Jäänkin odottamaan sähköautojen seuraavaa sukupolvea
Vuoden alussa aloin tutustua sähköautoihin ja aikomuksena oli hankkia sellainen vielä tämä vuoden aikana.
Ensimmäinen ja suurin yllätys oli se miten hankalaa autojen julkinen lataaminen on. Pitää olla etukäteen hankittuja appeja tai tageja joilla hoidetaan tunnistautuminen ja maksaminen ladatessa. Eri toimijoita on jotain kymmenisen. Jotku toimivat myös ristiin keskenään, mutta roaminghinnat voivat olla huikean kalliita. Latauksen hinnoittelu on myös erittäin kirjavaa ja ne on ilmoitettu huonosti latausasemilla. Pahimmassa tapauksessa sähkön lataaminen voi tulla kilometrille paljon bensaa kalliimmaksi.
Moni nyt myynnissä olevista sähköautoista on mallisarjansa ensimmäinen sähkömalli ja tehty polttomoottoriautolle suunniteltuun koriin, joka ei ole mitenkään ideaali ratkaisu.
Hinnoittelu on myös aika suolaista. Alle 50 tonnin hintaluokassa sähköautot ovat noin kymmennentuhatta euroa kalliimpia kuin vastaava bensiinimalli. Hintaerolla keskiverto kuski ostaa seitsemän vuoden bensat.
Otin aikalisän. Nyt liikun muutaman vuoden nykyisillä autoilla tai jos iskee oikein kova autokuume, niin sitten otan vielä yhden polttomoottori- tai (lataus)hybridiauton.
Uskoisin että joskus viiden vuoden päästä alkaa olla paljon automalleja, jotka on oikeasti alusta asti suunniteltu sähköautoksi. Toivottavasti myös hinnosta sulaa tämän hetkinen sähköautolisä pois. Eiköhän latausinfrakin ole löytänyt toimintamallinsa siihen mennessä ja julkisen latauksen maksaminen onnistuu tarvittaessa jollain yleisellä maksuvälineellä.
Kommentit (208)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sähköautojen hinnat tuskin tulevat laskemaan merkittävästi, koska niissä tarvittavien metallien hinnat nousevat koko ajan. Viimeisen vuoden aikana nikkelin hinta on noussut 26 %, kuparin 43 %, alumiinin 56 %, litiumkarbonaatin hinta on noin kolminkertaistunut. Yhdessä sähköautossa on myös rapiat 3000 sirua, joiden hinta ei myöskään ainakaan tule laskemaan kysynnän kasvaessa. Lisäksi metallien kaivaminen vaikeutuu koko ajan, kun helpoimmat löydökset on hyödynnetty. Nyt niitä etsitään jo valtamerien pohjasta ja senhän arvaa, mitä se tekee merien herkille ekosysteemeille.
Kriittisin näistä on litium, jonka kysynnän arvellaan 42-kertaistuvan vuoteen 2040 mennessä (IEA:n arvio). Yhdessä S-mallin Teslassa on yhtä paljon litiumia kuin 10 000 kännykässä, joten kysyntää riittää.
Toinen ongelma on se, että sähköautot tekevät meistä täysin riippuvaisia Kiinasta. Kiinan hallussa on 75 % litiumioniakkujen koko tuotantokapasiteetista maailmassa. Se kun päättää nostaa hinnat kattoon tai rajoittaa myyntiä, niin koko Eurooppa on lirissä.
Ja vaikka akkujen hinnat laskisivat ja koot pienenisivät, niin autojen hinnat ei laske, koska edelleen on paineta kasvattaa rangea. Ei näiden nykyisten autoje 300-600km ranget ole vielä lähelläkään tovottavaa tasoa. Noillakin jo pärjää, mutta enemmän on parempi.
Tuo on yleinen harhakäsitys joka on niillä jotka eivät ole sähköautoa koskaan omistaneet. Eli että se iso range on sähköauton tärkein ominaisuus. Mutta ei ole. Tärkein on suuri latausnopeus.
Valtavan iso akku vain lisää auton painoa ja sitä kautta sähkönkulutusta ja tekee autosta huonomman ajettavan. Siksi akun kokoa ei kannata suurentaa kauhean paljon. Niitä yli 400-500 km:n matkoja kun tehdään lopulta melko harvoin joten tärkeintä on akun riittävyys päivittäisiin normiajoihin ja se että akun saa tarvitatessa mahdollisimman vikkelästi täyteen.
