Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Hei! Ensinkinnäkin haluan sanoa, että aivan mahtavaa, että olet peloistasi huolimatta jo opiskellut sekä ollut työssäkin. Ei varmasti ole ollut helppoa mutta olet sinne asti selvinnyt ja saat olla siitä ylpeä. Tosi hieno juttu!:)
Sosiaaliset pelot ja autistiset piirteet ovat kenties sellaisia joiden takia voi työelämä olla tosiaan rankkaa mutta se ei tarkoita ettei työtä voisi tehdä ja pitäisi jäädä kokonaan pois työelämästä. Sosiaalisiin tilainteiden pelkoihin on olemassa apua. Terapia ja lääkkeet ovat tehokkaita ja auttavat monia työelämään pääsemisessä. Sanoit, että omaat autistisia piirteitä mikä voi tosiaan olla myös yksi tekijä että tuota sosiaalista pelkoa syntyy. Ihan luonnollista jos on kokemus, ettei tiedä miten toimia tai sosiaaliset tilanteet tuntuvat vieraille ja jopa epämiellyttäville. Nepsypuolen haasteille on olemassa sopeutumisvalmennuksia joista voisi olla apua sinullekin.
Kerrot, että olet yliopistossa. Yliopiston terveydenhuolto on kuulemma hyvä ja sen kautta olisi hyvä lähteä selvittelemään tuota sos.pelkoa sekä autismiasioita, jotta homma lähtee rullaamaan. Kerrot, myös että ainakaan vielä ei ole löytynyt mitään mt-puolen problematiikkaa eli olet ilmeisesti saattanutkin jo hakeutua palveluihin. Mikäli et kuitenkaan ole, kannattaa ainakin käydä juttelmassa tilanteestasi siellä, siitä ei ainakaan haittaa ole:)
Itselle on sos.pelkoja ja olen siitä huolimatta opiskellut ja työllistynyt jopa hyvin sosiaaliselle alalle. Kuitenkin tuo itseä on rasittanut ja sehän on se ongelma joka loppujen lopuksi pitää ratkaista. Itse olen käynyt terapiassa myös muiden asioiden akia ja se osaltaan auttoi myös sosiaalisiin pelkoihin. Eniten koen hyötyä olleen siitä, että olen kohdannut pelot ja oppinut elämään niiden kanssa. Pienin askelin on hyvä harjoitella tätäkin ja se on tärkeää, koska pelkkien lääkkeiden tai terapian avulla on mahdollista saavutyaa tietty piste mutta kuitenkin varsinainen työ tehdään itse. Olet jo ollut työelämässä ja opiskellutkin, joten uskon että opit varmasti elämään pelkojen kanssa.
:)jatkuu.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkoa :)
Mietit myös mikä olisi hyvä ala sinulle. Sanoisin, että sellainen ala joka oikeasti kiinnostaa sinua. Työn pitää olla sellaista että siitä saa itselle jotain, se motivoi ja antaa ns. paloa elämään. Sen pohjalta ei kannata yksin valita alaa jossa säästyisi mahdollisimman paljon sos.peloilta. Mutta toki kannattaa miettiä jos harkitsee kahden kiinnostavan vaihtoehdon väliltä että kannattaako niistä valita se missä tietää enemmän olevan mahd. ahdistusta vai sen jossa sitä on kenties vähemmän. Sekä miettiä pystyykö realistisesti kyseistä työtä tekemään. Esim jos olisi kamala puhelinpelko niin kenties lennonjohto ei ole paras ammatti.
Toki joillekin sopii työskennellä yksin. Tutkijan ammatti voisi olla hyvä jos tykkäät lukea paljon ja tieteellisyys on sinulle luontevaa. Muita yksin tehtäviä duuneja ovat kääntäjän työt, litteroija, it-puolen hommat, kirjanpito, yms. Melkein mitä vain duunia voi tehdä jo etänä, mutta toki niissäkin voi tulla yhteydenpitoa. Yksin tehtävä työ saattaa myös tehdä sen että sos.pelot voivat voimistua jos kontakteja tulee vähemmän. Työelämässä jossa on hyvä yhteisö on mahdollista harjotella sos.taitoja ja harjaantua pelkjen hallistemiseen. Joskus joku pienempi työyhteisö voi tuntua vaikka helpommalta paikalta työskennellä. Itse koen, että iso tekijä joka on omaa oloani helpottanut olo mukavat työkaverit ja hyvä työilmapiiri. Pelkoja taas vahvisti työympäristö jossa olo paljon ihmisiä sekä ihmisiä joiden kanssa ei tullut toimeen.
