Lue keskustelun säännöt.
Pakko lopettaa treffailu kun ei itsetunto ja sydän kestä sitä enää
Ala todellakin ymmärtää ihmisiä jotka valitsevat ikuisen sinkkuuden, mieluummin kuin yrittäisi löytää jonkun. Siis tapauksessa jossa ihminen sinänsä voisi sen parisuhteen haluta, mutta ei pysty/halua sitä enää tavoitella.
Olen treffaillut miehiä nyt 2 vuotta. Ihan hirveästi jäänyt käteen vain pahaa mieltä. Selväksi on käynyt että mihinkään, ei MIHINKÄÄN voi enää luottaa. Ei miehen sanoihin, ei miehen taustaan, ei miehen tekoihin. Ei mihinkään. Vaikka kuinka koitat etsiä "green flagejä", antaa asioiden mennä omalla painollaan, olla itse umpirehellinen ja avoin alusta saakka.. ja vaikka mies vaikuttaisi siltä myös. Niin kaikki voi muuttua *PUFF* muutamissa tunneissa ja yhtäkkiä olet taas hylätty ja jätetty ja kaikki mitä on puhuttu tai tehty on täysin merkityksetöntä. En olisi ikinä uskonut että kumppanin etsiminen voi olla näin kamalaa ja vaikeaa!
Kommentit (1158)
Heikko on itsetunto jos joku treffailu siihen vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaanpa, että se vaikuttaa seuran laatuun, että mistä seuraa etsii. Jos kaivelette tinderiä en usko, että sieltä löytyy kovin vakavasti otettavaa seuraa.
Joten mistä sitä siis löytää paremmin? Realistisesti.
Oisko sulla mitään harrastuksia? Niistähän usein löytyy jollain tavalla saman henkistä porukkaa.
Se on totta, että nykyään ihmisten aito kohtaaminen on aika vaikeaa.
Ei niillä ole, se on selvä. Eivätkä halua harrastaa mitään missä voisi tavata niitä toivottuja ihmisiä, kun siitä olisi ihan liikaa vaivaa. Ja paljastuisi se aito luonne, joka näillä on aina kusipäinen.
Mutta antaa niiden valittaa ja tinderöidä, ei niistä parisuhteeseen olisikaan, sellaisia oman elämänsä alluja.
Niin. Ei kukaan pakottanut tapailemaan pelimiehiä.
Vierailija kirjoitti:
...mutta he ovat onnistuneet löytämään sen kenen kanssa natsaa. Mutta voimmeko kaikki olla aina yhtä onnekkaita?
Kaikki ovat sen oikean, sielunkumppanin tms. kanssa, kunnes eroavat.
..Sitten on kohta uutta oikeaa putkessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Tinder-treffejä harrastanut, mutta näin 42-vuotiaana voin sanoa, että hyvän miehen tapaaminen on vaikeaa millä keinolla hyvänsä.
Nuorempana en ollut suosittu, että olisin pärjännyt stadin armottomassa deittikulttuurissa, jossa hyvännäköisimmät pärjää, varsinkin kun silloin työpaikka oli täynnä toinen toistaan paremman näköisiä naisia ja miehiä.
Omalle kohdalle osuu lähinnä vain varattuja tai muuten vaan omituisia tossukoita. Ja varattuja vedättäjiä on yllättävän paljon. Eikä ne todellakaan vaihda kumppania ja kumppani kotona saattaa olla jopa raskaana, mutta silti käyttäydytään kuin sinkut.
Kirjauduin huvikseni Valoon, jota on markkinoitu vakavana Tinderinä oikeille parisuhteille. Katin kontit. Epäselvällä kuvalla ja yhden sanan kuvauksellakin matchejä sateli minuuteissa. Miesten epätoivo saada edes joku koukkuun haisi kauas. Ei kyse ollut siitä, että olisin ollut oikeasti kiinnostava. Kunhan vain svaippaavat oikealle ja toivovat, että joku tekee samoin. Ihan kuka tahansa. Lopetin profiilin samantein, pettyneenä.
Mun on hyvin vaikea kaikkien kokemieni vedätysten jälkeen:
A) uskoa rakkauteen
B) uskoa siihen, että joku vilpittömästi on minusta kiinnostunut, eikä vain ole seksin perässä
Totesin, että olkoon. Olisihan se hienoa edes kerrankin elämässä kokea se rakkaus, mutta suomalaisessa deittikulttuurissa on jotain pahasti vialla ja loppujen lopuksi suurin osa suomalaisista miehistä on äärettömän epäkiinnostavia. Ei niillä oikein tahdo olla elämässään mitään kiinnostavaa sisältöä ja vielä vähemmän mitään annettavaa.
Kirjoitit että suurin osa suomalaisista miehistä on äärettömän epäkiinnostavia, ja olen kyllä kanssasi tästä täysin samaa mieltä.
Mutta veikkaisinpa että sinun ongelmasi on lähinnä se, että ne harvat miehet jotka eivät ole äärettömän epäkiinnostavia, ovat niin paljon korkeammalla tasolla kuin sinä, että sinulla ei ole minkään valtakunnan mahdollisuutta sellaista miestä ikinä saada.
Olet siis todennäköisesti itsekin osa sitä epäviehättävää harmaata massaa, jota kukaan tuskin erityisemmin haluaa mihinkään, paitsi ehkä yhdeksi yöksi sänkyyn. Jos näin, niin olet saanut juuri sen kohtalon joka sinulla kuuluukin.
Voisko joku määritellä harmaan massan? Itse olen ympäröity toinen toistaan kiinnostavimmilla miehillä ja naisilla, niin ihmetyttää että muka suurin osa olisi sellaista. Jokainen ihminen on kiinnostava omalla tavallaan. Tietenkin jos olet kehitysvammainen, ei jutut välttämättä lennä yhtä korkealta kuin tavallisilla ihmisillä, mutta yllättävän hauskaa seuraa hekin ovat tovin.
Joka ikinen ihminen on Jumalan luoma, äärimmäisen arvokas olento. Auttaisiko tämä ajatus näkemään yksilön harmaan massan sijaan?
Aika perinteisen uskovaisen ristiriitainen möläytys. Ollaan muka niin Jumalan luomia ja samassa lauseessa haukutaan kehitysvammaisia. Perinteistä uskovaisten touhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Tinder-treffejä harrastanut, mutta näin 42-vuotiaana voin sanoa, että hyvän miehen tapaaminen on vaikeaa millä keinolla hyvänsä.
Nuorempana en ollut suosittu, että olisin pärjännyt stadin armottomassa deittikulttuurissa, jossa hyvännäköisimmät pärjää, varsinkin kun silloin työpaikka oli täynnä toinen toistaan paremman näköisiä naisia ja miehiä.
Omalle kohdalle osuu lähinnä vain varattuja tai muuten vaan omituisia tossukoita. Ja varattuja vedättäjiä on yllättävän paljon. Eikä ne todellakaan vaihda kumppania ja kumppani kotona saattaa olla jopa raskaana, mutta silti käyttäydytään kuin sinkut.
Kirjauduin huvikseni Valoon, jota on markkinoitu vakavana Tinderinä oikeille parisuhteille. Katin kontit. Epäselvällä kuvalla ja yhden sanan kuvauksellakin matchejä sateli minuuteissa. Miesten epätoivo saada edes joku koukkuun haisi kauas. Ei kyse ollut siitä, että olisin ollut oikeasti kiinnostava. Kunhan vain svaippaavat oikealle ja toivovat, että joku tekee samoin. Ihan kuka tahansa. Lopetin profiilin samantein, pettyneenä.
Mun on hyvin vaikea kaikkien kokemieni vedätysten jälkeen:
A) uskoa rakkauteen
B) uskoa siihen, että joku vilpittömästi on minusta kiinnostunut, eikä vain ole seksin perässä
Totesin, että olkoon. Olisihan se hienoa edes kerrankin elämässä kokea se rakkaus, mutta suomalaisessa deittikulttuurissa on jotain pahasti vialla ja loppujen lopuksi suurin osa suomalaisista miehistä on äärettömän epäkiinnostavia. Ei niillä oikein tahdo olla elämässään mitään kiinnostavaa sisältöä ja vielä vähemmän mitään annettavaa.
Tuossa lopussahan se tiivistettiin.
