Jäänkin odottamaan sähköautojen seuraavaa sukupolvea
Vuoden alussa aloin tutustua sähköautoihin ja aikomuksena oli hankkia sellainen vielä tämä vuoden aikana.
Ensimmäinen ja suurin yllätys oli se miten hankalaa autojen julkinen lataaminen on. Pitää olla etukäteen hankittuja appeja tai tageja joilla hoidetaan tunnistautuminen ja maksaminen ladatessa. Eri toimijoita on jotain kymmenisen. Jotku toimivat myös ristiin keskenään, mutta roaminghinnat voivat olla huikean kalliita. Latauksen hinnoittelu on myös erittäin kirjavaa ja ne on ilmoitettu huonosti latausasemilla. Pahimmassa tapauksessa sähkön lataaminen voi tulla kilometrille paljon bensaa kalliimmaksi.
Moni nyt myynnissä olevista sähköautoista on mallisarjansa ensimmäinen sähkömalli ja tehty polttomoottoriautolle suunniteltuun koriin, joka ei ole mitenkään ideaali ratkaisu.
Hinnoittelu on myös aika suolaista. Alle 50 tonnin hintaluokassa sähköautot ovat noin kymmennentuhatta euroa kalliimpia kuin vastaava bensiinimalli. Hintaerolla keskiverto kuski ostaa seitsemän vuoden bensat.
Otin aikalisän. Nyt liikun muutaman vuoden nykyisillä autoilla tai jos iskee oikein kova autokuume, niin sitten otan vielä yhden polttomoottori- tai (lataus)hybridiauton.
Uskoisin että joskus viiden vuoden päästä alkaa olla paljon automalleja, jotka on oikeasti alusta asti suunniteltu sähköautoksi. Toivottavasti myös hinnosta sulaa tämän hetkinen sähköautolisä pois. Eiköhän latausinfrakin ole löytänyt toimintamallinsa siihen mennessä ja julkisen latauksen maksaminen onnistuu tarvittaessa jollain yleisellä maksuvälineellä.
Kommentit (208)
Tosta sähköauton latauksesta. Mitään ongelmaa ei ole jos on vaan kotona tai talonyhtiö parkkipaikalla laturi.
Mökillekin saa helposti jonkinlaisen latauspistokkeen jos sinne vaan tulee sähköä.
Eihän sitä tavallisen autoilijan sähköautoa tarvitse ladata juuri kodin ulkopuolella kun ehkä pari kertaa vuodessa hiihtolomareissulla jos aikoo ajaa laskettelemaan jonnekin yli 500km päähän.
Muuten ainakin meidän perheessä ajomatkat ovat järestään alle 400km.
Jonnekin Savonlinnan Oopperajuhlillekin voi ajaa yhdellä latauksella.
Nämä nyt myynnissä olevat autot täyttävät ihan loistavasti tämän tarpeen.
Vierailija kirjoitti:
Uutta bensa-autoa ei kyllä nyt kannata ostaa. EU on päättänyt vähentää päästöjä 55 % vuoteen 2030 mennessä eli seuraavan 8 vuoden aikana.
En nyt heti keksi muuta konstia tähän kuin bensa- ja dieselin verottaminen ja hinnan nostaminen niin korkeaksi että bensa-autoilu kuolee. Eli bensa-autoilijan kannalta ei kovin hyvältä näytä.
Me päätettiin vaihtaa Teslaan.
Mutta ymmärrän hyvin jos joku haluaa vuoden tai pari lisää miettimisaikaa.
Riskinä on vaan sitten se saako vanhan bensa-auton enää myytyä kuin paniikki markkinoilla alkaa kasvaa.
Tule polttomoottoriautot olemaan kovaa valuuttaa, kun Kiina lopettaa akkujen tuonnin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teslalla mennään jo viidettä vuotta. 97% latauksista kotona. Halpaa ajoa ollut.
Jos, sanotaan vaikka joku ostanut Teslan 2016 hintaan 90 000€ plus varustelua. Ulkopuolinen 3% latausmäärä (Kwh? vai puhuitko kpl) kertoo, että et juurikaan ajele mmuta kuin läpiirissä, eli nurkissa.
Laskepa (jos osaat) mitä on sun autoilu maksanut pääomakulujen ja -kuoletuksien kanssa? Teslailu on kallis harrastus. Jos et osaa laskea, minä osaan.
Siinähän se sähköauto on halvimmillaan, jos ajaa paljon ajoa johon riittää toimintasäde kotoa tai töistä, jossa latausmahdollisuus. Jos joutuu lataamaan aina julkisissa latauslaitteissa, niin sähköautoilu on hankalaa ja kallista.
