Miksi lapsettomille pariskunnille väitetään ettei lapsi muuta elämää mitenkään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.

Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".

Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.

No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.

Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.

Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.

Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.

Sun kommenttia lukiessa alkaa hiipiä mieleen, että oletkohan ihan tosissasi. Jos, oletko pudonnut liian montaa kertaa päällesi?

Kyllä mä olen tosissani. Ja vakavissani mietin onko teillä normaaleja lapsia jos ne ei millään tavalla ole muuttaneet elämää. Ei siis mitenkään. Jos te ennen ootte lähteneet sinne laskettelureissulle kaksin, pakanneet vain omat tavarat, lasketelleet kaksistaan, huolehtineet vain omista ruokailuistanne ja nukkumisista ja nyt lasten kanssa asiat menee ihan samaa rataa? Niin kyllä, vakavissani mietin että kuka ne teidän mukulat huolehtii, ruokkii, vahtii jos te ette sitä tee.

Mikä aspergereiden kokoontuminen täällä on? Onko se elämä muuttunut oikeasti, jos reissuun tulee hommaa enemmän?

Tietysti on muuttunut.

No minusta ei. Reissu se on silti ja kaikki on mahdollista edelleen.

Jos olet lasten kanssa reissussa, kaikki ei ole mahdollista ilman turhia riskejä. Et voi esimerkiksi jättää lapsia hotelliin nukkumaan ja lähteä itse ravintolaan illalliselle.

No en tietenkään, ne lapset tulee mukaan. Miksi ne huoneeseen jätettäisiin?

Ja siinä sinä nautit mukavasti illallista lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, kun lapsesi kiukuttelevat ja kitisevät väsyneinä.

Ei ne nukkuessaan kiukkua.

Eli kun sinä syöt, lapsesi nukkuvat ravintolapöydässä tai pöydän alla kuin kunnon suomituristi. Hienoa.

Et ole koskaan kuullut rattaista, kantokopasta tai kantoliinasta? Ja sekö on ihan kauhistus, jos päivällistä syödään lasten kanssa tuntia aiemmin kuin ennen lapsia? Voi luoja miten neurettavaa taas.

Olet siis jo ennen lapsiasi kuljettanut jotain päivälliselle kantoliinassa? Ymmärrän, mikään ei muuttunut.

En ole kuule, mutta se ei liity millään tavalla mun elämän perusasioiden muuttumattomuuteen. En ymmärrä miten joku määrittelee elämänsä sen mukaan, että miten ravintolaan mennään tai montako koneellista pyykkiä pesee per pvä.

Meidän elämä ei muuttunut lasten myötä vaikka arkiaskareet, matkajärjestelyt yms. tietenkin muuttuivat. Ne nyt olisi voinut muuttua vaikka mistä syystä.

Ehkä sunkin kannattaisi joskus pysähtyä miettimään miten sä elämäsi näet?

Itse näen asian niin, että jos joku asia muuttuu, niin sitten se muuttuu. En keksi mitään sivujuonteita, enkä selityksiä.

Ja sun ajatuksesi on ainoa oikea ja muiden selityksiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.

Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".

Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.

No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.

Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.

Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.

Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.

Sun kommenttia lukiessa alkaa hiipiä mieleen, että oletkohan ihan tosissasi. Jos, oletko pudonnut liian montaa kertaa päällesi?

Kyllä mä olen tosissani. Ja vakavissani mietin onko teillä normaaleja lapsia jos ne ei millään tavalla ole muuttaneet elämää. Ei siis mitenkään. Jos te ennen ootte lähteneet sinne laskettelureissulle kaksin, pakanneet vain omat tavarat, lasketelleet kaksistaan, huolehtineet vain omista ruokailuistanne ja nukkumisista ja nyt lasten kanssa asiat menee ihan samaa rataa? Niin kyllä, vakavissani mietin että kuka ne teidän mukulat huolehtii, ruokkii, vahtii jos te ette sitä tee.

Mikä aspergereiden kokoontuminen täällä on? Onko se elämä muuttunut oikeasti, jos reissuun tulee hommaa enemmän?

Tietysti on muuttunut.

No minusta ei. Reissu se on silti ja kaikki on mahdollista edelleen.

Jos olet lasten kanssa reissussa, kaikki ei ole mahdollista ilman turhia riskejä. Et voi esimerkiksi jättää lapsia hotelliin nukkumaan ja lähteä itse ravintolaan illalliselle.

No en tietenkään, ne lapset tulee mukaan. Miksi ne huoneeseen jätettäisiin?

Ja siinä sinä nautit mukavasti illallista lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, kun lapsesi kiukuttelevat ja kitisevät väsyneinä.

Ei ne nukkuessaan kiukkua.

Eli kun sinä syöt, lapsesi nukkuvat ravintolapöydässä tai pöydän alla kuin kunnon suomituristi. Hienoa.

Et ole koskaan kuullut rattaista, kantokopasta tai kantoliinasta? Ja sekö on ihan kauhistus, jos päivällistä syödään lasten kanssa tuntia aiemmin kuin ennen lapsia? Voi luoja miten neurettavaa taas.

Olet siis jo ennen lapsiasi kuljettanut jotain päivälliselle kantoliinassa? Ymmärrän, mikään ei muuttunut.

En ole kuule, mutta se ei liity millään tavalla mun elämän perusasioiden muuttumattomuuteen. En ymmärrä miten joku määrittelee elämänsä sen mukaan, että miten ravintolaan mennään tai montako koneellista pyykkiä pesee per pvä.

Meidän elämä ei muuttunut lasten myötä vaikka arkiaskareet, matkajärjestelyt yms. tietenkin muuttuivat. Ne nyt olisi voinut muuttua vaikka mistä syystä.

Ehkä sunkin kannattaisi joskus pysähtyä miettimään miten sä elämäsi näet?

Eli arkiaskareet, matkajärjestelyt ym. ei ole sun elämää? Mielenkiintoista.

En ole tuo kelle kommentoit, mutta mulle ne on arkiaskareita ja matkajärjestelyjä, elämä on laajempi käsite.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.

Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".

Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.

No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.

Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.

Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.

Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.

Sun kommenttia lukiessa alkaa hiipiä mieleen, että oletkohan ihan tosissasi. Jos, oletko pudonnut liian montaa kertaa päällesi?

Kyllä mä olen tosissani. Ja vakavissani mietin onko teillä normaaleja lapsia jos ne ei millään tavalla ole muuttaneet elämää. Ei siis mitenkään. Jos te ennen ootte lähteneet sinne laskettelureissulle kaksin, pakanneet vain omat tavarat, lasketelleet kaksistaan, huolehtineet vain omista ruokailuistanne ja nukkumisista ja nyt lasten kanssa asiat menee ihan samaa rataa? Niin kyllä, vakavissani mietin että kuka ne teidän mukulat huolehtii, ruokkii, vahtii jos te ette sitä tee.

Mikä aspergereiden kokoontuminen täällä on? Onko se elämä muuttunut oikeasti, jos reissuun tulee hommaa enemmän?

Tietysti on muuttunut.

No minusta ei. Reissu se on silti ja kaikki on mahdollista edelleen.

Jos olet lasten kanssa reissussa, kaikki ei ole mahdollista ilman turhia riskejä. Et voi esimerkiksi jättää lapsia hotelliin nukkumaan ja lähteä itse ravintolaan illalliselle.

No en tietenkään, ne lapset tulee mukaan. Miksi ne huoneeseen jätettäisiin?

Ja siinä sinä nautit mukavasti illallista lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, kun lapsesi kiukuttelevat ja kitisevät väsyneinä.

Ei ne nukkuessaan kiukkua.

Eli kun sinä syöt, lapsesi nukkuvat ravintolapöydässä tai pöydän alla kuin kunnon suomituristi. Hienoa.