Vain miesten kärkijoukko kelpaa, muut ovat epäkiinnostavia. Deittikulttuurissa vikaa kun juuri sinä et voi saada niitä kiinnostavia miehiä.
Vai olisiko kuitenkin niin että vika löytyy peiliin katsomalla? Naisilla on paha taipumus nähdä itsensä mielenkiintoisina ja henkevinä, vaikkeivat he sitä ole.
Huti. En ollut parikymppisenä kiinnostava, sillä olin se opiskeluun ja töihin keskittyvän hiljainen älykkö, joka kamppaili aknen kanssa. Saman ikäiset kundit halusivat niitä pirtsakoita, söpöjä, hotteja, ulospäinsuuntautuneita tyttöjä, jotka ovat hauskaa seuraa, eivät keskustella historiasta tai politiikasta.
Olen aina ollut se paljon lukeva ja taiteellinen nainen, jonka on itseasiassa vaikea löytää samanhenkistä seuraa miehistä. Töissäkin kukaan miehistä ei oikein seuraa uutisia tai hallitse kunnolla edes historiaa. Keskustelut pyörivät heidän keskellään autoissa. Miten henkevää.
Ja omituiset tossukat, jotka mainitsin, eivät todellakaan ole niitä tämän päivän normaaleja perheenisiä. Omituiset tossukat ovat enemmän niitä sosiaalisesti heikot taidot omaavia peräkammarin poikia, jotka eivät opiskele tai ole kunnianhimoisia työelämän suhteen. Silti he kuvittelevat, että nainen, joka on korkeastikoulutettu ja kunnianhimoinen on heistä kiinnostunut, vaikka yhtään yhteistä harrastustakaan ei ole. He myös luulevat naisen kohteliaisuutta kiinnostukseksi. Et voi yhtään käydä normaalia small talkia kenenkään kanssa, tai saat pian stalkkerin perääsi, joka luulee, että hymysi oli kiinnostusta.
Se on totta, että Tinderkin on täynnä hyvännäköisiä atleetteja, ulkoilevia miehiä, jotka ovat ns. just mun tyyppiä, mutta en koskaan edes swaipannut heidän kohdallaan oikealle. Miksi? Siksi, että arvostan kuitenkin enemmän sitä, että saan olla rento oma itseni, eikä minun tarvitse koko ajan kokea esim. ulkonäköpaineita, sillä loppujen lopuksi loputon kaunistautuminen vie vain paljon rahaa ja aikaa, ja käytän sen mieluummin harrastuksiin ja kirjoihin kuin jatkuviin kampaamo- ja kosmetologikäynteihin. Ja noilla komeilla tyypeillä on nimenomaan sitä vientiä. He voivat aina siirtyä seuraavaan.
Enkä ymmärrä tätä pakonomaista ajattelua, että aina vain jokin mystinen miesten kärkijoukko kelpaa. En tunne yhtään sellaista ja en tunne kaveripiirin puolisoissakaan yhtään sellaista. Ihan tavallisia miehiä kavereiden puolisotkin ovat, mutta he ovat onnistuneet löytämään sen kenen kanssa natsaa. Mutta voimmeko kaikki olla aina yhtä onnekkaita?
Tekstistäsi käy ilmi, että ymmärrät itsekin ainakin jollain tasolla sen että sinulla ei ole ulkonäkösi puolesta edellytyksiä saada niitä miehiä joihin koet vetoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Tinder-treffejä harrastanut, mutta näin 42-vuotiaana voin sanoa, että hyvän miehen tapaaminen on vaikeaa millä keinolla hyvänsä.
Nuorempana en ollut suosittu, että olisin pärjännyt stadin armottomassa deittikulttuurissa, jossa hyvännäköisimmät pärjää, varsinkin kun silloin työpaikka oli täynnä toinen toistaan paremman näköisiä naisia ja miehiä.
Omalle kohdalle osuu lähinnä vain varattuja tai muuten vaan omituisia tossukoita. Ja varattuja vedättäjiä on yllättävän paljon. Eikä ne todellakaan vaihda kumppania ja kumppani kotona saattaa olla jopa raskaana, mutta silti käyttäydytään kuin sinkut.
Kirjauduin huvikseni Valoon, jota on markkinoitu vakavana Tinderinä oikeille parisuhteille. Katin kontit. Epäselvällä kuvalla ja yhden sanan kuvauksellakin matchejä sateli minuuteissa. Miesten epätoivo saada edes joku koukkuun haisi kauas. Ei kyse ollut siitä, että olisin ollut oikeasti kiinnostava. Kunhan vain svaippaavat oikealle ja toivovat, että joku tekee samoin. Ihan kuka tahansa. Lopetin profiilin samantein, pettyneenä.
Mun on hyvin vaikea kaikkien kokemieni vedätysten jälkeen:
A) uskoa rakkauteen
B) uskoa siihen, että joku vilpittömästi on minusta kiinnostunut, eikä vain ole seksin perässä
Totesin, että olkoon. Olisihan se hienoa edes kerrankin elämässä kokea se rakkaus, mutta suomalaisessa deittikulttuurissa on jotain pahasti vialla ja loppujen lopuksi suurin osa suomalaisista miehistä on äärettömän epäkiinnostavia. Ei niillä oikein tahdo olla elämässään mitään kiinnostavaa sisältöä ja vielä vähemmän mitään annettavaa.
Tuossa lopussahan se tiivistettiin.
Vain miesten kärkijoukko kelpaa, muut ovat epäkiinnostavia. Deittikulttuurissa vikaa kun juuri sinä et voi saada niitä kiinnostavia miehiä.
Vai olisiko kuitenkin niin että vika löytyy peiliin katsomalla? Naisilla on paha taipumus nähdä itsensä mielenkiintoisina ja henkevinä, vaikkeivat he sitä ole.
Jokaiseen minusta kiinnostuneeseen naiseen pätee sama:
Olan aina ollut naista älykkäämpi, hauskempi, itsevarmempi, sosiaalisesti suositumpi ja mielenkiintoisemassa ammatissa. Keskustelut ovat aina olleet sellaisia että minun halutaan puhuvan kun nainen ihastelee. Sosiaalisissa tilanteissa minun on liidattava ja kahden kesken minun on oltava aloitteellisempi.
No, kaikille naisille ei voi löytyä miestä joka ylittää naisen, jos se on mitä vaaditaan jotta nainen tuntisi että ollaan "samaa tasoa".
Ei löytynyt näillekään. Kun naisislta ei löytynyt kaivamallakaan mitään mielenkiintoista, ei parisuhteeseen edetty.
Tässä on se iän vaikutus. Nuoret naiset voivat vain tehdä naisjuttuja ja keskittyä itseensä, kun miehet harjoittelevat soidinmenoja ja nohevuutta, tai yrittävät menestyä. Jos nainen on 20v ja riittävän hyvännäköinen, mihin ei tarvita missin ulkonäköä, se riittää. Kun ikää on 40v, täytyisi olla mukava ja mielenkiintoinen. Ja mieluusti pitää huolta kropastaan ettei se muistuttaisi Michelin-miestä.
Osalla jää nuoruuden moodi päälle. Eikö se riitä että olen nainen!?
'Keskustelut ovat aina olleet sellaisia että minun halutaan puhuvan kun nainen ihastelee'...
Olen treffeillä käydessäni törmännyt sinunlaisiisi miehiin. Ensimmäisen 10 minuutin aikana olen todennut, että mies on aivan jäätävän täynnä itseään, omasta mielestään parempi ja kiinnostavampia ja fiksumpi kuin kukaan muu. Se ylimielisyyden ja typeryyden ja itsetehostuksen määrä on niin tylsää ja väsyttävää, että aivoni menevät asiakaspalvelumoodille ja yritän miettiä missä vaiheessa on kohteliasta lähteä. Annan siis miehen puhua, koska siinä vaiheessa minulla ei ole enää sanottavaa. Mies typeryyksissään kuvittelee, että kuuntelen ihaillen ja lässytyksen vauhti vain kiihtyy. Huvittavinta on se, että normaali mies näkisi kasvoilta, että asiakaspalveluhymystä huolimatta muu osa kasvoista sanoo 'Ei v***u...'
Tapailemillasi naisilla on vain yksi yhteinen vika, he ovat liian kohteliaita. Minä en ole enää, koska elämä on liian lyhyt ja sinunlaisiasi on ihan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Tinder-treffejä harrastanut, mutta näin 42-vuotiaana voin sanoa, että hyvän miehen tapaaminen on vaikeaa millä keinolla hyvänsä.
