Lue keskustelun säännöt.
Pakko lopettaa treffailu kun ei itsetunto ja sydän kestä sitä enää
Ala todellakin ymmärtää ihmisiä jotka valitsevat ikuisen sinkkuuden, mieluummin kuin yrittäisi löytää jonkun. Siis tapauksessa jossa ihminen sinänsä voisi sen parisuhteen haluta, mutta ei pysty/halua sitä enää tavoitella.
Olen treffaillut miehiä nyt 2 vuotta. Ihan hirveästi jäänyt käteen vain pahaa mieltä. Selväksi on käynyt että mihinkään, ei MIHINKÄÄN voi enää luottaa. Ei miehen sanoihin, ei miehen taustaan, ei miehen tekoihin. Ei mihinkään. Vaikka kuinka koitat etsiä "green flagejä", antaa asioiden mennä omalla painollaan, olla itse umpirehellinen ja avoin alusta saakka.. ja vaikka mies vaikuttaisi siltä myös. Niin kaikki voi muuttua *PUFF* muutamissa tunneissa ja yhtäkkiä olet taas hylätty ja jätetty ja kaikki mitä on puhuttu tai tehty on täysin merkityksetöntä. En olisi ikinä uskonut että kumppanin etsiminen voi olla näin kamalaa ja vaikeaa!
Kommentit (1158)
Hyvät naiset,
Muistakaa, että hedelmällisyytenne laskee ja monilla se päättyy jo varhain. Tiedostakaa myös, että te voitte yrittää hankkia lapsen ilman miestä lahjasuittiöiden avulla. Kumppanuusvanhemmuus on myös vaihtoehto ja silloin lapsi saa myös isän.
Selvittäkää hedelmällisyytenne. Tehkää se edullisesti kunnallisella. 40 vuotiaana hedelmöityshoidot yksityisellä ovat kalliita.
Miehen ehtii löytää lopun elämää, lasta ei sen sijaan voi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa ne rumat betamiehet leikkivät naisten tunteilla.
Mies joka leikkii naisten tunteilla on aina betamies, riippumatta ulkonäöstä.
Niiden perässä naiset kuitenkin juoksevat, joten alfoja ne ovat vaikka voissa paistaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väkisin etsimällä tulee aina pettymään. Omat ihmissuhteet ovat yleensä aina alkanut silloin kun sitä vähiten olen osannut kaivata tai yrittää.
Näinkin varmaan mutta kun on ikävuosiua ennättänyt kertyö jo yli 40 vailla kokemusta parisuhteesta, kun aina parhaimmakin tapauksessa olen päässyt niin kuin sanotaan friend zonelle, niin arvaatko tunteeni.
Olen samaa mieltä, että pakolla ja väksin parisuhteen yrittäminen ei onnistu mutta joskus tuntuu kyllä viiltävä kateus sisälläni kun taas huomaan olevani sinkku, kuten olin jo viikko, ei kun kuukauden ja taas yhde vuoden lisää sinkkuna.
Samalla kun moni muu tuntuu löytävän ja kohtaavan ja saavan itselleen kumppanin hyvin vaivattoman ja luontevan oloisesti, ilman erityistä vaivannäköä ja työtä vailla merkittäviä kompromisseja.
Eikä omaa pariutumasta nopeuta yhtään nälvintä siitä kuinka pitäisi laskea rimaa tai kuinka ei saisi olla niin nirso. Tosin sinkkuuteeni on jo vuosien saatossa kai jo niin totuttu, että harvassa on lähipiistiän ne, jotka enää katsovat asiakseen kommentoida sinkkuuttani yhtään mitenkään.
Ei väkipakolla, mutta onhan se nyt selvää että määrätietoisesti toimimalla on paremmat mahdollisuudet kuin puhtaalla tuurilla. Se on maagista ajattelua, että rakkaus löytyy kun ei tee itse mitään asian eteen. Yleensä tätä fraasia toistelevat juuri nuo tyypit, joille pariutuminen on aina ollut helppoa syystä tai toisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syy siihen, miksi (etenkin nuoret) miehet kyllästyvät helposti naisiin ja naisen tapailuun, saattaa olla jatkuva p*rnon kulutus.
Jos alkava tapailu ei johda pian seksiin, mies kyllästyy, ja katselee naista niin kuin p*rnonkatselija katselisi romanttista komediaa - kyllästyneenä odottamaan olematonta actionia.
Jos tapailu on johtanut seksiin, mies on saattanut kiinnostua, hyvässä tapauksessa joksikin aikaa. Mutta suhteen edetessä (naisen mielestä) mies alkaa päin vastoin kyllästymään, koska haluaisi enemmän, monipuolisempaa, kinkympää ja ennen kaikkea kerta kerralta enemmän tyydyttävää seksiä.
Minun on vaikeuksia löytää syytä sille, miksi itse päädyn tai olen päässyt parhaimmassakin tapauksessa naisen ystäväksi tai kaveriksi en parisuhteeseen hänen kanssaan. en ole, enkä ole ollut valmis yhdenkään naisen kanssa seksisuhteeseen.
