Lue keskustelun säännöt.
Pakko lopettaa treffailu kun ei itsetunto ja sydän kestä sitä enää
Ala todellakin ymmärtää ihmisiä jotka valitsevat ikuisen sinkkuuden, mieluummin kuin yrittäisi löytää jonkun. Siis tapauksessa jossa ihminen sinänsä voisi sen parisuhteen haluta, mutta ei pysty/halua sitä enää tavoitella.
Olen treffaillut miehiä nyt 2 vuotta. Ihan hirveästi jäänyt käteen vain pahaa mieltä. Selväksi on käynyt että mihinkään, ei MIHINKÄÄN voi enää luottaa. Ei miehen sanoihin, ei miehen taustaan, ei miehen tekoihin. Ei mihinkään. Vaikka kuinka koitat etsiä "green flagejä", antaa asioiden mennä omalla painollaan, olla itse umpirehellinen ja avoin alusta saakka.. ja vaikka mies vaikuttaisi siltä myös. Niin kaikki voi muuttua *PUFF* muutamissa tunneissa ja yhtäkkiä olet taas hylätty ja jätetty ja kaikki mitä on puhuttu tai tehty on täysin merkityksetöntä. En olisi ikinä uskonut että kumppanin etsiminen voi olla näin kamalaa ja vaikeaa!
Kommentit (1158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää takertuvat naiset, vaikka kuinka olen tehnyt selväksi, että en etsi vakavaa suhdetta.
Yksi alkoi pommitella puheluilla ja tekstiviesteillä ja vaati selitystä missä olen ollut, enkä siis ole mikään pelimies, en todellakaan huijannut vaan tehnyt asian selväksi, että en hae suhdetta.Toinen, itseäni yli 10 vuotta vanhempi nainen ei myöskään ymmärtänyt asiaa, olin viemässä häntä kotiin autollani, vaati luokseen panemaan eikä suostunut lähtemään autosta ulos, ei sitten auttanut muu repiä muija ulos autosta.
Outoa siinäkin mielessä, että olen aivan tavallisen mäköinen, mutta rehellinen suomalainen mies.Et hae suhdetta mutta silti olet suhteissa? On sulla rankkaa, nyyh.
Jos et halua suhdetta, niin käy vaikka maksullisilla. Ääliömiehet kuvittelevat juuri noin, että pillunsaanti on oikeus eikä sen mukana tule mitään velvollisuuksia toista kohtaan. Mene roskiin.
Olin siis tehnyt selväksi, että en hae vakavaa suhdetta, hauskanpito kyllä käy.
Tämän olin tehnyt täysin selväksi ja se myös silloin sopi näille naisille, capice?Ilmeisesti kuitenkin jatkoit sitä "hauskanpitoa", vaikka naisilla oli mieli muuttunut. Ota vastuu mulkkumaisesta käytöksestäsi äläkä koske naisiin ennen kuin opit kohtelemaan heitä ihmisinä, joilla on tunteet.
Ja se on muuten capisce.
Jatkettiin kyllä sitä hauskanpitoa kun näin oltiin yhteisesti sovittu. En ollut mitään katteettomia lupauksia tehnyt.
Sinä olit itseksesi sopinut.
Ja olevinaan naiselle kertonut, vaikka ei ollut, kun tiesi, että pillunsaanti loppuu, jos kertoo oikeasti , mitä haluaa.
Sen takia aina ei voi olla täysin rehellinen, jos haluaa jotain saada. Nainen kyllä pääsee tuosta yli ja löytää joskus pitkään parisuhteeseen jonkun toisen. -Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiltti mies kirjoitti:
Naiset aina luottaa komeaan miehen ja kun se pettää niin nainen etsii toisen komean miehen ja sitten taas uuden. Teitä petetään koska valitsette miehen ulkonäön perusteella. Ei kelpaa kiltti ja luotettava ätmi naisille.
Virhepäätelmä. Komeus ja petturuus eivät kulje samassa geenissä. Itse asiassa pettäminen on oppitua käyttäytymistä, tai toisin sanoen pettämättömyys on opittua.
Näin se menee.
Vierailija kirjoitti:
Tuohon juttuun mitä monet sanovat, että tuntuu siltä ettei luotettava ja mukava kumppani naisille kelpaa, vaan kiinnostuvat aina niistä epäluotettavista ja ilkeistä tyypeistä. Ja tätä tapahtuu kyllä btw ihan toisinkin päin. Monet kerrat sitä naisena on saanut ihmetellä miten joku draamaprinsessa onnistuneesti pompottelee miehiä mennen tullen ja silti siinä ympärillä ne vaan pyörii ja pyörii.
Mutta sitä siis tulin sanomaan, että kyllähän tuo totta osaksi on. Liittyy yleensä lapsuudesta opittuihin malleihin turvallisuuden tunteesta ja läheisyydestä. Tai tässä tapauksessa enemmänkin niiden puutteesta ja sitä sitten peilataan siihen parisuhteeseenkin. Eikä niissäkään todellisuudessa se epäluotettavuus itsessään ole se juttu joka puoleensa vetää, vaan yleensä se tulee jonkin muun piirteen kanssa sivussa. Kaikenlaiset välttelevät ja turvattomat kiintymyssuhteet ovat Suomessa todella todella yleisiä, että ei tuo nyt sinänsä mikään ihmekään ole. Harvoin näitä asioita tiedostetaan mitenkään muuten, kuin tunnetasolla ja tunteellahan se puolisokin valitaan. Monet alitajuisesti ajattelevat etteivät ansaitse muunlaista kohtelua.
