Lue keskustelun säännöt.
Isäni kuoli ja sain muhkeahkon perinnön, mutta vähän olen katkera, ettei auttanut aikaisemmin
04.11.2021 |
Sain vasta selville, että isäni oli voittanut lotossa isohkon summan, noin 200.000e. Ja tämä samoihin aikoihin kuin itse erosin ja olin rahallisissa vaikeuksissa. Mitään apua ei vanhempani tarjonneet, oltiin kyllä koko ajan tekemisissä. Isä oli jonkun putkiremontin taloon tehnyt, ja loput rahat vain lojui tilillä kuolemaansa asti. Ja myös lottosi kuolemaansa asti, vaikkei mitenkään edes nauttinut voittorahoistaan.
Jos itse olisin vastaavassa tilanteessa, auttaisin kyllä lapsiani. Ja nyt perinnöstä annoinkin heille pesämunaa ja ostin paljon tarpeellista.
Kommentit (114)
Itse ainakin auttelen lapsia myös rahallisesti sen mitä pystyy itseä unohtamatta. Täällä eletään vain kerran ja miksi en helpottaisi heidän elämää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku 200.000e on niin pieni summa että ei siitä riitä jaettavaksi kun ensin maksaa mahdolliset velkansa, tekee vähän remonttia ja hankkii sellaista josta on jo pitkään haaveillut. Loput, jos jää, pahan päivän varalle. Olisi eri asia jos saisi jonkun kymmenien miljoonien eurojäkpot-voiton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verottajahan siinä olisi iloinnut, kun ap olisi saanut isältään vaikka 20 000 e ja maksanut siitä veroja 1300 e.
Miksi lahjavero on monille niin suuri mörkö?
Ja muutenkin voi auttaa kuin antamalla rahaa esim maksamalla toisen laskuja tai ostaa käyttötavaroita, jos haluaa verot estää.Ei se mikään mörkö olen, kunhan muistutin, että verottaja ottaa mielellään osansa auttamisesta.
Ainahan on parempi ettei auta yhtään ketään mitenkään kuin että auttaa ja avusta menee pieni prosentti valtiolle.
Siinäs saavat.
Ne jotka ei milllään lailla auta lapsiaan, ainoastaan ilkkuvat ja nälvivät ja vahingoniloisina nauravat pilkkanaurua, ovat ANSAINNEET surkean yksinäisen vanhuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellinen asia tuo omillaan pärjääminen. Kun alettiin mieheni kanssa etsiä ensimmäistä omistusasuntoa, mun äidin kommentti oli, että hän ei sitten takaajaksi tule, omillaan on pärjättävä. Ei onneksi ollut edes tarve pyytää.
Hän ei ehkä muistanut, että itse saivat tontin, joka lohkottiin isovanhempieni maista ja pappani teki täysipäiväisesti töitä ilmaiseksi heidän raksalla. Niin, että ihan omillaan pärjäsivät.Kuin omasta kynästä.
Vanhempani saivat itse käsirahan lahjaksi (ja myöhemmin mökin lahjaksi) vanhemmiltaan ja vanhemmat takasivat heidän lainan, ja mulle sit tiuskaistiin ”mitään takauksia ei tulla antamaan sitten koskaan”!Vanhempani sai myös valtavastl lastenhoitoapua ja omilta vanhemmilta remontti- ja talkoo ym apua. Mulle tiuskittiin taas ”missään ei sua auteta sitten koskaan ja jokainen hoitakoon kersansa itse, lapsenlapsi emme ala hoitaa lainkan”! (Ja uhkaus piti, eivät tapaa ollenkaan lapsiani, siis koskaan, edes jouluna tai synttärinä tms
Vanhemmat eivät myöskään anna lastensa käydä heidän mökillään (lahjana saatu) eivätkä missään auta, tue tai kannusta. Sen sijaan haukutaan, arvostellaan, kiristetään, uhkaillaan.
Mitäpä tähän sanoisi. Boomerit.
Tämä on kyllä hyvin surullista ja vaikea ymmärtää.
Mutta älä kuitenkaan ala puhumaan mistään boomereista , äläkä yleistä.
Kaikki eivät ole tuollaisia missään sukupolvessa.
Ne just on tollasia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa lapseni (21 v) muutti opiskelijasoluun asumaan ja pyytää silloin tällöin rahaa muutaman kympin, muuten elelee opintotuen ja -velan sekä kesätyörahojen turvin. Itse rahapyyntöihin jaksan aina länkyttää, kuinka köyhää osa-aikatyötöntä yh-äitiä taas kupataan ja muistutan häntä, että pitäisi elää säästäväisesti. Hän on muutaman kerran kuittaillut, että eipä se sunkaan säästäväisesti eläminen ole johtanut tuon parempaan. Hän kuulemma itse meinaa olla miljonääri siihen mennessä, kun täyttää 30.