En itse ole ollut halukas ja valmis harrastamaan seksiä naisen kanssa kuin aikaisintaan useammantapaamis / treffailu kerran jälkeen. - Jolloin on ollut jo useimmiten liian myöhästä. Nainen on ennättänyt kertomaan, että haluaisi jatkaa kanssani jatkossa vain kavreina tai ystävänä.
Tai vaikka olisin itse ollut aikaisemmin halunnut harrastaa seksiä, niin olen antanut tilanteen edetä omalla painollaan. En ole osannut itse johdatella tai viedä tilannetta sen suuntaisesti, että olisimme päätyneet harrastamaan seksiä yhdessä. - Vastaavasti nainen ei ole toiminut "johdattajana".
Saati, että seksiin oltaisiin edetty, niin kuin minusta parhaimmassa tapauksessa; vastavuorosiesti ja luontevasti niin, että molemmilla on siihen halu ja tahto ja siihen oltaisiin edetty, jhotenkin luontevasti kuin maagisen taian ohjaamana.
En ole kohdannut kertaakaan naista joka olisi "johdatellut/tehnyt aloitetta", olisin vieläkin neitsyt jos en olisi aloitteita tehnyt. Naisilla on tapana jättää se seksuaalisuuden aloittaminen täysin miehen tehtäväksi. Jos haluat seksiä miehenä, sinun on tehtävä aloite tai olet friend zonella, suomalainen nainen ei tee aloitetta juuri ikinä.
Pidemmässä suhteessa nainen saattaa aloitteen tehdä joinain merkkipäivinä, that's it, tutustumis vaiheessa ei juuri koskaan. Ehkä kovassa humalassa se saattaa tapahtua, ja silloinkin miestä saatetaan syytetään raiskauksesta/hyväksikäytöstä koska nainen ei muista että itse teki niin.
Kaikki nämä vuosikymmenien kokemuksesta. Kannattaa takoa kun rauta on vielä kuumaa, tai se jäähtyy täysin.
Tämä on kyllä täysin totta omastakin naisen näkökulmastani. Suomessa nainen kasvatetaan niin että on häpeällistä ilmaista haluavansa seksiä. Jo teinityttö saatetaan leimata h-sanalla, jos ilmaisee tykkäävänsä jostain pojasta. Kaikkein häpeällistä on se, jos ilmaisee haluavansa seksiä ja mies ei haluakaan, silloin on tyrkky ja siitä naista pilkkaavat sekä miehet että naiset. Itsekään en ole koskaan tehnyt miehelle sitä ihan ensimmäistä aloitetta. (Parisuhteessa toki olen sitten tehnyt aloitteita useinkin). Jos mies ei useampienkaan treffien jälkeen mitenkään näytä seksuaalista kiinnostusta, ajattelen että hän pitää kaverina ja jos itselläni on romanttisia tunteita ollut niin minäkin jäähdyttelen ne kaveriasteelle.
Uteliaisuudesta; Miten haluaisit, että mies osoittaisi, että haluaisi seksiä sinun kanssasi? - Tai yleisemmin naiset miten tehdä aloite seksiin?
Mieheni kanssa ensimmäisiä kertoja tavatessamme olimme ravintolaillan jälkeen bussipysäkillä, menossa treffien jälkeen koteihimme. Juttelimme, kun yhtäkkiä huomasin että miehen kasvot lähestyivät oudon hitaasti ja kömpelösti omiani. Muistan vieläkin sen hämmästyksen kun mietin että mitä ihmettä nyt, ennen kuin tajusin että hän haluaa suudella, mutta ei uskalla. Rohkaistuin itse ja suutelin häntä. Vaikka tuo ikimuistoinen suudelma ei johtanut seksiin vaan edelleen menimme eri busseihin, siitä tiesin että mies on minusta romanttisesti kiinnostunut ja uskalsin seuraavilla treffeillä kutsua hänet luokseni.
Minua ei haitannut yhtään että mies vaikutti kömpelöltä ja osaamattomalta, päinvastoin pidin häntä aitona. En ole kiinnostunut sulavaliikkeisistä sarjadeittailijoista ja pelimiehistä.
Kiitos! Kirjoituksesi onnistui antamaan pientä toivoa kaltaiselleni parhaimmissakin tapauksissa "vain" friend zonelle" päässeelle miehelle. - En toki näin sanoessani halua lainkaan väheksyä ja aliarvostaa "friend zonelle" pääsemisestä.
Enemmän koen sen, että minulla on läheisinä ihmisinä ollut niin kauan kuin muistaa niin naisia kuin miehiä. Siksi joidenkin mielestä, joille olen avoimesti kertonut omasta "kokemattomuudestani" se on ollut verraten iso yllätys.
Vaikuttaa toisinaan sille, että joillekin on mahdotin ajatus, että mies ei voi olla tasapainoien ja sinut itsenä ja ympäristönsä kanssa, jos hän on vielä siinä vaiheessa kun ikävuodet alkaa nelosella vailla kokemusta parisuhteesta.
Mutta tällainen itse olen ainakin toistaiseksi. - Ei tämä ("paritumattomuus") mikään erityinen tavoite tai ansio ole, eikä ole ollut näin nyt vain on minulle käynyt. Olisi saattanut ehkä käydä tosinkin mutta vaihtoehtoista historiaa ei ole. Minulla on vain tiettävästi vain yksi elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa ne rumat betamiehet leikkivät naisten tunteilla.
