Eroaminen pelottaa niin kamalasti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä juttua en tässä ketjussa ja monessa muussakaan vastaavassa tajua, että miksi niin moni aina suosittelee eroa. Ihan kuin eroaminen olisi maailman paras asia. wtf! Jos on menty naimisiin ja tahdottu, niin ei ero ole edes vaihtoehto vaan silloin tarvitaan juurikin taistelutahtoa, kykyä rakastaa ja tahtoa. Liian monella täällä on hämärtynyt avioliiton perimmäinen idea.

Ajatusmaailmasi on vanhanaikainen.

Mitä ideaa on mennä naimisiin? Ei avioliitto ole mikään kahden vuoden hupiajelu.

Ihmiset muuttuvat ja kasvavat. Elämässä tapahtuu kaikenlaista. Miksi avioliiton pitäisi kestää loppuelämän?

Et taida todellakaan ymmärtää avioliiton todellista tarkoitusta. Sinun ei kannata astella avioon, kun ajatusmaailmasi on noin keskenkasvuinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa lukea myös tuo toinen ketju, jossa pohditaan, kuinka helvetillistä voi olla eron jälkeen.

Tässä syitä myös säilyttää ydinperhe.

https://www.vauva.fi/keskustelu/4366692/miten-helvetillista-voi-eron-ja…

Please..ei todellakaan ole mikään syy pysyä onnettomassa parisuhteessa se, että vaarana on, että kumppani tekee eronjälkeisestä elämästäkin sotatantereen.

Ihan sydäntä särkee kuinka monet etenkin miehet ovat suhdevankilassa siinä pelossa, että lasten äiti vierottaa eron jälkeen lapset ja yhteiset läheiset.

Voi miesraukat! Tahdottomat olennot! Olisihan se parempi olla uuden naisen kanssa, joka inhoaa miehen lapsia eikä halua näitä kotiinsa.

Mitä sinä nyt naljailet? Ei mun isäni ollut mihinkään muun naisen luokse lähdössä, kunhan vaan voi suhteessa huonosti. Ajat oli toisenlaiset ja kun äiti ilmoitti, että muuttaa erosta sitten toiselle puolelle Suomea niin isä jäi. Isän työ ei olisi sallinut mitään yhteishuoltajuuskuvioita varsinkaan 600 km päähän.

Enkä minä tunne uusperheitä, joissa kummankaan lapset olis jotenkin inhottuja. Oletpa kurja ihminen. Ihme pyhä äiti -Madonna asenne taas siellä näköjään. Nainen (siis se vaimo, vaimoke, äiti) ei voi koskaan tehdä mitään väärää. BS, olen itse nainen ja tiedän kyllä miten helppoa miestä on tunnemanipuloida jos niin haluaa. Miehet on yleensä 6-0 heikommilla näissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä juttua en tässä ketjussa ja monessa muussakaan vastaavassa tajua, että miksi niin moni aina suosittelee eroa. Ihan kuin eroaminen olisi maailman paras asia. wtf! Jos on menty naimisiin ja tahdottu, niin ei ero ole edes vaihtoehto vaan silloin tarvitaan juurikin taistelutahtoa, kykyä rakastaa ja tahtoa. Liian monella täällä on hämärtynyt avioliiton perimmäinen idea.

Koska moni on eronnut ja huomannut että se oli hyvä juttu. Kaikki mihin tarvitaan "taistelua" on jo menetetty.

Ei kannata mennä naimisiin eikä luvata mitään jos ei pysty pitämään lupauksiaan. Ei avioliitto ole mikään ikuinen lupaus ainaisesta onnesta, kuten ei elämässäkään ole aina hauskaa vaan hyviä ja huonoja päiviä tulee tasaisesti, mutta omilla teoilla ja asenteella voi vaikuttaa hyvin paljon.

Erosin kuusi vuotta sitten 16 vuoden liitosta. Jäin lasten kanssa asumaan omakotitaloomme. Lainaa tuli rutkasti lisää, kun lunastin exän siitä pois. Vaan ihan hyvin on selvitty ja kertaakaan en ole katunut.

