Jäänkin odottamaan sähköautojen seuraavaa sukupolvea
Vuoden alussa aloin tutustua sähköautoihin ja aikomuksena oli hankkia sellainen vielä tämä vuoden aikana.
Ensimmäinen ja suurin yllätys oli se miten hankalaa autojen julkinen lataaminen on. Pitää olla etukäteen hankittuja appeja tai tageja joilla hoidetaan tunnistautuminen ja maksaminen ladatessa. Eri toimijoita on jotain kymmenisen. Jotku toimivat myös ristiin keskenään, mutta roaminghinnat voivat olla huikean kalliita. Latauksen hinnoittelu on myös erittäin kirjavaa ja ne on ilmoitettu huonosti latausasemilla. Pahimmassa tapauksessa sähkön lataaminen voi tulla kilometrille paljon bensaa kalliimmaksi.
Moni nyt myynnissä olevista sähköautoista on mallisarjansa ensimmäinen sähkömalli ja tehty polttomoottoriautolle suunniteltuun koriin, joka ei ole mitenkään ideaali ratkaisu.
Hinnoittelu on myös aika suolaista. Alle 50 tonnin hintaluokassa sähköautot ovat noin kymmennentuhatta euroa kalliimpia kuin vastaava bensiinimalli. Hintaerolla keskiverto kuski ostaa seitsemän vuoden bensat.
Otin aikalisän. Nyt liikun muutaman vuoden nykyisillä autoilla tai jos iskee oikein kova autokuume, niin sitten otan vielä yhden polttomoottori- tai (lataus)hybridiauton.
Uskoisin että joskus viiden vuoden päästä alkaa olla paljon automalleja, jotka on oikeasti alusta asti suunniteltu sähköautoksi. Toivottavasti myös hinnosta sulaa tämän hetkinen sähköautolisä pois. Eiköhän latausinfrakin ole löytänyt toimintamallinsa siihen mennessä ja julkisen latauksen maksaminen onnistuu tarvittaessa jollain yleisellä maksuvälineellä.
Kommentit (208)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuntuu että koko sähköautoilun bisneksen ideana ei ole mikäpäs muukaan kuin yllätys yllätys, rahastus. Niinkuin kaiken muunkin bisneksen pohjalla. Kaukana on maailman pelastaminen ainakin..
Kehitys on tuskaisen hitaista jne.. mitä hitaampaa niin sen paremi bisneksen kannalta
Sä olet ymmärtänyt vähän väärin.
EU on päättänyt vähentää ilmastokaasujen päästöjä 55%. vuoteen 2030 mennessä.
Eli jotenkin bensan kulutus nyt vaan pienenee 55 %.
Joko vähennetään autoilua 55 %. tai ajetaan sähköllä tai vedyllä.
Valitse siitä.
Elonokin tunnust: Hänellä ei ole tarjoa arktisiin oloihin sopivaa autoa.
Akut kyykkäävät pakkasella kolmasosaan kapasiteetistaan. Lämmitykseen tarvitaan paljon energiaa joka polttomoottorissa syntyy lyonnostaan, ei mene hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosta sähköauton latauksesta. Mitään ongelmaa ei ole jos on vaan kotona tai talonyhtiö parkkipaikalla laturi.
Mökillekin saa helposti jonkinlaisen latauspistokkeen jos sinne vaan tulee sähköä.Eihän sitä tavallisen autoilijan sähköautoa tarvitse ladata juuri kodin ulkopuolella kun ehkä pari kertaa vuodessa hiihtolomareissulla jos aikoo ajaa laskettelemaan jonnekin yli 500km päähän.
Muuten ainakin meidän perheessä ajomatkat ovat järestään alle 400km.
Jonnekin Savonlinnan Oopperajuhlillekin voi ajaa yhdellä latauksella.Nämä nyt myynnissä olevat autot täyttävät ihan loistavasti tämän tarpeen.
Mökistä olen vähän eri mieltä, omalta mökiltä on 11km lähimpään sähkölinjaan ja 75km lähimpään julkiseen latauspisteeseen. Mökille matkaa kotoa yli 900km. Tästä syystä en ole luopumassa polttomoottoriautosta, ennen kuin sähköautojen toimintamatkat on yli 1000km. Toinen auto vaihtunee seuraavassa päivityksessä sähköautoon, mutta siihen menee vielä muutama vuosi.
Eli sähköauto ei ole sopiva juuri sinun tarpeisiisi. Olet tehnyt oikean valinnan.
Monelle sähköautoilu on käytännöllistä, kuten niiden menekki todistaa.
