Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi seurustelemattomuutta pidetään huonona asiana?
27.10.2021 |
Miksi suhteeseen pitäisi aina olla henkilö jolla on suhteita takana? Mikä siihen on syynä?
Kommentit (268)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän seurustelemattomuus tekee minusta sellaisen kuin nyt olen ja tavallaan koen nykyään jo hieman, että olen ystävieni kanssa valtameren vastakkaisilla puolilla, kun en osaa enää yhtään kuvitella edes miltä seksi ja suuteleminen tuntuu.
Sanos muuta. Aina yhtä mukava tilanne oli aikoinaan, kun vielä baareissa jaksoi juosta, kun kaverit alkoi keskenään puhumaan pakollisista parisuhde- ja seksiasioistaan. Minä olisin yhtä hyvin voinut lähteä kotiin, kun tipahdin välittömästi ulos ja kaveritkin tiesivät että turha minulle niistä mitään puhua kun ei kokemusta ole. Vain heillä oli niissä asioissa sama sävel ja yhteys keskenään.
Kumma juttu. Kyllä minulle kaverit puhuvat parisuhde- ja seksiasioistaan, vaikka tietävät että olen neitsyt enkä ole seurustellut. Eivät he ajattele ollenkaan, että en ymmärtäisi sellaisia asioita. Usein minulle on jopa sanottu, että osaan antaa hyviä neuvoja parisuhdeongelmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on muutama eri näkökulma.
1) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelpuuttanut.
2) Seurustelematon, koska on vain pannut ympäriinsä.
3) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelvannut.
Joku noista on pahempi kuin toinen. Ja sitten riippuu minkä ikäinen seurustelematon ihminen on. 25-vuotias ilman seurustelukokemusta on aikalailla eri asia kuin 45-vuotias ilman seurustelukokemusta.
Seurusteluun tarvitaan kaksi. Ei riitä, että itselle kelpaa joku tai että itse kelpaa jollekin, vaan molempien on kelvattava toisilleen samanaikaisesti.
Aivan, mutta yleisesti ihminen, joka ei ole löytänyt ketään, joka haluaisi kanssaan seurustella on luuseri ja ihminen, joka ei ole kelpuuttanut ketään on nirso. Näin ne asiat menee.
Mitä sillä käytännössä on väliä? Ei sitä kukaan tule sinkulta kysymään, olisiko joku joskus halunnut seurustella kanssasi. Vielä vähemmän kysellään, olisitko joskus itse halunnut seurustella jonkun kanssa, jolle et kelvannut.
Tietenkin näistä asioista kysellään. Millaisia olivat aiemmat seurustelusuhteesi? Mihin edellinen suhde kariutui? Tai sitten toiselta puolen: Miksi et ole seurustellut? Miksi et ole kelpuuttanut ketään?
Ei todellakaan kaikki noista puhu. En minä ainakaan kysyisi tai vastaisia tuollaisiin kysymyksiin. En minä ainakaan halua kuulla mitään tilitystä eksistä..
Jokaisella on eri kokemukset.
Minulta on jokainen uusi tuttavuus ja varsinkin jokainen treffikumppani kysellyt noista asioista enkä pidä sitä mitenkään outona tai poikkeavana.
kyllä tuo nyt aika outoa on alkaa utelemaan aivan henkilökohtaisista asioista tapailuvaiheessa. etenkin kun noilla ei sen suurempaa väliä ole. toki ymmärrän sen siinä mielessä, että jollekin voi olla liikaa esim kymmenet seksikumppanit jo arvomaailmankin suhteen.
Onko se sittenkään outoa?
Ollaan etsimässä kuitenkin kumppania ja kyllähän nimenomaan ne henkilökohtaiset ajatukset, kokemukset ja historiat ovat niitä tärkeitä juttuja joiden perusteella päätetään onko toinen sopiva kumppani vai ei.
No on se suhteen alussa outoa. Ja onhan se outoa, jos suhde päättyy siihen, koska toinen viimeksi on seurustellut. Tietysti jokainen asettaa itse kriteerinsä mutta tuntuu, että osalla on vähän outo käsitys mikä on elämässä tärkeää ja mikä ei. Varmaankin se on sitä, että jos kumppanin löytäminen on helppoa, niin voi milloin mistäkin syystä hylätä toisen, koska aina löytyy uusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on muutama eri näkökulma.
1) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelpuuttanut.
2) Seurustelematon, koska on vain pannut ympäriinsä.
3) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelvannut.
Joku noista on pahempi kuin toinen. Ja sitten riippuu minkä ikäinen seurustelematon ihminen on. 25-vuotias ilman seurustelukokemusta on aikalailla eri asia kuin 45-vuotias ilman seurustelukokemusta.
Seurusteluun tarvitaan kaksi. Ei riitä, että itselle kelpaa joku tai että itse kelpaa jollekin, vaan molempien on kelvattava toisilleen samanaikaisesti.
Aivan, mutta yleisesti ihminen, joka ei ole löytänyt ketään, joka haluaisi kanssaan seurustella on luuseri ja ihminen, joka ei ole kelpuuttanut ketään on nirso. Näin ne asiat menee.
Mitä sillä käytännössä on väliä? Ei sitä kukaan tule sinkulta kysymään, olisiko joku joskus halunnut seurustella kanssasi. Vielä vähemmän kysellään, olisitko joskus itse halunnut seurustella jonkun kanssa, jolle et kelvannut.
Tietenkin näistä asioista kysellään. Millaisia olivat aiemmat seurustelusuhteesi? Mihin edellinen suhde kariutui? Tai sitten toiselta puolen: Miksi et ole seurustellut? Miksi et ole kelpuuttanut ketään?
Ei todellakaan kaikki noista puhu. En minä ainakaan kysyisi tai vastaisia tuollaisiin kysymyksiin. En minä ainakaan halua kuulla mitään tilitystä eksistä..
Jokaisella on eri kokemukset.
Minulta on jokainen uusi tuttavuus ja varsinkin jokainen treffikumppani kysellyt noista asioista enkä pidä sitä mitenkään outona tai poikkeavana.
kyllä tuo nyt aika outoa on alkaa utelemaan aivan henkilökohtaisista asioista tapailuvaiheessa. etenkin kun noilla ei sen suurempaa väliä ole. toki ymmärrän sen siinä mielessä, että jollekin voi olla liikaa esim kymmenet seksikumppanit jo arvomaailmankin suhteen.
Onko se sittenkään outoa?
Ollaan etsimässä kuitenkin kumppania ja kyllähän nimenomaan ne henkilökohtaiset ajatukset, kokemukset ja historiat ovat niitä tärkeitä juttuja joiden perusteella päätetään onko toinen sopiva kumppani vai ei.
Eivät kokemukset ole minulle niitä tärkeitä juttuja. Tärkeämpi on henkilön perusluonne, joka on ollut olemassa jo ennen parisuhde- ja seksikokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin omituista ajatella, että se seurustelematon ei ole oppinut ihmissuhdetaitoja jo kotonaan perheessä, myöhemmin koulussa, kavereiden kanssa, työpaikalla jne. Ei se ikisinkku missään kuplassa ole elänyt.
Ja jotenkin omituista on ajatella, että se seurustelematon ei millään usko, vaikka täällä on kerrottu, että ne muissa ihmissuhteissa koetut tunteet ja kokemukset eivät ole samoja välttämättä kuin ovat jossain seurustelusuhteessa.
