Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Jäänkin odottamaan sähköautojen seuraavaa sukupolvea

Tuleva sähköautoilija
11.11.2021 |

Vuoden alussa aloin tutustua sähköautoihin ja aikomuksena oli hankkia sellainen vielä tämä vuoden aikana.

Ensimmäinen ja suurin yllätys oli se miten hankalaa autojen julkinen lataaminen on. Pitää olla etukäteen hankittuja appeja tai tageja joilla hoidetaan tunnistautuminen ja maksaminen ladatessa. Eri toimijoita on jotain kymmenisen. Jotku toimivat myös ristiin keskenään, mutta roaminghinnat voivat olla huikean kalliita. Latauksen hinnoittelu on myös erittäin kirjavaa ja ne on ilmoitettu huonosti latausasemilla. Pahimmassa tapauksessa sähkön lataaminen voi tulla kilometrille paljon bensaa kalliimmaksi.

Moni nyt myynnissä olevista sähköautoista on mallisarjansa ensimmäinen sähkömalli ja tehty polttomoottoriautolle suunniteltuun koriin, joka ei ole mitenkään ideaali ratkaisu.

Hinnoittelu on myös aika suolaista. Alle 50 tonnin hintaluokassa sähköautot ovat noin kymmennentuhatta euroa kalliimpia kuin vastaava bensiinimalli. Hintaerolla keskiverto kuski ostaa seitsemän vuoden bensat.

Otin aikalisän. Nyt liikun muutaman vuoden nykyisillä autoilla tai jos iskee oikein kova autokuume, niin sitten otan vielä yhden polttomoottori- tai (lataus)hybridiauton.

Uskoisin että joskus viiden vuoden päästä alkaa olla paljon automalleja, jotka on oikeasti alusta asti suunniteltu sähköautoksi. Toivottavasti myös hinnosta sulaa tämän hetkinen sähköautolisä pois. Eiköhän latausinfrakin ole löytänyt toimintamallinsa siihen mennessä ja julkisen latauksen maksaminen onnistuu tarvittaessa jollain yleisellä maksuvälineellä.

Kommentit (208)

Vierailija
141/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannatan kirjoitti:

Fiksu päätös. Kannattaa odottaa kunnes näistä naurettavista akkusähköautoista päästään. Sen jälkeen tulee vapaalla energialla toimivat uudenlaiset autot, joissa ei raahata mukana hyödytöntä akkukuormaa. Näihin patteriautojen verrattuna ero on kuin höyryveturilla ja Pendolinolla.

Ainahan voi odotella tekniikan kehitystä aina vain paremmaksi. Aika moni haluaa kuitenkin nauttia siitä mukavuudesta jo nyt.

Vierailija
142/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin kysynyt miten mahtaa sähköauto sopia kun mieheni kanssa mennään Kuusamoon hillastamaan ja marjastamaan. Joskus ollaan öitäkin autossa tai teltassa vietetty marjapaikoilla. Meillä silloin oli bensiinillä käyvä auto, nyt sähköauto harkinnassa.  Riittääkö se akku? Mies sanoikin että ottaisi mukaan akrikaattorin vai mikä generaattori se oli. 

Esim. Teslassa on ns. "camping mode" jossa sisätilat pidetään lämpiminä yöpymisen ajan. Eli sopii sikäli ihan hyvin.

Olisin yhä huolestunut, eikö tuo lämmitys vie sitten sähköä kun siellä ei voi ladata, Mitäs jos jäädään sinne. Marjapaikkaan ajetaan joitakin satoja kilometreja ja siellä metsäteilläkin aika pitkät matkat. 

Mies ehdotti jos hankitaa se aggrikaattori. Biodieselillä kuulemma toimisi. Ne pienemmät kun kestää ladata jopa kymmeniä tunteja Tämä se on , onko ok:?

https://www.expondo.fi/msw-haetaegeneraattori-diesel-4-400-w-14-5-l-230…

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/208 |

Meilläkin on kalastusporukan kanssa mietitty kun käydään usemapi kerta Kemihaarassa välillä pitkin Torniojokea ja talvisinkin varsinki pilkkijäillä enemmän Keski- ja Pohjois-Suomessakin. Pitkiä matkoja, pitkiä aikoja vietetään autoissa.

