Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minulla on kiintymyssuhteen trauma, joka vaikuttaa omaan vanhemmuuteeni
17.11.2021 |
Oma äitini on syypää tähän. Ja siis ymmärrän, ettei hän ole voinut ehkä valita ilkeää ja häijyä käyttäytymistään omaa lastaan kohtaan, mutta miten ei edes tunnista olleensa ilkeä ja häijy ja kanna siitä vastuuta?
Äitini on aina väittänyt, että MÄ keksin kaikki hänen itselleni aiheuttamat satuttamiset ja pahoinvoinnit. Kuka hullu lapsi nyt sellaisia keksisi? Minulla on ollut ymmärtävä isä ja hänen äitinsä, enkä ole koskaan sanonut heidän aiheuttaneen minulle pahoinvointia, surua tai satuttamista.
En ymmärrä sitä, että terapeutit ja muut vastaavat eivät ymmärrä, että jos asiakas kertoo, miten äiti ei suostu myöntämään syyllisyyttään, eli että hän on satuttanut minua ja minulla on siksi paha olo, eikä tämä terapiakaan auta mitään, ellei äitini syyllisyyttä käsitellä tässä, niin he eivät sano, että äidissäsi on jotain vialla!
Terapeuttien syy, etten ole saanut apua, he eivät ole osanneet auttaa.
Kommentit (314)
Lisäksi, ei vanhemmalla ole oikeutta vaatia, että lapsi uskoo häntä ja hänen sairaita ajatuksiaan, kun ne ovat vahingollisia lapselle. Näin minun äitini kuitenkin teki. Ja sitten joku on vielä siitä huolissaan, ettei äitini ole tullut kuulluksi?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen ihminen itse päättää mitä toiselta sietää ihmissuhteissa. Esim. joku voisi lopettaa muuten hyvän parisuhteen sillä perusteella, että kumppani huutaa viikottain, koska kokee sen henkisenä väkivaltana. Toisessa parisuhteessa huutaminen voi olla molemminpuolin osa jokapäiväistä kommunikaatiota, jota kumpikaan ei koe tarpeelliseksi muuttaa. Ja tämä jonkun toisen mielestä huono suhde voi jatkua näin loppuelämän. Toki jos perheessä olisi lapsia niin asialle olisi pakko tehdä jotain. Mutta siis jokainen itse määrittelee mitä sietää mieheltä, serkulta, kaverilta tai äidiltä. On oikeus sanoa, suuttua, katkaista välit tai ottaa taukoa yhteydenpidosta vaikka yhden tapahtuman perusteella tai jos ei yhteisymmärrykseen pääse. Jokainen aikuinen päättää omasta puolestaan mitä sietää ja kuinka kauan haluaa yrittää asoita selvittää tai muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on myös hassua se, että äitini on itsekin joskus sanonut, että ”miksi sinä sitten välität siitä, mitä minä sanon”, meinaan jos siitä ei olisi tarvinnut välittää, miksi hän sitten huusi ja haukkui, jos ilmoitin, että en kuuntele, mitä hän puhuu tai että olen eri mieltä tai että hän on väärässä?
Se huuto ja haukkuminen oli nimenomaan sitä traumatisoimista.
Kun joku täällä ihmetteli, että miksi en vain viittaisi kintaalla? Mä kyllä YRITIN, mutta se trauma on nimenomaan se, että hän ei ollut sittn ihan että ok.
ApKaiva netistä se Narsisti vs minä -kanava. Sun ihan OMALLA VASTUULLA on irrottautua äidistäsi. Ajatukset, toiveet, kaikki. Mikään tulevaisuudessasi ei riipu äidistäsi. Kaikki mitä teet tänään ja kaikki mitä teet huomenna, on omaa valintaasi. Sinun pitää luovuttaa ja surra se suru, että sinulla ei ole sellaista äitiä, jonka olisit halunnut ja jota olisit tarvinnut, eikä sellaista tule koskaan olemaankaan. ANNA PERIKSI JO!
Kyllähän se riippuu. Jos hän on sanonut surkeaa, vääristelevää, ilkeää mielipidettään faktaksi, jo se määrittelee minun huomistani.