Haukotus. Pitääkö kaikki asiat vääntää rautalangasta että menee perille? Ensinnäkään auton paino ei merkittävästi lisää polttoaineen kulutusta sähköautossa, joka ottaa jarrutusenergian talteen. Toisekseen paino ei minkään ilmiön kautta sinänsä ole auton ajo-ominaisuuksia huonontava tekijä. Pikalatausasemia ei ole tulossa koskaan joka torpaan ja niemeen. Mitä pidempi range on, sitä pienempi ongelma lataaminen on. Sitten kun WLTP on 1000-2000km, niin toimintamatka on vasta yhtä hyvä talvella kuin nykyisin polttomoottoriautoissa ja kyllä se on vähintään tavoiteltava ominaisuus. Sähköautossa range saisi olla vielä pidempi kuin polttomoottoriautossa, koska lataus on pikanakin kuitenkin paljon hitaampaa kuin tankkaus, joten sitä rangepelivaraa saisi olla enemmän, ettei tarvitsi koskaan stressata latausmahdollisuudesta.
Jarrutuksessa ei saada koskaan samaa määrää energiaa takaisin joka kiihdytyksessä menetetään. Joten sikäli painolla on kyllä merkitystä. Lisäksi jotta saadaan autoon riittävä kiihtyvyys, jokainen lisäkilo vaatii lisää tehoa moottoriin.
Paino on myös ihan merkittävä tekijä auton ajettavuudessa. Lisääntyvä paino pitää kompensoida jäykemmällä jousituksella jotta auto ei kallistele liikaa kaarteissa ja tämä on ihan tunnettu ilmiö sähköautoissa.
Pikalatureita ei myöskään tarvita joka mutkaan ja torppaan vaan riittää että niitä on 50-100 km välein. Tärkeää on että niitä on siinä yhdessä paikassa riittävästi jotta jonoja ei pääse syntymään.
the great kusetus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sähköauton elinikä on noin 8-12 vuotta (kun akku loppu) ja diesel-auton km. 21 vuotta, niin kumpi on ekologisempi? Kumpi tulee halvemmaksi? Mietitään...
Nyt aletaan ymmärtää miksi sähköautoja pakotetaan ostamaan. Kysehän on autoteollisuuden suuresta, aivan järkyttävän suuresta liikevaihton kasvusta. Ja kerrostalovihreät pissii hunajaa kun pohjoisen pitkänmatkan diesel-mieheltä otetaan toimiva työkalu alta!
Mitäpä emme tekisi ilmastonmuutosvalheen eteen.
Kyllähän tämä muutenkin sopii atuoteollisuudelle oikein mainiosti. Eniten myydyissä kokoluokissa sähköautot ovat noin 30% kalliimpia. Liikevaihdon kasvu kelpaa aina.
Vierailija kirjoitti:
Bensakin palaa aika hyvin.
Mutta harvempi tankkaa kotona.

Ei yrityksille tärkeintä ole liikevaihdon kasvu vaan liikevoiton kasvu. Ei ole mitenkään selvää että sähköautojen kate tuotettua autoa kohden olisi isompi kuin bensa-autoilla. Tällä hetkellä lienee jopa päinvastoin kun suuret tuotekehityskulut rasittavat uusia sähköautomalleja.
Autojen keskihinnan kasvu myös helposti suuntaa kysyntää uusista autoista käytettyihin joka pienentää myyntiä.
Aloittajan kanssa samaa mieltä! Oon tehnyt 30 vuotta autosähköasentajan hommia, joten tunnen alan.
Nyt on järkevintä ajaa oma polttomoottoriauto loppuun. Niistä ei enää jälleenmyyntiarvoa saa, mutta niihin on jo tuotettu vuosiksi varaosia yms.
Kun nykyinen auto alkaa olla menettänyt arvonsa, siitä saa kuitenkin siirtymätuen sähköautoon.

