Miksi seurustelemattomuutta pidetään huonona asiana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan tämä autoesimerkki.

Jos ihminen ei ole ikinä ajanut autoa ja lähtee ensimmäisrn kerran ajamaan niin onhan se kökkäriä. Pelkkä jarru ja kytkin sekä käsinvaihtaminen on opeteltava alusta saakka.

No oppiihan sen toki.

Mutta onhan se paljon helpompaa sitten kun lähtee ajamaan jollain toisenmerkkisellä autolla, ne perusasiat ovat jo tuttuja ja ei ole arkuutta istua auton rattiin.

Tottakai joka auto on erilainen, mutta kun olet ajanut autoja A, B, C ja D niin olet ihan eri tasolla kuin silloin kun et ollut ikinä ajanut mitään autoa. Vaikka täysinoppinut et olisikaan.

Voisiko ontuvampaa vertausta olla.

Vaikka olenkin henkilöautoa ajanut, niin aika pulassa olin kun käskettiin ykskaks kuorma-auton ja trukin rattiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin omituista ajatella, että se seurustelematon ei ole oppinut ihmissuhdetaitoja jo kotonaan perheessä, myöhemmin koulussa, kavereiden kanssa, työpaikalla jne. Ei se ikisinkku missään kuplassa ole elänyt.

Ja jotenkin omituista on ajatella, että se seurustelematon ei millään usko, vaikka täällä on kerrottu, että ne muissa ihmissuhteissa koetut tunteet ja kokemukset eivät ole samoja välttämättä kuin ovat jossain seurustelusuhteessa.

Rakastuminen ja monet muutkin seikat seurustelusuhteessa muuttaa, että ne ovat usein paljon voimakkaampia, ennalta-aavistamattomia ja tunneperäisempiä. Myös minesti rakkaussuhde saattaa aktivoida jotain piilossa olevia kipukohtia.

Rakastuneena kokee asiat ja tunteet paljon voimakkaammin noin yleensä.

On siis elänyt sillätavoin ikäänkuin kuplassa.

Seurustelematonkin on voinut olla ihastunut, rakastunutkin. Kyllä sitä oppii paljon elämästä ja ihmissuhteista ja tunteista ilman seurusteluakin. Minä ainakin olen. Olen kokenut rakkauden saralla paljon enemmän kuin moni ikäiseni, vaikka en olekaan seurustellut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on muutama eri näkökulma.

1) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelpuuttanut.

2) Seurustelematon, koska on vain pannut ympäriinsä.

3) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelvannut.

Joku noista on pahempi kuin toinen. Ja sitten riippuu minkä ikäinen seurustelematon ihminen on. 25-vuotias ilman seurustelukokemusta on aikalailla eri asia kuin 45-vuotias ilman seurustelukokemusta.

Seurusteluun tarvitaan kaksi. Ei riitä, että itselle kelpaa joku tai että itse kelpaa jollekin, vaan molempien on kelvattava toisilleen samanaikaisesti.

Aivan, mutta yleisesti ihminen, joka ei ole löytänyt ketään, joka haluaisi kanssaan seurustella on luuseri ja ihminen, joka ei ole kelpuuttanut ketään on nirso. Näin ne asiat menee.

Mitä sillä käytännössä on väliä? Ei sitä kukaan tule sinkulta kysymään, olisiko joku joskus halunnut seurustella kanssasi. Vielä vähemmän kysellään, olisitko joskus itse halunnut seurustella jonkun kanssa, jolle et kelvannut.

Tietenkin näistä asioista kysellään. Millaisia olivat aiemmat seurustelusuhteesi? Mihin edellinen suhde kariutui? Tai sitten toiselta puolen: Miksi et ole seurustellut? Miksi et ole kelpuuttanut ketään?

Ei todellakaan kaikki noista puhu. En minä ainakaan kysyisi tai vastaisia tuollaisiin kysymyksiin. En minä ainakaan halua kuulla mitään tilitystä eksistä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on muutama eri näkökulma.

1) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelpuuttanut.

2) Seurustelematon, koska on vain pannut ympäriinsä.

3) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelvannut.

Joku noista on pahempi kuin toinen. Ja sitten riippuu minkä ikäinen seurustelematon ihminen on. 25-vuotias ilman seurustelukokemusta on aikalailla eri asia kuin 45-vuotias ilman seurustelukokemusta.

Seurusteluun tarvitaan kaksi. Ei riitä, että itselle kelpaa joku tai että itse kelpaa jollekin, vaan molempien on kelvattava toisilleen samanaikaisesti.

Aivan, mutta yleisesti ihminen, joka ei ole löytänyt ketään, joka haluaisi kanssaan seurustella on luuseri ja ihminen, joka ei ole kelpuuttanut ketään on nirso. Näin ne asiat menee.

Mitä sillä käytännössä on väliä? Ei sitä kukaan tule sinkulta kysymään, olisiko joku joskus halunnut seurustella kanssasi. Vielä vähemmän kysellään, olisitko joskus itse halunnut seurustella jonkun kanssa, jolle et kelvannut.

Tietenkin näistä asioista kysellään. Millaisia olivat aiemmat seurustelusuhteesi? Mihin edellinen suhde kariutui? Tai sitten toiselta puolen: Miksi et ole seurustellut? Miksi et ole kelpuuttanut ketään?

Siis kuka noita oikein kyselee?