Sos.pelosta voi päästä eroon tai ainakin ne voivat helpottaa sen verran ettei työnteko ole mahdotonta. Olet vielä nuori ihminen, joten siksikin se on aivan mahdollista että sinun kohdalla näin onkin. Nyt on kuitenkin eka askel lähteä lievittämään sitä ahdistusta jotta sinun olisi helpompi olla, saisit yöt nukuttua ja hoidettua asiat niin ettet kuormitu liikaa. Eli otathan yhteyden opiskelijaterveydenhuoltoon. Jos siellä on paljon jonoa, myös ihan terveyskeskukseen,psykologille tai psykiatrille, yksityislääkärille voi mennä juttelemaan, jottei avun saaminen veny liian pitkälle. Parhaimman avun saat todennäköisesti opiskelija terveydenhuollosta tai suoraan varaamalla ajan psykiatrille tai psykologille. Psykiatrilla on mahdollisuus katsoa tuota lääkepuoltakin, jos tarvetta on. Kerro käynnillä sos.pelkojen lisäksi autismi-asiasta. Molemmat ovat sellaisia jotka olisi hyvä huomioida hoison puolesta jotta saat parhaan avun. Jos tuntuu, että taustalla voi olla lisäksi muutakin myös niitä on hyvä nyt kartoittaa.
Suomessa on myös hyviä järjestöjä joiden kautta voi saada apua. Autismi-liiton kautta on mahdollista saada neuvontaa. Sivut löytyy netistä.
Täällä myös vinkkejä pelkoihin ja rentoutusmenetelmiä joita voi kokeilla https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/jannittaminen/sosi…
Koita myös saada arki kuntoon. Muistathan syödä sännöllisesti ja terveellisesti (saathan tapeeksi vitamiineja ja hivenaineita?, pitää itsestäsi huolta liikkumalla ja lepäämällä sopivasti ja tehdä sopivasti kivoja juttuja joista nautit. Unentarve on yksilöllinen mutta kannattaa pyrkiä saamaan se 7-8 tuntia unta ainakin. Päihteet, liika kofeiini, sokeripitoiset juomat ja ruuat eivät ole ahdistukselle hyväksi. Vältä siis niitä ja suosi monipuolisia ruokia. Kamomillatee, vihreä tee ja omega 3 saattavat auttaa jännitystä. Stressiin ja unenpuutteesseen kannattaa myös miettiä mitkä asiat niihin vaikuttavat.
Paljln tsemppiä sinulle!Olen hengessä mukana ja tiedän millaista tuo voi olla, mutta uskon että varmasti asiat selviää. Sos.pelko, autismi eivät ole este hyvälle elämälle ja ura ja kumppanin löytäminen tai perhekin ovat ihan mahdollisia, jos niitä toivot
Ap älä välitä noista vähättelevistä ja ilkeistä kommenteista, täällä on hourupäät taas vauhdissa ja heidän mielipiteensä voi suoraan vetää vessasta alas! Kaikilla ei ole ihan ymmärrystä sellaisista asioista kuin sos.ahdistus ja miten pahalta se voi vaikeimmillaan tuntua. Hakeuduhan ammattilaisen juttusille, joilla on tietoa ja taitoa näistä asioista. Jaksuja!
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa se tilanne voi niin paha olla, jos pystyt kuitenkin opiskelemaan. Varsinkin mt-palvelut on todella ruuhkautuneet; minusta niitä ei pitäisi tukkia turhaan enää yhtään enempää.
Tarkoitus on hakea sitä apua ennenkuin tilanne on huonompi. Opiskelijaterveysdestä saa ja kannattaakin hakea apua, jos tilanne on tämmöinen. Ihan uskomatonta, että täällä joku latelee täällä tämmöisiä vähätteleviä ja syyllistäviä kommentteja apua kysyvälle.
Varsinkin ap on vielä nuori ihminen, jonka tarkoitus olisi päästä elämässään eteenpäinkin ja hänellä siihen kaikki mahdollisuudet onkin kunhan saa tilanteeseen apua.
Ihan oikeasti jatkossa pidä nuo haitalliset mielipiteet itselläsi ja mieti vähän mitä sanot!
Onko muillakin tätä että autolla ajo ahdistaa? Ahdistaa koska tuntuu että autolla ajaessa muut ihmiset katsoo. Se on hirveää kun pitäisi mennä töihin autolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko muillakin tätä että autolla ajo ahdistaa? Ahdistaa koska tuntuu että autolla ajaessa muut ihmiset katsoo. Se on hirveää kun pitäisi mennä töihin autolla.