Rakastuminen ja monet muutkin seikat seurustelusuhteessa muuttaa, että ne ovat usein paljon voimakkaampia, ennalta-aavistamattomia ja tunneperäisempiä. Myös minesti rakkaussuhde saattaa aktivoida jotain piilossa olevia kipukohtia.
Rakastuneena kokee asiat ja tunteet paljon voimakkaammin noin yleensä.
On siis elänyt sillätavoin ikäänkuin kuplassa.Moni yksin elävä on jo moneen kertaan käynyt läpi nuo piilossa olevat kipukohdat.
Tuota noin... elämässä tosiaan on aika paljon voimakkaampiakin asioita kuin rakastuminen. Huomaat sen sitten joskus, kun saat lisää elämänkokemusta. Toivottavasti et opi yhtä rankan käden kautta kuin minä. Kupla tästä on ollut kaukana.
Kuinkahan paljon elämänkokemusta ja ikää minun pitäisi saada, että kelpaisin? Kuplani on jo aikoja sitten puhjennut, olen liki 60-vuotias. Eikä elämä ole kohdellut todellakaan silkkihansikkain. Olen ollut avioliitossa, avoliitossa, seurustellut, ollut sinkkuna, nyt olen ollut jo monta vuotta, joten yksinelämisen totuus on minulle tuttua huttua.
Silti koen, että rakastuminen on yksi voimakkaampia tunne-elämyksiä, en ole muuttunut kyyniseksi.
Ja kyllä ne samat lainalaisuudet siinä pätee edelleen.
Ei kovatkaan kokemukset muuta sitä, että kun tapaa oikean kumppanin, niin rakastumisen tunne on kuin nuorena.
En ajattele niin, että kun olen kokenut vaokeit adioita niin rakkauden tunne siitä laimenisi silti.
Kaikki tunteet ovat arvokkaita ja erilaisia, niin hyvät juin ne vähemmän hyvätkin.Ei se ole sama jos yksin käsittelee omia kipukohtiaan, toki on ihan viisasta. Ja niin olen todella palj8n tehnytkin.
Mutta kyllä se niin on, että joku voimakkaasti tunteellinen ihmissuhde vain oudosti niutä nostaa esiin vaikka kuinka kuvittelisi olevansa vahva ja selvillä vesillä. Ihminen on vajavainen kaiken ikää.
Ei ihminen niin vanhaksi ja (viisaaksi) tule, että olisi täydellinen ja täysin ehjä.
Vaikka eläisi yksin tai yhdessä.Yksin elävällä sinkulla voi olla jo lähtökohtaisesti paremmat keinot käsitellä noita kipukohtia kuin esim sarjaseurustelijalla. Kyse on niin paljon henkilökohtaisista eroista. Ero nyt on osa normaalia elämää, monilla on niitä oikeasti rankkoja kokemuksia elämässään.
Tarkennan nyt, että kirjoitin vain tuon suhdetaustani, ettei luulla ihan untuvikoksi.
Ero on tosiaan osa normaalia elämää, ihan itse halusin erota ensimmäisestä liitosta ja on asialliset välit ollut.
En tarkoittanut lainkaan niin, että kokisin eron olevan minulle se rankka kokemus.
Ihan muita rankkoja asioita on ollut, en niitä nyt ala kertoa kun eivät kuulu otsikon asiaan.
Mutta ihan riittävästi on niitäkin ollut. Etten ole untuvikko silläkään saralla.
Miten nyt jankkaat tuota yksinelävän sinkun keinoja, olen nyt yksinelävä sinkku ja tiedän hyvin mitä se elämä on.
Tiedän miltei jokatyyppisen elämänmuodon mitä on ja mitä niissä joutuu käsittelemään.
No seurustelematon ikisinkku en ole.
Et tiedä, koska et ole elänyt kenenkään toisen elämää. Sinä olet esim sinkkuna elänyt asioiden a,b ja c kanssa, parisuhteessa asioiden a, g ja k kanssa. Ikisinkku on voinut elää esim asioiden ö,m,n kanssa. Ne ovat voineet kasvattaa aivan erilailla kuin a,b,c,g,k.
Et voi siis tietää kunkin yksinelävän keinoja. Kyse on siis ennenkaikkea yksilökohtaisista eroista elämässä, ei parisuhdestatuksessa. Parisuhde voi olla kasvattava kokemus tai olla sitä olematta. Ja moni kokemus elämässä myös opettaa rankemmin ja paremmin kuin parisuhde.
Se on epänormaalia ja seurustelu ja perhe kertoo siitä, että mahdollisesti välität muistakin kuin itsestäsi ja olet tasapainoinen ihminen. Astronauteiksikin valittiin perheellisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on epänormaalia ja seurustelu ja perhe kertoo siitä, että mahdollisesti välität muistakin kuin itsestäsi ja olet tasapainoinen ihminen. Astronauteiksikin valittiin perheellisiä.
Onko sitten kiva, kun isi ei koskaan palaa Kuusta.
Vierailija kirjoitti:
Se on epänormaalia ja seurustelu ja perhe kertoo siitä, että mahdollisesti välität muistakin kuin itsestäsi ja olet tasapainoinen ihminen. Astronauteiksikin valittiin perheellisiä.
Onhan sinkullakin perhe: vanhemmat ja sisaruksetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän seurustelemattomuus tekee minusta sellaisen kuin nyt olen ja tavallaan koen nykyään jo hieman, että olen ystävieni kanssa valtameren vastakkaisilla puolilla, kun en osaa enää yhtään kuvitella edes miltä seksi ja suuteleminen tuntuu.
Sanos muuta. Aina yhtä mukava tilanne oli aikoinaan, kun vielä baareissa jaksoi juosta, kun kaverit alkoi keskenään puhumaan pakollisista parisuhde- ja seksiasioistaan. Minä olisin yhtä hyvin voinut lähteä kotiin, kun tipahdin välittömästi ulos ja kaveritkin tiesivät että turha minulle niistä mitään puhua kun ei kokemusta ole. Vain heillä oli niissä asioissa sama sävel ja yhteys keskenään.
Kumma juttu. Kyllä minulle kaverit puhuvat parisuhde- ja seksiasioistaan, vaikka tietävät että olen neitsyt enkä ole seurustellut. Eivät he ajattele ollenkaan, että en ymmärtäisi sellaisia asioita. Usein minulle on jopa sanottu, että osaan antaa hyviä neuvoja parisuhdeongelmiin.
Nojoo, kyllä minäkin kelpasin kahdenkesken jos ei parempaa ollut, mutta niissä tilanteissa kun useamman kaverin kesken oltiin liikkeellä, se läjähti päin näköä ettei siinä samalla viivalla oltu kun muut oli kokeneempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on muutama eri näkökulma.
1) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelpuuttanut.
2) Seurustelematon, koska on vain pannut ympäriinsä.
3) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelvannut.
Joku noista on pahempi kuin toinen. Ja sitten riippuu minkä ikäinen seurustelematon ihminen on. 25-vuotias ilman seurustelukokemusta on aikalailla eri asia kuin 45-vuotias ilman seurustelukokemusta.
Seurusteluun tarvitaan kaksi. Ei riitä, että itselle kelpaa joku tai että itse kelpaa jollekin, vaan molempien on kelvattava toisilleen samanaikaisesti.