Mistäköhän edes aloittaisin, niin paljon olisi sanottavaa ja kerrottavaa tähän aiheeseen. Olen siis yli 40-vuotias ns. ikisinkku-nainen eli en ole koskaan seurustellut. Voin luvata, että olen käyttänyt tämän aiheen pohtimiseen vuosikausia, koska olen/olisin kuitenkin aina halunnut parisuhteen ja perheenkin. Ja syitä olen hakenut nimenomaan itsestäni, en muista. Tiedän olevani melko arka ja ujo, vaikka saatan näyttäytyä hyvinkin itsevarmana, jopa pelottavan itsevarmana kuulemma. Olen elänyt kaikilla muilla elämän osa-aluille ihan ns. normaalin kaavan mukaan, eli minulla on koulutus, hyvä työpaikka, omistusasunto jne. Olen harrastanut ja matkustanut ja elänyt elämään enkä suinkaan ole ollut hautautuneena neljän seinän sisälle. Minulla on muutamia hyviä ystäviä ja jonkin verran kavereita, vaikka mikään supersosiaalinen en olekaan. Ihastun todella harvoin ja vaikka ehkä muutaman kerran elämäni aikana ihastus on ollut jopa molemmin puoleista, on aina jokin estänyt parisuhteen synnyn. Ihastuksen kohteet ovat olleet keskenään hyvin erilaisia kaikin puolin eli mielestäni kohdallani ei voida ajatella, että nämä miehet ovat olleet liian kova-tasoisia minulle. On ollut koulutettua, kouluttamatonta, pitkää ja pätkää, varakasta ja suorastaan köyhää. Yhteistä on ollut vain se jokin kemia näiden miesten kanssa. 

Näin vanhemmalla iällä suurin estä on yleensä ollut se, että toinen osapuoli on varattu. Enkä halua mitään dramaattisia selkkauksia. Seksikokemuksia on vähän, koska en halua ja pysty yhden illan juttuihin, enkä mihinkään seksisuhde viritelmiin. Itseluottamukseni ei yksinkertaisesti riitä sellaisiin. Nykyään suurimpana ongelmanani pidän miehen "saamiselle" ulkonäköäni. Eli olen syönyt yksinäisyyteen ja tylsyyteen eikä painonpudotus tunnu onnistuvan. Tosin enhän minä parisuhdetta löytänyt normaalipainoisenakaan, vaikka ihan kivan näköinen olen ollut nuorempana.

 Olen kääntänyt itseni ja omat luonteenpiirteeni tuhansia kertoja ympäri ja pohtinut missä vika on eli itsetuntemuksen puutteeseen homma ei tasan tarkkaan kaadu. Tiedän hyvin omat heikkouteni ja jostain kumman syytä miehiä myös aina kiinnostaa nämä mulle kertoa, olen kuulemma etäinen, välttelevä, kova jne. En osaa muuttaa kuvaa, jonka annan itsestäni, vaikka haluaisin. Ja kun mitään en niin kovin haluaisi, kun päästä näyttämään jollekin herkät ja hellät puoleni. Suojamuuri vaan on kasvanut jo aika isoksi. Ja jostain syytä myös olen joutunut useamman kerran jonkinlaisen pilkan kohteeksi eli mulle kyllä heitetään hurttia huumoria mukamas iskemis-mielessä vaikka ei olla oikeasti kiinnostuneita. Tämä on johtanut siihen, että en uskalla enää tulkita miesten käytöstä yhtään. Ellei joku tulee mulle suoraan selvällä suomen kielellä kertomaan, että tykkää musta, niin en usko tai uskalla edes kuvitella. 

Tämä on elämäni suurin suru ja asia, joka on joka ikinen päivä mielessäni. Ja vaikuttaa myös mielenterveyteeni, vaikka toistaiseksi olen jotenkin järjissäni pysynytkin. Haluaisin niin kovin löytää rakkauden ja saada kaiken sillä saralla. Tässä viime vuosina on kyllä myös seksihalut kohonneet ihan tolkuttomiin sfääreihin ja oikein harmittaa itseänikin, että ei löydy sitä rohkeutta edes jonkinlaiseen seksisuhteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on muutama eri näkökulma.

1) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelpuuttanut.

2) Seurustelematon, koska on vain pannut ympäriinsä.

3) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelvannut.

Joku noista on pahempi kuin toinen. Ja sitten riippuu minkä ikäinen seurustelematon ihminen on. 25-vuotias ilman seurustelukokemusta on aikalailla eri asia kuin 45-vuotias ilman seurustelukokemusta.

Seurusteluun tarvitaan kaksi. Ei riitä, että itselle kelpaa joku tai että itse kelpaa jollekin, vaan molempien on kelvattava toisilleen samanaikaisesti.

Aivan, mutta yleisesti ihminen, joka ei ole löytänyt ketään, joka haluaisi kanssaan seurustella on luuseri ja ihminen, joka ei ole kelpuuttanut ketään on nirso. Näin ne asiat menee.

Mitä sillä käytännössä on väliä? Ei sitä kukaan tule sinkulta kysymään, olisiko joku joskus halunnut seurustella kanssasi. Vielä vähemmän kysellään, olisitko joskus itse halunnut seurustella jonkun kanssa, jolle et kelvannut.

Tietenkin näistä asioista kysellään. Millaisia olivat aiemmat seurustelusuhteesi? Mihin edellinen suhde kariutui? Tai sitten toiselta puolen: Miksi et ole seurustellut? Miksi et ole kelpuuttanut ketään?

Ei todellakaan kaikki noista puhu. En minä ainakaan kysyisi tai vastaisia tuollaisiin kysymyksiin. En minä ainakaan halua kuulla mitään tilitystä eksistä..

Jokaisella on eri kokemukset. 