Mies joka leikkii naisten tunteilla on aina betamies, riippumatta ulkonäöstä.
Niiden perässä naiset kuitenkin juoksevat, joten alfoja ne ovat vaikka voissa paistaisi.
Nainen on toista mieltä sen jälkeen kun on paljastunut, millainen mies oikeasti on. Itsekin kerran tuollaiseen haksahtanut ja kyllä sen jälkeen kyseisen miehen arvo romahti silmissä, ihan sinne pohjalukemiin. Kuvottava tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suutelemisen yrittäminen tuntemattoman kanssa bussipysäkillä on kyllä vähän niin ja näin. Hiukan riskialtista.
Jos todella on kiinnostusta molemmin puolin, niin ehkä. Mutta toisaalta, vaikka juttukaveri tuntuisi kiinnostavalta, niin kaikki ei tykkää, että heti silti suudellaan.
Puhumattakaan, että toinen on kiinnostunut ja toinen ei, tai ainakaan kovin paljon.
Olisin kyllä itse naisena aika yllättynyt, että ennestään tuntematon mies suutelisi minua melko nopeasti, ilman siis, että olisimme edes mitenkään treffeillä tms.
Riippuen miehestä, mutta en ehä tykkäisi.
Pitäisin joko sosiaalisesti kömpelönä tai liian innokkaana.
Ei ole helppoa olla mies DDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Saako olla utelias, minkä 'tyylinen' nainen olet? Virkanainen, taiteilija, boheemi, sporttinen, tms? Itselle kuulostaa hullulta, että 15 mieheen ei osu yhtään, joka valehtelisi merkittävästi. Oman kokemuksen mukaan suurempi osa valehtelee hyvin paljon, ikää ainakin vähän, sitten ei kerrota työelämästä, ei taustasta, kuittaillaan mahdollisimman vähäanaisesti aiemmat suhteet, ja nykyisetkin...Suurempi osa kuin puolet on sellaisia, jotka yrittävät vetää jotain roolia, että saisivat vähän aikaa jonkinlaisen kevytsuhteen.
Jotkut naisethan ovat niin oman psykologisien taitojensa vankeja, että mies valehtelee silloinkin, kun sanottu totuus ei sovi heidän kehittämäänsä tarinaan. Esimerkiksi usein kerron eronneeni ja kun kysytään eron syitä, kerron avoimesti tulleeni petetyksi. Jos naisella onkin tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei ole häntä kohtaan niin usein alkavat kysymykset, joista voi päätellä, että kykyäni sitoutua epäillään tai sitten epäillään sitä, voinko luottaa enää naiseen. Olen seurustellut eron jälkeen pari kertaa eikä kummallakaan kerralla ollut pienintäkään ongelmaa mun sitoutumisessa eikä luottamisessa naiseen. Kuitenkin joidenkin naisten on helpompi uskoa minun olevan valheellinen itsestäni kuin uskoa, että todellisuudessa en vain ole kiinnostunut juuri heistä kumppaninani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syy siihen, miksi (etenkin nuoret) miehet kyllästyvät helposti naisiin ja naisen tapailuun, saattaa olla jatkuva p*rnon kulutus.
Jos alkava tapailu ei johda pian seksiin, mies kyllästyy, ja katselee naista niin kuin p*rnonkatselija katselisi romanttista komediaa - kyllästyneenä odottamaan olematonta actionia.
Jos tapailu on johtanut seksiin, mies on saattanut kiinnostua, hyvässä tapauksessa joksikin aikaa. Mutta suhteen edetessä (naisen mielestä) mies alkaa päin vastoin kyllästymään, koska haluaisi enemmän, monipuolisempaa, kinkympää ja ennen kaikkea kerta kerralta enemmän tyydyttävää seksiä.
Minun on vaikeuksia löytää syytä sille, miksi itse päädyn tai olen päässyt parhaimmassakin tapauksessa naisen ystäväksi tai kaveriksi en parisuhteeseen hänen kanssaan. en ole, enkä ole ollut valmis yhdenkään naisen kanssa seksisuhteeseen.
En itse ole ollut halukas ja valmis harrastamaan seksiä naisen kanssa kuin aikaisintaan useammantapaamis / treffailu kerran jälkeen. - Jolloin on ollut jo useimmiten liian myöhästä. Nainen on ennättänyt kertomaan, että haluaisi jatkaa kanssani jatkossa vain kavreina tai ystävänä.
Tai vaikka olisin itse ollut aikaisemmin halunnut harrastaa seksiä, niin olen antanut tilanteen edetä omalla painollaan. En ole osannut itse johdatella tai viedä tilannetta sen suuntaisesti, että olisimme päätyneet harrastamaan seksiä yhdessä. - Vastaavasti nainen ei ole toiminut "johdattajana".
Saati, että seksiin oltaisiin edetty, niin kuin minusta parhaimmassa tapauksessa; vastavuorosiesti ja luontevasti niin, että molemmilla on siihen halu ja tahto ja siihen oltaisiin edetty, jhotenkin luontevasti kuin maagisen taian ohjaamana.