Jotenkin tuntuu, että nämä "pahat pojat" kuuluvat sinne teini-ikään ja parikymppisten elämään, mutta sitten siitä vaiheesta myös yleensä kasvetaan ohi. Nyt ei voi edes ymmärtää mitä aikoinaan joissakin tyypeissä edes näki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tampereen likka kirjoitti:
Vinkiksi sanoisin, että ei noin intensiivisiä suhteita parin kk tapailu jälkeen. Ei mitään "hyvää työpäivää, halipus"-juttuja vielä liian aikaisessa vaiheessa. Ei tuollaisia parisuhde-kotileikkejä, sehän nyt pelästyttää kenet vaan, että tätäkö tää nyt on jo. Alussa tapaillaan kevyesti, jutellaan, harrastetaan kiimaista seksiä ja näytetään, että pärjätään myös omillaan. Ei aleta roikkumaan toisessa ihmisessä. Ite 46 ja 11 vuoden suhteesta 5kk sitten eronnut ja ihan parasta aikaa tää sinkkuus, vaikka olen aina ollut parisuhdeihminen. Olen tajunnut, että toisen ihmisen kautta ei voi elää. Muutama poikaystävä samaan aikaan omiin aikatauluihin sovitettuna sopii parhaiten, mutta omaa perusarkea ei tarvitse heti jakaa. Eli neuvona on, että älä tuo sitä arjen jakamista suhteeseen heti, se pelästyttää.
Tulet kyllä huomaamaan että tuolla tyylillä sitten vasta saatkin tasan sitä mitä tilaat. Eli pelkän seksisuhteen.
Kyllä. Hän kuvasi juurikin fuckbuddy tai fwb suhteen. Ei kannata suostua, jos ei sellaista itse halua, miehille se kyllä sopii- saa rusinat pullasta. Seuraava mies.
Naiset tuntuvat itsekin tietävän varsin hyvin, että kannattaa pyrkiä niihin pelkkiin rusinoihin. Näistä viesteistä paistaa läpi naisten omakin tietämys, että koko pulla naisen kanssa on yhtä kärsimystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohon juttuun mitä monet sanovat, että tuntuu siltä ettei luotettava ja mukava kumppani naisille kelpaa, vaan kiinnostuvat aina niistä epäluotettavista ja ilkeistä tyypeistä. Ja tätä tapahtuu kyllä btw ihan toisinkin päin. Monet kerrat sitä naisena on saanut ihmetellä miten joku draamaprinsessa onnistuneesti pompottelee miehiä mennen tullen ja silti siinä ympärillä ne vaan pyörii ja pyörii.
Mutta sitä siis tulin sanomaan, että kyllähän tuo totta osaksi on. Liittyy yleensä lapsuudesta opittuihin malleihin turvallisuuden tunteesta ja läheisyydestä. Tai tässä tapauksessa enemmänkin niiden puutteesta ja sitä sitten peilataan siihen parisuhteeseenkin. Eikä niissäkään todellisuudessa se epäluotettavuus itsessään ole se juttu joka puoleensa vetää, vaan yleensä se tulee jonkin muun piirteen kanssa sivussa. Kaikenlaiset välttelevät ja turvattomat kiintymyssuhteet ovat Suomessa todella todella yleisiä, että ei tuo nyt sinänsä mikään ihmekään ole. Harvoin näitä asioita tiedostetaan mitenkään muuten, kuin tunnetasolla ja tunteellahan se puolisokin valitaan. Monet alitajuisesti ajattelevat etteivät ansaitse muunlaista kohtelua.
Jotenkin tuntuu, että nämä "pahat pojat" kuuluvat sinne teini-ikään ja parikymppisten elämään, mutta sitten siitä vaiheesta myös yleensä kasvetaan ohi. Nyt ei voi edes ymmärtää mitä aikoinaan joissakin tyypeissä edes näki.
Kasvetaan ohi? Missä vaiheessa? Minä olen 36-vuotias ja ikäiseni naiset edelleen vahtaavat noin 25-vuotiaita pahoja poikia. Tai itseasiassa ei kysymys ole pahuudesta, vaan voittajista ja häviäjistä. Vahvoista ja heikoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nainen ilmoittaa kaipaavansa täällä kaltaistaan seuraa, niin heti joku mies on valittamassa, ettei toisenlaiset miehet kelpaa ja nainen on kamala ja veemäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohon juttuun mitä monet sanovat, että tuntuu siltä ettei luotettava ja mukava kumppani naisille kelpaa, vaan kiinnostuvat aina niistä epäluotettavista ja ilkeistä tyypeistä. Ja tätä tapahtuu kyllä btw ihan toisinkin päin. Monet kerrat sitä naisena on saanut ihmetellä miten joku draamaprinsessa onnistuneesti pompottelee miehiä mennen tullen ja silti siinä ympärillä ne vaan pyörii ja pyörii.
Mutta sitä siis tulin sanomaan, että kyllähän tuo totta osaksi on. Liittyy yleensä lapsuudesta opittuihin malleihin turvallisuuden tunteesta ja läheisyydestä. Tai tässä tapauksessa enemmänkin niiden puutteesta ja sitä sitten peilataan siihen parisuhteeseenkin. Eikä niissäkään todellisuudessa se epäluotettavuus itsessään ole se juttu joka puoleensa vetää, vaan yleensä se tulee jonkin muun piirteen kanssa sivussa. Kaikenlaiset välttelevät ja turvattomat kiintymyssuhteet ovat Suomessa todella todella yleisiä, että ei tuo nyt sinänsä mikään ihmekään ole. Harvoin näitä asioita tiedostetaan mitenkään muuten, kuin tunnetasolla ja tunteellahan se puolisokin valitaan. Monet alitajuisesti ajattelevat etteivät ansaitse muunlaista kohtelua.
