Lue keskustelun säännöt.
Pakko lopettaa treffailu kun ei itsetunto ja sydän kestä sitä enää
Ala todellakin ymmärtää ihmisiä jotka valitsevat ikuisen sinkkuuden, mieluummin kuin yrittäisi löytää jonkun. Siis tapauksessa jossa ihminen sinänsä voisi sen parisuhteen haluta, mutta ei pysty/halua sitä enää tavoitella.
Olen treffaillut miehiä nyt 2 vuotta. Ihan hirveästi jäänyt käteen vain pahaa mieltä. Selväksi on käynyt että mihinkään, ei MIHINKÄÄN voi enää luottaa. Ei miehen sanoihin, ei miehen taustaan, ei miehen tekoihin. Ei mihinkään. Vaikka kuinka koitat etsiä "green flagejä", antaa asioiden mennä omalla painollaan, olla itse umpirehellinen ja avoin alusta saakka.. ja vaikka mies vaikuttaisi siltä myös. Niin kaikki voi muuttua *PUFF* muutamissa tunneissa ja yhtäkkiä olet taas hylätty ja jätetty ja kaikki mitä on puhuttu tai tehty on täysin merkityksetöntä. En olisi ikinä uskonut että kumppanin etsiminen voi olla näin kamalaa ja vaikeaa!
Kommentit (1158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Saako olla utelias, minkä 'tyylinen' nainen olet? Virkanainen, taiteilija, boheemi, sporttinen, tms? Itselle kuulostaa hullulta, että 15 mieheen ei osu yhtään, joka valehtelisi merkittävästi. Oman kokemuksen mukaan suurempi osa valehtelee hyvin paljon, ikää ainakin vähän, sitten ei kerrota työelämästä, ei taustasta, kuittaillaan mahdollisimman vähäanaisesti aiemmat suhteet, ja nykyisetkin...Suurempi osa kuin puolet on sellaisia, jotka yrittävät vetää jotain roolia, että saisivat vähän aikaa jonkinlaisen kevytsuhteen.
Jotkut naisethan ovat niin oman psykologisien taitojensa vankeja, että mies valehtelee silloinkin, kun sanottu totuus ei sovi heidän kehittämäänsä tarinaan. Esimerkiksi usein kerron eronneeni ja kun kysytään eron syitä, kerron avoimesti tulleeni petetyksi. Jos naisella onkin tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei ole häntä kohtaan niin usein alkavat kysymykset, joista voi päätellä, että kykyäni sitoutua epäillään tai sitten epäillään sitä, voinko luottaa enää naiseen. Olen seurustellut eron jälkeen pari kertaa eikä kummallakaan kerralla ollut pienintäkään ongelmaa mun sitoutumisessa eikä luottamisessa naiseen. Kuitenkin joidenkin naisten on helpompi uskoa minun olevan valheellinen itsestäni kuin uskoa, että todellisuudessa en vain ole kiinnostunut juuri heistä kumppaninani.
Itselläni on myös tällaisia kokemuksia. Minullakin on joitain suhteita eroni jälkeen, ja eräs nainen syyllisti minua, että jotenkin johdin harhaan, ja hän yritti väkisin sitouttaa jo toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon. Yritin tutustua rauhassa ja katsoa, miten hyvin sovimme toisillemme jne. Eräs nainen puolestaan vaikutti hyvin kiinnostuneelta ennen ensitapaamistamme. Sitten nähtiin, ja hän jatkuvasti kyseli menneestä suhteestani ja kertoi omastaan ja omista traumoistaan sen käsittelyssä. Lopulta hän vielä totesi viestillä, ettei me taideta ihan olla samantyyppisiä ja vetosi vielä piirteisiin, joita nimenomaan olin jo profiilissani ja viesteissä etukäteen kertonut piirteikseni.
Eli jotkut haluavat naulita sitoutumisen välittömästi ja toiset taas eivät anna edes mahdollisuutta tutustua. Näyttää siltä, että naiset menevät lähinnä olettamuksien voimalla. Jos heidän omassa päässään kehittelemät olettamukset osuvat käytännössä kohdalleen, he ovat myytyjä. Jos ne eivät osu, niin mitään ei ole tehtävissä.
Haluatko avata tarkemmin mitä nainen siis ihan konkreettisesti teki, jos "yritti sitouttaa toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon"? Tarkoittaako tämä nyt esimerkiksi jotain sellaista, että halusi tietää tapailetko muita? Tai ylipäätään selvittää, oletko ihan tosissasi hänen suhteensa?
Itse etsin ainakin sellaista molemminpuolista välitöntä ihastumista, ja jos selviää että toinen vielä ensitapaamisemme jälkeen on epävarma minun suhteeni ja haluaa katsoa muitakin kortteja läpi (eli jatkaa tinderin selaamista ja muiden tapailua), se on heippa vaan sitten eikä tule ikävä. Ei voisi vähempää kiinnostaa olla mukana missään monen naisen ringissä yhtenä varavaihtoehtona, johon sitten tyydytään jos ei parempaa löydy. Ja tämän kyllä teen varsin hyvin heti alussa selväksi.
Niinpä. Kyllä mielestäni pitää voida elämästä irrottaa se x päivää, viikkoa tai kuukautta vain yhteen kerrallaan tutustumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40 + vuotias, enkä eläessäni ole ollut parisuhteessa. - Vika ja tai syy voi toki olla paljossa minussa itsessäni, koska vaikka vuosien saatossa olen ollut useimmillakin treffeillä eri naisten kanssa, niin totuus on, että en ole hirveästi jaksanut tai viitsinyt koskaan nähdä erityistä vaivaa saati työtä sen eteen, että löytäisin ja kohtaisin sen yhden ja erityisen.
Olen varmasti hieman sinisilmäisesti ja hölmönä uskonut ja luottanut siihen, että löydän ja kohtaan hänet, jos niin on tarkoitettu. Ellen, niin jatkan ja olen sinkkuna, kuten tähänkin asti. Yhä useammin huomaan kysyväni, mitä oikeastaan mentän, jos elän ja olen loppuikänikin sinkkuna. Olsiko se oikeasti niin kamalaa? - Kyllä olen kysynyt ja hakenut tähän kysymykseen vastausta aiemminkin; myös tältä forumilta.
Toisaalta en vieläkään ole luovuttanut vaan yritän pitää aistini auki; luottaen ja uskoen, että saattaisin ehkä vielä joskus löytää ja kohdata oman rakkaani. Koska olisihan se parisuhde joskus saada kokea ja tuntea. Ja jos tuntuisi vallan erityuseltä ja sanoinkuvaamattomalta, niin jatkaa yhdessä vaikka loppuikämme.
Sinkkuudessa on hyvät ja huonot puolensa ihan niin kuin parisuhde-elämässäkin. Jos on kovin romantikkoluonne, kyllä se yksin eläminen aika ankeaa on. Mutta ei sitä rakkautta niin vain saa kuin kaupan hyllyltä ja noissa deittisovelluksissa vain hajottaa itsensä.
Minäpäs olen liian romanttinen parisuhteeseen, mitäs siihen sanot? Ei naiset mitään romantiikkaa ja tunteiden leiskuntaa halua, ne haluavat miehen joka toteuttaa heidän arkeaan juuri sillä tavalla kuin he haluavat sitä toteuttaa. Mitä paremmin siitä suoriutuu, sitä vakaampi suhde. Se on ennen kaikkea työsuhde.
Vierailija kirjoitti:
M_41 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M_41 kirjoitti:
Tiedän ikävä kyllä, että moni mies, joka voi, ei useinkaan halua sitoutua helposti tai ei sitoudu ollenkaan. Vaikka kertoo etsivänsä parisuhdetta, ei halua kuin treffailla naisia, ja harrastaa irtoseksiä.
Tuolla aikaisemmin kirjoitti joku nainen, joka on tapaillut miehiä, jotka eivät kiinnostu, pelailevat tai menevät kaverizonelle, koska eivät saa seksiä.
Näin on.
Moni mies, etenkin sellainen, jolla on varaa valita, ei yksinkertaisesti jaksa kiinnostua naisesta, joka ei halua jo viimeistään viidensien treffien jälkeen seksiä.
Silloin mies alkaa roikuttamaan naista varalla, etsiessään muita naisia. Hän vastailee viesteihin satunnaisesti, ei viestittele juurikaan itse, koska on kiireinen esimerkiksi Tinderissä.
Saattaa vaivautua tapailemaan vielä silloin tällöin, lähinnä aikaa tappaakseen, ilman mitään varsinaista kiinnostusta. Tapailee naista kaverina, vaikka ei vaivaudu tätä naiselle edes kertomaan.
Sitten kun kiinnostavampi nainen on näköpiirissä (ja on mahdollisesti jo harrastanut tämän kanssa seksiä), mies yksinkertaisesti ghostaa tai parhaassa tapauksessa ilmoittaa tekstiviestillä, ettei halua tavata enää.
Ikävä kyllä - sinkkumiehet eivät parane vanhetessaan. Kunnolliset miehet löytävät parisuhteen tai eivät edes alun perin eroa pitkistä parisuhteistaan.