En ole kohdannut kertaakaan naista joka olisi "johdatellut/tehnyt aloitetta", olisin vieläkin neitsyt jos en olisi aloitteita tehnyt. Naisilla on tapana jättää se seksuaalisuuden aloittaminen täysin miehen tehtäväksi. Jos haluat seksiä miehenä, sinun on tehtävä aloite tai olet friend zonella, suomalainen nainen ei tee aloitetta juuri ikinä.
Pidemmässä suhteessa nainen saattaa aloitteen tehdä joinain merkkipäivinä, that's it, tutustumis vaiheessa ei juuri koskaan. Ehkä kovassa humalassa se saattaa tapahtua, ja silloinkin miestä saatetaan syytetään raiskauksesta/hyväksikäytöstä koska nainen ei muista että itse teki niin.
Kaikki nämä vuosikymmenien kokemuksesta. Kannattaa takoa kun rauta on vielä kuumaa, tai se jäähtyy täysin.
Minulla on omilta vuosikymmeniltäni vähän toisenlaisia kokemuksia.
OK, naiset eivät tee aloitteita ihan samanlaisella intensiteetillä kuin miehet, jotka tokaisevat "lähetääx panee" tai tunkevat kättä housuihin kysymättä.
Tästä huolimatta naiset ovat tehneet minulle sekä verbaalisia että fyysisiä aloitteita. Sekä nuorena että vähän vanhempana.
Kukaan ei ole tarttunut dickiin kiinni kysymättä, mutta esimerkiksi baarissa takapuolta on kourittu, väkisin suudeltu, työnnetty kieltä korvaan, vedetty viereen istumaan ja kosketeltu.
Sanallisia aloitteita on myös tehty. Baarissa on kysytty "lähdetkö mun luo", "lähdetkö mun kanssani hotellille jatkoille", "mulla on avoin suhde mun miehen kanssa, ja haluaisin tänä iltana kokeilla toista miestä".
Pitemmässä parisuhteessa ollessani vaimo tekee ehkä 2/3 aloitteista, useammin verbaalisesti, mutta myös fyysisesti.
Johtuisiko siitä, että ravaat kapakoissa, joissa luonnollisesti käy naisia joilla alkoholi löystyttää kielenkannattimet ja välillä sitten törmäät rivoihinkin yksilöihin.
Kukaan ei tainnut väittää, että kaikki naiset ovat siveellisiä enkeleitä.
En ravannut kapakoissa kovin usein.
Vierailija kirjoitti:
Suutelemisen yrittäminen tuntemattoman kanssa bussipysäkillä on kyllä vähän niin ja näin. Hiukan riskialtista.
Jos todella on kiinnostusta molemmin puolin, niin ehkä. Mutta toisaalta, vaikka juttukaveri tuntuisi kiinnostavalta, niin kaikki ei tykkää, että heti silti suudellaan.
Puhumattakaan, että toinen on kiinnostunut ja toinen ei, tai ainakaan kovin paljon.Olisin kyllä itse naisena aika yllättynyt, että ennestään tuntematon mies suutelisi minua melko nopeasti, ilman siis, että olisimme edes mitenkään treffeillä tms.
Riippuen miehestä, mutta en ehä tykkäisi.
Pitäisin joko sosiaalisesti kömpelönä tai liian innokkaana.
Ei ole helppoa olla mies DDD
Tässä oli jo parit treffit takana, eli ei ihan tuntemattomia oltu. En minäkään välttämättä tykkäisi jos ensimmäisten treffien päätteeksi joku yrittäisi suudella, mutta jos itse olisin mies ja jos olisin naisesta kiinnostunut niin toimisin juuri noin kuten oma mieheni aikanaan toimi. Ensimmäisen treffien jälkeen kysyisin rohkeasti toisille ja jos nainen lähtee niin kyllä sitten jo sillä kertaa uskaltaisin antaa merkin kiinnostuksesta enempäänkin. Ei tarvi olla kummoinenkaan merkki, mutta joku kuitenkin, että kaltaiseni ujokin nainen uskaltaa tulla vastaan. Jos sitä merkkiä ei tule niin ainakin kaltaiseni ujohko nainen alkaa helposti etääntyä kun tulkitsee ettei toinen ole kiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itsekin deittaillut jonkin verran. Tavoitteenani on aina ollut parisuhde. Valitettavasti ei ole löytynyt oikeasti kestävää suhdetta, mutta joitain 1-3 vuotta kestäneitä suhteita. Mun huomio olisi seuraava...
Miksi sun pitää nyt valita ikisinkkuus? Tai ymmärrän, jos nyt kyllästyttää ja sulla on todettu parantumaton sairaus ja elinikää ennustetaan olevan jäljellä pari kuukautta. Tarkoitan sitä, että moinen ehdottomuus on kauhean rankka elämäntapa. En halua mennä liian pitkälle analyysissä, mutta heijastuuko susta musta-valkoisuus muissakin asioissa? Mä pidän aina välillä taukoa deittailusta, kun saan siipeeni tai kyllästyn. Pyrin kuitenkin selviämään traumoistani enkä pitämään niistä kiinni päätöksen omaisesti. Se on ok olla rikki, mutta siihen ei tartte sitoutua tulevaisuuden kuvana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä ihmeen ikisinkkumarkkinat täällä palstalla on? Ei tämä(kään) keskustelu viittaa oikeaan elämään muuta kuin pienestä osasta suomalaisia. Prismaperheitä näkyy kyllä katukuvassa todella paljon. En ymmärrä mikä siinä pariutumisessa on niin vaikeaa.