Miten se Tesla kestääkö akku? Eikö tuommoinen lämmittäminen syö akkua? Me kun on nuotioita pidetty, mutta nekin kohta kiellettää ni se on eriasia.  Pitääkö meidänkin hankkia kunnon aggregaatti jos kun on pakko siihen sähköautoon siirtyä? Minkä kokoista suosittelet?

Vierailija
144/208 |

Suosittelisin myös katsomaan tälläistä. Sopinee hyvin sähköauton takatilaan. Marjathan voi laittaa takapenkille.

diesel aggregaatti sähköautoon 4,7 KVA (230V):

Vierailija
145/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotilaturillahan se auto ladataan hyvin pitkälti. Esim. omalla kohdallani olisi tarvetta julkisille latureille ehkä kerran vuodessa eikä sitäkään.

Ja koska sähköautolijat lataa kotona, niin latausasemien rakentaminen ja kehittäminen ei ole hyvää pisnestä, koska siinä ei liiku raha, eikä ne sitten myöskään kehity eikä verkot laajene. Nyt verkot kyllä laajenee, mutta pitkälsi julkisella tuella, eikä se ole kestävää kehitystä. Tulonsiirota köyhilltä rikkaille. Sähköautot ovat nyt rikkaiden leluja. Joku hyvätuloinen myyntitykki ajaa paljo ja ajelee sadan tonnin sähköautolla ja säästä kuluissa vanhaan polttomoottoriautoon nähden.

Liike-elämä keksii siihen ratkaisut. Kotilataus tehdään vielä vaikeaksi: esim sähköturvallisuustarkistetut pistorasiat, palohälyttimet ja automaattiset sammutusjärjestelmät. Talon yhteydessä sijaitsevissa talleissa lataus valvomatta/ilman springlerijärjestelmää kielletään jne. 

Vesi ei kyllä sammuta sähköauton akkupaloa.

Vierailija
146/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aika moni haluaa kuitenkin nauttia siitä mukavuudesta jo nyt.

Ja moni ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/208 |

Kyllä siinä autossa on mittari josta näet akun varauksen tason joten ei se mitenkään yllätyksenä tyhjene.

Vierailija
148/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni haluaa kuitenkin nauttia siitä mukavuudesta jo nyt.

Ja moni ei.

Aina on jääräpäisiä periaatteen miehiä jotka kärsivät mielummin kuin muuttavat kantaansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin kysynyt miten mahtaa sähköauto sopia kun mieheni kanssa mennään Kuusamoon hillastamaan ja marjastamaan. Joskus ollaan öitäkin autossa tai teltassa vietetty marjapaikoilla. Meillä silloin oli bensiinillä käyvä auto, nyt sähköauto harkinnassa.  Riittääkö se akku? Mies sanoikin että ottaisi mukaan akrikaattorin vai mikä generaattori se oli. 

Esim. Teslassa on ns. "camping mode" jossa sisätilat pidetään lämpiminä yöpymisen ajan. Eli sopii sikäli ihan hyvin.

Meilläkin on kalastusporukan kanssa mietitty kun käydään usemapi kerta Kemihaarassa välillä pitkin Torniojokea ja talvisinkin varsinki pilkkijäillä enemmän Keski- ja Pohjois-Suomessakin. Pitkiä matkoja, pitkiä aikoja vietetään autoissa.

Miten se Tesla kestääkö akku? Eikö tuommoinen lämmittäminen syö akkua? Me kun on nuotioita pidetty, mutta nekin kohta kiellettää ni se on eriasia.  Pitääkö meidänkin hankkia kunnon aggregaatti jos kun on pakko siihen sähköautoon siirtyä? Minkä kokoista suosittelet?

Tietenkin se syö akkua ihsan samoin kuin vaikka webastolla lämmittäminen syö polttoainetta. Ei se lämpö tyhjästä synny. 

Mutta se ei siis vie sähköä mitenkään kohtuuttomasti. Autojen akku on niin iso että nämä "sekundääriset" toiminnot eivät syö akkua mitenkään erityisesti. Esim. aika normi sähköauton akku on kapasiteetiltaan noin 60-70kWh.  Esim. 500W lämmitin pyörii sillä 120-140 tuntia.