Näitä tosiaan on, ja vaikka heillä jossain vaiheessa olisi varaa valita, vanhetessaan muuttuvat hyvinkin surullisiksi tapauksiksi. Moni jää deittipalveluihin vuosiksi, eivät osaa lähteä ajoissa pois ja yhtäkkiä sitten joutuvat huomaamaan että sitä valinnanvaraa ei enää olekaan, menekki on ollut ja mennyt. Naiset tunnistavat heidät lopulta helposti, heissä on sellainen kulunut leima ja puheista kuulee että samat jutut on puhuttu sadat kerrat, ei ole mitään aitoa enää jäljellä, vain se sama ikuinen teatteri joka jatkuu jatkumistaan. Jokainen lause on kuin hiottu repliikki, jonka takana ei ole ketään. Sitten jossain vaiheessa tällainen mies rupsahtaa ja saanti vähenee entisestään ja silloinkin kun meinaisi saada, ei seksiin edes kykene. Silloin alkaa pieni paniikki iskeä kun huomaa että elämä on mennyt irtoseksin ja lyhyiden deittien parissa, lapsia ei enää saa eikä todennäköisesti naistakaan ainakaan rakkaussuhteeseen. Itseäkin ahdistaa katsoa miestä tuossa tilassa, ei käy kateeksi. Kovin hyviä lopputuloksia tuosta tilanteesta en montaa tiedä :/
Minä kyllä olen ns. hyviäkin lopputuloksia nähnyt.
Yleensä on vain kyse siitä, että mies haluaa vakiintua esimerkiksi täytettyään 30 vuotta, tai valmistuttuaan, tai vakinaistettuaan työsuhteensa tms. juuri silloisen kierroksessa olevan naisen kanssa.
Tämän jälkeen mies jaksaa olla esimerkiksi sen 5-7 vuotta kunnon avomies, aviomies ja lasten isä. Mutta sen jälkeen kun lapset kasvavat, saattavat miehen vanhat toimintamallit alkaa kiinnostaa aivan liikaa, ja seuraavan pikkulapsiperhekriisin jälkeen mies etsii salasuhteen ja kiinni jäätyään nostaa kytkintä.
Kyllä, yksi sarjadeittailijoiden alalaji ovat juuri nuo kytkintä nostaneet, jotka toisella kierroksella eivät enää uskalla tai halua sitoutua. Enkä syytä näitä miehiä, osa on oikeasti lähes traumatisoituneita aiemmista suhteistaan joista ovat joko lähteneet tai tulleet jätetyiksi. Mutta monesti he saattavat kuvitella että tarjontaa on ikuisesti, vaikka vuodet vierivät nopeasti heidänkin kohdallaan. Tuossa iässä harva nainenkaan suostuu enää olemaan kaiken varalla. Joillakin sitten se aika vaan ajaa ohi ennen kuin uskaltaa tai pystyy tekemään päätöstä valita joku ja jättäytyä pois deittimaailmasta ja sinne jäädään sitten.
Sitä kuule kun on tarpeeksi saanut nokilleen naisten kanssa, niin ei sitä enää haluakaan mitään pysyvää. Sitä tyytyy säheltämään lyhyissä seksisuhteissa sen aikaa kun erektio vielä pelaa. Sitten voi rauhoittua vanhuuteen ja omien harrastusten pariin kaikessa rauhassa. Onnekkaat ovat jossain välissä onnistuneet lisääntymään, jotta saa nähdä lasten elämää.
Suomalaiset miehet pitää rumista ja vaatimattomista naisista joista ei ole oikein mihinkään...
N24
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Saako olla utelias, minkä 'tyylinen' nainen olet? Virkanainen, taiteilija, boheemi, sporttinen, tms? Itselle kuulostaa hullulta, että 15 mieheen ei osu yhtään, joka valehtelisi merkittävästi. Oman kokemuksen mukaan suurempi osa valehtelee hyvin paljon, ikää ainakin vähän, sitten ei kerrota työelämästä, ei taustasta, kuittaillaan mahdollisimman vähäanaisesti aiemmat suhteet, ja nykyisetkin...Suurempi osa kuin puolet on sellaisia, jotka yrittävät vetää jotain roolia, että saisivat vähän aikaa jonkinlaisen kevytsuhteen.
Jotkut naisethan ovat niin oman psykologisien taitojensa vankeja, että mies valehtelee silloinkin, kun sanottu totuus ei sovi heidän kehittämäänsä tarinaan. Esimerkiksi usein kerron eronneeni ja kun kysytään eron syitä, kerron avoimesti tulleeni petetyksi. Jos naisella onkin tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei ole häntä kohtaan niin usein alkavat kysymykset, joista voi päätellä, että kykyäni sitoutua epäillään tai sitten epäillään sitä, voinko luottaa enää naiseen. Olen seurustellut eron jälkeen pari kertaa eikä kummallakaan kerralla ollut pienintäkään ongelmaa mun sitoutumisessa eikä luottamisessa naiseen. Kuitenkin joidenkin naisten on helpompi uskoa minun olevan valheellinen itsestäni kuin uskoa, että todellisuudessa en vain ole kiinnostunut juuri heistä kumppaninani.
Itselläni on myös tällaisia kokemuksia. Minullakin on joitain suhteita eroni jälkeen, ja eräs nainen syyllisti minua, että jotenkin johdin harhaan, ja hän yritti väkisin sitouttaa jo toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon. Yritin tutustua rauhassa ja katsoa, miten hyvin sovimme toisillemme jne. Eräs nainen puolestaan vaikutti hyvin kiinnostuneelta ennen ensitapaamistamme. Sitten nähtiin, ja hän jatkuvasti kyseli menneestä suhteestani ja kertoi omastaan ja omista traumoistaan sen käsittelyssä. Lopulta hän vielä totesi viestillä, ettei me taideta ihan olla samantyyppisiä ja vetosi vielä piirteisiin, joita nimenomaan olin jo profiilissani ja viesteissä etukäteen kertonut piirteikseni.
Eli jotkut haluavat naulita sitoutumisen välittömästi ja toiset taas eivät anna edes mahdollisuutta tutustua. Näyttää siltä, että naiset menevät lähinnä olettamuksien voimalla. Jos heidän omassa päässään kehittelemät olettamukset osuvat käytännössä kohdalleen, he ovat myytyjä. Jos ne eivät osu, niin mitään ei ole tehtävissä.
Haluatko avata tarkemmin mitä nainen siis ihan konkreettisesti teki, jos "yritti sitouttaa toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon"? Tarkoittaako tämä nyt esimerkiksi jotain sellaista, että halusi tietää tapailetko muita? Tai ylipäätään selvittää, oletko ihan tosissasi hänen suhteensa?
Itse etsin ainakin sellaista molemminpuolista välitöntä ihastumista, ja jos selviää että toinen vielä ensitapaamisemme jälkeen on epävarma minun suhteeni ja haluaa katsoa muitakin kortteja läpi (eli jatkaa tinderin selaamista ja muiden tapailua), se on heippa vaan sitten eikä tule ikävä. Ei voisi vähempää kiinnostaa olla mukana missään monen naisen ringissä yhtenä varavaihtoehtona, johon sitten tyydytään jos ei parempaa löydy. Ja tämän kyllä teen varsin hyvin heti alussa selväksi.
Niinpä. Kyllä mielestäni pitää voida elämästä irrottaa se x päivää, viikkoa tai kuukautta vain yhteen kerrallaan tutustumiseen.
Mutta katsos kun just silloin sinne tinderiin saattaa ilmaantua just se täydellinen match. Ei voi ottaa riskiä että missaisi sen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Saako olla utelias, minkä 'tyylinen' nainen olet? Virkanainen, taiteilija, boheemi, sporttinen, tms? Itselle kuulostaa hullulta, että 15 mieheen ei osu yhtään, joka valehtelisi merkittävästi. Oman kokemuksen mukaan suurempi osa valehtelee hyvin paljon, ikää ainakin vähän, sitten ei kerrota työelämästä, ei taustasta, kuittaillaan mahdollisimman vähäanaisesti aiemmat suhteet, ja nykyisetkin...Suurempi osa kuin puolet on sellaisia, jotka yrittävät vetää jotain roolia, että saisivat vähän aikaa jonkinlaisen kevytsuhteen.
Jotkut naisethan ovat niin oman psykologisien taitojensa vankeja, että mies valehtelee silloinkin, kun sanottu totuus ei sovi heidän kehittämäänsä tarinaan. Esimerkiksi usein kerron eronneeni ja kun kysytään eron syitä, kerron avoimesti tulleeni petetyksi. Jos naisella onkin tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei ole häntä kohtaan niin usein alkavat kysymykset, joista voi päätellä, että kykyäni sitoutua epäillään tai sitten epäillään sitä, voinko luottaa enää naiseen. Olen seurustellut eron jälkeen pari kertaa eikä kummallakaan kerralla ollut pienintäkään ongelmaa mun sitoutumisessa eikä luottamisessa naiseen. Kuitenkin joidenkin naisten on helpompi uskoa minun olevan valheellinen itsestäni kuin uskoa, että todellisuudessa en vain ole kiinnostunut juuri heistä kumppaninani.
