Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Juuri näin! Afrikan lapset jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla alkoi sosiaalinen fobia kun jouduin ensimmäisen kerran lapsijoukkoon. Siitä olen sitten taistellut eteenpäin, epäilen että syynä diagnosoimaton ADD.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muillakin tätä että autolla ajo ahdistaa? Ahdistaa koska tuntuu että autolla ajaessa muut ihmiset katsoo. Se on hirveää kun pitäisi mennä töihin autolla.
Tuttua. Esim. liikennevalot on pahat, jännittää jos joku on viereisellä kaistalla tai kiireisenä takana (entä jos auto sammuu). Tai jos joku hiillostaa takana ilman mahdollisuutta ohittaa enkä uskalla ajaa enempää ylinopeutta. Samoin poliisiauton näkeminen, pelottaa että näytän epäilyttävältä enkä osaa toimia oikein jos pysäytetään. Myös pysäköintialueet on pahoja, tuntuu että parkkeeraan miten sattuu ja muut arvostelee mielessään. Ja joo, tiedän että kyllähän tämä kuulostaa ihan pöljältä ja absurdilta.
Jep! Eikä oo helppoa liikenteessä kävellenkään. Ahdistaa aina kun joku porukka tulee vastaan eikä pysty vaihtamaan puolta, jotenkin ei tiedä minne katsoa. Myös tienylitykset on pahoja, vaikka toki liikennesäännöt tunnenkin. Jotenkin sellainen pelisilmä puuttuu, että kuka ehtii mennä ensin ja sitten tulee kiusallisia tilanteita.
Nuoret aikuiset 1940-luvulla: sotivat isänmaan puolesta äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa, minkä jälkeen jälleenrakensivat Suomea. Traumoja jäi, mutta ymmärrettiin, että työt on tehtävä, myös tulevien sukupolvien hyväksi.
Nuoret aikuiset 2020-luvulla: ahdistaa ajaa autol ja kävellä, kun ihmiset tuijottaa!!! Nyt heti terapiaan ja työkyvyttömyyseläkehakemus vireille kun oon vaan niin loppu. :(
Hyvin tiivistetty nykyajan elämänmeno.
Niinpä. Oli maatalous-, metsä- ja tehdastöitä, joiden lomassa ryypättiin ja hakattiin lapsia ja hävettiin, jos ei ollut kunnon työnainen tai -mies. Nykyään tiedostetaan ongelmat ja haetaan apua ja toivon mukaan hieman vähemmän traumatisoidaan omia lapsia.
Ap: yritä hakeutua terapiaan, sulla on vielä pitkä elämä edessä. Kaikki on mahdollista.
Minä reagoin aina tosi aidosti tilanteissa, eli toisin sanoen suustani saattaa tupsahtaa jotain ennen kuin tajuan ajatella, siis vaikka olen ujo XDDDDD. Vastaavasti repeän nauruun helposti ja pahoittelen, että reagoin niin vahvasti. Kukaan ei ole ikinä suuttunut XDDDD.
Esimerkiksi jos kaveri kertoo jostain miekkosesta, saatan lipsauttaa oikean mielipiteeni ihan luonnollisena reaktiona. Heti perään sitten tajuan miltä se saattoi kuulostaa, ja korjaan, että "tai siis..."
Mutta tämä ainoastaan sellaisissa tilanteissa, joissa minulla on vahva mielipide asiasta. En ole mikään möläyttelijä, ikinä ollut. Neutraaleissa keskusteluissa en reagoi noin XDD.
Esimerkiksi jos joku kertoo nukkuneensa pommiin töistä, ei reaktioni ole todellakaan mikään OLETPA SINÄ SAAMATON JA LAISKA, RYHDISTÄDY VÄHÄN!! vaan korkeintaan repeän nauramaan tai sanon, että no, sellaista sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä reagoin aina tosi aidosti tilanteissa, eli toisin sanoen suustani saattaa tupsahtaa jotain ennen kuin tajuan ajatella, siis vaikka olen ujo XDDDDD. Vastaavasti repeän nauruun helposti ja pahoittelen, että reagoin niin vahvasti. Kukaan ei ole ikinä suuttunut XDDDD.