Vierailija
150/208 |

Sähköautojen tekniikka on vielä ihan "lapsenkengissä" hintaansa nähden.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin kysynyt miten mahtaa sähköauto sopia kun mieheni kanssa mennään Kuusamoon hillastamaan ja marjastamaan. Joskus ollaan öitäkin autossa tai teltassa vietetty marjapaikoilla. Meillä silloin oli bensiinillä käyvä auto, nyt sähköauto harkinnassa.  Riittääkö se akku? Mies sanoikin että ottaisi mukaan akrikaattorin vai mikä generaattori se oli. 

Esim. Teslassa on ns. "camping mode" jossa sisätilat pidetään lämpiminä yöpymisen ajan. Eli sopii sikäli ihan hyvin.

Olisin yhä huolestunut, eikö tuo lämmitys vie sitten sähköä kun siellä ei voi ladata, Mitäs jos jäädään sinne. Marjapaikkaan ajetaan joitakin satoja kilometreja ja siellä metsäteilläkin aika pitkät matkat. 

Mies ehdotti jos hankitaa se aggrikaattori. Biodieselillä kuulemma toimisi. Ne pienemmät kun kestää ladata jopa kymmeniä tunteja Tämä se on , onko ok:?

https://www.expondo.fi/msw-haetaegeneraattori-diesel-4-400-w-14-5-l-230…

Suosittelisin myös katsomaan tälläistä. Sopinee hyvin sähköauton takatilaan. Marjathan voi laittaa takapenkille.

diesel aggregaatti sähköautoon 4,7 KVA (230V):

Tässä olisi parempi generaattori jos haluaa varmistaa perillepääsyn ja kotiinpääsyn

https://9gag.com/gag/aLM9bXx

Vierailija
152/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin kysynyt miten mahtaa sähköauto sopia kun mieheni kanssa mennään Kuusamoon hillastamaan ja marjastamaan. Joskus ollaan öitäkin autossa tai teltassa vietetty marjapaikoilla. Meillä silloin oli bensiinillä käyvä auto, nyt sähköauto harkinnassa.  Riittääkö se akku? Mies sanoikin että ottaisi mukaan akrikaattorin vai mikä generaattori se oli. 

Esim. Teslassa on ns. "camping mode" jossa sisätilat pidetään lämpiminä yöpymisen ajan. Eli sopii sikäli ihan hyvin.

Meilläkin on kalastusporukan kanssa mietitty kun käydään usemapi kerta Kemihaarassa välillä pitkin Torniojokea ja talvisinkin varsinki pilkkijäillä enemmän Keski- ja Pohjois-Suomessakin. Pitkiä matkoja, pitkiä aikoja vietetään autoissa.

Miten se Tesla kestääkö akku? Eikö tuommoinen lämmittäminen syö akkua? Me kun on nuotioita pidetty, mutta nekin kohta kiellettää ni se on eriasia.  Pitääkö meidänkin hankkia kunnon aggregaatti jos kun on pakko siihen sähköautoon siirtyä? Minkä kokoista suosittelet?

Tietenkin se syö akkua ihsan samoin kuin vaikka webastolla lämmittäminen syö polttoainetta. Ei se lämpö tyhjästä synny. 

Mutta se ei siis vie sähköä mitenkään kohtuuttomasti. Autojen akku on niin iso että nämä "sekundääriset" toiminnot eivät syö akkua mitenkään erityisesti. Esim. aika normi sähköauton akku on kapasiteetiltaan noin 60-70kWh.  Esim. 500W lämmitin pyörii sillä 120-140 tuntia.

500 wattia ei riitä ohjaamon lämmittämiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin kysynyt miten mahtaa sähköauto sopia kun mieheni kanssa mennään Kuusamoon hillastamaan ja marjastamaan. Joskus ollaan öitäkin autossa tai teltassa vietetty marjapaikoilla. Meillä silloin oli bensiinillä käyvä auto, nyt sähköauto harkinnassa.  Riittääkö se akku? Mies sanoikin että ottaisi mukaan akrikaattorin vai mikä generaattori se oli. 

Esim. Teslassa on ns. "camping mode" jossa sisätilat pidetään lämpiminä yöpymisen ajan. Eli sopii sikäli ihan hyvin.