Jotenkin tuntuu, että nämä "pahat pojat" kuuluvat sinne teini-ikään ja parikymppisten elämään, mutta sitten siitä vaiheesta myös yleensä kasvetaan ohi. Nyt ei voi edes ymmärtää mitä aikoinaan joissakin tyypeissä edes näki.
Kasvetaan ohi? Missä vaiheessa? Minä olen 36-vuotias ja ikäiseni naiset edelleen vahtaavat noin 25-vuotiaita pahoja poikia. Tai itseasiassa ei kysymys ole pahuudesta, vaan voittajista ja häviäjistä. Vahvoista ja heikoista.
En tunne ainuttakaan. Sulla on mielenkiintoisia tuttavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mixi näin kirjoitti:
Nykyajan deittailussa on se vika että pitää olla ns täydellinen. Mitta kun kukaan ei ole. Miten deittailla jos on työtön, ylipainoinen tai sattuu välillä olemaan masennuskausia? Jos ilmoittaa rehellisesti että on epätäydellinen tai työtön niin ei pääse treffeille ollenkaan. Jos taas ei mainitse asioista ollenkaan, paljastuu huijariksi. Aito, oma itsensä ei voi olla, jos on epätäydellinen. Mutta lopultaan kaikki ovat. Ei ihme että homma ei toimi kun ei voi olla ihminen vaan pitää olla tuote, täydellinen sellainen. Kuitenkin 60% suomalaisista ON ylipainoisia, jokaisella on joskus vaikeaa, saattaa olla jopa mielenterveysongelmia. Vaikka olisikin töissä niin välillä saattaa olla työttömyyskausia. Eli toivoisin että inhimillisyys olisi sallittua jotta ihmisen ei tarvitsisi vetää jotakin roolia joka ei ole totta.
Kyllä sinulle kumppani löytyy. Se on sitten se työtön, ylipainoinen ja ajoittain masentunut. Oletko oikeasti valmis suhteeseen sellaisen naisen kanssa? Jos olet, niin asia ok. Laita nämä kriteerit näkyviin tinderiisi, niin saattaa jopa tärpätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Tinder-treffejä harrastanut, mutta näin 42-vuotiaana voin sanoa, että hyvän miehen tapaaminen on vaikeaa millä keinolla hyvänsä.
Nuorempana en ollut suosittu, että olisin pärjännyt stadin armottomassa deittikulttuurissa, jossa hyvännäköisimmät pärjää, varsinkin kun silloin työpaikka oli täynnä toinen toistaan paremman näköisiä naisia ja miehiä.
Omalle kohdalle osuu lähinnä vain varattuja tai muuten vaan omituisia tossukoita. Ja varattuja vedättäjiä on yllättävän paljon. Eikä ne todellakaan vaihda kumppania ja kumppani kotona saattaa olla jopa raskaana, mutta silti käyttäydytään kuin sinkut.
Kirjauduin huvikseni Valoon, jota on markkinoitu vakavana Tinderinä oikeille parisuhteille. Katin kontit. Epäselvällä kuvalla ja yhden sanan kuvauksellakin matchejä sateli minuuteissa. Miesten epätoivo saada edes joku koukkuun haisi kauas. Ei kyse ollut siitä, että olisin ollut oikeasti kiinnostava. Kunhan vain svaippaavat oikealle ja toivovat, että joku tekee samoin. Ihan kuka tahansa. Lopetin profiilin samantein, pettyneenä.
Mun on hyvin vaikea kaikkien kokemieni vedätysten jälkeen:
A) uskoa rakkauteen
B) uskoa siihen, että joku vilpittömästi on minusta kiinnostunut, eikä vain ole seksin perässä
Totesin, että olkoon. Olisihan se hienoa edes kerrankin elämässä kokea se rakkaus, mutta suomalaisessa deittikulttuurissa on jotain pahasti vialla ja loppujen lopuksi suurin osa suomalaisista miehistä on äärettömän epäkiinnostavia. Ei niillä oikein tahdo olla elämässään mitään kiinnostavaa sisältöä ja vielä vähemmän mitään annettavaa.
Tuossa lopussahan se tiivistettiin.
Vain miesten kärkijoukko kelpaa, muut ovat epäkiinnostavia. Deittikulttuurissa vikaa kun juuri sinä et voi saada niitä kiinnostavia miehiä.
Vai olisiko kuitenkin niin että vika löytyy peiliin katsomalla? Naisilla on paha taipumus nähdä itsensä mielenkiintoisina ja henkevinä, vaikkeivat he sitä ole.
Huti. En ollut parikymppisenä kiinnostava, sillä olin se opiskeluun ja töihin keskittyvän hiljainen älykkö, joka kamppaili aknen kanssa. Saman ikäiset kundit halusivat niitä pirtsakoita, söpöjä, hotteja, ulospäinsuuntautuneita tyttöjä, jotka ovat hauskaa seuraa, eivät keskustella historiasta tai politiikasta.
Olen aina ollut se paljon lukeva ja taiteellinen nainen, jonka on itseasiassa vaikea löytää samanhenkistä seuraa miehistä. Töissäkin kukaan miehistä ei oikein seuraa uutisia tai hallitse kunnolla edes historiaa. Keskustelut pyörivät heidän keskellään autoissa. Miten henkevää.