Ehkä tässä näkyy, että pariutuminen on osin myös tuurista kiinni.
Se on aika pitkälti keskimääräisyyksien hallitsemaa. Pariudut sitä helpommin, mitä keskimääräisempi ja yleispätevä olet kumppanina ja ihmisenä. Avain, joka sopii useimpiin lukkoihin. Vähänkin jos on poikkeamaa johonkin suuntaan, fyysistä tai henkistä(esim. kiinnostuksen kohteet), niin haastetaso alkaa nousta eikä olekaan enää niin helppoa. Luulisi että jos olet keskimääräistä viehättävämpi fyysisesti, se olisi etu tässä, mutta sekin kääntyy monesti itseään vastaan. Ulkopuolelta katsottuna voit vaikuttaa olevan liian korkealla eikä valtaosa edes yritä tavoitella sinua. Sisäpuolelta taas voi tulla olo, että minulla on mahdollisuudet mihin vain ja siksi ei tule sitouduttua, vaan pyöritään muiden viehättävien kanssa kevyesti ja karuselli pyörii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Saako olla utelias, minkä 'tyylinen' nainen olet? Virkanainen, taiteilija, boheemi, sporttinen, tms? Itselle kuulostaa hullulta, että 15 mieheen ei osu yhtään, joka valehtelisi merkittävästi. Oman kokemuksen mukaan suurempi osa valehtelee hyvin paljon, ikää ainakin vähän, sitten ei kerrota työelämästä, ei taustasta, kuittaillaan mahdollisimman vähäanaisesti aiemmat suhteet, ja nykyisetkin...Suurempi osa kuin puolet on sellaisia, jotka yrittävät vetää jotain roolia, että saisivat vähän aikaa jonkinlaisen kevytsuhteen.
Jotkut naisethan ovat niin oman psykologisien taitojensa vankeja, että mies valehtelee silloinkin, kun sanottu totuus ei sovi heidän kehittämäänsä tarinaan. Esimerkiksi usein kerron eronneeni ja kun kysytään eron syitä, kerron avoimesti tulleeni petetyksi. Jos naisella onkin tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei ole häntä kohtaan niin usein alkavat kysymykset, joista voi päätellä, että kykyäni sitoutua epäillään tai sitten epäillään sitä, voinko luottaa enää naiseen. Olen seurustellut eron jälkeen pari kertaa eikä kummallakaan kerralla ollut pienintäkään ongelmaa mun sitoutumisessa eikä luottamisessa naiseen. Kuitenkin joidenkin naisten on helpompi uskoa minun olevan valheellinen itsestäni kuin uskoa, että todellisuudessa en vain ole kiinnostunut juuri heistä kumppaninani.
Itselläni on myös tällaisia kokemuksia. Minullakin on joitain suhteita eroni jälkeen, ja eräs nainen syyllisti minua, että jotenkin johdin harhaan, ja hän yritti väkisin sitouttaa jo toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon. Yritin tutustua rauhassa ja katsoa, miten hyvin sovimme toisillemme jne. Eräs nainen puolestaan vaikutti hyvin kiinnostuneelta ennen ensitapaamistamme. Sitten nähtiin, ja hän jatkuvasti kyseli menneestä suhteestani ja kertoi omastaan ja omista traumoistaan sen käsittelyssä. Lopulta hän vielä totesi viestillä, ettei me taideta ihan olla samantyyppisiä ja vetosi vielä piirteisiin, joita nimenomaan olin jo profiilissani ja viesteissä etukäteen kertonut piirteikseni.
Eli jotkut haluavat naulita sitoutumisen välittömästi ja toiset taas eivät anna edes mahdollisuutta tutustua. Näyttää siltä, että naiset menevät lähinnä olettamuksien voimalla. Jos heidän omassa päässään kehittelemät olettamukset osuvat käytännössä kohdalleen, he ovat myytyjä. Jos ne eivät osu, niin mitään ei ole tehtävissä.
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin deittaillut jonkin verran. Tavoitteenani on aina ollut parisuhde. Valitettavasti ei ole löytynyt oikeasti kestävää suhdetta, mutta joitain 1-3 vuotta kestäneitä suhteita. Mun huomio olisi seuraava...
Miksi sun pitää nyt valita ikisinkkuus? Tai ymmärrän, jos nyt kyllästyttää ja sulla on todettu parantumaton sairaus ja elinikää ennustetaan olevan jäljellä pari kuukautta. Tarkoitan sitä, että moinen ehdottomuus on kauhean rankka elämäntapa. En halua mennä liian pitkälle analyysissä, mutta heijastuuko susta musta-valkoisuus muissakin asioissa? Mä pidän aina välillä taukoa deittailusta, kun saan siipeeni tai kyllästyn. Pyrin kuitenkin selviämään traumoistani enkä pitämään niistä kiinni päätöksen omaisesti. Se on ok olla rikki, mutta siihen ei tartte sitoutua tulevaisuuden kuvana.