Joskus ihmettelen, eikö hänestä ole ollut outoa, että köyhä osa-aikatyötön asuu pk-seudulla omakotitalossa sekä että hänelle oli täysi-ikäiseksi tullessaan tilille säästetty yli kymppitonni sekä ostettiin mopo ja sitten auto heti kun ikää riitti. Lisäksi kävimme lomilla aina ulkomailla. Hieman naureskelen sisäänpäin kun kuuntelen kommentointia säästämisestä. Mulla nettovarallisuus ylittää pian miljoonan euron rajan. Ehkä kerron tästä ennen kuolemaani ehkä en. Ilme tulee olemaan näkemisen arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa tulee olemaan kun vanhempani vanhenee. He on just itä kiusaajia, ilkkujia, missään ei ole autettu, kun mulla on ollut kriisi tai vaikeaa on vaan vahingoniloisena v*ttuiltu, hädässäkään ei auteta jne.
Toinen vanhempi on hyvin narsistinen eli se saattaa selittää vihan omia lapsia kohtaan.Mitä sitten kun HE alkaa vaatia apua ja palvelua? Kun itse he ei ole auttaneet mitenkään koskaan, siis hädässäkin kääntäneet selän tai lyöneet luurin korvaan. Ei huvita auttaa yhtään. Siis ollenkaan. Mutta ei niitä heitteillekään voi jättää joten kai se on pakko. Hampaat irvessä sitten.
Älä auta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa tulee olemaan kun vanhempani vanhenee. He on just itä kiusaajia, ilkkujia, missään ei ole autettu, kun mulla on ollut kriisi tai vaikeaa on vaan vahingoniloisena v*ttuiltu, hädässäkään ei auteta jne.
Toinen vanhempi on hyvin narsistinen eli se saattaa selittää vihan omia lapsia kohtaan.Mitä sitten kun HE alkaa vaatia apua ja palvelua? Kun itse he ei ole auttaneet mitenkään koskaan, siis hädässäkin kääntäneet selän tai lyöneet luurin korvaan. Ei huvita auttaa yhtään. Siis ollenkaan. Mutta ei niitä heitteillekään voi jättää joten kai se on pakko. Hampaat irvessä sitten.
Älä auta
Kunta vaatii ja pakottaa omaiset auttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Joku 200.000e on niin pieni summa että ei siitä riitä jaettavaksi kun ensin maksaa mahdolliset velkansa, tekee vähän remonttia ja hankkii sellaista josta on jo pitkään haaveillut. Loput, jos jää, pahan päivän varalle. Olisi eri asia jos saisi jonkun kymmenien miljoonien eurojäkpot-voiton.
Luitko ollenkaan viestejä? Rahasta oli suurin osa jäljellä pankkitilillä. Ja ap itsekin kommentoi, että jos isä olisikin käyttänyt rahansa johonkin itselleen mieleiseen asiaan, niin ei harmittaisi.
Jos on hyvät välitä, niin ihan varmasti iloitsee siitä, että isä lähtee kauan haaveilemalleen matkalle tai ostaa kerrankin uuden, kalliimman auton, jolla on turvallista ajella viimeiset vuodet.
Moni suorastaan rukoilee vanhemmiltaan, että nämä "tuhlaisivat perintöä" siivoojaan, pihan hoitoon tai kodin remontoimiseen, sen sijaan että rikkovat itsensä tai nakittavat lapset hommiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa tulee olemaan kun vanhempani vanhenee. He on just itä kiusaajia, ilkkujia, missään ei ole autettu, kun mulla on ollut kriisi tai vaikeaa on vaan vahingoniloisena v*ttuiltu, hädässäkään ei auteta jne.
Toinen vanhempi on hyvin narsistinen eli se saattaa selittää vihan omia lapsia kohtaan.Mitä sitten kun HE alkaa vaatia apua ja palvelua? Kun itse he ei ole auttaneet mitenkään koskaan, siis hädässäkin kääntäneet selän tai lyöneet luurin korvaan. Ei huvita auttaa yhtään. Siis ollenkaan. Mutta ei niitä heitteillekään voi jättää joten kai se on pakko. Hampaat irvessä sitten.
Älä auta
Kunta vaatii ja pakottaa omaiset auttamaan.