Ja omituiset tossukat, jotka mainitsin, eivät todellakaan ole niitä tämän päivän normaaleja perheenisiä. Omituiset tossukat ovat enemmän niitä sosiaalisesti heikot taidot omaavia peräkammarin poikia, jotka eivät opiskele tai ole kunnianhimoisia työelämän suhteen. Silti he kuvittelevat, että nainen, joka on korkeastikoulutettu ja kunnianhimoinen on heistä kiinnostunut, vaikka yhtään yhteistä harrastustakaan ei ole. He myös luulevat naisen kohteliaisuutta kiinnostukseksi. Et voi yhtään käydä normaalia small talkia kenenkään kanssa, tai saat pian stalkkerin perääsi, joka luulee, että hymysi oli kiinnostusta.
Se on totta, että Tinderkin on täynnä hyvännäköisiä atleetteja, ulkoilevia miehiä, jotka ovat ns. just mun tyyppiä, mutta en koskaan edes swaipannut heidän kohdallaan oikealle. Miksi? Siksi, että arvostan kuitenkin enemmän sitä, että saan olla rento oma itseni, eikä minun tarvitse koko ajan kokea esim. ulkonäköpaineita, sillä loppujen lopuksi loputon kaunistautuminen vie vain paljon rahaa ja aikaa, ja käytän sen mieluummin harrastuksiin ja kirjoihin kuin jatkuviin kampaamo- ja kosmetologikäynteihin. Ja noilla komeilla tyypeillä on nimenomaan sitä vientiä. He voivat aina siirtyä seuraavaan.
Enkä ymmärrä tätä pakonomaista ajattelua, että aina vain jokin mystinen miesten kärkijoukko kelpaa. En tunne yhtään sellaista ja en tunne kaveripiirin puolisoissakaan yhtään sellaista. Ihan tavallisia miehiä kavereiden puolisotkin ovat, mutta he ovat onnistuneet löytämään sen kenen kanssa natsaa. Mutta voimmeko kaikki olla aina yhtä onnekkaita?
Taitaapi olla niin, että sulla rohkeus loppuu. Toisaalta et anna niille valitsemillesi hissukoille mahdollisuutta, koska ne eivät saa sukkia pyörimään jaloissa. Eli et oikeasti halua häntä.
Ota riski ja tavoittele sellaista, mikä ulkoisesti saa sormet syyhyämään. Säästät niiden hissukoiden aikaa ja itsetuntoa. Sen nimittäin tietää, kun toinen vain tyytyy sinuun.
Miksi et siis seuraa kutsumusta ja tavoittele mieleistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Tinder-treffejä harrastanut, mutta näin 42-vuotiaana voin sanoa, että hyvän miehen tapaaminen on vaikeaa millä keinolla hyvänsä.
Nuorempana en ollut suosittu, että olisin pärjännyt stadin armottomassa deittikulttuurissa, jossa hyvännäköisimmät pärjää, varsinkin kun silloin työpaikka oli täynnä toinen toistaan paremman näköisiä naisia ja miehiä.
Omalle kohdalle osuu lähinnä vain varattuja tai muuten vaan omituisia tossukoita. Ja varattuja vedättäjiä on yllättävän paljon. Eikä ne todellakaan vaihda kumppania ja kumppani kotona saattaa olla jopa raskaana, mutta silti käyttäydytään kuin sinkut.
Kirjauduin huvikseni Valoon, jota on markkinoitu vakavana Tinderinä oikeille parisuhteille. Katin kontit. Epäselvällä kuvalla ja yhden sanan kuvauksellakin matchejä sateli minuuteissa. Miesten epätoivo saada edes joku koukkuun haisi kauas. Ei kyse ollut siitä, että olisin ollut oikeasti kiinnostava. Kunhan vain svaippaavat oikealle ja toivovat, että joku tekee samoin. Ihan kuka tahansa. Lopetin profiilin samantein, pettyneenä.
Mun on hyvin vaikea kaikkien kokemieni vedätysten jälkeen:
A) uskoa rakkauteen
B) uskoa siihen, että joku vilpittömästi on minusta kiinnostunut, eikä vain ole seksin perässä
Totesin, että olkoon. Olisihan se hienoa edes kerrankin elämässä kokea se rakkaus, mutta suomalaisessa deittikulttuurissa on jotain pahasti vialla ja loppujen lopuksi suurin osa suomalaisista miehistä on äärettömän epäkiinnostavia. Ei niillä oikein tahdo olla elämässään mitään kiinnostavaa sisältöä ja vielä vähemmän mitään annettavaa.
Tuossa lopussahan se tiivistettiin.
Vain miesten kärkijoukko kelpaa, muut ovat epäkiinnostavia. Deittikulttuurissa vikaa kun juuri sinä et voi saada niitä kiinnostavia miehiä.
Vai olisiko kuitenkin niin että vika löytyy peiliin katsomalla? Naisilla on paha taipumus nähdä itsensä mielenkiintoisina ja henkevinä, vaikkeivat he sitä ole.
Huti. En ollut parikymppisenä kiinnostava, sillä olin se opiskeluun ja töihin keskittyvän hiljainen älykkö, joka kamppaili aknen kanssa. Saman ikäiset kundit halusivat niitä pirtsakoita, söpöjä, hotteja, ulospäinsuuntautuneita tyttöjä, jotka ovat hauskaa seuraa, eivät keskustella historiasta tai politiikasta.
Olen aina ollut se paljon lukeva ja taiteellinen nainen, jonka on itseasiassa vaikea löytää samanhenkistä seuraa miehistä. Töissäkin kukaan miehistä ei oikein seuraa uutisia tai hallitse kunnolla edes historiaa. Keskustelut pyörivät heidän keskellään autoissa. Miten henkevää.