Et ole koskaan kuullut rattaista, kantokopasta tai kantoliinasta? Ja sekö on ihan kauhistus, jos päivällistä syödään lasten kanssa tuntia aiemmin kuin ennen lapsia? Voi luoja miten neurettavaa taas.

Olet siis jo ennen lapsiasi kuljettanut jotain päivälliselle kantoliinassa? Ymmärrän, mikään ei muuttunut.

En ole kuule, mutta se ei liity millään tavalla mun elämän perusasioiden muuttumattomuuteen. En ymmärrä miten joku määrittelee elämänsä sen mukaan, että miten ravintolaan mennään tai montako koneellista pyykkiä pesee per pvä.

Meidän elämä ei muuttunut lasten myötä vaikka arkiaskareet, matkajärjestelyt yms. tietenkin muuttuivat. Ne nyt olisi voinut muuttua vaikka mistä syystä.

Ehkä sunkin kannattaisi joskus pysähtyä miettimään miten sä elämäsi näet?

Itse näen asian niin, että jos joku asia muuttuu, niin sitten se muuttuu. En keksi mitään sivujuonteita, enkä selityksiä.

Ja sun ajatuksesi on ainoa oikea ja muiden selityksiä?

On tuo ihan oikea ja järkevä ajatus. Jos joku asia muuttuu niin se muuttuu. Ihan kun loogisestikin tuumii niin jonkin muuttuminen ei voi tarkoittaa ettei se muutu, eihän siinä olisi mitään järkeä.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.

Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".

Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.

No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.

Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.

Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.

Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.

Sun kommenttia lukiessa alkaa hiipiä mieleen, että oletkohan ihan tosissasi. Jos, oletko pudonnut liian montaa kertaa päällesi?

Kyllä mä olen tosissani. Ja vakavissani mietin onko teillä normaaleja lapsia jos ne ei millään tavalla ole muuttaneet elämää. Ei siis mitenkään. Jos te ennen ootte lähteneet sinne laskettelureissulle kaksin, pakanneet vain omat tavarat, lasketelleet kaksistaan, huolehtineet vain omista ruokailuistanne ja nukkumisista ja nyt lasten kanssa asiat menee ihan samaa rataa? Niin kyllä, vakavissani mietin että kuka ne teidän mukulat huolehtii, ruokkii, vahtii jos te ette sitä tee.

Mikä aspergereiden kokoontuminen täällä on? Onko se elämä muuttunut oikeasti, jos reissuun tulee hommaa enemmän?

Tietysti on muuttunut.

No minusta ei. Reissu se on silti ja kaikki on mahdollista edelleen.

Jos olet lasten kanssa reissussa, kaikki ei ole mahdollista ilman turhia riskejä. Et voi esimerkiksi jättää lapsia hotelliin nukkumaan ja lähteä itse ravintolaan illalliselle.

No en tietenkään, ne lapset tulee mukaan. Miksi ne huoneeseen jätettäisiin?

Ja siinä sinä nautit mukavasti illallista lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, kun lapsesi kiukuttelevat ja kitisevät väsyneinä.

Ei ne nukkuessaan kiukkua.

Eli kun sinä syöt, lapsesi nukkuvat ravintolapöydässä tai pöydän alla kuin kunnon suomituristi. Hienoa.

Et ole koskaan kuullut rattaista, kantokopasta tai kantoliinasta? Ja sekö on ihan kauhistus, jos päivällistä syödään lasten kanssa tuntia aiemmin kuin ennen lapsia? Voi luoja miten neurettavaa taas.

Olet siis jo ennen lapsiasi kuljettanut jotain päivälliselle kantoliinassa? Ymmärrän, mikään ei muuttunut.

Uskottava se on että tämän äitsykän elämä ei ole muuttunut piirun vertaa. Eli se on ennen omaa jälkikasvuaan kantanut ilmeisesti naapurin muksuja liinoissa ja kantokopissa ravintolareissuillaan, vuokrannut laskettelu- ja golfreissuille lapsia jostain lapsivuokraamosta, haalinut kotiinsa mukuloita huollettavaksi, ruokittavaksi, nukutettavaksi ja leikitettäväksi. Samaten on laittanut kellon herättämään öisin ja valvonut muutamia tunteja kuunnellen nauhurista itkua kantaen samalla jotain muutaman kilon möhkälettä sylissään. Muunmuassa näitä toimenpiteitä on suorittanut hän.

Joten mikään ei ole hänen elämässään muuttunut.

Sulle on aika moneen kertaan selitetty miksi kokemus on erilainen, mutta sun on pakko jatkaa tuota lapsellista valitusta. Onko sulta pois, jos joku näkee elämänsä eri tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.

Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".

Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.

No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.

Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.

Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.

Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.

Sun kommenttia lukiessa alkaa hiipiä mieleen, että oletkohan ihan tosissasi. Jos, oletko pudonnut liian montaa kertaa päällesi?

Kyllä mä olen tosissani. Ja vakavissani mietin onko teillä normaaleja lapsia jos ne ei millään tavalla ole muuttaneet elämää. Ei siis mitenkään. Jos te ennen ootte lähteneet sinne laskettelureissulle kaksin, pakanneet vain omat tavarat, lasketelleet kaksistaan, huolehtineet vain omista ruokailuistanne ja nukkumisista ja nyt lasten kanssa asiat menee ihan samaa rataa? Niin kyllä, vakavissani mietin että kuka ne teidän mukulat huolehtii, ruokkii, vahtii jos te ette sitä tee.

Mikä aspergereiden kokoontuminen täällä on? Onko se elämä muuttunut oikeasti, jos reissuun tulee hommaa enemmän?

Tietysti on muuttunut.

No minusta ei. Reissu se on silti ja kaikki on mahdollista edelleen.

Jos olet lasten kanssa reissussa, kaikki ei ole mahdollista ilman turhia riskejä. Et voi esimerkiksi jättää lapsia hotelliin nukkumaan ja lähteä itse ravintolaan illalliselle.

No en tietenkään, ne lapset tulee mukaan. Miksi ne huoneeseen jätettäisiin?

Ja siinä sinä nautit mukavasti illallista lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, kun lapsesi kiukuttelevat ja kitisevät väsyneinä.

Ei ne nukkuessaan kiukkua.

Eli kun sinä syöt, lapsesi nukkuvat ravintolapöydässä tai pöydän alla kuin kunnon suomituristi. Hienoa.

Et ole koskaan kuullut rattaista, kantokopasta tai kantoliinasta? Ja sekö on ihan kauhistus, jos päivällistä syödään lasten kanssa tuntia aiemmin kuin ennen lapsia? Voi luoja miten neurettavaa taas.

Olet siis jo ennen lapsiasi kuljettanut jotain päivälliselle kantoliinassa? Ymmärrän, mikään ei muuttunut.

En ole kuule, mutta se ei liity millään tavalla mun elämän perusasioiden muuttumattomuuteen. En ymmärrä miten joku määrittelee elämänsä sen mukaan, että miten ravintolaan mennään tai montako koneellista pyykkiä pesee per pvä.

Meidän elämä ei muuttunut lasten myötä vaikka arkiaskareet, matkajärjestelyt yms. tietenkin muuttuivat. Ne nyt olisi voinut muuttua vaikka mistä syystä.

Ehkä sunkin kannattaisi joskus pysähtyä miettimään miten sä elämäsi näet?

Itse näen asian niin, että jos joku asia muuttuu, niin sitten se muuttuu. En keksi mitään sivujuonteita, enkä selityksiä.

Ja sun ajatuksesi on ainoa oikea ja muiden selityksiä?

On tuo ihan oikea ja järkevä ajatus. Jos joku asia muuttuu niin se muuttuu. Ihan kun loogisestikin tuumii niin jonkin muuttuminen ei voi tarkoittaa ettei se muutu, eihän siinä olisi mitään järkeä.

Eri

Eihän tässä edes väitetä ettei asiat muuttuisi. Tässä puhutaan siitä muuttuuko elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.

Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".

Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.

No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.

Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.

Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.

Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.

Sun kommenttia lukiessa alkaa hiipiä mieleen, että oletkohan ihan tosissasi. Jos, oletko pudonnut liian montaa kertaa päällesi?

Kyllä mä olen tosissani. Ja vakavissani mietin onko teillä normaaleja lapsia jos ne ei millään tavalla ole muuttaneet elämää. Ei siis mitenkään. Jos te ennen ootte lähteneet sinne laskettelureissulle kaksin, pakanneet vain omat tavarat, lasketelleet kaksistaan, huolehtineet vain omista ruokailuistanne ja nukkumisista ja nyt lasten kanssa asiat menee ihan samaa rataa? Niin kyllä, vakavissani mietin että kuka ne teidän mukulat huolehtii, ruokkii, vahtii jos te ette sitä tee.

Mikä aspergereiden kokoontuminen täällä on? Onko se elämä muuttunut oikeasti, jos reissuun tulee hommaa enemmän?

Tietysti on muuttunut.

No minusta ei. Reissu se on silti ja kaikki on mahdollista edelleen.

Jos olet lasten kanssa reissussa, kaikki ei ole mahdollista ilman turhia riskejä. Et voi esimerkiksi jättää lapsia hotelliin nukkumaan ja lähteä itse ravintolaan illalliselle.

No en tietenkään, ne lapset tulee mukaan. Miksi ne huoneeseen jätettäisiin?

Ja siinä sinä nautit mukavasti illallista lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, kun lapsesi kiukuttelevat ja kitisevät väsyneinä.

Ei ne nukkuessaan kiukkua.

Eli kun sinä syöt, lapsesi nukkuvat ravintolapöydässä tai pöydän alla kuin kunnon suomituristi. Hienoa.

Et ole koskaan kuullut rattaista, kantokopasta tai kantoliinasta? Ja sekö on ihan kauhistus, jos päivällistä syödään lasten kanssa tuntia aiemmin kuin ennen lapsia? Voi luoja miten neurettavaa taas.

Olet siis jo ennen lapsiasi kuljettanut jotain päivälliselle kantoliinassa? Ymmärrän, mikään ei muuttunut.

En ole kuule, mutta se ei liity millään tavalla mun elämän perusasioiden muuttumattomuuteen. En ymmärrä miten joku määrittelee elämänsä sen mukaan, että miten ravintolaan mennään tai montako koneellista pyykkiä pesee per pvä.

Meidän elämä ei muuttunut lasten myötä vaikka arkiaskareet, matkajärjestelyt yms. tietenkin muuttuivat. Ne nyt olisi voinut muuttua vaikka mistä syystä.

Ehkä sunkin kannattaisi joskus pysähtyä miettimään miten sä elämäsi näet?

Eli arkiaskareet, matkajärjestelyt ym. ei ole sun elämää? Mielenkiintoista.

En ole tuo kelle kommentoit, mutta mulle ne on arkiaskareita ja matkajärjestelyjä, elämä on laajempi käsite.

Ahaa, siis elämään ei kuulu arkiaskareet eikä matkajärjestelyt vaan ne on elämän ulkopuolella. Himskatti, tää on tosi mielenkiintoista.

Li Anderssonista ei voisi mitenkään ulospäin arvata, että hänellä on ihan pieni lapsi kotona. Mutta on nykyisin jotenkin niin onnellisen näköinen haastatteluissa. Tässä voisi olla esimerkki pariskunnasta, joilla elämä ei ainakaan näytä muuttuneen. Ehkä hänellä on helppo lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sanonut ettei elämä muutu lasten myötä ja kolmen lapsen jälkeen sanon edelleen. Ihan samanlaista se elämä on, jos ei määrittele elämää sen mukaan voiko aina nukkua kymmeneen tai lähteä baariin aina kun huvittaa.

Minä määrittelen elämän sitä kautta, että elän näköistäni elämää. Toki yksittäiset asiat muuttuu ja olet vastuussa muistakin kuin itsestäsi, mutta edelleen elän ihan samaa elämää kuin ennen lapsiakin. Ei lasten vuoksi tarvitse elämästä luopua.

Nimenomaan. Tämä lause kauhistuttaa niitä, jotka elävät bileistä toiseen ja pitävät sitä elämänä. Se on kyllä hyväkin, niin eivät sit tee lapsia ennen kuin se elämä on muutakin.

Älkää kehdatko. Baareissa en ole käynyt yli vuosikymmeneen, mutta todellakin elämäni muuttuisi aivan täysin jos hommaisin lapsen.

Miksi? Miten?

Eikö tosiaan tule mieleen yhtään mitään? Ei ihme, jos koit elämäsi muuttuneen lasten myötä.

eri

En kokenut, siksi kysyn, että mitä se muutos nyt sit tarkoittaa.

Sivusta, tässä esim mun edellinen kuukausi:

Reissussa kolme viikkoa yhdessä isossa eurooppalaisessa kaupungissa. Tästä kaksi viikkoa olin lomalla ja tutustuin kaupunkiin aamusta iltaan, kävellen 10-20km päivässä ja söin mitä sattuu milloin tuli nälkä. Viimeisen viikon tein etänä töitä. Kotona syön aamiaista tunnin lukien samalla uutisia, sitten avaan työkoneen ja teen töitä ja pidän palavereja ilta kuuteen - kahdeksaan. Harrastan joka päivä liikuntaa joko keskellä päivää tai töiden jälkeen.

Mitään tästä en olisi voinut tehdä jos minulla olisi alaikäinen lapsi, koska sitä ei voisi jättää yksin kotiin eikä ottaa keskellä kouluvuotta mukaan, enkä voisi elää arkeani myöskään koska kuka huolehtisi lapsesta kun olen töissä/harrastuksissa noin klo 8-20? Ainoa keino jolla tämä toimisi olisi kotiorjapuoliso, mutta ei kuulu elämän tavoitteisiin sekään skenaario.

En myöskään voisi elää nykyisessä asunnossani lapsen kanssa (ei ole tilaa) ja todennäköisesti joutuisin ostamaan auton. En voisi muuttaa parin vuoden välein - tai no voisin, mutta aika paskaa sille lapselle vaihtaa koulua ja kavereita muutaman vuoden välein.

Ihan kaikki muuttuisi jos tähän lisäisi lapsen.

Sun elämäntapa onkin aika erikoinen. Samalla tavalla se estyisi vaikka kuvioihin tulisi toinen aikuinen henkilö, ei puolisokaan välttämättä haluaisi tai pystyisi lähtemään mukaan tuollaiseen.

Toisaalta, lapsiperheet muuttaa tämän tästä ja ottavat lapsen pois koulusta kun lähtevät reissuun, ei se ole nykyään mitenkään tavatonta tai erikoista.

Lapsi kasvaa aika nopeasti, eli ei siinä kovin pitkään menisi että voisit taas joka päivä harrastaa iltakahdeksaan koska isoja lapsia ei tarvitse olla jatkuvasti vieressä vahtimassa, he kun viettävät aikaa ulkona kavereidensa kanssa. Et sinäkään varmasti toisella kymmenellä ollessasi vanhempiesi helmoissa ollut 24/7.

Ja toisaalta, ei kai kukaan joka ikinen päivä harrasta kahdeksaan asti illalla?

Niinkuin sanoin niin onnistuisihan se, jos laiminlöisi lapsen hyvinvoinnin ja priorisoisi omat tekemiset, viis siitä miten se vaikuttaisi lapsen koulunkäyntiin tai kaverisuhteisiin, tai ylipäätään lapsen hyvinvointiin kun vanhempi jättäisi sen ihan yksin 90% ajasta. En vaan näe tuota kovin positiivisena tapana säilyttää elämä muuttumattomana, enkä ymmärrä miksi kukaan tekisi lasta jos ei halua elämässään mitään muuttaa. Kyllä sen lapsen eteen pitää olla valmis uhraamaan jotain, ja koska en esim itse ole, en lapsia tee.