ApEi määrittele. Ja tämä on se juttu, mitä et ole vielä oppinut. Sinä olet rajaton. Ja mahdollisesti syy siihen on oman äitisi rajattomuus, mutta sinun pitää nyt oppia piirtämään ympärillesi kehä, jossa on omat rajasi ja sinun äitisi "fakta" tai mielipide kimmahtaa siitä kehästä takaisin eikä määritä elämääsi.
Mun rajat olivat aina vääriä. Muita satuttavia jne. Nämä siis äitini sanoja. Havaitsetko, taas? Tämä oli fakta, ei mikään mielipide. Mulla on nolla kokemusta, että se ei satuta muita, jos mulla ois rajat? Äitini ei ole mitään muuta tehnytkään, kuin parjannut, että se on niin kamalaa, ettei kukaan halua olla mun ystäväni sitten!
ApAnna sattua. Ne on sun rajat. Jos joku kertoo, että häntä satuttaa sun rajat, anna sattua.
Jos se on mun itselleni ajattelema ystävä?
ApSitten kannattaa etsiä toinen ystäväehdokas. Aina ei vaan natsaa.
Ei vaan sehän vain todisti sen, että en voi pitää mitään rajoja tekemättä väärin muille.
ApAina ei vaan natsaa.
Äitini mukaan myös sellainen ihminen, joka sanoisi noin käyttää sitä vain tekosyynä ettei kykene olemaan hyvä ystävä ja ei ihme, ettei sellaisella ole ketään.
ApÄitisi vaikuttaa aika lyhytnäköiseltä ja kykenemättämältä ymmärtää erilaisuutta ihmisten välillä. Onko hänellä itsellä ollenkaan ystäviä?
Ei aitoja. Hänellä on golf-ystävät, kaksi naista, suomenruotsalaisia, hyvin toimeentulevia. Äitini ei ole koskaan maininnut heille mitään siitä, että syynä jäädä pois jostain on rahanpuute. Eli suhtautuu heihin kuin satunnaisiin tuttaviin. Mielestäni jos olisi hyviä ystäviä, heille kerrottaisiin lähes kaikki.
Tietenkin on mahdollista vanhemmalla iällä olla jo pinnallisempiakin ystäviä, mutta äitini on vaihtanut ystäväpiiriä ainakin kerran, kenties kaksikin. Ja siis ei siinäkään, saahan niin tehdä ja on voinut toki vaikka olla syytäkin, mutta kun äidiltä kysyy, että no oliko joku jotenkin inhottava, niin ”Ei!” Ja siis syynä ei ole se, ettei luottaisi kertoa minulle vaan siis sanoo ei siksi, että en kai mä nyt kuvittele, ettei hän tulisi toimeen jonkun kanssa? Ihmeellinen tarve selittää, miten hän tulee toimeen kaikkien kanssa, mutta sitten jättää ystäviään kuin nallin kalliolle. Eräskin äidin ystävä on kaksi kertaa ollut minuun yhteydessä kaivatessaan äitini yhteystietoja. Ei siis mitenkään stalkaten, vaan ekan kerran törmäsimme kaupungilla ja silloin hän ilahtuneena kaipasi äitini numeroa ja toisen kerran hän kysyi äitini yhteystietoa minulta fb:ssä. Luin hänestä myöhemmin lehdestä, että hänellä oli ollut jokin vakava sairaus, joka sai varmaan haluamaan kuulla vielä vanhasta ystävästä. Mutta ei äitini heihin yhteyttä pidä. Eikä siinäkään mitään, mutta hänen omat ystävyytensä ovat minun silmiini hirveän pinnallisia ja ne todella tuntuvat toteuttavan ajatusta, ettei ystäviin voi luottaa.
Ap
Äitisi vaikuttaa kaikin puolin aika surulliselta tapaukselta. Hänelle tärkeää vissiin pitää mainetta yllä ja puhtaana, vaikka todellisuus on kaikkea muuta. Ei kykene kohtaamaan ikäviä tunteita ja on halunnut kieltää ne myös sulta. Ja tunteitahan saa olla. Mitä enemmän ikäviä tunteita välttelee, sitä vaikeampi niitä on hallita. Niihin menettää kontrollin, jos ne yrittää kieltää. Sitten saattaa toimia todella arvaamattomasti.
Jossain sanottiin joskus hyvin :
"Vaikeudet eivät kaada kenenkään mielenterveyttä, vaan tapa, jolla ne kohdataan"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet ap vaatuussa itsestäsi. Se vastuu ei katoa mihinkään ikinä.