Tuttua. Esim. liikennevalot on pahat, jännittää jos joku on viereisellä kaistalla tai kiireisenä takana (entä jos auto sammuu). Tai jos joku hiillostaa takana ilman mahdollisuutta ohittaa enkä uskalla ajaa enempää ylinopeutta. Samoin poliisiauton näkeminen, pelottaa että näytän epäilyttävältä enkä osaa toimia oikein jos pysäytetään. Myös pysäköintialueet on pahoja, tuntuu että parkkeeraan miten sattuu ja muut arvostelee mielessään. Ja joo, tiedän että kyllähän tämä kuulostaa ihan pöljältä ja absurdilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa se tilanne voi niin paha olla, jos pystyt kuitenkin opiskelemaan. Varsinkin mt-palvelut on todella ruuhkautuneet; minusta niitä ei pitäisi tukkia turhaan enää yhtään enempää.
Tarkoitus on hakea sitä apua ennenkuin tilanne on huonompi. Opiskelijaterveysdestä saa ja kannattaakin hakea apua, jos tilanne on tämmöinen. Ihan uskomatonta, että täällä joku latelee täällä tämmöisiä vähätteleviä ja syyllistäviä kommentteja apua kysyvälle.
Varsinkin ap on vielä nuori ihminen, jonka tarkoitus olisi päästä elämässään eteenpäinkin ja hänellä siihen kaikki mahdollisuudet onkin kunhan saa tilanteeseen apua.Ihan oikeasti jatkossa pidä nuo haitalliset mielipiteet itselläsi ja mieti vähän mitä sanot!
Suomessa on sellainen asia kuin sananvapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu vähän kuin olisin itse kirjoittanut. Tosin minulla oli kavereita jonkin verran vielä lapsena. Nuoruudessa vaihdoin koulua ja alettiin kiusaaminen sekä jäin yksin. Tämä kaikki vaikutti minuun todella paljon ja nykyäänkin vielä jännitän ihmisten kanssa oloa ja uusia tilanteita. En osaa tutustua muihin tai olla rento. Samalla häpeän itseäni monesti. Sitten joskus olen ollut koulutuksessa missä eri ikäisiä ihmisiä niin pystyin paremmin puhumaan ja olin aika sosiaalinen jos miettii lähtökohtiani. Itselle pahin ryhmä onkin varmaan edelleen sellainen missä vaan aika nuori ihmisiä. Itse olen nyt 27 ja vieläkin kartan nuorisoporukoita. Samalla olen itsekin vähän ujo ja introvertti ihminen. Kiusaaminen silti vaikuttanut myös paljon. Lukion sain vielä käytyä, vaikka kiusaaminen jatkui sinnekin. nyt yritin luovan alan ammatin saada ja työllistymiset vaikeita minullekin ja en pärjää oikein.
Tämä on oma vanha viestini keskustelun etusivulta viime vuodelta. Edelleenkin voin sanoa tilanteen olevan melko vaikea. Kirjoitin koulutuksesta aiempaan viestiini. No se jäi kesken. Koulutus muoto etäopiskeluineen oli hyvä, mutta sitten olisi pitänyt työharjoittelussa sekä näytöissä pystyä ohjaamaan muita ja näyttämään heille mallia miten joku käsityö tehdään. Näin minun oli vaan pakko jättää tuo kesken. Omatkin käsityötaidot kaipaavat harjoitusta ja koin etten millään pysty olemaan esillä niin paljon. Tuon linjan aloitin senkin vuoksi, että pystyi käymään etänä. Nyt minulla on vaan se tavoite, että saisin käytyä koulutuksen loppuun vaihtamalla linjaan missä saa enemmän tehdä itse eikä tarvi ohjata muita. Näin jos pystyisin sitä kautta saamaan ammatin. Silti asiaa vaikeuttaa myös se kun linja on niin kaukana ja en voi muuttaa sinne vakituisesti. Näin pitäisi järjestää ne lähipäivät jotenkin. Näin nämä muutkin asiat kuormittavat.
Jännityksen ja pelkojen kanssa en ole paljon edistynyt. Ihmisten seuraa kaipaan välillä ja olen hyvin yksinäinen. Silti en koe oloani hyväksi muiden joukossa. Olen epävarma ja häpeän itseäni monesti. Tietysti yksinäisyys ei hälväne koskaan tällä menolla. Silti tuntuu, että minulta on tavallaan mennyt kaikki ilo muiden seurassa olosta. Kiusaaminen vaikutti paljon ja sen vaikutukset näkyvät edelleen. Samalla olen ollut niin kauan jo yksin etten osaa enää oikein olla muiden kanssa. Itsevarmuus täysin nolla. Koen olevani huono ihminen kaikin puolin. En osaa olla normaalisti muiden kanssa ja samalla esim ulkonäköni tuntuu minusta ikävältä.