Usein perspektiiviä antaa katsoa asiaa ulkopuolisena. Mitä sanoisit, jos tilanteessa olisikin ystäväsi tai tyttäresi. Kannustaisitko lähtemään vai jäämään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa lukea myös tuo toinen ketju, jossa pohditaan, kuinka helvetillistä voi olla eron jälkeen.

Tässä syitä myös säilyttää ydinperhe.

https://www.vauva.fi/keskustelu/4366692/miten-helvetillista-voi-eron-ja…

Tunnen useita pareja jotka ovat eronneet. Kaikki ovat olleet onnellisempia jälkeenpäin. Jokainen, lapsetkin. Usea myös löysi sen sopivamman kumppanin.

Kannatan määräaikaista avioliittoa, viiden vuoden välein mietitään uudelleen. Ne joille tämä on ongelma ovat epävarmassa liitossa.

Se on.. näihin keskusteluihin tulee usein aika hyökkääviä kannanottoja, joiden mukaan ero otetaan aina liian helposti ja kaikki kärsii, lapse kärsii, äiti kärsii, suku kärsii, talokin kärsii kun se tyhjenee. Joka kerran tulee olo, että ei kai koko elämä lepää sen parisuhteen päällä. Pitäkää hyvät ihmiset kiinni siitä, että elämässä on muutakin sisältöä ja tukirakenteita kuin se parsuhde niin ei niin ahdista muiden helpot erot.

Kuule, ihan kuin omaa tarinaani olisin lukenut. Elettiin kuin kämppikset loppuaikoina (yhdessä 16 vuotta). Eropäätös oli kuitenkin paras asia elämässäni vaikka aluksi pelkäsin yksinäisyyttä sekä rahattomuutta. Mutta pärjäsin. Erosta on nyt 6 vuotta, ja jo ensimmäisenä vuotena toinen lapseni totesi minulle että "äiti, sä olet nykyään paljon iloisempi". Se miten sinä voit, vaikuttaa myös lapsiisi, ajattele kun he huomaavat että voit paremmin! Ja niin siinä kävi, että oloni oli yksin parempi, kun ei tarvinnut toista katsella hampaita kiristellen. Lapset saivat myös huolehtivan isän, koska meillä viikko-viikko systeemi, ja isän oli pakosti alettava hoitamaan ja huolehtimaan asioista ja lapsista, vaikka aiemmin vetäytyi tietokoneen ja telkun ääreen ja oli poissaoleva. Rohkeutta ja voimaa sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroaminen on aina parempaa lapselle. Lapsi antsaitsee kaksi itsenäistä vanhempaa

YLE teki juuri jutun sosiaalisen kurjuuden periytymisestä. Aiemmin Yhdysvalloissa ja Norjassa oli tutkittu yhdellä mittarilla eron vaikutusta lapsiin. Lapset jotka ovat eroperheistä, eroavat itse kolminkertaisella todennäköisyydellä omista avioliitoistaan ydinperheellisiin verrattuna.

Suomessa vastaava tutkimus tehtiin niin, että mukaan otettiin myös avoerot. Tilanne parani hieman, mutta edelleen erolapsilla oli peräti kaksi kertaa suurempi todennäköisyys erota. Ja tämä on tietysti vain yksi mittari. Huono-osaisuutta on varmasti erolapsilla monissa muissakin asioissa.

Noin on. Tiedetään ja tutkittu on että eroperheiden lapset toistavat herkästi vanhemmiltaan saatua mallia parisuhteissaan ja eroavat.

Onko kukaan eroa suunnitteleva miettinyt pitemmälle sitä, että miten tulen/ tulemme hoitamaan lasten " perhejuhlat" ? Toki noistakin voi sopia, mutta mitä olen nähnyt ympäriltä niin tiedän vain yhden eroperheen, jossa molemmat vanhemmat ovat läsnä lasten ja lastenlasten juhlissa. Lapsille on raastavaa nähdä, että biovanhemmat eivät ole sovussa eron jälkeen ja synttäri/rippi/yo/valmistujaiset menevät kaavalla, että juhlat on pidettävä kahdessa paikassa. Mutta kun tulee häät, niin niitä ei voi jakaa?