Miten? Jos ei vastaa puhelimeen tai käy kylässä, millä ne pakottavat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on pitkä perinne vihamielisellä kulttuurilla omia lapsia kohtaan. Omat vanhemmat on tällaisia ja appivanhemmat myös. Tarkoitus siis oikein ”k0staa” lapsille ja tarkkaan pitää huoli että lapsilla on vaikeaa ja kurjaa, ja missään nimessä ei vahingossakaan auteta jos hätä tulee tai lapsi apua pyytää.
Tätä on omassa suvussa laajasti ja ilmiö on mennyt jo useita sukupolvia. Itse onnistuin katkaisemaan tämän mutta se sitten johti välirikkoon oman lapsuudenperheen kanssa.Ne kellä on hyvä perhe ei tätä tajua eikä varmaan usko ilmiön olemassaoloon, mutta tää on todella yleistä - mutta toki tabu, eli vaiettu ja salattu asia.
Tämä!
Mun vanhempani on molemmat saaneet isoja perintöjä ja silti heille on kunnia-asia olla antamatta yhtään mitään vaikka oikein hyvin tietävät kuinka tiukkaa minulla on. ”Omillaan on pärjättävä” on heidän mottonsa mutta unohtuu ihan kokonaan ettei heidän kummankaan ole tarvinnut pärjätä omillaan. Ja pärjään joo kun pakko on mutta joskus olisi kiva hieman hengähtää rahahuolista ja tarjota lapsille jotain erityistä kivaa johon ei ole tavallisesti ole mahdollisuutta. Ei jatkuva kitkuttaminen ketään jalosta. Harmittaa kun tiedän että he halutessaan pystyisivät auttamaan.Meillä tätä samaa ja siihen liittyy ilkeä ilkkuminen.
Siis esim. kun asuin vuokralla (ei ollut takaajia, vanhemmat ei taanneet vaikka itse olivat aikanaan saaneet takauksen omilta vanhemmiltaan) he sitten ilkkuivat että hah hah, miten asut vuokralla, vain tyhmät asuu vuokralla, sinäkin akateeminen etkä saa asuntoa ostettua omaksi.Sitten kun mulla oli pari pientä lasta ja vaikea elämäntilanne, vanhemmat ilkkui että hah hah, heillä kun oli pienet lapset niin oli rahaa ja matkusteltiin kaksin koko ajan (tämä onnistui siksi että he saivat apua lastenhoitoon vanhemmiltaan), miksette te vaan matkustele ja rentoudu niin huolet unohtuu, niin mekin tehtiin koko ajan.
Siis sellaista ilkeää v*ttuilua tuo kaikki. Tietävät tilanteeni, eivät aio auttaa, sit kuitenkin kiusataan ja ilkutaan.
Todella tuntuu siltä että vanhempani vihaa omaa lastaan. Ainakin kaikin tavoin haluavat alistaa, nujertaa ja talloa.Ehkä tää ei oikein avaudu esimerkkien kautta, mutta taustalla on kaikenlaista alistamista ja kaltoinkohtelua, ja siksi nuo ilkkumiset todella satuttaa :(
Meillä myös tätä ilkkumista ja tosiaan mitenkään eivät auta, eivätkä esim. lapsenlapsia ole tavanneet koskaan. Minut tietysti hoidatettiin sukulaisilla milloin missäkin joka viikonloppu ja kaikki lomat. Kerran toivat opiskeluaikana mulle kassillisen heidän jotain melkein vanhaksimenneitä kuivaruokia ja kyllä sitä pitkin kyliä mainostettiin kun niin paljon JOUTUVAT auttamaan että huh huh.. joo o.
Lapsena ja nuorena en saanut rahaa mihinkään, omat rahat piti tienata 12-vuotiaasta lähtien, jos mitään minimin lisäksi halusi. Minimillä tarkoitan yhdet kengät, yksi takki ja muutama vaate. Mitään meikkejä tai muuta sellaista oli ihan turha pyytää, koska ikinä ei ollut rahaa muuta kuin vanhempien juttuihin. Huoneessani oli kaikki ne vanhat huonekalut mitä vanhemmat ei enää halunneet. En saanut vaikuttaa huoneen sisustamiseen mitenkään vaan se oli vähän sellainen vanhan roinan säilytyspaikka.
Kun muutin 18v omilleni niin pari vuotta tästä alkoi ilkkuminen ja hekumointi, kuinka ovat velattomia hah hah haa. Ja tätä ilakointia jatkui erityisesti silloin, kun ostin ekan asunnon ja huutelivat minua köyhäksi velalliseksi. Ihan sellaisia käsittämättömiä sanoivat, kuten esimerkiksi että niin eihän sulla ole rahaa kun velkaa vaan, toisilla on kaikki MAKSETTU. Ovat siis molemmat saaneet perintönsä ja isot sellaiset jo silloin kun olin lapsi, että ei mitään omia ansioita nämä.
