Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Miksi ihmisten ei vain anneta olla sellaisia kuin he ovat? Miksi joku tietty piirre arvostetumpi kuin joku toinen? Herätkää!
Jos joku vaikka tärisee sosiaalisissa tilanteissa, niin sou vot? Kun kukaan ei kiinnitä siihen huomiota, se voi vaikka loppua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaalisten tilanteiden pelko johtuu muista ihmisistä, kun ei saa mokata tai olla ujo.
Kokeile kiitollisuus päivä kirjaa. :)
Vierailija kirjoitti:
Pyri työpaikkaan, jossa voi tehdä etätyötä. Minulla on samanlainen tausta kuin sinulla, ja olen nyt yli 13 vuotta tehnyt asiantuntijatyötä tietokoneella pääasiassa kotoa käsin. Työnantaja on tässä ollut erittäin ymmärtäväinen ja joustava, vaikka asiasta ei ole suoraan keskusteltukaan. Kaikki osapuolet ovat vain todenneet, että näin on ehkäpä kaikkien kannalta mukavinta :)
Vaikutat fiksulta, analyyttiselta ja huolelliselta, joten varmasti sinulle löytyy töitä, jossa voit hyödyntää vahvuuksiasi. It-puolella tällaisia tehtäviä on varmaan runsaastikin, mutta nykyään myös varmasti muillakin aloilla.
Hieno vastaus, mutta mistäpä löydät toisen samanlaisen työnantajan kuin sinulla? Siis sellaisen, joka näkee ap:n olevan fiksu ja huolellinen, jos hän ei pysty haastattelutilanteessa sanomaan oikein mitään eikä tuomaan näitä vahvuuksiaan esiin? Tarjolla on kuitenkin paljon niitäkin, jotka ovat yhtä fiksuja, mutta uskaltavat olla muiden kanssa tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmisten ei vain anneta olla sellaisia kuin he ovat? Miksi joku tietty piirre arvostetumpi kuin joku toinen? Herätkää!
Jos joku vaikka tärisee sosiaalisissa tilanteissa, niin sou vot? Kun kukaan ei kiinnitä siihen huomiota, se voi vaikka loppua.
En ole varsinaisesti eri mieltä, mutta oletko itse 100 % valmis kommunikoimaan sosiaalisten tilanteiden pelkoa potevan kanssa, jos se tarkoittaa, että keskustelutilanne, joka muiden kanssa kestää vain 2 minuuttia, nyt viekin esim. 15 minuuttia? Kuvitellaan, että olet menossa kaverisi kanssa kahvilaan, ja edessäsi on kolme muuta asiakasta. Oletat varmasti, että jono kulkee nopeasti, mutta ennen kuin pääset maksamaan, onkin kulunut puoli tuntia, koska kassahenkilö tärisee ja tekee jatkuvasti virheitä oman ihmispelkonsa takia. Jotenkin en ole ihan niin varma, että suhtautuisit asiaan yhtä ymmärtäväisesti kuin esität.
Toisekseen, miksi ihmisten ei tarvitsisi yhtään muuttua? Tuskin olet itsekään aina ollut aivan samanlainen kuin nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tilanne, rukouksia.
Samoin täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi Jeesuksesta voi hakea lohtua. 💕 Kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on kyllä jollakin jo aika pakkomielteistä menoa.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi Jeesuksesta voi hakea lohtua. 💕 Kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa.
Tämä on lohdullinen tieto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi Jeesuksesta voi hakea lohtua. 💕 Kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa.
Tämä on lohdullinen tieto.
Paitsi että se ei pidä paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Oi Herra, jos mä matkamies maan
lopulla matkaa nähdä sun saan!
Oi, jos mä kerran
näkisin Herran
kunniassaan!Sinua kaipaa sydämeni,
sun puolees huutaa mun henkeni.
On yksin tästä
sen ikävästä
kyyneleni.Muut kaikki hylkää, vaan sinä et.
Autuuden särkyneet sydämet
sinulta saavat,
sä luet haavat
ja kyynelet.Mua auta, Herra, mä toivon vaan,
vaikkei ois toivoa ollenkaan.
En päästä sua,
ennen kuin mua
käyt siunaamaan.Oi Herra, suothan sä minulle
sun armos voimaksi matkalle.
Anteeksi anna,
mua nosta, kanna,
vie perille!Oi saanhan joukkoon autuaitten
kanss ystäväini ja omaisten
mä päästä kerran
luo armon Herran.
Oi saanhan sen!
Kaunis, lohtua tuova virsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heittäytyisin täysin uuteen ympäristöön, jolloin olisi pakko sopeutua ja opetella tulemaan toimeen kanssaihmisten kanssa.
Tuskinpa se tilanne voi niin paha olla, jos pystyt kuitenkin opiskelemaan. Varsinkin mt-palvelut on todella ruuhkautuneet; minusta niitä ei pitäisi tukkia turhaan enää yhtään enempää.
Siivoustyötä pystyy tekemään aika yksikseen. Esim. Iltaisin, öisin kaupoissa, porrassiivous, toimistosiivous työajan jälkeen. Myös postinjakajan/lehdenjakajan työ taitaa olla aika yksikseen tapahtuvaa. Onko muita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siivoustyötä pystyy tekemään aika yksikseen. Esim. Iltaisin, öisin kaupoissa, porrassiivous, toimistosiivous työajan jälkeen. Myös postinjakajan/lehdenjakajan työ taitaa olla aika yksikseen tapahtuvaa. Onko muita?
OnlyFans?
Heko Heko.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi Jeesuksesta voi hakea lohtua. 💕 Kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa.
Outoa että ei niitä vastauksia tai lohtua saa Jumalasta onkohan Jumala edes olemassa??
Altistuminen toimii, jos sitä tekee jatkuvasti, pienikin tauko, niin taas lähdetään alusta liikkeelle.
Kaikkeen ei kuitenkaan voi itseään altistamalla sopeuttaa, esim. massoille puheen pitäminen on aika harvinainen tilanne.