Lue keskustelun säännöt.
Isäni kuoli ja sain muhkeahkon perinnön, mutta vähän olen katkera, ettei auttanut aikaisemmin
04.11.2021 |
Sain vasta selville, että isäni oli voittanut lotossa isohkon summan, noin 200.000e. Ja tämä samoihin aikoihin kuin itse erosin ja olin rahallisissa vaikeuksissa. Mitään apua ei vanhempani tarjonneet, oltiin kyllä koko ajan tekemisissä. Isä oli jonkun putkiremontin taloon tehnyt, ja loput rahat vain lojui tilillä kuolemaansa asti. Ja myös lottosi kuolemaansa asti, vaikkei mitenkään edes nauttinut voittorahoistaan.
Jos itse olisin vastaavassa tilanteessa, auttaisin kyllä lapsiani. Ja nyt perinnöstä annoinkin heille pesämunaa ja ostin paljon tarpeellista.
Kommentit (114)
Ihmeellinen asia tuo omillaan pärjääminen. Kun alettiin mieheni kanssa etsiä ensimmäistä omistusasuntoa, mun äidin kommentti oli, että hän ei sitten takaajaksi tule, omillaan on pärjättävä. Ei onneksi ollut edes tarve pyytää.
Hän ei ehkä muistanut, että itse saivat tontin, joka lohkottiin isovanhempieni maista ja pappani teki täysipäiväisesti töitä ilmaiseksi heidän raksalla. Niin, että ihan omillaan pärjäsivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellinen asia tuo omillaan pärjääminen. Kun alettiin mieheni kanssa etsiä ensimmäistä omistusasuntoa, mun äidin kommentti oli, että hän ei sitten takaajaksi tule, omillaan on pärjättävä. Ei onneksi ollut edes tarve pyytää.
Hän ei ehkä muistanut, että itse saivat tontin, joka lohkottiin isovanhempieni maista ja pappani teki täysipäiväisesti töitä ilmaiseksi heidän raksalla. Niin, että ihan omillaan pärjäsivät.
Eikä! Minun vanhemmillani sama! Heillä lisäksi asuntolainan maksu kesti kokonaiset 5 vuotta joskus 70-luvulla.
Ihania ihmisiä, perivät ison omaisuuden ja ovat katkeria kun eivät saaneet sitä ennen kuin toinen on ehtinyt kuolla. Olette varmasti olleet ihania lapsia!
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellinen asia tuo omillaan pärjääminen. Kun alettiin mieheni kanssa etsiä ensimmäistä omistusasuntoa, mun äidin kommentti oli, että hän ei sitten takaajaksi tule, omillaan on pärjättävä. Ei onneksi ollut edes tarve pyytää.
Hän ei ehkä muistanut, että itse saivat tontin, joka lohkottiin isovanhempieni maista ja pappani teki täysipäiväisesti töitä ilmaiseksi heidän raksalla. Niin, että ihan omillaan pärjäsivät.
Kuin omasta kynästä.
Vanhempani saivat itse käsirahan lahjaksi (ja myöhemmin mökin lahjaksi) vanhemmiltaan ja vanhemmat takasivat heidän lainan, ja mulle sit tiuskaistiin ”mitään takauksia ei tulla antamaan sitten koskaan”!
Vanhempani sai myös valtavastl lastenhoitoapua ja omilta vanhemmilta remontti- ja talkoo ym apua. Mulle tiuskittiin taas ”missään ei sua auteta sitten koskaan ja jokainen hoitakoon kersansa itse, lapsenlapsi emme ala hoitaa lainkan”! (Ja uhkaus piti, eivät tapaa ollenkaan lapsiani, siis koskaan, edes jouluna tai synttärinä tms
Vanhemmat eivät myöskään anna lastensa käydä heidän mökillään (lahjana saatu) eivätkä missään auta, tue tai kannusta. Sen sijaan haukutaan, arvostellaan, kiristetään, uhkaillaan.
Mitäpä tähän sanoisi. Boomerit.