En ymmärrä miksi kukaan yrittäisi minua, jonka elämään ei selvästi lapsia mahdu, vakuuttaa kuinka niitä voisi silti tehdä. Tai ketään, joka sanoo ettei halua elämäänsä muuttaa. En itse ikimaailmassa esim suosittelisi koiran ottamista jollekin joka ei ole valmis lenkittämään sellaista kolmesti päivässä! Mutta niin vain lapsia pitäisi tehdä sellaisen joka selkeästi ei niitä ehtisi hoitaa kunnolla... En ymmärrä, vihaatteko oikeasti lapsia näin paljon?

Ps. Hyvin harvoin olen "valmis" töistä tai harrastuksista ennen iltakasia, ehkä kerran viikossa. Laittaisinko sen lapsen pakastimeen niinä muina päivinä?

Ps2. "ei se kestä kuin reilu kymmenen vuotta" - mikä ihmeen argumentti tämä on? Että "elämä ei muutu (eikun muuttuu 10-15 vuodeksi mutta sitä ei tässä niinku lasketa)"? Ja väitätkö tosissaan että edes 10 vuoden ikäisen lapsen voi jättää selviytymään kaikki aamut ja illat yksin?? Olisinko jättänyt sen esim reissuni aikana yksin kotiin selviytymään!

Phuuuh, jotenkin tuntuu että lapselliset eivät yhtään osaa asettua sen lapsen asemaan että miltä heistä tuntuisi olla ihan oman onnensa nojassa...

Ihme tarve joillakin todistella miten juuri hänen elämään lapset eivät mitenkään sovi. Tai muka väitetään että lasten kanssa voi elää ihan miten vain. Ei ole mitään tarvetta tällaiseen, koska se on varmasti useimmille ihan itsestään selvää että kukaan ei ole väittänyt ettei KENENKÄÄN elämä lasten myötä muuttuisi tai että lapset ylipäätään ovat kaikille sopiva valinta. Aivan varmasti kukaan ei väitä että lasten kanssa voi säännöllisesti tehdä töitä aamusta iltakasiin no problem. Uskon silti, että heitäkin on jotka eivät koe elämänsä juuri muuttuneen. Mikäs minä olisin sitä kokemusta kieltämäänkään. Mulla on itsellä kaksi pientä lasta ja mielestäni meidän elämäntyyli ei ole paljoa muuttunut. Tehdään samoja asioita kuin ennen, hieman varioituina. Mutta kyllähän tietenkin paljon on muuttunut, juuri tuo spontaaniuden ja vapauden häviäminen. Mutta tämä on nyt tätä tosi intensiivistä vaihetta seuraavat pari vuotta vielä, sitten vähemmän intensiivistä kun lapset leikkivät jo itsenäisesti ja huomattavasti vapautta palannee elämään noin 10 vuoden kuluttua.

Itse koen, että elän mielelläni erilaisia vaiheita. Olen elänyt aikuisen sinkku- ja dinkkuelämää 15 vuotta, nyt perhe-elämää ja toivon että ehditään vielä miehen kanssa elää hyviä vuosia kaksin lasten vartuttuakin. En osaa nähdä negatiivisena asiana, että meillä on silloinkin kaksi rakasta, joista kantaa huolta. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että huoli omista lapsista on ainakin mulla ihan eri kuin omista sisaruksista tai vanhemmista. Näiden pienten kanssa huolet on vielä rajallisia (paitsi tietenkin sitä huolehtii auton alle jäämistä sun muuta), mutta voin kyllä kuvitella että sitten kun liikkuvat itsenäisesti niin sydän syrjällään saa usein olla. En minä vastaavalla tavalla kenestäkään lapsuudenperheeni jäsenestä huolehdi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.

Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".

Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.

No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.

Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.

Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.

Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.

Sun kommenttia lukiessa alkaa hiipiä mieleen, että oletkohan ihan tosissasi. Jos, oletko pudonnut liian montaa kertaa päällesi?

Kyllä mä olen tosissani. Ja vakavissani mietin onko teillä normaaleja lapsia jos ne ei millään tavalla ole muuttaneet elämää. Ei siis mitenkään. Jos te ennen ootte lähteneet sinne laskettelureissulle kaksin, pakanneet vain omat tavarat, lasketelleet kaksistaan, huolehtineet vain omista ruokailuistanne ja nukkumisista ja nyt lasten kanssa asiat menee ihan samaa rataa? Niin kyllä, vakavissani mietin että kuka ne teidän mukulat huolehtii, ruokkii, vahtii jos te ette sitä tee.

Mikä aspergereiden kokoontuminen täällä on? Onko se elämä muuttunut oikeasti, jos reissuun tulee hommaa enemmän?

Tietysti on muuttunut.

No minusta ei. Reissu se on silti ja kaikki on mahdollista edelleen.

Jos olet lasten kanssa reissussa, kaikki ei ole mahdollista ilman turhia riskejä. Et voi esimerkiksi jättää lapsia hotelliin nukkumaan ja lähteä itse ravintolaan illalliselle.

No en tietenkään, ne lapset tulee mukaan. Miksi ne huoneeseen jätettäisiin?

Ja siinä sinä nautit mukavasti illallista lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, kun lapsesi kiukuttelevat ja kitisevät väsyneinä.

Ei ne nukkuessaan kiukkua.

Eli kun sinä syöt, lapsesi nukkuvat ravintolapöydässä tai pöydän alla kuin kunnon suomituristi. Hienoa.

Et ole koskaan kuullut rattaista, kantokopasta tai kantoliinasta? Ja sekö on ihan kauhistus, jos päivällistä syödään lasten kanssa tuntia aiemmin kuin ennen lapsia? Voi luoja miten neurettavaa taas.

Olet siis jo ennen lapsiasi kuljettanut jotain päivälliselle kantoliinassa? Ymmärrän, mikään ei muuttunut.

En ole kuule, mutta se ei liity millään tavalla mun elämän perusasioiden muuttumattomuuteen. En ymmärrä miten joku määrittelee elämänsä sen mukaan, että miten ravintolaan mennään tai montako koneellista pyykkiä pesee per pvä.

Meidän elämä ei muuttunut lasten myötä vaikka arkiaskareet, matkajärjestelyt yms. tietenkin muuttuivat. Ne nyt olisi voinut muuttua vaikka mistä syystä.

Ehkä sunkin kannattaisi joskus pysähtyä miettimään miten sä elämäsi näet?

Eli arkiaskareet, matkajärjestelyt ym. ei ole sun elämää? Mielenkiintoista.

En ole tuo kelle kommentoit, mutta mulle ne on arkiaskareita ja matkajärjestelyjä, elämä on laajempi käsite.

Ahaa, siis elämään ei kuulu arkiaskareet eikä matkajärjestelyt vaan ne on elämän ulkopuolella. Himskatti, tää on tosi mielenkiintoista.

Jos multa kysytään millaista mun elämä on, en kuvaa matkajärjestelyjäni tai pyykinpesuani. Tässä on kyse vain ja ainoastaan siitä miten asian määrittelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.

Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".

Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.

No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.

Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.

Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.

Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.

Sun kommenttia lukiessa alkaa hiipiä mieleen, että oletkohan ihan tosissasi. Jos, oletko pudonnut liian montaa kertaa päällesi?

Kyllä mä olen tosissani. Ja vakavissani mietin onko teillä normaaleja lapsia jos ne ei millään tavalla ole muuttaneet elämää. Ei siis mitenkään. Jos te ennen ootte lähteneet sinne laskettelureissulle kaksin, pakanneet vain omat tavarat, lasketelleet kaksistaan, huolehtineet vain omista ruokailuistanne ja nukkumisista ja nyt lasten kanssa asiat menee ihan samaa rataa? Niin kyllä, vakavissani mietin että kuka ne teidän mukulat huolehtii, ruokkii, vahtii jos te ette sitä tee.