Nuorempana en ollut suosittu, että olisin pärjännyt stadin armottomassa deittikulttuurissa, jossa hyvännäköisimmät pärjää, varsinkin kun silloin työpaikka oli täynnä toinen toistaan paremman näköisiä naisia ja miehiä.
Omalle kohdalle osuu lähinnä vain varattuja tai muuten vaan omituisia tossukoita. Ja varattuja vedättäjiä on yllättävän paljon. Eikä ne todellakaan vaihda kumppania ja kumppani kotona saattaa olla jopa raskaana, mutta silti käyttäydytään kuin sinkut.
Kirjauduin huvikseni Valoon, jota on markkinoitu vakavana Tinderinä oikeille parisuhteille. Katin kontit. Epäselvällä kuvalla ja yhden sanan kuvauksellakin matchejä sateli minuuteissa. Miesten epätoivo saada edes joku koukkuun haisi kauas. Ei kyse ollut siitä, että olisin ollut oikeasti kiinnostava. Kunhan vain svaippaavat oikealle ja toivovat, että joku tekee samoin. Ihan kuka tahansa. Lopetin profiilin samantein, pettyneenä.
Mun on hyvin vaikea kaikkien kokemieni vedätysten jälkeen:
A) uskoa rakkauteen
B) uskoa siihen, että joku vilpittömästi on minusta kiinnostunut, eikä vain ole seksin perässä
Totesin, että olkoon. Olisihan se hienoa edes kerrankin elämässä kokea se rakkaus, mutta suomalaisessa deittikulttuurissa on jotain pahasti vialla ja loppujen lopuksi suurin osa suomalaisista miehistä on äärettömän epäkiinnostavia. Ei niillä oikein tahdo olla elämässään mitään kiinnostavaa sisältöä ja vielä vähemmän mitään annettavaa.
Tuossa lopussahan se tiivistettiin.
Vain miesten kärkijoukko kelpaa, muut ovat epäkiinnostavia. Deittikulttuurissa vikaa kun juuri sinä et voi saada niitä kiinnostavia miehiä.
Vai olisiko kuitenkin niin että vika löytyy peiliin katsomalla? Naisilla on paha taipumus nähdä itsensä mielenkiintoisina ja henkevinä, vaikkeivat he sitä ole.
Huti. En ollut parikymppisenä kiinnostava, sillä olin se opiskeluun ja töihin keskittyvän hiljainen älykkö, joka kamppaili aknen kanssa. Saman ikäiset kundit halusivat niitä pirtsakoita, söpöjä, hotteja, ulospäinsuuntautuneita tyttöjä, jotka ovat hauskaa seuraa, eivät keskustella historiasta tai politiikasta.
Olen aina ollut se paljon lukeva ja taiteellinen nainen, jonka on itseasiassa vaikea löytää samanhenkistä seuraa miehistä. Töissäkin kukaan miehistä ei oikein seuraa uutisia tai hallitse kunnolla edes historiaa. Keskustelut pyörivät heidän keskellään autoissa. Miten henkevää.
Ja omituiset tossukat, jotka mainitsin, eivät todellakaan ole niitä tämän päivän normaaleja perheenisiä. Omituiset tossukat ovat enemmän niitä sosiaalisesti heikot taidot omaavia peräkammarin poikia, jotka eivät opiskele tai ole kunnianhimoisia työelämän suhteen. Silti he kuvittelevat, että nainen, joka on korkeastikoulutettu ja kunnianhimoinen on heistä kiinnostunut, vaikka yhtään yhteistä harrastustakaan ei ole. He myös luulevat naisen kohteliaisuutta kiinnostukseksi. Et voi yhtään käydä normaalia small talkia kenenkään kanssa, tai saat pian stalkkerin perääsi, joka luulee, että hymysi oli kiinnostusta.
Se on totta, että Tinderkin on täynnä hyvännäköisiä atleetteja, ulkoilevia miehiä, jotka ovat ns. just mun tyyppiä, mutta en koskaan edes swaipannut heidän kohdallaan oikealle. Miksi? Siksi, että arvostan kuitenkin enemmän sitä, että saan olla rento oma itseni, eikä minun tarvitse koko ajan kokea esim. ulkonäköpaineita, sillä loppujen lopuksi loputon kaunistautuminen vie vain paljon rahaa ja aikaa, ja käytän sen mieluummin harrastuksiin ja kirjoihin kuin jatkuviin kampaamo- ja kosmetologikäynteihin. Ja noilla komeilla tyypeillä on nimenomaan sitä vientiä. He voivat aina siirtyä seuraavaan.
Enkä ymmärrä tätä pakonomaista ajattelua, että aina vain jokin mystinen miesten kärkijoukko kelpaa. En tunne yhtään sellaista ja en tunne kaveripiirin puolisoissakaan yhtään sellaista. Ihan tavallisia miehiä kavereiden puolisotkin ovat, mutta he ovat onnistuneet löytämään sen kenen kanssa natsaa. Mutta voimmeko kaikki olla aina yhtä onnekkaita?
Tekstistäsi käy ilmi, että ymmärrät itsekin ainakin jollain tasolla sen että sinulla ei ole ulkonäkösi puolesta edellytyksiä saada niitä miehiä joihin koet vetoa.
Hyvännäköiselläkin ihmisellä voi olla huono itsetunto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Tinder-treffejä harrastanut, mutta näin 42-vuotiaana voin sanoa, että hyvän miehen tapaaminen on vaikeaa millä keinolla hyvänsä.
Nuorempana en ollut suosittu, että olisin pärjännyt stadin armottomassa deittikulttuurissa, jossa hyvännäköisimmät pärjää, varsinkin kun silloin työpaikka oli täynnä toinen toistaan paremman näköisiä naisia ja miehiä.
Omalle kohdalle osuu lähinnä vain varattuja tai muuten vaan omituisia tossukoita. Ja varattuja vedättäjiä on yllättävän paljon. Eikä ne todellakaan vaihda kumppania ja kumppani kotona saattaa olla jopa raskaana, mutta silti käyttäydytään kuin sinkut.
Kirjauduin huvikseni Valoon, jota on markkinoitu vakavana Tinderinä oikeille parisuhteille. Katin kontit. Epäselvällä kuvalla ja yhden sanan kuvauksellakin matchejä sateli minuuteissa. Miesten epätoivo saada edes joku koukkuun haisi kauas. Ei kyse ollut siitä, että olisin ollut oikeasti kiinnostava. Kunhan vain svaippaavat oikealle ja toivovat, että joku tekee samoin. Ihan kuka tahansa. Lopetin profiilin samantein, pettyneenä.
Mun on hyvin vaikea kaikkien kokemieni vedätysten jälkeen:
A) uskoa rakkauteen
B) uskoa siihen, että joku vilpittömästi on minusta kiinnostunut, eikä vain ole seksin perässä
Totesin, että olkoon. Olisihan se hienoa edes kerrankin elämässä kokea se rakkaus, mutta suomalaisessa deittikulttuurissa on jotain pahasti vialla ja loppujen lopuksi suurin osa suomalaisista miehistä on äärettömän epäkiinnostavia. Ei niillä oikein tahdo olla elämässään mitään kiinnostavaa sisältöä ja vielä vähemmän mitään annettavaa.
Tuossa lopussahan se tiivistettiin.
Vain miesten kärkijoukko kelpaa, muut ovat epäkiinnostavia. Deittikulttuurissa vikaa kun juuri sinä et voi saada niitä kiinnostavia miehiä.
Vai olisiko kuitenkin niin että vika löytyy peiliin katsomalla? Naisilla on paha taipumus nähdä itsensä mielenkiintoisina ja henkevinä, vaikkeivat he sitä ole.
Huti. En ollut parikymppisenä kiinnostava, sillä olin se opiskeluun ja töihin keskittyvän hiljainen älykkö, joka kamppaili aknen kanssa. Saman ikäiset kundit halusivat niitä pirtsakoita, söpöjä, hotteja, ulospäinsuuntautuneita tyttöjä, jotka ovat hauskaa seuraa, eivät keskustella historiasta tai politiikasta.