Itselläni on myös tällaisia kokemuksia. Minullakin on joitain suhteita eroni jälkeen, ja eräs nainen syyllisti minua, että jotenkin johdin harhaan, ja hän yritti väkisin sitouttaa jo toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon. Yritin tutustua rauhassa ja katsoa, miten hyvin sovimme toisillemme jne. Eräs nainen puolestaan vaikutti hyvin kiinnostuneelta ennen ensitapaamistamme. Sitten nähtiin, ja hän jatkuvasti kyseli menneestä suhteestani ja kertoi omastaan ja omista traumoistaan sen käsittelyssä. Lopulta hän vielä totesi viestillä, ettei me taideta ihan olla samantyyppisiä ja vetosi vielä piirteisiin, joita nimenomaan olin jo profiilissani ja viesteissä etukäteen kertonut piirteikseni.
Eli jotkut haluavat naulita sitoutumisen välittömästi ja toiset taas eivät anna edes mahdollisuutta tutustua. Näyttää siltä, että naiset menevät lähinnä olettamuksien voimalla. Jos heidän omassa päässään kehittelemät olettamukset osuvat käytännössä kohdalleen, he ovat myytyjä. Jos ne eivät osu, niin mitään ei ole tehtävissä.
Haluatko avata tarkemmin mitä nainen siis ihan konkreettisesti teki, jos "yritti sitouttaa toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon"? Tarkoittaako tämä nyt esimerkiksi jotain sellaista, että halusi tietää tapailetko muita? Tai ylipäätään selvittää, oletko ihan tosissasi hänen suhteensa?
Itse etsin ainakin sellaista molemminpuolista välitöntä ihastumista, ja jos selviää että toinen vielä ensitapaamisemme jälkeen on epävarma minun suhteeni ja haluaa katsoa muitakin kortteja läpi (eli jatkaa tinderin selaamista ja muiden tapailua), se on heippa vaan sitten eikä tule ikävä. Ei voisi vähempää kiinnostaa olla mukana missään monen naisen ringissä yhtenä varavaihtoehtona, johon sitten tyydytään jos ei parempaa löydy. Ja tämän kyllä teen varsin hyvin heti alussa selväksi.
Ei ollut kyse todellakaan siitä, ettenkö tapailisi vain häntä. Sanoin, että tapailen vain yhtä kerrallaan, ja ihan tosissani yritän löytää suhteen. Se oli outoa "painostusta", eikä hän tainnut olla ihan normaali, kun muunkinlaisia olen tavannut onneksi. Nämä kokemukseni vain kertovat ainakin itselleni, että ihmiset on todella erilaisia ja eri tilanteissa. Koskaan ei voi etukäteen tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40 + vuotias, enkä eläessäni ole ollut parisuhteessa. - Vika ja tai syy voi toki olla paljossa minussa itsessäni, koska vaikka vuosien saatossa olen ollut useimmillakin treffeillä eri naisten kanssa, niin totuus on, että en ole hirveästi jaksanut tai viitsinyt koskaan nähdä erityistä vaivaa saati työtä sen eteen, että löytäisin ja kohtaisin sen yhden ja erityisen.
Olen varmasti hieman sinisilmäisesti ja hölmönä uskonut ja luottanut siihen, että löydän ja kohtaan hänet, jos niin on tarkoitettu. Ellen, niin jatkan ja olen sinkkuna, kuten tähänkin asti. Yhä useammin huomaan kysyväni, mitä oikeastaan mentän, jos elän ja olen loppuikänikin sinkkuna. Olsiko se oikeasti niin kamalaa? - Kyllä olen kysynyt ja hakenut tähän kysymykseen vastausta aiemminkin; myös tältä forumilta.
Toisaalta en vieläkään ole luovuttanut vaan yritän pitää aistini auki; luottaen ja uskoen, että saattaisin ehkä vielä joskus löytää ja kohdata oman rakkaani. Koska olisihan se parisuhde joskus saada kokea ja tuntea. Ja jos tuntuisi vallan erityuseltä ja sanoinkuvaamattomalta, niin jatkaa yhdessä vaikka loppuikämme.
Sinkkuudessa on hyvät ja huonot puolensa ihan niin kuin parisuhde-elämässäkin. Jos on kovin romantikkoluonne, kyllä se yksin eläminen aika ankeaa on. Mutta ei sitä rakkautta niin vain saa kuin kaupan hyllyltä ja noissa deittisovelluksissa vain hajottaa itsensä.
Minäpäs olen liian romanttinen parisuhteeseen, mitäs siihen sanot? Ei naiset mitään romantiikkaa ja tunteiden leiskuntaa halua, ne haluavat miehen joka toteuttaa heidän arkeaan juuri sillä tavalla kuin he haluavat sitä toteuttaa. Mitä paremmin siitä suoriutuu, sitä vakaampi suhde. Se on ennen kaikkea työsuhde.
Kyllä jotkut heistä haluaa romantiikkaakin, mutta tuosta arjesta (ja sen ulkopuoleltakin) olen täysin samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Saako olla utelias, minkä 'tyylinen' nainen olet? Virkanainen, taiteilija, boheemi, sporttinen, tms? Itselle kuulostaa hullulta, että 15 mieheen ei osu yhtään, joka valehtelisi merkittävästi. Oman kokemuksen mukaan suurempi osa valehtelee hyvin paljon, ikää ainakin vähän, sitten ei kerrota työelämästä, ei taustasta, kuittaillaan mahdollisimman vähäanaisesti aiemmat suhteet, ja nykyisetkin...Suurempi osa kuin puolet on sellaisia, jotka yrittävät vetää jotain roolia, että saisivat vähän aikaa jonkinlaisen kevytsuhteen.
Jotkut naisethan ovat niin oman psykologisien taitojensa vankeja, että mies valehtelee silloinkin, kun sanottu totuus ei sovi heidän kehittämäänsä tarinaan. Esimerkiksi usein kerron eronneeni ja kun kysytään eron syitä, kerron avoimesti tulleeni petetyksi. Jos naisella onkin tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei ole häntä kohtaan niin usein alkavat kysymykset, joista voi päätellä, että kykyäni sitoutua epäillään tai sitten epäillään sitä, voinko luottaa enää naiseen. Olen seurustellut eron jälkeen pari kertaa eikä kummallakaan kerralla ollut pienintäkään ongelmaa mun sitoutumisessa eikä luottamisessa naiseen. Kuitenkin joidenkin naisten on helpompi uskoa minun olevan valheellinen itsestäni kuin uskoa, että todellisuudessa en vain ole kiinnostunut juuri heistä kumppaninani.
Itselläni on myös tällaisia kokemuksia. Minullakin on joitain suhteita eroni jälkeen, ja eräs nainen syyllisti minua, että jotenkin johdin harhaan, ja hän yritti väkisin sitouttaa jo toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon. Yritin tutustua rauhassa ja katsoa, miten hyvin sovimme toisillemme jne. Eräs nainen puolestaan vaikutti hyvin kiinnostuneelta ennen ensitapaamistamme. Sitten nähtiin, ja hän jatkuvasti kyseli menneestä suhteestani ja kertoi omastaan ja omista traumoistaan sen käsittelyssä. Lopulta hän vielä totesi viestillä, ettei me taideta ihan olla samantyyppisiä ja vetosi vielä piirteisiin, joita nimenomaan olin jo profiilissani ja viesteissä etukäteen kertonut piirteikseni.
Eli jotkut haluavat naulita sitoutumisen välittömästi ja toiset taas eivät anna edes mahdollisuutta tutustua. Näyttää siltä, että naiset menevät lähinnä olettamuksien voimalla. Jos heidän omassa päässään kehittelemät olettamukset osuvat käytännössä kohdalleen, he ovat myytyjä. Jos ne eivät osu, niin mitään ei ole tehtävissä.
Haluatko avata tarkemmin mitä nainen siis ihan konkreettisesti teki, jos "yritti sitouttaa toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon"? Tarkoittaako tämä nyt esimerkiksi jotain sellaista, että halusi tietää tapailetko muita? Tai ylipäätään selvittää, oletko ihan tosissasi hänen suhteensa?
Itse etsin ainakin sellaista molemminpuolista välitöntä ihastumista, ja jos selviää että toinen vielä ensitapaamisemme jälkeen on epävarma minun suhteeni ja haluaa katsoa muitakin kortteja läpi (eli jatkaa tinderin selaamista ja muiden tapailua), se on heippa vaan sitten eikä tule ikävä. Ei voisi vähempää kiinnostaa olla mukana missään monen naisen ringissä yhtenä varavaihtoehtona, johon sitten tyydytään jos ei parempaa löydy. Ja tämän kyllä teen varsin hyvin heti alussa selväksi.
Ei ollut kyse todellakaan siitä, ettenkö tapailisi vain häntä. Sanoin, että tapailen vain yhtä kerrallaan, ja ihan tosissani yritän löytää suhteen. Se oli outoa "painostusta", eikä hän tainnut olla ihan normaali, kun muunkinlaisia olen tavannut onneksi. Nämä kokemukseni vain kertovat ainakin itselleni, että ihmiset on todella erilaisia ja eri tilanteissa. Koskaan ei voi etukäteen tietää.