Siinähän ei ole mitään pahaa että ajaa nykyisen autonsa loppuun jos se on itselle taloudellisesti ja muutenkin järkevää. Se mitä en taas ymmärrä on se että jos itse ei ole juuri nyt vielä siirtymässä sähköautoiluun, ne pitää heti leimata jotenkin täysin kelvottomiksi kulkineiksi yhtään kenellekään. Ikäänkuin kuin ne omat perusteet eivät sitten ihan tuntusikaan riittäviksi ja niitä pitää tehostaa mollaamalla sähköautoja.
Tämä ei siis ollut kommentti aloittajalle vaan yleisesti sähköautokeskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kannattaa odottaa pitempäänkin.
Sähköauto ei ole ratkaisu ilmastonmuutokseen, koska se syö energiaa edelleen paljon.
Tulevaisuus on vetyautojen. Tuota kehitellään yhä enemmän ja tutkitaan ja suunnitellaan täysillä.
Vetyauto vie 3-4x enemmän energiaa kuin sähköauto...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sähköautojen hinnat tuskin tulevat laskemaan merkittävästi, koska niissä tarvittavien metallien hinnat nousevat koko ajan. Viimeisen vuoden aikana nikkelin hinta on noussut 26 %, kuparin 43 %, alumiinin 56 %, litiumkarbonaatin hinta on noin kolminkertaistunut. Yhdessä sähköautossa on myös rapiat 3000 sirua, joiden hinta ei myöskään ainakaan tule laskemaan kysynnän kasvaessa. Lisäksi metallien kaivaminen vaikeutuu koko ajan, kun helpoimmat löydökset on hyödynnetty. Nyt niitä etsitään jo valtamerien pohjasta ja senhän arvaa, mitä se tekee merien herkille ekosysteemeille.
Kriittisin näistä on litium, jonka kysynnän arvellaan 42-kertaistuvan vuoteen 2040 mennessä (IEA:n arvio). Yhdessä S-mallin Teslassa on yhtä paljon litiumia kuin 10 000 kännykässä, joten kysyntää riittää.
Toinen ongelma on se, että sähköautot tekevät meistä täysin riippuvaisia Kiinasta. Kiinan hallussa on 75 % litiumioniakkujen koko tuotantokapasiteetista maailmassa. Se kun päättää nostaa hinnat kattoon tai rajoittaa myyntiä, niin koko Eurooppa on lirissä.
Ja vaikka akkujen hinnat laskisivat ja koot pienenisivät, niin autojen hinnat ei laske, koska edelleen on paineta kasvattaa rangea. Ei näiden nykyisten autoje 300-600km ranget ole vielä lähelläkään tovottavaa tasoa. Noillakin jo pärjää, mutta enemmän on parempi.
Tuo on yleinen harhakäsitys joka on niillä jotka eivät ole sähköautoa koskaan omistaneet. Eli että se iso range on sähköauton tärkein ominaisuus. Mutta ei ole. Tärkein on suuri latausnopeus.
Valtavan iso akku vain lisää auton painoa ja sitä kautta sähkönkulutusta ja tekee autosta huonomman ajettavan. Siksi akun kokoa ei kannata suurentaa kauhean paljon. Niitä yli 400-500 km:n matkoja kun tehdään lopulta melko harvoin joten tärkeintä on akun riittävyys päivittäisiin normiajoihin ja se että akun saa tarvitatessa mahdollisimman vikkelästi täyteen.
Haukotus. Pitääkö kaikki asiat vääntää rautalangasta että menee perille? Ensinnäkään auton paino ei merkittävästi lisää polttoaineen kulutusta sähköautossa, joka ottaa jarrutusenergian talteen. Toisekseen paino ei minkään ilmiön kautta sinänsä ole auton ajo-ominaisuuksia huonontava tekijä. Pikalatausasemia ei ole tulossa koskaan joka torpaan ja niemeen. Mitä pidempi range on, sitä pienempi ongelma lataaminen on. Sitten kun WLTP on 1000-2000km, niin toimintamatka on vasta yhtä hyvä talvella kuin nykyisin polttomoottoriautoissa ja kyllä se on vähintään tavoiteltava ominaisuus. Sähköautossa range saisi olla vielä pidempi kuin polttomoottoriautossa, koska lataus on pikanakin kuitenkin paljon hitaampaa kuin tankkaus, joten sitä rangepelivaraa saisi olla enemmän, ettei tarvitsi koskaan stressata latausmahdollisuudesta.