Olen aina ollut se paljon lukeva ja taiteellinen nainen, jonka on itseasiassa vaikea löytää samanhenkistä seuraa miehistä. Töissäkin kukaan miehistä ei oikein seuraa uutisia tai hallitse kunnolla edes historiaa. Keskustelut pyörivät heidän keskellään autoissa. Miten henkevää.
Ja omituiset tossukat, jotka mainitsin, eivät todellakaan ole niitä tämän päivän normaaleja perheenisiä. Omituiset tossukat ovat enemmän niitä sosiaalisesti heikot taidot omaavia peräkammarin poikia, jotka eivät opiskele tai ole kunnianhimoisia työelämän suhteen. Silti he kuvittelevat, että nainen, joka on korkeastikoulutettu ja kunnianhimoinen on heistä kiinnostunut, vaikka yhtään yhteistä harrastustakaan ei ole. He myös luulevat naisen kohteliaisuutta kiinnostukseksi. Et voi yhtään käydä normaalia small talkia kenenkään kanssa, tai saat pian stalkkerin perääsi, joka luulee, että hymysi oli kiinnostusta.
Se on totta, että Tinderkin on täynnä hyvännäköisiä atleetteja, ulkoilevia miehiä, jotka ovat ns. just mun tyyppiä, mutta en koskaan edes swaipannut heidän kohdallaan oikealle. Miksi? Siksi, että arvostan kuitenkin enemmän sitä, että saan olla rento oma itseni, eikä minun tarvitse koko ajan kokea esim. ulkonäköpaineita, sillä loppujen lopuksi loputon kaunistautuminen vie vain paljon rahaa ja aikaa, ja käytän sen mieluummin harrastuksiin ja kirjoihin kuin jatkuviin kampaamo- ja kosmetologikäynteihin. Ja noilla komeilla tyypeillä on nimenomaan sitä vientiä. He voivat aina siirtyä seuraavaan.
Enkä ymmärrä tätä pakonomaista ajattelua, että aina vain jokin mystinen miesten kärkijoukko kelpaa. En tunne yhtään sellaista ja en tunne kaveripiirin puolisoissakaan yhtään sellaista. Ihan tavallisia miehiä kavereiden puolisotkin ovat, mutta he ovat onnistuneet löytämään sen kenen kanssa natsaa. Mutta voimmeko kaikki olla aina yhtä onnekkaita?
Tekstistäsi käy ilmi, että ymmärrät itsekin ainakin jollain tasolla sen että sinulla ei ole ulkonäkösi puolesta edellytyksiä saada niitä miehiä joihin koet vetoa.
Ymmärrän myös ulkonäön toissijaisuuden silloin kun tunteet astuvat kuvaan. Eikä myöskään komeus/kauneus takaa sitä kemiaa ja tunteiden syttymistä.
Jostain syystä itselle erittäin komea ja täydellisen laittautunut mies viestii lähinnä vaativuutta kumppanina. Mies voi kyllä olla komea ja karismaattinen vähemmälläkin tuunauksella. Ihan samaan tapaan kuin nainen voi laittautuessaan muuttua tyrmäävän upeaksi ja olla kaunis ilmankin. Kaikki se on vain illuusiota.
Ei se miehen komeus ole mikään itsearvo. Eniten arvostan, että on sopivan urheilullinen, siisti, pukeutuu hyvällä maulla, mutta ei välttämättä kalliisti. Meillä jokaisella on oma makumme. Ja ainahan se oma ihastus/rakas on lopulta silmään se kaunein, mutta se tunne vaatii enemmän kuin sen Tinder-kuvan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Tinder-treffejä harrastanut, mutta näin 42-vuotiaana voin sanoa, että hyvän miehen tapaaminen on vaikeaa millä keinolla hyvänsä.
Nuorempana en ollut suosittu, että olisin pärjännyt stadin armottomassa deittikulttuurissa, jossa hyvännäköisimmät pärjää, varsinkin kun silloin työpaikka oli täynnä toinen toistaan paremman näköisiä naisia ja miehiä.
Omalle kohdalle osuu lähinnä vain varattuja tai muuten vaan omituisia tossukoita. Ja varattuja vedättäjiä on yllättävän paljon. Eikä ne todellakaan vaihda kumppania ja kumppani kotona saattaa olla jopa raskaana, mutta silti käyttäydytään kuin sinkut.
Kirjauduin huvikseni Valoon, jota on markkinoitu vakavana Tinderinä oikeille parisuhteille. Katin kontit. Epäselvällä kuvalla ja yhden sanan kuvauksellakin matchejä sateli minuuteissa. Miesten epätoivo saada edes joku koukkuun haisi kauas. Ei kyse ollut siitä, että olisin ollut oikeasti kiinnostava. Kunhan vain svaippaavat oikealle ja toivovat, että joku tekee samoin. Ihan kuka tahansa. Lopetin profiilin samantein, pettyneenä.
Mun on hyvin vaikea kaikkien kokemieni vedätysten jälkeen:
A) uskoa rakkauteen
B) uskoa siihen, että joku vilpittömästi on minusta kiinnostunut, eikä vain ole seksin perässä
Totesin, että olkoon. Olisihan se hienoa edes kerrankin elämässä kokea se rakkaus, mutta suomalaisessa deittikulttuurissa on jotain pahasti vialla ja loppujen lopuksi suurin osa suomalaisista miehistä on äärettömän epäkiinnostavia. Ei niillä oikein tahdo olla elämässään mitään kiinnostavaa sisältöä ja vielä vähemmän mitään annettavaa.
Tuossa lopussahan se tiivistettiin.
Vain miesten kärkijoukko kelpaa, muut ovat epäkiinnostavia. Deittikulttuurissa vikaa kun juuri sinä et voi saada niitä kiinnostavia miehiä.
Vai olisiko kuitenkin niin että vika löytyy peiliin katsomalla? Naisilla on paha taipumus nähdä itsensä mielenkiintoisina ja henkevinä, vaikkeivat he sitä ole.
Huti. En ollut parikymppisenä kiinnostava, sillä olin se opiskeluun ja töihin keskittyvän hiljainen älykkö, joka kamppaili aknen kanssa. Saman ikäiset kundit halusivat niitä pirtsakoita, söpöjä, hotteja, ulospäinsuuntautuneita tyttöjä, jotka ovat hauskaa seuraa, eivät keskustella historiasta tai politiikasta.
Olen aina ollut se paljon lukeva ja taiteellinen nainen, jonka on itseasiassa vaikea löytää samanhenkistä seuraa miehistä. Töissäkin kukaan miehistä ei oikein seuraa uutisia tai hallitse kunnolla edes historiaa. Keskustelut pyörivät heidän keskellään autoissa. Miten henkevää.
Ja omituiset tossukat, jotka mainitsin, eivät todellakaan ole niitä tämän päivän normaaleja perheenisiä. Omituiset tossukat ovat enemmän niitä sosiaalisesti heikot taidot omaavia peräkammarin poikia, jotka eivät opiskele tai ole kunnianhimoisia työelämän suhteen. Silti he kuvittelevat, että nainen, joka on korkeastikoulutettu ja kunnianhimoinen on heistä kiinnostunut, vaikka yhtään yhteistä harrastustakaan ei ole. He myös luulevat naisen kohteliaisuutta kiinnostukseksi. Et voi yhtään käydä normaalia small talkia kenenkään kanssa, tai saat pian stalkkerin perääsi, joka luulee, että hymysi oli kiinnostusta.
Se on totta, että Tinderkin on täynnä hyvännäköisiä atleetteja, ulkoilevia miehiä, jotka ovat ns. just mun tyyppiä, mutta en koskaan edes swaipannut heidän kohdallaan oikealle. Miksi? Siksi, että arvostan kuitenkin enemmän sitä, että saan olla rento oma itseni, eikä minun tarvitse koko ajan kokea esim. ulkonäköpaineita, sillä loppujen lopuksi loputon kaunistautuminen vie vain paljon rahaa ja aikaa, ja käytän sen mieluummin harrastuksiin ja kirjoihin kuin jatkuviin kampaamo- ja kosmetologikäynteihin. Ja noilla komeilla tyypeillä on nimenomaan sitä vientiä. He voivat aina siirtyä seuraavaan.
Enkä ymmärrä tätä pakonomaista ajattelua, että aina vain jokin mystinen miesten kärkijoukko kelpaa. En tunne yhtään sellaista ja en tunne kaveripiirin puolisoissakaan yhtään sellaista. Ihan tavallisia miehiä kavereiden puolisotkin ovat, mutta he ovat onnistuneet löytämään sen kenen kanssa natsaa. Mutta voimmeko kaikki olla aina yhtä onnekkaita?