Aivan, mutta yleisesti ihminen, joka ei ole löytänyt ketään, joka haluaisi kanssaan seurustella on luuseri ja ihminen, joka ei ole kelpuuttanut ketään on nirso. Näin ne asiat menee.
Mitä sillä käytännössä on väliä? Ei sitä kukaan tule sinkulta kysymään, olisiko joku joskus halunnut seurustella kanssasi. Vielä vähemmän kysellään, olisitko joskus itse halunnut seurustella jonkun kanssa, jolle et kelvannut.
Tietenkin näistä asioista kysellään. Millaisia olivat aiemmat seurustelusuhteesi? Mihin edellinen suhde kariutui? Tai sitten toiselta puolen: Miksi et ole seurustellut? Miksi et ole kelpuuttanut ketään?
Ei todellakaan kaikki noista puhu. En minä ainakaan kysyisi tai vastaisia tuollaisiin kysymyksiin. En minä ainakaan halua kuulla mitään tilitystä eksistä..
Jokaisella on eri kokemukset.
Minulta on jokainen uusi tuttavuus ja varsinkin jokainen treffikumppani kysellyt noista asioista enkä pidä sitä mitenkään outona tai poikkeavana.
kyllä tuo nyt aika outoa on alkaa utelemaan aivan henkilökohtaisista asioista tapailuvaiheessa. etenkin kun noilla ei sen suurempaa väliä ole. toki ymmärrän sen siinä mielessä, että jollekin voi olla liikaa esim kymmenet seksikumppanit jo arvomaailmankin suhteen.
Onko se sittenkään outoa?
Ollaan etsimässä kuitenkin kumppania ja kyllähän nimenomaan ne henkilökohtaiset ajatukset, kokemukset ja historiat ovat niitä tärkeitä juttuja joiden perusteella päätetään onko toinen sopiva kumppani vai ei.
No on se suhteen alussa outoa. Ja onhan se outoa, jos suhde päättyy siihen, koska toinen viimeksi on seurustellut. Tietysti jokainen asettaa itse kriteerinsä mutta tuntuu, että osalla on vähän outo käsitys mikä on elämässä tärkeää ja mikä ei. Varmaankin se on sitä, että jos kumppanin löytäminen on helppoa, niin voi milloin mistäkin syystä hylätä toisen, koska aina löytyy uusi.
Mielestäni ei ole outoa, jos suhde päättyy täysin toisistaan poikkeaviin elämänkokemuksiin, kuten esimerkiksi teini-iästä asti seurustelleella ja ikisinkulla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on muutama eri näkökulma.
1) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelpuuttanut.
2) Seurustelematon, koska on vain pannut ympäriinsä.
3) Seurustelematon, koska kukaan ei ole kelvannut.
Joku noista on pahempi kuin toinen. Ja sitten riippuu minkä ikäinen seurustelematon ihminen on. 25-vuotias ilman seurustelukokemusta on aikalailla eri asia kuin 45-vuotias ilman seurustelukokemusta.
Seurusteluun tarvitaan kaksi. Ei riitä, että itselle kelpaa joku tai että itse kelpaa jollekin, vaan molempien on kelvattava toisilleen samanaikaisesti.
Aivan, mutta yleisesti ihminen, joka ei ole löytänyt ketään, joka haluaisi kanssaan seurustella on luuseri ja ihminen, joka ei ole kelpuuttanut ketään on nirso. Näin ne asiat menee.
Mitä sillä käytännössä on väliä? Ei sitä kukaan tule sinkulta kysymään, olisiko joku joskus halunnut seurustella kanssasi. Vielä vähemmän kysellään, olisitko joskus itse halunnut seurustella jonkun kanssa, jolle et kelvannut.
Tietenkin näistä asioista kysellään. Millaisia olivat aiemmat seurustelusuhteesi? Mihin edellinen suhde kariutui? Tai sitten toiselta puolen: Miksi et ole seurustellut? Miksi et ole kelpuuttanut ketään?
Ei todellakaan kaikki noista puhu. En minä ainakaan kysyisi tai vastaisia tuollaisiin kysymyksiin. En minä ainakaan halua kuulla mitään tilitystä eksistä..
Jokaisella on eri kokemukset.
Minulta on jokainen uusi tuttavuus ja varsinkin jokainen treffikumppani kysellyt noista asioista enkä pidä sitä mitenkään outona tai poikkeavana.
kyllä tuo nyt aika outoa on alkaa utelemaan aivan henkilökohtaisista asioista tapailuvaiheessa. etenkin kun noilla ei sen suurempaa väliä ole. toki ymmärrän sen siinä mielessä, että jollekin voi olla liikaa esim kymmenet seksikumppanit jo arvomaailmankin suhteen.
Onko se sittenkään outoa?
Ollaan etsimässä kuitenkin kumppania ja kyllähän nimenomaan ne henkilökohtaiset ajatukset, kokemukset ja historiat ovat niitä tärkeitä juttuja joiden perusteella päätetään onko toinen sopiva kumppani vai ei.
Eivät kokemukset ole minulle niitä tärkeitä juttuja. Tärkeämpi on henkilön perusluonne, joka on ollut olemassa jo ennen parisuhde- ja seksikokemuksia.
Mutta se luonne on syy miksi on elänyt niin poikkeavaa elämää kuten kokematon on elänyt. Ja se poikkeavuus on suurimmalle osalle kynnyskysymys, kuten lähes mikä tahansa massasta selvästi poikkeava seikka olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon nyt vain oman mielipiteeni.
Statuksista, arvoista ja kaikesta riippumatta, ihmisenä oleminen on vaikeaa. Toisten huomioon ottaminen on vaikeaa. Jopa kuunteleminen on vaivalloista. Kuuntelemisen ymmärtäminen vaikeaa, ja sen huomioon ottaminen ja oman toimintansa kohtuullisissa raameissa siihen mukauttaminen on äärimmäisen haastavaa, ellei mahdotonta.
Näitä taitoja ei kenelläkään ole syntyessään. Lapsuudenkodissa niitä harjoitellan hitusen, mutta pelkkien vanhempiensa tai sisarustensa kanssa ei kukaan opi, miten maailman kanssa tullaan toimeen. Kavereita vasten hiotaan suurimmat särmät, parhaiden ja läheisempien kavereiden kanssa voidaan joutua niin tiukkoihin paikkoihin, että alkaa jo pintakin pehmetä.
Mutta vasta parisuhteessa ja jaetuissa vastuissa tapahtuu se koetteleminen, jossa nähdään mistä sinut on tehty SISÄLTÄ. Siinä joutuu sekä taipumaan että kasvattamaan selkärankaa, ja punnitsemaan että miten on eniten oikein. SE on koko elämän mittainen haaste, ja vasta siinä oppii tuntemaan itsensä oikeasti.
Jos on koko elämänsä saanut elää vailla mitään ulkopuolista haastetta ja hankausta, on hyvin todennäköistä että se prosessi käynnistyy juuri sillä hetkellä kuin parisuhdekin, mikä tarkoittaa monia erittäin vaikeita vuosia. Mitä enemmän tuota on jo harjoiteltu muiden kanssa, sitä helpompaa on uudessa suhteessa.