Minulta on jokainen uusi tuttavuus ja varsinkin jokainen treffikumppani kysellyt noista asioista enkä pidä sitä mitenkään outona tai poikkeavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä joku pelkää, että jos ei ole koskaan seurustellut niin on sen ensimmäisen seurustelukumppanin "työ" opettaa miten seurustellessa toimitaan.

Jos toinen on jo tottunut seurustelija ja toinen aloittaa vasta niin ovat ikäänkuin eri tasoilla.

On helpompi olla oman tyyppisen ihmisen kanssa. On helpompaa kun seurustelun lähtötilanne on suunnilleen sama.

Vai että miten toimitaan. Oletko tyhmä? Ilmeisesti olet. henkilökohtaisesti oksettaa suhteesta suhteeseen hyppijät ja näiltäkö pitäisi oppia miten toimia. Voi Jeesus sentään... Parisuhteessa ollaan rehellisiä, sovitaan yhteiset säännöt, ollaan uskollisia ja rakastetaan ja jos ei nämä toimi, niin nostetaan kissa pöydälle ja erotaan. Suhteeseen ei pidä koskaan heittäytyä kevein perustein.

Olen samaa mieltä siitä kuten sinäkin miten parisuhteessa toimitaan. Olen siis se, joka sanoi, ettei halua opettaa seurustelematonta miten seurustellaan.

Mutta miten luulet, ihminen joka ei ole koskaan seurustellut ja asunut yksin jopa kymmeniä vuosia pystyy nuo ihmissuhdetaidot tuosta vain omaksumaan ja alkaa elää parisuhteessa niks naks?

Koska niilläkin ihmisillä joilla on kokemusta seurustelusta ja jopa parisuhteesta ja ovat niissä jo hioutuneet ja oppineet tekemään kompromisseja on vaikeuksia aina uuden seurustelusuhteen aloittaessaan.

Olet kyllä aika kokematon ja sinisilmäinen, oletko itse juuri niitä joilla ei ole seurustelusuhteita yhtään tai hyvin vähän?

En ole oksettava suhteesta suhteeseen hyppijä, olen ollut aviossa ja muutamassa suhteessa myös koska en ole enää mikään nuori nainen. Minulla on lapsia ja lapsenlapsiakin.

Mutta tuntisin olevani aika outo silloin, koska en ole kovin pahan näköinen, minulla on työ, jossa joudun toimimaan ihmisten kanssa, olen sosiaalinen ihminen, ettei minulla olisi ollut koskaan yhtään seurustelusuhdetta tähän ikään mennessä. Pistäisi kyllä miettimään miksi. Olisi itsetutkistelun paikka kyllä.

Niin, enkä ole edes tyhmäkään. D

Olen edelleen sitä mieltä, että ensiksikin minulle ei sopisi täysin kokematon mies, enkä minä hänelle. Enkä tottavieköön halua mennä sänkyyn kokemattoman, lähes ikäiseni miehen kanssa. Enkä opettaa hänelle muitakaan parisuhdetaitoja.

On, kuten on sanottukin, eri jos on kokematon parikymppinen.

Pikkujuttu: sinulla on aika outo kuvitelma, että sinkku on kokematon seksin saralla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin omituista ajatella, että se seurustelematon ei ole oppinut ihmissuhdetaitoja jo kotonaan perheessä, myöhemmin koulussa, kavereiden kanssa, työpaikalla jne. Ei se ikisinkku missään kuplassa ole elänyt.

Ja jotenkin omituista on ajatella, että se seurustelematon ei millään usko, vaikka täällä on kerrottu, että ne muissa ihmissuhteissa koetut tunteet ja kokemukset eivät ole samoja välttämättä kuin ovat jossain seurustelusuhteessa.

Rakastuminen ja monet muutkin seikat seurustelusuhteessa muuttaa, että ne ovat usein paljon voimakkaampia, ennalta-aavistamattomia ja tunneperäisempiä. Myös minesti rakkaussuhde saattaa aktivoida jotain piilossa olevia kipukohtia.

Rakastuneena kokee asiat ja tunteet paljon voimakkaammin noin yleensä.

On siis elänyt sillätavoin ikäänkuin kuplassa.

Moni yksin elävä on jo moneen kertaan käynyt läpi nuo piilossa olevat kipukohdat.

Tuota noin... elämässä tosiaan on aika paljon voimakkaampiakin asioita kuin rakastuminen. Huomaat sen sitten joskus, kun saat lisää elämänkokemusta. Toivottavasti et opi yhtä rankan käden kautta kuin minä. Kupla tästä on ollut kaukana.

Kuinkahan paljon elämänkokemusta ja ikää minun pitäisi saada, että kelpaisin? Kuplani on jo aikoja sitten puhjennut, olen liki 60-vuotias. Eikä elämä ole kohdellut todellakaan silkkihansikkain. Olen ollut avioliitossa, avoliitossa, seurustellut, ollut sinkkuna, nyt olen ollut jo monta vuotta, joten yksinelämisen totuus on minulle tuttua huttua.

Silti koen, että rakastuminen on yksi voimakkaampia tunne-elämyksiä, en ole muuttunut kyyniseksi.

Ja kyllä ne samat lainalaisuudet siinä pätee edelleen.

Ei kovatkaan kokemukset muuta sitä, että kun tapaa oikean kumppanin, niin rakastumisen tunne on kuin nuorena.

En ajattele niin, että kun olen kokenut vaokeit adioita niin rakkauden tunne siitä laimenisi silti.

Kaikki tunteet ovat arvokkaita ja erilaisia, niin hyvät juin ne vähemmän hyvätkin.