Tämä oli tosi hyvin sanottu. Olen myös ihmetellyt samaa täällä av:lla, kun ihminen on vaikka 40 ja ajattelee että mahdollisuus löytää ketään oli siinä. Vielä on kuitenkin hyvässä lykyssä puolet elämää jäljellä, mikä estää sillä puoliskolla löytämästä ketään? Itse olin pääosin sinkkuna 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Välillä deittailin ja saatoin tapailla joitain kuukausia, sitten pidin taukoa jos tuli siipeen, niin kuin välillä tuli pahastikin. Pidin taukoa jopa vuosia. En ole kuitenkaan koskaan menettänyt uskoa rakkauteen vaan päin vastoin sydän tuntui aina vahvemmalta kun olin ne säpäleet kerättyä ja korjattua. Lopulta löysin sen jonka vuoksi olen iloinen kaikista noista pettymyksistä, koska en olisi häntä löytänyt jos nuo aiemmat kerrat eivät olisi menneet pieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitkä ihmeen ikisinkkumarkkinat täällä palstalla on? Ei tämä(kään) keskustelu viittaa oikeaan elämään muuta kuin pienestä osasta suomalaisia. Prismaperheitä näkyy kyllä katukuvassa todella paljon. En ymmärrä mikä siinä pariutumisessa on niin vaikeaa.
Ikisinkkuna olen käynyt parinkin miehen kanssa Prismassa, ehkä meitä on pidetty pariskuntana.
Vierailija kirjoitti:
Täysin saman tyyppinen historia kuin ap:lla. Mutta olen mies ja kohdannut huomattavasti pahempaa, myös haistatteluja, uhkailuja, ja äärimmäistä raivoa ilman syytä.
Etenkin tuo että tunneissa saattaa ihmisen mieli muuttua päinvastaiseksi ilman mitään selitystä. Itse ollut jo +15v sinkkuna, 10v edellisistä treffeistä. Kyllä siihen tottuu ja helpottuu ajan myötä. Mitä pidempään on yksin sitä vähemmän sitä kaipaa ketään. Välillä saattaa miettiä oman perheen perustamista, mutta alkaa olla jo ikää liikaa että turha moisista haaveilla. Naiset tehneet selväksi että olen vain ajan haaskaaja, josta ei ole mihinkään muuhun kuin pilkan kohteeksi. Kaikesta jo luopunut uraa ja perhe suunnitelmia myöden. Päämäärä loppu elämäksi on pysyä kaukana naisista. Kiitos niille naisille jotka ovat haukkunut maan rakoon ja saanut tämän aikaan, etenkin he joita rakastin yli kaiken.
Nyt kyllä kuulostaa, että olet joko tapaillut luonnehäiriöisiä naisia tai sitten sinä olet se luonnehäiriöinen, miksi sinuun on reagoitu niin vahvasti. Jos olet narsistimagneetti, tutustu aiheeseen ja korjaa itseäsi ja aloita sitten uuden tiedon valossa tasapainoisen ihmisen etsintä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset miehet varmasti kiinnostuisivat ja kiintyisivät naisiin hyvin nopeasti, jotka eivät onnistu löytämään ensimmäistäkään naista elämäänsä. Ne miehet eivät tosin vain kiinnosta ensimmäistäkään naista.
Ja yleensä siihen on hyvä syy miksi eivät kiinnosta. Mutta jos joku nainen sellaisesta kiinnostuisi, mies sitoutuisi vain siitä syystä, kun tietää ettei ketään muuta saisi. Pakko tarttua siihen ainoaan mahdollisuuteen joka eteen tulee. Jos kuvitellaan että useat naiset kiinnostuisivat näistä miehistä, he käyttäytyisivät aivan yhtä paskasti kuin kaikki muutkin. Eivät siis ole yhtään sen parempia vaihtoehtoja.
Jos mies ei ole koskaan saanut minkäänlaista tunneyhteyttä yhteenkään naiseen, eli yksikään nainen ei ole ollut aidosti (tai riittävästi) kiinnostunut hänestä, kävisi todennäköisesti niin, että mies rakastuisi päätä pahkaa ensimmäiseen naiseen, joka edes lähtisi toisille treffeille hänen kanssaan.
Kuulostaapa edelleen houkuttelevalta: tyyppi rakastuu sinuun, koska olet ensimmäinen joka on suostunut hänen kanssaan toisille treffeille. Periaatteessa paikallasi voisi olla ihan kuka tahansa muu.
Juu ei kiitos.
Se ei kuulosta houkuttelevalta, jos sen ajattelee noin.
Mutta parhaassa tapauksessa käy niin, että kaksi ihmistä, joista kumpikaan ei ole koskaan saanut mitään romanttista vastakaikua vastakkaisen sukupuolen edustajalta, päätyy yhteen, ihastuu ja rakastuu toisiinsa, ja muodostaa kestävän parisuhteen.