Kokisin esim. nyt 40-vuotiaana aika haastavaksi alkaa seurustella jonkun sellaisen kanssa, jolle on vielä ihan uusi asia toimia esim. oman mustasukkaisuutensa tai epävarmuutensa kanssa rakentavasti parisuhteessa.
Naurattaa kyllä tääkin vastaus. Tuota noin... elämässä on ihan oikeasti pahempiakin vastoinkäymisiä ja opetustarinoita kuin "hankaus parisuhteessa" tai "mustasukkaisuuden tunne". En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun lukee näitä juttuja. Että joidenkin oikein pitää opetella tulemaan toimeen normaalien tunteiden kanssa. Osalle meistä on tapahtunut aika epänormaalejakin asioita, joiden kanssa on pitänyt opetella toimeen. Joku "mustasukkaisuuden tunne" parisuhteessa ei nyt ole yhtään mitään siihen verrattuna, mitä moni joutuu käsittelemään. Eivät ikisinkut elä missään "onnellisesssa ja viattomassa tyhjiössä".
Ei näin ole väitettykään.
Mutta aika vaikea on tietää ikisinkun mitä ja minkälainen tunne on mustasukkaisuuden tunne kun on rakastunut, serurustelee tai 7n parisuhteessa.
Ja miten sen tunteen pystyy sitten käsittelemään.
Ei se niin mene, että kun on ilman minkäänlaista srurustelukokemusta joutunut käsittelemään muita tunnetiloja niin silloin pystyy ihan varmaan myös käsittämään ja käsittelemään sen mustasukkaisuedentunteet.Esimerkiksi minä olen ollut ensimmäisessä avioliitossa liki parikymmentä vuotta. En koskaan ollut siitä miehestä mustasukkainen. Luulin tietäväni mitä mustasukkaisuus oli kun kuuntelin kaverieni juttuja. Pidin itseni ihmisenä, joka ei ole lainkaan mustasukkainen.
Erosin ja jonkin ajan kuluttua rakastuin todella tulisesti ja menimme avoliittoon. Mutta mitä kummaa, nythän minä olinkin mustasukkainen ja tunsin todella voimakkaita tunteita. Minun oli kova oppiminen, että osasin elää niiden tunteiden kanssa, ettei niistä tullut ongelmaa. Ei ollut helppoa.Sanomani on, että kun elää tilanteessa jossa jotain siihen tilanteeseen kuulumatonta asiaa ei ole tai ilmene ei voi tietää etukäteen miten toimii tai käsittelee jotain asiaa sitten kun elää siinä tilanteessa jossa tämä uusi, itsellekin ennalta ennakoimaton asia tulee esiin.
Ikisinkkuna ei voi tietää miten reagoi, esimerkiksi mustasukkaisuuteen, kun on rakastunut toiseen ihmiseen jonka kanssa on suhteessa.
Samoin joku ikisinkkuna eletty tunne tai asia voi tuntua aivan erilaiselta kun sen elää olemalla suhteessa toisen ihmisen kanssa.
Näitä ei välttämättä pysty ohjelmoimaan etukäteen.Noniin, kuten viestissäkin lukee niin seuruslukokemuksesi ei opettanut sinua käsittelemään mustasukkaisuutta uudessa suhteessa. Eli aivan se ja sama, onko kokemusta vai ei. Jokainen suhde on erilainen eikä uutta suhdetta voi opetella vanhalla. Tottakai tunteet voivat olla erilaisia eri tilanteissa, mutta ikisinkulla voi olla parempi itseuntemus kuin parisuhteessa olevalla. Ja tällä on sitä todellista merkitystä.
Ei tietenkään voi niin olla ja ei ole, että jos on seurustellut niin sitten on oppinut ihan jokaisen eri vivahteen ja nyanssin mitä voi eteen tulla seuraavassa tai seuraavissa parisuhteissa. Sehän on ihan mahdoton skenaario, ei sellaista ihmistä olekaan. En ole sellaista sanonut.
Vastasin tällä esimerkillä jollekin ikisinkulle joka väitti, että kun on ikisinkkuelämässään kokenut monia asioita niin osaa toimia silloin myös seurustelusuhteessa näiden ikisinkkuaikaisten kokemustensa perusteella.
Ei osaa, enkä osannut minäkään, tunnustinhan sen. Mutta on kuitenkin helpomppaa kun on ollut seurustek0lusuhteessa, kun kaikki asiat eivät luultavasti aiheuta noin voimakkaita tunnereaktioita.
Osaa suhtautua huumorilla sukkiin väärässä paikassa, pystyy luultavasti menemään pissalle ja kakalle kumppanin aikana, on tottunut siihen, että on ylipäätään toinen ihminen huoneessa, makuuhuoneessa, elämässä sen sijaan kun on siihen saakka ollut koko ajan yksin. Tätäkään tunnetta ei voi teoriassa tuntea.
Nämä monet voimakkaat tunnepuolen asiat ovat sellaisia, että ne pitää miltei joka kumppanin kanssa opetella, niihin ei oikein voi loppuun saakka valmentautua kukaan, niin se vain on.
Mutta aika moneen asiaan voi elämällä muutaman erilaisen ihmisen kanssa.
Mutta palataan tuohon minun mustasukkaisuusjuttuuni.
Ensimmäisesssä suhteessa en niistä tunteista tiennyt, toisessa heräsin, että hei minähän tunnen mustasukkaisuutta.
No jos tämä suhde joskus loppuu niin olen nyt oppinut ja tietoinen: eri suhteissa minä reagoin asioihin eri lailla. Uudessa suhteessa jo tässä asiassa hiukan viisaampi.
Tai vaikka jäisin tähän niin nyt tiedän, että eri ihmisen kanssa reagoin samaan asiaan eri tavalla. Olen siis ainakin oppinut jotain näistä seurusteluista. Tätä tietoa ei minulla olisi jos en olisi koskaan seurustellut.
Olen myös oppinut siis itsetuntemusta ja siitä ei ole koskaan haittaa missään tilanteessa.Tosiaan mitään kaikenkattavaa seurusteluniksikirjaa tuskin kukaan kykenee laatimaan.
Se, että sinä et ole osannut omien kokemustesi pohjalta toimia tietyllä tavalla ei tarkoita, etteikö ikisinkku olisi tätä jossakin vaiheessa oppinut. Elämät ovat ihan aidosti erilaisia. Puhut myös itsetuntemuksesta ja sitä todellakaan ei välttämättä opi missään parisuhteessa vaan nimenomaan yksin ollessa. Monella parisuhteessa olijalla loistaa kunnioituksen puute suhdetta ja kumppania kohtaan.
Tuo pissa - ja kakka asia nyt on aivan naurettava. Jos arkiset asiat ihan oikeasti ovat noin vaikeita joillekin ihmisille, niin en ihmettele, että miksi parisuhteessa oleminen tuntuu olevan opettelua. Ymmärrätkö, että osalla on ihan oikeasti ollut aika vaikeitakin asioita elämässä, eikä se ole mitään tuon tyylistä mietintää, että viitsinkö käydä kakalla kumppanin läsnäollessa? Voi hyvä Luoja, jos omat ongelmani olisivat olleet elämässä tuota tasoa. Voin ihan rehellisesti sanoa oppineeni yksin ollessa paljon enemmän kuin missään suhteessa voin itsestäni oppia.
