Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harjoittelua, harjoittelua.
Vaatii toisten ihmisten apua ja hyväksyntää. Ei harjoittelu auta jos kohtaa ihmisiä, jotka eivät käyttäydy niin että oma tunne helpottaa.
Ei vaadi. Tarvittaessa voi opetella sivuuttamaan omat tuntemuksensa, jotta pärjää ja pystyy hoitamaan aikuisen velvollisuudet.
Miten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harjoittelua, harjoittelua.
Vaatii toisten ihmisten apua ja hyväksyntää. Ei harjoittelu auta jos kohtaa ihmisiä, jotka eivät käyttäydy niin että oma tunne helpottaa.
Ei vaadi. Tarvittaessa voi opetella sivuuttamaan omat tuntemuksensa, jotta pärjää ja pystyy hoitamaan aikuisen velvollisuudet.
Miten?
No mieti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harjoittelua, harjoittelua.
Vaatii toisten ihmisten apua ja hyväksyntää. Ei harjoittelu auta jos kohtaa ihmisiä, jotka eivät käyttäydy niin että oma tunne helpottaa.
Ei vaadi. Tarvittaessa voi opetella sivuuttamaan omat tuntemuksensa, jotta pärjää ja pystyy hoitamaan aikuisen velvollisuudet.
Miten?
No mieti.
Sepäs oli asiallista ja avuliasta.
Öhhh.. niin siis miksi töissä pitäisi voida "rentoutua"? 🤔 Ei se työpaikka mikään päivähoitola ole
Vierailija kirjoitti:
Öhhh.. niin siis miksi töissä pitäisi voida "rentoutua"? 🤔 Ei se työpaikka mikään päivähoitola ole
Kuka täällä mistään päivähoitolasta on puhunut? Työ on työtä, mutta ei siellä paskajäykkänä ahdistuksesta pidä joutua olemaan. Eihän työnteostakaan tule silloin mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öhhh.. niin siis miksi töissä pitäisi voida "rentoutua"? 🤔 Ei se työpaikka mikään päivähoitola ole
Pitäis kato olla hierovat tuolit ja täysihoito, kun elämä on niin aHdiStaVaa.
Jep! Vaan kyllähän se kato silloinkin ahdistaa kun on tulostavoitteet ja pitäisi saada jotain aikaankin eikä voi pitää mental health dayta aina kun huvittaa 😕
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että olet jo pudonnut normaalista elämänrytmistä. Normaalisti tuonikäisellä on jo ainakin pari vuotta työkokemusta ja vähintäänkin seurustelukokemusta jos tällä hetkellä sinkku. Vaikea on enään ponnistaa, kun kontrasti muihin verrattuna kasvaa jatkuvasti. Siksi olisikin tärkeätä toimia NYT.
Vierailija kirjoitti:
Öhhh.. niin siis miksi töissä pitäisi voida "rentoutua"? 🤔 Ei se työpaikka mikään päivähoitola ole
Öhh vaan itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina tämä Z-sukupolvi on valittamassa jos koko ajan ei ole kivaa ja joutuu joskus tekemään ikäviäkin asioita
Ihmettelen ja kummaksun näitä "aina ei voi olla kivaa"-kommentteja, joita kuulee aina silloin tällöin. Miten ihmisen aivot voivat kääntää "koko ajan paha olla" muotoon "aina ei voi olla kivaa"?
Aivan kun lapselle vähätellen vastaisi. Ettekö te todella ymmärrä edes mitä luette vai miten voi mennä tulkinta noin?
Siis luuletteko että joku avautuisi tuollaisesta jos tuo ei olisi jatkuvaa kärsimystä aiheuttava asia?
"Aina ei voi olla kivaa" kuulostaa yhtä järkevältä kuin se että teillä pätkisi netti jokaikinen päivä viimeisen 20v ajan ja soittaessanne asiasta joku sanoisi että "no ei sitä voi aina netti toimia". Ei vaan kun se ei toimi lähes koskaan!
Ihminen joka kärsii voimakkaasta ahdistuksesta ja ihmispelosta ei yritä päästä riman ali elämässä vaan hänellä on aidosti vaikeaa.
Veikkaan, että monet näistä "on se muillakin vaikeaa mutta pitää vain porskuttaa" -tyypeistä ovat todellisuudessa katkeria siitä, etteivät ole itse saaneet apua kun olisivat sitä tarvinneet.
Apua voi ja saa hakea kuka tahansa joka kokee sitä tarvitsevansa, hoitoa järjestetään kyllä kaikille tarvitseville ja se tuhansia euroja maksava psykoterapiakin maksaa valtiolle itsensä takaisin jos työkyky paranee tai avuntarve vähenee edes vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öhhh.. niin siis miksi töissä pitäisi voida "rentoutua"? 🤔 Ei se työpaikka mikään päivähoitola ole
Öhh vaan itsellesi.
Sepäs olikin kypsää 👍
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että olet jo pudonnut normaalista elämänrytmistä. Normaalisti tuonikäisellä on jo ainakin pari vuotta työkokemusta ja vähintäänkin seurustelukokemusta jos tällä hetkellä sinkku. Vaikea on enään ponnistaa, kun kontrasti muihin verrattuna kasvaa jatkuvasti. Siksi olisikin tärkeätä toimia NYT.