Töissäkin kukaan miehistä ei oikein seuraa uutisia tai hallitse kunnolla edes historiaa. Keskustelut pyörivät heidän keskellään autoissa. Miten henkevää.
Miten tämä on mahdollista? Oletko kenties väärällä alalla?
Omituiset tossukat ovat enemmän niitä sosiaalisesti heikot taidot omaavia peräkammarin poikia, jotka eivät opiskele tai ole kunnianhimoisia työelämän suhteen.
...tai ole kunnianhimoisia työelämän suhteen. Kunnianhimoiset ovat juuri se miesten vähemistö josta naiset kiinnostuvat.
Se on totta, että Tinderkin on täynnä hyvännäköisiä atleetteja, ulkoilevia miehiä, jotka ovat ns. just mun tyyppiä
Hassua kuinka naiset aina kuvaavat sporttiset miehet komeiksi. Tästä on palstalla keskusteltukin. Sporttist naiset huomaavat vain geneettisesti komeat sporttiset miehet. Eivät lyhyitä tai vaatimattoman näköisiä sporttisia miehiä.
Enkä ymmärrä tätä pakonomaista ajattelua, että aina vain jokin mystinen miesten kärkijoukko kelpaa.
Kuvasit juuri sinulle sopivan miehen olevan hyvännäköinen atleetti joka on korkeakoulutettu, kunnianhimoinen työelämässä, sosiaalisesti taitava ja naisten kanssa itsevarma. Jos tämä ei edusta kärkijoukkoa, niin mikä sitten edustaa? Vaikka tiputtaisit muutaman kriteerin pois, tavoittelisit silti keskitason ylittäviä miehiä. Ja oman kuvauksesi mukaan et ole naisena kovin kiinnostava, saati mukava päätellen siitä kuinka solvaat ujoja, sosiaalisesti taitamattomia tai kunnianhimottomia miehiä. Klassinen "koulutettu ja hyvä työpaikka"-tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Tinder-treffejä harrastanut, mutta näin 42-vuotiaana voin sanoa, että hyvän miehen tapaaminen on vaikeaa millä keinolla hyvänsä.
Nuorempana en ollut suosittu, että olisin pärjännyt stadin armottomassa deittikulttuurissa, jossa hyvännäköisimmät pärjää, varsinkin kun silloin työpaikka oli täynnä toinen toistaan paremman näköisiä naisia ja miehiä.
Omalle kohdalle osuu lähinnä vain varattuja tai muuten vaan omituisia tossukoita. Ja varattuja vedättäjiä on yllättävän paljon. Eikä ne todellakaan vaihda kumppania ja kumppani kotona saattaa olla jopa raskaana, mutta silti käyttäydytään kuin sinkut.
Kirjauduin huvikseni Valoon, jota on markkinoitu vakavana Tinderinä oikeille parisuhteille. Katin kontit. Epäselvällä kuvalla ja yhden sanan kuvauksellakin matchejä sateli minuuteissa. Miesten epätoivo saada edes joku koukkuun haisi kauas. Ei kyse ollut siitä, että olisin ollut oikeasti kiinnostava. Kunhan vain svaippaavat oikealle ja toivovat, että joku tekee samoin. Ihan kuka tahansa. Lopetin profiilin samantein, pettyneenä.
Mun on hyvin vaikea kaikkien kokemieni vedätysten jälkeen:
A) uskoa rakkauteen
B) uskoa siihen, että joku vilpittömästi on minusta kiinnostunut, eikä vain ole seksin perässä
Totesin, että olkoon. Olisihan se hienoa edes kerrankin elämässä kokea se rakkaus, mutta suomalaisessa deittikulttuurissa on jotain pahasti vialla ja loppujen lopuksi suurin osa suomalaisista miehistä on äärettömän epäkiinnostavia. Ei niillä oikein tahdo olla elämässään mitään kiinnostavaa sisältöä ja vielä vähemmän mitään annettavaa.
Tuossa lopussahan se tiivistettiin.
Vain miesten kärkijoukko kelpaa, muut ovat epäkiinnostavia. Deittikulttuurissa vikaa kun juuri sinä et voi saada niitä kiinnostavia miehiä.
Vai olisiko kuitenkin niin että vika löytyy peiliin katsomalla? Naisilla on paha taipumus nähdä itsensä mielenkiintoisina ja henkevinä, vaikkeivat he sitä ole.
Jokaiseen minusta kiinnostuneeseen naiseen pätee sama:
Olan aina ollut naista älykkäämpi, hauskempi, itsevarmempi, sosiaalisesti suositumpi ja mielenkiintoisemassa ammatissa. Keskustelut ovat aina olleet sellaisia että minun halutaan puhuvan kun nainen ihastelee. Sosiaalisissa tilanteissa minun on liidattava ja kahden kesken minun on oltava aloitteellisempi.
No, kaikille naisille ei voi löytyä miestä joka ylittää naisen, jos se on mitä vaaditaan jotta nainen tuntisi että ollaan "samaa tasoa".
Ei löytynyt näillekään. Kun naisislta ei löytynyt kaivamallakaan mitään mielenkiintoista, ei parisuhteeseen edetty.
Tässä on se iän vaikutus. Nuoret naiset voivat vain tehdä naisjuttuja ja keskittyä itseensä, kun miehet harjoittelevat soidinmenoja ja nohevuutta, tai yrittävät menestyä. Jos nainen on 20v ja riittävän hyvännäköinen, mihin ei tarvita missin ulkonäköä, se riittää. Kun ikää on 40v, täytyisi olla mukava ja mielenkiintoinen. Ja mieluusti pitää huolta kropastaan ettei se muistuttaisi Michelin-miestä.
Osalla jää nuoruuden moodi päälle. Eikö se riitä että olen nainen!?
'Keskustelut ovat aina olleet sellaisia että minun halutaan puhuvan kun nainen ihastelee'...
Olen treffeillä käydessäni törmännyt sinunlaisiisi miehiin. Ensimmäisen 10 minuutin aikana olen todennut, että mies on aivan jäätävän täynnä itseään, omasta mielestään parempi ja kiinnostavampia ja fiksumpi kuin kukaan muu. Se ylimielisyyden ja typeryyden ja itsetehostuksen määrä on niin tylsää ja väsyttävää, että aivoni menevät asiakaspalvelumoodille ja yritän miettiä missä vaiheessa on kohteliasta lähteä. Annan siis miehen puhua, koska siinä vaiheessa minulla ei ole enää sanottavaa. Mies typeryyksissään kuvittelee, että kuuntelen ihaillen ja lässytyksen vauhti vain kiihtyy. Huvittavinta on se, että normaali mies näkisi kasvoilta, että asiakaspalveluhymystä huolimatta muu osa kasvoista sanoo 'Ei v***u...'
Tapailemillasi naisilla on vain yksi yhteinen vika, he ovat liian kohteliaita. Minä en ole enää, koska elämä on liian lyhyt ja sinunlaisiasi on ihan liikaa.
Olisikin näin.
Nuo treffit ovat menneet siten että olen yrittänyt saada näitä naisia puhumaan, mutta vastaukset ovat olleet luokkaa "emmätiijä", "en seuraa sitä ja tätä", "emä jaksa", "ei mulla oikeen oo mitään harrastuksia", "ei me kuitenkaan voida siihen vaikuttaa" ja "mä vaan käyn töissä ja elän arkea".
Olen tuon vastakohta. Inhoan huomion keskipisteenä olemista, ja mieluummin kuuntelen kuin puhun. Mutta jos vaihtoehtona on kiusallinen hiljaisuus, minkäs teet? Sitten kyllä oli kuulemma hyvät treffit kun puhuin ja haluttiin naisen puolesta jatkoa (miten on, halusitko sinä noissa tapauksissa uusia treffejä? Et varmaankaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Tinder-treffejä harrastanut, mutta näin 42-vuotiaana voin sanoa, että hyvän miehen tapaaminen on vaikeaa millä keinolla hyvänsä.
Nuorempana en ollut suosittu, että olisin pärjännyt stadin armottomassa deittikulttuurissa, jossa hyvännäköisimmät pärjää, varsinkin kun silloin työpaikka oli täynnä toinen toistaan paremman näköisiä naisia ja miehiä.