Ja omituiset tossukat, jotka mainitsin, eivät todellakaan ole niitä tämän päivän normaaleja perheenisiä. Omituiset tossukat ovat enemmän niitä sosiaalisesti heikot taidot omaavia peräkammarin poikia, jotka eivät opiskele tai ole kunnianhimoisia työelämän suhteen. Silti he kuvittelevat, että nainen, joka on korkeastikoulutettu ja kunnianhimoinen on heistä kiinnostunut, vaikka yhtään yhteistä harrastustakaan ei ole. He myös luulevat naisen kohteliaisuutta kiinnostukseksi. Et voi yhtään käydä normaalia small talkia kenenkään kanssa, tai saat pian stalkkerin perääsi, joka luulee, että hymysi oli kiinnostusta.
Se on totta, että Tinderkin on täynnä hyvännäköisiä atleetteja, ulkoilevia miehiä, jotka ovat ns. just mun tyyppiä, mutta en koskaan edes swaipannut heidän kohdallaan oikealle. Miksi? Siksi, että arvostan kuitenkin enemmän sitä, että saan olla rento oma itseni, eikä minun tarvitse koko ajan kokea esim. ulkonäköpaineita, sillä loppujen lopuksi loputon kaunistautuminen vie vain paljon rahaa ja aikaa, ja käytän sen mieluummin harrastuksiin ja kirjoihin kuin jatkuviin kampaamo- ja kosmetologikäynteihin. Ja noilla komeilla tyypeillä on nimenomaan sitä vientiä. He voivat aina siirtyä seuraavaan.
Enkä ymmärrä tätä pakonomaista ajattelua, että aina vain jokin mystinen miesten kärkijoukko kelpaa. En tunne yhtään sellaista ja en tunne kaveripiirin puolisoissakaan yhtään sellaista. Ihan tavallisia miehiä kavereiden puolisotkin ovat, mutta he ovat onnistuneet löytämään sen kenen kanssa natsaa. Mutta voimmeko kaikki olla aina yhtä onnekkaita?
Taitaapi olla niin, että sulla rohkeus loppuu. Toisaalta et anna niille valitsemillesi hissukoille mahdollisuutta, koska ne eivät saa sukkia pyörimään jaloissa. Eli et oikeasti halua häntä.
Ota riski ja tavoittele sellaista, mikä ulkoisesti saa sormet syyhyämään. Säästät niiden hissukoiden aikaa ja itsetuntoa. Sen nimittäin tietää, kun toinen vain tyytyy sinuun.
Miksi et siis seuraa kutsumusta ja tavoittele mieleistä?
Tämä on täysin totta. Tinderkin voi olla vähän sellainen päivähaaveilupaikka, jossa on kiva katsella, mutta siihen se jääkin. Kuvia voi katsella Pinterestissäkin.
Maailmassa on yksi mies, jonka todella todella haluan. Mutta on varattu, joten en voi seurata kutsumustani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Tinder-treffejä harrastanut, mutta näin 42-vuotiaana voin sanoa, että hyvän miehen tapaaminen on vaikeaa millä keinolla hyvänsä.
Nuorempana en ollut suosittu, että olisin pärjännyt stadin armottomassa deittikulttuurissa, jossa hyvännäköisimmät pärjää, varsinkin kun silloin työpaikka oli täynnä toinen toistaan paremman näköisiä naisia ja miehiä.
Omalle kohdalle osuu lähinnä vain varattuja tai muuten vaan omituisia tossukoita. Ja varattuja vedättäjiä on yllättävän paljon. Eikä ne todellakaan vaihda kumppania ja kumppani kotona saattaa olla jopa raskaana, mutta silti käyttäydytään kuin sinkut.
Kirjauduin huvikseni Valoon, jota on markkinoitu vakavana Tinderinä oikeille parisuhteille. Katin kontit. Epäselvällä kuvalla ja yhden sanan kuvauksellakin matchejä sateli minuuteissa. Miesten epätoivo saada edes joku koukkuun haisi kauas. Ei kyse ollut siitä, että olisin ollut oikeasti kiinnostava. Kunhan vain svaippaavat oikealle ja toivovat, että joku tekee samoin. Ihan kuka tahansa. Lopetin profiilin samantein, pettyneenä.
Mun on hyvin vaikea kaikkien kokemieni vedätysten jälkeen:
A) uskoa rakkauteen
B) uskoa siihen, että joku vilpittömästi on minusta kiinnostunut, eikä vain ole seksin perässä
Totesin, että olkoon. Olisihan se hienoa edes kerrankin elämässä kokea se rakkaus, mutta suomalaisessa deittikulttuurissa on jotain pahasti vialla ja loppujen lopuksi suurin osa suomalaisista miehistä on äärettömän epäkiinnostavia. Ei niillä oikein tahdo olla elämässään mitään kiinnostavaa sisältöä ja vielä vähemmän mitään annettavaa.
Tuossa lopussahan se tiivistettiin.
Vain miesten kärkijoukko kelpaa, muut ovat epäkiinnostavia. Deittikulttuurissa vikaa kun juuri sinä et voi saada niitä kiinnostavia miehiä.
Vai olisiko kuitenkin niin että vika löytyy peiliin katsomalla? Naisilla on paha taipumus nähdä itsensä mielenkiintoisina ja henkevinä, vaikkeivat he sitä ole.
Huti. En ollut parikymppisenä kiinnostava, sillä olin se opiskeluun ja töihin keskittyvän hiljainen älykkö, joka kamppaili aknen kanssa. Saman ikäiset kundit halusivat niitä pirtsakoita, söpöjä, hotteja, ulospäinsuuntautuneita tyttöjä, jotka ovat hauskaa seuraa, eivät keskustella historiasta tai politiikasta.