Miksi? Väitän, että 99,9999 % autonomistajista ei ole koskaan ajanut tankkia tyhjäksi yhdellä istumalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotan edelleen automallia, johon voi vuokrata lisäakun kohtuuhinnalla, tilanteisiin, jolloin tarvii ajaa normaalia pidempiä matkoja yhtäjaksoisesti.
Yleensä riittäisi noin 200km toimintasäde normaaliajoon ja muutaman kerran vuodessa tarvisi kyetä ajamaan noin 500 km ilman välilatausta, myös talviaikaan. Tähän ei ole toistaiseksi ratkaisuja ja on myös järjetöntä ylläpitää akustoa, jolle e ole suurimman osan aikaa tarvetta.
Tuo vaihdettava lisäakku voisi korvata myös koko akuston uusimistarpeen, sitten kun se originaalin kennosto on jo menettänyt tehonsa. Hinnat vain pitäisi saada kohdalleen.
'
Miksi? Jos nopeimmat autot lataavat jo nyt 300 km lisää rangea noin vartissa niin onko se tosiaan kynnyskysymys?
Ja hitaimmillaan 100km rangen lataus kestää tunteja. Ideaalitilanteessa sähkön lataus toimii hienosti, mutta se voi myös kestää, jos kaikki ei mene ideaalisesti.
Tietenkin matka suunnitellaan niin että pysähdytään sillä latauspisteellä jossa on mahdollisimman suurtehoinen laturi. Nuo tuntien latausajat eivät ole nykypäivää.
Suuritehoinen laturi voi olla varattu tai se voi olla rikki, joka ei näytä olevan lainkaan harvinaista.
Ajattelitko että niitä on Suomessa vain yksi?
Ehkä sen laturin pitäisi olla matkan varrella ja ennen kuin akku on tyhjä. Ei siinä kohtaa sitten välttämättä ole kuin se yksi laturi.
Ei sähköautolla ajella niin että ensin mennään melkein tyhjksi akku ja sitten katsellaan seuraavaa latauspaikkaa. Vaan käytetään aplikaatiota joka katsoo optimaaliset latauspaikat lataukseen menevän ajan (siis laturin tehon) mukaan ja ohjaa lataamaan siellä vaikka akku ei olisikaan vielä tyhjä.
Monien autojen navigaattori osaa valmiiksi suunnitella sen reitin niin että matka-aika on latauksineen mahdollisimman lyhyt.
Niin? Ja jos siinä etukäteen katsomassasi paikassa onkin CCS laturi rikki? Pitkällä matkalla ei viitsi varmuuden vuoksi latailla 100km välein, vaan yrittää katsoa järkevät pysähdyksen, niin että niihin on muutenkin tarvetta.
Yhtään isommissa latauspaikoissa ei ole vain yhtä laturia vaan monta. Vaikka yksi olisikin rikki niin se ei ole ongelma.
Kun mennään suurista kaupungista ja päätieverkosta sivuun, niin isompia lapatuspaikkoja ei vaan ole, eikä varmaan ole tulossakaan ihan heti.
No tietysti jos teet satojen kilometrian matkoja koko ajan pääteitä ja kaupunkeja välttäen niin sinulla voi olla ongelmia. Tuo ei kuitenkaan ole ihan se yleisin tapa taittaa pitkiä matkoja.
Suomessa yleisesti ajetaan autolla satojen kilometrien matkoja kun maa on harvaanasuttu ja etäisyydet pitkiä.
Ei ajeta. Keskimääräinen päivittäinen ajosuorite on 55 km.
Vierailija kirjoitti:
Jos sähköauton elinikä on noin 8-12 vuotta
Vaan kun se ei ole. Akun ikä lasketaan lataussykleissä, ei vuosissa.

Kyllä. Asia on ihan sama kuin polttomoottoriautonkin käyttöikä on enemmän riippuvainen ajetuista kilometreista kuin sen iästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sähköauton elinikä on noin 8-12 vuotta (kun akku loppu) ja diesel-auton km. 21 vuotta, niin kumpi on ekologisempi? Kumpi tulee halvemmaksi? Mietitään...