Tietenkin olen, mitä sitten? Jos olen kiintymyssuhdetrauman saanut, en ole siitä vastuussa. Se on minussa, vaikka miten kiukuttelisit.
Ap
Sinä ja vain sinä olet sen kiintymyssuhdetrauman korjaamisesta vastuussa. Koska se on sinussa, ei jossain muussa ihmisessä. Sillä kuka trauman aiheutti ei ole oikeastaan väliä, koska et pysty ulkoistamaan traumasi korjausta edes hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Ei lasten ole tarkoitus olla mitään vanhemman fyysisiä tai psyykkisiä jatkeita. On tarkoituskin irrottautua omaksi persoonakseen. Miten murkkuikä meni?
On myös vanhempia, jotka eivät halua tätä. Tästäkin puhutaan IHAN LIIAN VÄHÄN, mikä ihme psykologeja vaivaa, kun eivät tunnu tunnistavan koko ongelmaa?
On olemassa vanhempia, jotka uskovat mielipiteittensä olevankin faktoja ja joille se, että lapsi osoittaisi jotain faktasta poikkeavaa on manipulaatiolla estettävä asia. Puolustuskyvytön lapsi ei pysty olemaan vanhempaa vastaan.
Ainoa syy, miksi minä tiedän etten halunnut olla sitä mieltä oli se, että minulla oli isä, eri kodissa, joka ei koskaan yrittänyt sanoa mulle, mitä mun pitää ajatella tai mitä mieltä mä voin olla.
Mun äidille se, että mä olin jotain mieltä tarkoitti sitä, että mä tein jonkin rikoksen. Olin siis paha ihmisille sen mielipiteeni kanssa tms. Esim. mielipide ”teinin on ok nukkua viikonloppuna pitkään”. Ei ole. Sillä loukkaa kaikkia, joiden vain täytyy nousta ajoissa ja jotka ponnistelevat ei-ollakseen samanlaisia vätyksiä, luusereita jne. Ja että pitää olla näyttämässä hyvää esimerkkiä muille ihmisille ja se loukkaa vanhempaa väkeä ja ellei muuta se loukkaa häntä! Joten, se on pahan ja halveksitun ihmisen ajatus. Hyvä ihminen ei nuku pitkään kuin kerran vuodessa jos sitäkään. Ei oikeastaan sitäkään. Ainakaan ennen naimisiinmenoa. Varmaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna äitisi olla väärässä. Voit vain todeta keskustelun lopetukseksi, että olemme erimieltä asioista ja sinulla on oikeus mielipiteeseesi aivan kuten minullakin. Teemme molemmat omat itsenäiset päätökset asioista.
Miten? Hän sanoo, että asia on fakta. Se miten hän sen näkee.
Et taida tajuta, että kun suu maailmankuvaltaan tuollaisen henkilön kanssa, missä sulle muodostuu se erillinen maailmankuva?
ApSe maailmankuva pitää rakentaa uudestaan. Paras olisi olla mahdollisimman vähän äitisi "vallan" läheisyydessä. Hänellä näyttää olevan suhun ihan valtava henkinen kontrolli, jota vastaan yrität taistella, mutta silti et pääse siitä eroon itsenäiseen ajatteluun.
Annat hänen vaan uskoa omiin hulluihin faktoihinsa ja mielessäsi ajattelet, että minä en ole tuota mieltä. Turhaa lähteä taistelemaan vastaan ja yrittää muuttaa äitisi uskomuksia. Pärjäät hyvin ilman niitäkin, luultavasti paljon paremmin.
Jos sanot äidillesi että olet erimieltä jostain niin vaatiko hän sinulta mielipiteen muuttamista ? Vai kunnioittaako hän niitä ?Kyllä mä olen sanonut hänelle, miten olen eri mieltä, mutta siitähän hän vain saa usein oivan lyömäaseen. Ja siis nykyisin sillä lyöminen ei enää horjuta minua, mutta siis se maailmankuva ja lapsuudesta opittu malli ihmissuhteista on häneltä peräisin.
Hän koittaa nykyisinkin saada minua muuttamaan kantaani, hän suuttuu, että en vain nyökyttele ja myhäile, mutta olen kehittynyt aikuisiällä niin osaavaksi ja loogiseksi taistelijaksi keskusteluissa, että pystyn yleensä ampumaan alas minkä kommentin tahansa. Ainoastaan silloin on vaikeaa, jos hän vaan paasaa ja huutaa suunnilleen jo täyttä päätä kuuntelematta sitä alas ampumista.