Tuo ei selventänyt yhtään. Mihin hän sitten yritti painostaa? Naimisiin heti toisella tapaamisella? Lasten hankintaan?
Vai kenties siihen, että tapaisitte useammin kuin kerran kuukaudessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syy siihen, miksi (etenkin nuoret) miehet kyllästyvät helposti naisiin ja naisen tapailuun, saattaa olla jatkuva p*rnon kulutus.
Jos alkava tapailu ei johda pian seksiin, mies kyllästyy, ja katselee naista niin kuin p*rnonkatselija katselisi romanttista komediaa - kyllästyneenä odottamaan olematonta actionia.
Jos tapailu on johtanut seksiin, mies on saattanut kiinnostua, hyvässä tapauksessa joksikin aikaa. Mutta suhteen edetessä (naisen mielestä) mies alkaa päin vastoin kyllästymään, koska haluaisi enemmän, monipuolisempaa, kinkympää ja ennen kaikkea kerta kerralta enemmän tyydyttävää seksiä.
Minun on vaikeuksia löytää syytä sille, miksi itse päädyn tai olen päässyt parhaimmassakin tapauksessa naisen ystäväksi tai kaveriksi en parisuhteeseen hänen kanssaan. en ole, enkä ole ollut valmis yhdenkään naisen kanssa seksisuhteeseen.
En itse ole ollut halukas ja valmis harrastamaan seksiä naisen kanssa kuin aikaisintaan useammantapaamis / treffailu kerran jälkeen. - Jolloin on ollut jo useimmiten liian myöhästä. Nainen on ennättänyt kertomaan, että haluaisi jatkaa kanssani jatkossa vain kavreina tai ystävänä.
Tai vaikka olisin itse ollut aikaisemmin halunnut harrastaa seksiä, niin olen antanut tilanteen edetä omalla painollaan. En ole osannut itse johdatella tai viedä tilannetta sen suuntaisesti, että olisimme päätyneet harrastamaan seksiä yhdessä. - Vastaavasti nainen ei ole toiminut "johdattajana".
Saati, että seksiin oltaisiin edetty, niin kuin minusta parhaimmassa tapauksessa; vastavuorosiesti ja luontevasti niin, että molemmilla on siihen halu ja tahto ja siihen oltaisiin edetty, jhotenkin luontevasti kuin maagisen taian ohjaamana.
En ole kohdannut kertaakaan naista joka olisi "johdatellut/tehnyt aloitetta", olisin vieläkin neitsyt jos en olisi aloitteita tehnyt. Naisilla on tapana jättää se seksuaalisuuden aloittaminen täysin miehen tehtäväksi. Jos haluat seksiä miehenä, sinun on tehtävä aloite tai olet friend zonella, suomalainen nainen ei tee aloitetta juuri ikinä.
Pidemmässä suhteessa nainen saattaa aloitteen tehdä joinain merkkipäivinä, that's it, tutustumis vaiheessa ei juuri koskaan. Ehkä kovassa humalassa se saattaa tapahtua, ja silloinkin miestä saatetaan syytetään raiskauksesta/hyväksikäytöstä koska nainen ei muista että itse teki niin.
Kaikki nämä vuosikymmenien kokemuksesta. Kannattaa takoa kun rauta on vielä kuumaa, tai se jäähtyy täysin.
Minulla on omilta vuosikymmeniltäni vähän toisenlaisia kokemuksia.
OK, naiset eivät tee aloitteita ihan samanlaisella intensiteetillä kuin miehet, jotka tokaisevat "lähetääx panee" tai tunkevat kättä housuihin kysymättä.
Tästä huolimatta naiset ovat tehneet minulle sekä verbaalisia että fyysisiä aloitteita. Sekä nuorena että vähän vanhempana.
Kukaan ei ole tarttunut dickiin kiinni kysymättä, mutta esimerkiksi baarissa takapuolta on kourittu, väkisin suudeltu, työnnetty kieltä korvaan, vedetty viereen istumaan ja kosketeltu.
Sanallisia aloitteita on myös tehty. Baarissa on kysytty "lähdetkö mun luo", "lähdetkö mun kanssani hotellille jatkoille", "mulla on avoin suhde mun miehen kanssa, ja haluaisin tänä iltana kokeilla toista miestä".
Pitemmässä parisuhteessa ollessani vaimo tekee ehkä 2/3 aloitteista, useammin verbaalisesti, mutta myös fyysisesti.
Kyllä minunkin naiseni ovat olleet hyvin aktiivisia seksin aloittamiseen. Vähintään vinkkaavat jotenkin sanattomasti. Jos saunan jälkeen sohvalla nainen on kylpytakissa niin että pillu näkyy suoraan sinulle, se ei ole vahinko. Tällaisia olen oppinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Hmm. Minusta (miehstä) varsin tasapainosien oloinen kirjoitus. Sitä toisinaan olen sanotaanko ennakolta miettinyt, että pajonkohan olisi "kohtuullisen pitkään kirjoittelu". - Ei tähän varmasti ole yhtä oikeaa tuskin väärääkään vastausta. - Ajan takaa. että kenties on hyvä kirjoitella ensin, ennen treffeille syöksymistä, jos on kumppanin hakupaikaksi nettitreffipalvelimen valinnut. - Toki voin sanoa, että ehkä näin sanon itsepuollustuksekseni, koska tällä hetkellä asun sen verran syrjässä, että en usko, että lähiseudulta löytyis ketään jonka kanssa treffein sopiminen "heti" olisi todennäkösitä ja en haluaisin välittömästo pettyä. - Luullopstimpa tylsältä.
Mutta joo. On hyvä kirjoitella mutta toisaalta aatteluttaa myös, että jos kirjoittelee niin kuyinka noprasti ja helposti oma alitajunta alkaa muodostaa toisesta mielikuvaa, joka vastaa enemmän tai vähemmä todellisuutta.
Oma lukunsa on tietysti he, jotka tietosuesti yrittävät sumuttaa ja valehtelevat. Mutta on myös niin, että iminen on aina enemmän kuin osiensa summa. Ja kolmanneksi eri ihmiset antavat asioille erilaisia merkitys-sisältöjä.
Mieleeni palaa vuosien takainen ensitreffit alttarilla pari, joista molemmat on saattaneet kertoa harratavansa säännöllisest ja jopa aktiivisesti liikuntaa. Silti varmasti toiselle oli järkytys huomata, että hänen kumppanikseen valikoitunut (mies) oli niin ihastunut ja rakastunut polkupyöräänsä ja omaan elämäntapaansa, että aika monelle -tuskin olin ainoa- jolle syntyi mileikuva, että yhteinen parisuhde olisi hänen arvomaailmassaan vasta hänen polkupyörän ja elämäntapansa (ääri kurinalaisen urheilemisen) jälkeen. - Eikä ollut kovin yllättää, että naisella yhteinen parisuhde oli arvoasteikolla, arvoasteikolla "vähän" eri tasolla.
Pitkään (minun tapauksessani joitain viikkoja tai kuukausia) kirjoittelussa on kyllä puolensa ja puolensa. Itse ajattelen niin, että huijarit ym. eivät sitä jaksa harrastaa vaan etsivät helpompaa reittiä edetä. Kirjoitellessa on myös vaikea pitää yllä kovin isoja valheita.
Toisaalta kirjoitellessa tosiaan voi alkaa muodostaa liian vahvaa mielikuvaa ja muutaman kerran minullekin kävi niin, että kirjoittaessa olin ollut jo vähän ihastunut, mutta livenä tavatessa toinen ei tuntunutkaan enää yhtä kiinnostavalta. Kirjoittaminen myös vie aikaa, ja jonkun mielestä voi olla helpompi karsia ne huijarit tapaamalla nopeasti livenä. Mikä kenellekin sopii, minulle kuitenkaan jatkuvat nopeat treffit eivät sopisi koska silloin pakostakin tulisi niin paljon huonoja treffejä että se alkaisi syödä luottamusta ja touhun mielekkyyttä. Kirjoitellessa ainakaan minulla ei mene niin "ihon alle" jos juttu lopahtaakin.
Minä olen joutunut toteamaan, että ei mitään pitkiä kirjoitteluita joissa poraudutaan syvälle toisen sieluun. Nyt on jo pari kertaa ollut kirjoitteluvaiheessa niin uskomatonta yhteyden tunnetta ja alkanut tulla jo tunteitakin peliin molemmin puolin, ihan kuin omalle rakkaalle kirjoittelisi vaikkei olla edes tavattu. Ollaan ehkä soiteltukin ja juteltu tuntikausia. Sitten kun lopulta tavataan, niin nainen ei lämpenekään fyysiselle olemukselleni jostain syystä, vaikka kuvat on nähty etukäteen ja pituuskin näkyy profiilissa. Tulee aika pahasti näpeille henkisesti noista.
Eli jos en mitään muuta ole oppinut, niin sen että kaikki se kirjoittelu ei merkkaa paskaakaan, siihen ei kannata luottaa koska livenä se kaikki tulee romahtaen alas. Nopeasti vaan katsomaan että miellyttääkö se toisen läsnäolo vai ei.