Todella rasittavaa ja lapsillekin henkisesti rankkaa. Ero vaikuttaa laaja- alaisesti ympärillä oleviin läheisiin ja tuo usein mutkikkaita ongelmia ja tilanteita. Miten suhteet toimivat ex- anoppiin/appiin ja sen puolen sukuun ja miten se toimii lasten osalta eron jälkeen? Hekin ovat yhtä läheisiä lapsenlapsille kuin omat vanhemmat ja isovanhemmat. Joten hyvin monenlaisia käänteitä ongelmineen on useimmalle luvassa kun perhe rikkoutuu.

Ymmärtää eronkin hyvin, jos väkivaltaa ja alkoholiongelmaa, koska voi ne sanoa syyksi, mutta paljon on eroja joissa ei löydy muuta syytä, kuin olemme kasvaneet erilleen, intohimo on heilunut ties minne ja toinen alkaa maistua " joka aamiaiselta kaurapuurolta" eli tilanne on mennyt liian arkiseksi.

Jännä miten eroperheiden elämästä tuntuvat tietävän parhaiten ne, jotka elävät ydinperheessä. Meillä juhlien järjestäminen ei todellakaan ole ollut mikään ongelma, molemmat vanhemmat ovat olleet aina paikalla ja sama pätee kaikkiin lähipiirini uusperheisiin.

Kypsyyttä ero ja mahdollinen uusperhe toki vaatii, mutta kun kyseessä on fiksut aikuiset, ei elämästä eron jälkeen tarvi tehdä sellaista draamaa, miltä se ulkopuolelta huutelijoiden mielestä ehkä näyttää. Ei eroaminen tarkoita ettei enää osaisi toimia kuten järkevä vanhempi toimii!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroaminen on aina parempaa lapselle. Lapsi antsaitsee kaksi itsenäistä vanhempaa

YLE teki juuri jutun sosiaalisen kurjuuden periytymisestä. Aiemmin Yhdysvalloissa ja Norjassa oli tutkittu yhdellä mittarilla eron vaikutusta lapsiin. Lapset jotka ovat eroperheistä, eroavat itse kolminkertaisella todennäköisyydellä omista avioliitoistaan ydinperheellisiin verrattuna.

Suomessa vastaava tutkimus tehtiin niin, että mukaan otettiin myös avoerot. Tilanne parani hieman, mutta edelleen erolapsilla oli peräti kaksi kertaa suurempi todennäköisyys erota. Ja tämä on tietysti vain yksi mittari. Huono-osaisuutta on varmasti erolapsilla monissa muissakin asioissa.

Noin on. Tiedetään ja tutkittu on että eroperheiden lapset toistavat herkästi vanhemmiltaan saatua mallia parisuhteissaan ja eroavat.

Onko kukaan eroa suunnitteleva miettinyt pitemmälle sitä, että miten tulen/ tulemme hoitamaan lasten " perhejuhlat" ? Toki noistakin voi sopia, mutta mitä olen nähnyt ympäriltä niin tiedän vain yhden eroperheen, jossa molemmat vanhemmat ovat läsnä lasten ja lastenlasten juhlissa. Lapsille on raastavaa nähdä, että biovanhemmat eivät ole sovussa eron jälkeen ja synttäri/rippi/yo/valmistujaiset menevät kaavalla, että juhlat on pidettävä kahdessa paikassa. Mutta kun tulee häät, niin niitä ei voi jakaa?

Todella rasittavaa ja lapsillekin henkisesti rankkaa. Ero vaikuttaa laaja- alaisesti ympärillä oleviin läheisiin ja tuo usein mutkikkaita ongelmia ja tilanteita. Miten suhteet toimivat ex- anoppiin/appiin ja sen puolen sukuun ja miten se toimii lasten osalta eron jälkeen? Hekin ovat yhtä läheisiä lapsenlapsille kuin omat vanhemmat ja isovanhemmat. Joten hyvin monenlaisia käänteitä ongelmineen on useimmalle luvassa kun perhe rikkoutuu.