Vierailija kirjoitti:
Tosta sähköauton latauksesta. Mitään ongelmaa ei ole jos on vaan kotona tai talonyhtiö parkkipaikalla laturi.
Mökillekin saa helposti jonkinlaisen latauspistokkeen jos sinne vaan tulee sähköä.Eihän sitä tavallisen autoilijan sähköautoa tarvitse ladata juuri kodin ulkopuolella kun ehkä pari kertaa vuodessa hiihtolomareissulla jos aikoo ajaa laskettelemaan jonnekin yli 500km päähän.
Muuten ainakin meidän perheessä ajomatkat ovat järestään alle 400km.
Jonnekin Savonlinnan Oopperajuhlillekin voi ajaa yhdellä latauksella.Nämä nyt myynnissä olevat autot täyttävät ihan loistavasti tämän tarpeen.
Mökistä olen vähän eri mieltä, omalta mökiltä on 11km lähimpään sähkölinjaan ja 75km lähimpään julkiseen latauspisteeseen. Mökille matkaa kotoa yli 900km. Tästä syystä en ole luopumassa polttomoottoriautosta, ennen kuin sähköautojen toimintamatkat on yli 1000km. Toinen auto vaihtunee seuraavassa päivityksessä sähköautoon, mutta siihen menee vielä muutama vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostaisin sähköauton mutta kun Kongon kaivoksilla lapset joutuvat kaivamaan akkumateriaalia muovilapiolla. Mielummin reilun kaupan bensaa. Sehän on tuotettu ilman ihmisoikeuksien loukkaamista.
Eli tuet mieluummin Venäjän diktaattoria ja patavanhoillista Islamia. Ihmisoikeudet tapissaan noissa öljymaissa.
Polttomoottori toimii myös kotimaisella biopolttoaineella.
Tämä on se kehityssuunta mihin pitäisi mennä. Maailmassa ei riitä resurssit sähköautoihin, ellei akkupuolella tehdä jotain isoa kehistysaskelta, jolloin erikoisista materiaaleista voitaisiin luopua.
Paljon tärkeämpää olisi kehittää ei-fossiilisia polttoaineita.
Vierailija kirjoitti:
Ostaisin sähköauton mutta kun Kongon kaivoksilla lapset joutuvat kaivamaan akkumateriaalia muovilapiolla. Mielummin reilun kaupan bensaa. Sehän on tuotettu ilman ihmisoikeuksien loukkaamista.
Eu on päättänyt vähentää ilmastoäästöjä vuoteen 2030 mennessä ( eli seuraavan 8 vuoden aikana) 55 %.
Se on aika paljon.
Vähennätkö sinä vaan ajamista tuon 55 % vai miten tämä nyt onnistuu ?
Sähköpelin osto on kompetenssitesti toimia modernissa yhteiskunnassa;
https://www.is.fi/autot/art-2000008398830.html
https://ev-database.org/car/1206/Peugeot-e-2008-SUV
Aikuisen ihmisen olisi hyvä ymmärtää, että vitsit kansan suussa automyyjistä perustuvat faktoihin... He ovat ihmisiä joihin EI voi luottaa.
Jos maasturin mallisessa sähköautossa on 45 kWh (todellisen) kapasiteetin akku, niin ei sillä talvella ajella juuri mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Uutta bensa-autoa ei kyllä nyt kannata ostaa. EU on päättänyt vähentää päästöjä 55 % vuoteen 2030 mennessä eli seuraavan 8 vuoden aikana.
En nyt heti keksi muuta konstia tähän kuin bensa- ja dieselin verottaminen ja hinnan nostaminen niin korkeaksi että bensa-autoilu kuolee. Eli bensa-autoilijan kannalta ei kovin hyvältä näytä.
Me päätettiin vaihtaa Teslaan.
Mutta ymmärrän hyvin jos joku haluaa vuoden tai pari lisää miettimisaikaa.
Riskinä on vaan sitten se saako vanhan bensa-auton enää myytyä kuin paniikki markkinoilla alkaa kasvaa.
Muita keinoja ovat esimerkiksi biopolttoaineet, joilla polttomoottoriautosta saa nollapäästöisen.
Yleensä edelläkäviät maksaa enemmän kuin ne jotka tulee perässä. Kannattaa ihan rauhassa katsella miten markkinat lähtee kehittymään. Kohta voi hyvinkin saada mojovan tuen siitä että päivittää bensamoottorin biokaasulle.
Tämä on aivan hirveää. Jokaisesta jätelaitoksesta saisi biokaasua ja -dieselin raaka-ainetta. Sen sijaan Elon Musk sai hypetyksen liikkeelle, joka lopulta tekee energiakriisin.