Mikä aspergereiden kokoontuminen täällä on? Onko se elämä muuttunut oikeasti, jos reissuun tulee hommaa enemmän?

Tietysti on muuttunut.

No minusta ei. Reissu se on silti ja kaikki on mahdollista edelleen.

Jos olet lasten kanssa reissussa, kaikki ei ole mahdollista ilman turhia riskejä. Et voi esimerkiksi jättää lapsia hotelliin nukkumaan ja lähteä itse ravintolaan illalliselle.

No en tietenkään, ne lapset tulee mukaan. Miksi ne huoneeseen jätettäisiin?

Ja siinä sinä nautit mukavasti illallista lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, kun lapsesi kiukuttelevat ja kitisevät väsyneinä.

Ei ne nukkuessaan kiukkua.

Eli kun sinä syöt, lapsesi nukkuvat ravintolapöydässä tai pöydän alla kuin kunnon suomituristi. Hienoa.

Et ole koskaan kuullut rattaista, kantokopasta tai kantoliinasta? Ja sekö on ihan kauhistus, jos päivällistä syödään lasten kanssa tuntia aiemmin kuin ennen lapsia? Voi luoja miten neurettavaa taas.

Olet siis jo ennen lapsiasi kuljettanut jotain päivälliselle kantoliinassa? Ymmärrän, mikään ei muuttunut.

En ole kuule, mutta se ei liity millään tavalla mun elämän perusasioiden muuttumattomuuteen. En ymmärrä miten joku määrittelee elämänsä sen mukaan, että miten ravintolaan mennään tai montako koneellista pyykkiä pesee per pvä.

Meidän elämä ei muuttunut lasten myötä vaikka arkiaskareet, matkajärjestelyt yms. tietenkin muuttuivat. Ne nyt olisi voinut muuttua vaikka mistä syystä.

Ehkä sunkin kannattaisi joskus pysähtyä miettimään miten sä elämäsi näet?

Eli arkiaskareet, matkajärjestelyt ym. ei ole sun elämää? Mielenkiintoista.

En ole tuo kelle kommentoit, mutta mulle ne on arkiaskareita ja matkajärjestelyjä, elämä on laajempi käsite.

Ahaa, siis elämään ei kuulu arkiaskareet eikä matkajärjestelyt vaan ne on elämän ulkopuolella. Himskatti, tää on tosi mielenkiintoista.

Jos multa kysytään millaista mun elämä on, en kuvaa matkajärjestelyjäni tai pyykinpesuani. Tässä on kyse vain ja ainoastaan siitä miten asian määrittelee.

Juuri näin, amen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, minusta se EI muuttanut mitään isoa kielteisellä tavalla tai tavalla, jota en olisi osannut odottaa. Totta kai ei enää samalla lailla tule rampattua baareissa tai lähdettyä miehen kanssa ex tempore ravintolaan.

Mutta jos niitä on ehtinyt harrastaa jo ihan riittämiin, on vain hauska panna vaavi unille ja käpertyä sohvalle miehen kanssa.

Keskityit ap sitä paitsi pelkkiin kielteisiin muutoksiin. Lapsen myötä muuttuu myös moni asia positiivisesti:

- perhetunne ja yhteenkuuluvuus lisääntyy

- seksistä tuli paljon parempaa. Kyllä, näinkin VOI käydä! Ok, pikkuvauvavaiheessa oltiin aika väsyneitä yöheräilyistä, mutt pian vauva oppii nukkumaan paremmin. Ainakin minulla synnytysten myötä alapään tuntoherkyys parani tosi paljon ja saab nykyään orgasmin melkein joka kerta, aiemmin aika harvoin.

-lapsen kanssa voi ja saa ottaa rennommin. Olla joulut kotona, jättää turhaksi kokemansa touhut vähemmälle. Jos jonnekin haluaa mennä, lapsenvahteja saa rahalla ja puolisokin voi hoitaa lasta vuorollaan.

- ulkomaanmatkailustakin tuli kummasti kivempaa, kun ei lapsen kanssa jaksa rampata itseään rättiväsyneeksi nähtävyyksissä. Sen sijaan poimittiin paremmalla harkinnalla ne kiinnostavimmat ja pidettiin runsaasti kahvilataukoja. Rennompaa ja kivempaa.

- lapsen kanssa opp8 kummasti katselemaan maailmaa taas uusin silmin. Voi että osaakin pienessä purossa olla paljon mielenkiintosta! Mäenlasku on mahtavaa! Tuttu puisto on pimeällä taskulampun valossa taianomainen paikka.

- ja paras asia kaikesta: omaa lastaan rakastaa syvemmin ja ehdottomammin kuin ketään muuta ihmistä maailmassa. Edes parastakaan puolisoa. Tuntuu aika absurdilta edes verrata tätä siihen, että vauva ja taapero sitoo kotiin, eikä pääse enää baarikierroksille tai jumal.uta johonkin typerään harrastekerhoon ihan joka kerta...

Mutta tietenkin, kenenkään ei kannata hankkia lapsia vastentahtoisesti tai siinä luulossa, että lapsista ei ole mitään vaivaa.

Kaiken todella arvokkaan asian takia maailmassa joutuu vähän näkemään vaivaa ja tekemään kompromisseja. Ystävien, parisuhteen, lapsien. Kaikkien.

Itse en kyllä tarvitse lasta siihen, että voin olla joulun kotona tai matkustaa ilman museoähkyä tai ylipäätään ottaa elämässä rennosti.. Aika paljon vaikuttaa se, mitä ylipäätään elämältään haluaa. Toistaiseksi meillä molemmilla sellaiset työt, joita ei kyllä pysty hoitamaan lasten kanssa, joten jos jompikumpi ei vaihda töitä, niin lapset jäävät haaveeksi.

Toki, moni on aika keski-ikäinen hissuttelija jo parikymppisenä. Sellaiselle lapsen tulo ei sitten toisaalta tuo ongelmia ja muutoksia siinä, että pitää vähentää menemistä ja tekemistä!

Meille elämä oli kolmekymppisenä todella vauhdikasta ja oli toisaalta kivaa sen kaiken kunnolla kokeneena opetella rauhallisempaa elämää.

No en nyt menisi sanomaan elämää varsinkaan useamman lapsen kanssa mitenkään rauhalliseksi. Monihan ei lapsia halua senkään vuoksi, ettei saisi tarpeeksi omaa rauhaa. Et ollut parikymppisenä halukas olemaan lapsesta vastuussa. Vielä keski-ikäisenä pissiksenä dissaat niitä vastuuntuntoisempia nuoria tylsiksi hissuttelijoiksi. Lapsiparkasi jos menee nuorena tekemään lapsensa, ymmärtääkö äiti häntä. Tuskin.

Älä nyt lapsettomana ala äitejä neuvoa kumminkaan.

Juurihan itse sanoit, että sinulle sellainen hiljaa eteneminen oli ok jo nuorena. Minulle kyse ei ollut silloinkaan sen kummemmin dokaamisesta tai rietastelusta, mutta suorittamisesta ehkä kyllä. Opiskelin nopeasti maisteriksi, etenin näyttävälle uralle, harrastin ja matkustin. Ulkomailla oli kova hinku kokea ja nähdä.

Hyvä niin, koska sen jälkeen oli mukava keskittyä arkeen, lapsiin ja parisuhteeseen. Ehti töihin palattua jälleen tehdä kyllä uraakin! Aikansa kutakin, ja tätä teidän tasaista arkea hakevien taitaa olla vähän vaikea ymmärtää.

Tyttäreni saa hankkia lapsia missä iässä ikinä haluaa tai olla kokonaan hankkimatta. Ainoa, mitä kannustan, on välttää kaavoihinsa kangistumsta ja arkuutta heittäytyä ja kokeilla asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.

Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".

Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.

No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.

Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.

Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.

Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.