Noita erilaisia reaktioita tosiaan tulee monissa muissakin paikoissa kuin parisuhteessa. Olisi tosiaan hienoa, jos kaikkien ongelmat olisivat tuota tasoa mitä kuvaat.
Tämä ketju on kyllä antanut aika yksinkertaisen kuvan parisuhteessa eläjistä :D Ilmeisesti kun on elämä on ollut niin helppoa, niin kakalla käynti ja normaalit ihmissuhdetaidot ovat olleet suuriakin ahaa-elämyksiä, joilla pitää sitten netissä päteä.
Olisin ikionnellinen, jos minun elämäni suurempia kasvunpaikkoja olisi vain joku nolous-häveliäisyydestä pois opetteleminen parisuhteessa tai ihmisten kanssa ylipäätään.
Olen mennyt läpi niin hirveitä asioita ja yksin, että paskon vaikka suoraan puolison naamalle niin tarvittaessa.
En tosin haluaisi, koska kakka-jutut eivät minun elämääni olekaan, vaikka IBS löytyy. Enkä haluaisi käydä vessassa ovi auki, koska minusta se on junttia ja epäkohteliasta, jos sen oven voi laittaa kiinnikin.
Voin väittää, että kun tarpoo 16 vuotta yksin, itseensä tutustuen ja itseään kehittäen, ja selviää vielä niistä hirveyksistä ehjin nahoin, tuleva puoliso (toivottavasti tulee vastaan joskus) saa minusta jalat maassa-olevan järkevän puolison, joka suhtautuu parisuhteeseen vakavasti, osaa keskustella mistä aiheesta tahansa, kunnioittaa toista, panostaa suhteeseen eikä ota sitä ja kumppania itsestäänselvyytenä.
Samaa asennetta vaadin kumppaniltani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä joku pelkää, että jos ei ole koskaan seurustellut niin on sen ensimmäisen seurustelukumppanin "työ" opettaa miten seurustellessa toimitaan.
Jos toinen on jo tottunut seurustelija ja toinen aloittaa vasta niin ovat ikäänkuin eri tasoilla.
On helpompi olla oman tyyppisen ihmisen kanssa. On helpompaa kun seurustelun lähtötilanne on suunnilleen sama.Vai että miten toimitaan. Oletko tyhmä? Ilmeisesti olet. henkilökohtaisesti oksettaa suhteesta suhteeseen hyppijät ja näiltäkö pitäisi oppia miten toimia. Voi Jeesus sentään... Parisuhteessa ollaan rehellisiä, sovitaan yhteiset säännöt, ollaan uskollisia ja rakastetaan ja jos ei nämä toimi, niin nostetaan kissa pöydälle ja erotaan. Suhteeseen ei pidä koskaan heittäytyä kevein perustein.
Olen samaa mieltä siitä kuten sinäkin miten parisuhteessa toimitaan. Olen siis se, joka sanoi, ettei halua opettaa seurustelematonta miten seurustellaan.
Mutta miten luulet, ihminen joka ei ole koskaan seurustellut ja asunut yksin jopa kymmeniä vuosia pystyy nuo ihmissuhdetaidot tuosta vain omaksumaan ja alkaa elää parisuhteessa niks naks?
Koska niilläkin ihmisillä joilla on kokemusta seurustelusta ja jopa parisuhteesta ja ovat niissä jo hioutuneet ja oppineet tekemään kompromisseja on vaikeuksia aina uuden seurustelusuhteen aloittaessaan.
Olet kyllä aika kokematon ja sinisilmäinen, oletko itse juuri niitä joilla ei ole seurustelusuhteita yhtään tai hyvin vähän?En ole oksettava suhteesta suhteeseen hyppijä, olen ollut aviossa ja muutamassa suhteessa myös koska en ole enää mikään nuori nainen. Minulla on lapsia ja lapsenlapsiakin.
Mutta tuntisin olevani aika outo silloin, koska en ole kovin pahan näköinen, minulla on työ, jossa joudun toimimaan ihmisten kanssa, olen sosiaalinen ihminen, ettei minulla olisi ollut koskaan yhtään seurustelusuhdetta tähän ikään mennessä. Pistäisi kyllä miettimään miksi. Olisi itsetutkistelun paikka kyllä.
Niin, enkä ole edes tyhmäkään. D
Olen edelleen sitä mieltä, että ensiksikin minulle ei sopisi täysin kokematon mies, enkä minä hänelle. Enkä tottavieköön halua mennä sänkyyn kokemattoman, lähes ikäiseni miehen kanssa. Enkä opettaa hänelle muitakaan parisuhdetaitoja.On, kuten on sanottukin, eri jos on kokematon parikymppinen.
Pikkujuttu: sinulla on aika outo kuvitelma, että sinkku on kokematon seksin saralla.
Jos on kokenut seksin saralla, sitten ei pitäisi olla suurempia ongelmia parisuhteessakaan. Senverran merkittävä asia se seksi kuitenkin on ja täyskokemattomilla sillä saralla luultavasti ensimmäisenä tulee ne suurimmat ongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Naisilla ei ole ollut varaa ottaa huonoa miestä, koska raskaus/lapset on ollut naiselle niin iso riski, niin siksi mieluummin otetaan joku joka on jo testattu ja todettu hyväksi.
Pohjimmiltaan tuosta on kyse.
Jos olisi testattu ja todettu hyväksi, niin tuskin olisi kolmannella, neljännellä tai kuudennella kierroksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla ei ole ollut varaa ottaa huonoa miestä, koska raskaus/lapset on ollut naiselle niin iso riski, niin siksi mieluummin otetaan joku joka on jo testattu ja todettu hyväksi.
Pohjimmiltaan tuosta on kyse.
Todettu hyväksi? Jos olisi todettu hyväksi niin ei olisi varmaan erottu.
Nyt oli kyllä viikon paras pointti.
Vierailija kirjoitti:
Aviopuolisoni on viides vakavampi parisuhteeni, aiemmat kestäneet n. pari vuotta kukin suhde. Puolisoni on seurustellut vakavissaan kerran, joskus ihan lukiossa.
Lähes seurustelemattomuudesta huomasi, että on ollut hankala sopeutua yhteenasumiseen, kompromisseihin kodinhoidossa ja siihen, että kaikkea ei voida enää tehdä hänen tavallaan. Hänellä oli alussa myös outoja kuvitelmia parisuhteiden seksielämästä, mm. luuli pitkään että on epänormaalia ja merkki jostain katasrofista kun suhteen alkuaikojen huumahimo laantuu, kun taas itse tiesin että näin käy käytännössä kaikille aina.
Toki voi olla osittain persoonakysymys, mutta kyllä pistän paljon seurustelukokemuksen osuuden piikkiin. Jos joku neuvoja haluaa, niin jos ei oo superihana kumppaniehdokas, niin älä ota sellaista, joka alkaa sinun kanssa harjoittelemaan parisuhdetta, jos itse olet jo pelannut useamman kerran sen pelin läpi ja tiedät miten se menee eri käänteissä.
Minä olen seurustellut viimeksi 20 vuotta sitten. Tiedän, että parisuhteessa alkuhuuma laantuu ihan ilman parisuhdekokemuksiakin. Oliko miehesi nuori? Vai onko teillä erilaiset libidot ja seksuaaliset tarpeet, eli sinulle on ihan OK, jos seksi vähenee suhteen aikana, ja mies taas haluaisi jatkaa aktiivista seksielämää?