En ole tiennytkään, että Suomessa on pitkä perinne vihamielisellä kulttuurilla omia lapsia kohtaan ja Suomessa syntynyt ja elänyt viiskytä vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on pitkä perinne vihamielisellä kulttuurilla omia lapsia kohtaan. Omat vanhemmat on tällaisia ja appivanhemmat myös. Tarkoitus siis oikein ”k0staa” lapsille ja tarkkaan pitää huoli että lapsilla on vaikeaa ja kurjaa, ja missään nimessä ei vahingossakaan auteta jos hätä tulee tai lapsi apua pyytää.
Tätä on omassa suvussa laajasti ja ilmiö on mennyt jo useita sukupolvia. Itse onnistuin katkaisemaan tämän mutta se sitten johti välirikkoon oman lapsuudenperheen kanssa.Ne kellä on hyvä perhe ei tätä tajua eikä varmaan usko ilmiön olemassaoloon, mutta tää on todella yleistä - mutta toki tabu, eli vaiettu ja salattu asia.
Tämä!
Mun vanhempani on molemmat saaneet isoja perintöjä ja silti heille on kunnia-asia olla antamatta yhtään mitään vaikka oikein hyvin tietävät kuinka tiukkaa minulla on. ”Omillaan on pärjättävä” on heidän mottonsa mutta unohtuu ihan kokonaan ettei heidän kummankaan ole tarvinnut pärjätä omillaan. Ja pärjään joo kun pakko on mutta joskus olisi kiva hieman hengähtää rahahuolista ja tarjota lapsille jotain erityistä kivaa johon ei ole tavallisesti ole mahdollisuutta. Ei jatkuva kitkuttaminen ketään jalosta. Harmittaa kun tiedän että he halutessaan pystyisivät auttamaan.
Vierailija kirjoitti:
En ole tiennytkään, että Suomessa on pitkä perinne vihamielisellä kulttuurilla omia lapsia kohtaan ja Suomessa syntynyt ja elänyt viiskytä vuotta.
Nyt tiedät. Eikä ole mitenkään harvinaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole tiennytkään, että Suomessa on pitkä perinne vihamielisellä kulttuurilla omia lapsia kohtaan ja Suomessa syntynyt ja elänyt viiskytä vuotta.
No se on ihan tutkittu asia. Sinä elät onnen kuplassa etkä sitä näe. Asiaa on tutkinut mm paykoterapeutti Katariina Järvinen, asiasta ollut myös paljon artikkeleita. Se että sinä et näe tätä, ei kumoa ilmiötä.
Verottajahan siinä olisi iloinnut, kun ap olisi saanut isältään vaikka 20 000 e ja maksanut siitä veroja 1300 e.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti sairastui melko pian eläkkeelle jäätyään ja kuoli muutamaa vuotta myöhemmin. Häneltä jäi ihan kiva summa, kun olivat säästäneet maailmanympärimatkaan kunhan miehensäkin jää eläkkeelle. Olivat toki reissanneet lähes kaikilla mantereilla jo ennen sitä, eli ei kuitenkaan elänyt mitään sitku-elämää.
Hänellä oli ihan oma käyttötakoitus perinnöksi jääneille rahoilleen, ei ne olleet mitään ylimääräistä mitä olisi voinut persaukisille lapsille lapioida vaikka olisimme olleetkin vailla ja/tai asuntovelkaisia.
Onneksi olet vain vähän katkera, se meinaan ei auta enää ketään, päinvastoin haittaa onnellisuuden tunnetta.
Ystäväni isä oli hylännyt lapsensa jo vauvana, mutta jätti upean perinnön. Monta kertaa ollaan iloittu, että vähän kompensaatiota ja iloa kuitenkin siitäkin isästä ;)
Parempi poissaollut isä ja perintö kuin poissaollut isä eikä perintöä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on pitkä perinne vihamielisellä kulttuurilla omia lapsia kohtaan. Omat vanhemmat on tällaisia ja appivanhemmat myös. Tarkoitus siis oikein ”k0staa” lapsille ja tarkkaan pitää huoli että lapsilla on vaikeaa ja kurjaa, ja missään nimessä ei vahingossakaan auteta jos hätä tulee tai lapsi apua pyytää.