En voi ymmärtää, miten ilmeisesti olematon itsetunto voi ihmisellä olla, kun kukaan ei koskaan saisi tietää mistään häntä enempää tai omata hänen tietämästään asiasta vastakkaista näkemystä. Myös minun omasta alastani hän ei kalpene lainkaan tietää minulle sellaisia huvittavia maallikkofaktoja, jotka eivät yhtään pidä paikkaansa ja vaikka joskus joku tieto pitäisikin, sekin kerrotaan minulle alastani kuin uutisena mulle.
ApMusta tuntuu, että te molemmat kaipaatte samaa asiaa : tulla kuulluksi.
Ehkä äitisi kommenttien alas ampumisen sijaan, voisit kuunnella hänen mielipiteensä, ihan vain uteliaisuudesta ja kysellä paljon kysymyksiä, jotta tulet tietoiseksi mitä hän tarkalleen tarkoittaa milläkin.
Sen jälkeen mietit oletko itse sama mieltä ja ilman provosoitumista tai ilman että itse provosoit äitiäsi, kerrot hänelle mielipiteesi, mikäli koet, että ylipäätään haluat niin tehdä.
Jos äitisi tästä huolimatta käyttäytyy uhkaavasti, voit joko yrittää rauhoitella tilannetta tai lähteä vain pois ja jättää riitelyn sikseen.Muista, että asioista voi keskustella hyvässä hengessä, vaikka olisitte täysin eri mieltä asioista.
Jos et pysty olemaan provosoitumatta äitisi jutuista, kannattaa niitä vain vältellä kunnes aika tekee tehtävänsä ja olet vahvempi.Millälailla äitini ei mielestäsi ole saanut tultua kuulluksi?
Ap
Hänelläkin varmaan on syynsä miksi hänen pitää niin kiihkeästi saada sut uskomaan juttunsa.
Sinä saat ja sinun täytyy irrottautua, vaikkei äitisi siihen sinua tukisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis saahan ihminen tietenkin olla sitä mieltä, että ei pidä siitä, jos teini nukkuu viikonloppuna pitkään, mutta mitäs, jos toinen on eri mieltä? Ehkä siinä oli jokin huoli syynä äitini mielipiteelle, mutta ei osannut puhua siitä. Joten mikä oikeutti satuttamaan ja syyllistämään omaa teiniä? Kun se terveysnäkökohta oli kuitenkin jotain, mistä ei osannut ainakaan mitään älykästä sanoa?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna äitisi olla väärässä. Voit vain todeta keskustelun lopetukseksi, että olemme erimieltä asioista ja sinulla on oikeus mielipiteeseesi aivan kuten minullakin. Teemme molemmat omat itsenäiset päätökset asioista.
Miten? Hän sanoo, että asia on fakta. Se miten hän sen näkee.
Et taida tajuta, että kun suu maailmankuvaltaan tuollaisen henkilön kanssa, missä sulle muodostuu se erillinen maailmankuva?
ApSe maailmankuva pitää rakentaa uudestaan. Paras olisi olla mahdollisimman vähän äitisi "vallan" läheisyydessä. Hänellä näyttää olevan suhun ihan valtava henkinen kontrolli, jota vastaan yrität taistella, mutta silti et pääse siitä eroon itsenäiseen ajatteluun.
Annat hänen vaan uskoa omiin hulluihin faktoihinsa ja mielessäsi ajattelet, että minä en ole tuota mieltä. Turhaa lähteä taistelemaan vastaan ja yrittää muuttaa äitisi uskomuksia. Pärjäät hyvin ilman niitäkin, luultavasti paljon paremmin.
Jos sanot äidillesi että olet erimieltä jostain niin vaatiko hän sinulta mielipiteen muuttamista ? Vai kunnioittaako hän niitä ?Kyllä mä olen sanonut hänelle, miten olen eri mieltä, mutta siitähän hän vain saa usein oivan lyömäaseen. Ja siis nykyisin sillä lyöminen ei enää horjuta minua, mutta siis se maailmankuva ja lapsuudesta opittu malli ihmissuhteista on häneltä peräisin.