Ymmärtää eronkin hyvin, jos väkivaltaa ja alkoholiongelmaa, koska voi ne sanoa syyksi, mutta paljon on eroja joissa ei löydy muuta syytä, kuin olemme kasvaneet erilleen, intohimo on heilunut ties minne ja toinen alkaa maistua " joka aamiaiselta kaurapuurolta" eli tilanne on mennyt liian arkiseksi.

Mitä ihmettä tarkoitat lasten suhteilla ex-puolison sukuun? Ei lapsi eroa isovanhemmistaan. Miksi ero vaikuttaisi mitenkään siihen, millainen suhde lapsilla on toisen puolen isovanhempiin, en ymmärrä?

Olettehan jo käyneet pariterapiassa? Jos vähänkään koet/koette, että on jotain mitä on vähänkään mahdollista ja halua pelastaa niin suosittelen. Useaan kertaan käyntiä, niin että kaikki tulee sanotuksi ääneen. Jos koet, että et saa suhteesta mitä tarvitset ja toinen kokee, että kaikki on ok, niin voisiko tästä tilanne vielä parantua? Tiedän itse pareja, joilla on vuosia mennyt todella kehnosti, mutta jotka ovat oikeasti rehellisesti ja avoimesti kaikesta puhumalla, asioita ja asennetta muuttamalla suosta selvinneet. Jos taas koet, että ei ole mitään, miksi haluaisit enää jäädä, toivotan tsemppiä. Meillä on todistetusti vain yksi elämä, eikä sinun elämääsi voi elää kukaan muu kuin sitä itse. Ja sinä päätät miten.  Elä pelkää elämää, sillä on varmasti sinulle vielä paljon tarjottavaa.

On erittäin huolestuttavaa, jos jonkun on jäätävä epätyydyttävään, jopa mahdollisesti väkivaltaiseen avioliittoon esim. rahan takia. Sellaista kohtaloa en toivo kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroaminen on aina parempaa lapselle. Lapsi antsaitsee kaksi itsenäistä vanhempaa

YLE teki juuri jutun sosiaalisen kurjuuden periytymisestä. Aiemmin Yhdysvalloissa ja Norjassa oli tutkittu yhdellä mittarilla eron vaikutusta lapsiin. Lapset jotka ovat eroperheistä, eroavat itse kolminkertaisella todennäköisyydellä omista avioliitoistaan ydinperheellisiin verrattuna.

Suomessa vastaava tutkimus tehtiin niin, että mukaan otettiin myös avoerot. Tilanne parani hieman, mutta edelleen erolapsilla oli peräti kaksi kertaa suurempi todennäköisyys erota. Ja tämä on tietysti vain yksi mittari. Huono-osaisuutta on varmasti erolapsilla monissa muissakin asioissa.

Noin on. Tiedetään ja tutkittu on että eroperheiden lapset toistavat herkästi vanhemmiltaan saatua mallia parisuhteissaan ja eroavat.

Onko kukaan eroa suunnitteleva miettinyt pitemmälle sitä, että miten tulen/ tulemme hoitamaan lasten " perhejuhlat" ? Toki noistakin voi sopia, mutta mitä olen nähnyt ympäriltä niin tiedän vain yhden eroperheen, jossa molemmat vanhemmat ovat läsnä lasten ja lastenlasten juhlissa. Lapsille on raastavaa nähdä, että biovanhemmat eivät ole sovussa eron jälkeen ja synttäri/rippi/yo/valmistujaiset menevät kaavalla, että juhlat on pidettävä kahdessa paikassa. Mutta kun tulee häät, niin niitä ei voi jakaa?