Olen aina ollut se paljon lukeva ja taiteellinen nainen, jonka on itseasiassa vaikea löytää samanhenkistä seuraa miehistä. Töissäkin kukaan miehistä ei oikein seuraa uutisia tai hallitse kunnolla edes historiaa. Keskustelut pyörivät heidän keskellään autoissa. Miten henkevää.
Ja omituiset tossukat, jotka mainitsin, eivät todellakaan ole niitä tämän päivän normaaleja perheenisiä. Omituiset tossukat ovat enemmän niitä sosiaalisesti heikot taidot omaavia peräkammarin poikia, jotka eivät opiskele tai ole kunnianhimoisia työelämän suhteen. Silti he kuvittelevat, että nainen, joka on korkeastikoulutettu ja kunnianhimoinen on heistä kiinnostunut, vaikka yhtään yhteistä harrastustakaan ei ole. He myös luulevat naisen kohteliaisuutta kiinnostukseksi. Et voi yhtään käydä normaalia small talkia kenenkään kanssa, tai saat pian stalkkerin perääsi, joka luulee, että hymysi oli kiinnostusta.
Se on totta, että Tinderkin on täynnä hyvännäköisiä atleetteja, ulkoilevia miehiä, jotka ovat ns. just mun tyyppiä, mutta en koskaan edes swaipannut heidän kohdallaan oikealle. Miksi? Siksi, että arvostan kuitenkin enemmän sitä, että saan olla rento oma itseni, eikä minun tarvitse koko ajan kokea esim. ulkonäköpaineita, sillä loppujen lopuksi loputon kaunistautuminen vie vain paljon rahaa ja aikaa, ja käytän sen mieluummin harrastuksiin ja kirjoihin kuin jatkuviin kampaamo- ja kosmetologikäynteihin. Ja noilla komeilla tyypeillä on nimenomaan sitä vientiä. He voivat aina siirtyä seuraavaan.
Enkä ymmärrä tätä pakonomaista ajattelua, että aina vain jokin mystinen miesten kärkijoukko kelpaa. En tunne yhtään sellaista ja en tunne kaveripiirin puolisoissakaan yhtään sellaista. Ihan tavallisia miehiä kavereiden puolisotkin ovat, mutta he ovat onnistuneet löytämään sen kenen kanssa natsaa. Mutta voimmeko kaikki olla aina yhtä onnekkaita?
Taitaapi olla niin, että sulla rohkeus loppuu. Toisaalta et anna niille valitsemillesi hissukoille mahdollisuutta, koska ne eivät saa sukkia pyörimään jaloissa. Eli et oikeasti halua häntä.
Ota riski ja tavoittele sellaista, mikä ulkoisesti saa sormet syyhyämään. Säästät niiden hissukoiden aikaa ja itsetuntoa. Sen nimittäin tietää, kun toinen vain tyytyy sinuun.
Miksi et siis seuraa kutsumusta ja tavoittele mieleistä?
Tämä on täysin totta. Tinderkin voi olla vähän sellainen päivähaaveilupaikka, jossa on kiva katsella, mutta siihen se jääkin. Kuvia voi katsella Pinterestissäkin.
Maailmassa on yksi mies, jonka todella todella haluan. Mutta on varattu, joten en voi seurata kutsumustani.
"Maailmassa on yksi mies" Jos vaikka lakkaat haaveilemasta omaa keijukaistarinaasi, niin se vakio 10 prosenttia miehistä tarkoittaa sinullekin 800 000 000 miestä ympäri maailman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen 28 vuotias nainen ja kolmisen vuotta ollut nyt sinkku. Mä en ole ollut tinderissa tai seuranhakupalstaloilla. Jos kahville joku pyytää nenätysten, niin lähden kyllä. Tänä sinkkuuden aikana olen noin kymmenisen kertaa käynyt kahvilla. (maksan aina itse kaiken, joskus jopa seuralaisenkin ;D)
Osittain syy on itsessänikin. Alussa mulla ei ollut aikaa suhteelle. Oli koulua, työtä, läheisiä tavattavana.
Seksi kuuluu parisuhteeseen, enkä mä ehkä ole niin seksuaalinen ihminen kuin haluaisin olla. Deittailevana en edes mieti seksiä. Enkä osaa ajatella mitään pelkkää seksisuhdetta. Sellainen ajatus jopa loukkaa, kun pari noista kahvitseuralaisesta on tämmöistä ehdottanut. Mä kelpaisin siis vaan panoksi. Asiaksi, jossa en itseäni ollenkaan määritä. Entäs jos mä haluan kiivetä isoimman kallion päälle yöksi ja vatvoa tuntikausia tähtiä kainaloikkain? - siinä vaiheessa sitä jo juostaan ovea kohti.
Mä olen ehkä vanhoihin nahkoihin syntynyt. Nautin puutarhan laitosta, käsitöistä ja kotoilusta. Kaverit osti mulle 24 vuotislahjaksi ovikyltin, jossa lukee Mummola. (tutuille moikat!) Tykkään tehdä ja tuputtaa. Nautin, kun porukkaa käy ja sitten saan tuputtaa ruokaa, ainakin mukaan ottamaan. On mulla kippoja, eikä tarvii palauttaa. ;)
MUTTA lapset eivät nyt kuulu mihinkään suunnitelmaani, eikä tulevaisuuteeni. Omat siis. Rakastan lapsia ja nautin niiden kanssa olostakin. Sitä heittäytymistä siihen maailmaan. Ehkä se mieli joskus muuttuu, mutta näineen mä olen aivan liian kiireinen kasvatukseen ja arkirumbaan. Luulen. Työt tulee suurimmassa osassa kuitenkin ja se on intohimoni.