Kysyn, koska jos parisuhde on vasta muutaman vuoden pituinen, minusta siinä vaiheessa yleensä eletään vielä huumaa, eikä saada seksuaalisesti toisesta tarpeekseen - paitsi, jos on matala libido. Minulle itselleni naisena aktiivinen seksielämä on parisuhteen kulmakivi. Saan seuraa, tukea, apua, ja juttelukavereita läheisiltäni. Seksiä saan vaan puolisoltani, koska en halua harrastaa yhdenillan juttuja tai fw-suhteita. Seksi on minulle tärkeimpiä elementtejä parisuhteessa, mutta se ei tietenkään ole ainoa tapa elää parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla ei ole ollut varaa ottaa huonoa miestä, koska raskaus/lapset on ollut naiselle niin iso riski, niin siksi mieluummin otetaan joku joka on jo testattu ja todettu hyväksi.
Pohjimmiltaan tuosta on kyse.
Jos olisi testattu ja todettu hyväksi, niin tuskin olisi kolmannella, neljännellä tai kuudennella kierroksella.
Silti se vaikuttaa olevan täysin verrattavissa työnhakuun, mitä pidempi CV niin sen paremmin katsotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä joku pelkää, että jos ei ole koskaan seurustellut niin on sen ensimmäisen seurustelukumppanin "työ" opettaa miten seurustellessa toimitaan.
Jos toinen on jo tottunut seurustelija ja toinen aloittaa vasta niin ovat ikäänkuin eri tasoilla.
On helpompi olla oman tyyppisen ihmisen kanssa. On helpompaa kun seurustelun lähtötilanne on suunnilleen sama.Vai että miten toimitaan. Oletko tyhmä? Ilmeisesti olet. henkilökohtaisesti oksettaa suhteesta suhteeseen hyppijät ja näiltäkö pitäisi oppia miten toimia. Voi Jeesus sentään... Parisuhteessa ollaan rehellisiä, sovitaan yhteiset säännöt, ollaan uskollisia ja rakastetaan ja jos ei nämä toimi, niin nostetaan kissa pöydälle ja erotaan. Suhteeseen ei pidä koskaan heittäytyä kevein perustein.
Olen samaa mieltä siitä kuten sinäkin miten parisuhteessa toimitaan. Olen siis se, joka sanoi, ettei halua opettaa seurustelematonta miten seurustellaan.
Mutta miten luulet, ihminen joka ei ole koskaan seurustellut ja asunut yksin jopa kymmeniä vuosia pystyy nuo ihmissuhdetaidot tuosta vain omaksumaan ja alkaa elää parisuhteessa niks naks?
Koska niilläkin ihmisillä joilla on kokemusta seurustelusta ja jopa parisuhteesta ja ovat niissä jo hioutuneet ja oppineet tekemään kompromisseja on vaikeuksia aina uuden seurustelusuhteen aloittaessaan.
Olet kyllä aika kokematon ja sinisilmäinen, oletko itse juuri niitä joilla ei ole seurustelusuhteita yhtään tai hyvin vähän?En ole oksettava suhteesta suhteeseen hyppijä, olen ollut aviossa ja muutamassa suhteessa myös koska en ole enää mikään nuori nainen. Minulla on lapsia ja lapsenlapsiakin.
Mutta tuntisin olevani aika outo silloin, koska en ole kovin pahan näköinen, minulla on työ, jossa joudun toimimaan ihmisten kanssa, olen sosiaalinen ihminen, ettei minulla olisi ollut koskaan yhtään seurustelusuhdetta tähän ikään mennessä. Pistäisi kyllä miettimään miksi. Olisi itsetutkistelun paikka kyllä.
Niin, enkä ole edes tyhmäkään. D
Olen edelleen sitä mieltä, että ensiksikin minulle ei sopisi täysin kokematon mies, enkä minä hänelle. Enkä tottavieköön halua mennä sänkyyn kokemattoman, lähes ikäiseni miehen kanssa. Enkä opettaa hänelle muitakaan parisuhdetaitoja.On, kuten on sanottukin, eri jos on kokematon parikymppinen.
Pikkujuttu: sinulla on aika outo kuvitelma, että sinkku on kokematon seksin saralla.
Jos on kokenut seksin saralla, sitten ei pitäisi olla suurempia ongelmia parisuhteessakaan. Senverran merkittävä asia se seksi kuitenkin on ja täyskokemattomilla sillä saralla luultavasti ensimmäisenä tulee ne suurimmat ongelmat.
Parisuhteessa saa seksikokemuksia, mutta oppiiko niistä mitään? Niin hirvittävän paljon on täälläkin ketjuja huonosta seksielämästä, kumppanin kohtaamattomuudesta intiimisti, naisia jotka eivät saa tyydytystä, miehiä jotka eivät kuuntele mitä kumppani haluaa, puutteessa olevia vaikka eletään parisuhteessa.
Tärkein seksuaalinen taito ei ole tulla hyväksi temppujen tekijäksi kuin koira, vaan oppia tuntemaan oma seksuaalisuutensa, ja sitten rohkeasti ilmaisemaan sitä - erityisesti puhumalla - kumppanin kanssa. Se tosin vaatii myös sen, että se kumppani on seksuaalisesti samalla aalto- ja ymmärryspituudella, ja vähintään halukas opettelemaan rakkaansa kanssa yhteisen seksuaalisen kielen - joka muuten on eri pariskunnilla erilainen. Jokaisen kumppanin kanssa tulee opetella seksuaalinen kieli ja puhuminen uudestaan, muutoin on vain huono rakastaja, joka jankkaa, että kun tämä toimi exänkin kanssa niin kyllä se sunkin kanssa pitäis...!
Omaa seksuaalisuuttaan voi ja pitäisikin tutkia itse. Siihen seksiterapiakin perustuu. Oman kehon, oman psyykkeen, omien mieltymysten, tabujen, intohimojen, kiinnostusten, mielikuvituksen, kaiken tutkiminen ja siitä oppiminen.
Se, että on harrastanut paljon seksiä ei kerro vielä muuta kuin että on harrastanut paljon seksiä. Siitä on vielä pitkä matka aidoksi lakanoiden Amoriksi, naisella ja miehellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin omituista ajatella, että se seurustelematon ei ole oppinut ihmissuhdetaitoja jo kotonaan perheessä, myöhemmin koulussa, kavereiden kanssa, työpaikalla jne. Ei se ikisinkku missään kuplassa ole elänyt.
Ja jotenkin omituista on ajatella, että se seurustelematon ei millään usko, vaikka täällä on kerrottu, että ne muissa ihmissuhteissa koetut tunteet ja kokemukset eivät ole samoja välttämättä kuin ovat jossain seurustelusuhteessa.
Rakastuminen ja monet muutkin seikat seurustelusuhteessa muuttaa, että ne ovat usein paljon voimakkaampia, ennalta-aavistamattomia ja tunneperäisempiä. Myös minesti rakkaussuhde saattaa aktivoida jotain piilossa olevia kipukohtia.
Rakastuneena kokee asiat ja tunteet paljon voimakkaammin noin yleensä.
On siis elänyt sillätavoin ikäänkuin kuplassa.Moni yksin elävä on jo moneen kertaan käynyt läpi nuo piilossa olevat kipukohdat.
