Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Eivätkö ihmiset osaa lukea aiempia kommentteja vai mitä ihmettä tämä saman asian jankkaus on? Samaa tuubaa vähän eri sanoin vaikka kuinka monen sivun verran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se helpottaa iän myötä. Älä vaihda alaa vain tuon jännityksen vuoksi. Sitten vanhempana saattaisit katua sitä kun huomaat ettei jännitä enää samalla tavalla. Älä nyt silti liian ylpeäkään ole. Työ on työtä ja jos haluat olla perheenäiti niin sitä kohti vain.
Uskalla tulla nolatuksi, oikeasti ja myös siellä omassa mielessä.
Mistä päättelit että ap olisi nainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se helpottaa iän myötä. Älä vaihda alaa vain tuon jännityksen vuoksi. Sitten vanhempana saattaisit katua sitä kun huomaat ettei jännitä enää samalla tavalla. Älä nyt silti liian ylpeäkään ole. Työ on työtä ja jos haluat olla perheenäiti niin sitä kohti vain.
Uskalla tulla nolatuksi, oikeasti ja myös siellä omassa mielessä.
Mistä päättelit että ap olisi nainen?
Ai että mies ei vois olla perheenäiti näin vuonna 2022?
Terapiaan mars! Ja lääkitys kuntoon, sitten alat pikkuhiljaa altistaa itseäsi ahdistaville kokemuksille. Ja lakkaa kopioimasta käytöstä ja ole oma itsesi, sulla on kaikki oikeus olla sellainen kuin olet. Jos joku pitää kummallisena, entäs sitten?!
Tuossa ahdistuksessa on se paha vika, että se tuppaa valtaamaan koko ajan lisää alaa, jos sille antaa periksi eli välttelee tilanteita. Itse ajauduin nuorena niinkin pitkälle, että en lopulta pystynyt käymään ruoka-kaupassa ja näin jopa nälkää ajoittain siksi. Päätin hakea apua ennen kuin olen kotini vanki. Sain apua ja pääsin eteenpäin. Opiskelin KTM:ksi ja Nykyään olen erään yrityksen talousjohdossa sekä hallituksessa, ei pelota enää yhtään ja tiedän selviäväni ihan mistä tahansa.
Kyllä siitä on mahdollista parantua, hae apua heti eikä hetken päästä.
Vierailija kirjoitti:
Aina voi elää luonnon armoilla, jos ei kykene täyttämään aikuisen velvollisuuksia modernissa yhteiskunnassa. Metsäelämää, keräät itse ruokasi, päivissä olisi mielekkyyttä mutta "työtä" voisi rytmittää oman jaksamisen mukaan?
No tämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on ilkeitä ihmisiä kommentoimassa? Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vielä diagnosoituna. Näitä ilkeitä kommentteja lukiessani vihaan entistä enemmän ihmisiä. Sos. fobia rajoittaa ja pilaa elämän.
Täällä on selvästi muutama, tai yksi ja sama trollaaja, jolle on pakkomielle tähän keskusteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on ilkeitä ihmisiä kommentoimassa? Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vielä diagnosoituna. Näitä ilkeitä kommentteja lukiessani vihaan entistä enemmän ihmisiä. Sos. fobia rajoittaa ja pilaa elämän.
Täällä on selvästi muutama, tai yksi ja sama trollaaja, jolle on pakkomielle tähän keskusteluun.
Sinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on ilkeitä ihmisiä kommentoimassa? Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vielä diagnosoituna. Näitä ilkeitä kommentteja lukiessani vihaan entistä enemmän ihmisiä. Sos. fobia rajoittaa ja pilaa elämän.
Täällä on selvästi muutama, tai yksi ja sama trollaaja, jolle on pakkomielle tähän keskusteluun.
Sinä?
Voi että, kun naurattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on ilkeitä ihmisiä kommentoimassa? Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vielä diagnosoituna. Näitä ilkeitä kommentteja lukiessani vihaan entistä enemmän ihmisiä. Sos. fobia rajoittaa ja pilaa elämän.
Täällä on selvästi muutama, tai yksi ja sama trollaaja, jolle on pakkomielle tähän keskusteluun.
Sinä?
Voi että, kun naurattaa.
No hyvä! Huumori on elämän suola.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on ilkeitä ihmisiä kommentoimassa? Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vielä diagnosoituna. Näitä ilkeitä kommentteja lukiessani vihaan entistä enemmän ihmisiä. Sos. fobia rajoittaa ja pilaa elämän.
Täällä on selvästi muutama, tai yksi ja sama trollaaja, jolle on pakkomielle tähän keskusteluun.
Sinä?
Voi että, kun naurattaa.
No hyvä! Huumori on elämän suola.
Oletpas näsäviisaalla päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on ilkeitä ihmisiä kommentoimassa? Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vielä diagnosoituna. Näitä ilkeitä kommentteja lukiessani vihaan entistä enemmän ihmisiä. Sos. fobia rajoittaa ja pilaa elämän.