Hän koittaa nykyisinkin saada minua muuttamaan kantaani, hän suuttuu, että en vain nyökyttele ja myhäile, mutta olen kehittynyt aikuisiällä niin osaavaksi ja loogiseksi taistelijaksi keskusteluissa, että pystyn yleensä ampumaan alas minkä kommentin tahansa. Ainoastaan silloin on vaikeaa, jos hän vaan paasaa ja huutaa suunnilleen jo täyttä päätä kuuntelematta sitä alas ampumista.
En voi ymmärtää, miten ilmeisesti olematon itsetunto voi ihmisellä olla, kun kukaan ei koskaan saisi tietää mistään häntä enempää tai omata hänen tietämästään asiasta vastakkaista näkemystä. Myös minun omasta alastani hän ei kalpene lainkaan tietää minulle sellaisia huvittavia maallikkofaktoja, jotka eivät yhtään pidä paikkaansa ja vaikka joskus joku tieto pitäisikin, sekin kerrotaan minulle alastani kuin uutisena mulle.
ApMusta tuntuu, että te molemmat kaipaatte samaa asiaa : tulla kuulluksi.
Ehkä äitisi kommenttien alas ampumisen sijaan, voisit kuunnella hänen mielipiteensä, ihan vain uteliaisuudesta ja kysellä paljon kysymyksiä, jotta tulet tietoiseksi mitä hän tarkalleen tarkoittaa milläkin.
Sen jälkeen mietit oletko itse sama mieltä ja ilman provosoitumista tai ilman että itse provosoit äitiäsi, kerrot hänelle mielipiteesi, mikäli koet, että ylipäätään haluat niin tehdä.
Jos äitisi tästä huolimatta käyttäytyy uhkaavasti, voit joko yrittää rauhoitella tilannetta tai lähteä vain pois ja jättää riitelyn sikseen.Muista, että asioista voi keskustella hyvässä hengessä, vaikka olisitte täysin eri mieltä asioista.
Jos et pysty olemaan provosoitumatta äitisi jutuista, kannattaa niitä vain vältellä kunnes aika tekee tehtävänsä ja olet vahvempi.Millälailla äitini ei mielestäsi ole saanut tultua kuulluksi?
ApHänelläkin varmaan on syynsä miksi hänen pitää niin kiihkeästi saada sut uskomaan juttunsa.
Se ei oikeita siihen, koska se tuhosi minun elämäni.
Jos noin on, kuin sanot, aikuisen on etsittävä apua itselleen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi, ei vanhemmalla ole oikeutta vaatia, että lapsi uskoo häntä ja hänen sairaita ajatuksiaan, kun ne ovat vahingollisia lapselle. Näin minun äitini kuitenkin teki. Ja sitten joku on vielä siitä huolissaan, ettei äitini ole tullut kuulluksi?
Ap
En tarkoittanut sitä pahalla. Monesti ihmiset, jotka eivät pysty keskustelemaan asiallisesti kokevat, ettei heitä kuunnella tai oteta tosissaan ja silloin vielä enemmän raivoavat ja korottavat ääntään. Se oli se ajatus liittyen äitiisi.
Vierailija kirjoitti:
Ja siis saahan ihminen tietenkin olla sitä mieltä, että ei pidä siitä, jos teini nukkuu viikonloppuna pitkään, mutta mitäs, jos toinen on eri mieltä? Ehkä siinä oli jokin huoli syynä äitini mielipiteelle, mutta ei osannut puhua siitä. Joten mikä oikeutti satuttamaan ja syyllistämään omaa teiniä? Kun se terveysnäkökohta oli kuitenkin jotain, mistä ei osannut ainakaan mitään älykästä sanoa?
Ap
Tuskin mikään oikeutti siihen. Purki vaan jotain omaa pahaa oloaan miettimättä seurauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä saat ja sinun täytyy irrottautua, vaikkei äitisi siihen sinua tukisikaan.
Niin täytyyyyy….. olisin sen vain tehnyt jo, jos siinä ei ois sitä puolustuskyvyttömälle lapselle aiheutettua haittaa, josta en tiedä, mitä se on, koska se aiheutettiin siis vielä aikana, jolloin en osannut erottaa itseäni tuosta henkilöstä. Ja siis kun pohja on luotu silloin, jatko on sen varassa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis saahan ihminen tietenkin olla sitä mieltä, että ei pidä siitä, jos teini nukkuu viikonloppuna pitkään, mutta mitäs, jos toinen on eri mieltä? Ehkä siinä oli jokin huoli syynä äitini mielipiteelle, mutta ei osannut puhua siitä. Joten mikä oikeutti satuttamaan ja syyllistämään omaa teiniä? Kun se terveysnäkökohta oli kuitenkin jotain, mistä ei osannut ainakaan mitään älykästä sanoa?