Vierailija kirjoitti:
Uutta bensa-autoa ei kyllä nyt kannata ostaa. EU on päättänyt vähentää päästöjä 55 % vuoteen 2030 mennessä eli seuraavan 8 vuoden aikana.
En nyt heti keksi muuta konstia tähän kuin bensa- ja dieselin verottaminen ja hinnan nostaminen niin korkeaksi että bensa-autoilu kuolee. Eli bensa-autoilijan kannalta ei kovin hyvältä näytä.
Me päätettiin vaihtaa Teslaan.
Mutta ymmärrän hyvin jos joku haluaa vuoden tai pari lisää miettimisaikaa.
Riskinä on vaan sitten se saako vanhan bensa-auton enää myytyä kuin paniikki markkinoilla alkaa kasvaa.
Ja sitten kannattaa muistaa, että valtaosalla suomalaisista ei ole rahaa mihinkään Teslaan tai edes edullisempaan sähköautoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosta sähköauton latauksesta. Mitään ongelmaa ei ole jos on vaan kotona tai talonyhtiö parkkipaikalla laturi.
Mökillekin saa helposti jonkinlaisen latauspistokkeen jos sinne vaan tulee sähköä.Eihän sitä tavallisen autoilijan sähköautoa tarvitse ladata juuri kodin ulkopuolella kun ehkä pari kertaa vuodessa hiihtolomareissulla jos aikoo ajaa laskettelemaan jonnekin yli 500km päähän.
Muuten ainakin meidän perheessä ajomatkat ovat järestään alle 400km.
Jonnekin Savonlinnan Oopperajuhlillekin voi ajaa yhdellä latauksella.Nämä nyt myynnissä olevat autot täyttävät ihan loistavasti tämän tarpeen.
Mökistä olen vähän eri mieltä, omalta mökiltä on 11km lähimpään sähkölinjaan ja 75km lähimpään julkiseen latauspisteeseen. Mökille matkaa kotoa yli 900km. Tästä syystä en ole luopumassa polttomoottoriautosta, ennen kuin sähköautojen toimintamatkat on yli 1000km. Toinen auto vaihtunee seuraavassa päivityksessä sähköautoon, mutta siihen menee vielä muutama vuosi.
Onko käynyt mielessä että sen mökin voisi hankkia lähempääkin ? Jos bensan hinta kolminkertaistuu niinkuin se näyttää tekevän näistä sinun mökkimatkoistasi tulee kalliita.
Tilastokeskuksen mukaan olet pitkine mökkimatkoinesi todella poikkeava ihminen. Yli puolella suomalaista mökkimatka on alle 40km. uudella maallakin sen on kesimäärin vaan 166km.
https://www.stat.fi/til/rakke/2013/rakke_2013_2014-05-23_tie_001_fi.html
Vierailija kirjoitti:
Niin, EU satsaa vetyautoihin, joten sähköautot jää talleihin. Tuskin latausasemia juuri tämän kattavammin tulee, ainakaan suomen kaltaiseen kalliiseen periferiaan.
Tällä hetkellä uusia julkisia latausasemia tulee suunnilleen päivittäin. Infra kyllä paranee, mutta näyttää siltä että se ei pysy sähköautomäärän perässä. Juhannusten ja joulujen latausruuhkat voivat olla aika mielenkiintoinen ilmiö lähitulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutta bensa-autoa ei kyllä nyt kannata ostaa. EU on päättänyt vähentää päästöjä 55 % vuoteen 2030 mennessä eli seuraavan 8 vuoden aikana.
En nyt heti keksi muuta konstia tähän kuin bensa- ja dieselin verottaminen ja hinnan nostaminen niin korkeaksi että bensa-autoilu kuolee. Eli bensa-autoilijan kannalta ei kovin hyvältä näytä.
Me päätettiin vaihtaa Teslaan.
Mutta ymmärrän hyvin jos joku haluaa vuoden tai pari lisää miettimisaikaa.
Riskinä on vaan sitten se saako vanhan bensa-auton enää myytyä kuin paniikki markkinoilla alkaa kasvaa.Muita keinoja ovat esimerkiksi biopolttoaineet, joilla polttomoottoriautosta saa nollapäästöisen.
Yleensä edelläkäviät maksaa enemmän kuin ne jotka tulee perässä. Kannattaa ihan rauhassa katsella miten markkinat lähtee kehittymään. Kohta voi hyvinkin saada mojovan tuen siitä että päivittää bensamoottorin biokaasulle.