No siksi sitä pitääkin hoitaa ...
Niin. Olen käynyt terapiassa mutta tuntuu ettei se auta. Tuntuu etten ikinä parane tästä elämää rajoittavasta fobiasta. Tätä on jatkunut jo vuosia ja edelleen kärsin. Onko tässä ainoana vaihtoehtona kuolla?
Ei toki. Uskon, että vaikeat kokemukset kasvattavat ihmisenä ja lopussa kiitos seisoo kunhan vain säännölisesti pakottaa itsensä poistumaan mukavuusalueeltaan pienin askeln.
Ja jotkut eivät ole eddes yrittäneet hakea apua tilanteeseensa, vaan makaavat toimettomana kotona mikä pahentaa oireita entisstään.
Ymmärrätkö, että jo se avun hakeminenkin vaatii sosiaalisen kontaktin ja voi olla siten suuren kynnyksen takana? Ja jos apua kuitenkin hakee mutta tulee torjutuksi tai kohtaa vähättelyä, ei varmasti tule mieleen yrittää enää toista kertaa.
No tässä tulee just se mukavuusalueelta poistuminen. En ymmärrä miten voi olla niin vaikea tajuta.
Sosiaalisessa fobiassa ei ole mukavuusaluetta. Kotona möllöttäminen sillä aikaa kun muut etenee elämässä on ihan hirveää, vielä hirveämpää on ainoastaan huonokuntoisena ihmisten ilmoille meneminen. Tästä on typerää keskustella sellaisten kanssa jotka ei tiedä eikä ymmärrä. Tähän liittyy paljon ajatuksia ja tunteita joita normaaleilla kansalaisilla ei ole. Isoja ja pieniä traumoja sadoin, jopa tuhansin määrin. Asiat vaan on aina menneet väärillä urilla. Ihmissuhteet on olleet vaikeita eikä niistä ole saanut mitä olisi kaivannut. Pahan noidankehä josta ei yksin pääse ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on ilkeitä ihmisiä kommentoimassa? Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vielä diagnosoituna. Näitä ilkeitä kommentteja lukiessani vihaan entistä enemmän ihmisiä. Sos. fobia rajoittaa ja pilaa elämän.
No siksi sitä pitääkin hoitaa ...
Niin. Olen käynyt terapiassa mutta tuntuu ettei se auta. Tuntuu etten ikinä parane tästä elämää rajoittavasta fobiasta. Tätä on jatkunut jo vuosia ja edelleen kärsin. Onko tässä ainoana vaihtoehtona kuolla?
Ei toki. Uskon, että vaikeat kokemukset kasvattavat ihmisenä ja lopussa kiitos seisoo kunhan vain säännölisesti pakottaa itsensä poistumaan mukavuusalueeltaan pienin askeln.
Ja jotkut eivät ole eddes yrittäneet hakea apua tilanteeseensa, vaan makaavat toimettomana kotona mikä pahentaa oireita entisstään.
Ymmärrätkö, että jo se avun hakeminenkin vaatii sosiaalisen kontaktin ja voi olla siten suuren kynnyksen takana? Ja jos apua kuitenkin hakee mutta tulee torjutuksi tai kohtaa vähättelyä, ei varmasti tule mieleen yrittää enää toista kertaa.
No tässä tulee just se mukavuusalueelta poistuminen. En ymmärrä miten voi olla niin vaikea tajuta.
Sosiaalisessa fobiassa ei ole mukavuusaluetta. Kotona möllöttäminen sillä aikaa kun muut etenee elämässä on ihan hirveää, vielä hirveämpää on ainoastaan huonokuntoisena ihmisten ilmoille meneminen. Tästä on typerää keskustella sellaisten kanssa jotka ei tiedä eikä ymmärrä. Tähän liittyy paljon ajatuksia ja tunteita joita normaaleilla kansalaisilla ei ole. Isoja ja pieniä traumoja sadoin, jopa tuhansin määrin. Asiat vaan on aina menneet väärillä urilla. Ihmissuhteet on olleet vaikeita eikä niistä ole saanut mitä olisi kaivannut. Pahan noidankehä josta ei yksin pääse ulos.
Erittäin hyvin kirjoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on ilkeitä ihmisiä kommentoimassa? Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vielä diagnosoituna. Näitä ilkeitä kommentteja lukiessani vihaan entistä enemmän ihmisiä. Sos. fobia rajoittaa ja pilaa elämän.
No siksi sitä pitääkin hoitaa ...
Niin. Olen käynyt terapiassa mutta tuntuu ettei se auta. Tuntuu etten ikinä parane tästä elämää rajoittavasta fobiasta. Tätä on jatkunut jo vuosia ja edelleen kärsin. Onko tässä ainoana vaihtoehtona kuolla?
Ei toki. Uskon, että vaikeat kokemukset kasvattavat ihmisenä ja lopussa kiitos seisoo kunhan vain säännölisesti pakottaa itsensä poistumaan mukavuusalueeltaan pienin askeln.