Joku kirjoitti niin hyvin kuinka tämä on melkoinen vankila. Ei auta vaikka miettisi kuinka olevansa ihan ok ihminen. Samoin juuri tämä yhteiskunnassa pärjääminen ei oikein onnistu tällä menolla. Joskus surettaa se kuinka paljon ihmisten sanat ja toiminta on tehnyt minulle hallaa. Tilanne ei ehkä olisi tämä lman niitä kokemuksia. Samalla itse jotenkin pystyn patistamaan itseäni eteenpäin, mutta olen sitten ujo ja arka. Siitä moni ihminen on huomauttanut. Se taas saa itseni kiinnittämään vielä enemmän huomiota siihen kaikkeen. Joku hyvä porukka mistä edellisessä viestissä kirjoitin voi auttaa paljon. Sitten taas joku ikävä juttu jää vaivaamaan.
Nyt viime vuosina olen ns heikentynyt muutenkin. On ollut unettomuutta ja väsymystä ja olen voinut fyysisestikin kehnommin. Ehkä tuo vuosien jännitys ja plroy sekä menneisyyden kokemukset vaivaavat niin paljon. Tuntuu välillä, että kaikki ilo häviää vähitellen. En vaan jotenkin pärjää kunnolla täällä. Samalla kaikki on ristiriitaista. Kaipaan ystävää ja silti pelkään ihmisiä tai ainakin tunnen epämukavuutta heidän joukossaan. Voin olla ok heidän seurassaan jos hyvin käy, mutta sitten kun pitäisi tutustua ja ystävystyä niin ei tule mitään. Sitten suren taas yksinäisyyttä, mutta en koe olevani kenenkään seuran arvoinen. Minulla siis monet asiat vaikuttavat kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muillakin tätä että autolla ajo ahdistaa? Ahdistaa koska tuntuu että autolla ajaessa muut ihmiset katsoo. Se on hirveää kun pitäisi mennä töihin autolla.
Tuttua. Esim. liikennevalot on pahat, jännittää jos joku on viereisellä kaistalla tai kiireisenä takana (entä jos auto sammuu). Tai jos joku hiillostaa takana ilman mahdollisuutta ohittaa enkä uskalla ajaa enempää ylinopeutta. Samoin poliisiauton näkeminen, pelottaa että näytän epäilyttävältä enkä osaa toimia oikein jos pysäytetään. Myös pysäköintialueet on pahoja, tuntuu että parkkeeraan miten sattuu ja muut arvostelee mielessään. Ja joo, tiedän että kyllähän tämä kuulostaa ihan pöljältä ja absurdilta.
Jep! Eikä oo helppoa liikenteessä kävellenkään. Ahdistaa aina kun joku porukka tulee vastaan eikä pysty vaihtamaan puolta, jotenkin ei tiedä minne katsoa. Myös tienylitykset on pahoja, vaikka toki liikennesäännöt tunnenkin. Jotenkin sellainen pelisilmä puuttuu, että kuka ehtii mennä ensin ja sitten tulee kiusallisia tilanteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muillakin tätä että autolla ajo ahdistaa? Ahdistaa koska tuntuu että autolla ajaessa muut ihmiset katsoo. Se on hirveää kun pitäisi mennä töihin autolla.
Tuttua. Esim. liikennevalot on pahat, jännittää jos joku on viereisellä kaistalla tai kiireisenä takana (entä jos auto sammuu). Tai jos joku hiillostaa takana ilman mahdollisuutta ohittaa enkä uskalla ajaa enempää ylinopeutta. Samoin poliisiauton näkeminen, pelottaa että näytän epäilyttävältä enkä osaa toimia oikein jos pysäytetään. Myös pysäköintialueet on pahoja, tuntuu että parkkeeraan miten sattuu ja muut arvostelee mielessään. Ja joo, tiedän että kyllähän tämä kuulostaa ihan pöljältä ja absurdilta.
Jep! Eikä oo helppoa liikenteessä kävellenkään. Ahdistaa aina kun joku porukka tulee vastaan eikä pysty vaihtamaan puolta, jotenkin ei tiedä minne katsoa. Myös tienylitykset on pahoja, vaikka toki liikennesäännöt tunnenkin. Jotenkin sellainen pelisilmä puuttuu, että kuka ehtii mennä ensin ja sitten tulee kiusallisia tilanteita.
Nuoret aikuiset 1940-luvulla: sotivat isänmaan puolesta äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa, minkä jälkeen jälleenrakensivat Suomea. Traumoja jäi, mutta ymmärrettiin, että työt on tehtävä, myös tulevien sukupolvien hyväksi.