Tänä vuonna tammi-lokakuun sähköautojen ensirekistöröinnit on 9% henkiöautojen myynnistä, eli saman verran kuin dieselautojen. Olen huomannut että sähköautokuskit ovat varsin hyvin kuplautuneet ja kuvittelevat olevansa valtaväestöä, vaikka ovat vielä todella pieni vähemmmistö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, EU satsaa vetyautoihin, joten sähköautot jää talleihin. Tuskin latausasemia juuri tämän kattavammin tulee, ainakaan suomen kaltaiseen kalliiseen periferiaan.
Mutta saako tulevaisuudessa sähköautoja säilyttää talleissa sen palovaaran takia? Ehkä erikoispaloturvalliset tallit?
Suurin osa autoista on jo nyt ulkosalla kerrostalojen parkkipaikoilla. Rakennetaan parkkipaikat vähän väljemmin ja jokaiseen autopaikkaan kunnon lataussysteemit, niin ongelma on ratkaistu.
Ja vaihdetaan samalla taloyhtiön sähköliittymä suurjännitteelle ja rakennetaan oma muuntamo.
Eihän se paljoa tee jokaista osakasta kohti, kymppitonni saattaa riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuntuu että koko sähköautoilun bisneksen ideana ei ole mikäpäs muukaan kuin yllätys yllätys, rahastus. Niinkuin kaiken muunkin bisneksen pohjalla. Kaukana on maailman pelastaminen ainakin..
Kehitys on tuskaisen hitaista jne.. mitä hitaampaa niin sen paremi bisneksen kannalta
Sä olet ymmärtänyt vähän väärin.
EU on päättänyt vähentää ilmastokaasujen päästöjä 55%. vuoteen 2030 mennessä.
Eli jotenkin bensan kulutus nyt vaan pienenee 55 %.Joko vähennetään autoilua 55 %. tai ajetaan sähköllä tai vedyllä.
Valitse siitä.
Entäs biopolttoaineet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosta sähköauton latauksesta. Mitään ongelmaa ei ole jos on vaan kotona tai talonyhtiö parkkipaikalla laturi.
Mökillekin saa helposti jonkinlaisen latauspistokkeen jos sinne vaan tulee sähköä.Eihän sitä tavallisen autoilijan sähköautoa tarvitse ladata juuri kodin ulkopuolella kun ehkä pari kertaa vuodessa hiihtolomareissulla jos aikoo ajaa laskettelemaan jonnekin yli 500km päähän.
Muuten ainakin meidän perheessä ajomatkat ovat järestään alle 400km.
Jonnekin Savonlinnan Oopperajuhlillekin voi ajaa yhdellä latauksella.Nämä nyt myynnissä olevat autot täyttävät ihan loistavasti tämän tarpeen.
Mökistä olen vähän eri mieltä, omalta mökiltä on 11km lähimpään sähkölinjaan ja 75km lähimpään julkiseen latauspisteeseen. Mökille matkaa kotoa yli 900km. Tästä syystä en ole luopumassa polttomoottoriautosta, ennen kuin sähköautojen toimintamatkat on yli 1000km. Toinen auto vaihtunee seuraavassa päivityksessä sähköautoon, mutta siihen menee vielä muutama vuosi.
Eli sähköauto ei ole sopiva juuri sinun tarpeisiisi. Olet tehnyt oikean valinnan.
Monelle sähköautoilu on käytännöllistä, kuten niiden menekki todistaa.
Tänä vuonna tammi-lokakuun sähköautojen ensirekistöröinnit on 9% henkiöautojen myynnistä, eli saman verran kuin dieselautojen. Olen huomannut että sähköautokuskit ovat varsin hyvin kuplautuneet ja kuvittelevat olevansa valtaväestöä, vaikka ovat vielä todella pieni vähemmmistö.
Norjassa 90 % viime tilastoissa myydyistä autoista oli muita kuin polttomoottriautoja.
Norjassa ei tarvitse edes kieltää polttomoottreita kun niiden myynnin ennustetaan loppuvan muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Niin, EU satsaa vetyautoihin, joten sähköautot jää talleihin. Tuskin latausasemia juuri tämän kattavammin tulee, ainakaan suomen kaltaiseen kalliiseen periferiaan.
No S-ryhmä ilmoitti juuri rakentavansa 1000 kpl uusia latauspisteitä ABC-asemille ja Prismojen yhteyteen. Joten se siitä väitteestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, EU satsaa vetyautoihin, joten sähköautot jää talleihin. Tuskin latausasemia juuri tämän kattavammin tulee, ainakaan suomen kaltaiseen kalliiseen periferiaan.