Tossa taannoin mietinkin, että jospa jostain löytyisi mies, isä, jolla olisi jo lapsi/lapsia ja talous (ja ero!!) kunnossa. Saisin sellaisen kaverikseni lenkeille, sinne kalliolle, syömään keitoksiani, ennenkaikkea höpöttämään joutavia ja rapsuteltavaksi. Tuleehan siihen suhteeseen ajan myötä seksi, mutta ei ensimmäisten joukossa. Se ei saa olla hallitseva osa parisuhdetta, vaan ennen kaikkea ystävyys ja yhdessä olo, luottamus.
Pidettäis omat kämpät ja hän sitten olisi lastensa kanssa siellä. Piipahdeltais toisillamme kylässä. Tutustuttais aivan rauhassa. Eikä mitään kiirettä yhteisistä kotihaaveista. Haluaisin pitää itsenäisyyteni.
Saa se mies lapsetonkin olla, mutta kunhan ei ala heti ränkyttämään lapsen teosta. Mun mahdollinen vapaaehtoinen lapsettomuuteni on aika turnoff ollut kahvikavereiden kanssa. Yleensäkin ihmisten kanssa joiden kanssa olen aiheesta keskustellut.
Ehkä mun pitäisi vaan laittaa aivan rehellinen kuvaus itsestäni ja mietinnöistäni someen. Saiskohan tällä ketään treffeille? :D
Ehkä tää meni off topiciksi aloituksen kanssa, mutta vähän ajattelin omia tuntojani avata. Kiitos jos jaksoit lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Tinder-treffejä harrastanut, mutta näin 42-vuotiaana voin sanoa, että hyvän miehen tapaaminen on vaikeaa millä keinolla hyvänsä.
Nuorempana en ollut suosittu, että olisin pärjännyt stadin armottomassa deittikulttuurissa, jossa hyvännäköisimmät pärjää, varsinkin kun silloin työpaikka oli täynnä toinen toistaan paremman näköisiä naisia ja miehiä.
Omalle kohdalle osuu lähinnä vain varattuja tai muuten vaan omituisia tossukoita. Ja varattuja vedättäjiä on yllättävän paljon. Eikä ne todellakaan vaihda kumppania ja kumppani kotona saattaa olla jopa raskaana, mutta silti käyttäydytään kuin sinkut.
Kirjauduin huvikseni Valoon, jota on markkinoitu vakavana Tinderinä oikeille parisuhteille. Katin kontit. Epäselvällä kuvalla ja yhden sanan kuvauksellakin matchejä sateli minuuteissa. Miesten epätoivo saada edes joku koukkuun haisi kauas. Ei kyse ollut siitä, että olisin ollut oikeasti kiinnostava. Kunhan vain svaippaavat oikealle ja toivovat, että joku tekee samoin. Ihan kuka tahansa. Lopetin profiilin samantein, pettyneenä.
Odotit siis yhden sanan kuvauksella ja epäselvällä kuvalla löytäväsi unelmiesi miehen joka tykkää samoista asioista kuin sinä? Millä logiikalla sen unelmiesi miehen pitäisi kiinnostua tuollaisesta profiilista? Ja kun häntä ei minuuteissa löytynyt, lopetit profiilin. Hienoa!
Olit siis myös tykännyt näistä valittamistasi heeboista, koska matchejä heistä sait. Mitä siis valitat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti tämän ketjun lukeminen herättää. Meinaan ne, jotka miettivät pitkästä suhteesta, joka on ihan hyvä, eroamista, koska menojalkaa vipattaa, ja on vähän kyllästynyt olo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitäs noi green flagit ovat? Missä olet näihin miehiin tutustunut?
No vaikka että on helppo olla ja jutella toisen kanssa, asioista on pystytty keskustelemaan avoimesti (myös erimielisyyksistä), että toinen on johdonmukainen teoissaan ja sanoissaan, että ei tartte miettiä missä toinen on tai mitä se tekee vaan alusta saakka vallitsee sellainen luottamus ja hyvä fiilis toisesta, eikä toinen myöskään koko ajan kyttää ja kyylää sinua, että on yhteisiä arvoja ja tulevaisuudensuunnitelmia, että toinen kunnioittaa sinun lisäksi myös muita ihmisiä (miten puhuu toisista ja kohtelee toisia).. jne. Eli ihan tuollaisia tavallisia asioita, mitkä ei kuitenkaan selkeästi ole monenkaan kanssa itsestäänselvyyksiä (niiden kanssa en siis sitten olekkaan tapaillut sen enempää).
Se on todella hajottava tunne kun luulet että kaikki on hyvin ja olet jo vähintäänkin ihastunut, niin sitten toinen kääntää kelkkaa ja pudottaa jonkun pommin ja sit juttu onkin siinä. Pahimmillaan käynyt niin että aamulla halitaan ja pussaillaan heipat ja hyvät työpäivät. Tapailtu useampi kuukausi. Ja sit samana iltana klo. 20 minut on jätetty tekstiviestillä. Olen henkisesti melko vahva (etenkin nyt kun aattelen mitä olen joutunut käymään läpi), mutta kuinka monta kertaa ihmisen psyyke kestää tuollaista? Ihan uskomatonta p*skaaaaaaaa.
ap
Ehkä green flagien ohella pitää katella myös red flageja.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tämän ketjun lukeminen herättää. Meinaan ne, jotka miettivät pitkästä suhteesta, joka on ihan hyvä, eroamista, koska menojalkaa vipattaa, ja on vähän kyllästynyt olo.