Ei se ole sama jos yksin käsittelee omia kipukohtiaan, toki on ihan viisasta. Ja niin olen todella palj8n tehnytkin.

Mutta kyllä se niin on, että joku voimakkaasti tunteellinen ihmissuhde vain oudosti niutä nostaa esiin vaikka kuinka kuvittelisi olevansa vahva ja selvillä vesillä. Ihminen on vajavainen kaiken ikää.

Ei ihminen niin vanhaksi ja (viisaaksi) tule, että olisi täydellinen ja täysin ehjä.

Vaikka eläisi yksin tai yhdessä.

Kyllähän seurustelemattomuus tekee minusta sellaisen kuin nyt olen ja tavallaan koen nykyään jo hieman, että olen ystävieni kanssa valtameren vastakkaisilla puolilla, kun en osaa enää yhtään kuvitella edes miltä seksi ja suuteleminen tuntuu.

En siltikään ole huomannut, että kukaan pitäisi minua huonompana ihmisenä. Monikaan ei tietysti tiedä, koska harva tuntee minua koko elämän ajalta, mutta samalla tiedän, että yksikään mies ei kyllä pitäisi seurustelemattomuuttani huonona asiana, sillä ihmisenä olen kuitenkin mahtava persoona. Oma ongelmani on vain se, etten oikein kiinnostu miehistä kuin hyvin harvoin ja silloinkin he olivat varattuja. Minkäs teet. Pari kertaa olen yrittänyt olla ns. järkevä ja väkisin tutustua sellaiseen "hyvään mieheen", mutta kun tunteet eivät vain syty. Tiedän yleensä jo aina ensitapaamisen ensisekunneilla tulenko ihastumaan, sillä ihastun nopeasti ja syvästi, mutta harvoin.

Mikäs tässä. Olen rakkauden saralla kuitenkin kokenut paljon, enemmän varjokohtia kuin valoisia, mutta ehkä kaikkea ei voi elämässä saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on muutama eri näkökulma.

1) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelpuuttanut.

2) Seurustelematon, koska on vain pannut ympäriinsä.

3) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelvannut.

Joku noista on pahempi kuin toinen. Ja sitten riippuu minkä ikäinen seurustelematon ihminen on. 25-vuotias ilman seurustelukokemusta on aikalailla eri asia kuin 45-vuotias ilman seurustelukokemusta.

Seurusteluun tarvitaan kaksi. Ei riitä, että itselle kelpaa joku tai että itse kelpaa jollekin, vaan molempien on kelvattava toisilleen samanaikaisesti.

Aivan, mutta yleisesti ihminen, joka ei ole löytänyt ketään, joka haluaisi kanssaan seurustella on luuseri ja ihminen, joka ei ole kelpuuttanut ketään on nirso. Näin ne asiat menee.

Mitä sillä käytännössä on väliä? Ei sitä kukaan tule sinkulta kysymään, olisiko joku joskus halunnut seurustella kanssasi. Vielä vähemmän kysellään, olisitko joskus itse halunnut seurustella jonkun kanssa, jolle et kelvannut.

Tietenkin näistä asioista kysellään. Millaisia olivat aiemmat seurustelusuhteesi? Mihin edellinen suhde kariutui? Tai sitten toiselta puolen: Miksi et ole seurustellut? Miksi et ole kelpuuttanut ketään?

Ei todellakaan kaikki noista puhu. En minä ainakaan kysyisi tai vastaisia tuollaisiin kysymyksiin. En minä ainakaan halua kuulla mitään tilitystä eksistä..

Jokaisella on eri kokemukset. 

Minulta on jokainen uusi tuttavuus ja varsinkin jokainen treffikumppani kysellyt noista asioista enkä pidä sitä mitenkään outona tai poikkeavana.

kyllä tuo nyt aika outoa on alkaa utelemaan aivan henkilökohtaisista asioista tapailuvaiheessa. etenkin kun noilla ei sen suurempaa väliä ole. toki ymmärrän sen siinä mielessä, että jollekin voi olla liikaa esim kymmenet seksikumppanit jo arvomaailmankin suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä joku pelkää, että jos ei ole koskaan seurustellut niin on sen ensimmäisen seurustelukumppanin "työ" opettaa miten seurustellessa toimitaan.

Jos toinen on jo tottunut seurustelija ja toinen aloittaa vasta niin ovat ikäänkuin eri tasoilla.

On helpompi olla oman tyyppisen ihmisen kanssa. On helpompaa kun seurustelun lähtötilanne on suunnilleen sama.

Vai että miten toimitaan. Oletko tyhmä? Ilmeisesti olet. henkilökohtaisesti oksettaa suhteesta suhteeseen hyppijät ja näiltäkö pitäisi oppia miten toimia. Voi Jeesus sentään... Parisuhteessa ollaan rehellisiä, sovitaan yhteiset säännöt, ollaan uskollisia ja rakastetaan ja jos ei nämä toimi, niin nostetaan kissa pöydälle ja erotaan. Suhteeseen ei pidä koskaan heittäytyä kevein perustein.

Olen samaa mieltä siitä kuten sinäkin miten parisuhteessa toimitaan. Olen siis se, joka sanoi, ettei halua opettaa seurustelematonta miten seurustellaan.

Mutta miten luulet, ihminen joka ei ole koskaan seurustellut ja asunut yksin jopa kymmeniä vuosia pystyy nuo ihmissuhdetaidot tuosta vain omaksumaan ja alkaa elää parisuhteessa niks naks?

Koska niilläkin ihmisillä joilla on kokemusta seurustelusta ja jopa parisuhteesta ja ovat niissä jo hioutuneet ja oppineet tekemään kompromisseja on vaikeuksia aina uuden seurustelusuhteen aloittaessaan.

