Pakko lopettaa treffailu kun ei itsetunto ja sydän kestä sitä enää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidä taukoa. Kasva ihmisenä. Kun pidät itseäsi rakkauden arvoisena ja rakastat itseäsi, löydät sen oikean joka jää rinnallesi. Koska olet sen arvoinen.

Mua ärsyttää tällänen ihan hirveästi. Ihan niinkuin se että saa paskaa kohtelua tarkoittaisi että en rakasta itseäni enkä pidä itseäni rakkauden arvoisena. Tai etteikö mulla olisi omaa elämää, omia harrastuksia (toinen on et aina käsketään keskittyä niihin).

Kun voin ihan rehellisesti sanoa että mulla on kaikki asiat kunnossa (oma koti, omat ystävät, mielenkiintoinen työ, opiskelen, harrastan), olen valmis rakkauteen, en etsi sitä hampaat irvessä - en todellakaan. Mutta kun olen jollekin antanut mahdollisuuden ja ns. avannut sydämeni niin lunta on tullut tupaan puol metriä joka kerta. ap

Tuossa jo kerroitkin ihan omin sanoin ongelmakäytöksesi ytimen: älä taivaan tähden "avaa sydäntäsi", koodisana, tarkoittaa sitä, että olet täynnä joko itseäsi tai ongelmiasi tai esiintymishaluasi tai niitä kaikkia ja kaadat sen sotkun ihan liian aikaisin puolituntemattoman ihmisparan niskaan. Olen itse nainen mutta jopa minä juoksen pakoon "sydämensä avaajia". Kaiken sellaisen aika tulee vastaa paljon myöhemmin, mielellään ei silloinkaan - mutta hyvässä lykyssä siinä vaiheessa suhde on jo niin vahvalla pohjalla, että se kestää vastapuolen nolotkin puolet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse taas ikisinkkumiehenä ihmettelen omaa kelpaamattomuuttani ja ihmettelen myös naisten miesmakua. Jostain syystä minussa on jokin asia tai asioita jonka takia en kelpaa ja jostain syystä ne epäluotettavat miehet naisille kuitenkin kelpaavat?

Joskus nainen sanoi ääneen treffeillä että hän yleensä "löytää vain varattuja tai seksin perässä olevia miehiä". Silti antoi mulle "en nyt näe että tästä tulisi mitään"-pakit vaikka olin tosissaan parisuhteen perässä. Joo parempihan se on jatkaa niiden varattujen pánómiesten kanssa. Ei ollut kyse siitä että nainen löytäisi vain tuollaisia miehiä, oli kyse siitä että vain he täyttävät naisen kriteerit, mitä sitten lie olleet.

Tämä se jaksaa hämmästyttää. Treffailin ennen nykyisen, pidemmän, parisuhteen löytymistä jonkin aikaa parin naisen kanssa, joista molemmilla oli ainakin omien sanojensa mukaan vaikea edellinen parisuhde, jossa oli mitätöimistä ja haukkumista, siis lähinnä henkistä väkivaltaa. Meillä synkkasi henkisesti hyvin, molemmat kehuivat minua jopa komeaksi ja uskoisin, että he ymmärsivät heti että minä en ole sellainen kuin eksänsä. Olen myös vakitöissä, fyysisesti kunnossa, ei ylipainoa jne., mutta molemmissa noissa em. tapauksissa naisen kiinnostus vain lopahti jostain syystä ihan yhtäkkiä, ilman mitään järkevää syytä tai selitystä. Kaiken maailman kusipäillä ja "luusereilla" on lapsia, mutta itse en kelvannut siinä iässä yhdellekään naiselle... väkisinkin tulee mieleen, että joku vikahan minussakin on oltava.

Et ajatellut kokeilla toista alustaa tai maata? Viro olisi tosi lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Et ajatellut kokeilla toista alustaa tai maata? Viro olisi tosi lähellä.

Kokeilin silloin moniakin alustoja. Löytyi sitten hyvä parisuhde ihan Suomestakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse taas ikisinkkumiehenä ihmettelen omaa kelpaamattomuuttani ja ihmettelen myös naisten miesmakua. Jostain syystä minussa on jokin asia tai asioita jonka takia en kelpaa ja jostain syystä ne epäluotettavat miehet naisille kuitenkin kelpaavat?