Tätä on omassa suvussa laajasti ja ilmiö on mennyt jo useita sukupolvia. Itse onnistuin katkaisemaan tämän mutta se sitten johti välirikkoon oman lapsuudenperheen kanssa.Ne kellä on hyvä perhe ei tätä tajua eikä varmaan usko ilmiön olemassaoloon, mutta tää on todella yleistä - mutta toki tabu, eli vaiettu ja salattu asia.
Tämä!
Mun vanhempani on molemmat saaneet isoja perintöjä ja silti heille on kunnia-asia olla antamatta yhtään mitään vaikka oikein hyvin tietävät kuinka tiukkaa minulla on. ”Omillaan on pärjättävä” on heidän mottonsa mutta unohtuu ihan kokonaan ettei heidän kummankaan ole tarvinnut pärjätä omillaan. Ja pärjään joo kun pakko on mutta joskus olisi kiva hieman hengähtää rahahuolista ja tarjota lapsille jotain erityistä kivaa johon ei ole tavallisesti ole mahdollisuutta. Ei jatkuva kitkuttaminen ketään jalosta. Harmittaa kun tiedän että he halutessaan pystyisivät auttamaan.
Meillä tätä samaa ja siihen liittyy ilkeä ilkkuminen.
Siis esim. kun asuin vuokralla (ei ollut takaajia, vanhemmat ei taanneet vaikka itse olivat aikanaan saaneet takauksen omilta vanhemmiltaan) he sitten ilkkuivat että hah hah, miten asut vuokralla, vain tyhmät asuu vuokralla, sinäkin akateeminen etkä saa asuntoa ostettua omaksi.
Sitten kun mulla oli pari pientä lasta ja vaikea elämäntilanne, vanhemmat ilkkui että hah hah, heillä kun oli pienet lapset niin oli rahaa ja matkusteltiin kaksin koko ajan (tämä onnistui siksi että he saivat apua lastenhoitoon vanhemmiltaan), miksette te vaan matkustele ja rentoudu niin huolet unohtuu, niin mekin tehtiin koko ajan.
Siis sellaista ilkeää v*ttuilua tuo kaikki. Tietävät tilanteeni, eivät aio auttaa, sit kuitenkin kiusataan ja ilkutaan.
Todella tuntuu siltä että vanhempani vihaa omaa lastaan. Ainakin kaikin tavoin haluavat alistaa, nujertaa ja talloa.
Ehkä tää ei oikein avaudu esimerkkien kautta, mutta taustalla on kaikenlaista alistamista ja kaltoinkohtelua, ja siksi nuo ilkkumiset todella satuttaa :(
Äitini voitti kohtuullisen summan ja oli heti tarjoamassa minulle. En tiennyt voitosta ja sanoin etten tarvitse mitään mutta opiskeleville lapsilleni olisi varmaan enemmän tarpeen. Hän antoikin heille lain salliman verottoman summan.
Äitini on aina muutenkin halunnut auttaa vaikka vähästäänkin. Isälläni taas juurikin kova ja jotenkin katkera asenne että jokaisen on pärjättävä omillaan. Ei siinä mitään, kerran opiskeluaikana jouduin nöyrtymään ja pyytämään kun ei ollut rahaa ruokaan. Sen jälkeen olen pitänyt huolen että näen vaikka nälkää mutta apua en pyydä. Asenne ulottuu myös muualle, joten kanssakäyminen on aika vähäistä ja nihkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse on opittava pärjäämään. Ap:lla sosialistiasenne.
Omillani pärjäsin, enkä mitään pyytänyt. Enkä edes tiennyt isäni lottovoitosta. Jemmasi ja salasi sen. Olis edes törsännyt rahat itseensä, mutta ei tehnyt sitäkään.
Ap
Mikä sun ongelmas on?? Jokainen saa päättää miten toimii omalla kohdallaan. Et sinä voi hänen syitään ja perustelujaan tietää. Anna olla ja kunnioita isäsi valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellinen asia tuo omillaan pärjääminen. Kun alettiin mieheni kanssa etsiä ensimmäistä omistusasuntoa, mun äidin kommentti oli, että hän ei sitten takaajaksi tule, omillaan on pärjättävä. Ei onneksi ollut edes tarve pyytää.