Mutta saako tulevaisuudessa sähköautoja säilyttää talleissa sen palovaaran takia? Ehkä erikoispaloturvalliset tallit?
Suurin osa autoista on jo nyt ulkosalla kerrostalojen parkkipaikoilla. Rakennetaan parkkipaikat vähän väljemmin ja jokaiseen autopaikkaan kunnon lataussysteemit, niin ongelma on ratkaistu.
Ei asiassa ole mitään teknistä ongelmaa, vaan ainoastaa taloudellinen ongelma. Sähköistys maksaa ja sen maksaa aina kuluttaja, joko auton käyttökuluissa, asumiskuluissaan tai sitten veroissa. Autottomilla ei ole taloyhtiöissä suurta halua osallistua kuluihin.
Odotan edelleen automallia, johon voi vuokrata lisäakun kohtuuhinnalla, tilanteisiin, jolloin tarvii ajaa normaalia pidempiä matkoja yhtäjaksoisesti.
Yleensä riittäisi noin 200km toimintasäde normaaliajoon ja muutaman kerran vuodessa tarvisi kyetä ajamaan noin 500 km ilman välilatausta, myös talviaikaan. Tähän ei ole toistaiseksi ratkaisuja ja on myös järjetöntä ylläpitää akustoa, jolle e ole suurimman osan aikaa tarvetta.
Tuo vaihdettava lisäakku voisi korvata myös koko akuston uusimistarpeen, sitten kun se originaalin kennosto on jo menettänyt tehonsa. Hinnat vain pitäisi saada kohdalleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuntuu että koko sähköautoilun bisneksen ideana ei ole mikäpäs muukaan kuin yllätys yllätys, rahastus. Niinkuin kaiken muunkin bisneksen pohjalla. Kaukana on maailman pelastaminen ainakin..
Kehitys on tuskaisen hitaista jne.. mitä hitaampaa niin sen paremi bisneksen kannalta
Sä olet ymmärtänyt vähän väärin.
EU on päättänyt vähentää ilmastokaasujen päästöjä 55%. vuoteen 2030 mennessä.
Eli jotenkin bensan kulutus nyt vaan pienenee 55 %.Joko vähennetään autoilua 55 %. tai ajetaan sähköllä tai vedyllä.
Valitse siitä.Entäs biopolttoaineet?
Niiden ongelma on kova hinta. Kun bensakin on jo nyt ennätyskallista niin ajattelitko että autoilijat haluavat maksaa biopolttoaineista vielä tätäkin enemmän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotilaturillahan se auto ladataan hyvin pitkälti. Esim. omalla kohdallani olisi tarvetta julkisille latureille ehkä kerran vuodessa eikä sitäkään.
Ja koska sähköautolijat lataa kotona, niin latausasemien rakentaminen ja kehittäminen ei ole hyvää pisnestä, koska siinä ei liiku raha, eikä ne sitten myöskään kehity eikä verkot laajene. Nyt verkot kyllä laajenee, mutta pitkälsi julkisella tuella, eikä se ole kestävää kehitystä. Tulonsiirota köyhilltä rikkaille. Sähköautot ovat nyt rikkaiden leluja. Joku hyvätuloinen myyntitykki ajaa paljo ja ajelee sadan tonnin sähköautolla ja säästä kuluissa vanhaan polttomoottoriautoon nähden.
Eu on määrännyt sähköauton latausasemia rakennettavaksi moottoriteiden varsille ja näiden määrä ensin kolminkertaistetaan ja sitten 15 kertaistetaan.
Tätä ohjataan siis EU tasolta.
Näitä superchargereita nousee kyllä muutenkin niin nopeasti ettten usko täämän olevan suuri ongelma.
Jonkinlaisen latauslaitteen saa nakkikioskin kylkeen 500 eurolla.
Vierailija kirjoitti:
Odotan edelleen automallia, johon voi vuokrata lisäakun kohtuuhinnalla, tilanteisiin, jolloin tarvii ajaa normaalia pidempiä matkoja yhtäjaksoisesti.
Yleensä riittäisi noin 200km toimintasäde normaaliajoon ja muutaman kerran vuodessa tarvisi kyetä ajamaan noin 500 km ilman välilatausta, myös talviaikaan. Tähän ei ole toistaiseksi ratkaisuja ja on myös järjetöntä ylläpitää akustoa, jolle e ole suurimman osan aikaa tarvetta.
