Onko sinulla sellaista salaisuutta mistä miehesi ei tiedä mitään?
Tarkoitan esimerkiksi sellaista, mitä toivoisit ettei mies koskaan saisi tietää. Pelkäätkö koskaan asin paljastuvan? Voin aloittaa: itse harrastin seksiä toisen miehen kanssa silloin kuin tapailimme jo vakavasti nykyisen mieheni kanssa. Podin hirvittäviä omantunnon tuskia. Nyt olemme olleet jo useamman vuoden parisuhteessa eikä tulisi mieleenkään tehdä mitään tuollaista mitä tuossa säätövaiheessa tein.
Kommentit (230)
No hei.
Turhaan tunnet omantunnon tuskia, kun kuitenkin nyt olet tehnyt valintasi.
Pariutumisvaiheeseen kuuluu epävarmuus ja osittain myös kaksilla rattailla ajelu. Mistäs tiedät, ettei miehelläsi ollut muita hoitoja samaan aikaan?, eli mistä sait ajan sille toiselle?
Niin niistä salaisuuksista. En oikein arvosta sitä, kun vaimoni kertoo mitä on tullut tehtyä kenenkin kanssa. Itse en ole kertonut mitään, sillä tiedän, että se loukkaisi vaimoa.
Pahoittelen, että tämä menee hieman aiheen ohi, mutta kuitenkin halusin kertoa tämän ihan julkisesti.
Syön karkkia enemmän kuin annan olettaa :D en siis ole mikään lihava ja urheilen lähes joka päivä mutta oon vaan liian koukussa sokeriin. Ja mies ei siis paljoa karkeista välitä :)
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 21:40"]Olin raskaana, kun tapailimme. Exä raiskasi minut viimeiseksi kostoksi ja tottakait mun tuurilla pamahdin paksuksi siitä... Raiskauksesta nykyinen tietää jotain, kaikkea ei. Sain keskenmenon, siitä en kertonut. Olin 14-v tuolloin, nyt 18-v. Nuoruus, voisko tää jo loppua...
Muuten olen "kunnollinen". Opiskelen lukiossa ja tavoutteena lääkkis.
[/quote]
Niin eli mun salaisuus on raskaus ja keskenmeno.
[/quote]
Juu sitten kun oot aikuinen niin huolet vaan lisääntyy... Sori
Mä olen alkoholisti. Kun mies lähtee töihin avaan pullon, iltapäivällä vien tyhjät keräykseen ja käyn ostamassa uudet. En juo määrällisesti paljon, mutta joka päivä on saatava :(
Mulla oli lapsena hammasraudat ja häpesin niitä niin paljon, ettei minusta ole ainuttakaan kuvaa niiden kanssa. Vieläkään en kerro kenellekään ja valehtelen mielummin, että kaunis hammasrivini on tullut luonnostaan.
Ajattelen ja kaipaan ex-miestäni lähes koko ajan.
Tästä ei paree varmaan kertoa....
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 20:11"]Ajattelen ja kaipaan ex-miestäni lähes koko ajan.
Tästä ei paree varmaan kertoa....
[/quote]
Mä haaveilen taas seksistä exän kanssa. Vaikkei meillä muuten onnistunutkaan niin seksi oli taivaallista.
Sama vika, exän kanssa seksi suju loistavasti.
Kaiholla välillä muistelen, nykyisessä ei oikein ole tuota panomiehen vikaa....
Mä kans unelmoin muista miehistä. Mutta vain unissani.
Kauheita salaisuuksia monilla! Todella törkeää esim. uskotella puolisolle, että lapsi on hänen vaikkei olekaan! Hävetkää!
Minulla oli 19-vuotiaana melkein vuoden pituinen suhde 15 vuotta vanhempaan mieheen. Mieheni ei tiedä tästä mitään - olen kertonut, että muutin Helsinkiin koska halusin kokeilla elämää siellä. Oikeasti asuin tämän miehen kanssa melkein puoli vuotta yhdessä kunnes tiemme erosivat.
En tiedä, miten hän suhtautuisi jos kertoisin. On joskus ivallisesti kommentoinut ikäerosuhteita, joten en usko että arvostus minua kohtaan ainakaan nousisi. Suhteesta on siis viisi vuotta aikaa.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 21:29"]
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 20:55"]
Menetin neitsyyteni vasta 23-vuotiaana. Ja mulla on ollut vain n. neljä seksikumppania ennen häntä. Hävettää kokemattomuuteni. Onneksi olen oppinut feikkaamaan, että olisin kokeneempi.
[/quote]
Voiko joku kertoa, miksi tässä on 24 alapeukkua? Mitä te yritätte kertoa?
[/quote]
Alapeukutin, koska tuossa ei ole mitään noloa. Kerro ihmeessä! Eihän sun tarvi rakkaimmalles feikata. Mä oon ollut vaan yhden kanssa, tosin mieheni myös.
[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 17:01"]
Lapsemme on mieheni isän siittämä
[/quote]
Miehesi lapsi onkin hänen velipuolensa? :O
27te velkaa.... En ole tohtinut kertoa miesystävälle.
Mä olen suudellut miehen kaveria. Se tapahtui jo vuosia sitten eikä tuntunut hyvältä edes silloin. Mitään muuta ei tapahtunut, mutta kaduttaa silti.
tuo säätövaiheessa touhuaminen on sinänsä ikävää, toki se on hyvä että hän itse toisi sen esiin, sekin osoittaa jotakin. sitä kerran voi antaa anteeksi mutta mutta aikaa menee hukkaan. sitä silloin voi ottaa vähän etäisyyttä vaikkei haluaisi.
hami4
Ei ollut salaisuuksia vaan kerroin miehelle kaikki normaalit nuoruuden mokat ja vaikeat lapsuuden asiat kotoa luottaen häneen. Sitten kun meille tuli ero niin hän käytti niitä minua vastaan oikein urakalla ja petti luottamukseni. Ei kannata kertoa.
[quote author="Vierailija" time="26.02.2015 klo 19:26"]Kauheita salaisuuksia monilla! Todella törkeää esim. uskotella puolisolle, että lapsi on hänen vaikkei olekaan! Hävetkää!
[/quote]
Jos joskus saa lapsia, pakko tehdä isyystestit kun tuntuu olevan melko yleistä kasvattaa käenpoikaa.