Hän ei ehkä muistanut, että itse saivat tontin, joka lohkottiin isovanhempieni maista ja pappani teki täysipäiväisesti töitä ilmaiseksi heidän raksalla. Niin, että ihan omillaan pärjäsivät.Eikä! Minun vanhemmillani sama! Heillä lisäksi asuntolainan maksu kesti kokonaiset 5 vuotta joskus 70-luvulla.
Asuntolainan korko oli tuolloin 14,7%
Minä pelaan lottoa silloin tällöin. Minulla on selvät suunnitelmat, jos satun voittamaan miljoonavoiton. Itse pidän kolmanneksen, kumpikin lapsista saa kolmanneksen ennakkoperintönä. Jostain sadantonnin voitosta lapsille laitan osan, mutta pienemmän summan mitä pääpotista. Ei niistä rahoista ole isoa iloa silloin, kun lapset perivät ne kuusikymppisinä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ollut aikoinaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa. En pyytänyt enkä odottanut apua. Aikuisen pitää pärjätä itse. Perintöä sain myös 10 v sitten ja siirsin osan säästötilille josta autan poikaa opinnoissa. Kun pääsee töihin niin saa pärjätä omilla tuloilla. Se on elämän oppikoulu.
Miksi autat poikaasi opinnoissa? Pitäisi kyllä pärjätä itse!! Nii. Mielummin rahat tilillä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellinen asia tuo omillaan pärjääminen. Kun alettiin mieheni kanssa etsiä ensimmäistä omistusasuntoa, mun äidin kommentti oli, että hän ei sitten takaajaksi tule, omillaan on pärjättävä. Ei onneksi ollut edes tarve pyytää.
Hän ei ehkä muistanut, että itse saivat tontin, joka lohkottiin isovanhempieni maista ja pappani teki täysipäiväisesti töitä ilmaiseksi heidän raksalla. Niin, että ihan omillaan pärjäsivät.
Muistutitko?
ihan mielenkiinnosta kysyn
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on pitkä perinne vihamielisellä kulttuurilla omia lapsia kohtaan. Omat vanhemmat on tällaisia ja appivanhemmat myös. Tarkoitus siis oikein ”k0staa” lapsille ja tarkkaan pitää huoli että lapsilla on vaikeaa ja kurjaa, ja missään nimessä ei vahingossakaan auteta jos hätä tulee tai lapsi apua pyytää.
Tätä on omassa suvussa laajasti ja ilmiö on mennyt jo useita sukupolvia. Itse onnistuin katkaisemaan tämän mutta se sitten johti välirikkoon oman lapsuudenperheen kanssa.Ne kellä on hyvä perhe ei tätä tajua eikä varmaan usko ilmiön olemassaoloon, mutta tää on todella yleistä - mutta toki tabu, eli vaiettu ja salattu asia.
Meillä poika on moneen kertaan sanonut, miten onnellinen on, kun me autamme perhettään niin paljon rahalla ja ajalla. Poika asui opintojen jälkeen vuokralla, mutta kun perusti perheen, niin muuttivat meidän luokse. Tässä on aina apua tarjolla, on yhteiset huoneet ja lapsille paljon turvaa. Miniän kanssa jaetaan keittiö ja usein teen heille lauantaina aamiaisen, kun nukkuvat pitkään. Käyn koputtamassa huoneensa ovelle ja aina ilahtuvat, kun tuore kahvi ja sämpylät tuodaan huoneeseen. Aamu alkaa hyvin, sanoo poika ja siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Lastenlapsia hoidetaan päivittäin, katsellaan yhdessä piirrettyjä yhteisestä televisiosta ja mökille mennään yhdessä. Miniä aikoi ostaa oman auton, mutta sanoin, että hyvin me näillä meidän kahdella autolla pärjätään, aina tulen kuskiksi, kun on menoa neuvolaan tai kauppaan.
Tosi moni kostaa vanhemmiltaan saaman kalsean kohtelun lapsilleen. Toivottavasti sinä osaat toimia paremmin.