Sun kommenttia lukiessa alkaa hiipiä mieleen, että oletkohan ihan tosissasi. Jos, oletko pudonnut liian montaa kertaa päällesi?

Kyllä mä olen tosissani. Ja vakavissani mietin onko teillä normaaleja lapsia jos ne ei millään tavalla ole muuttaneet elämää. Ei siis mitenkään. Jos te ennen ootte lähteneet sinne laskettelureissulle kaksin, pakanneet vain omat tavarat, lasketelleet kaksistaan, huolehtineet vain omista ruokailuistanne ja nukkumisista ja nyt lasten kanssa asiat menee ihan samaa rataa? Niin kyllä, vakavissani mietin että kuka ne teidän mukulat huolehtii, ruokkii, vahtii jos te ette sitä tee.

Mikä aspergereiden kokoontuminen täällä on? Onko se elämä muuttunut oikeasti, jos reissuun tulee hommaa enemmän?

Tietysti on muuttunut.

No minusta ei. Reissu se on silti ja kaikki on mahdollista edelleen.

Jos olet lasten kanssa reissussa, kaikki ei ole mahdollista ilman turhia riskejä. Et voi esimerkiksi jättää lapsia hotelliin nukkumaan ja lähteä itse ravintolaan illalliselle.

No en tietenkään, ne lapset tulee mukaan. Miksi ne huoneeseen jätettäisiin?

Ja siinä sinä nautit mukavasti illallista lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, kun lapsesi kiukuttelevat ja kitisevät väsyneinä.

Ei ne nukkuessaan kiukkua.

Eli kun sinä syöt, lapsesi nukkuvat ravintolapöydässä tai pöydän alla kuin kunnon suomituristi. Hienoa.

Et ole koskaan kuullut rattaista, kantokopasta tai kantoliinasta? Ja sekö on ihan kauhistus, jos päivällistä syödään lasten kanssa tuntia aiemmin kuin ennen lapsia? Voi luoja miten neurettavaa taas.

Olet siis jo ennen lapsiasi kuljettanut jotain päivälliselle kantoliinassa? Ymmärrän, mikään ei muuttunut.

En ole kuule, mutta se ei liity millään tavalla mun elämän perusasioiden muuttumattomuuteen. En ymmärrä miten joku määrittelee elämänsä sen mukaan, että miten ravintolaan mennään tai montako koneellista pyykkiä pesee per pvä.

Meidän elämä ei muuttunut lasten myötä vaikka arkiaskareet, matkajärjestelyt yms. tietenkin muuttuivat. Ne nyt olisi voinut muuttua vaikka mistä syystä.

Ehkä sunkin kannattaisi joskus pysähtyä miettimään miten sä elämäsi näet?

Eli arkiaskareet, matkajärjestelyt ym. ei ole sun elämää? Mielenkiintoista.

En ole tuo kelle kommentoit, mutta mulle ne on arkiaskareita ja matkajärjestelyjä, elämä on laajempi käsite.

Ahaa, siis elämään ei kuulu arkiaskareet eikä matkajärjestelyt vaan ne on elämän ulkopuolella. Himskatti, tää on tosi mielenkiintoista.

Toki kuuluu, myös lapsettomalla, juuri siksi ne eivät kaikilla muuta elämää lainkaan lisääntyessään tai aiheuttaessaan lisää työtä. En kyllä saa sitten yhtään kiinni miksi elämästä puhuttaessa ihminen kertoisi muutoksista tiskeissä tai pyykeissä. Mutta toki näinkin voi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on jännä kun koiran hankintaa kehotetaan joka suunnasta harkitsemaan tarkkaan ja selitetään kuinka sitovaa se on. Kuitenkaan kukaan ei selitä nuorelle parille lapsen hankinnasta vastaavaa vaikka lapsi sitoo paljon enemmän.

Kyllä koira sitoo paljon enemmän kuin lapsi. Koiraa et saa mukaasi joka paikkaan, lapsen kyllä.

Koiran voi jättää jo pentuna yksin kotiin. Eikä lastakaan voi ihan joka paikkaan ottaa mukaan. Eikä pitäisikään.

Sano yksi paikka mihin lasta ei pidä ottaa mukaan. Ja toivottavasti sä et ole jättänyt koiraasi pentuna yksin.

Parina erimerkkinä vaikkapa K18-mestat (baarit, ravintolat, jotkut kylpylät, keksi itse lisää), moniin harrastuksiin esim ryhmäliikunta tai muu ryhmätoiminta. 

No, jos sä haluat K-18 mestaan, sä hankit hoitajan lapselle (onpas sitovaa). Mulle ei vielä ole tullut vastaan ryhmäliikuntaa tai ryhmätoimintaa, jossa lapsi ei olisi voinut olla mukana ja jos olisi, niin taas se hoitaja on keksitty. Kun sä puhut sitovuudesta (koira vs. lapsi), niin väitätkö todella, että sä puhut 1-3h tekemisistä? Koira todellakin sitoo sua enemmän kotiin kuin lapsi.

Nyt sitten pitääkin jo hankkia hoitaja sille lapsellekin? Voi sellaisen hankkia koirallekin. Ja toivottavasti et ota lasta vaikka joogaan mukaan. Kukaan ei halua huutavaa, hölisevää tai ympäriinsä juoksevaa lasta sellaiseen tilanteeseen. Ja edelleen koira pärjää kotona sen 1-3h ihan hyvin yksin. Pieni lapsi ei.

Hoitajasta ouhuin yönyli reissujen kohdalla, kun sanoin, että koiraa sä et saa mukaasi, lapsen kyllä. Ja todellakin olen vienyt lapseni joogatunnille.

Lapsi mukaan joogatunnille? Ei tulisi mieleenkään, ellei kyseessä ole joku äiti-lapsijooga. Ensinnäkin, en todellakaan pystyis keskittymään jos lapsi häärisi mukana ja toiseksi muut häiriintyisi myös. Lapsi ei kuulu mukaan tuollaisiin tilanteisiin. Mies hoitaa kun mä joogaan. Ja joo, se on nyt sit muutos elämässä että pitää miehen kanssa sopia, että sinä hoidat nyt lapsia, kun menen harrastuksiin. Minusta tuo sopiminen ei käytännön tasolla ole iso asia, eikä se merkitse mulle paljoa. Pääasia, että edelleen pääsee rentoutumaan vaikka nyt joogaan. Olisin ennen lapsiakin ilmoitellut miehelle menemisistäni, ja oltaisiin hiukan sovittu ruoanlaittoa, syömisiä yms. En olisi ennenkään täysin toisesta välittämättä viipottanut menemään arjessani.

Vierailija kirjoitti:

Li Anderssonista ei voisi mitenkään ulospäin arvata, että hänellä on ihan pieni lapsi kotona. Mutta on nykyisin jotenkin niin onnellisen näköinen haastatteluissa. Tässä voisi olla esimerkki pariskunnasta, joilla elämä ei ainakaan näytä muuttuneen. Ehkä hänellä on helppo lapsi.

Mutta oletettavasti heidänkin elämänsä on muuttunut lapsen myötä, vaikka se ei ulospäin näykään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.

Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".

Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.

No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.

Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.

Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.

Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.

Sun kommenttia lukiessa alkaa hiipiä mieleen, että oletkohan ihan tosissasi. Jos, oletko pudonnut liian montaa kertaa päällesi?

Kyllä mä olen tosissani. Ja vakavissani mietin onko teillä normaaleja lapsia jos ne ei millään tavalla ole muuttaneet elämää. Ei siis mitenkään. Jos te ennen ootte lähteneet sinne laskettelureissulle kaksin, pakanneet vain omat tavarat, lasketelleet kaksistaan, huolehtineet vain omista ruokailuistanne ja nukkumisista ja nyt lasten kanssa asiat menee ihan samaa rataa? Niin kyllä, vakavissani mietin että kuka ne teidän mukulat huolehtii, ruokkii, vahtii jos te ette sitä tee.