ApTuskin mikään oikeutti siihen. Purki vaan jotain omaa pahaa oloaan miettimättä seurauksia.
Niin. Ja nämä eivät ole selkeästikään jääneet kaivelemaan yhtään. Ei ikinä nähnyt sitä pahaa, mitä minä koin. Enkä mä tiennyt, ettei näe.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis saahan ihminen tietenkin olla sitä mieltä, että ei pidä siitä, jos teini nukkuu viikonloppuna pitkään, mutta mitäs, jos toinen on eri mieltä? Ehkä siinä oli jokin huoli syynä äitini mielipiteelle, mutta ei osannut puhua siitä. Joten mikä oikeutti satuttamaan ja syyllistämään omaa teiniä? Kun se terveysnäkökohta oli kuitenkin jotain, mistä ei osannut ainakaan mitään älykästä sanoa?
ApTuskin mikään oikeutti siihen. Purki vaan jotain omaa pahaa oloaan miettimättä seurauksia.
Niin. Ja nämä eivät ole selkeästikään jääneet kaivelemaan yhtään. Ei ikinä nähnyt sitä pahaa, mitä minä koin. Enkä mä tiennyt, ettei näe.
Ap
Sun äiti ei taida olla mitenkään erityisen tasapainoinen ihminen.
Minusta tilanteesi kuulostaa siltä, että sinun pitäisi käsitellä nuo asiat mielestä pyörimästä terapeutin, eikä äitisi kanssa. Aikuisen yksin elävän ihmisen ei ole pakko tehdä yhtään mitään. Ei hakea apua tai pyytää anteeksi, ei edes siivota omaa asuntoaan jos ei huvita. Toivon että joku päivä tulisi tilanne, että itse hyväksyt tapahtuneen, eikä se enää pyörisi kokoajan mielessä, vaikuttaisi niin paljoa omaan olemiseesi ja tekemiseesi tai tuntuisi niin sietämättömän pahalta.
Sellainen päivä voi oikeasti tulla, etkä tarvitse siihen anteeksipyyntöä äidiltäsi. Ja se päivä kun huomaat että nuo asiat ovat tapahtuneet ja elät hetkessä ja suunnittelet tulevaa on oikeasti ihana ja työn arvoinen. Kannattaa kuunnella ja lukea muiden kokemuksia vaikeasta lapsuudesta ja kuinka he ovat päässeet yli. Etsiä myös itselle sopiva terpaeutti. Miettiä rehellisesti kuinka paljon jaksat tällähetkellä olla tekemisissä äitisi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi, ei vanhemmalla ole oikeutta vaatia, että lapsi uskoo häntä ja hänen sairaita ajatuksiaan, kun ne ovat vahingollisia lapselle. Näin minun äitini kuitenkin teki. Ja sitten joku on vielä siitä huolissaan, ettei äitini ole tullut kuulluksi?
ApEn tarkoittanut sitä pahalla. Monesti ihmiset, jotka eivät pysty keskustelemaan asiallisesti kokevat, ettei heitä kuunnella tai oteta tosissaan ja silloin vielä enemmän raivoavat ja korottavat ääntään. Se oli se ajatus liittyen äitiisi.
Niin no voi olla, voi olla. On mullakin sitä samaa, eli suhteessa omiin lapsiini kokemus ihmisenä on olla merkitsemättä muille kuin ehkä isälleni ja hänen äidilleen. Heidätkin äitini löi lokaan. Heidän motiivinsa olivat että sietävät mua tietenkin koska ovat sukua. Kaikki muut kavahtaisivat mun samaa käytöstäni, he eivät, koska ovat itsekin ihmisinä muiden halveksimia. Ja jos mummilla nyt onkin jotain ystävättäriä, niin ne ovat vain rahan ja pintakiillon tai jonkun sellaisen epäaidon takia yhteyksissä.
Niin siis koska olen ihmisenä merkityksetön, hermostun jos tiedän, että minun pitää sanoa jotain, jonka vaatimisessa on järkeä, mutta vastapuoli ei siitä ilahdu.