Todella rasittavaa ja lapsillekin henkisesti rankkaa. Ero vaikuttaa laaja- alaisesti ympärillä oleviin läheisiin ja tuo usein mutkikkaita ongelmia ja tilanteita. Miten suhteet toimivat ex- anoppiin/appiin ja sen puolen sukuun ja miten se toimii lasten osalta eron jälkeen? Hekin ovat yhtä läheisiä lapsenlapsille kuin omat vanhemmat ja isovanhemmat. Joten hyvin monenlaisia käänteitä ongelmineen on useimmalle luvassa kun perhe rikkoutuu.

Ymmärtää eronkin hyvin, jos väkivaltaa ja alkoholiongelmaa, koska voi ne sanoa syyksi, mutta paljon on eroja joissa ei löydy muuta syytä, kuin olemme kasvaneet erilleen, intohimo on heilunut ties minne ja toinen alkaa maistua " joka aamiaiselta kaurapuurolta" eli tilanne on mennyt liian arkiseksi.

Jännä miten eroperheiden elämästä tuntuvat tietävän parhaiten ne, jotka elävät ydinperheessä. Meillä juhlien järjestäminen ei todellakaan ole ollut mikään ongelma, molemmat vanhemmat ovat olleet aina paikalla ja sama pätee kaikkiin lähipiirini uusperheisiin.

Kypsyyttä ero ja mahdollinen uusperhe toki vaatii, mutta kun kyseessä on fiksut aikuiset, ei elämästä eron jälkeen tarvi tehdä sellaista draamaa, miltä se ulkopuolelta huutelijoiden mielestä ehkä näyttää. Ei eroaminen tarkoita ettei enää osaisi toimia kuten järkevä vanhempi toimii!

Ihan varmasti eroperheiden lapset eroavat aikuisena herkemmin. Kas, kun he ovat nähneet, että niin voi tehdä eikä se ole maailmanloppu. Itse nimenomaan haluan, että tyttäreni kasvavat itsenäisiksi ihmisiksi, joiden ei ole pakko roikkua huonossa suhteessa. Haluan, että tyttäreni oppivat, että ihan itse pitää kantaa vastuu elämästään ja onnellisuudestaan.

Terveisin onnellinen uusperheellinen, joka viettää lasten juhlat sovussa kaikkien lasten läheisten kanssa. Tähän lasketaan mm. oma nykyinen puolisoni, exäni ja hänen uusi vaimonsa sekä vaimon lapset.

Eroamalla huonosta suhteesta antaa lapsille hyvän esimerkin siitä miten rohkea, itsenäinen ihminen elää.

Vierailija kirjoitti:

Jonkun tutkimuksen mukaan naiset saattavat harkita eroa vuosia. Minusta se kuulostaa siltä että jos ajatus erosta on usein mielessä ja vieläpä vuosia, niin ehkä sen toteuttaminen olisi aiheellista. Ihmiset ovat mukavuuden haluisia, hyppy tuntemattomaan on aina arveluttavaa, jopa pelottavaakin.

Minulla on parikin ystävää, jotka ovat eronneet yli 20 vuotta kestäneistä suhteista, joissa olivat lapsetkin saanneet. Toinen taloudellisesti vakaampi ja toinen pahassa luottokierteessä. Molemmat ovat selvinneet elämästä, miksi et sinäkin selviäisi. Luota itseesi ja mieti mitä Sinä haluat elämältäsi, kyllä se elämä kantaa. Toivon sinulle kaikkea hyvää, vaikutat sydämelliseltä ihmiseltä.

Ps. Molemmissa suhteissa ei mies olisi halunnut erota vaikka suhteessa ei ollut mitään muuta yhdistävää kuin yhteiset lapset.