Olet kyllä aika kokematon ja sinisilmäinen, oletko itse juuri niitä joilla ei ole seurustelusuhteita yhtään tai hyvin vähän?

En ole oksettava suhteesta suhteeseen hyppijä, olen ollut aviossa ja muutamassa suhteessa myös koska en ole enää mikään nuori nainen. Minulla on lapsia ja lapsenlapsiakin.

Mutta tuntisin olevani aika outo silloin, koska en ole kovin pahan näköinen, minulla on työ, jossa joudun toimimaan ihmisten kanssa, olen sosiaalinen ihminen, ettei minulla olisi ollut koskaan yhtään seurustelusuhdetta tähän ikään mennessä. Pistäisi kyllä miettimään miksi. Olisi itsetutkistelun paikka kyllä.

Niin, enkä ole edes tyhmäkään. D

Olen edelleen sitä mieltä, että ensiksikin minulle ei sopisi täysin kokematon mies, enkä minä hänelle. Enkä tottavieköön halua mennä sänkyyn kokemattoman, lähes ikäiseni miehen kanssa. Enkä opettaa hänelle muitakaan parisuhdetaitoja.

On, kuten on sanottukin, eri jos on kokematon parikymppinen.

Pikkujuttu: sinulla on aika outo kuvitelma, että sinkku on kokematon seksin saralla.

Puhuin otsikon mukaisesti nyt niistä sinkuista jotka eivät ole koskaan seurustelleet, en tajunnut tarkentaa. Miten voi sinkkuihminen joka ei ole koskaan seurustellut olla kokenut seksin saralla? Mistä hän on saanut seksikokemuksensa?

Minäkin olen ollut sinkku ja en ollut silloin lainkaan kokematon seksin saralla. En tarkoittanut näitä vastaavia sinkkuja.

Tuli kokemattomana tulisesti ihastuttua kokeneempaan ja siinä alkoi pian vaaleanpunaiset hattarat säröytyä. Vaikea selittää, mutta vastapuoli tuntui jotenkin "feikkaavan" että tykkäsi minusta ja hänellä oli mielestäni liian yliampuva reaktio usein joihinkin väärin tekemiini asioihin. Selitti sitä herkkyydellään. Tämä äkäily alkoi kuitenkin minua tuskastuttamaan, koska en heti alussa olisi halunnut olla vähän väliä kinastelemassa ja sain kuulla pariinkin otteeseen tuon "sulla on liian suuret odotukset". En päässyt siitä tunteesta, ettei hän oikeasti tykännyt minusta ja siksi kohteli välillä kuin olisin ollut ihan nobody. Kerran hän avautui miten surkeaa elämänsä on ja miten tulevaisuudessakaan ei tule olemaan mitään. Se vähän iski siihen malliin, ettei nähnyt kanssani yhteistä tulevaisuutta. Olinko siis vaan joku hetken tukeva olkapää. Päätettiin sitten lopettaa, kun se alkoi kummallekin käymään henkisesti liian raskaaksi. Ilmeisesti kokemattomuuteni sitten aiheutti jonkinlaisen unelmaharhan ja hän kokeneempana näki asiat jotenkin karummin. Sellaistako se sitten on kun on tarpeeksi kokemusta, pessimismi polkee lapsellisen toiveikkuuden jalkoihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin omituista ajatella, että se seurustelematon ei ole oppinut ihmissuhdetaitoja jo kotonaan perheessä, myöhemmin koulussa, kavereiden kanssa, työpaikalla jne. Ei se ikisinkku missään kuplassa ole elänyt.

Ja jotenkin omituista on ajatella, että se seurustelematon ei millään usko, vaikka täällä on kerrottu, että ne muissa ihmissuhteissa koetut tunteet ja kokemukset eivät ole samoja välttämättä kuin ovat jossain seurustelusuhteessa.

Rakastuminen ja monet muutkin seikat seurustelusuhteessa muuttaa, että ne ovat usein paljon voimakkaampia, ennalta-aavistamattomia ja tunneperäisempiä. Myös minesti rakkaussuhde saattaa aktivoida jotain piilossa olevia kipukohtia.

Rakastuneena kokee asiat ja tunteet paljon voimakkaammin noin yleensä.

On siis elänyt sillätavoin ikäänkuin kuplassa.

Moni yksin elävä on jo moneen kertaan käynyt läpi nuo piilossa olevat kipukohdat.

Tuota noin... elämässä tosiaan on aika paljon voimakkaampiakin asioita kuin rakastuminen. Huomaat sen sitten joskus, kun saat lisää elämänkokemusta. Toivottavasti et opi yhtä rankan käden kautta kuin minä. Kupla tästä on ollut kaukana.

Kuinkahan paljon elämänkokemusta ja ikää minun pitäisi saada, että kelpaisin? Kuplani on jo aikoja sitten puhjennut, olen liki 60-vuotias. Eikä elämä ole kohdellut todellakaan silkkihansikkain. Olen ollut avioliitossa, avoliitossa, seurustellut, ollut sinkkuna, nyt olen ollut jo monta vuotta, joten yksinelämisen totuus on minulle tuttua huttua.

Silti koen, että rakastuminen on yksi voimakkaampia tunne-elämyksiä, en ole muuttunut kyyniseksi.

Ja kyllä ne samat lainalaisuudet siinä pätee edelleen.

Ei kovatkaan kokemukset muuta sitä, että kun tapaa oikean kumppanin, niin rakastumisen tunne on kuin nuorena.