Varmaan tuo toimii siinä tapauksessa, jos molemmat ovat niin sanotusti yhtä epätoivoisia. Mutta jos olet itse ihminen josta vastakkaisen sukupuolen edustajat kiinnostuvat jatkuvasti (eikä pelkästään tinderissä), ei asetelma ole oikein tasapainoinen. En voisi kuvitellakaan kiinnostuvani ihmisestä joka ei kelpaa kenellekään, ja yksi syy siihen lienee se etten itse ole samassa tilanteessa.
Ei se toimikaan, ja monet tajuavat sen, ainakin monet miehet.
Sen vuoksi moni kokematon mies etsiikin vaistomaisesti sellaista naista, joka ei myöskään ole ollut suosittu miesten keskuudessa. Ikävä kyllä näitä naisia on suhteellisesti ottaen vähemmän kuin miehiä.
Enpä kyllä allekirjoita että miehet vaistomaisesti etsisivät ei-suosittua. Minua ainakin on yrittänyt todella moni sellainenkin mies, jonka koko habitus suorastaan huutaa sitä, ettei ole koskaan ollut missään lähemmässä kontaktissa naisen kanssa. En todellakaan tiedä millä perusteella hekin ovat päätyneet juuri minua yrittämään, vaikka itse olen aivan eri tyyppinen. Olisimme todella epäsopusuhtainen pariskunta kaikilta osin.
He ovat vasta siinä fani-idoli -kehitysvaiheessa, minkä tytöt yleensä murrosiässä kohdistavat pop-tähtiin. Eli kiinnostaa, mutta ei vielä ole oikein valmis oikeaan seurusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väkisin etsimällä tulee aina pettymään. Omat ihmissuhteet ovat yleensä aina alkanut silloin kun sitä vähiten olen osannut kaivata tai yrittää.
Näinkin varmaan mutta kun on ikävuosiua ennättänyt kertyö jo yli 40 vailla kokemusta parisuhteesta, kun aina parhaimmakin tapauksessa olen päässyt niin kuin sanotaan friend zonelle, niin arvaatko tunteeni.
Olen samaa mieltä, että pakolla ja väksin parisuhteen yrittäminen ei onnistu mutta joskus tuntuu kyllä viiltävä kateus sisälläni kun taas huomaan olevani sinkku, kuten olin jo viikko, ei kun kuukauden ja taas yhde vuoden lisää sinkkuna.
Samalla kun moni muu tuntuu löytävän ja kohtaavan ja saavan itselleen kumppanin hyvin vaivattoman ja luontevan oloisesti, ilman erityistä vaivannäköä ja työtä vailla merkittäviä kompromisseja.
Eikä omaa pariutumasta nopeuta yhtään nälvintä siitä kuinka pitäisi laskea rimaa tai kuinka ei saisi olla niin nirso. Tosin sinkkuuteeni on jo vuosien saatossa kai jo niin totuttu, että harvassa on lähipiistiän ne, jotka enää katsovat asiakseen kommentoida sinkkuuttani yhtään mitenkään.
Ei väkipakolla, mutta onhan se nyt selvää että määrätietoisesti toimimalla on paremmat mahdollisuudet kuin puhtaalla tuurilla. Se on maagista ajattelua, että rakkaus löytyy kun ei tee itse mitään asian eteen. Yleensä tätä fraasia toistelevat juuri nuo tyypit, joille pariutuminen on aina ollut helppoa syystä tai toisesta.
Minäkin uskon siihen, vaikka se on tapahtunut vain kolmesti elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä ihmeen ikisinkkumarkkinat täällä palstalla on? Ei tämä(kään) keskustelu viittaa oikeaan elämään muuta kuin pienestä osasta suomalaisia. Prismaperheitä näkyy kyllä katukuvassa todella paljon. En ymmärrä mikä siinä pariutumisessa on niin vaikeaa.
En minäkään ymmärrä miksi en löydä ja saa parisuhdetta. - Ja se tässä "parittomuudessa" toisinaan ottaa aika lujille, kun kuitenkin itse olisin ollut valmis ja halukas muodostamaan parisuhteen.
Välillä tuntuu ja vaikuttaa sille, että on heitä jotka tietävät minua itseäni paremmin miksi olen ja olen ollut sinkku. En tietenkään väitä olevani täydellinen ja virheetön. En myöskään odota vaadi mahd kumppaninikaan olevan.
Minusta on vuosien saatossa kai muodostunut jollain lailla tunnoton kun en yksinkertaisesti erota tai huomaa, mikä on tai mitkä ovat ne yksittäiset syyt miksi en saa tai ole onnistunut muodostamaan parisuhdetta.
Toki en usko sitä koskaan voivani muodostaa yksin ja vain omasta päätöksestäni ja teoillani, sillä odotan ja toivon, että toinen jon suunnilleen yhtä paljon halukas muodostamaan sen minun kanssani kuin minä hänen.
