Eikö teitä tulonsiirtojen varassa eläviä ahdista että ne tuet voidaan ottaa joskus pois?
Esimerkiksi asumistuki on monelle täysi automaatio, mitä on vaikea käsittää. Itse olen maksanut asumiseni aina palkallani ja olisi tosi vaikea tottua siihen että on riippuvainen jostakin systeemistä. Sama toimeentulotuissa ja näissä. Jotenkin se oman elämän hallitsijana oleminen olisi vaillinnaista. En tarkoita kysyä tätä mitenkään ilkeästi, mutta eikö teitä ahdista että ne tuet voidaan joskus ottaa pois ja olette ihan muiden armoilla? Miten sitten kun ne tuet ei tulisi automaationa? Mitä tekisitte?
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan sitä varkaisiin voi mennä jos nurkkaan ajetaan.
Ei taida sinusta varkaaksi olla. Ehkä se yksinkertainen työnteko olisi sinulle järkevämpää. Töitä löytyy kyllä.
Laitapa heti osoite ja puhelinnumero tänne.
Lähihoitajaksi ne on muutkin menneet, sieltä saat töitä. Nyt vähän yritystä.
Lähihoitajaksikaan ei suinkaan pääse kuka tahansa. Esim englanninkielentaito on monelle ollut kompastuskivi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on niin, että kun on oma palkka ja maksaa sillä kulunsa, on sitä myös henkisesti vapaa. Ikäväähän se on jos tuille tippuu, mutta tiedän kyllä että osa on ihan ammattimaisia tuilla eläjiä, joita ei kiinnosta ottaa elämäänsä hallintaan. Eikä siinä mitään, jos systeemi mahdollistaa sen, mutta oma itsetuntoni ei kestäisi sitä.
Meillä on kolmasosa kansasta eläkkeellä. Ne kaikki elävät yhteiskunnan rahoilla.
Kukaan niistä ei tee yhtään mitään elantonsa eteen.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1f6fc551-ad55-4c3f-84d7-8c6625dfb517
Japanin keinot käyttöön, meillä vaan kovemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveys ja työpaikka voidaan ottaa sinulta pois koska vaan ja mitäs sitten teet kun ei olekaan tukia.
Tässä kysytään lähinnä terveiltä ja työkykyisiltä. On totta että yhteiskunnassamme on hyvin pieni joukku kehitysvammaisia ja mielisairaita, jotka eivät pysty elättämään itseään eikä kukaan kyseenalaista heidän tukiaan. Kyse on siis esimerkiksi niistä jotka uupuvat jo nuorena siihen kun ei ole mitään tekemistä ja saavat kaikki tuet sekä eläkkeet koko elämänsä ajan. Tai siihen saakka kunnes järjestelmä kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
Kaikki julkisella sektorilla työskentelevät ovat ihan samassa veneessä. Jos talous kaatuu, menettää he kaikki työnsä.
Se on sen ajan murhe sitten jos tuet loppuu. Eivät ne tähänkään mennessä mikään automaatio ole ollut.
Asumistuki kattaa vain osan asumismenoista, toimeentulotuki lisää siihen hieman, mutta osa asumismenoista menee ns omasta pussista, sillä asuminen on yksi josta en tingi. Talo on osittain oma (peritty osittain) ja tästä en luovu. Asumiskuvioista joutuu Kelan kanssa tappelemaan vähän väliä, sillä Kela käskee muuttamaan muualle vaikka maksan osan kuluista mielellään itse.
Myös toimeentulotuen kanssa joudun tappelemaan Kelan kanssa myös. Sillä teen osa-aikaista työtä, palkka on pieni ja yksinhuoltajana on muutama lapsi elätettävänä (eksä otti hatkat ulkomaille kun löysi uuden naisen ja eksäni ei osallistu meidän elämään tapaamisten ja elareiden suhteen yhtään).
Myöskään erinnäiset Kelan muut tuet on sellaista paperisotaa ja todisteiden pöytään lataamista, että välillä miettii kannattaako joku tuki vaan jättää hakematta, kun väsyttää tämä hakemusruljanssi mitä siihen liittyy. Kun tilanteet ovat joskus todella monimutkaisia.
Eipä sitä aikoinaan voinut kuvitellakaan miten riiippuvainen sitä voi joskus Kelan tuista olla. Kuitenkin tein joskus hyvän työuran huippupalkkoineen. Mutta tapahtui onnettomuus ja siitä se alamäki kaikella tapaa alkoikin, mutta se onkin sitten jo toinen juttu. Pointti on siinä ettei ikinä kukaan voi tietää mitä elämä tuo tullessaan eteen.
Vierailija kirjoitti:
Sitten elanto otetaan väkisin joltain heikommalta. Viidakon laki.
Joo kelaa miten siisti skenaario. Viedään tuet pois niin kaikki jotka jää tyhjän päälle alkaa roudmäneilemään eli kun yhteen autoon menee nyt vaikka se 4 henkilöä niin saadaan suomen teille päälle 100 000 roudmängäng autoa pyörimään 247.
Vierailija kirjoitti:
Se on sen ajan murhe sitten jos tuet loppuu. Eivät ne tähänkään mennessä mikään automaatio ole ollut.