Joskus nainen sanoi ääneen treffeillä että hän yleensä "löytää vain varattuja tai seksin perässä olevia miehiä". Silti antoi mulle "en nyt näe että tästä tulisi mitään"-pakit vaikka olin tosissaan parisuhteen perässä. Joo parempihan se on jatkaa niiden varattujen pánómiesten kanssa. Ei ollut kyse siitä että nainen löytäisi vain tuollaisia miehiä, oli kyse siitä että vain he täyttävät naisen kriteerit, mitä sitten lie olleet.

Tämä se jaksaa hämmästyttää. Treffailin ennen nykyisen, pidemmän, parisuhteen löytymistä jonkin aikaa parin naisen kanssa, joista molemmilla oli ainakin omien sanojensa mukaan vaikea edellinen parisuhde, jossa oli mitätöimistä ja haukkumista, siis lähinnä henkistä väkivaltaa. Meillä synkkasi henkisesti hyvin, molemmat kehuivat minua jopa komeaksi ja uskoisin, että he ymmärsivät heti että minä en ole sellainen kuin eksänsä. Olen myös vakitöissä, fyysisesti kunnossa, ei ylipainoa jne., mutta molemmissa noissa em. tapauksissa naisen kiinnostus vain lopahti jostain syystä ihan yhtäkkiä, ilman mitään järkevää syytä tai selitystä. Kaiken maailman kusipäillä ja "luusereilla" on lapsia, mutta itse en kelvannut siinä iässä yhdellekään naiselle... väkisinkin tulee mieleen, että joku vikahan minussakin on oltava.

Jep. Monesti vaikuttaa siltä, että miehen pitää olla jotenkin vähän renttu tai ikävä ihminen, että naiset pystyvät kiinnostumaan miehestä ja pysymään kiinnostuneena ja päinvastoin tuntuu usein siltä, että miehen kiltteys ja hyväsydämisyys näkyy naisille nössöytenä tai tylsyytenä.

Ehkä tämä liittyy jotenkin siihen, että nainen haluaa tulla alistetuksi eikä koe sitä kiltin miehen kanssa.

Minullakin ihan samanlainen kokemus takana ja olen miettinyt ihan samaa. Vaikuttaa siltä että kun nainen on tottunut edellisessä suhteessa kontrolloivaan ja alistavaan mieheen, hän ei enää osaa sitten syttyä rennommasta miehestä. Alussa kaikki on tosi upeaa ja ihmetellään että tällaisiakin miehiä on, mutta pidemmän päälle se sitten lopahtaa. Tällaiselle naiselle kipinä syntyy siitä jatkuvasta draamasta ja vuoristoradasta ja sen varmaankin aivot tulkitsevat jotenkin leiskuavana rakkautena tai jotain vastaavaa.

Eihän rikkinäistä ihmistä pysty toinen korjaamaan, vaikka kuinka haluaisi. Jatkossa täytyy vain uskoa kun viisaammat varoittelevat että se on red flag, jos naisen aiempi suhde on ollut rankka. Jos siihen lähtee, niin ottaa tietoisen riskin.

En itsekään oikein kelpaa tai ainakaan heille joille haluaisin ja joista itse viehätyn. Vikoja on itsessäkin ja yritän niitä hioa ja ajatella että emme vain olleet sopivia. Ja osa syistähän on ihan oikeita esteitä halulle rakentaa ihmissuhdetta. Ja onneksi on oikeus päättää kenestä on suhdemielessä kiinnostunut ja kenestä ei. Kyse on paljolti kohtaanto-ongelmasta. Ja tasoteorioilla voi toki yrittää asioita selittää mutta mielestäni se on kömpelö yritys perustella asioita ja vaikuttaa puhtaalta projektiolta. Ja mielestäni moisella "teorialla" voi pyyhkiä vaikka hanurinsa

Vierailija kirjoitti:

On meitä selkärankaisia ja rehellisiäkin miehiä vielä olemassa. Naisia ei vain näy missään, kun eivät ne kotoa tule hakemaan.

Kotoota pitäs hakea ja maksaa omat pulla kahvit.

Moni joka kokee että ei kelpaa voisi miettiä kelpuuttaisiko itse lähes kaikki kohtaamansa. Ja jos edes johonkin kelpuuttaisi vaikkapa seksiin tai suhteeseen niin ehkä ongelma on juuri siinä. Kukaan tervepäinen ei halua olla toiselle se, melkein kuka vaan vaan tietty ja erityinen eikä vaan joku, kuka tahansa sopivaa sukupuolta edustava. Ja se että annan itselleni luvan viehättyä joistakin piirteista toisessa niin annan sen mahdollisuuden muillekin. Ja yritän hyväksyä että kaikki saamme pitää kiinni omista toiveistamme ja kannamme niiltä osin myös vastuun siitä jos sopivaa ei tielle osu tai että osuessaan tunteet eivät ole molemminpuolisia eikä suhdetta ei voi syntyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole seurustellut kuin kerran elämässäni, suhde kesti muutaman vuoden, oltii parikymppisiä ja se sitten loppui oikeastaan siihen että "tylsistyin" siihen naiseen ja samalla seksiäkään ei enää harrastettu tarpeeksi.