Tuota noin... elämässä tosiaan on aika paljon voimakkaampiakin asioita kuin rakastuminen. Huomaat sen sitten joskus, kun saat lisää elämänkokemusta. Toivottavasti et opi yhtä rankan käden kautta kuin minä. Kupla tästä on ollut kaukana.
Kuinkahan paljon elämänkokemusta ja ikää minun pitäisi saada, että kelpaisin? Kuplani on jo aikoja sitten puhjennut, olen liki 60-vuotias. Eikä elämä ole kohdellut todellakaan silkkihansikkain. Olen ollut avioliitossa, avoliitossa, seurustellut, ollut sinkkuna, nyt olen ollut jo monta vuotta, joten yksinelämisen totuus on minulle tuttua huttua.
Silti koen, että rakastuminen on yksi voimakkaampia tunne-elämyksiä, en ole muuttunut kyyniseksi.
Ja kyllä ne samat lainalaisuudet siinä pätee edelleen.
Ei kovatkaan kokemukset muuta sitä, että kun tapaa oikean kumppanin, niin rakastumisen tunne on kuin nuorena.
En ajattele niin, että kun olen kokenut vaokeit adioita niin rakkauden tunne siitä laimenisi silti.
Kaikki tunteet ovat arvokkaita ja erilaisia, niin hyvät juin ne vähemmän hyvätkin.Ei se ole sama jos yksin käsittelee omia kipukohtiaan, toki on ihan viisasta. Ja niin olen todella palj8n tehnytkin.
Mutta kyllä se niin on, että joku voimakkaasti tunteellinen ihmissuhde vain oudosti niutä nostaa esiin vaikka kuinka kuvittelisi olevansa vahva ja selvillä vesillä. Ihminen on vajavainen kaiken ikää.
Ei ihminen niin vanhaksi ja (viisaaksi) tule, että olisi täydellinen ja täysin ehjä.
Vaikka eläisi yksin tai yhdessä.Yksin elävällä sinkulla voi olla jo lähtökohtaisesti paremmat keinot käsitellä noita kipukohtia kuin esim sarjaseurustelijalla. Kyse on niin paljon henkilökohtaisista eroista. Ero nyt on osa normaalia elämää, monilla on niitä oikeasti rankkoja kokemuksia elämässään.
Tarkennan nyt, että kirjoitin vain tuon suhdetaustani, ettei luulla ihan untuvikoksi.
Ero on tosiaan osa normaalia elämää, ihan itse halusin erota ensimmäisestä liitosta ja on asialliset välit ollut.
En tarkoittanut lainkaan niin, että kokisin eron olevan minulle se rankka kokemus.
Ihan muita rankkoja asioita on ollut, en niitä nyt ala kertoa kun eivät kuulu otsikon asiaan.
Mutta ihan riittävästi on niitäkin ollut. Etten ole untuvikko silläkään saralla.
Miten nyt jankkaat tuota yksinelävän sinkun keinoja, olen nyt yksinelävä sinkku ja tiedän hyvin mitä se elämä on.
Tiedän miltei jokatyyppisen elämänmuodon mitä on ja mitä niissä joutuu käsittelemään.
No seurustelematon ikisinkku en ole.Et tiedä, koska et ole elänyt kenenkään toisen elämää. Sinä olet esim sinkkuna elänyt asioiden a,b ja c kanssa, parisuhteessa asioiden a, g ja k kanssa. Ikisinkku on voinut elää esim asioiden ö,m,n kanssa. Ne ovat voineet kasvattaa aivan erilailla kuin a,b,c,g,k.
Et voi siis tietää kunkin yksinelävän keinoja. Kyse on siis ennenkaikkea yksilökohtaisista eroista elämässä, ei parisuhdestatuksessa. Parisuhde voi olla kasvattava kokemus tai olla sitä olematta. Ja moni kokemus elämässä myös opettaa rankemmin ja paremmin kuin parisuhde.
Olen siis elänyt asioiden a, b, c, a, g ja k kanssa. Ok
Ikisinkku on elänyt asioiden ö, m ja n kanssa. Mutta häneltä puuttuu ne minun kokemani asiat, minulta puuttuu ne ikisinkun kokemat asiat.
Ne ovat ehkä eri asioita, mutta missään ei sanota kenenkä kokemat asiat ovat arvokkaampia kuin toisen.
Kuitenkin luulisi, että kun on elänyt monen eri ihmisen kanssa yhdessä ja myös sinkkuelämää, niin kuitenkin elämänkokemusta on enemmän.
Jos ikisinkku on elänyt ainoastaan sinkkuelämää ja minä myös sinkkuelämää plus kaikkia noita muita niin järjen mukaan ja oletettavasti elämänkokemukseni on laajempi.
Olen monesti ihan pohtinutkin miten erilainen, naivimpi ja sinisilmäinen ihminen olisin jos olisin elänyt pelkästään yksin.
Jos minulta puuttuisi kokonaan sinkkuelämän kokeminen niin eri, mutta miten sinun sinkkuelämäsi olisi jotenkin "jalostavampaa" kuin minun sinkkuelämäni?
Ihan samalla tavoin olen joutunut löytämään selviämiskeinoja ja pohtimaan kipukohtiani.
Myös tukiverkostot määrittelevät paljon, toisilla on aivan erilailla tukiverkkoja kuin toisilla, esimerkiksi vanhemmat tai isovanhemmat elävät, on sisaruksia ym.
Minulla ei ole heistä ketään elossa moniin vuosiin. Molemmat vanhempani esimerkiksi kuolivat jo 90-luvulla. Isovanhemmat jo sitä ennen, sisarukset yksi toisensa jälkeen vuosien varrella.
Olen siis melko yksin joutunut selviämään. No, nämäkään eivät ole niitä mainitsemiani kovia kokemuksia, jos nyt joku viittaa, että monelta on kuollut läheisiä, käsitän sen kyllä.
Mutta ei ole nämäkään ollut helppoja asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin omituista ajatella, että se seurustelematon ei ole oppinut ihmissuhdetaitoja jo kotonaan perheessä, myöhemmin koulussa, kavereiden kanssa, työpaikalla jne. Ei se ikisinkku missään kuplassa ole elänyt.
Ja jotenkin omituista on ajatella, että se seurustelematon ei millään usko, vaikka täällä on kerrottu, että ne muissa ihmissuhteissa koetut tunteet ja kokemukset eivät ole samoja välttämättä kuin ovat jossain seurustelusuhteessa.
Rakastuminen ja monet muutkin seikat seurustelusuhteessa muuttaa, että ne ovat usein paljon voimakkaampia, ennalta-aavistamattomia ja tunneperäisempiä. Myös minesti rakkaussuhde saattaa aktivoida jotain piilossa olevia kipukohtia.
Rakastuneena kokee asiat ja tunteet paljon voimakkaammin noin yleensä.
On siis elänyt sillätavoin ikäänkuin kuplassa.Moni yksin elävä on jo moneen kertaan käynyt läpi nuo piilossa olevat kipukohdat.
Tuota noin... elämässä tosiaan on aika paljon voimakkaampiakin asioita kuin rakastuminen. Huomaat sen sitten joskus, kun saat lisää elämänkokemusta. Toivottavasti et opi yhtä rankan käden kautta kuin minä. Kupla tästä on ollut kaukana.