En kykene ystävällisesti kommunikoimaan. Alan huutaa, kun toinen vastustelee.
Mutta en sen sijaan SYYTÄ sitä toista, kuten äitini sit syytti minua, vaan tiedän, että tein väärin. Sen tietäminen ei auta yhtään mitään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi, ei vanhemmalla ole oikeutta vaatia, että lapsi uskoo häntä ja hänen sairaita ajatuksiaan, kun ne ovat vahingollisia lapselle. Näin minun äitini kuitenkin teki. Ja sitten joku on vielä siitä huolissaan, ettei äitini ole tullut kuulluksi?
ApEn tarkoittanut sitä pahalla. Monesti ihmiset, jotka eivät pysty keskustelemaan asiallisesti kokevat, ettei heitä kuunnella tai oteta tosissaan ja silloin vielä enemmän raivoavat ja korottavat ääntään. Se oli se ajatus liittyen äitiisi.
Niin no voi olla, voi olla. On mullakin sitä samaa, eli suhteessa omiin lapsiini kokemus ihmisenä on olla merkitsemättä muille kuin ehkä isälleni ja hänen äidilleen. Heidätkin äitini löi lokaan. Heidän motiivinsa olivat että sietävät mua tietenkin koska ovat sukua. Kaikki muut kavahtaisivat mun samaa käytöstäni, he eivät, koska ovat itsekin ihmisinä muiden halveksimia. Ja jos mummilla nyt onkin jotain ystävättäriä, niin ne ovat vain rahan ja pintakiillon tai jonkun sellaisen epäaidon takia yhteyksissä.
Niin siis koska olen ihmisenä merkityksetön, hermostun jos tiedän, että minun pitää sanoa jotain, jonka vaatimisessa on järkeä, mutta vastapuoli ei siitä ilahdu.
En kykene ystävällisesti kommunikoimaan. Alan huutaa, kun toinen vastustelee.
Mutta en sen sijaan SYYTÄ sitä toista, kuten äitini sit syytti minua, vaan tiedän, että tein väärin. Sen tietäminen ei auta yhtään mitään.
Ap
Se olikin yksi tällainen tilanne, jossa perheterapeutti (pt) oli mukana ja hoksasi, että mulla on varmaan kiintymyssuhdetrauma. Hän sanoi, että oli aivan, kuin puhuva en olisi ollut minä. Oli aivan, kuin se olisi joku toinen. Se vihainen ja raivokas. No, daa. Miksi mä puhuisin omille lapsilleni vihaisesti vaikka tietäisinkin, että he eivät ilahdu jostain? Nyt oli kyse menosta sinne pt:lle…. lapsi ei ollut thrilled ja kun sanoin, että tulepas jo, veti liinat kiinni. En huutanut kotona, vaan vasta siellä terapiassa ja sielläkin lähinnä miehelle, joka ei auttanut minusta. Ja poika taas koki olevansa syypää mun vihaan. Ihan classic.
Ap
Itsellä aika, elämänkokemus, lukeminen ja muiden kuunteleminen on auttanut näkemään vuosien myötä monta asiaa eri näkökulmasta ja hyväksymään ne. Ja se tunne kun hyväksyy ja kääntää ne vaikudet voitoksi tai edes neutraaliksi kokemukseksi on ihana. Yhtäkkiä huomaat että ne samat tunteet, ajatukset ja muistot eivät enää nousekaan pintaan samoista ärsykkeistä, vaan olo on tyyni ja huomaa itse kasvaneensa henkisesti. Siihen kannattaa pyrkiä vaikka se vaatisi vuosia ja sitkeää terapiaa ja työtä.
Sinun pitää hoitaa itsesi kuntoon terapiassa. Tunnelukkoterapia on hyvä keino käydä lapsuudessa aiheutuneita vaurioita läpi. Käytät turhaan energiaa taistellessa äitiä vastaan. Häntä sinä et pysty muuttamaan. Jos ongelmat jatkuvat, lyö välit poikki tai ole mahdollisimman vähän tekemisissä. Sinä olet arvokas ja sinulla on oikeus oman näköiseen elämään, ilman että vatvot näitä menneitä päässäsi. Päästä irti.
Alue: Aihe vapaa
Millälailla äitini ei mielestäsi ole saanut tultua kuulluksi?
Ap