin tyhjä. Ei ole sitä rakkautta mitä voisi jakaa/antaa toisille.
Ensin pitää rakastaa itseään, että voi rakastaa toisia.Tää on just tää dilemma, kun itseään ei voi rakastaa niin, että antaa muiden rakkautta itselleen. Eihän ihminen mitään itsensä rakkaudella tee. Vaan pitäisi olla kokemus, että on sitä muille. Jotenkin rakas tms.
ApEnsimmäinen perustavaa laatua oleva virheajatus.
Ihmisen tarvitsee oppia rakastamaan ensin itseään, pystyäkseen rakastamaan ja ottamaan rakkautta vastaan.
Olen kokenut vakavan masennuksen aikana kuinka minua rakastetaan, mutta olin itse kylmä ja tunteeton kuin kivi. Tuli tehtyä paljon pahaa niinä aikoina :-(
Kun opin etten ollut koskaan lapsuuteni aikana saanut rakkautta osakseni, aloin ymmärtää ettei yksinhuoltajaäitini voinut antaa sellaista mitä hänellä ei itsellään ollut.
Sukupolvien kirous, jota yritän omalta osaltani katkaista, syytelemättä pahuudesta ketään muita kuin itseäni ja omia pahoja tekojani rakkaudettomuuteni vuoksi.
Tajutessani tämän, olen vuosien kuluessa opetellut rakastamaan/arvostamaan itseäni, oppinut ottamaan vastuuta muista ihmisistä, ottamaan rakkautta vastaan ja antamaan sitä.
En ehkä koskaan samalla tavalla kuin suurin osa muista ihmisistä, mutta ainakin osaan suojata muita omalta pahuudeltani ja pyrin olemaan "hyvä" ihminen.
Se, että täytyisi oppia ensin rakastamaan itseään ja sitten vasta muita, on myytti. Esimerkiksi ihmisiin liittyvistä traumoista kärsivä ei voi parantua yksin ilman korjaavia kokemuksia, sillä se, mikä on mennyt rikki suhteessa ihmisiin korjaantuu vain suhteessa ihmisiin. Toki siinä sivussa on tehtävä psyykkistä työtä. Kuitenkaan ihminen joka ei kokemustensa vuoksi luota keneenkään ja vihaa itseään, ei voi mennä autiolle saarelle yksin toipumaan ja palauttamaan luottamustaan ja itsetuntoaan. Nämä palautuvat hiljalleen suhteessa toisiin.
Mä olen samaa mieltä. Ei mulla jos olisi täysi normi, ettei ihmisiä rakasteta, ole mitään syytä yksikseni itseäni vihata. Minä tiedän syyt vanhemmuuteni kurjuuteen lapsiani kohtaan, eikä mulla ole mitään syytä rakastaa itseäni siksi sen vähempää. Ongelma ovat muut ihmiset. Ihan kuin hiestä olisi kiva spotata jokin vika toisessa ja alkaa kehua, miten he itse kylä sitä ja tätä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitihullu on itse narsisti. Ei äitinsä. Äiti käski siivoamaan huoneen ja antoi heppalehdet pois. Äitihullu itse on sairastuttanut omat lapsensa ja käyttää omaa lapsuuttaan oikeutuksena. Ei tälle ihmiselle sympatiaa kannata antaa, on pilannut lastensa elämän.
Narsistinen persoonallisuushäiriö syntyy aina kiintymyssuhdetrauman kautta. Kenenkään persoonallisuuden kehitys ei häiriinny sattumalta. Siihen on aina syynsä, ja se syy on useimmiten vanhemmissa. Kuitenkin ap menee pahasti hakoteille siinä, ettei hänessä itsessään olisi mitään vikaa, eikä hän aikuisena olisi kykenevä ottamaan vastuuta itsestään ja ennen kaikkea lapsistaan.
Haluaisiko alapeukuttaja perustella, miten hänen mielestään persoonallisuushäiriö syntyy? Narsistinen persoonallisuushäiriö on traumaperäinen tila, ja se on ihan psykologinen fakta. Se ei silti tee yhtään hyväksyttävämmäksi sitä, että ap pyörittää täällä vuodesta toiseen samaan levyä, lähtenee lapsiaan huonosti ja haukkuu kaikki muut, mutta hänessä itsessään ei ole koskaan mitään vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitihullu on itse narsisti. Ei äitinsä. Äiti käski siivoamaan huoneen ja antoi heppalehdet pois. Äitihullu itse on sairastuttanut omat lapsensa ja käyttää omaa lapsuuttaan oikeutuksena. Ei tälle ihmiselle sympatiaa kannata antaa, on pilannut lastensa elämän.
Narsistinen persoonallisuushäiriö syntyy aina kiintymyssuhdetrauman kautta. Kenenkään persoonallisuuden kehitys ei häiriinny sattumalta. Siihen on aina syynsä, ja se syy on useimmiten vanhemmissa. Kuitenkin ap menee pahasti hakoteille siinä, ettei hänessä itsessään olisi mitään vikaa, eikä hän aikuisena olisi kykenevä ottamaan vastuuta itsestään ja ennen kaikkea lapsistaan.
Haluaisiko alapeukuttaja perustella, miten hänen mielestään persoonallisuushäiriö syntyy? Narsistinen persoonallisuushäiriö on traumaperäinen tila, ja se on ihan psykologinen fakta. Se ei silti tee yhtään hyväksyttävämmäksi sitä, että ap pyörittää täällä vuodesta toiseen samaan levyä, lähtenee lapsiaan huonosti ja haukkuu kaikki muut, mutta hänessä itsessään ei ole koskaan mitään vikaa.
*kohtelee
- 119
Lapsiaan henkisesti ja fyysisesti pahoinpidelleen vanhemman kanssa on turha yrittää puhua asiasta. Mitään he eivät myönnä ja sinä olet syyllinen sekä paha ihminen, kun otat asian puheeksi. Olen tätä asiaa käynyt läpi terapiassa ja siellä opin, että minun vanhempani on itse sairas/kantaa häpeää, jota ei osaa muutoin käsitellä kuin lyttäämällä lastaan. En enää syyllistä itseäni, ei ole minun syy, että olen syntynyt tähän maailmaan.
Viimeksi toissa viikonloppuna isäni mitätöi minua ja tekemisiäni. Olen 46-vuotias. Siinäpähän mussuttaa ja yrittää peittää omaa huonouttaan sillä, että mitätöi toisia. Tiedän kyllä oman arvoni.
Alue: Aihe vapaa
Tällä kaverilla koheni, hän ei koskaan edes tajunnut satuttaneensa minua. Vaikka siis joskus vuosia myöhemmin kerroin sen hänelle. Hänellä oli silloinkin vain tarve alkaa puolusteleman itseään ja seuraavaksi olisi tietenkin syyttänyt minua taas kerran, koska ovathan hänen omat epäkypsät harhaluulonsa toki faktoja.
Ap