En ajattele niin, että kun olen kokenut vaokeit adioita niin rakkauden tunne siitä laimenisi silti.

Kaikki tunteet ovat arvokkaita ja erilaisia, niin hyvät juin ne vähemmän hyvätkin.

Ei se ole sama jos yksin käsittelee omia kipukohtiaan, toki on ihan viisasta. Ja niin olen todella palj8n tehnytkin.

Mutta kyllä se niin on, että joku voimakkaasti tunteellinen ihmissuhde vain oudosti niutä nostaa esiin vaikka kuinka kuvittelisi olevansa vahva ja selvillä vesillä. Ihminen on vajavainen kaiken ikää.

Ei ihminen niin vanhaksi ja (viisaaksi) tule, että olisi täydellinen ja täysin ehjä.

Vaikka eläisi yksin tai yhdessä.

Yksin elävällä sinkulla voi olla jo lähtökohtaisesti paremmat keinot käsitellä noita kipukohtia kuin esim sarjaseurustelijalla. Kyse on niin paljon henkilökohtaisista eroista. Ero nyt on osa normaalia elämää, monilla on niitä oikeasti rankkoja kokemuksia elämässään.

ja kuka pitää?

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän seurustelemattomuus tekee minusta sellaisen kuin nyt olen ja tavallaan koen nykyään jo hieman, että olen ystävieni kanssa valtameren vastakkaisilla puolilla, kun en osaa enää yhtään kuvitella edes miltä seksi ja suuteleminen tuntuu.

Sanos muuta. Aina yhtä mukava tilanne oli aikoinaan, kun vielä baareissa jaksoi juosta, kun kaverit alkoi keskenään puhumaan pakollisista parisuhde- ja seksiasioistaan. Minä olisin yhtä hyvin voinut lähteä kotiin, kun tipahdin välittömästi ulos ja kaveritkin tiesivät että turha minulle niistä mitään puhua kun ei kokemusta ole. Vain heillä oli niissä asioissa sama sävel ja yhteys keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ollut monta eri ketjua, joissa valitetaan kun ei kehdata mennä pissalle tai kakalle seurustelukumppanin aikana. En tiedä onko sitten keksittyjä. Siksi otin sen pissaamisen ja kakkaamisen, en nyt ummärtänyt, että joku sen noin haudanvakavasti otti.

Jos se ei ole jollekin ongelma, niin hyvä juttu.

Voi olla esimerkiksi ongelma olla alasti toisen aikana tms. Näitähän täällä on ollut. Mitä ihmeellisempiä.

Itsellä ei ole noissa missään ongelmaa. DDD

Mutta joillain ikisinkuilla saattaa olla.

Olen ikisinkku. Ei ole ongelmaa olla alasti tai käydä kakalla tulevan kumppanin läsnäollessa. Minulla on ollut elämässä niitä oikeitakin ongelmia, joista olen oppinit enemmän kuin mitä suhteesta voi ikinä oppia. Kaikki eivät ole päässeet niin helpolla elämässä kuin nämä netissäpätijät.

Mistä sen voit tietää jos olet ikisinkku?

Vierailija kirjoitti:

Mistäköhän edes aloittaisin, niin paljon olisi sanottavaa ja kerrottavaa tähän aiheeseen. Olen siis yli 40-vuotias ns. ikisinkku-nainen eli en ole koskaan seurustellut. Voin luvata, että olen käyttänyt tämän aiheen pohtimiseen vuosikausia, koska olen/olisin kuitenkin aina halunnut parisuhteen ja perheenkin. Ja syitä olen hakenut nimenomaan itsestäni, en muista. Tiedän olevani melko arka ja ujo, vaikka saatan näyttäytyä hyvinkin itsevarmana, jopa pelottavan itsevarmana kuulemma. Olen elänyt kaikilla muilla elämän osa-aluille ihan ns. normaalin kaavan mukaan, eli minulla on koulutus, hyvä työpaikka, omistusasunto jne. Olen harrastanut ja matkustanut ja elänyt elämään enkä suinkaan ole ollut hautautuneena neljän seinän sisälle. Minulla on muutamia hyviä ystäviä ja jonkin verran kavereita, vaikka mikään supersosiaalinen en olekaan. Ihastun todella harvoin ja vaikka ehkä muutaman kerran elämäni aikana ihastus on ollut jopa molemmin puoleista, on aina jokin estänyt parisuhteen synnyn. Ihastuksen kohteet ovat olleet keskenään hyvin erilaisia kaikin puolin eli mielestäni kohdallani ei voida ajatella, että nämä miehet ovat olleet liian kova-tasoisia minulle. On ollut koulutettua, kouluttamatonta, pitkää ja pätkää, varakasta ja suorastaan köyhää. Yhteistä on ollut vain se jokin kemia näiden miesten kanssa. 

Näin vanhemmalla iällä suurin estä on yleensä ollut se, että toinen osapuoli on varattu. Enkä halua mitään dramaattisia selkkauksia. Seksikokemuksia on vähän, koska en halua ja pysty yhden illan juttuihin, enkä mihinkään seksisuhde viritelmiin. Itseluottamukseni ei yksinkertaisesti riitä sellaisiin. Nykyään suurimpana ongelmanani pidän miehen "saamiselle" ulkonäköäni. Eli olen syönyt yksinäisyyteen ja tylsyyteen eikä painonpudotus tunnu onnistuvan. Tosin enhän minä parisuhdetta löytänyt normaalipainoisenakaan, vaikka ihan kivan näköinen olen ollut nuorempana.