Olen aivan samaa mieltä siitä, että naiset tyypillisesti harkitsevat eroa vuosia. Minä en näe siinä mitään huonoa, päinvastoin. Ihan oikeasti tarvitaan useampi vuosi, että pystyy muodostamaan mielipiteitä siitä, onko nyt meneillään väliaikainen huono kausi, vain joku sellainen kehitys joka väistämättä vie suhteen eroon. Täytyy harkita onko ongelma oikeasti parisuhteessa, vai onko itsellä vain joku kriisi. Täytyy hahmottaa mitkä koetuista ongelmista todella voivat ratketa eron kautta. Esimerkiksi, jos vastuut jakautuvat parisuhteessa epäreilusti ja on epäluottamusta vanhemmuudessa, ei nämä ongelmat voi ratketa eron kautta jos on pieniä lapsia. Ylipäätään lapset on pakko ottaa huomioon ja pyrkiä rehellisesti arvioimaan onko ero lasten etu. Perheessä voi olla sisarussarja, josta pystyy ennakoimaan että vaikka vain yksi yksittäinen lapsi on persoonaltaan sellainen että hän ei kykenisi sopeutumaan eroon ilman merkittäviä ongelmia ja oireita. Tässä nyt vain muutamia näkökulmia.

Ja lisäksi, kun eropäätös syntyy pitkän harkinnan tuloksena, on päätös yleensä vakaa ja toipuminen kohtuullisen helppoa.

Sitä en hyväksy, että eroa haudotaan toiselta osapuolelta salaa. Minun lähipiirissä on ollut useita tapauksia, joissa mies on kokenut että nainen on ilmoittanut yllättäen erosta vaikka suhde on ollut hyvä ja myöhemmin ollut katkera tajuttuaan että vaimo ei lähtenyt hetken mielijohteesta vaan on miettinyt eroa pitkään. Jopa me lähipiiri olemme pystyneet nimeämään tilanteita, joissa vaimo on tuonut esiin miehelleen, että tietty asia on iso ongelma ja uhka suhteen kannalta, mutta jostain syystä mies ei ole näitä noteerannut.  

Käykää lukemassa toinen näkökulma eron jälkeiseen elämään palstalta:

Miten helvetillistä voi eron jälkisotkut ja uusperhesopat olla!!

Tuollaisiakin kokemuksia voi olla. Ei onni kohtaa aina kun eroaa vaan elämä voi muuttua monenlaiseksi taisteluksi eri rintamilla. Eli ero ei suinkaan ratkaise ongelmia ja vanhemmat eivät voi hyvin.

Lukekaa ja käykää kommentoimassa.

Vierailija kirjoitti:

Olettehan jo käyneet pariterapiassa? Jos vähänkään koet/koette, että on jotain mitä on vähänkään mahdollista ja halua pelastaa niin suosittelen. Useaan kertaan käyntiä, niin että kaikki tulee sanotuksi ääneen. Jos koet, että et saa suhteesta mitä tarvitset ja toinen kokee, että kaikki on ok, niin voisiko tästä tilanne vielä parantua? Tiedän itse pareja, joilla on vuosia mennyt todella kehnosti, mutta jotka ovat oikeasti rehellisesti ja avoimesti kaikesta puhumalla, asioita ja asennetta muuttamalla suosta selvinneet. Jos taas koet, että ei ole mitään, miksi haluaisit enää jäädä, toivotan tsemppiä. Meillä on todistetusti vain yksi elämä, eikä sinun elämääsi voi elää kukaan muu kuin sitä itse. Ja sinä päätät miten.  Elä pelkää elämää, sillä on varmasti sinulle vielä paljon tarjottavaa.

Ymmärrän, että tarkoitat hyvää, mutta jos tilanne on se, että toinen kävelee ohi koneelle, kun toinen itkee, ei vastaa esim. sähköpostilla lähetettyyn yhteyden hakemiseen, ei suostu keskustelemaan mistään, miten ihmeessä voit kuvitella, että tällainen ihminen lähtisi jonnekin terapiaan "sanomaan kaikki ääneen"?

Ja siinä tilanteessa, kun kokee, että nyt ollaan aivan viimeisellä viivalla, ei paljon lohduta kertomukset pareista, jotka ovat onnistuneet puhumaan ja ovat avoimia ja ovat muuttaneet asennetta. Kyllä, joo, mutta eihän hitsiläinen ero olisikaan vaihtoehto, jos muitakin vaihtoehtoja olisi, kenenkään lapsiperheessä mielestä!