Esimerkiksi jos kaveri kertoo jostain miekkosesta, saatan lipsauttaa oikean mielipiteeni ihan luonnollisena reaktiona. Heti perään sitten tajuan miltä se saattoi kuulostaa, ja korjaan, että "tai siis..."
Mutta tämä ainoastaan sellaisissa tilanteissa, joissa minulla on vahva mielipide asiasta. En ole mikään möläyttelijä, ikinä ollut. Neutraaleissa keskusteluissa en reagoi noin XDD.
XD LOL 🤣🤣🤣 xD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hoitoon.
Tuskin tehoaa, jos viiraa liikaa.
"Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte."
Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Alisuoriudun sosiaalisissa tilanteissa jatkuvasti. Sanat menee sekaisin tai unohtelen sanoja lauseiden välistä kun puhun muille. Kirjoitan paljon päiväkirjaa omassa rauhassa, eikä tekstistä ilmene tällaista "sanojen puuttumista" laisinkaan. Jännityksen takia en pysty keskittymään itse sosiaaliseen tilanteeseen vaan siihen jännittämiseen ja siihen, toiminko nyt oikein, sanonko oikein, mitä täytyy seuraavaksi sanoa ja kaikista nolointa on, jos en ymmärrä toisen puhetta.
Teen töitä varastolla. Ei sielläkään täysin rauhassa saa olla, työntekijät haluaa kuulua joukkoon/porukkaan ja jos poikkeat muista, niin vähintään jauhetaan påskaa selän takana. Sinut unohdetaan, ei kerrota joitain työjuttuja tai sitten palavereihin ei kutsuta kuten muita työntekijöitä. Tai sinut laitetaan tekemään enemmän töitä kun muut saa mennä istumaan tuntipalkalla loppupäiväksi.
En pärjää. En halua rottaillakaan kotona, mutta en haluaisi mennä töihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskoon tuleminen voisi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Uskoon tuleminen voisi auttaa.
Tästä oon kyllä samaa mieltä. Tuo merkitystä elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käytin vaikeimpina hetkinä rauhoittavia tilannekohtaisesti. Pikkuhiljaa aloin altistamaan itseäni tilanteille, joita jännitin/ pelkäsin. Tavallaan minulla oli rooli, jota esitin töissä.
Työrooli meillä on kaikilla, joka muuta väittää puhuu palturia.
Hyvä asiahan työrooli on, se on kuin suojapuku jonka voi "heittää pesuun" aina päivän päätteeksi.
Kun töissä osuu tuulettimeen niin se tapahtuu sille työroolille, eikä itselle.
Vierailija kirjoitti:
Alkuillasta, puoli kuudelta
Koputan ikkunasi karmeja
Punaraitaiset verhot vetäiset
Auki niin että minä säikähdän
Sitten käskette, tule sisälle
älä seiso siinä niin kuin typerys
Se sinun kaveri on mua vanhempi
Myöhemmin illalla naurat mun kasvoilla
Ollutta ilmettä: "Hei, kuunnelkaa:"
Ap on tehnyt itsestään pellen
Ap on tööt-tööt-tööt...
Tää oli hyvä! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaa että tänne kirjoittelevat ihmiset joilla sos tilanteiden pelkoa ei ole, kommentoivat vaan tyhmästi. Ihmisiä on monenlaisia... olen itse 40 vee ja kärsin näistä sostilanteista. Kaupassa käyntikin on välillä todella vaikeaa. Ja sitten päälle vielä punastuminen helposti. Repikää siitä.
Vierailija kirjoitti:
Aina tämä Z-sukupolvi on valittamassa jos koko ajan ei ole kivaa ja joutuu joskus tekemään ikäviäkin asioita
Nyt puhuu taas joku kenen ei pitäisi puhua aiheesta yhtään mitään. Noh, menköön sananvapautena, mutta oli kyllä harvinaisen idiootti kommentti. Sosiaalinen ahdistus on aika kokonaisvaltainen asia, eikä mikään pieni "ikävä asia" mitä joskus pitää tehdä vaikkei olekaan kivaa.