Nuoret aikuiset 2020-luvulla: ahdistaa ajaa autol ja kävellä, kun ihmiset tuijottaa!!! Nyt heti terapiaan ja työkyvyttömyyseläkehakemus vireille kun oon vaan niin loppu. :(
Vierailija kirjoitti:
Onko muillakin tätä että autolla ajo ahdistaa? Ahdistaa koska tuntuu että autolla ajaessa muut ihmiset katsoo. Se on hirveää kun pitäisi mennä töihin autolla.
Mulla ahdisti vastapainotrukin ajo koulussa kun piti tehdä niin hankalia juttuja sillä välillä. Ahdisti kyllä autokoulukin ja jätin kesken. Kerään nyt rahaa ja ajan sen automaatin. En edes ole mitenkään huono ajamaan, mutta ahdistun helposti ratissa. Ahdistun kyllä töissäkin, ensi viikko on lähes kokonaan tiimityötä ja ahdistaa jo etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muillakin tätä että autolla ajo ahdistaa? Ahdistaa koska tuntuu että autolla ajaessa muut ihmiset katsoo. Se on hirveää kun pitäisi mennä töihin autolla.
Tuttua. Esim. liikennevalot on pahat, jännittää jos joku on viereisellä kaistalla tai kiireisenä takana (entä jos auto sammuu). Tai jos joku hiillostaa takana ilman mahdollisuutta ohittaa enkä uskalla ajaa enempää ylinopeutta. Samoin poliisiauton näkeminen, pelottaa että näytän epäilyttävältä enkä osaa toimia oikein jos pysäytetään. Myös pysäköintialueet on pahoja, tuntuu että parkkeeraan miten sattuu ja muut arvostelee mielessään. Ja joo, tiedän että kyllähän tämä kuulostaa ihan pöljältä ja absurdilta.
Jep! Eikä oo helppoa liikenteessä kävellenkään. Ahdistaa aina kun joku porukka tulee vastaan eikä pysty vaihtamaan puolta, jotenkin ei tiedä minne katsoa. Myös tienylitykset on pahoja, vaikka toki liikennesäännöt tunnenkin. Jotenkin sellainen pelisilmä puuttuu, että kuka ehtii mennä ensin ja sitten tulee kiusallisia tilanteita.
Nuoret aikuiset 1940-luvulla: sotivat isänmaan puolesta äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa, minkä jälkeen jälleenrakensivat Suomea. Traumoja jäi, mutta ymmärrettiin, että työt on tehtävä, myös tulevien sukupolvien hyväksi.
Nuoret aikuiset 2020-luvulla: ahdistaa ajaa autol ja kävellä, kun ihmiset tuijottaa!!! Nyt heti terapiaan ja työkyvyttömyyseläkehakemus vireille kun oon vaan niin loppu. :(
Sulla on sana hallussa!
You go, girl!
Right on, sister!
Jokohan se spåmmi riittäisi?
Itse olen kärsinyt melkein 10 vuotta. Olin työelämässä paniikkikohtausten alkaessa ja niitä tuli aluksi harvoin. Epätodellista oloa alkoi ilmetä työpäivien aikana...ahdisti työt ja asiakkaat. Epätodellinen olo tuli sitten useammin ja useammin tilanteissa, jossa palvelin asiakasta. Mieleni valtasi tällöin ahdistus siitä kun tilanteesta "ei pääse pois", eli joutuisi kummalliseen tilanteeseen jos poistuisi vaan paikalta tms. Minua huimasi ja tuli outoja tuntemuksia kehoon, kuin ei tuntisi omaa kehoaan, päässä tuntui oudolta jne, tuntui että hoipertelen tai en pysty kävellä suoraan kun huimasi. No pystyin silti elämään aika normaalia elämää...opiskelin välillä ja tein töitä.
No sitten elämä siunasi lapsilla ja äitiyslomien aikana eristäydyin pikkuhiljaa, kavereita ei ollut eikä tukiverkkoja, lasten kanssa vietin päivät..minulla oli pari äitiyslomaa ja vanhempainvapaata putkeen ja näiden aikana tilanteeni paheni todella paljon; ahdistusta,masennusta,paniikkikohtauksia,elämä pelkkää epätodellista oloa ja huimausta. Korona-aika ei edesauttanut tilannetta yhtään, vaan pahensi todella paljon, kun piti eristäytyä kaikesta sosiaalisesta toiminnasta jota muutenkin elämässäni oli vain pieniä rippeitä. Kirkon perhekerhot ja muu pienten lasten äideille (ja isille..) järjestetty toiminta, kaikki suljettu.