En ymmärrä alapeukkuja. Näinhän se on, että kynnys kasvaa sitä suuremmaksi, mitä kauemmin aikaa kuluu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina tämä Z-sukupolvi on valittamassa jos koko ajan ei ole kivaa ja joutuu joskus tekemään ikäviäkin asioita
Ihmettelen ja kummaksun näitä "aina ei voi olla kivaa"-kommentteja, joita kuulee aina silloin tällöin. Miten ihmisen aivot voivat kääntää "koko ajan paha olla" muotoon "aina ei voi olla kivaa"?
Aivan kun lapselle vähätellen vastaisi. Ettekö te todella ymmärrä edes mitä luette vai miten voi mennä tulkinta noin?
Siis luuletteko että joku avautuisi tuollaisesta jos tuo ei olisi jatkuvaa kärsimystä aiheuttava asia?
"Aina ei voi olla kivaa" kuulostaa yhtä järkevältä kuin se että teillä pätkisi netti jokaikinen päivä viimeisen 20v ajan ja soittaessanne asiasta joku sanoisi että "no ei sitä voi aina netti toimia". Ei vaan kun se ei toimi lähes koskaan!
Ihminen joka kärsii voimakkaasta ahdistuksesta ja ihmispelosta ei yritä päästä riman ali elämässä vaan hänellä on aidosti vaikeaa.
Väärin, väärin ja väärin. Se, että jää tuleen makaamaan ja voivottelemaan on juuri riman alittamista. Sen sijaan tulee edetä pienin askelin ahdistuksesta huolimatta. Kuten todettua: ei se muillakaan heppoa ole, kaikilla on omat ristinsä kannettavana. Silti jokaisen on kannettava kortensa kokoon.
Mikä on heppo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina tämä Z-sukupolvi on valittamassa jos koko ajan ei ole kivaa ja joutuu joskus tekemään ikäviäkin asioita
Ihmettelen ja kummaksun näitä "aina ei voi olla kivaa"-kommentteja, joita kuulee aina silloin tällöin. Miten ihmisen aivot voivat kääntää "koko ajan paha olla" muotoon "aina ei voi olla kivaa"?
Aivan kun lapselle vähätellen vastaisi. Ettekö te todella ymmärrä edes mitä luette vai miten voi mennä tulkinta noin?
Siis luuletteko että joku avautuisi tuollaisesta jos tuo ei olisi jatkuvaa kärsimystä aiheuttava asia?
"Aina ei voi olla kivaa" kuulostaa yhtä järkevältä kuin se että teillä pätkisi netti jokaikinen päivä viimeisen 20v ajan ja soittaessanne asiasta joku sanoisi että "no ei sitä voi aina netti toimia". Ei vaan kun se ei toimi lähes koskaan!
Ihminen joka kärsii voimakkaasta ahdistuksesta ja ihmispelosta ei yritä päästä riman ali elämässä vaan hänellä on aidosti vaikeaa.
Väärin, väärin ja väärin. Se, että jää tuleen makaamaan ja voivottelemaan on juuri riman alittamista. Sen sijaan tulee edetä pienin askelin ahdistuksesta huolimatta. Kuten todettua: ei se muillakaan heppoa ole, kaikilla on omat ristinsä kannettavana. Silti jokaisen on kannettava kortensa kokoon.
Mikä on heppo?
Mietipä sitä.
Miksi täällä on ilkeitä ihmisiä kommentoimassa? Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vielä diagnosoituna. Näitä ilkeitä kommentteja lukiessani vihaan entistä enemmän ihmisiä. Sos. fobia rajoittaa ja pilaa elämän.
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on ilkeitä ihmisiä kommentoimassa? Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vielä diagnosoituna. Näitä ilkeitä kommentteja lukiessani vihaan entistä enemmän ihmisiä. Sos. fobia rajoittaa ja pilaa elämän.
No siksi sitä pitääkin hoitaa ...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on ilkeitä ihmisiä kommentoimassa? Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vielä diagnosoituna. Näitä ilkeitä kommentteja lukiessani vihaan entistä enemmän ihmisiä. Sos. fobia rajoittaa ja pilaa elämän.
No siksi sitä pitääkin hoitaa ...
Niin. Olen käynyt terapiassa mutta tuntuu ettei se auta. Tuntuu etten ikinä parane tästä elämää rajoittavasta fobiasta. Tätä on jatkunut jo vuosia ja edelleen kärsin. Onko tässä ainoana vaihtoehtona kuolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on ilkeitä ihmisiä kommentoimassa? Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vielä diagnosoituna. Näitä ilkeitä kommentteja lukiessani vihaan entistä enemmän ihmisiä. Sos. fobia rajoittaa ja pilaa elämän.
No siksi sitä pitääkin hoitaa ...
Niin. Olen käynyt terapiassa mutta tuntuu ettei se auta. Tuntuu etten ikinä parane tästä elämää rajoittavasta fobiasta. Tätä on jatkunut jo vuosia ja edelleen kärsin. Onko tässä ainoana vaihtoehtona kuolla?
Ei toki. Uskon, että vaikeat kokemukset kasvattavat ihmisenä ja lopussa kiitos seisoo kunhan vain säännölisesti pakottaa itsensä poistumaan mukavuusalueeltaan pienin askeln.
Alue: Aihe vapaa
Sus siunatkoon.