Tuo vaihdettava lisäakku voisi korvata myös koko akuston uusimistarpeen, sitten kun se originaalin kennosto on jo menettänyt tehonsa. Hinnat vain pitäisi saada kohdalleen.
'
Miksi? Jos nopeimmat autot lataavat jo nyt 300 km lisää rangea noin vartissa niin onko se tosiaan kynnyskysymys?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosta sähköauton latauksesta. Mitään ongelmaa ei ole jos on vaan kotona tai talonyhtiö parkkipaikalla laturi.
Mökillekin saa helposti jonkinlaisen latauspistokkeen jos sinne vaan tulee sähköä.Eihän sitä tavallisen autoilijan sähköautoa tarvitse ladata juuri kodin ulkopuolella kun ehkä pari kertaa vuodessa hiihtolomareissulla jos aikoo ajaa laskettelemaan jonnekin yli 500km päähän.
Muuten ainakin meidän perheessä ajomatkat ovat järestään alle 400km.
Jonnekin Savonlinnan Oopperajuhlillekin voi ajaa yhdellä latauksella.Nämä nyt myynnissä olevat autot täyttävät ihan loistavasti tämän tarpeen.
Mökistä olen vähän eri mieltä, omalta mökiltä on 11km lähimpään sähkölinjaan ja 75km lähimpään julkiseen latauspisteeseen. Mökille matkaa kotoa yli 900km. Tästä syystä en ole luopumassa polttomoottoriautosta, ennen kuin sähköautojen toimintamatkat on yli 1000km. Toinen auto vaihtunee seuraavassa päivityksessä sähköautoon, mutta siihen menee vielä muutama vuosi.
Eli sähköauto ei ole sopiva juuri sinun tarpeisiisi. Olet tehnyt oikean valinnan.
Monelle sähköautoilu on käytännöllistä, kuten niiden menekki todistaa.
Tänä vuonna tammi-lokakuun sähköautojen ensirekistöröinnit on 9% henkiöautojen myynnistä, eli saman verran kuin dieselautojen. Olen huomannut että sähköautokuskit ovat varsin hyvin kuplautuneet ja kuvittelevat olevansa valtaväestöä, vaikka ovat vielä todella pieni vähemmmistö.
Norjassa 90 % viime tilastoissa myydyistä autoista oli muita kuin polttomoottriautoja.
Norjassa ei tarvitse edes kieltää polttomoottreita kun niiden myynnin ennustetaan loppuvan muutenkin.
Norja tukee avokätisesti sähköautoilua. Öljyvaltiolla on tähän varaa. Norja tukee keskimäärin 20 tuhannella eurolla jokaista sähköautoa.
Vierailija kirjoitti:
Odotan edelleen automallia, johon voi vuokrata lisäakun kohtuuhinnalla, tilanteisiin, jolloin tarvii ajaa normaalia pidempiä matkoja yhtäjaksoisesti.
Yleensä riittäisi noin 200km toimintasäde normaaliajoon ja muutaman kerran vuodessa tarvisi kyetä ajamaan noin 500 km ilman välilatausta, myös talviaikaan. Tähän ei ole toistaiseksi ratkaisuja ja on myös järjetöntä ylläpitää akustoa, jolle e ole suurimman osan aikaa tarvetta.
Tuo vaihdettava lisäakku voisi korvata myös koko akuston uusimistarpeen, sitten kun se originaalin kennosto on jo menettänyt tehonsa. Hinnat vain pitäisi saada kohdalleen.
lopeta pohtiminen ja osta Tesla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuntuu että koko sähköautoilun bisneksen ideana ei ole mikäpäs muukaan kuin yllätys yllätys, rahastus. Niinkuin kaiken muunkin bisneksen pohjalla. Kaukana on maailman pelastaminen ainakin..
Kehitys on tuskaisen hitaista jne.. mitä hitaampaa niin sen paremi bisneksen kannalta
Sä olet ymmärtänyt vähän väärin.
EU on päättänyt vähentää ilmastokaasujen päästöjä 55%. vuoteen 2030 mennessä.
Eli jotenkin bensan kulutus nyt vaan pienenee 55 %.Joko vähennetään autoilua 55 %. tai ajetaan sähköllä tai vedyllä.
Valitse siitä.Entäs biopolttoaineet?
Ne ei kelpaa EU.lle. Tuhoaa sademetsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, EU satsaa vetyautoihin, joten sähköautot jää talleihin. Tuskin latausasemia juuri tämän kattavammin tulee, ainakaan suomen kaltaiseen kalliiseen periferiaan.
Mutta saako tulevaisuudessa sähköautoja säilyttää talleissa sen palovaaran takia? Ehkä erikoispaloturvalliset tallit?