Totta kai se lirkutus merkkaa, jos olet komea.
Lirkutus? Jos olisin komea, niin varmaan tulisi toisetkin treffit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Saako olla utelias, minkä 'tyylinen' nainen olet? Virkanainen, taiteilija, boheemi, sporttinen, tms? Itselle kuulostaa hullulta, että 15 mieheen ei osu yhtään, joka valehtelisi merkittävästi. Oman kokemuksen mukaan suurempi osa valehtelee hyvin paljon, ikää ainakin vähän, sitten ei kerrota työelämästä, ei taustasta, kuittaillaan mahdollisimman vähäanaisesti aiemmat suhteet, ja nykyisetkin...Suurempi osa kuin puolet on sellaisia, jotka yrittävät vetää jotain roolia, että saisivat vähän aikaa jonkinlaisen kevytsuhteen.
Jotkut naisethan ovat niin oman psykologisien taitojensa vankeja, että mies valehtelee silloinkin, kun sanottu totuus ei sovi heidän kehittämäänsä tarinaan. Esimerkiksi usein kerron eronneeni ja kun kysytään eron syitä, kerron avoimesti tulleeni petetyksi. Jos naisella onkin tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei ole häntä kohtaan niin usein alkavat kysymykset, joista voi päätellä, että kykyäni sitoutua epäillään tai sitten epäillään sitä, voinko luottaa enää naiseen. Olen seurustellut eron jälkeen pari kertaa eikä kummallakaan kerralla ollut pienintäkään ongelmaa mun sitoutumisessa eikä luottamisessa naiseen. Kuitenkin joidenkin naisten on helpompi uskoa minun olevan valheellinen itsestäni kuin uskoa, että todellisuudessa en vain ole kiinnostunut juuri heistä kumppaninani.
Itselläni on myös tällaisia kokemuksia. Minullakin on joitain suhteita eroni jälkeen, ja eräs nainen syyllisti minua, että jotenkin johdin harhaan, ja hän yritti väkisin sitouttaa jo toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon. Yritin tutustua rauhassa ja katsoa, miten hyvin sovimme toisillemme jne. Eräs nainen puolestaan vaikutti hyvin kiinnostuneelta ennen ensitapaamistamme. Sitten nähtiin, ja hän jatkuvasti kyseli menneestä suhteestani ja kertoi omastaan ja omista traumoistaan sen käsittelyssä. Lopulta hän vielä totesi viestillä, ettei me taideta ihan olla samantyyppisiä ja vetosi vielä piirteisiin, joita nimenomaan olin jo profiilissani ja viesteissä etukäteen kertonut piirteikseni.
Eli jotkut haluavat naulita sitoutumisen välittömästi ja toiset taas eivät anna edes mahdollisuutta tutustua. Näyttää siltä, että naiset menevät lähinnä olettamuksien voimalla. Jos heidän omassa päässään kehittelemät olettamukset osuvat käytännössä kohdalleen, he ovat myytyjä. Jos ne eivät osu, niin mitään ei ole tehtävissä.
Haluatko avata tarkemmin mitä nainen siis ihan konkreettisesti teki, jos "yritti sitouttaa toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon"? Tarkoittaako tämä nyt esimerkiksi jotain sellaista, että halusi tietää tapailetko muita? Tai ylipäätään selvittää, oletko ihan tosissasi hänen suhteensa?
Itse etsin ainakin sellaista molemminpuolista välitöntä ihastumista, ja jos selviää että toinen vielä ensitapaamisemme jälkeen on epävarma minun suhteeni ja haluaa katsoa muitakin kortteja läpi (eli jatkaa tinderin selaamista ja muiden tapailua), se on heippa vaan sitten eikä tule ikävä. Ei voisi vähempää kiinnostaa olla mukana missään monen naisen ringissä yhtenä varavaihtoehtona, johon sitten tyydytään jos ei parempaa löydy. Ja tämän kyllä teen varsin hyvin heti alussa selväksi.
Ei ollut kyse todellakaan siitä, ettenkö tapailisi vain häntä. Sanoin, että tapailen vain yhtä kerrallaan, ja ihan tosissani yritän löytää suhteen. Se oli outoa "painostusta", eikä hän tainnut olla ihan normaali, kun muunkinlaisia olen tavannut onneksi. Nämä kokemukseni vain kertovat ainakin itselleni, että ihmiset on todella erilaisia ja eri tilanteissa. Koskaan ei voi etukäteen tietää.
Tuo ei selventänyt yhtään. Mihin hän sitten yritti painostaa? Naimisiin heti toisella tapaamisella? Lasten hankintaan?
Vai kenties siihen, että tapaisitte useammin kuin kerran kuukaudessa?
Ei minun tarvitse sinulle kertoa, miten hän painosti. Enemmän minua oikeastaan ärsytti se toinen mainitsemani nainen, joka ei edes yrittänyt tutustua, eikä suoraan saanut sanottua, ettei edes kiinnosta, mutta sekin on fine. Ihmiset on erilaisia. Jopa niin erilaisia, ettei koskaan voi tietää, mitä hommasta tulee, ja useimmitenhan monilla ei tule yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Saako olla utelias, minkä 'tyylinen' nainen olet? Virkanainen, taiteilija, boheemi, sporttinen, tms? Itselle kuulostaa hullulta, että 15 mieheen ei osu yhtään, joka valehtelisi merkittävästi. Oman kokemuksen mukaan suurempi osa valehtelee hyvin paljon, ikää ainakin vähän, sitten ei kerrota työelämästä, ei taustasta, kuittaillaan mahdollisimman vähäanaisesti aiemmat suhteet, ja nykyisetkin...Suurempi osa kuin puolet on sellaisia, jotka yrittävät vetää jotain roolia, että saisivat vähän aikaa jonkinlaisen kevytsuhteen.
Jotkut naisethan ovat niin oman psykologisien taitojensa vankeja, että mies valehtelee silloinkin, kun sanottu totuus ei sovi heidän kehittämäänsä tarinaan. Esimerkiksi usein kerron eronneeni ja kun kysytään eron syitä, kerron avoimesti tulleeni petetyksi. Jos naisella onkin tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei ole häntä kohtaan niin usein alkavat kysymykset, joista voi päätellä, että kykyäni sitoutua epäillään tai sitten epäillään sitä, voinko luottaa enää naiseen. Olen seurustellut eron jälkeen pari kertaa eikä kummallakaan kerralla ollut pienintäkään ongelmaa mun sitoutumisessa eikä luottamisessa naiseen. Kuitenkin joidenkin naisten on helpompi uskoa minun olevan valheellinen itsestäni kuin uskoa, että todellisuudessa en vain ole kiinnostunut juuri heistä kumppaninani.
Itselläni on myös tällaisia kokemuksia. Minullakin on joitain suhteita eroni jälkeen, ja eräs nainen syyllisti minua, että jotenkin johdin harhaan, ja hän yritti väkisin sitouttaa jo toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon. Yritin tutustua rauhassa ja katsoa, miten hyvin sovimme toisillemme jne. Eräs nainen puolestaan vaikutti hyvin kiinnostuneelta ennen ensitapaamistamme. Sitten nähtiin, ja hän jatkuvasti kyseli menneestä suhteestani ja kertoi omastaan ja omista traumoistaan sen käsittelyssä. Lopulta hän vielä totesi viestillä, ettei me taideta ihan olla samantyyppisiä ja vetosi vielä piirteisiin, joita nimenomaan olin jo profiilissani ja viesteissä etukäteen kertonut piirteikseni.
Eli jotkut haluavat naulita sitoutumisen välittömästi ja toiset taas eivät anna edes mahdollisuutta tutustua. Näyttää siltä, että naiset menevät lähinnä olettamuksien voimalla. Jos heidän omassa päässään kehittelemät olettamukset osuvat käytännössä kohdalleen, he ovat myytyjä. Jos ne eivät osu, niin mitään ei ole tehtävissä.
Haluatko avata tarkemmin mitä nainen siis ihan konkreettisesti teki, jos "yritti sitouttaa toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon"? Tarkoittaako tämä nyt esimerkiksi jotain sellaista, että halusi tietää tapailetko muita? Tai ylipäätään selvittää, oletko ihan tosissasi hänen suhteensa?
Itse etsin ainakin sellaista molemminpuolista välitöntä ihastumista, ja jos selviää että toinen vielä ensitapaamisemme jälkeen on epävarma minun suhteeni ja haluaa katsoa muitakin kortteja läpi (eli jatkaa tinderin selaamista ja muiden tapailua), se on heippa vaan sitten eikä tule ikävä. Ei voisi vähempää kiinnostaa olla mukana missään monen naisen ringissä yhtenä varavaihtoehtona, johon sitten tyydytään jos ei parempaa löydy. Ja tämän kyllä teen varsin hyvin heti alussa selväksi.
Ei ollut kyse todellakaan siitä, ettenkö tapailisi vain häntä. Sanoin, että tapailen vain yhtä kerrallaan, ja ihan tosissani yritän löytää suhteen. Se oli outoa "painostusta", eikä hän tainnut olla ihan normaali, kun muunkinlaisia olen tavannut onneksi. Nämä kokemukseni vain kertovat ainakin itselleni, että ihmiset on todella erilaisia ja eri tilanteissa. Koskaan ei voi etukäteen tietää.