Parisuhde on mahdollisuus, joka aukeaa ja mahdollsituuelämän aikana monelle mutta miksi se on niin vaikea tajuta, että ei meille kaikille, - Vai vaadinko liikoja kun odotan vastavuoroisuutta ja sitä, että myös toinen tulee vataan ja toimii yhtä lailla, enkä halua olla kenenkään sen paremmin itse johtaja kuin asettua kenenkään johdettavaksi ja määrättäväksi. Kaipaan vastavuoroisuutta, kumppanuutta ja asioiden jakamista läheisyyttä mutta myös kunnioitan ja arvostan toisen halua "omaan tilaan", koska en usko siihenkään, että parisuhteessaa kaiken pitäsi joka kerta mennä fifiti -fifti, koska parisuhde ei ole minulle nollasumma peli.
Minä en usko enää tuohon tasa-arvoisuuteen suhteessa. Nainen haluaa kuitenkin pohjimmiltaan, että mies johtaa ja vetää ja järjestää ja päättää. Minä olen liian zen sellaiseksi johtajaksi, siinä yksi syy miksi minun suhteeni eivät kestä. Jos oikeasti olisi niin, että yhdessä tasa-arvoisesti viedään suhdetta eteenpäin, ei olisi ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia.
Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.
Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.
Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.
Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.
Saako olla utelias, minkä 'tyylinen' nainen olet? Virkanainen, taiteilija, boheemi, sporttinen, tms? Itselle kuulostaa hullulta, että 15 mieheen ei osu yhtään, joka valehtelisi merkittävästi. Oman kokemuksen mukaan suurempi osa valehtelee hyvin paljon, ikää ainakin vähän, sitten ei kerrota työelämästä, ei taustasta, kuittaillaan mahdollisimman vähäanaisesti aiemmat suhteet, ja nykyisetkin...Suurempi osa kuin puolet on sellaisia, jotka yrittävät vetää jotain roolia, että saisivat vähän aikaa jonkinlaisen kevytsuhteen.
Jotkut naisethan ovat niin oman psykologisien taitojensa vankeja, että mies valehtelee silloinkin, kun sanottu totuus ei sovi heidän kehittämäänsä tarinaan. Esimerkiksi usein kerron eronneeni ja kun kysytään eron syitä, kerron avoimesti tulleeni petetyksi. Jos naisella onkin tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei ole häntä kohtaan niin usein alkavat kysymykset, joista voi päätellä, että kykyäni sitoutua epäillään tai sitten epäillään sitä, voinko luottaa enää naiseen. Olen seurustellut eron jälkeen pari kertaa eikä kummallakaan kerralla ollut pienintäkään ongelmaa mun sitoutumisessa eikä luottamisessa naiseen. Kuitenkin joidenkin naisten on helpompi uskoa minun olevan valheellinen itsestäni kuin uskoa, että todellisuudessa en vain ole kiinnostunut juuri heistä kumppaninani.
Itselläni on myös tällaisia kokemuksia. Minullakin on joitain suhteita eroni jälkeen, ja eräs nainen syyllisti minua, että jotenkin johdin harhaan, ja hän yritti väkisin sitouttaa jo toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon. Yritin tutustua rauhassa ja katsoa, miten hyvin sovimme toisillemme jne. Eräs nainen puolestaan vaikutti hyvin kiinnostuneelta ennen ensitapaamistamme. Sitten nähtiin, ja hän jatkuvasti kyseli menneestä suhteestani ja kertoi omastaan ja omista traumoistaan sen käsittelyssä. Lopulta hän vielä totesi viestillä, ettei me taideta ihan olla samantyyppisiä ja vetosi vielä piirteisiin, joita nimenomaan olin jo profiilissani ja viesteissä etukäteen kertonut piirteikseni.
Eli jotkut haluavat naulita sitoutumisen välittömästi ja toiset taas eivät anna edes mahdollisuutta tutustua. Näyttää siltä, että naiset menevät lähinnä olettamuksien voimalla. Jos heidän omassa päässään kehittelemät olettamukset osuvat käytännössä kohdalleen, he ovat myytyjä. Jos ne eivät osu, niin mitään ei ole tehtävissä.
Haluatko avata tarkemmin mitä nainen siis ihan konkreettisesti teki, jos "yritti sitouttaa toisesta näkemisestä lähtien epänormaalin paljon"? Tarkoittaako tämä nyt esimerkiksi jotain sellaista, että halusi tietää tapailetko muita? Tai ylipäätään selvittää, oletko ihan tosissasi hänen suhteensa?
Itse etsin ainakin sellaista molemminpuolista välitöntä ihastumista, ja jos selviää että toinen vielä ensitapaamisemme jälkeen on epävarma minun suhteeni ja haluaa katsoa muitakin kortteja läpi (eli jatkaa tinderin selaamista ja muiden tapailua), se on heippa vaan sitten eikä tule ikävä. Ei voisi vähempää kiinnostaa olla mukana missään monen naisen ringissä yhtenä varavaihtoehtona, johon sitten tyydytään jos ei parempaa löydy. Ja tämän kyllä teen varsin hyvin heti alussa selväksi.
Sinua ei kiinnosta perheen hankkiminen, joten pyörit samanhenkisten miesten kanssa. Käsittääkseni sellaisilta miehiltä ei yleensä ole odotettavissa kovin vahvaa omistautumista keneenkään. Haluavat pysyä villeinä ja vapaina. Miksi tyytyä yhteen naiseen, jos ei kiinnosta rakentaa perhettä? Maailma on auki, kun ei ole perhettä "taakkana".