Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen sysrjäytynyt kun en uskolla mennä edes työhaasttteluun. Enkä saanut lääkkeiistäkään apua enkä terapiasta. Olen muka "kuntoutunut" nyt. Mutta silti joka päivä ahdistaa / pelottaa.
Oletko siis nykyään työelämässä?
Eikö se lue tuossa aika selvästi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän täytyy mietttiä siiitä lähtökohdasta että mitä ihmiseltä edellytetään vaikkapa esim työelämässä elii joustavuutta ja tilannetajua.
Vierailija kirjoitti:
Meidän täytyy mietttiä siiitä lähtökohdasta että mitä ihmiseltä edellytetään vaikkapa esim työelämässä elii joustavuutta ja tilannetajua.
Se on vaikkapa asiakaspalvelutilanteessa autiistinen ihminen olisi kauheasti kiinnostunut tekniikasta ja alkaa selittää yleis maallikolle teknisiä yksittäisiä ominaisuuksia kun taas vaikkapa asiakas haluaiisi kuulla että haluaa lähestyä asiaa hieman jostain toisesta lähestymiskulmasta eli vaiikkapa enemmän käytännönläheisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän täytyy mietttiä siiitä lähtökohdasta että mitä ihmiseltä edellytetään vaikkapa esim työelämässä elii joustavuutta ja tilannetajua.
Se on vaikkapa asiakaspalvelutilanteessa autiistinen ihminen olisi kauheasti kiinnostunut tekniikasta ja alkaa selittää yleis maallikolle teknisiä yksittäisiä ominaisuuksia kun taas vaikkapa asiakas haluaiisi kuulla että haluaa lähestyä asiaa hieman jostain toisesta lähestymiskulmasta eli vaiikkapa enemmän käytännönläheisemmin.
Mutta kaikessa on tavallaaan se tekninen lähestymis tapa alkuun se juttu eli keräät tietoa minkälaisen ihmisen kanssa olet tekemisissä: eli mitä hän on etsimässä ja mikä on hintahaaarukka. Yksi eräs kirjailija sanoi aikanaan että suuri osa suomalaiisista täyttää autistisen kirjon piirteeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän täytyy mietttiä siiitä lähtökohdasta että mitä ihmiseltä edellytetään vaikkapa esim työelämässä elii joustavuutta ja tilannetajua.
Se on vaikkapa asiakaspalvelutilanteessa autiistinen ihminen olisi kauheasti kiinnostunut tekniikasta ja alkaa selittää yleis maallikolle teknisiä yksittäisiä ominaisuuksia kun taas vaikkapa asiakas haluaiisi kuulla että haluaa lähestyä asiaa hieman jostain toisesta lähestymiskulmasta eli vaiikkapa enemmän käytännönläheisemmin.
Mutta kaikessa on tavallaaan se tekninen lähestymis tapa alkuun se juttu eli keräät tietoa minkälaisen ihmisen kanssa olet tekemisissä: eli mitä hän on etsimässä ja mikä on hintahaaarukka. Yksi eräs kirjailija sanoi aikanaan että suuri osa suomalaiisista täyttää autistisen kirjon piirteeet.
En ymmärtänyt tästä yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän täytyy mietttiä siiitä lähtökohdasta että mitä ihmiseltä edellytetään vaikkapa esim työelämässä elii joustavuutta ja tilannetajua.
Minkä h-vetin meidän?
Peräänkuuluttaisin asiallista keskustelua aiheesta, joka on monelle arka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei altistelut ole helpottanut. Lääkitys teki hidasliikkeisen. Lääkityksen vähentäminen pelkotiloja ja etukäteen jännittämistä ja hermoilua. Ei sellaista työtä tai sosiaalista tilannetta olekkaan mistä en jännitän. Puhe puuroutuu,tärisyttää ja liikun hölmösti. Pakoilen . En osaa toimia tai puhua toisten seurassa. Olen huonovointinen jo ennen töihin menoa ja ja aivan raato kun tulen kotiin. Ja stessailen tekemistäni.
Monenlaista olen koittanut ja nyt jo noin 50 vuotias ja aina on sama tilanne. Yritän kaikin voimin peitellä oloani ja olla tunnollinen.
Lapsuudessa saadut ihmissuhdetaidot olisi tärkeitä, jotkut vanhemmat ei osaa yhtään olla lasten kanssa ja sitä ei voi koskaan korjata. Vaille jäämistä, puutetta, hiljaisuutta, henkistä väkivaltaa. Siinä elämän eväät. Lääkkeet voi auttaa mutta ei ne kokonaan paranna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei altistelut ole helpottanut. Lääkitys teki hidasliikkeisen. Lääkityksen vähentäminen pelkotiloja ja etukäteen jännittämistä ja hermoilua. Ei sellaista työtä tai sosiaalista tilannetta olekkaan mistä en jännitän. Puhe puuroutuu,tärisyttää ja liikun hölmösti. Pakoilen . En osaa toimia tai puhua toisten seurassa. Olen huonovointinen jo ennen töihin menoa ja ja aivan raato kun tulen kotiin. Ja stessailen tekemistäni.
Monenlaista olen koittanut ja nyt jo noin 50 vuotias ja aina on sama tilanne. Yritän kaikin voimin peitellä oloani ja olla tunnollinen.Lapsuudessa saadut ihmissuhdetaidot olisi tärkeitä, jotkut vanhemmat ei osaa yhtään olla lasten kanssa ja sitä ei voi koskaan korjata. Vaille jäämistä, puutetta, hiljaisuutta, henkistä väkivaltaa. Siinä elämän eväät. Lääkkeet voi auttaa mutta ei ne kokonaan paranna.
You hit the nail on the head!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harjoittelua, harjoittelua.
Tämä on ainoa keino.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harjoittelua, harjoittelua.
Tämä on ainoa keino.
No shit, Sherlock.
Vierailija kirjoitti:
Harjoittelua, harjoittelua.
Vaatii toisten ihmisten apua ja hyväksyntää. Ei harjoittelu auta jos kohtaa ihmisiä, jotka eivät käyttäydy niin että oma tunne helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee luopua tarpeettomasta, jos ei tarpeellisestakin, menettämisen pelosta, kun hinta pelolle on liian suuri. On tärkeämpää olla sosiaalipeloton kuin menettää kasvonsa joita ei omaa.
Vierailija kirjoitti:
Tulee luopua tarpeettomasta, jos ei tarpeellisestakin, menettämisen pelosta, kun hinta pelolle on liian suuri. On tärkeämpää olla sosiaalipeloton kuin menettää kasvonsa joita ei omaa.
Shakespearen tasoista tekstiä! Oletko kirjailijan uraa harkinnut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän päälle 30-vuotias ja huomaa kyllä, että sosiaalisten tilanteiden välttely ei ollut se ratkaisu nuorempana, vaan olisi pitänyt mennä tulta päin ja harjoitella tilanteita, saada lisää kokemusta ihmisten kanssa olosta.
Juuri näin!! Mutta alapeukkua vaan satelee, kun yrittää tuoda tätä faktaa esille. Ilmeisesti pitäisi vain loputtomasti ymmärtää.
Tämä on ketjun osuvin viesti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän täytyy mietttiä siiitä lähtökohdasta että mitä ihmiseltä edellytetään vaikkapa esim työelämässä elii joustavuutta ja tilannetajua.
Minkä h-vetin meidän?
Mikä sinä sitten olet?
Vierailija kirjoitti:
Tulta päin!!!
Tämä on ainut keino, ihan oikeesti. Uskokaa pois
Alue: Aihe vapaa
Oletko siis nykyään työelämässä?