Suurin osa autoista on jo nyt ulkosalla kerrostalojen parkkipaikoilla. Rakennetaan parkkipaikat vähän väljemmin ja jokaiseen autopaikkaan kunnon lataussysteemit, niin ongelma on ratkaistu.
Ei asiassa ole mitään teknistä ongelmaa, vaan ainoastaa taloudellinen ongelma. Sähköistys maksaa ja sen maksaa aina kuluttaja, joko auton käyttökuluissa, asumiskuluissaan tai sitten veroissa. Autottomilla ei ole taloyhtiöissä suurta halua osallistua kuluihin.
Se halukkuus voi lisääntyä kun he tajuavat että ilman latauspaikkoja se heidän asuntonsa arvo laskee huomattavasti lähitulevaisuudessa kun potentiaaliset ostajat kyselevät latauspaikkojen perään.
Ihan kuten nykyisin asunto on halvempi jos siihen ei liity autopaikkaa tai lämmityspaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotan edelleen automallia, johon voi vuokrata lisäakun kohtuuhinnalla, tilanteisiin, jolloin tarvii ajaa normaalia pidempiä matkoja yhtäjaksoisesti.
Yleensä riittäisi noin 200km toimintasäde normaaliajoon ja muutaman kerran vuodessa tarvisi kyetä ajamaan noin 500 km ilman välilatausta, myös talviaikaan. Tähän ei ole toistaiseksi ratkaisuja ja on myös järjetöntä ylläpitää akustoa, jolle e ole suurimman osan aikaa tarvetta.
Tuo vaihdettava lisäakku voisi korvata myös koko akuston uusimistarpeen, sitten kun se originaalin kennosto on jo menettänyt tehonsa. Hinnat vain pitäisi saada kohdalleen.
'
Miksi? Jos nopeimmat autot lataavat jo nyt 300 km lisää rangea noin vartissa niin onko se tosiaan kynnyskysymys?
Ja hitaimmillaan 100km rangen lataus kestää tunteja. Ideaalitilanteessa sähkön lataus toimii hienosti, mutta se voi myös kestää, jos kaikki ei mene ideaalisesti.
Vierailija kirjoitti:
Elonokin tunnust: Hänellä ei ole tarjoa arktisiin oloihin sopivaa autoa.
Akut kyykkäävät pakkasella kolmasosaan kapasiteetistaan. Lämmitykseen tarvitaan paljon energiaa joka polttomoottorissa syntyy lyonnostaan, ei mene hukkaan.
Akut eivät kyykkää kolmannekseen vaan maksimissaan sen kolmanneksen.
Sähköautoissa on myös enenevissä määrin lämmitykseen ilmalämpöpumppu joka vähentää lämmityksen sähkönkulutusta ratkaisevasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, EU satsaa vetyautoihin, joten sähköautot jää talleihin. Tuskin latausasemia juuri tämän kattavammin tulee, ainakaan suomen kaltaiseen kalliiseen periferiaan.
Mutta saako tulevaisuudessa sähköautoja säilyttää talleissa sen palovaaran takia? Ehkä erikoispaloturvalliset tallit?
Suurin osa autoista on jo nyt ulkosalla kerrostalojen parkkipaikoilla. Rakennetaan parkkipaikat vähän väljemmin ja jokaiseen autopaikkaan kunnon lataussysteemit, niin ongelma on ratkaistu.
Ei asiassa ole mitään teknistä ongelmaa, vaan ainoastaa taloudellinen ongelma. Sähköistys maksaa ja sen maksaa aina kuluttaja, joko auton käyttökuluissa, asumiskuluissaan tai sitten veroissa. Autottomilla ei ole taloyhtiöissä suurta halua osallistua kuluihin.
Se halukkuus voi lisääntyä kun he tajuavat että ilman latauspaikkoja se heidän asuntonsa arvo laskee huomattavasti lähitulevaisuudessa kun potentiaaliset ostajat kyselevät latauspaikkojen perään.
Ihan kuten nykyisin asunto on halvempi jos siihen ei liity autopaikkaa tai lämmityspaikkaa.
Höpsistä. Sehän on yleistymään päin että kerrostalossa ei ole lainkaan pysäköintitilaa, koska se alentaa kuluja ja on suuri etu cityihmisille, jotka eivät tarvitse omaa autoa, eivätkä halua maksaa niiden aiheuttamia kuluja asumiskuluissaan. Tulevaisuudessa yhä useammin vähäinen auton tarve hoidetaan yhteisköyttöautoilla.