Mikä aspergereiden kokoontuminen täällä on? Onko se elämä muuttunut oikeasti, jos reissuun tulee hommaa enemmän?

Tietysti on muuttunut.

No minusta ei. Reissu se on silti ja kaikki on mahdollista edelleen.

Jos olet lasten kanssa reissussa, kaikki ei ole mahdollista ilman turhia riskejä. Et voi esimerkiksi jättää lapsia hotelliin nukkumaan ja lähteä itse ravintolaan illalliselle.

No en tietenkään, ne lapset tulee mukaan. Miksi ne huoneeseen jätettäisiin?

Ja siinä sinä nautit mukavasti illallista lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, kun lapsesi kiukuttelevat ja kitisevät väsyneinä.

Ei ne nukkuessaan kiukkua.

Eli kun sinä syöt, lapsesi nukkuvat ravintolapöydässä tai pöydän alla kuin kunnon suomituristi. Hienoa.

Et ole koskaan kuullut rattaista, kantokopasta tai kantoliinasta? Ja sekö on ihan kauhistus, jos päivällistä syödään lasten kanssa tuntia aiemmin kuin ennen lapsia? Voi luoja miten neurettavaa taas.

Olet siis jo ennen lapsiasi kuljettanut jotain päivälliselle kantoliinassa? Ymmärrän, mikään ei muuttunut.

En ole kuule, mutta se ei liity millään tavalla mun elämän perusasioiden muuttumattomuuteen. En ymmärrä miten joku määrittelee elämänsä sen mukaan, että miten ravintolaan mennään tai montako koneellista pyykkiä pesee per pvä.

Meidän elämä ei muuttunut lasten myötä vaikka arkiaskareet, matkajärjestelyt yms. tietenkin muuttuivat. Ne nyt olisi voinut muuttua vaikka mistä syystä.

Ehkä sunkin kannattaisi joskus pysähtyä miettimään miten sä elämäsi näet?

Eli arkiaskareet, matkajärjestelyt ym. ei ole sun elämää? Mielenkiintoista.

Tämä. Se arkihan on elämää ja ehdoton valtaosa elämästä on arkea. En käsitä tuota asennetta, että elämä ei muutu yhtään koska arjen muuttumista ei lasketa. Mikä sitten lasketaan?

Tässä voi olla vähän kyse näkökulmasta. En todellakaan kahlannut noita kaikkia sivuja läpi mutta aloituksen lukiessa oma ensimmäinen ajatus oli että ei elämä ylen määrin ole muuttunut. Ja tietenkin se on muuttunut paljon, jos miettii arkiaskareita ja tekemisiä yksityiskohtaisesti. Itse ajattelin suuria viivoja, kuten sitä että koen persoonani yhä samaksi, samanlaiset asiat (nyt vain mukaan lukien lapsen mukanaan tuomat) tuovat iloa ja mielekkyyttä elämään kuin ennenkin, samat harrastukset ja ystäväpiiri on säilyneet, toki nyt täytyy vaan sumplia menemisiä ja tulemisia enemmän miehen ja lasta kaitsevien sukulaisten kanssa. Minä olen edelleen minä, miehen kanssa ollaan edelleen me, tuli vain yksi ihana lisäryhmä elämään eli meidän perhe.

Ei kai kukaan järjissään oleva väittäisi ettei lapsi muuttaisi elämää ~mitenkään~??

Komppaan tätä. Ihan älytöntä saivarrella jotain detskuja että elämä muuttui, kun ennen sinulla ei ollut illallisella kantoliinassa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on jännä kun koiran hankintaa kehotetaan joka suunnasta harkitsemaan tarkkaan ja selitetään kuinka sitovaa se on. Kuitenkaan kukaan ei selitä nuorelle parille lapsen hankinnasta vastaavaa vaikka lapsi sitoo paljon enemmän.

Kyllä koira sitoo paljon enemmän kuin lapsi. Koiraa et saa mukaasi joka paikkaan, lapsen kyllä.

Koiran voi jättää jo pentuna yksin kotiin. Eikä lastakaan voi ihan joka paikkaan ottaa mukaan. Eikä pitäisikään.

Sano yksi paikka mihin lasta ei pidä ottaa mukaan. Ja toivottavasti sä et ole jättänyt koiraasi pentuna yksin.

Parina erimerkkinä vaikkapa K18-mestat (baarit, ravintolat, jotkut kylpylät, keksi itse lisää), moniin harrastuksiin esim ryhmäliikunta tai muu ryhmätoiminta. 

No, jos sä haluat K-18 mestaan, sä hankit hoitajan lapselle (onpas sitovaa). Mulle ei vielä ole tullut vastaan ryhmäliikuntaa tai ryhmätoimintaa, jossa lapsi ei olisi voinut olla mukana ja jos olisi, niin taas se hoitaja on keksitty. Kun sä puhut sitovuudesta (koira vs. lapsi), niin väitätkö todella, että sä puhut 1-3h tekemisistä? Koira todellakin sitoo sua enemmän kotiin kuin lapsi.

Nyt sitten pitääkin jo hankkia hoitaja sille lapsellekin? Voi sellaisen hankkia koirallekin. Ja toivottavasti et ota lasta vaikka joogaan mukaan. Kukaan ei halua huutavaa, hölisevää tai ympäriinsä juoksevaa lasta sellaiseen tilanteeseen. Ja edelleen koira pärjää kotona sen 1-3h ihan hyvin yksin. Pieni lapsi ei.

Hoitajasta ouhuin yönyli reissujen kohdalla, kun sanoin, että koiraa sä et saa mukaasi, lapsen kyllä. Ja todellakin olen vienyt lapseni joogatunnille.

Lapsi mukaan joogatunnille? Ei tulisi mieleenkään, ellei kyseessä ole joku äiti-lapsijooga. Ensinnäkin, en todellakaan pystyis keskittymään jos lapsi häärisi mukana ja toiseksi muut häiriintyisi myös. Lapsi ei kuulu mukaan tuollaisiin tilanteisiin. Mies hoitaa kun mä joogaan. Ja joo, se on nyt sit muutos elämässä että pitää miehen kanssa sopia, että sinä hoidat nyt lapsia, kun menen harrastuksiin. Minusta tuo sopiminen ei käytännön tasolla ole iso asia, eikä se merkitse mulle paljoa. Pääasia, että edelleen pääsee rentoutumaan vaikka nyt joogaan. Olisin ennen lapsiakin ilmoitellut miehelle menemisistäni, ja oltaisiin hiukan sovittu ruoanlaittoa, syömisiä yms. En olisi ennenkään täysin toisesta välittämättä viipottanut menemään arjessani.

Juuri näin. Ja tuon joogatunnin tämä kommentoija jo kertoi olevan lapsiparkillinen tunti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, minusta se EI muuttanut mitään isoa kielteisellä tavalla tai tavalla, jota en olisi osannut odottaa. Totta kai ei enää samalla lailla tule rampattua baareissa tai lähdettyä miehen kanssa ex tempore ravintolaan.

Mutta jos niitä on ehtinyt harrastaa jo ihan riittämiin, on vain hauska panna vaavi unille ja käpertyä sohvalle miehen kanssa.

Keskityit ap sitä paitsi pelkkiin kielteisiin muutoksiin. Lapsen myötä muuttuu myös moni asia positiivisesti:

- perhetunne ja yhteenkuuluvuus lisääntyy

- seksistä tuli paljon parempaa. Kyllä, näinkin VOI käydä! Ok, pikkuvauvavaiheessa oltiin aika väsyneitä yöheräilyistä, mutt pian vauva oppii nukkumaan paremmin. Ainakin minulla synnytysten myötä alapään tuntoherkyys parani tosi paljon ja saab nykyään orgasmin melkein joka kerta, aiemmin aika harvoin.