Nyt aikaa menny noin 10 vuotta sinkkuna ja tähän on oikeastaan tottunut eikä sitä enää edes oikein tarvitse naista mihinkään, tai no seksiä kyllä kaipaan mutta pärjään oman käden kanssa hyvin.

Lapsia minäkään en halua ja syitä tähän en ala luettelemaan.

Voisin jonkun hyvännäköisen naisen kanssa seurustella jos hän olisi mielenkiintoinen sekä seksiä hän ei pihtaisi.

Tyydytpä parisuhteessa vähään jos ainoa mitä odotat on tarpeeksi seksiä. kauniin naisen kanssa. - Oletko harknnut nuken hankkimista elävän ja tuntevan ja oman tahdon  omaavan kumppanin asemasta?

Miehet on tyytyväisiä melko vähään ja naisille ei riitä mikään. Mikään ei liene tässä asiassa muuttunut sitten iänkaikkisuuden.

"Jep. Monesti vaikuttaa siltä, että miehen pitää olla jotenkin vähän renttu tai ikävä ihminen, että naiset pystyvät kiinnostumaan miehestä ja pysymään kiinnostuneena ja päinvastoin tuntuu usein siltä, että miehen kiltteys ja hyväsydämisyys näkyy naisille nössöytenä tai tylsyytenä.

Ehkä tämä liittyy jotenkin siihen, että nainen haluaa tulla alistetuksi eikä koe sitä kiltin miehen kanssa."

Ei päde väite naisen halusta tulla alistetuksi(!?) ainakaan minun kohdalla!!! Itse haluan miehen joka huolehtii myös mun turvallisuudesta. Ulkomuoto saisi olla minua kookkaampi mutta urheilullinen. Luulen että nössömpi jättäis tiukan paikan tullen naisen yksin, oli kyse millasesta uhasta tahasa henkinen taikka fyysinen.

Mitä jos lopettaisit niiden top 1% miesten jahtaamisen, ja huomaisit ne tavallisemmatkin miehet?

Ja ei, en sano että pitäisi mitään olmia tai puliukkoa ottaa, vaan ihan normaali, mukava ja työssäkäyvä mies.

Suomessa on 70 000 miestä enemmän kuin naista ikäluokassa 20-39, joten kyllä taitaa melkoiset naisten markkinat olla.

Jokainen ap:n tavalla ul_iseva takuuvarmasti jahtaa niitä kaikkein halutumpia miehiä, joilla on varaa valita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse taas ikisinkkumiehenä ihmettelen omaa kelpaamattomuuttani ja ihmettelen myös naisten miesmakua. Jostain syystä minussa on jokin asia tai asioita jonka takia en kelpaa ja jostain syystä ne epäluotettavat miehet naisille kuitenkin kelpaavat?

Joskus nainen sanoi ääneen treffeillä että hän yleensä "löytää vain varattuja tai seksin perässä olevia miehiä". Silti antoi mulle "en nyt näe että tästä tulisi mitään"-pakit vaikka olin tosissaan parisuhteen perässä. Joo parempihan se on jatkaa niiden varattujen pánómiesten kanssa. Ei ollut kyse siitä että nainen löytäisi vain tuollaisia miehiä, oli kyse siitä että vain he täyttävät naisen kriteerit, mitä sitten lie olleet.

Tämä se jaksaa hämmästyttää. Treffailin ennen nykyisen, pidemmän, parisuhteen löytymistä jonkin aikaa parin naisen kanssa, joista molemmilla oli ainakin omien sanojensa mukaan vaikea edellinen parisuhde, jossa oli mitätöimistä ja haukkumista, siis lähinnä henkistä väkivaltaa. Meillä synkkasi henkisesti hyvin, molemmat kehuivat minua jopa komeaksi ja uskoisin, että he ymmärsivät heti että minä en ole sellainen kuin eksänsä. Olen myös vakitöissä, fyysisesti kunnossa, ei ylipainoa jne., mutta molemmissa noissa em. tapauksissa naisen kiinnostus vain lopahti jostain syystä ihan yhtäkkiä, ilman mitään järkevää syytä tai selitystä. Kaiken maailman kusipäillä ja "luusereilla" on lapsia, mutta itse en kelvannut siinä iässä yhdellekään naiselle... väkisinkin tulee mieleen, että joku vikahan minussakin on oltava.