Meilläkin on kalastusporukan kanssa mietitty kun käydään usemapi kerta Kemihaarassa välillä pitkin Torniojokea ja talvisinkin varsinki pilkkijäillä enemmän Keski- ja Pohjois-Suomessakin. Pitkiä matkoja, pitkiä aikoja vietetään autoissa.

Miten se Tesla kestääkö akku? Eikö tuommoinen lämmittäminen syö akkua? Me kun on nuotioita pidetty, mutta nekin kohta kiellettää ni se on eriasia.  Pitääkö meidänkin hankkia kunnon aggregaatti jos kun on pakko siihen sähköautoon siirtyä? Minkä kokoista suosittelet?

Teille kalamiehille, kun saatte paljonkin kalaa,

on pakko se generaattori laittaa katolle:

Vierailija
154/208 |

Hahhaha . tuossa ratkaisu!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotilaturillahan se auto ladataan hyvin pitkälti. Esim. omalla kohdallani olisi tarvetta julkisille latureille ehkä kerran vuodessa eikä sitäkään.

Ja koska sähköautolijat lataa kotona, niin latausasemien rakentaminen ja kehittäminen ei ole hyvää pisnestä, koska siinä ei liiku raha, eikä ne sitten myöskään kehity eikä verkot laajene. Nyt verkot kyllä laajenee, mutta pitkälsi julkisella tuella, eikä se ole kestävää kehitystä. Tulonsiirota köyhilltä rikkaille. Sähköautot ovat nyt rikkaiden leluja. Joku hyvätuloinen myyntitykki ajaa paljo ja ajelee sadan tonnin sähköautolla ja säästä kuluissa vanhaan polttomoottoriautoon nähden.

Liike-elämä keksii siihen ratkaisut. Kotilataus tehdään vielä vaikeaksi: esim sähköturvallisuustarkistetut pistorasiat, palohälyttimet ja automaattiset sammutusjärjestelmät. Talon yhteydessä sijaitsevissa talleissa lataus valvomatta/ilman springlerijärjestelmää kielletään jne. 

Sprinklerijärjestelmä ei kyllä auta mitään sähköauton palossa. Ellei sitten sprinkleri ole niin tehokas että täyttää koko tallin vedellä.

Vierailija
156/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosta sähköauton latauksesta. Mitään ongelmaa ei ole jos on vaan kotona tai talonyhtiö parkkipaikalla laturi.

Mökillekin saa helposti jonkinlaisen latauspistokkeen jos sinne vaan tulee sähköä.

Eihän sitä tavallisen autoilijan sähköautoa tarvitse ladata juuri kodin ulkopuolella kun ehkä pari kertaa vuodessa hiihtolomareissulla jos aikoo ajaa laskettelemaan jonnekin yli 500km päähän.

Muuten ainakin meidän perheessä ajomatkat ovat järestään alle 400km.

Jonnekin Savonlinnan Oopperajuhlillekin voi ajaa yhdellä latauksella.

Nämä nyt myynnissä olevat autot täyttävät ihan loistavasti tämän tarpeen.

Mökistä olen vähän eri mieltä, omalta mökiltä on 11km lähimpään sähkölinjaan ja 75km lähimpään julkiseen latauspisteeseen. Mökille matkaa kotoa yli 900km. Tästä syystä en ole luopumassa polttomoottoriautosta, ennen kuin sähköautojen toimintamatkat on yli 1000km. Toinen auto vaihtunee seuraavassa päivityksessä sähköautoon, mutta siihen menee vielä muutama vuosi.

Onko käynyt mielessä että sen mökin voisi hankkia lähempääkin ? Jos bensan hinta kolminkertaistuu niinkuin se näyttää tekevän näistä sinun mökkimatkoistasi tulee kalliita.

Tilastokeskuksen mukaan olet pitkine mökkimatkoinesi todella poikkeava ihminen. Yli puolella suomalaista mökkimatka on alle 40km. uudella maallakin sen on kesimäärin vaan 166km.

https://www.stat.fi/til/rakke/2013/rakke_2013_2014-05-23_tie_001_fi.html

Tällaistahan se sähköautoilun puolustus tuppaa olemaan. "Hanki sinäkin sähköauto" ei suinkaan riitä vaan tulee lisää reunaehtoja, "älä aja pitkiä matkoja", "hanki mökki läheltä", "älä vedä peräkärryä" ....