Tuo 8-12 vuotta on pelkkää legendaa. Autovalmistajat antavat autojensa akuille yleensä 8-10 vuoden takuun joten jos akkujen kesto olisi mainitsemasi kaltainen niin ne joutuisivat vaihtamaan suurimman osan autojen akuista takuun piirissä. Ja se tuskin on heille kannattavaa toimintaa. Autonvalmistajat siis laskevat ihan selkeästi että 8-10 vuoden aikana hajoavia akkuja on kokonaisuuteen verrattuna mitättömän pieni määrä.
Pikaisesti katsoin luvataan takuuta yleisesti 5, 6 ja 8 vuotta. Eli voi olettaa 10 vuoden päästä akkuonglmaa tulee. Ja kallista, kuten tiedetään.

Tuohon osaisi vastata vain meidän poliitikot. Hehän ovat olleet päättämässä EU:ssa diesel-autojen korvaamisesta sähköautoilla.
Polttomoottoriautojen valmistus loppuu 2035 ja käyttökieltoa ehdotetaan 2050. Suomi tietenkin haluaa tässäkin olla etuajassa?
Olisin kysynyt miten mahtaa sähköauto sopia kun mieheni kanssa mennään Kuusamoon hillastamaan ja marjastamaan. Joskus ollaan öitäkin autossa tai teltassa vietetty marjapaikoilla. Meillä silloin oli bensiinillä käyvä auto, nyt sähköauto harkinnassa. Riittääkö se akku? Mies sanoikin että ottaisi mukaan akrikaattorin vai mikä generaattori se oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sähköautojen hinnat tuskin tulevat laskemaan merkittävästi, koska niissä tarvittavien metallien hinnat nousevat koko ajan. Viimeisen vuoden aikana nikkelin hinta on noussut 26 %, kuparin 43 %, alumiinin 56 %, litiumkarbonaatin hinta on noin kolminkertaistunut. Yhdessä sähköautossa on myös rapiat 3000 sirua, joiden hinta ei myöskään ainakaan tule laskemaan kysynnän kasvaessa. Lisäksi metallien kaivaminen vaikeutuu koko ajan, kun helpoimmat löydökset on hyödynnetty. Nyt niitä etsitään jo valtamerien pohjasta ja senhän arvaa, mitä se tekee merien herkille ekosysteemeille.
Kriittisin näistä on litium, jonka kysynnän arvellaan 42-kertaistuvan vuoteen 2040 mennessä (IEA:n arvio). Yhdessä S-mallin Teslassa on yhtä paljon litiumia kuin 10 000 kännykässä, joten kysyntää riittää.
Toinen ongelma on se, että sähköautot tekevät meistä täysin riippuvaisia Kiinasta. Kiinan hallussa on 75 % litiumioniakkujen koko tuotantokapasiteetista maailmassa. Se kun päättää nostaa hinnat kattoon tai rajoittaa myyntiä, niin koko Eurooppa on lirissä.
Ja vaikka akkujen hinnat laskisivat ja koot pienenisivät, niin autojen hinnat ei laske, koska edelleen on paineta kasvattaa rangea. Ei näiden nykyisten autoje 300-600km ranget ole vielä lähelläkään tovottavaa tasoa. Noillakin jo pärjää, mutta enemmän on parempi.
Tuo on yleinen harhakäsitys joka on niillä jotka eivät ole sähköautoa koskaan omistaneet. Eli että se iso range on sähköauton tärkein ominaisuus. Mutta ei ole. Tärkein on suuri latausnopeus.
Valtavan iso akku vain lisää auton painoa ja sitä kautta sähkönkulutusta ja tekee autosta huonomman ajettavan. Siksi akun kokoa ei kannata suurentaa kauhean paljon. Niitä yli 400-500 km:n matkoja kun tehdään lopulta melko harvoin joten tärkeintä on akun riittävyys päivittäisiin normiajoihin ja se että akun saa tarvitatessa mahdollisimman vikkelästi täyteen.