Omalle kohdalle osuu lähinnä vain varattuja tai muuten vaan omituisia tossukoita. Ja varattuja vedättäjiä on yllättävän paljon. Eikä ne todellakaan vaihda kumppania ja kumppani kotona saattaa olla jopa raskaana, mutta silti käyttäydytään kuin sinkut.
Kirjauduin huvikseni Valoon, jota on markkinoitu vakavana Tinderinä oikeille parisuhteille. Katin kontit. Epäselvällä kuvalla ja yhden sanan kuvauksellakin matchejä sateli minuuteissa. Miesten epätoivo saada edes joku koukkuun haisi kauas. Ei kyse ollut siitä, että olisin ollut oikeasti kiinnostava. Kunhan vain svaippaavat oikealle ja toivovat, että joku tekee samoin. Ihan kuka tahansa. Lopetin profiilin samantein, pettyneenä.
Mun on hyvin vaikea kaikkien kokemieni vedätysten jälkeen:
A) uskoa rakkauteen
B) uskoa siihen, että joku vilpittömästi on minusta kiinnostunut, eikä vain ole seksin perässä
Totesin, että olkoon. Olisihan se hienoa edes kerrankin elämässä kokea se rakkaus, mutta suomalaisessa deittikulttuurissa on jotain pahasti vialla ja loppujen lopuksi suurin osa suomalaisista miehistä on äärettömän epäkiinnostavia. Ei niillä oikein tahdo olla elämässään mitään kiinnostavaa sisältöä ja vielä vähemmän mitään annettavaa.
Tuossa lopussahan se tiivistettiin.
Vain miesten kärkijoukko kelpaa, muut ovat epäkiinnostavia. Deittikulttuurissa vikaa kun juuri sinä et voi saada niitä kiinnostavia miehiä.
Vai olisiko kuitenkin niin että vika löytyy peiliin katsomalla? Naisilla on paha taipumus nähdä itsensä mielenkiintoisina ja henkevinä, vaikkeivat he sitä ole.
Huti. En ollut parikymppisenä kiinnostava, sillä olin se opiskeluun ja töihin keskittyvän hiljainen älykkö, joka kamppaili aknen kanssa. Saman ikäiset kundit halusivat niitä pirtsakoita, söpöjä, hotteja, ulospäinsuuntautuneita tyttöjä, jotka ovat hauskaa seuraa, eivät keskustella historiasta tai politiikasta.
Olen aina ollut se paljon lukeva ja taiteellinen nainen, jonka on itseasiassa vaikea löytää samanhenkistä seuraa miehistä. Töissäkin kukaan miehistä ei oikein seuraa uutisia tai hallitse kunnolla edes historiaa. Keskustelut pyörivät heidän keskellään autoissa. Miten henkevää.
Ja omituiset tossukat, jotka mainitsin, eivät todellakaan ole niitä tämän päivän normaaleja perheenisiä. Omituiset tossukat ovat enemmän niitä sosiaalisesti heikot taidot omaavia peräkammarin poikia, jotka eivät opiskele tai ole kunnianhimoisia työelämän suhteen. Silti he kuvittelevat, että nainen, joka on korkeastikoulutettu ja kunnianhimoinen on heistä kiinnostunut, vaikka yhtään yhteistä harrastustakaan ei ole. He myös luulevat naisen kohteliaisuutta kiinnostukseksi. Et voi yhtään käydä normaalia small talkia kenenkään kanssa, tai saat pian stalkkerin perääsi, joka luulee, että hymysi oli kiinnostusta.
Se on totta, että Tinderkin on täynnä hyvännäköisiä atleetteja, ulkoilevia miehiä, jotka ovat ns. just mun tyyppiä, mutta en koskaan edes swaipannut heidän kohdallaan oikealle. Miksi? Siksi, että arvostan kuitenkin enemmän sitä, että saan olla rento oma itseni, eikä minun tarvitse koko ajan kokea esim. ulkonäköpaineita, sillä loppujen lopuksi loputon kaunistautuminen vie vain paljon rahaa ja aikaa, ja käytän sen mieluummin harrastuksiin ja kirjoihin kuin jatkuviin kampaamo- ja kosmetologikäynteihin. Ja noilla komeilla tyypeillä on nimenomaan sitä vientiä. He voivat aina siirtyä seuraavaan.
Enkä ymmärrä tätä pakonomaista ajattelua, että aina vain jokin mystinen miesten kärkijoukko kelpaa. En tunne yhtään sellaista ja en tunne kaveripiirin puolisoissakaan yhtään sellaista. Ihan tavallisia miehiä kavereiden puolisotkin ovat, mutta he ovat onnistuneet löytämään sen kenen kanssa natsaa. Mutta voimmeko kaikki olla aina yhtä onnekkaita?
Sinun tapauksessasi se ei ole onnesta kiinni.
Oikeasti vaadit mieheltä paljon, vaikka olet itse umpitylsä ja luonteeltasi veemäinen.
Eikö keskitasoa paremmat miehet muka arvosta naisella hyvää työpaikkaa ja koulutusta, siis pitkään parisuhteeseen? Vai kelpaisiko niille kaltaiseni tahtomattaan pitkäaikaistyötön nainen, epäilempä, vaikka olisin miten kaunis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Tinder-treffejä harrastanut, mutta näin 42-vuotiaana voin sanoa, että hyvän miehen tapaaminen on vaikeaa millä keinolla hyvänsä.
Nuorempana en ollut suosittu, että olisin pärjännyt stadin armottomassa deittikulttuurissa, jossa hyvännäköisimmät pärjää, varsinkin kun silloin työpaikka oli täynnä toinen toistaan paremman näköisiä naisia ja miehiä.
Omalle kohdalle osuu lähinnä vain varattuja tai muuten vaan omituisia tossukoita. Ja varattuja vedättäjiä on yllättävän paljon. Eikä ne todellakaan vaihda kumppania ja kumppani kotona saattaa olla jopa raskaana, mutta silti käyttäydytään kuin sinkut.
Kirjauduin huvikseni Valoon, jota on markkinoitu vakavana Tinderinä oikeille parisuhteille. Katin kontit. Epäselvällä kuvalla ja yhden sanan kuvauksellakin matchejä sateli minuuteissa. Miesten epätoivo saada edes joku koukkuun haisi kauas. Ei kyse ollut siitä, että olisin ollut oikeasti kiinnostava. Kunhan vain svaippaavat oikealle ja toivovat, että joku tekee samoin. Ihan kuka tahansa. Lopetin profiilin samantein, pettyneenä.
Mun on hyvin vaikea kaikkien kokemieni vedätysten jälkeen:
A) uskoa rakkauteen
B) uskoa siihen, että joku vilpittömästi on minusta kiinnostunut, eikä vain ole seksin perässä
Totesin, että olkoon. Olisihan se hienoa edes kerrankin elämässä kokea se rakkaus, mutta suomalaisessa deittikulttuurissa on jotain pahasti vialla ja loppujen lopuksi suurin osa suomalaisista miehistä on äärettömän epäkiinnostavia. Ei niillä oikein tahdo olla elämässään mitään kiinnostavaa sisältöä ja vielä vähemmän mitään annettavaa.
Tuossa lopussahan se tiivistettiin.
Vain miesten kärkijoukko kelpaa, muut ovat epäkiinnostavia. Deittikulttuurissa vikaa kun juuri sinä et voi saada niitä kiinnostavia miehiä.
Vai olisiko kuitenkin niin että vika löytyy peiliin katsomalla? Naisilla on paha taipumus nähdä itsensä mielenkiintoisina ja henkevinä, vaikkeivat he sitä ole.
Juuri näin!
Suurin osa naisista on tosiasiassa hyvin epäkiinnostavia. Heillä ei ole suhteeseen muuta tarjottavaa, kuin se jalkoväli. Ja hei - samaa settiä löytyy jokaisesta naaraan jalkovälistä. Se homma on hyvin nopeasti koettu.
Yritähän miehenä löytää keskustelutaitoinen nainen, jonka kanssa on mukavaa muutenkin. Aika toivotonta hommaa...
Ajattele, että sinussa ei kiinnosta edes se haaroväli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Tinder-treffejä harrastanut, mutta näin 42-vuotiaana voin sanoa, että hyvän miehen tapaaminen on vaikeaa millä keinolla hyvänsä.