Itsevarmojen kopiointi on ihan kelpo ensiaskel. Voi koittaa jäljitellä vaikka jotain idoliaan, jota ihailee, saadakseen hänelaistaan itsevarmuutta ja rentoutta. Mutta tottakai se omin jaloin seisominen, oman persoonan varassa, kannattaa koittaa kaivaa esiin, eikä jäädä minkään näyttelemisen varaan. Mutta se voi tuupata alkuun itsevarmuuden tiellä.
Ujolla ja arallahan on ajatukset koko ajan itsessä, siinä, mitä muut minusta ehkä ajattelvat, miten muut minut näkevät ja arvioivat, miten minä tässä nyt istun, miten minä tässä nyt oikein liikun jne., joten huomion kääntäminen itsestä muihin pitäisi helpottaa oloa.
Keskity siis olemaan kiinnostunut muista paikallaolijoista, kohdistamaan aktiivista kuuntelemista ja huomiotasi heihin, niin oma persoonasi ja olosi jää paremmin taka-alalle. Hyväksy myös se, jos jännität tai arkailet. Totea se asia ihan rehellisesti itseksesi, että näin on, että taas minä jännitän ja arkailen, mutta päätä sitten katsoa ja kuunnella itsesi sijaan niitä muita. Tee vaikka ääneen huomautuksia heistä: sinulla onkin kiva pusero tai kiva tapa toimia noin, yms. Et kertakaikkiaan voi samalla hetkellä ajatella itseäsi, jos ajattelet toista.
Ei ole sellaista kattavaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mutta en pysty puhumaan julkisesti ja puhelimen käyttö on välillä hankalaa. Tämä vaikutti ammatinvalintaani sillä tavalla, että en voinut tehdä työtä, jossa joudun esiintymään tai puhumaan puhelimessa. Se rajaa aika paljon pois, mutta jokaisella meistä on rajoitteemme.
Vierailija kirjoitti:
Itsevarmojen kopiointi on ihan kelpo ensiaskel. Voi koittaa jäljitellä vaikka jotain idoliaan, jota ihailee, saadakseen hänelaistaan itsevarmuutta ja rentoutta. Mutta tottakai se omin jaloin seisominen, oman persoonan varassa, kannattaa koittaa kaivaa esiin, eikä jäädä minkään näyttelemisen varaan. Mutta se voi tuupata alkuun itsevarmuuden tiellä.
Ujolla ja arallahan on ajatukset koko ajan itsessä, siinä, mitä muut minusta ehkä ajattelvat, miten muut minut näkevät ja arvioivat, miten minä tässä nyt istun, miten minä tässä nyt oikein liikun jne., joten huomion kääntäminen itsestä muihin pitäisi helpottaa oloa.
Keskity siis olemaan kiinnostunut muista paikallaolijoista, kohdistamaan aktiivista kuuntelemista ja huomiotasi heihin, niin oma persoonasi ja olosi jää paremmin taka-alalle. Hyväksy myös se, jos jännität tai arkailet. Totea se asia ihan rehellisesti itseksesi, että näin on, että taas minä jännitän ja arkailen, mutta päätä sitten katsoa ja kuunnella itsesi sijaan niitä muita. Tee vaikka ääneen huomautuksia heistä: sinulla onkin kiva pusero tai kiva tapa toimia noin, yms. Et kertakaikkiaan voi samalla hetkellä ajatella itseäsi, jos ajattelet toista.
Olisikin noin helppoa.
Turisti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina tämä Z-sukupolvi on valittamassa jos koko ajan ei ole kivaa ja joutuu joskus tekemään ikäviäkin asioita
Nyt puhuu taas joku kenen ei pitäisi puhua aiheesta yhtään mitään. Noh, menköön sananvapautena, mutta oli kyllä harvinaisen idiootti kommentti. Sosiaalinen ahdistus on aika kokonaisvaltainen asia, eikä mikään pieni "ikävä asia" mitä joskus pitää tehdä vaikkei olekaan kivaa.
Jep. Itse esim. saatan menettää tajuntani, jos joutuisin esiintymään. Onneksi ei yliopiston jälkeen tällaista "pakkoa" ole tullut vastaan.
Tämä oli erityisen hyvin kiteytetty.