Ja jotkut eivät ole eddes yrittäneet hakea apua tilanteeseensa, vaan makaavat toimettomana kotona mikä pahentaa oireita entisstään.
Ymmärrätkö, että jo se avun hakeminenkin vaatii sosiaalisen kontaktin ja voi olla siten suuren kynnyksen takana? Ja jos apua kuitenkin hakee mutta tulee torjutuksi tai kohtaa vähättelyä, ei varmasti tule mieleen yrittää enää toista kertaa.
No tässä tulee just se mukavuusalueelta poistuminen. En ymmärrä miten voi olla niin vaikea tajuta.
Sosiaalisessa fobiassa ei ole mukavuusaluetta. Kotona möllöttäminen sillä aikaa kun muut etenee elämässä on ihan hirveää, vielä hirveämpää on ainoastaan huonokuntoisena ihmisten ilmoille meneminen. Tästä on typerää keskustella sellaisten kanssa jotka ei tiedä eikä ymmärrä. Tähän liittyy paljon ajatuksia ja tunteita joita normaaleilla kansalaisilla ei ole. Isoja ja pieniä traumoja sadoin, jopa tuhansin määrin. Asiat vaan on aina menneet väärillä urilla. Ihmissuhteet on olleet vaikeita eikä niistä ole saanut mitä olisi kaivannut. Pahan noidankehä josta ei yksin pääse ulos.
Erittäin hyvin kirjoitettu.
Tunteisiin vetoavaa soopaa.
Hyvä jos tunnistit itsessäsi myötätuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että monet näistä "on se muillakin vaikeaa mutta pitää vain porskuttaa" -tyypeistä ovat todellisuudessa katkeria siitä, etteivät ole itse saaneet apua kun olisivat sitä tarvinneet.
Apua voi ja saa hakea kuka tahansa joka kokee sitä tarvitsevansa, hoitoa järjestetään kyllä kaikille tarvitseville ja se tuhansia euroja maksava psykoterapiakin maksaa valtiolle itsensä takaisin jos työkyky paranee tai avuntarve vähenee edes vähän.
Ei järjestetä.
Heittäytyisin suoraan syvään päätyyn, esim. asiakaspalvelutyöhön, jossa pitkät päivät ja vaikeita asiakkaita. Sitten osaat arvostaa helpompaa työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on ilkeitä ihmisiä kommentoimassa? Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vielä diagnosoituna. Näitä ilkeitä kommentteja lukiessani vihaan entistä enemmän ihmisiä. Sos. fobia rajoittaa ja pilaa elämän.
No siksi sitä pitääkin hoitaa ...
Niin. Olen käynyt terapiassa mutta tuntuu ettei se auta. Tuntuu etten ikinä parane tästä elämää rajoittavasta fobiasta. Tätä on jatkunut jo vuosia ja edelleen kärsin. Onko tässä ainoana vaihtoehtona kuolla?
Ei toki. Uskon, että vaikeat kokemukset kasvattavat ihmisenä ja lopussa kiitos seisoo kunhan vain säännölisesti pakottaa itsensä poistumaan mukavuusalueeltaan pienin askeln.
Ja jotkut eivät ole eddes yrittäneet hakea apua tilanteeseensa, vaan makaavat toimettomana kotona mikä pahentaa oireita entisstään.
Ymmärrätkö, että jo se avun hakeminenkin vaatii sosiaalisen kontaktin ja voi olla siten suuren kynnyksen takana? Ja jos apua kuitenkin hakee mutta tulee torjutuksi tai kohtaa vähättelyä, ei varmasti tule mieleen yrittää enää toista kertaa.
No tässä tulee just se mukavuusalueelta poistuminen. En ymmärrä miten voi olla niin vaikea tajuta.
Sosiaalisessa fobiassa ei ole mukavuusaluetta. Kotona möllöttäminen sillä aikaa kun muut etenee elämässä on ihan hirveää, vielä hirveämpää on ainoastaan huonokuntoisena ihmisten ilmoille meneminen. Tästä on typerää keskustella sellaisten kanssa jotka ei tiedä eikä ymmärrä. Tähän liittyy paljon ajatuksia ja tunteita joita normaaleilla kansalaisilla ei ole. Isoja ja pieniä traumoja sadoin, jopa tuhansin määrin. Asiat vaan on aina menneet väärillä urilla. Ihmissuhteet on olleet vaikeita eikä niistä ole saanut mitä olisi kaivannut. Pahan noidankehä josta ei yksin pääse ulos.
Erittäin hyvin kirjoitettu.
Tunteisiin vetoavaa soopaa.
Hyvä jos tunnistit itsessäsi myötätuntoa.
Kuka niin väitti?
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrätkö, että jo se avun hakeminenkin vaatii sosiaalisen kontaktin ja voi olla siten suuren kynnyksen takana? Ja jos apua kuitenkin hakee mutta tulee torjutuksi tai kohtaa vähättelyä, ei varmasti tule mieleen yrittää enää toista kertaa.