Tuo ei selventänyt yhtään. Mihin hän sitten yritti painostaa? Naimisiin heti toisella tapaamisella? Lasten hankintaan?
Vai kenties siihen, että tapaisitte useammin kuin kerran kuukaudessa?
Ei minun tarvitse sinulle kertoa, miten hän painosti. Enemmän minua oikeastaan ärsytti se toinen mainitsemani nainen, joka ei edes yrittänyt tutustua, eikä suoraan saanut sanottua, ettei edes kiinnosta, mutta sekin on fine. Ihmiset on erilaisia. Jopa niin erilaisia, ettei koskaan voi tietää, mitä hommasta tulee, ja useimmitenhan monilla ei tule yhtään mitään.
Selvä. Tästä päättelen ettei oikeasti painostanut mitenkään, mutta koit sen sellaisena koska et ollut itse hänestä kiinnostunut. Jos joku toinen - kiinnostavampi - olisi ollut hänen paikallaan, sama käytös olisi ollut täysin ok.
Ja tuo toinen taas harmitti sinua enemmän siksi, että hänestä olisit itse ollut kiinnostunut, mutta hän ei ollutkaan sinusta. Tyhmähän sellainen on joka alkaa tutustumaan, jos heti ensitapaamisella tietää ettei siitä mitään tulisi. Vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Saako olla utelias, minkä 'tyylinen' nainen olet? Virkanainen, taiteilija, boheemi, sporttinen, tms? Itselle kuulostaa hullulta, että 15 mieheen ei osu yhtään, joka valehtelisi merkittävästi. Oman kokemuksen mukaan suurempi osa valehtelee hyvin paljon, ikää ainakin vähän, sitten ei kerrota työelämästä, ei taustasta, kuittaillaan mahdollisimman vähäanaisesti aiemmat suhteet, ja nykyisetkin...Suurempi osa kuin puolet on sellaisia, jotka yrittävät vetää jotain roolia, että saisivat vähän aikaa jonkinlaisen kevytsuhteen.
Jotkut naisethan ovat niin oman psykologisien taitojensa vankeja, että mies valehtelee silloinkin, kun sanottu totuus ei sovi heidän kehittämäänsä tarinaan. Esimerkiksi usein kerron eronneeni ja kun kysytään eron syitä, kerron avoimesti tulleeni petetyksi. Jos naisella onkin tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei ole häntä kohtaan niin usein alkavat kysymykset, joista voi päätellä, että kykyäni sitoutua epäillään tai sitten epäillään sitä, voinko luottaa enää naiseen. Olen seurustellut eron jälkeen pari kertaa eikä kummallakaan kerralla ollut pienintäkään ongelmaa mun sitoutumisessa eikä luottamisessa naiseen. Kuitenkin joidenkin naisten on helpompi uskoa minun olevan valheellinen itsestäni kuin uskoa, että todellisuudessa en vain ole kiinnostunut juuri heistä kumppaninani.
Itselläni on myös tällaisia kokemuksia. Minullakin on joitain suhteita eroni jälkeen, ja eräs nainen syyllisti minua, että jotenkin johdin harhaan, ja hän yritti väkisin sitouttaa jo toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon. Yritin tutustua rauhassa ja katsoa, miten hyvin sovimme toisillemme jne. Eräs nainen puolestaan vaikutti hyvin kiinnostuneelta ennen ensitapaamistamme. Sitten nähtiin, ja hän jatkuvasti kyseli menneestä suhteestani ja kertoi omastaan ja omista traumoistaan sen käsittelyssä. Lopulta hän vielä totesi viestillä, ettei me taideta ihan olla samantyyppisiä ja vetosi vielä piirteisiin, joita nimenomaan olin jo profiilissani ja viesteissä etukäteen kertonut piirteikseni.
Eli jotkut haluavat naulita sitoutumisen välittömästi ja toiset taas eivät anna edes mahdollisuutta tutustua. Näyttää siltä, että naiset menevät lähinnä olettamuksien voimalla. Jos heidän omassa päässään kehittelemät olettamukset osuvat käytännössä kohdalleen, he ovat myytyjä. Jos ne eivät osu, niin mitään ei ole tehtävissä.
Tämä, niin tämä. Jos et ole prikulleen sellainen kuin nainen on päässään kuvitellut ja halunnut, se on game over. Mitään mahdollisuutta ei ole löytää miestä sellaisena kuin hän on, työstää asioita tai rakentaa suhdetta yhteen kasvaen. Sen pitää olla heti valmis paketti ja täsmälleen fantasiaan sopiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä ihmeen ikisinkkumarkkinat täällä palstalla on? Ei tämä(kään) keskustelu viittaa oikeaan elämään muuta kuin pienestä osasta suomalaisia. Prismaperheitä näkyy kyllä katukuvassa todella paljon. En ymmärrä mikä siinä pariutumisessa on niin vaikeaa.
En minäkään ymmärrä miksi en löydä ja saa parisuhdetta. - Ja se tässä "parittomuudessa" toisinaan ottaa aika lujille, kun kuitenkin itse olisin ollut valmis ja halukas muodostamaan parisuhteen.
Välillä tuntuu ja vaikuttaa sille, että on heitä jotka tietävät minua itseäni paremmin miksi olen ja olen ollut sinkku. En tietenkään väitä olevani täydellinen ja virheetön. En myöskään odota vaadi mahd kumppaninikaan olevan.
Minusta on vuosien saatossa kai muodostunut jollain lailla tunnoton kun en yksinkertaisesti erota tai huomaa, mikä on tai mitkä ovat ne yksittäiset syyt miksi en saa tai ole onnistunut muodostamaan parisuhdetta.
Toki en usko sitä koskaan voivani muodostaa yksin ja vain omasta päätöksestäni ja teoillani, sillä odotan ja toivon, että toinen jon suunnilleen yhtä paljon halukas muodostamaan sen minun kanssani kuin minä hänen.
Parisuhde on mahdollisuus, joka aukeaa ja mahdollsituuelämän aikana monelle mutta miksi se on niin vaikea tajuta, että ei meille kaikille, - Vai vaadinko liikoja kun odotan vastavuoroisuutta ja sitä, että myös toinen tulee vataan ja toimii yhtä lailla, enkä halua olla kenenkään sen paremmin itse johtaja kuin asettua kenenkään johdettavaksi ja määrättäväksi. Kaipaan vastavuoroisuutta, kumppanuutta ja asioiden jakamista läheisyyttä mutta myös kunnioitan ja arvostan toisen halua "omaan tilaan", koska en usko siihenkään, että parisuhteessaa kaiken pitäsi joka kerta mennä fifiti -fifti, koska parisuhde ei ole minulle nollasumma peli.
Minä en usko enää tuohon tasa-arvoisuuteen suhteessa. Nainen haluaa kuitenkin pohjimmiltaan, että mies johtaa ja vetää ja järjestää ja päättää. Minä olen liian zen sellaiseksi johtajaksi, siinä yksi syy miksi minun suhteeni eivät kestä. Jos oikeasti olisi niin, että yhdessä tasa-arvoisesti viedään suhdetta eteenpäin, ei olisi ongelmaa.
Onhan niitä liidaaja-naisiakin. Oletko harkinnut sellaista? Tuttavapiirissä on varmaan puolet sellaisia, missä nainen sanelee ja puolet sellaisia, missä mies vetää.
Ei maistu kyllä sellainenkaan, en ole puudelityyppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Saako olla utelias, minkä 'tyylinen' nainen olet? Virkanainen, taiteilija, boheemi, sporttinen, tms? Itselle kuulostaa hullulta, että 15 mieheen ei osu yhtään, joka valehtelisi merkittävästi. Oman kokemuksen mukaan suurempi osa valehtelee hyvin paljon, ikää ainakin vähän, sitten ei kerrota työelämästä, ei taustasta, kuittaillaan mahdollisimman vähäanaisesti aiemmat suhteet, ja nykyisetkin...Suurempi osa kuin puolet on sellaisia, jotka yrittävät vetää jotain roolia, että saisivat vähän aikaa jonkinlaisen kevytsuhteen.
Jotkut naisethan ovat niin oman psykologisien taitojensa vankeja, että mies valehtelee silloinkin, kun sanottu totuus ei sovi heidän kehittämäänsä tarinaan. Esimerkiksi usein kerron eronneeni ja kun kysytään eron syitä, kerron avoimesti tulleeni petetyksi. Jos naisella onkin tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei ole häntä kohtaan niin usein alkavat kysymykset, joista voi päätellä, että kykyäni sitoutua epäillään tai sitten epäillään sitä, voinko luottaa enää naiseen. Olen seurustellut eron jälkeen pari kertaa eikä kummallakaan kerralla ollut pienintäkään ongelmaa mun sitoutumisessa eikä luottamisessa naiseen. Kuitenkin joidenkin naisten on helpompi uskoa minun olevan valheellinen itsestäni kuin uskoa, että todellisuudessa en vain ole kiinnostunut juuri heistä kumppaninani.