Avaa mulle vähän tota sielunmaailmaas. Kaiken muun osaat kyllä kertoa hienosti mutta millaisia ajatuksia sulla on? Mistä pidät?

Hah haa aivan kuin elämän pitäisi olla jotain satua. 

Kuinkahan jyrkkää on oma suhtautuminen asioihin ja se rehellisyys voi olla kyseenalaista. 

Jos mikään ei kelpaa niin saa olla yksin koko elämänsä. Minä minä ihmiset eivät saisikaan olla koskaan parisuhteessa. 

Jännää, että joku etsii uskovaista ja tasapainoista elämänkumppania Tinderistä. 

- uskovainen ja tasapainoinen nainen[/quote]

Miksi Tinderistä ei voisi sellaista löytää?[/quote]

Sinun ei tarvitse edes käyttää Tinderiä nykyään. FB:ssä ja IG:ssä on brasilialaisia ​​naisia ​​metsästämässä suomalaisia ​​miehiä. Ne naiset pysähtyvät mihinkään saadakseen suomalaista miestä - varsinkin jos hän on naimisissa ja arkkitehti. Tapahtuu Tampereella.

Vierailija kirjoitti:

On todella lapsellista syyttää kokonaista sukupuolta omasta epäonnistumisestaan parisuhdematkkinoilla. Se on yksinkertaisesti typerää. En ota kantaa syihin, koska en tunne sinua ap, mutta jos aina käy huonosti, katso peiliin.

Niinpä. Vastaava valitus miehiltä kuitataan tällä palstalla välittömästi säälittävänä ulinana, ja kehoitetaan heitä kehittämään itseään ulkoisesti ja sisäisesti, jotta naiset kiinnostuisivat.

Ehkäpä kannattaisi nyt vain ottaa omista opeista opiksi?

Treffailu on kyllä henkisesti uuvuttavaa. Oma itsetutkiskeluni on päätynyt siihen johtopäätökseen, että vika on juuri siinä asetelmssa, eli tavoitellaan sitä suhdetta ja ikään kuin "testiajetaan" ennen kuin sitä varsinaisesti HALUTAAN kyseisen ihmisen kanssa ja sitten kun toinen toteaa ennen toista ettei tämä olekaan hyvä, toinen on aika kurjassa asemassa.

Minäkin aikanaan turhautuneena luovutin ja tein tämän oivalluksen, kun vuosia myöhemmin uusi ystävyyssuhde vain yksinkertaisesti kasvoi rakkaudeksi ja muuttui parisuhteeksi ilman mitään treffailuja. Olin ihan tyytyväinen vannoutuneeseen sinkkuelämääni ja lähtökohtaisesti ei ollut mitään odotuksia eikä ajatustakaan parisuhteen mahdollisuudesta joten kaikki tapahtui oikeasti omalla painollaan ja niin se vain paikkansa pitää, että se oikea tulee vastaan kun sitä vähiten odotat.

Toki se on helppo sanoa kun itsellä on käynyt älytön tuuri, mutta olen kyllä sen kannattaja, että elää vain rauhassa sitä sinkkuelämää ja pitää huolen siitä, että tapaa uusia ihmisiä sillä ajatuksella, että kasvattaa omaa tuttava- ja ystäväpiiriään. Rakkaus sitten tulee jos on tullakseen.

Jätetäänkö AP siis aina, vai jättääkö AP kun miehen menneisyydestä paljastuu jotain ei niin salonkikelpoista? Tällaisen käsityksen tekstistä voi saada. Ihmisillä on menneisyys, ja mitä enemmän ikää tulee, sitä vaiherikkaampi se yleensä on. Jos olen väärässä ja ap tulee aina vaan jätetyksi, niin pahoittelut. Silloin valitset vääriä miehiä.