Tarviiko edes sanoa ettei olla enää vuosiin oltu tekemisissä?
Joillakin voi olla sellainenkin pelko mielessä, että jos lapset / lapsi saa tietää, että vanhemmilla on rahaa, sitä ollaan sitten koko ajan pyytämässä.
Olen kyllä sitä mieltä, että olisihan isäsi pitänyt sinulle edes jotain antaa juuri silloin, kun sinulla oli taloudellisia huolia. Olisi tuosta nyt edes parikymmentä tuhatta voinut lapselleen laittaa. Ja olisi vaikka sanonut, että enempää ei ole antaa, niin olisi välttynyt myöhemmiltä pyynnöiltä, jos sitä pelkäsi.
Tuo boomeriviha tuli nyt näköjään tällekin palstalle.
No voin omalta osaltani sanoa, että takasimme lapselleni ja hänen puolisolleen ison lainan. Ja jouduimme maksamaan sen. Niin siinä vain kävi. Niin että älkää nyt sentään kaikkia "boomereita" leimatko. Meillä oli vilpitön halu auttaa. Eikä kyse ollut heidänkään vilpillisyydestä, vaan heille tulikin sellaisia aivan odottamattomia vaikeuksia, joiden takia eivät kyenneetkään maksamaan lainaansa. Näinkin elämässä voi käydä, joten ei se mitenkään ihmeellistä ole, jos ei mielellään lähdetä takaamaan kenenkään lainoja. Varsinkaan jos itsellä ei ole sen kummempaa vakuutta kuin oma asunto. Kuka sen haluaa laittaa vaakalaudalle tällaisena aikana, jolloin ihmisiä laitetaan työpaikoistaan surutta pihalle ja muutenkin elämä on epävarmaa. Sairaus voi myös osua kenen tahansa kohdalle.
Ap sai sentään perintönsä, kun on niin monia, jotka ei ole saaneet ikinä mitään. Minä en ole vanhemmiltani perinyt yhtään mitään ja mieheni kuuluu perikuntaan, missä on osakkaana seitsemän jäsentä ja perittävää on vanha talorötiskö eikä mitään muuta. Ei me boomeritkaan kaikki mitään rahassa kylpijöitä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskausuutiseen äitini vastasi onnitteluiden sijasta, että hän on omat lapsensa jo hoitanut.
Kas, kun minä muistan, että naapurissa asuva mummi meidät hoisi, kun ei ollut päiväkoteja kuin köyhille. Muutenkin mummi hoisi paljon, kun äiti teki vuorotyötä ja isä hääräsi omia juttujaan. Ja kun oltiin siskon kanssa 10 ja 13v, jäätiin keskenään, kun vanhemmat lähti viikoksi etelään. No oli se mummi naapurissa.
Tuntuu että tuo tietty ikäpolvi vaan ottaa, muttei anna eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Itse on opittava pärjäämään. Ap:lla sosialistiasenne.
Terveellä ihmisellä on omia lapsia kohtaan aina sosialistiasenne. Joillakin on suurempi sydän, ja heillä sama asenne ulottuu perheen ulkopuolellekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa tulee olemaan kun vanhempani vanhenee. He on just itä kiusaajia, ilkkujia, missään ei ole autettu, kun mulla on ollut kriisi tai vaikeaa on vaan vahingoniloisena v*ttuiltu, hädässäkään ei auteta jne.
Toinen vanhempi on hyvin narsistinen eli se saattaa selittää vihan omia lapsia kohtaan.Mitä sitten kun HE alkaa vaatia apua ja palvelua? Kun itse he ei ole auttaneet mitenkään koskaan, siis hädässäkin kääntäneet selän tai lyöneet luurin korvaan. Ei huvita auttaa yhtään. Siis ollenkaan. Mutta ei niitä heitteillekään voi jättää joten kai se on pakko. Hampaat irvessä sitten.
Älä auta
Kunta vaatii ja pakottaa omaiset auttamaan.
Miten? Jos ei vastaa puhelimeen tai käy kylässä, millä ne pakottavat?
Aivan, ei kunta mihinkään pakota. Ovat tietysti hyvillään, jos huolehdit vanhemmistasi. Pakkoa ei kuitenkaan ole. Voit ihan hyvin sanoa, jos sinulle valittavat tai sinua kyselevät, että et aio osallistua mitenkään. Kunnan itsensä on pakko.
Mutta sinun on todella sitten pidettävä pintasi. Jos yhtään annat periksi, niin siinä sitten olet.