Eu ei ole ollut kovin tyytyväinen ainakaan biodieseliin- Eivät torju ilmastonmuutosta kun sademetsiä kaatuu.
Kun sähköautoihin saadaan vetokoukku, niin lataaminen helpottuu. Vetokoukkuun peräkärrykiinni ja peräkärryyn agrekaatti. Ihan bensa- tai dieselagrekaatti. Piuhat auton latauspistokkeeseen, ja avot. Ei lopu sähkö. Voi ajella maailman tappiin sähköllä. Huolehtii vaan että agrekaatissa polttoaine riittää.
Ap, kannattaa odottaa pitempäänkin.
Sähköauto ei ole ratkaisu ilmastonmuutokseen, koska se syö energiaa edelleen paljon.
Tulevaisuus on vetyautojen. Tuota kehitellään yhä enemmän ja tutkitaan ja suunnitellaan täysillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosta sähköauton latauksesta. Mitään ongelmaa ei ole jos on vaan kotona tai talonyhtiö parkkipaikalla laturi.
Mökillekin saa helposti jonkinlaisen latauspistokkeen jos sinne vaan tulee sähköä.Eihän sitä tavallisen autoilijan sähköautoa tarvitse ladata juuri kodin ulkopuolella kun ehkä pari kertaa vuodessa hiihtolomareissulla jos aikoo ajaa laskettelemaan jonnekin yli 500km päähän.
Muuten ainakin meidän perheessä ajomatkat ovat järestään alle 400km.
Jonnekin Savonlinnan Oopperajuhlillekin voi ajaa yhdellä latauksella.Nämä nyt myynnissä olevat autot täyttävät ihan loistavasti tämän tarpeen.
Mökistä olen vähän eri mieltä, omalta mökiltä on 11km lähimpään sähkölinjaan ja 75km lähimpään julkiseen latauspisteeseen. Mökille matkaa kotoa yli 900km. Tästä syystä en ole luopumassa polttomoottoriautosta, ennen kuin sähköautojen toimintamatkat on yli 1000km. Toinen auto vaihtunee seuraavassa päivityksessä sähköautoon, mutta siihen menee vielä muutama vuosi.
Eli sähköauto ei ole sopiva juuri sinun tarpeisiisi. Olet tehnyt oikean valinnan.
Monelle sähköautoilu on käytännöllistä, kuten niiden menekki todistaa.
Vierailija kirjoitti:
Uutta bensa-autoa ei kyllä nyt kannata ostaa. EU on päättänyt vähentää päästöjä 55 % vuoteen 2030 mennessä eli seuraavan 8 vuoden aikana.
En nyt heti keksi muuta konstia tähän kuin bensa- ja dieselin verottaminen ja hinnan nostaminen niin korkeaksi että bensa-autoilu kuolee. Eli bensa-autoilijan kannalta ei kovin hyvältä näytä.
Me päätettiin vaihtaa Teslaan.
Mutta ymmärrän hyvin jos joku haluaa vuoden tai pari lisää miettimisaikaa.
Riskinä on vaan sitten se saako vanhan bensa-auton enää myytyä kuin paniikki markkinoilla alkaa kasvaa.
Ei kannata myöskään ostaa näitä ensimmäisen sukupolven sähköautojen prototyyppejä. Sähköautot kehittyy nyt huimaa vauhtia, eikä nämä tämän hetken autot väsähtäneillä akuillaan kiinnosta ketään viiden vuoden päästä.
Kyllä tuntuu että koko sähköautoilun bisneksen ideana ei ole mikäpäs muukaan kuin yllätys yllätys, rahastus. Niinkuin kaiken muunkin bisneksen pohjalla. Kaukana on maailman pelastaminen ainakin..
Kehitys on tuskaisen hitaista jne.. mitä hitaampaa niin sen paremi bisneksen kannalta
Vierailija kirjoitti:
Kun sähköautoihin saadaan vetokoukku, niin lataaminen helpottuu. Vetokoukkuun peräkärrykiinni ja peräkärryyn agrekaatti. Ihan bensa- tai dieselagrekaatti. Piuhat auton latauspistokkeeseen, ja avot. Ei lopu sähkö. Voi ajella maailman tappiin sähköllä. Huolehtii vaan että agrekaatissa polttoaine riittää.
Sen vetokoukun saa ainakin Tesloihin jälkiasennuksena. Me otettiin se.
Muihinkin malleihin kuulemma saa.
Sähköauto ei ehkä kyllä ole paras ison matkailuperävaunun vetämiseen, mutta pienemmät venetrailerit ym pyörätelineet ja peräkärryt hoituu ihan hyvin.