No nyt minä olen siinä tilanteessa et en pysty mennä edes kauppaan yksin. Mieheni kanssa tässä ei ole mitään ongelmaa paitsi en pysty pitkään esim. prismassa tehdä ostoksia, jossain vaiheessa vaan väsyn; epätodelliset tuntemukset alkavat ja on pakko päästä pois. Minua ahdistaa kävellä esim. kauppakeskuksessa, tuntuu et en näe mitään ja huimaa. Yksin en edes pysty mennä tällaiseen sisälle.
Kokeilin pari vuotta sitten escitalopramia mutta en saanut siitä apua, sain vain lisää kiloja (jotka nekin ahdistivat, onneksi sain tiputettua ne pois). Olen yrittänyt etsiä psykoterapeuttia mut jokaikinen johon ole ottanut yhteyttä on vastannut ettei ota just nyt lisää asiakkaita. Saisin psykiatrilta kyllä lausunnon kelaterapiaa varten, mutta vapaata terapeuttia ei ole; ts. ole vielä löytynyt. Minua naurattaa kun luen ohjeita, kuinka tulisi etsiä terapeutti jonka kanssa kemiat kohtaa, kun todellisuus on, et ei ole ketään edes vapaana kenen kanssa kokeilla. Olen lähettänyt kymmeniä ja kymmeniä maileja. Tuntuu ihan toivottomalta.
Haluaisin työelämään, mut tällä hetkellä en pysty. Ainoa mahdollisuus olisi täys etätyö, jota voisin tehdä kotoa. Onneksi minulla on nyt etäopinnot,joita suoritan,mut pian olisi harjoittelun aika ja tiedän, et se ei onnistu,minkä myötä opinnotkin ahdistaa. En pysty edes käydä lähikaupassa, miten joku harjoittelu onnistuisi? Toivon joka päivä,että löytyisi terapeutti ja pääsisin terapiaan pian. Paniikkihäiriö, sos.tilanteiden pelko ja masennus voi todellakin pilata elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muillakin tätä että autolla ajo ahdistaa? Ahdistaa koska tuntuu että autolla ajaessa muut ihmiset katsoo. Se on hirveää kun pitäisi mennä töihin autolla.
Tuttua. Esim. liikennevalot on pahat, jännittää jos joku on viereisellä kaistalla tai kiireisenä takana (entä jos auto sammuu). Tai jos joku hiillostaa takana ilman mahdollisuutta ohittaa enkä uskalla ajaa enempää ylinopeutta. Samoin poliisiauton näkeminen, pelottaa että näytän epäilyttävältä enkä osaa toimia oikein jos pysäytetään. Myös pysäköintialueet on pahoja, tuntuu että parkkeeraan miten sattuu ja muut arvostelee mielessään. Ja joo, tiedän että kyllähän tämä kuulostaa ihan pöljältä ja absurdilta.
Jep! Eikä oo helppoa liikenteessä kävellenkään. Ahdistaa aina kun joku porukka tulee vastaan eikä pysty vaihtamaan puolta, jotenkin ei tiedä minne katsoa. Myös tienylitykset on pahoja, vaikka toki liikennesäännöt tunnenkin. Jotenkin sellainen pelisilmä puuttuu, että kuka ehtii mennä ensin ja sitten tulee kiusallisia tilanteita.
Nuoret aikuiset 1940-luvulla: sotivat isänmaan puolesta äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa, minkä jälkeen jälleenrakensivat Suomea. Traumoja jäi, mutta ymmärrettiin, että työt on tehtävä, myös tulevien sukupolvien hyväksi.
Nuoret aikuiset 2020-luvulla: ahdistaa ajaa autol ja kävellä, kun ihmiset tuijottaa!!! Nyt heti terapiaan ja työkyvyttömyyseläkehakemus vireille kun oon vaan niin loppu. :(
Sulla on sana hallussa!
You go, girl!
Right on, sister!
Jokohan se spåmmi riittäisi?
Mikä on spåmmi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muillakin tätä että autolla ajo ahdistaa? Ahdistaa koska tuntuu että autolla ajaessa muut ihmiset katsoo. Se on hirveää kun pitäisi mennä töihin autolla.
Tuttua. Esim. liikennevalot on pahat, jännittää jos joku on viereisellä kaistalla tai kiireisenä takana (entä jos auto sammuu). Tai jos joku hiillostaa takana ilman mahdollisuutta ohittaa enkä uskalla ajaa enempää ylinopeutta. Samoin poliisiauton näkeminen, pelottaa että näytän epäilyttävältä enkä osaa toimia oikein jos pysäytetään. Myös pysäköintialueet on pahoja, tuntuu että parkkeeraan miten sattuu ja muut arvostelee mielessään. Ja joo, tiedän että kyllähän tämä kuulostaa ihan pöljältä ja absurdilta.