Voi siinä käydä toisinkin. Elin vuosikymmenet onnettomassa liitossa, kunnes yllättäen jouduin sinkkumarkkinoille. Muutaman kuukauden etsinnän jälkeen löysin upean miehen, jonka kanssa ollaan nykyään kihloissa ja onnellisia yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tampereen likka kirjoitti:
Vinkiksi sanoisin, että ei noin intensiivisiä suhteita parin kk tapailu jälkeen. Ei mitään "hyvää työpäivää, halipus"-juttuja vielä liian aikaisessa vaiheessa. Ei tuollaisia parisuhde-kotileikkejä, sehän nyt pelästyttää kenet vaan, että tätäkö tää nyt on jo. Alussa tapaillaan kevyesti, jutellaan, harrastetaan kiimaista seksiä ja näytetään, että pärjätään myös omillaan. Ei aleta roikkumaan toisessa ihmisessä. Ite 46 ja 11 vuoden suhteesta 5kk sitten eronnut ja ihan parasta aikaa tää sinkkuus, vaikka olen aina ollut parisuhdeihminen. Olen tajunnut, että toisen ihmisen kautta ei voi elää. Muutama poikaystävä samaan aikaan omiin aikatauluihin sovitettuna sopii parhaiten, mutta omaa perusarkea ei tarvitse heti jakaa. Eli neuvona on, että älä tuo sitä arjen jakamista suhteeseen heti, se pelästyttää.
Tulet kyllä huomaamaan että tuolla tyylillä sitten vasta saatkin tasan sitä mitä tilaat. Eli pelkän seksisuhteen.
Kyllä. Hän kuvasi juurikin fuckbuddy tai fwb suhteen. Ei kannata suostua, jos ei sellaista itse halua, miehille se kyllä sopii- saa rusinat pullasta. Seuraava mies.
Naiset tuntuvat itsekin tietävän varsin hyvin, että kannattaa pyrkiä niihin pelkkiin rusinoihin. Näistä viesteistä paistaa läpi naisten omakin tietämys, että koko pulla naisen kanssa on yhtä kärsimystä.
Ei se kyllä toisinkaan päin parane yhtään. Naiset joutuvat parisuhteessa tekemään myös paljon myönnytyksiä. Ei se tutkimus taida ihan tuulesta temmattua olla, jonka mukaan suhteettomat naiset ovat usein tyytyväisempiä, kuin parisuhteessa elävät.
Vierailija kirjoitti:
Eikö keskitasoa paremmat miehet muka arvosta naisella hyvää työpaikkaa ja koulutusta, siis pitkään parisuhteeseen? Vai kelpaisiko niille kaltaiseni tahtomattaan pitkäaikaistyötön nainen, epäilempä, vaikka olisin miten kaunis.
Jos olisit erittäin kaunis, niin sinulla ei olisi mitään ongelmaa saada keskitasoa parempi mies. Vaikka siis olisit pitkäaikaistyötön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tampereen likka kirjoitti:
Vinkiksi sanoisin, että ei noin intensiivisiä suhteita parin kk tapailu jälkeen. Ei mitään "hyvää työpäivää, halipus"-juttuja vielä liian aikaisessa vaiheessa. Ei tuollaisia parisuhde-kotileikkejä, sehän nyt pelästyttää kenet vaan, että tätäkö tää nyt on jo. Alussa tapaillaan kevyesti, jutellaan, harrastetaan kiimaista seksiä ja näytetään, että pärjätään myös omillaan. Ei aleta roikkumaan toisessa ihmisessä. Ite 46 ja 11 vuoden suhteesta 5kk sitten eronnut ja ihan parasta aikaa tää sinkkuus, vaikka olen aina ollut parisuhdeihminen. Olen tajunnut, että toisen ihmisen kautta ei voi elää. Muutama poikaystävä samaan aikaan omiin aikatauluihin sovitettuna sopii parhaiten, mutta omaa perusarkea ei tarvitse heti jakaa. Eli neuvona on, että älä tuo sitä arjen jakamista suhteeseen heti, se pelästyttää.
Tulet kyllä huomaamaan että tuolla tyylillä sitten vasta saatkin tasan sitä mitä tilaat. Eli pelkän seksisuhteen.
Kyllä. Hän kuvasi juurikin fuckbuddy tai fwb suhteen. Ei kannata suostua, jos ei sellaista itse halua, miehille se kyllä sopii- saa rusinat pullasta. Seuraava mies.
Naiset tuntuvat itsekin tietävän varsin hyvin, että kannattaa pyrkiä niihin pelkkiin rusinoihin. Näistä viesteistä paistaa läpi naisten omakin tietämys, että koko pulla naisen kanssa on yhtä kärsimystä.
Ei se kyllä toisinkaan päin parane yhtään. Naiset joutuvat parisuhteessa tekemään myös paljon myönnytyksiä. Ei se tutkimus taida ihan tuulesta temmattua olla, jonka mukaan suhteettomat naiset ovat usein tyytyväisempiä, kuin parisuhteessa elävät.
Tutkimuksia on kaikenlaisia. Itse muistan lukeneeni onnellisuustutkimuksesta, jossa kaikista tutkituista ryhmistä vähiten onnellisia olivat yli 40v lapsettomat sinkkunaiset.
"Vaikka olisit miten kaunis" aivan varmasti kelpaisit työpaikasta huolimatta. Minä voisin kustantaa isomman kakun elämisestä, jos olisit riittävän kaunis.