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitten erota, jos vaikeelta tuntuu ja hajoittaa kaikki. Voi katuakin myöhemmin.. Nykyään erotaan ilman syytä, ainakin nuoret.

Kukaan ei eroa ilman syytä. Sillä onko syy mielestäsi riittävän painava, ei ole mitään merkitystä.

Minuakin pelotti, mutta kaikki meni hyvin. Yksin on parempi kuin yksinäisenä parisuhteessa. En halunnut antaa lapsilleni tuollaista perheen ja parisuhteen mallia. He olivat pikkukoululaisia, kun erosimme ja nyt fiksuja ja tasapainoisia nuoria. Sinä pärjäät <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olettehan jo käyneet pariterapiassa? Jos vähänkään koet/koette, että on jotain mitä on vähänkään mahdollista ja halua pelastaa niin suosittelen. Useaan kertaan käyntiä, niin että kaikki tulee sanotuksi ääneen. Jos koet, että et saa suhteesta mitä tarvitset ja toinen kokee, että kaikki on ok, niin voisiko tästä tilanne vielä parantua? Tiedän itse pareja, joilla on vuosia mennyt todella kehnosti, mutta jotka ovat oikeasti rehellisesti ja avoimesti kaikesta puhumalla, asioita ja asennetta muuttamalla suosta selvinneet. Jos taas koet, että ei ole mitään, miksi haluaisit enää jäädä, toivotan tsemppiä. Meillä on todistetusti vain yksi elämä, eikä sinun elämääsi voi elää kukaan muu kuin sitä itse. Ja sinä päätät miten.  Elä pelkää elämää, sillä on varmasti sinulle vielä paljon tarjottavaa.

Ymmärrän, että tarkoitat hyvää, mutta jos tilanne on se, että toinen kävelee ohi koneelle, kun toinen itkee, ei vastaa esim. sähköpostilla lähetettyyn yhteyden hakemiseen, ei suostu keskustelemaan mistään, miten ihmeessä voit kuvitella, että tällainen ihminen lähtisi jonnekin terapiaan "sanomaan kaikki ääneen"?

Ja siinä tilanteessa, kun kokee, että nyt ollaan aivan viimeisellä viivalla, ei paljon lohduta kertomukset pareista, jotka ovat onnistuneet puhumaan ja ovat avoimia ja ovat muuttaneet asennetta. Kyllä, joo, mutta eihän hitsiläinen ero olisikaan vaihtoehto, jos muitakin vaihtoehtoja olisi, kenenkään lapsiperheessä mielestä!

Kyllä, ymmärrän mitä tarkoitat. Tarkoitin kirjoituksella lähinnä sitä, että voi olla tilanteita, joissa suhteeseen tyytymätön osapuoli ehdottaa pariterapiaa oikeasti _viimeisenä vaihtoehtona_, eli nyt joko terapiaan mennään ja kaikki käydään läpi tai sitten erotaan. Voi olla tilanteita, joissa toinen osapuoli vielä herää todellisuuteen. Mutta tämä on täysin yksilöllistä tietysti, ei välttämättä kyseisessä tilanteessa ole vaihtoehto. Tsemppiä joka tapauksessa aloittajalle, toivon tilanteelle parhainta mahdollista ratkaisua.

Vierailija kirjoitti:

Yhtä juttua en tässä ketjussa ja monessa muussakaan vastaavassa tajua, että miksi niin moni aina suosittelee eroa. Ihan kuin eroaminen olisi maailman paras asia. wtf! Jos on menty naimisiin ja tahdottu, niin ei ero ole edes vaihtoehto vaan silloin tarvitaan juurikin taistelutahtoa, kykyä rakastaa ja tahtoa. Liian monella täällä on hämärtynyt avioliiton perimmäinen idea.

Mitä taistelemisen arvoista tuossa AP:n tilanteessa on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroaminen on aina parempaa lapselle. Lapsi antsaitsee kaksi itsenäistä vanhempaa

YLE teki juuri jutun sosiaalisen kurjuuden periytymisestä. Aiemmin Yhdysvalloissa ja Norjassa oli tutkittu yhdellä mittarilla eron vaikutusta lapsiin. Lapset jotka ovat eroperheistä, eroavat itse kolminkertaisella todennäköisyydellä omista avioliitoistaan ydinperheellisiin verrattuna.