Jep! Eikä oo helppoa liikenteessä kävellenkään. Ahdistaa aina kun joku porukka tulee vastaan eikä pysty vaihtamaan puolta, jotenkin ei tiedä minne katsoa. Myös tienylitykset on pahoja, vaikka toki liikennesäännöt tunnenkin. Jotenkin sellainen pelisilmä puuttuu, että kuka ehtii mennä ensin ja sitten tulee kiusallisia tilanteita.
Nuoret aikuiset 1940-luvulla: sotivat isänmaan puolesta äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa, minkä jälkeen jälleenrakensivat Suomea. Traumoja jäi, mutta ymmärrettiin, että työt on tehtävä, myös tulevien sukupolvien hyväksi.
Nuoret aikuiset 2020-luvulla: ahdistaa ajaa autol ja kävellä, kun ihmiset tuijottaa!!! Nyt heti terapiaan ja työkyvyttömyyseläkehakemus vireille kun oon vaan niin loppu. :(
Sulla on sana hallussa!
You go, girl!
Right on, sister!
Jokohan se spåmmi riittäisi?
Mikä on spåmmi?
Sitä voit miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muillakin tätä että autolla ajo ahdistaa? Ahdistaa koska tuntuu että autolla ajaessa muut ihmiset katsoo. Se on hirveää kun pitäisi mennä töihin autolla.
Tuttua. Esim. liikennevalot on pahat, jännittää jos joku on viereisellä kaistalla tai kiireisenä takana (entä jos auto sammuu). Tai jos joku hiillostaa takana ilman mahdollisuutta ohittaa enkä uskalla ajaa enempää ylinopeutta. Samoin poliisiauton näkeminen, pelottaa että näytän epäilyttävältä enkä osaa toimia oikein jos pysäytetään. Myös pysäköintialueet on pahoja, tuntuu että parkkeeraan miten sattuu ja muut arvostelee mielessään. Ja joo, tiedän että kyllähän tämä kuulostaa ihan pöljältä ja absurdilta.
Jep! Eikä oo helppoa liikenteessä kävellenkään. Ahdistaa aina kun joku porukka tulee vastaan eikä pysty vaihtamaan puolta, jotenkin ei tiedä minne katsoa. Myös tienylitykset on pahoja, vaikka toki liikennesäännöt tunnenkin. Jotenkin sellainen pelisilmä puuttuu, että kuka ehtii mennä ensin ja sitten tulee kiusallisia tilanteita.
Nuoret aikuiset 1940-luvulla: sotivat isänmaan puolesta äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa, minkä jälkeen jälleenrakensivat Suomea. Traumoja jäi, mutta ymmärrettiin, että työt on tehtävä, myös tulevien sukupolvien hyväksi.
Nuoret aikuiset 2020-luvulla: ahdistaa ajaa autol ja kävellä, kun ihmiset tuijottaa!!! Nyt heti terapiaan ja työkyvyttömyyseläkehakemus vireille kun oon vaan niin loppu. :(
Sulla on sana hallussa!
You go, girl!
Right on, sister!
Jokohan se spåmmi riittäisi?
Mikä on spåmmi?
Sitä voit miettiä.
Yritin mutta en keksi. Kertoisitko vaan vastauksen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muillakin tätä että autolla ajo ahdistaa? Ahdistaa koska tuntuu että autolla ajaessa muut ihmiset katsoo. Se on hirveää kun pitäisi mennä töihin autolla.
Tuttua. Esim. liikennevalot on pahat, jännittää jos joku on viereisellä kaistalla tai kiireisenä takana (entä jos auto sammuu). Tai jos joku hiillostaa takana ilman mahdollisuutta ohittaa enkä uskalla ajaa enempää ylinopeutta. Samoin poliisiauton näkeminen, pelottaa että näytän epäilyttävältä enkä osaa toimia oikein jos pysäytetään. Myös pysäköintialueet on pahoja, tuntuu että parkkeeraan miten sattuu ja muut arvostelee mielessään. Ja joo, tiedän että kyllähän tämä kuulostaa ihan pöljältä ja absurdilta.
Jep! Eikä oo helppoa liikenteessä kävellenkään. Ahdistaa aina kun joku porukka tulee vastaan eikä pysty vaihtamaan puolta, jotenkin ei tiedä minne katsoa. Myös tienylitykset on pahoja, vaikka toki liikennesäännöt tunnenkin. Jotenkin sellainen pelisilmä puuttuu, että kuka ehtii mennä ensin ja sitten tulee kiusallisia tilanteita.