Vierailija
157/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotilaturillahan se auto ladataan hyvin pitkälti. Esim. omalla kohdallani olisi tarvetta julkisille latureille ehkä kerran vuodessa eikä sitäkään.

Ja koska sähköautolijat lataa kotona, niin latausasemien rakentaminen ja kehittäminen ei ole hyvää pisnestä, koska siinä ei liiku raha, eikä ne sitten myöskään kehity eikä verkot laajene. Nyt verkot kyllä laajenee, mutta pitkälsi julkisella tuella, eikä se ole kestävää kehitystä. Tulonsiirota köyhilltä rikkaille. Sähköautot ovat nyt rikkaiden leluja. Joku hyvätuloinen myyntitykki ajaa paljo ja ajelee sadan tonnin sähköautolla ja säästä kuluissa vanhaan polttomoottoriautoon nähden.

Liike-elämä keksii siihen ratkaisut. Kotilataus tehdään vielä vaikeaksi: esim sähköturvallisuustarkistetut pistorasiat, palohälyttimet ja automaattiset sammutusjärjestelmät. Talon yhteydessä sijaitsevissa talleissa lataus valvomatta/ilman springlerijärjestelmää kielletään jne. 

Sprinklerijärjestelmä ei kyllä auta mitään sähköauton palossa. Ellei sitten sprinkleri ole niin tehokas että täyttää koko tallin vedellä.

Ok, katsoin yhden videon sähköautopalosta. Edes palokunta ei pystynyt sammuttamaan. :(

Vierailija
158/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun sähköautoihin saadaan vetokoukku, niin lataaminen helpottuu. Vetokoukkuun peräkärrykiinni ja peräkärryyn agrekaatti. Ihan bensa- tai dieselagrekaatti. Piuhat auton latauspistokkeeseen, ja avot. Ei lopu sähkö. Voi ajella maailman tappiin sähköllä. Huolehtii vaan että agrekaatissa polttoaine riittää.

Luin itse asiassa jostakin sinänsä aika makean näköisen sähkölentokoneen testilennosta. Kävi juuri niin että kun ajettiin määränpäähän, piti siellä hommata kentälle aggregaatti jotta päästiin takaisin.

Vierailija
159/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotilaturillahan se auto ladataan hyvin pitkälti. Esim. omalla kohdallani olisi tarvetta julkisille latureille ehkä kerran vuodessa eikä sitäkään.

Ja koska sähköautolijat lataa kotona, niin latausasemien rakentaminen ja kehittäminen ei ole hyvää pisnestä, koska siinä ei liiku raha, eikä ne sitten myöskään kehity eikä verkot laajene. Nyt verkot kyllä laajenee, mutta pitkälsi julkisella tuella, eikä se ole kestävää kehitystä. Tulonsiirota köyhilltä rikkaille. Sähköautot ovat nyt rikkaiden leluja. Joku hyvätuloinen myyntitykki ajaa paljo ja ajelee sadan tonnin sähköautolla ja säästä kuluissa vanhaan polttomoottoriautoon nähden.

Liike-elämä keksii siihen ratkaisut. Kotilataus tehdään vielä vaikeaksi: esim sähköturvallisuustarkistetut pistorasiat, palohälyttimet ja automaattiset sammutusjärjestelmät. Talon yhteydessä sijaitsevissa talleissa lataus valvomatta/ilman springlerijärjestelmää kielletään jne. 

Sprinklerijärjestelmä ei kyllä auta mitään sähköauton palossa. Ellei sitten sprinkleri ole niin tehokas että täyttää koko tallin vedellä.

Ok, katsoin yhden videon sähköautopalosta. Edes palokunta ei pystynyt sammuttamaan. :(

Eihän sitä sammumaan saakaan. "Sammutus" tarkoittaa vain sitä että yritetään estää palon leviäminen.

Vierailija
160/208 |
12.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harkitsen sähköautoa sitten kun samalla autolla ajaa täällä yhtä pitkiä matkoja kuin keskieuroopassa eikä se maksa sen enempää.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän seitsemän kuusi