Asumistuki kattaa vain osan asumismenoista, toimeentulotuki lisää siihen hieman, mutta osa asumismenoista menee ns omasta pussista, sillä asuminen on yksi josta en tingi. Talo on osittain oma (peritty osittain) ja tästä en luovu. Asumiskuvioista joutuu Kelan kanssa tappelemaan vähän väliä, sillä Kela käskee muuttamaan muualle vaikka maksan osan kuluista mielellään itse.
Myös toimeentulotuen kanssa joudun tappelemaan Kelan kanssa myös. Sillä teen osa-aikaista työtä, palkka on pieni ja yksinhuoltajana on muutama lapsi elätettävänä (eksä otti hatkat ulkomaille kun löysi uuden naisen ja eksäni ei osallistu meidän elämään tapaamisten ja elareiden suhteen yhtään).
Myöskään erinnäiset Kelan muut tuet on sellaista paperisotaa ja todisteiden pöytään lataamista, että välillä miettii kannattaako joku tuki vaan jättää hakematta, kun väsyttää tämä hakemusruljanssi mitä siihen liittyy. Kun tilanteet ovat joskus todella monimutkaisia.
Eipä sitä aikoinaan voinut kuvitellakaan miten riiippuvainen sitä voi joskus Kelan tuista olla. Kuitenkin tein joskus hyvän työuran huippupalkkoineen. Mutta tapahtui onnettomuus ja siitä se alamäki kaikella tapaa alkoikin, mutta se onkin sitten jo toinen juttu. Pointti on siinä ettei ikinä kukaan voi tietää mitä elämä tuo tullessaan eteen.
Sama kokemus. Kaikki meni: koti, säästöt, työt, läheiset ja terveys. Olen kuitenkin vastikään hakenut työpaikkaa, joka puolen vuoden määräaikaisuudestaan huolimatta olisi unelma ja mahdollisesti astinlauta takaisin työelämään viimeisiksi kymmeneksi vuodeksi. Vaikka saisinkin paikan, en pystyisi lähtemään töihin monesta pienestä ja isosta käytännön syystä. Jokin masokismi kuitenkin sai minut hiomaan hakemusta tuntikaupalla ihan vain sen vuoksi, että näen, kelpaisinko edes paperilla enää töihin, joita olen tehnyt 25 vuotta.
Asun kurjasti ja elän erittäin pienellä rahalla loppuikäni. Materiaalisen surkeuden lisäksi elämäni on kutistunut yllättävällä tavalla: uutisten lukemisesta ja maailman menosta perillä pysymisestä on tullut tuskaisaa, koska otsikoissa vilahtelee normaalien ihmisten maailma, johon minulla ei enää ole asiaa. Asuminen, remontointi, ihmissuhteet, käsityöt, autot, eläimet ja harrastukset ovat aihepiirejä, jotka eivät enää kuulu minulle missään muodossa. Voisi olla suorastaan tervetullut muutos, että kaikki tuet poistettaisiin kerralla: minulla olisi aivan konkreettinen syy tehdä se viimeinen temppu, joka on mielessäni aamuisin ensimmäisenä ja iltayöstä viimeisenä ja jota ei tähän voi kirjoittaa.
Jos se viimeinenkin tukiraha otettaisiin pois niin mitä jää silloin vaihtoehdoksi? Silloin ei uskaltaisi liikkua missään, kun varkaita olisi liikkeellä siellä täällä, ihmisiltä ja kaupoista ryöstäen. Kaikille ei yksinkertaisesti ole edes töitä tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Jos se viimeinenkin tukiraha otettaisiin pois niin mitä jää silloin vaihtoehdoksi? Silloin ei uskaltaisi liikkua missään, kun varkaita olisi liikkeellä siellä täällä, ihmisiltä ja kaupoista ryöstäen. Kaikille ei yksinkertaisesti ole edes töitä tarjolla.
Ihmisten lisäksi vaarassa olisivat esimerkiksi autot, varastot ja kesämökit, joinne asunnottomat ja rahattomat pyrkisivät yöpymään. Ei tukijärjestelmää ole rakennettu pelkästään humanitäärisistä syistä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikille halukkaille ole työtä. Jos tuet lopetetaan, alan rötöstellä niin että pääsen linnaan.
Onneksi en asu omakotitalossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikille halukkaille ole työtä. Jos tuet lopetetaan, alan rötöstellä niin että pääsen linnaan.
Onneksi en asu omakotitalossa.
Ei edes korkealla kerrostalossa ole turvassa. Motivoituneena moni kiipeää nopeasti ja äänettömästi.
Sinä maksat niille jotka sen sinulle mahdollistivat. Millä tavalla nuorempi sukupolvi kieltäytyy antamasta mitään takaisin? Työnteko on ihmiselle paljon muutakin kuin vain tulonlähde. Sillä on sosiaalisen elämän kannalta merkittäviä tehtäviä - yksi niistä on juuri se tunne että itse saa jotain aikaan ja voi vaikkapa oman luonteensa kierouden mukaan tuntea vaikka paremmuutta niitä kohtaan jotka eivät siihen kykene. Fakta kuitenkin on, että töitä ei suinkaan enää riitä kaikille. Ihan sama miten paljon yrittäisi.
T. Töissä ja siitä onnellinen.