 Olen kääntänyt itseni ja omat luonteenpiirteeni tuhansia kertoja ympäri ja pohtinut missä vika on eli itsetuntemuksen puutteeseen homma ei tasan tarkkaan kaadu. Tiedän hyvin omat heikkouteni ja jostain kumman syytä miehiä myös aina kiinnostaa nämä mulle kertoa, olen kuulemma etäinen, välttelevä, kova jne. En osaa muuttaa kuvaa, jonka annan itsestäni, vaikka haluaisin. Ja kun mitään en niin kovin haluaisi, kun päästä näyttämään jollekin herkät ja hellät puoleni. Suojamuuri vaan on kasvanut jo aika isoksi. Ja jostain syytä myös olen joutunut useamman kerran jonkinlaisen pilkan kohteeksi eli mulle kyllä heitetään hurttia huumoria mukamas iskemis-mielessä vaikka ei olla oikeasti kiinnostuneita. Tämä on johtanut siihen, että en uskalla enää tulkita miesten käytöstä yhtään. Ellei joku tulee mulle suoraan selvällä suomen kielellä kertomaan, että tykkää musta, niin en usko tai uskalla edes kuvitella. 

Tämä on elämäni suurin suru ja asia, joka on joka ikinen päivä mielessäni. Ja vaikuttaa myös mielenterveyteeni, vaikka toistaiseksi olen jotenkin järjissäni pysynytkin. Haluaisin niin kovin löytää rakkauden ja saada kaiken sillä saralla. Tässä viime vuosina on kyllä myös seksihalut kohonneet ihan tolkuttomiin sfääreihin ja oikein harmittaa itseänikin, että ei löydy sitä rohkeutta edes jonkinlaiseen seksisuhteeseen. 

Sielunsisko! Tiedän niin miltä sinusta tuntuu.

Joskus nuorempana huomasin, että joku mies saattoi olla kiinnostunut, mutta he eivät ikinä pyytäneet treffeille. Se on todella outoa. Sen sijaan jossain kotibileissä, joku varattu saattoi kyllä tulla avautumaan, että ottaisi kyllä minunlaiseni naisen, jos hän olisi vapaa, mutta en oikein tiennyt oliko siitä pitänyt olla otettu: okei, kelpaisin, mutta eihän sinua voi edes ottaa vakavissaan, kun olet varattu.

Voi olla, että sarjat ja elokuvat luovat aina sellaisia epärealistisia odotuksia miesten suhteen, että he tekevät aloitteita ja ns. kosiskelevat naista ja välillä kyllä sitä näkikin, että kavereilla oli vientiä ja miehet tekivät hienojakin eleitä heidät saadakseen, mutta itselle ei tullut koskaan samaa kohdalle. Kyllähän siinä iskostui jo ajatus, että en ole kyllin kaunis ja ihana kelvatakseni, vaikka näin ei ollutkaan. Ehkä ujouteni ja huono itsetuntoni näkyi ulospäin kylmyytenä, ylpeytenä ja torjuntana, vaikka olenkin oikeasti herkkä ja mukava.

Mutta mutta, joskus elämässä vain käy näin. Toisille tuntuu osuvan kohdalle se oikea ja ajoituskin natsaa, joillekin ei ehkä koskaan, eikä halua tyytyäkään mihinkään väkinäiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on muutama eri näkökulma.

1) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelpuuttanut.

2) Seurustelematon, koska on vain pannut ympäriinsä.

3) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelvannut.

Joku noista on pahempi kuin toinen. Ja sitten riippuu minkä ikäinen seurustelematon ihminen on. 25-vuotias ilman seurustelukokemusta on aikalailla eri asia kuin 45-vuotias ilman seurustelukokemusta.

Seurusteluun tarvitaan kaksi. Ei riitä, että itselle kelpaa joku tai että itse kelpaa jollekin, vaan molempien on kelvattava toisilleen samanaikaisesti.

Aivan, mutta yleisesti ihminen, joka ei ole löytänyt ketään, joka haluaisi kanssaan seurustella on luuseri ja ihminen, joka ei ole kelpuuttanut ketään on nirso. Näin ne asiat menee.

Mitä sillä käytännössä on väliä? Ei sitä kukaan tule sinkulta kysymään, olisiko joku joskus halunnut seurustella kanssasi. Vielä vähemmän kysellään, olisitko joskus itse halunnut seurustella jonkun kanssa, jolle et kelvannut.

Tietenkin näistä asioista kysellään. Millaisia olivat aiemmat seurustelusuhteesi? Mihin edellinen suhde kariutui? Tai sitten toiselta puolen: Miksi et ole seurustellut? Miksi et ole kelpuuttanut ketään?

Ei todellakaan kaikki noista puhu. En minä ainakaan kysyisi tai vastaisia tuollaisiin kysymyksiin. En minä ainakaan halua kuulla mitään tilitystä eksistä..

Jokaisella on eri kokemukset. 

Minulta on jokainen uusi tuttavuus ja varsinkin jokainen treffikumppani kysellyt noista asioista enkä pidä sitä mitenkään outona tai poikkeavana.

kyllä tuo nyt aika outoa on alkaa utelemaan aivan henkilökohtaisista asioista tapailuvaiheessa. etenkin kun noilla ei sen suurempaa väliä ole. toki ymmärrän sen siinä mielessä, että jollekin voi olla liikaa esim kymmenet seksikumppanit jo arvomaailmankin suhteen.

Onko se sittenkään outoa? 