Haukotus. Pitääkö kaikki asiat vääntää rautalangasta että menee perille? Ensinnäkään auton paino ei merkittävästi lisää polttoaineen kulutusta sähköautossa, joka ottaa jarrutusenergian talteen. Toisekseen paino ei minkään ilmiön kautta sinänsä ole auton ajo-ominaisuuksia huonontava tekijä. Pikalatausasemia ei ole tulossa koskaan joka torpaan ja niemeen. Mitä pidempi range on, sitä pienempi ongelma lataaminen on. Sitten kun WLTP on 1000-2000km, niin toimintamatka on vasta yhtä hyvä talvella kuin nykyisin polttomoottoriautoissa ja kyllä se on vähintään tavoiteltava ominaisuus. Sähköautossa range saisi olla vielä pidempi kuin polttomoottoriautossa, koska lataus on pikanakin kuitenkin paljon hitaampaa kuin tankkaus, joten sitä rangepelivaraa saisi olla enemmän, ettei tarvitsi koskaan stressata latausmahdollisuudesta.
Miksi? Väitän, että 99,9999 % autonomistajista ei ole koskaan ajanut tankkia tyhjäksi yhdellä istumalla.
Ei ehkä yhdellä istumalla, mutta parin kolmen lyhyen tauon (2-5 minuuttia) kera kylläkin.
Itsekin monet kerrat käynyt Lapissa yhden pysähdyksen taktiikalla, jolloin pysähdys oli lyhyt kaupassa käynti pikaevästä varten. Pysähdys kesti muutaman minuutin. Kun käy vessassa ennen matkaa ei tarvitse käydä välttämättä matkan aikana.
Jo tankkaus olisi ollut hidaste ja ärsyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sähköauton elinikä on noin 8-12 vuotta (kun akku loppu) ja diesel-auton km. 21 vuotta, niin kumpi on ekologisempi? Kumpi tulee halvemmaksi? Mietitään...
Tuo 8-12 vuotta on pelkkää legendaa. Autovalmistajat antavat autojensa akuille yleensä 8-10 vuoden takuun joten jos akkujen kesto olisi mainitsemasi kaltainen niin ne joutuisivat vaihtamaan suurimman osan autojen akuista takuun piirissä. Ja se tuskin on heille kannattavaa toimintaa. Autonvalmistajat siis laskevat ihan selkeästi että 8-10 vuoden aikana hajoavia akkuja on kokonaisuuteen verrattuna mitättömän pieni määrä.
Pikaisesti katsoin luvataan takuuta yleisesti 5, 6 ja 8 vuotta. Eli voi olettaa 10 vuoden päästä akkuonglmaa tulee. Ja kallista, kuten tiedetään.
Kyllä keskiarvo on aika yleisesti nyt se 8 vuotta. Ja edelleen kysymys on autovalmistajien riskinhallinnasta. Jos ongelmat tapahtuvat pien takuun loppumisen jälkeen, on vääjäämätöntä että niitä tulee huomattava määrä myös jo takuun aikana. Eivätkä autovalmistajat kestä laajasti edes sitä että 10% akuista jouduttaisiin aina vaihtamaan takuun aikana.
Jos verrataan polttomuuttoriautojen takuuseen niin sehän on edelleen monilla automerkeillä 2 tai 3 vuotta. Tuskin kukaan silti ajattelee että ne autot hajoavat pahasti ja kalliisti keskimäärin 5 vuoden ikäisinä.
Vierailija kirjoitti:
Olisin kysynyt miten mahtaa sähköauto sopia kun mieheni kanssa mennään Kuusamoon hillastamaan ja marjastamaan. Joskus ollaan öitäkin autossa tai teltassa vietetty marjapaikoilla. Meillä silloin oli bensiinillä käyvä auto, nyt sähköauto harkinnassa. Riittääkö se akku? Mies sanoikin että ottaisi mukaan akrikaattorin vai mikä generaattori se oli.
Esim. Teslassa on ns. "camping mode" jossa sisätilat pidetään lämpiminä yöpymisen ajan. Eli sopii sikäli ihan hyvin.
Fiksu päätös. Kannattaa odottaa kunnes näistä naurettavista akkusähköautoista päästään. Sen jälkeen tulee vapaalla energialla toimivat uudenlaiset autot, joissa ei raahata mukana hyödytöntä akkukuormaa. Näihin patteriautojen verrattuna ero on kuin höyryveturilla ja Pendolinolla.
Korjataan sen verran että mökkimatka on 980km. Näppihäiriö. Yritin korjausta, mutta tämä kusipääpalsta ei jostain syystä antanut julkaista sitä. Onkohan täällä estetty oman julkaisun lainaaminen tai jotain?!?!