Kuinkahan paljon elämänkokemusta ja ikää minun pitäisi saada, että kelpaisin? Kuplani on jo aikoja sitten puhjennut, olen liki 60-vuotias. Eikä elämä ole kohdellut todellakaan silkkihansikkain. Olen ollut avioliitossa, avoliitossa, seurustellut, ollut sinkkuna, nyt olen ollut jo monta vuotta, joten yksinelämisen totuus on minulle tuttua huttua.
Silti koen, että rakastuminen on yksi voimakkaampia tunne-elämyksiä, en ole muuttunut kyyniseksi.
Ja kyllä ne samat lainalaisuudet siinä pätee edelleen.
Ei kovatkaan kokemukset muuta sitä, että kun tapaa oikean kumppanin, niin rakastumisen tunne on kuin nuorena.
En ajattele niin, että kun olen kokenut vaokeit adioita niin rakkauden tunne siitä laimenisi silti.
Kaikki tunteet ovat arvokkaita ja erilaisia, niin hyvät juin ne vähemmän hyvätkin.Ei se ole sama jos yksin käsittelee omia kipukohtiaan, toki on ihan viisasta. Ja niin olen todella palj8n tehnytkin.
Mutta kyllä se niin on, että joku voimakkaasti tunteellinen ihmissuhde vain oudosti niutä nostaa esiin vaikka kuinka kuvittelisi olevansa vahva ja selvillä vesillä. Ihminen on vajavainen kaiken ikää.
Ei ihminen niin vanhaksi ja (viisaaksi) tule, että olisi täydellinen ja täysin ehjä.
Vaikka eläisi yksin tai yhdessä.Yksin elävällä sinkulla voi olla jo lähtökohtaisesti paremmat keinot käsitellä noita kipukohtia kuin esim sarjaseurustelijalla. Kyse on niin paljon henkilökohtaisista eroista. Ero nyt on osa normaalia elämää, monilla on niitä oikeasti rankkoja kokemuksia elämässään.
Tarkennan nyt, että kirjoitin vain tuon suhdetaustani, ettei luulla ihan untuvikoksi.
Ero on tosiaan osa normaalia elämää, ihan itse halusin erota ensimmäisestä liitosta ja on asialliset välit ollut.
En tarkoittanut lainkaan niin, että kokisin eron olevan minulle se rankka kokemus.
Ihan muita rankkoja asioita on ollut, en niitä nyt ala kertoa kun eivät kuulu otsikon asiaan.
Mutta ihan riittävästi on niitäkin ollut. Etten ole untuvikko silläkään saralla.
Miten nyt jankkaat tuota yksinelävän sinkun keinoja, olen nyt yksinelävä sinkku ja tiedän hyvin mitä se elämä on.
Tiedän miltei jokatyyppisen elämänmuodon mitä on ja mitä niissä joutuu käsittelemään.
No seurustelematon ikisinkku en ole.Et tiedä, koska et ole elänyt kenenkään toisen elämää. Sinä olet esim sinkkuna elänyt asioiden a,b ja c kanssa, parisuhteessa asioiden a, g ja k kanssa. Ikisinkku on voinut elää esim asioiden ö,m,n kanssa. Ne ovat voineet kasvattaa aivan erilailla kuin a,b,c,g,k.
Et voi siis tietää kunkin yksinelävän keinoja. Kyse on siis ennenkaikkea yksilökohtaisista eroista elämässä, ei parisuhdestatuksessa. Parisuhde voi olla kasvattava kokemus tai olla sitä olematta. Ja moni kokemus elämässä myös opettaa rankemmin ja paremmin kuin parisuhde.
Olen siis elänyt asioiden a, b, c, a, g ja k kanssa. Ok
Ikisinkku on elänyt asioiden ö, m ja n kanssa. Mutta häneltä puuttuu ne minun kokemani asiat, minulta puuttuu ne ikisinkun kokemat asiat.
Ne ovat ehkä eri asioita, mutta missään ei sanota kenenkä kokemat asiat ovat arvokkaampia kuin toisen.
Kuitenkin luulisi, että kun on elänyt monen eri ihmisen kanssa yhdessä ja myös sinkkuelämää, niin kuitenkin elämänkokemusta on enemmän.
Jos ikisinkku on elänyt ainoastaan sinkkuelämää ja minä myös sinkkuelämää plus kaikkia noita muita niin järjen mukaan ja oletettavasti elämänkokemukseni on laajempi.
Olen monesti ihan pohtinutkin miten erilainen, naivimpi ja sinisilmäinen ihminen olisin jos olisin elänyt pelkästään yksin.Jos minulta puuttuisi kokonaan sinkkuelämän kokeminen niin eri, mutta miten sinun sinkkuelämäsi olisi jotenkin "jalostavampaa" kuin minun sinkkuelämäni?
Ihan samalla tavoin olen joutunut löytämään selviämiskeinoja ja pohtimaan kipukohtiani.
Myös tukiverkostot määrittelevät paljon, toisilla on aivan erilailla tukiverkkoja kuin toisilla, esimerkiksi vanhemmat tai isovanhemmat elävät, on sisaruksia ym.
Minulla ei ole heistä ketään elossa moniin vuosiin. Molemmat vanhempani esimerkiksi kuolivat jo 90-luvulla. Isovanhemmat jo sitä ennen, sisarukset yksi toisensa jälkeen vuosien varrella.
Olen siis melko yksin joutunut selviämään. No, nämäkään eivät ole niitä mainitsemiani kovia kokemuksia, jos nyt joku viittaa, että monelta on kuollut läheisiä, käsitän sen kyllä.
Mutta ei ole nämäkään ollut helppoja asioita.
Juuri tässä menet vikaan, kun oletat, että kaikkien sinkkuelämä on samanlaista ja niissä olisi samat haasteet ja samantyyppiset kokemukset. Vaikka ikisinkulla ei olisi kokemusta parisuhteesta, hänellä voi olla kokemuksia paljonkon asioista, joilla parisuhteessa / välillä sinkkuna oleva ei ole. Nämä kokemukset ovat tietenkin yksilöllisiä.
Menet tuossa myös vikaan, että elämänkokemus olisi laajempi seurustelevalla kuin ikisinkulla. Ikisinkulla kun tosiaan voi olla sellaisia elämäntapahtuamia, ei siis johtuen välttämättä ikisinkkuudesta vaan yksilöllisistä haasteista, mitä parisuhteessa elävä ei tule koskaan kokemaan.
Kai ymmärrät, että parisuhteessa oleminen on vain miljoonista kasvattavist kokemuksista? Moni kokemus hioo luonnetta vieläkin raaeimmin kuin parisuhde. Tuntuu vähän oudolta tätä selittää aikuiselle ihmiselle, mutta ilmeisesti moni parisuhteellinen on elänyt aika turvallisessa kuplassa kun jo parisuhdekin hioo niin kamalasti persoonaa.
Alue: Aihe vapaa
Nimenomaan siitä itsetuntemuksesta ja elämänkokemuksista mitä minulla on ollut. Ja en tee ongelmia olemattomista asioista. Katsos, jotkut meistä joutuvat rankalla tavalla tutustumaan itseensä. Ei voi tuudittautua ja syyttää sitä toista osapuolta kaikesta...