Onko nämä kamalimmat tapaukset juuri sitä suurta ikäluokkaa? Selittää sitten ehkä sen, etten itse ole tuollaisiin törmännyt. Mummot syntyneet 30-luvun molemmin puolin ja vanhemmat taas 60-luvun. Ja itse 80-luvulla. Mummoilta ei paljon jäänyt, mutta olivat eläessään auttavaisia ja molempien kanssa olin lapsuudessa. Oma äitini taas on mielellään lasteni kanssa. Rahallisesti ei auta, kun ei ole tarvinnut ja hän on itse pienituloinen. Ostaa silti usein lapsille jotain pientä, vaikka ei tarvitsisi. Tai vaatii tarjota kahvilassa. Itsekin haluan auttaa lapsiani isompina, jos tarve. Ja tottakai äitiäni. Mutta pyrin luopumaan omaisuudesta jo elinaikana, tottakai käytän itse mitä tarvitsen. Mutta jos ylimääräistä on. Ei tarvitse sitten perintöveroja maksella. Mun mielestä niistä vanhempien virheistä pitää oppia ja olla itse se fiksumpi, eikä siirtää sitä omiin lapsiinsa. Isäni oli alkoholisti, mutta itse opetan lapsilleni, että voi ottaa fiksusti, ikinä eivät ole humalaisia nähneet, paitsi jossain kadulla. Mutta isänikin oli fiksu ja ajatteli minua. Oli laittanut perimänsä rahat henkivakuutukseen, joten ei voinut juoda niitä. Eikä tarvinnut maksaa veroja.
Vierailija kirjoitti:
Olisin kyllä vähän katkera itsekin, kun itse erosin, vanhempani auttoivat ihan hävettävyhteen asti, myös taloudellisesti, pyytämättä. Kun isä kuoli tilillä oli huomattavasti pienempi summa.
Juuri eilen katselin lapsen lapsille haalareita ja samalla mietin tätä auttamisen pakkoa tai halua joka tulee itsestä sisältä, kasvatuksesta ja esimerkistä, vanha äiti antoi juuri minulle uudet nahkakäsineet kun olin ohi mennen todennut, että vanhat on rikki pitää ostaa uudet.
Kuitenkin jokainen meistä sukupolvista tulee omillaan hyvin toimeen.
Kivasti ilmaistu pakko vs sisältä tuleva halu. En voisi kuvitella, etten tiukan paikan tullen, ja muutenkin, olisi lapselleni apuna. Tottakai tähtään kasvatuksessa siihen, että hän oppii pyrkimään pärjäämään omillaan, tämähän on kasvattajana minun käsissäni, ainakin osin
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä kamalimmat tapaukset juuri sitä suurta ikäluokkaa? Selittää sitten ehkä sen, etten itse ole tuollaisiin törmännyt. Mummot syntyneet 30-luvun molemmin puolin ja vanhemmat taas 60-luvun. Ja itse 80-luvulla. Mummoilta ei paljon jäänyt, mutta olivat eläessään auttavaisia ja molempien kanssa olin lapsuudessa. Oma äitini taas on mielellään lasteni kanssa. Rahallisesti ei auta, kun ei ole tarvinnut ja hän on itse pienituloinen. Ostaa silti usein lapsille jotain pientä, vaikka ei tarvitsisi. Tai vaatii tarjota kahvilassa. Itsekin haluan auttaa lapsiani isompina, jos tarve. Ja tottakai äitiäni. Mutta pyrin luopumaan omaisuudesta jo elinaikana, tottakai käytän itse mitä tarvitsen. Mutta jos ylimääräistä on. Ei tarvitse sitten perintöveroja maksella. Mun mielestä niistä vanhempien virheistä pitää oppia ja olla itse se fiksumpi, eikä siirtää sitä omiin lapsiinsa. Isäni oli alkoholisti, mutta itse opetan lapsilleni, että voi ottaa fiksusti, ikinä eivät ole humalaisia nähneet, paitsi jossain kadulla. Mutta isänikin oli fiksu ja ajatteli minua. Oli laittanut perimänsä rahat henkivakuutukseen, joten ei voinut juoda niitä. Eikä tarvinnut maksaa veroja.
Omat ilkkujavanhemmat syntyneet 61 ja samassa ikäluokassa eli kaverien vanhemmissa on useita vastaavia.
Tämä on kyllä hyvin surullista ja vaikea ymmärtää.
Mutta älä kuitenkaan ala puhumaan mistään boomereista , äläkä yleistä.
Kaikki eivät ole tuollaisia missään sukupolvessa.