Itselläni on myös tällaisia kokemuksia. Minullakin on joitain suhteita eroni jälkeen, ja eräs nainen syyllisti minua, että jotenkin johdin harhaan, ja hän yritti väkisin sitouttaa jo toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon. Yritin tutustua rauhassa ja katsoa, miten hyvin sovimme toisillemme jne. Eräs nainen puolestaan vaikutti hyvin kiinnostuneelta ennen ensitapaamistamme. Sitten nähtiin, ja hän jatkuvasti kyseli menneestä suhteestani ja kertoi omastaan ja omista traumoistaan sen käsittelyssä. Lopulta hän vielä totesi viestillä, ettei me taideta ihan olla samantyyppisiä ja vetosi vielä piirteisiin, joita nimenomaan olin jo profiilissani ja viesteissä etukäteen kertonut piirteikseni.
Eli jotkut haluavat naulita sitoutumisen välittömästi ja toiset taas eivät anna edes mahdollisuutta tutustua. Näyttää siltä, että naiset menevät lähinnä olettamuksien voimalla. Jos heidän omassa päässään kehittelemät olettamukset osuvat käytännössä kohdalleen, he ovat myytyjä. Jos ne eivät osu, niin mitään ei ole tehtävissä.
Tämä, niin tämä. Jos et ole prikulleen sellainen kuin nainen on päässään kuvitellut ja halunnut, se on game over. Mitään mahdollisuutta ei ole löytää miestä sellaisena kuin hän on, työstää asioita tai rakentaa suhdetta yhteen kasvaen. Sen pitää olla heti valmis paketti ja täsmälleen fantasiaan sopiva.
No esim. minulla on kokemusta siitä, että mies oli markkinoinut itseään deittisovelluksessa ihan toisenlaisena kuin oikeasti on, ja edessä treffeillä oli todellinen ylläri. Olin odottanut hyvin hillittyä ihmistä paikalle, sellaista josta yleensä eniten pidän, mutta hän olikin aivan kaikkea muuta. Tykästyin kuitenkin ja jatkoa seurasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Saako olla utelias, minkä 'tyylinen' nainen olet? Virkanainen, taiteilija, boheemi, sporttinen, tms? Itselle kuulostaa hullulta, että 15 mieheen ei osu yhtään, joka valehtelisi merkittävästi. Oman kokemuksen mukaan suurempi osa valehtelee hyvin paljon, ikää ainakin vähän, sitten ei kerrota työelämästä, ei taustasta, kuittaillaan mahdollisimman vähäanaisesti aiemmat suhteet, ja nykyisetkin...Suurempi osa kuin puolet on sellaisia, jotka yrittävät vetää jotain roolia, että saisivat vähän aikaa jonkinlaisen kevytsuhteen.
Jotkut naisethan ovat niin oman psykologisien taitojensa vankeja, että mies valehtelee silloinkin, kun sanottu totuus ei sovi heidän kehittämäänsä tarinaan. Esimerkiksi usein kerron eronneeni ja kun kysytään eron syitä, kerron avoimesti tulleeni petetyksi. Jos naisella onkin tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei ole häntä kohtaan niin usein alkavat kysymykset, joista voi päätellä, että kykyäni sitoutua epäillään tai sitten epäillään sitä, voinko luottaa enää naiseen. Olen seurustellut eron jälkeen pari kertaa eikä kummallakaan kerralla ollut pienintäkään ongelmaa mun sitoutumisessa eikä luottamisessa naiseen. Kuitenkin joidenkin naisten on helpompi uskoa minun olevan valheellinen itsestäni kuin uskoa, että todellisuudessa en vain ole kiinnostunut juuri heistä kumppaninani.
Itselläni on myös tällaisia kokemuksia. Minullakin on joitain suhteita eroni jälkeen, ja eräs nainen syyllisti minua, että jotenkin johdin harhaan, ja hän yritti väkisin sitouttaa jo toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon. Yritin tutustua rauhassa ja katsoa, miten hyvin sovimme toisillemme jne. Eräs nainen puolestaan vaikutti hyvin kiinnostuneelta ennen ensitapaamistamme. Sitten nähtiin, ja hän jatkuvasti kyseli menneestä suhteestani ja kertoi omastaan ja omista traumoistaan sen käsittelyssä. Lopulta hän vielä totesi viestillä, ettei me taideta ihan olla samantyyppisiä ja vetosi vielä piirteisiin, joita nimenomaan olin jo profiilissani ja viesteissä etukäteen kertonut piirteikseni.
Eli jotkut haluavat naulita sitoutumisen välittömästi ja toiset taas eivät anna edes mahdollisuutta tutustua. Näyttää siltä, että naiset menevät lähinnä olettamuksien voimalla. Jos heidän omassa päässään kehittelemät olettamukset osuvat käytännössä kohdalleen, he ovat myytyjä. Jos ne eivät osu, niin mitään ei ole tehtävissä.
Tämä, niin tämä. Jos et ole prikulleen sellainen kuin nainen on päässään kuvitellut ja halunnut, se on game over. Mitään mahdollisuutta ei ole löytää miestä sellaisena kuin hän on, työstää asioita tai rakentaa suhdetta yhteen kasvaen. Sen pitää olla heti valmis paketti ja täsmälleen fantasiaan sopiva.
Kommunikaatio!
Parisuhteille pitäisi olla neuvola ja pakollinen tehtäväkirja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Saako olla utelias, minkä 'tyylinen' nainen olet? Virkanainen, taiteilija, boheemi, sporttinen, tms? Itselle kuulostaa hullulta, että 15 mieheen ei osu yhtään, joka valehtelisi merkittävästi. Oman kokemuksen mukaan suurempi osa valehtelee hyvin paljon, ikää ainakin vähän, sitten ei kerrota työelämästä, ei taustasta, kuittaillaan mahdollisimman vähäanaisesti aiemmat suhteet, ja nykyisetkin...Suurempi osa kuin puolet on sellaisia, jotka yrittävät vetää jotain roolia, että saisivat vähän aikaa jonkinlaisen kevytsuhteen.
Jotkut naisethan ovat niin oman psykologisien taitojensa vankeja, että mies valehtelee silloinkin, kun sanottu totuus ei sovi heidän kehittämäänsä tarinaan. Esimerkiksi usein kerron eronneeni ja kun kysytään eron syitä, kerron avoimesti tulleeni petetyksi. Jos naisella onkin tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei ole häntä kohtaan niin usein alkavat kysymykset, joista voi päätellä, että kykyäni sitoutua epäillään tai sitten epäillään sitä, voinko luottaa enää naiseen. Olen seurustellut eron jälkeen pari kertaa eikä kummallakaan kerralla ollut pienintäkään ongelmaa mun sitoutumisessa eikä luottamisessa naiseen. Kuitenkin joidenkin naisten on helpompi uskoa minun olevan valheellinen itsestäni kuin uskoa, että todellisuudessa en vain ole kiinnostunut juuri heistä kumppaninani.
Itselläni on myös tällaisia kokemuksia. Minullakin on joitain suhteita eroni jälkeen, ja eräs nainen syyllisti minua, että jotenkin johdin harhaan, ja hän yritti väkisin sitouttaa jo toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon. Yritin tutustua rauhassa ja katsoa, miten hyvin sovimme toisillemme jne. Eräs nainen puolestaan vaikutti hyvin kiinnostuneelta ennen ensitapaamistamme. Sitten nähtiin, ja hän jatkuvasti kyseli menneestä suhteestani ja kertoi omastaan ja omista traumoistaan sen käsittelyssä. Lopulta hän vielä totesi viestillä, ettei me taideta ihan olla samantyyppisiä ja vetosi vielä piirteisiin, joita nimenomaan olin jo profiilissani ja viesteissä etukäteen kertonut piirteikseni.
Eli jotkut haluavat naulita sitoutumisen välittömästi ja toiset taas eivät anna edes mahdollisuutta tutustua. Näyttää siltä, että naiset menevät lähinnä olettamuksien voimalla. Jos heidän omassa päässään kehittelemät olettamukset osuvat käytännössä kohdalleen, he ovat myytyjä. Jos ne eivät osu, niin mitään ei ole tehtävissä.
Haluatko avata tarkemmin mitä nainen siis ihan konkreettisesti teki, jos "yritti sitouttaa toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon"? Tarkoittaako tämä nyt esimerkiksi jotain sellaista, että halusi tietää tapailetko muita? Tai ylipäätään selvittää, oletko ihan tosissasi hänen suhteensa?
Itse etsin ainakin sellaista molemminpuolista välitöntä ihastumista, ja jos selviää että toinen vielä ensitapaamisemme jälkeen on epävarma minun suhteeni ja haluaa katsoa muitakin kortteja läpi (eli jatkaa tinderin selaamista ja muiden tapailua), se on heippa vaan sitten eikä tule ikävä. Ei voisi vähempää kiinnostaa olla mukana missään monen naisen ringissä yhtenä varavaihtoehtona, johon sitten tyydytään jos ei parempaa löydy. Ja tämän kyllä teen varsin hyvin heti alussa selväksi.