Suomessa vastaava tutkimus tehtiin niin, että mukaan otettiin myös avoerot. Tilanne parani hieman, mutta edelleen erolapsilla oli peräti kaksi kertaa suurempi todennäköisyys erota. Ja tämä on tietysti vain yksi mittari. Huono-osaisuutta on varmasti erolapsilla monissa muissakin asioissa.

Noin on. Tiedetään ja tutkittu on että eroperheiden lapset toistavat herkästi vanhemmiltaan saatua mallia parisuhteissaan ja eroavat.

Onko kukaan eroa suunnitteleva miettinyt pitemmälle sitä, että miten tulen/ tulemme hoitamaan lasten " perhejuhlat" ? Toki noistakin voi sopia, mutta mitä olen nähnyt ympäriltä niin tiedän vain yhden eroperheen, jossa molemmat vanhemmat ovat läsnä lasten ja lastenlasten juhlissa. Lapsille on raastavaa nähdä, että biovanhemmat eivät ole sovussa eron jälkeen ja synttäri/rippi/yo/valmistujaiset menevät kaavalla, että juhlat on pidettävä kahdessa paikassa. Mutta kun tulee häät, niin niitä ei voi jakaa?

Todella rasittavaa ja lapsillekin henkisesti rankkaa. Ero vaikuttaa laaja- alaisesti ympärillä oleviin läheisiin ja tuo usein mutkikkaita ongelmia ja tilanteita. Miten suhteet toimivat ex- anoppiin/appiin ja sen puolen sukuun ja miten se toimii lasten osalta eron jälkeen? Hekin ovat yhtä läheisiä lapsenlapsille kuin omat vanhemmat ja isovanhemmat. Joten hyvin monenlaisia käänteitä ongelmineen on useimmalle luvassa kun perhe rikkoutuu.

Ymmärtää eronkin hyvin, jos väkivaltaa ja alkoholiongelmaa, koska voi ne sanoa syyksi, mutta paljon on eroja joissa ei löydy muuta syytä, kuin olemme kasvaneet erilleen, intohimo on heilunut ties minne ja toinen alkaa maistua " joka aamiaiselta kaurapuurolta" eli tilanne on mennyt liian arkiseksi.

Jännä miten eroperheiden elämästä tuntuvat tietävän parhaiten ne, jotka elävät ydinperheessä. Meillä juhlien järjestäminen ei todellakaan ole ollut mikään ongelma, molemmat vanhemmat ovat olleet aina paikalla ja sama pätee kaikkiin lähipiirini uusperheisiin.

Kypsyyttä ero ja mahdollinen uusperhe toki vaatii, mutta kun kyseessä on fiksut aikuiset, ei elämästä eron jälkeen tarvi tehdä sellaista draamaa, miltä se ulkopuolelta huutelijoiden mielestä ehkä näyttää. Ei eroaminen tarkoita ettei enää osaisi toimia kuten järkevä vanhempi toimii!

Ihan varmasti eroperheiden lapset eroavat aikuisena herkemmin. Kas, kun he ovat nähneet, että niin voi tehdä eikä se ole maailmanloppu. Itse nimenomaan haluan, että tyttäreni kasvavat itsenäisiksi ihmisiksi, joiden ei ole pakko roikkua huonossa suhteessa. Haluan, että tyttäreni oppivat, että ihan itse pitää kantaa vastuu elämästään ja onnellisuudestaan.

Terveisin onnellinen uusperheellinen, joka viettää lasten juhlat sovussa kaikkien lasten läheisten kanssa. Tähän lasketaan mm. oma nykyinen puolisoni, exäni ja hänen uusi vaimonsa sekä vaimon lapset.

No nyt oli jo sellaista hehkutusta uusperheellisten onnesta, että harvoin kuulee.