Ollaan etsimässä kuitenkin kumppania ja kyllähän nimenomaan ne henkilökohtaiset ajatukset, kokemukset ja historiat ovat niitä tärkeitä juttuja joiden perusteella päätetään onko toinen sopiva kumppani vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän seurustelemattomuus tekee minusta sellaisen kuin nyt olen ja tavallaan koen nykyään jo hieman, että olen ystävieni kanssa valtameren vastakkaisilla puolilla, kun en osaa enää yhtään kuvitella edes miltä seksi ja suuteleminen tuntuu.

Sanos muuta. Aina yhtä mukava tilanne oli aikoinaan, kun vielä baareissa jaksoi juosta, kun kaverit alkoi keskenään puhumaan pakollisista parisuhde- ja seksiasioistaan. Minä olisin yhtä hyvin voinut lähteä kotiin, kun tipahdin välittömästi ulos ja kaveritkin tiesivät että turha minulle niistä mitään puhua kun ei kokemusta ole. Vain heillä oli niissä asioissa sama sävel ja yhteys keskenään.

Tiedän tunteen, mutta samalla huomasin tässä kohtaa perustavan kaltaisen eron ystävieni kanssa: en haluaisi puhua seksiasioistani kavereitteni kanssa. Tuntui niin oudolta kuunnella heidän puhuvan esim. miesystäviensä peniksistä, mitä itse en todellakaan haluaisi tehdä. En haluaisi rakkaastani kertoa sellaisia asioita, ne olisivat vain meidän kahden välisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin omituista ajatella, että se seurustelematon ei ole oppinut ihmissuhdetaitoja jo kotonaan perheessä, myöhemmin koulussa, kavereiden kanssa, työpaikalla jne. Ei se ikisinkku missään kuplassa ole elänyt.

Ja jotenkin omituista on ajatella, että se seurustelematon ei millään usko, vaikka täällä on kerrottu, että ne muissa ihmissuhteissa koetut tunteet ja kokemukset eivät ole samoja välttämättä kuin ovat jossain seurustelusuhteessa.

Rakastuminen ja monet muutkin seikat seurustelusuhteessa muuttaa, että ne ovat usein paljon voimakkaampia, ennalta-aavistamattomia ja tunneperäisempiä. Myös minesti rakkaussuhde saattaa aktivoida jotain piilossa olevia kipukohtia.

Rakastuneena kokee asiat ja tunteet paljon voimakkaammin noin yleensä.

On siis elänyt sillätavoin ikäänkuin kuplassa.

Moni yksin elävä on jo moneen kertaan käynyt läpi nuo piilossa olevat kipukohdat.

Tuota noin... elämässä tosiaan on aika paljon voimakkaampiakin asioita kuin rakastuminen. Huomaat sen sitten joskus, kun saat lisää elämänkokemusta. Toivottavasti et opi yhtä rankan käden kautta kuin minä. Kupla tästä on ollut kaukana.

Kuinkahan paljon elämänkokemusta ja ikää minun pitäisi saada, että kelpaisin? Kuplani on jo aikoja sitten puhjennut, olen liki 60-vuotias. Eikä elämä ole kohdellut todellakaan silkkihansikkain. Olen ollut avioliitossa, avoliitossa, seurustellut, ollut sinkkuna, nyt olen ollut jo monta vuotta, joten yksinelämisen totuus on minulle tuttua huttua.

Silti koen, että rakastuminen on yksi voimakkaampia tunne-elämyksiä, en ole muuttunut kyyniseksi.

Ja kyllä ne samat lainalaisuudet siinä pätee edelleen.

Ei kovatkaan kokemukset muuta sitä, että kun tapaa oikean kumppanin, niin rakastumisen tunne on kuin nuorena.

En ajattele niin, että kun olen kokenut vaokeit adioita niin rakkauden tunne siitä laimenisi silti.

Kaikki tunteet ovat arvokkaita ja erilaisia, niin hyvät juin ne vähemmän hyvätkin.

Ei se ole sama jos yksin käsittelee omia kipukohtiaan, toki on ihan viisasta. Ja niin olen todella palj8n tehnytkin.

Mutta kyllä se niin on, että joku voimakkaasti tunteellinen ihmissuhde vain oudosti niutä nostaa esiin vaikka kuinka kuvittelisi olevansa vahva ja selvillä vesillä. Ihminen on vajavainen kaiken ikää.

Ei ihminen niin vanhaksi ja (viisaaksi) tule, että olisi täydellinen ja täysin ehjä.

Vaikka eläisi yksin tai yhdessä.

Yksin elävällä sinkulla voi olla jo lähtökohtaisesti paremmat keinot käsitellä noita kipukohtia kuin esim sarjaseurustelijalla. Kyse on niin paljon henkilökohtaisista eroista. Ero nyt on osa normaalia elämää, monilla on niitä oikeasti rankkoja kokemuksia elämässään.

Tarkennan nyt, että kirjoitin vain tuon suhdetaustani, ettei luulla ihan untuvikoksi.

Ero on tosiaan osa normaalia elämää, ihan itse halusin erota ensimmäisestä liitosta ja on asialliset välit ollut.

En tarkoittanut lainkaan niin, että kokisin eron olevan minulle se rankka kokemus.

Ihan muita rankkoja asioita on ollut, en niitä nyt ala kertoa kun eivät kuulu otsikon asiaan.

Mutta ihan riittävästi on niitäkin ollut. Etten ole untuvikko silläkään saralla.

Miten nyt jankkaat tuota yksinelävän sinkun keinoja, olen nyt yksinelävä sinkku ja tiedän hyvin mitä se elämä on.

Tiedän miltei jokatyyppisen elämänmuodon mitä on ja mitä niissä joutuu käsittelemään.

No seurustelematon ikisinkku en ole.