Nuorempana en ollut suosittu, että olisin pärjännyt stadin armottomassa deittikulttuurissa, jossa hyvännäköisimmät pärjää, varsinkin kun silloin työpaikka oli täynnä toinen toistaan paremman näköisiä naisia ja miehiä.
Omalle kohdalle osuu lähinnä vain varattuja tai muuten vaan omituisia tossukoita. Ja varattuja vedättäjiä on yllättävän paljon. Eikä ne todellakaan vaihda kumppania ja kumppani kotona saattaa olla jopa raskaana, mutta silti käyttäydytään kuin sinkut.
Kirjauduin huvikseni Valoon, jota on markkinoitu vakavana Tinderinä oikeille parisuhteille. Katin kontit. Epäselvällä kuvalla ja yhden sanan kuvauksellakin matchejä sateli minuuteissa. Miesten epätoivo saada edes joku koukkuun haisi kauas. Ei kyse ollut siitä, että olisin ollut oikeasti kiinnostava. Kunhan vain svaippaavat oikealle ja toivovat, että joku tekee samoin. Ihan kuka tahansa. Lopetin profiilin samantein, pettyneenä.
Mun on hyvin vaikea kaikkien kokemieni vedätysten jälkeen:
A) uskoa rakkauteen
B) uskoa siihen, että joku vilpittömästi on minusta kiinnostunut, eikä vain ole seksin perässä
Totesin, että olkoon. Olisihan se hienoa edes kerrankin elämässä kokea se rakkaus, mutta suomalaisessa deittikulttuurissa on jotain pahasti vialla ja loppujen lopuksi suurin osa suomalaisista miehistä on äärettömän epäkiinnostavia. Ei niillä oikein tahdo olla elämässään mitään kiinnostavaa sisältöä ja vielä vähemmän mitään annettavaa.
Tuossa lopussahan se tiivistettiin.
Vain miesten kärkijoukko kelpaa, muut ovat epäkiinnostavia. Deittikulttuurissa vikaa kun juuri sinä et voi saada niitä kiinnostavia miehiä.
Vai olisiko kuitenkin niin että vika löytyy peiliin katsomalla? Naisilla on paha taipumus nähdä itsensä mielenkiintoisina ja henkevinä, vaikkeivat he sitä ole.
Jokaiseen minusta kiinnostuneeseen naiseen pätee sama:
Olan aina ollut naista älykkäämpi, hauskempi, itsevarmempi, sosiaalisesti suositumpi ja mielenkiintoisemassa ammatissa. Keskustelut ovat aina olleet sellaisia että minun halutaan puhuvan kun nainen ihastelee. Sosiaalisissa tilanteissa minun on liidattava ja kahden kesken minun on oltava aloitteellisempi.
No, kaikille naisille ei voi löytyä miestä joka ylittää naisen, jos se on mitä vaaditaan jotta nainen tuntisi että ollaan "samaa tasoa".
Ei löytynyt näillekään. Kun naisislta ei löytynyt kaivamallakaan mitään mielenkiintoista, ei parisuhteeseen edetty.
Tässä on se iän vaikutus. Nuoret naiset voivat vain tehdä naisjuttuja ja keskittyä itseensä, kun miehet harjoittelevat soidinmenoja ja nohevuutta, tai yrittävät menestyä. Jos nainen on 20v ja riittävän hyvännäköinen, mihin ei tarvita missin ulkonäköä, se riittää. Kun ikää on 40v, täytyisi olla mukava ja mielenkiintoinen. Ja mieluusti pitää huolta kropastaan ettei se muistuttaisi Michelin-miestä.
Osalla jää nuoruuden moodi päälle. Eikö se riitä että olen nainen!?
'Keskustelut ovat aina olleet sellaisia että minun halutaan puhuvan kun nainen ihastelee'...
Olen treffeillä käydessäni törmännyt sinunlaisiisi miehiin. Ensimmäisen 10 minuutin aikana olen todennut, että mies on aivan jäätävän täynnä itseään, omasta mielestään parempi ja kiinnostavampia ja fiksumpi kuin kukaan muu. Se ylimielisyyden ja typeryyden ja itsetehostuksen määrä on niin tylsää ja väsyttävää, että aivoni menevät asiakaspalvelumoodille ja yritän miettiä missä vaiheessa on kohteliasta lähteä. Annan siis miehen puhua, koska siinä vaiheessa minulla ei ole enää sanottavaa. Mies typeryyksissään kuvittelee, että kuuntelen ihaillen ja lässytyksen vauhti vain kiihtyy. Huvittavinta on se, että normaali mies näkisi kasvoilta, että asiakaspalveluhymystä huolimatta muu osa kasvoista sanoo 'Ei v***u...'
Tapailemillasi naisilla on vain yksi yhteinen vika, he ovat liian kohteliaita. Minä en ole enää, koska elämä on liian lyhyt ja sinunlaisiasi on ihan liikaa.
Näitä miehiä on paljon, ja syystäkin ovat yksin.
Vierailija kirjoitti:
Töissäkin kukaan miehistä ei oikein seuraa uutisia tai hallitse kunnolla edes historiaa. Keskustelut pyörivät heidän keskellään autoissa. Miten henkevää.
Miten tämä on mahdollista? Oletko kenties väärällä alalla?
Ei se ole omasta alasta kiinni. Olen aika erilaisissa työpaikoissa ehtinyt jo olla ja voi duunariammateissakin löytyä älykköjä, mutta kyllä loppujen lopuksi aika vähiin ovat elämän aikana jääneet ne miehet, joiden kanssa voi käydä oikeasti hyviä keskusteluita.
Vierailija kirjoitti:
Omituiset tossukat ovat enemmän niitä sosiaalisesti heikot taidot omaavia peräkammarin poikia, jotka eivät opiskele tai ole kunnianhimoisia työelämän suhteen.
...tai ole kunnianhimoisia työelämän suhteen. Kunnianhimoiset ovat juuri se miesten vähemistö josta naiset kiinnostuvat.
Mikä vähemmistö se on, että ihminen haluaa kehittyä työssään, elämässään ja urallaan? Tai ylipäätään käydä töissä?
Vierailija kirjoitti:
Se on totta, että Tinderkin on täynnä hyvännäköisiä atleetteja, ulkoilevia miehiä, jotka ovat ns. just mun tyyppiä
Hassua kuinka naiset aina kuvaavat sporttiset miehet komeiksi. Tästä on palstalla keskusteltukin. Sporttist naiset huomaavat vain geneettisesti komeat sporttiset miehet. Eivät lyhyitä tai vaatimattoman näköisiä sporttisia miehiä.
Miksi hyvännäköinen atleettinen mies on mielestäsi synonyymi komealle? Et edes tiedä mikä on mielestäni hyvännäköinen mies. Mikä edes on vaatimattoman näköinen sporttinen mies? Eikö vaatimaton voi olla mielestäsi hyvännäköinen?
Vierailija kirjoitti:
Enkä ymmärrä tätä pakonomaista ajattelua, että aina vain jokin mystinen miesten kärkijoukko kelpaa.
Kuvasit juuri sinulle sopivan miehen olevan hyvännäköinen atleetti joka on korkeakoulutettu, kunnianhimoinen työelämässä, sosiaalisesti taitava ja naisten kanssa itsevarma. Jos tämä ei edusta kärkijoukkoa, niin mikä sitten edustaa? Vaikka tiputtaisit muutaman kriteerin pois, tavoittelisit silti keskitason ylittäviä miehiä. Ja oman kuvauksesi mukaan et ole naisena kovin kiinnostava, saati mukava päätellen siitä kuinka solvaat ujoja, sosiaalisesti taitamattomia tai kunnianhimottomia miehiä. Klassinen "koulutettu ja hyvä työpaikka"-tapaus.
Se kuka on kenenkin silmään hyvännäköinen on suhteellista. Se mitä itse pidän hyvännäköisenä ei välttämättä ole sitä muiden naisten silmään. Korkeakoulutus ei ole mikään vaatimus, se on mitä itse olen ja kuvastaa sitä mitä pidän tärkeänä: uteliaisuutta ja halua oppia. Tunnen monia hienoja ihmisiä, jotka eivät ole korkeastikoulutettuja, eikä koulutuksen puute ole koskaan ollut este. Sen sijaan putkinäkö ja ahdasmielisyys kylläkin, tieteen halveksiminen tai lukemisen halveksiminen ovat. Melkoisia yleistyksiä vedät kirjoituksestani.