Tuo on se valitettava todellisuus. Itsekin sinkkuilin pari vuotta ja sain pelkkää paskaa niskaan. Löysin viimein miehen, joka ei viheltänyt peliä poikki kuukauden tapailun jälkeen, mutta olen joutunut tekemään aika paljon myönnytyksiä tässä suhteessa. Mies ei vastaa elämäntilanteeltaan, ulkonäöltään tai luonteeltaan yms ihan sitä mitä toivoin. On kuitenkin ihan perus kunnollinen tyyppi. Päätin, että parempi vähän joustaa vaatimuksissa, ettei jää yksin. Nyt ollaan oltu yhdessä jo vuosia ja suhde on ollut välillä yhtä vuoristorataa. Silti olen mieluummin mieheni kanssa kuin etsisin vielä puolisoa ja treffailisin eri ihmisiä. Se treffailuvaihe oli kyllä elämäni kauheita aikaa. Valitettavasti ne parhaat miehet pariutuu 20-25-vuotiaina pitkään suhteeseen eivätkä enää palaa markkinoille.

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos lopettaisit niiden top 1% miesten jahtaamisen, ja huomaisit ne tavallisemmatkin miehet?

Ja ei, en sano että pitäisi mitään olmia tai puliukkoa ottaa, vaan ihan normaali, mukava ja työssäkäyvä mies.

Suomessa on 70 000 miestä enemmän kuin naista ikäluokassa 20-39, joten kyllä taitaa melkoiset naisten markkinat olla.

Jokainen ap:n tavalla ul_iseva takuuvarmasti jahtaa niitä kaikkein halutumpia miehiä, joilla on varaa valita.

En menisi takuuseen. Naiset täällä kertovat, että mies, joka huoli vain testiajettavaksi, oli joku tavis sahuri tai ihan perusmies kalankannattelukuvalla. Kaikkiko heistä valehtelevat?

Otetaan nyt esimerkiksi tuosta toisesta pitkästä ketjusta Kauppisen Topi, joka yhtäältä itkee telkkarissa, ettei kelpaa kellekään, on köyhä ja puuttuu kasipäkkivatsa ja jättileuka. Toisaalta oli käyttänyt vain testiajettavana naista, joka oli luullut, että ollaan tosissaan, samalla oli etsinyt muita naisia tinderistä. Millä tavalla tuollainen mies on liian tasokas, enemmän kuin tavallinen ja 1%? Millainen sitten olisi riittävän tavallinen?

Kukaan ei uskoisi tarinaani jos kertoisin. Koko syksy on ollut aika painajaista ja se on pitkälle omaa syytäni. Olen ollut sellaisessa paineessa ja prässissä, että olen ollut pakotettu miettimään omaa käytöstäni ja elämää. Haluan olla hyvä tyyppi enkä suinkaan idiootti. Silti olen toiminut ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa kuin idiootti ja häpeän sitä.

Kyse ei ole ollut siitä etten tietäisi miten muita ihmisiä pitää kohdella. Kyse on ollut siitä, että olen jostain syystä unohtanut sen ja toiminut liian itsekkäästi. En siis ole paha ihminen joka ei välittäisi vaan olen toiminut todella ajattelemattomasti ja liian itsekkäästi. Olen kuluttanut samalla muiden ja omaa aikaani.

Syksy on ollut painajaista mutta olen tavallaan ansainnut sen.  Olen luvannut itselleni, että en jatka vääriä toimintatapojani ja otan itseäni niskasta kiinni. En halua aikanani lähteä maailmasta niin, että ihmiset ajattelisi minusta huonoa. Kun en kerran ole ilkeä ja paha ihminen niin on typerää että olen toiminut välillä aika idioottimaisesti.  Ainoa mahdollisuus on se että tästä kriisistä seuraa jotain hyvää. Ja se hyvä on se, että ilman tätä kokemusta olisin varmaan jatkanut vääriä toimintatapojani pidempään.

Se mitä itseltäni odotan on se etten alita enää omaa rimaani koska pystyn parempaan ja en ole pahantahtoinenkaan. Joudun luottamaan siihen, että kun korjaan omat tapani ja elämäni niin muutkin voisi joskus antaa anteeksi mokailuni. Kaikki ihmiset tekee joitakin virheitä elämässä ja kun itse tiedostaa ongelmansa niin asioita voi myös muuttaa.

Se miksi kirjoitin tästä tähän ketjuun johtuu siitä, että ketjun otsikko pisti silmään ja tavallaan löysin monien teksteistä itseni negatiivisessa mielessä. En halua olla sellainen luuseri joka ei pysty parantamaan. Pystyn paljon parempaan ja haluan olla tulevaisuudessa aidosti herrasmies. Jos en tekisi muutosta ja oppisi ja käyttäisi hyödyksi tätä kriisiä ja opetusta, niin silloin olisin toivoton tapaus.

M46

Ahh.. hoksannu saman minkä MGTOW. Eli joku WGTOW.