Ei ollut kyse todellakaan siitä, ettenkö tapailisi vain häntä. Sanoin, että tapailen vain yhtä kerrallaan, ja ihan tosissani yritän löytää suhteen. Se oli outoa "painostusta", eikä hän tainnut olla ihan normaali, kun muunkinlaisia olen tavannut onneksi. Nämä kokemukseni vain kertovat ainakin itselleni, että ihmiset on todella erilaisia ja eri tilanteissa. Koskaan ei voi etukäteen tietää.
Tuo ei selventänyt yhtään. Mihin hän sitten yritti painostaa? Naimisiin heti toisella tapaamisella? Lasten hankintaan?
Vai kenties siihen, että tapaisitte useammin kuin kerran kuukaudessa?
Ei minun tarvitse sinulle kertoa, miten hän painosti. Enemmän minua oikeastaan ärsytti se toinen mainitsemani nainen, joka ei edes yrittänyt tutustua, eikä suoraan saanut sanottua, ettei edes kiinnosta, mutta sekin on fine. Ihmiset on erilaisia. Jopa niin erilaisia, ettei koskaan voi tietää, mitä hommasta tulee, ja useimmitenhan monilla ei tule yhtään mitään.
Selvä. Tästä päättelen ettei oikeasti painostanut mitenkään, mutta koit sen sellaisena koska et ollut itse hänestä kiinnostunut. Jos joku toinen - kiinnostavampi - olisi ollut hänen paikallaan, sama käytös olisi ollut täysin ok.
Ja tuo toinen taas harmitti sinua enemmän siksi, että hänestä olisit itse ollut kiinnostunut, mutta hän ei ollutkaan sinusta. Tyhmähän sellainen on joka alkaa tutustumaan, jos heti ensitapaamisella tietää ettei siitä mitään tulisi. Vai mitä?
Suosittelen, ettet lue rivien välistä mitään, vaikka kuvitteletkin olevasi niin älykäs, että onnistut asiat arvaamaan.
Tyhmähän sellainenkin on, joka lähtee treffeille toteamaan ongelmaksi ominaisuuden, jonka olen nimenomaan kertonut pariin otteeseen etukäteen. Lienee ollut joku muu asia totuus, mutta kukin tarinoikoon mitä haluaa. Elämää se vain on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Saako olla utelias, minkä 'tyylinen' nainen olet? Virkanainen, taiteilija, boheemi, sporttinen, tms? Itselle kuulostaa hullulta, että 15 mieheen ei osu yhtään, joka valehtelisi merkittävästi. Oman kokemuksen mukaan suurempi osa valehtelee hyvin paljon, ikää ainakin vähän, sitten ei kerrota työelämästä, ei taustasta, kuittaillaan mahdollisimman vähäanaisesti aiemmat suhteet, ja nykyisetkin...Suurempi osa kuin puolet on sellaisia, jotka yrittävät vetää jotain roolia, että saisivat vähän aikaa jonkinlaisen kevytsuhteen.
Jotkut naisethan ovat niin oman psykologisien taitojensa vankeja, että mies valehtelee silloinkin, kun sanottu totuus ei sovi heidän kehittämäänsä tarinaan. Esimerkiksi usein kerron eronneeni ja kun kysytään eron syitä, kerron avoimesti tulleeni petetyksi. Jos naisella onkin tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei ole häntä kohtaan niin usein alkavat kysymykset, joista voi päätellä, että kykyäni sitoutua epäillään tai sitten epäillään sitä, voinko luottaa enää naiseen. Olen seurustellut eron jälkeen pari kertaa eikä kummallakaan kerralla ollut pienintäkään ongelmaa mun sitoutumisessa eikä luottamisessa naiseen. Kuitenkin joidenkin naisten on helpompi uskoa minun olevan valheellinen itsestäni kuin uskoa, että todellisuudessa en vain ole kiinnostunut juuri heistä kumppaninani.
Itselläni on myös tällaisia kokemuksia. Minullakin on joitain suhteita eroni jälkeen, ja eräs nainen syyllisti minua, että jotenkin johdin harhaan, ja hän yritti väkisin sitouttaa jo toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon. Yritin tutustua rauhassa ja katsoa, miten hyvin sovimme toisillemme jne. Eräs nainen puolestaan vaikutti hyvin kiinnostuneelta ennen ensitapaamistamme. Sitten nähtiin, ja hän jatkuvasti kyseli menneestä suhteestani ja kertoi omastaan ja omista traumoistaan sen käsittelyssä. Lopulta hän vielä totesi viestillä, ettei me taideta ihan olla samantyyppisiä ja vetosi vielä piirteisiin, joita nimenomaan olin jo profiilissani ja viesteissä etukäteen kertonut piirteikseni.
Eli jotkut haluavat naulita sitoutumisen välittömästi ja toiset taas eivät anna edes mahdollisuutta tutustua. Näyttää siltä, että naiset menevät lähinnä olettamuksien voimalla. Jos heidän omassa päässään kehittelemät olettamukset osuvat käytännössä kohdalleen, he ovat myytyjä. Jos ne eivät osu, niin mitään ei ole tehtävissä.
Haluatko avata tarkemmin mitä nainen siis ihan konkreettisesti teki, jos "yritti sitouttaa toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon"? Tarkoittaako tämä nyt esimerkiksi jotain sellaista, että halusi tietää tapailetko muita? Tai ylipäätään selvittää, oletko ihan tosissasi hänen suhteensa?
Itse etsin ainakin sellaista molemminpuolista välitöntä ihastumista, ja jos selviää että toinen vielä ensitapaamisemme jälkeen on epävarma minun suhteeni ja haluaa katsoa muitakin kortteja läpi (eli jatkaa tinderin selaamista ja muiden tapailua), se on heippa vaan sitten eikä tule ikävä. Ei voisi vähempää kiinnostaa olla mukana missään monen naisen ringissä yhtenä varavaihtoehtona, johon sitten tyydytään jos ei parempaa löydy. Ja tämän kyllä teen varsin hyvin heti alussa selväksi.
Ei ollut kyse todellakaan siitä, ettenkö tapailisi vain häntä. Sanoin, että tapailen vain yhtä kerrallaan, ja ihan tosissani yritän löytää suhteen. Se oli outoa "painostusta", eikä hän tainnut olla ihan normaali, kun muunkinlaisia olen tavannut onneksi. Nämä kokemukseni vain kertovat ainakin itselleni, että ihmiset on todella erilaisia ja eri tilanteissa. Koskaan ei voi etukäteen tietää.
Tuo ei selventänyt yhtään. Mihin hän sitten yritti painostaa? Naimisiin heti toisella tapaamisella? Lasten hankintaan?
Vai kenties siihen, että tapaisitte useammin kuin kerran kuukaudessa?
Ei minun tarvitse sinulle kertoa, miten hän painosti. Enemmän minua oikeastaan ärsytti se toinen mainitsemani nainen, joka ei edes yrittänyt tutustua, eikä suoraan saanut sanottua, ettei edes kiinnosta, mutta sekin on fine. Ihmiset on erilaisia. Jopa niin erilaisia, ettei koskaan voi tietää, mitä hommasta tulee, ja useimmitenhan monilla ei tule yhtään mitään.
Ja nyt ärsyttää jo uteleva palstanainenkin. Oletko kuusivuotiaan tasolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidä taukoa. Kasva ihmisenä. Kun pidät itseäsi rakkauden arvoisena ja rakastat itseäsi, löydät sen oikean joka jää rinnallesi. Koska olet sen arvoinen.
Mua ärsyttää tällänen ihan hirveästi. Ihan niinkuin se että saa paskaa kohtelua tarkoittaisi että en rakasta itseäni enkä pidä itseäni rakkauden arvoisena. Tai etteikö mulla olisi omaa elämää, omia harrastuksia (toinen on et aina käsketään keskittyä niihin).
Kun voin ihan rehellisesti sanoa että mulla on kaikki asiat kunnossa (oma koti, omat ystävät, mielenkiintoinen työ, opiskelen, harrastan), olen valmis rakkauteen, en etsi sitä hampaat irvessä - en todellakaan. Mutta kun olen jollekin antanut mahdollisuuden ja ns. avannut sydämeni niin lunta on tullut tupaan puol metriä joka kerta. ap
No sulla on vasta kaksi vuotta takana noita pettymyksiä. Itsellä jo kahdeksan vuotta tismalleen samoja kokemuksia NAISTEN kanssa kuin aloituksessasi ja monissa kommenteissa, mutta en vieläkään suostu luovuttamaan. Syy: muut elämäni naiset ovat ihania ja luotettavia, vain seurustelukumppanit ovat minut pettäneet. Kaikki eivät toki pahuuttaan, mutta selkeitä valehtelijoitakin on kohdalle monia osunut.
Ei niihin pettymyksiin koskaan totu, yhtä pohjalle vetää aina, mutta pohjalla olo kestää nykyään vähän lyhemmän aikaa.
Onhan niitä liidaaja-naisiakin. Oletko harkinnut sellaista? Tuttavapiirissä on varmaan puolet sellaisia, missä nainen sanelee ja puolet sellaisia, missä mies vetää.