Mutta vaikka mies olisi kaikkia noita kuvailemiasi kriteerejä jostain omasta mielestäsi "keskitason kärkijoukosta", ei se välttämättä tarkoita sitä, että haluan häneen tutustua tai tunnen vetoakaan. Ihminen, joka on ns. paperilla hyvä ei välttämättä ole sitä kumppanimateriaalia kuitenkaan.
Ja mikäli en ole sinusta naisena mukava tai kiinnostava, sillä ei ole merkitystä. En ole pyytämässä sinua treffeille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää takertuvat naiset, vaikka kuinka olen tehnyt selväksi, että en etsi vakavaa suhdetta.
Yksi alkoi pommitella puheluilla ja tekstiviesteillä ja vaati selitystä missä olen ollut, enkä siis ole mikään pelimies, en todellakaan huijannut vaan tehnyt asian selväksi, että en hae suhdetta.Toinen, itseäni yli 10 vuotta vanhempi nainen ei myöskään ymmärtänyt asiaa, olin viemässä häntä kotiin autollani, vaati luokseen panemaan eikä suostunut lähtemään autosta ulos, ei sitten auttanut muu repiä muija ulos autosta.
Outoa siinäkin mielessä, että olen aivan tavallisen mäköinen, mutta rehellinen suomalainen mies.Et hae suhdetta mutta silti olet suhteissa? On sulla rankkaa, nyyh.
Jos et halua suhdetta, niin käy vaikka maksullisilla. Ääliömiehet kuvittelevat juuri noin, että pillunsaanti on oikeus eikä sen mukana tule mitään velvollisuuksia toista kohtaan. Mene roskiin.
Olin siis tehnyt selväksi, että en hae vakavaa suhdetta, hauskanpito kyllä käy.
Tämän olin tehnyt täysin selväksi ja se myös silloin sopi näille naisille, capice?Ilmeisesti kuitenkin jatkoit sitä "hauskanpitoa", vaikka naisilla oli mieli muuttunut. Ota vastuu mulkkumaisesta käytöksestäsi äläkä koske naisiin ennen kuin opit kohtelemaan heitä ihmisinä, joilla on tunteet.
Ja se on muuten capisce.
Jatkettiin kyllä sitä hauskanpitoa kun näin oltiin yhteisesti sovittu. En ollut mitään katteettomia lupauksia tehnyt.
Sinä olit itseksesi sopinut.
Ja olevinaan naiselle kertonut, vaikka ei ollut, kun tiesi, että pillunsaanti loppuu, jos kertoo oikeasti , mitä haluaa.
Tuohon juttuun mitä monet sanovat, että tuntuu siltä ettei luotettava ja mukava kumppani naisille kelpaa, vaan kiinnostuvat aina niistä epäluotettavista ja ilkeistä tyypeistä. Ja tätä tapahtuu kyllä btw ihan toisinkin päin. Monet kerrat sitä naisena on saanut ihmetellä miten joku draamaprinsessa onnistuneesti pompottelee miehiä mennen tullen ja silti siinä ympärillä ne vaan pyörii ja pyörii.
Mutta sitä siis tulin sanomaan, että kyllähän tuo totta osaksi on. Liittyy yleensä lapsuudesta opittuihin malleihin turvallisuuden tunteesta ja läheisyydestä. Tai tässä tapauksessa enemmänkin niiden puutteesta ja sitä sitten peilataan siihen parisuhteeseenkin. Eikä niissäkään todellisuudessa se epäluotettavuus itsessään ole se juttu joka puoleensa vetää, vaan yleensä se tulee jonkin muun piirteen kanssa sivussa. Kaikenlaiset välttelevät ja turvattomat kiintymyssuhteet ovat Suomessa todella todella yleisiä, että ei tuo nyt sinänsä mikään ihmekään ole. Harvoin näitä asioita tiedostetaan mitenkään muuten, kuin tunnetasolla ja tunteellahan se puolisokin valitaan. Monet alitajuisesti ajattelevat etteivät ansaitse muunlaista kohtelua.
Vierailija kirjoitti:
Tampereen likka kirjoitti:
Vinkiksi sanoisin, että ei noin intensiivisiä suhteita parin kk tapailu jälkeen. Ei mitään "hyvää työpäivää, halipus"-juttuja vielä liian aikaisessa vaiheessa. Ei tuollaisia parisuhde-kotileikkejä, sehän nyt pelästyttää kenet vaan, että tätäkö tää nyt on jo. Alussa tapaillaan kevyesti, jutellaan, harrastetaan kiimaista seksiä ja näytetään, että pärjätään myös omillaan. Ei aleta roikkumaan toisessa ihmisessä. Ite 46 ja 11 vuoden suhteesta 5kk sitten eronnut ja ihan parasta aikaa tää sinkkuus, vaikka olen aina ollut parisuhdeihminen. Olen tajunnut, että toisen ihmisen kautta ei voi elää. Muutama poikaystävä samaan aikaan omiin aikatauluihin sovitettuna sopii parhaiten, mutta omaa perusarkea ei tarvitse heti jakaa. Eli neuvona on, että älä tuo sitä arjen jakamista suhteeseen heti, se pelästyttää.
Tulet kyllä huomaamaan että tuolla tyylillä sitten vasta saatkin tasan sitä mitä tilaat. Eli pelkän seksisuhteen.
Kyllä. Hän kuvasi juurikin fuckbuddy tai fwb suhteen. Ei kannata suostua, jos ei sellaista itse halua, miehille se kyllä sopii- saa rusinat pullasta. Seuraava mies.
Huti. En ollut parikymppisenä kiinnostava, sillä olin se opiskeluun ja töihin keskittyvän hiljainen älykkö, joka kamppaili aknen kanssa. Saman ikäiset kundit halusivat niitä pirtsakoita, söpöjä, hotteja, ulospäinsuuntautuneita tyttöjä, jotka ovat hauskaa seuraa, eivät keskustella historiasta tai politiikasta.
Olen aina ollut se paljon lukeva ja taiteellinen nainen, jonka on itseasiassa vaikea löytää samanhenkistä seuraa miehistä. Töissäkin kukaan miehistä ei oikein seuraa uutisia tai hallitse kunnolla edes historiaa. Keskustelut pyörivät heidän keskellään autoissa. Miten henkevää.
Ja omituiset tossukat, jotka mainitsin, eivät todellakaan ole niitä tämän päivän normaaleja perheenisiä. Omituiset tossukat ovat enemmän niitä sosiaalisesti heikot taidot omaavia peräkammarin poikia, jotka eivät opiskele tai ole kunnianhimoisia työelämän suhteen. Silti he kuvittelevat, että nainen, joka on korkeastikoulutettu ja kunnianhimoinen on heistä kiinnostunut, vaikka yhtään yhteistä harrastustakaan ei ole. He myös luulevat naisen kohteliaisuutta kiinnostukseksi. Et voi yhtään käydä normaalia small talkia kenenkään kanssa, tai saat pian stalkkerin perääsi, joka luulee, että hymysi oli kiinnostusta.
Se on totta, että Tinderkin on täynnä hyvännäköisiä atleetteja, ulkoilevia miehiä, jotka ovat ns. just mun tyyppiä, mutta en koskaan edes swaipannut heidän kohdallaan oikealle. Miksi? Siksi, että arvostan kuitenkin enemmän sitä, että saan olla rento oma itseni, eikä minun tarvitse koko ajan kokea esim. ulkonäköpaineita, sillä loppujen lopuksi loputon kaunistautuminen vie vain paljon rahaa ja aikaa, ja käytän sen mieluummin harrastuksiin ja kirjoihin kuin jatkuviin kampaamo- ja kosmetologikäynteihin. Ja noilla komeilla tyypeillä on nimenomaan sitä vientiä. He voivat aina siirtyä seuraavaan.
Enkä ymmärrä tätä pakonomaista ajattelua, että aina vain jokin mystinen miesten kärkijoukko kelpaa. En tunne yhtään sellaista ja en tunne kaveripiirin puolisoissakaan yhtään sellaista. Ihan tavallisia miehiä kavereiden puolisotkin ovat, mutta he ovat onnistuneet löytämään sen kenen kanssa natsaa. Mutta voimmeko kaikki olla aina yhtä onnekkaita?