Nuoret aikuiset 1940-luvulla: sotivat isänmaan puolesta äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa, minkä jälkeen jälleenrakensivat Suomea. Traumoja jäi, mutta ymmärrettiin, että työt on tehtävä, myös tulevien sukupolvien hyväksi.
Nuoret aikuiset 2020-luvulla: ahdistaa ajaa autol ja kävellä, kun ihmiset tuijottaa!!! Nyt heti terapiaan ja työkyvyttömyyseläkehakemus vireille kun oon vaan niin loppu. :(
Sulla on sana hallussa!
You go, girl!
Right on, sister!
Jokohan se spåmmi riittäisi?
Mikä on spåmmi?
Sitä voit miettiä.
Yritin mutta en keksi. Kertoisitko vaan vastauksen?
Enough is enough!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muillakin tätä että autolla ajo ahdistaa? Ahdistaa koska tuntuu että autolla ajaessa muut ihmiset katsoo. Se on hirveää kun pitäisi mennä töihin autolla.
Tuttua. Esim. liikennevalot on pahat, jännittää jos joku on viereisellä kaistalla tai kiireisenä takana (entä jos auto sammuu). Tai jos joku hiillostaa takana ilman mahdollisuutta ohittaa enkä uskalla ajaa enempää ylinopeutta. Samoin poliisiauton näkeminen, pelottaa että näytän epäilyttävältä enkä osaa toimia oikein jos pysäytetään. Myös pysäköintialueet on pahoja, tuntuu että parkkeeraan miten sattuu ja muut arvostelee mielessään. Ja joo, tiedän että kyllähän tämä kuulostaa ihan pöljältä ja absurdilta.
Jep! Eikä oo helppoa liikenteessä kävellenkään. Ahdistaa aina kun joku porukka tulee vastaan eikä pysty vaihtamaan puolta, jotenkin ei tiedä minne katsoa. Myös tienylitykset on pahoja, vaikka toki liikennesäännöt tunnenkin. Jotenkin sellainen pelisilmä puuttuu, että kuka ehtii mennä ensin ja sitten tulee kiusallisia tilanteita.
Nuoret aikuiset 1940-luvulla: sotivat isänmaan puolesta äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa, minkä jälkeen jälleenrakensivat Suomea. Traumoja jäi, mutta ymmärrettiin, että työt on tehtävä, myös tulevien sukupolvien hyväksi.
Nuoret aikuiset 2020-luvulla: ahdistaa ajaa autol ja kävellä, kun ihmiset tuijottaa!!! Nyt heti terapiaan ja työkyvyttömyyseläkehakemus vireille kun oon vaan niin loppu. :(
Hyvin tiivistetty nykyajan elämänmeno.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muillakin tätä että autolla ajo ahdistaa? Ahdistaa koska tuntuu että autolla ajaessa muut ihmiset katsoo. Se on hirveää kun pitäisi mennä töihin autolla.
Tuttua. Esim. liikennevalot on pahat, jännittää jos joku on viereisellä kaistalla tai kiireisenä takana (entä jos auto sammuu). Tai jos joku hiillostaa takana ilman mahdollisuutta ohittaa enkä uskalla ajaa enempää ylinopeutta. Samoin poliisiauton näkeminen, pelottaa että näytän epäilyttävältä enkä osaa toimia oikein jos pysäytetään. Myös pysäköintialueet on pahoja, tuntuu että parkkeeraan miten sattuu ja muut arvostelee mielessään. Ja joo, tiedän että kyllähän tämä kuulostaa ihan pöljältä ja absurdilta.
Jep! Eikä oo helppoa liikenteessä kävellenkään. Ahdistaa aina kun joku porukka tulee vastaan eikä pysty vaihtamaan puolta, jotenkin ei tiedä minne katsoa. Myös tienylitykset on pahoja, vaikka toki liikennesäännöt tunnenkin. Jotenkin sellainen pelisilmä puuttuu, että kuka ehtii mennä ensin ja sitten tulee kiusallisia tilanteita.
Nuoret aikuiset 1940-luvulla: sotivat isänmaan puolesta äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa, minkä jälkeen jälleenrakensivat Suomea. Traumoja jäi, mutta ymmärrettiin, että työt on tehtävä, myös tulevien sukupolvien hyväksi.
Nuoret aikuiset 2020-luvulla: ahdistaa ajaa autol ja kävellä, kun ihmiset tuijottaa!!! Nyt heti terapiaan ja työkyvyttömyyseläkehakemus vireille kun oon vaan niin loppu. :(
Hyvin tiivistetty nykyajan elämänmeno.
Valitettavaa mutta totta...
Alue: Aihe vapaa
Vai että ihan sukupovi 😂