-lapsen kanssa voi ja saa ottaa rennommin. Olla joulut kotona, jättää turhaksi kokemansa touhut vähemmälle. Jos jonnekin haluaa mennä, lapsenvahteja saa rahalla ja puolisokin voi hoitaa lasta vuorollaan.

- ulkomaanmatkailustakin tuli kummasti kivempaa, kun ei lapsen kanssa jaksa rampata itseään rättiväsyneeksi nähtävyyksissä. Sen sijaan poimittiin paremmalla harkinnalla ne kiinnostavimmat ja pidettiin runsaasti kahvilataukoja. Rennompaa ja kivempaa.

- lapsen kanssa opp8 kummasti katselemaan maailmaa taas uusin silmin. Voi että osaakin pienessä purossa olla paljon mielenkiintosta! Mäenlasku on mahtavaa! Tuttu puisto on pimeällä taskulampun valossa taianomainen paikka.

- ja paras asia kaikesta: omaa lastaan rakastaa syvemmin ja ehdottomammin kuin ketään muuta ihmistä maailmassa. Edes parastakaan puolisoa. Tuntuu aika absurdilta edes verrata tätä siihen, että vauva ja taapero sitoo kotiin, eikä pääse enää baarikierroksille tai jumal.uta johonkin typerään harrastekerhoon ihan joka kerta...

Mutta tietenkin, kenenkään ei kannata hankkia lapsia vastentahtoisesti tai siinä luulossa, että lapsista ei ole mitään vaivaa.

Kaiken todella arvokkaan asian takia maailmassa joutuu vähän näkemään vaivaa ja tekemään kompromisseja. Ystävien, parisuhteen, lapsien. Kaikkien.

Itse en kyllä tarvitse lasta siihen, että voin olla joulun kotona tai matkustaa ilman museoähkyä tai ylipäätään ottaa elämässä rennosti.. Aika paljon vaikuttaa se, mitä ylipäätään elämältään haluaa. Toistaiseksi meillä molemmilla sellaiset työt, joita ei kyllä pysty hoitamaan lasten kanssa, joten jos jompikumpi ei vaihda töitä, niin lapset jäävät haaveeksi.

Jotkus suorittavat elämää sill' tavalla kuin "kuuluu". Lapsen saatuaan tämä sama suorittaminen ei enää onnistukaan. Vasta sitten havahdutaan, että hetkinen, on muitakin tapoja elää, matkustaa, olla, viettää arkea ja juhlaa.

Se valinnanvapaus on ollut olemassa aina. Kukaan ei sano, että matkoilla pitää mennä turistirysiin, juosta sinne ja tänne ja nähdä sitä ja tätä. Olen käynyt Berliinissä 10 kertaa, tulen käymään seuraavat 10 kertaa lisää, enkä ole nähnyt Berliinin muuria, vaikka jos suorittaa Berliinin matkailua "oikein", sinne muurille pitää mennä. Ei kiinnosta, en mene, en suorita. Museosaarelle sen sijaan menin, koska halusin sinne itse ja rakastan museoita.

Sulla on lupa elää elämääsi IHAN miten itse haluat. Ei tarvitse lasta siihen, tosin onhan se helpompi kieltäytyä siitä ja tästä vetoamalla lapseen ja lapsen aiheuttamiin muutoksiin. Vaikka sitten "Pakko mennä sukulaisiin jouluna, vaikken jaksa" (Ei ole) VS "Olemme tämän joulun kotona, koska lapsi" (Voi olla kotona ilman lastakin).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.

Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".

Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.

No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.

Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.

Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.

Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.

Sun kommenttia lukiessa alkaa hiipiä mieleen, että oletkohan ihan tosissasi. Jos, oletko pudonnut liian montaa kertaa päällesi?

Kyllä mä olen tosissani. Ja vakavissani mietin onko teillä normaaleja lapsia jos ne ei millään tavalla ole muuttaneet elämää. Ei siis mitenkään. Jos te ennen ootte lähteneet sinne laskettelureissulle kaksin, pakanneet vain omat tavarat, lasketelleet kaksistaan, huolehtineet vain omista ruokailuistanne ja nukkumisista ja nyt lasten kanssa asiat menee ihan samaa rataa? Niin kyllä, vakavissani mietin että kuka ne teidän mukulat huolehtii, ruokkii, vahtii jos te ette sitä tee.

Mikä aspergereiden kokoontuminen täällä on? Onko se elämä muuttunut oikeasti, jos reissuun tulee hommaa enemmän?

Tietysti on muuttunut.

No minusta ei. Reissu se on silti ja kaikki on mahdollista edelleen.

Jos olet lasten kanssa reissussa, kaikki ei ole mahdollista ilman turhia riskejä. Et voi esimerkiksi jättää lapsia hotelliin nukkumaan ja lähteä itse ravintolaan illalliselle.

No en tietenkään, ne lapset tulee mukaan. Miksi ne huoneeseen jätettäisiin?

Ja siinä sinä nautit mukavasti illallista lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, kun lapsesi kiukuttelevat ja kitisevät väsyneinä.

Ei ne nukkuessaan kiukkua.

Eli kun sinä syöt, lapsesi nukkuvat ravintolapöydässä tai pöydän alla kuin kunnon suomituristi. Hienoa.

Et ole koskaan kuullut rattaista, kantokopasta tai kantoliinasta? Ja sekö on ihan kauhistus, jos päivällistä syödään lasten kanssa tuntia aiemmin kuin ennen lapsia? Voi luoja miten neurettavaa taas.

Olet siis jo ennen lapsiasi kuljettanut jotain päivälliselle kantoliinassa? Ymmärrän, mikään ei muuttunut.

Uskottava se on että tämän äitsykän elämä ei ole muuttunut piirun vertaa. Eli se on ennen omaa jälkikasvuaan kantanut ilmeisesti naapurin muksuja liinoissa ja kantokopissa ravintolareissuillaan, vuokrannut laskettelu- ja golfreissuille lapsia jostain lapsivuokraamosta, haalinut kotiinsa mukuloita huollettavaksi, ruokittavaksi, nukutettavaksi ja leikitettäväksi. Samaten on laittanut kellon herättämään öisin ja valvonut muutamia tunteja kuunnellen nauhurista itkua kantaen samalla jotain muutaman kilon möhkälettä sylissään. Muunmuassa näitä toimenpiteitä on suorittanut hän.

Joten mikään ei ole hänen elämässään muuttunut.

Sulle on aika moneen kertaan selitetty miksi kokemus on erilainen, mutta sun on pakko jatkaa tuota lapsellista valitusta. Onko sulta pois, jos joku näkee elämänsä eri tavalla?

Mille "sulle"? Eiköhän tässä ole aika monta keskustelijaa.

Minusta ap on nyt jankannut jo sivutolkulla ihan omaa väärinkäsitystään.

Ei kukaan vanhempi väitä, että lapsi ei muuttaisi elämää. He saattavat lapsettomalle ja ilmeisen lapsikielteiselle ap:lle selittää, ettei elämä muuta KIELTEISESTI elämää. Eli muuttaa totta kai, muttei "muuta".

Sekin tosin on lapsesta ja perheestä kiinni. Jos luopuu helposti ja harmitta sinkku ja dinkku-elämän kotkotuksista, koska kokee saaneensa jotain parempaa ja hienompaa tilalle, ei sitä pidä muutoksena. Vaan valintana, kehittymisenä, parempana elämänä.

Riippuu entisestä elämästäkin. Minulle työ, lukeminen ja elokuvat olivat aina olleet tärkeitä, eikä lapsi niitä sanottavasti haitannut. Jollekin maratonjuoksijalle jo pelkkä raskaus on iso katkos.

Aika moni meistä myös on taitava sumplimaan arjen haasteita, ilman mummoloiden apuakin.

Ja kuten tässä on kaikki vanhemmat sanoneet, lapsi on monin tavoin niin rakas ja tärkeä, että positiivista on monin verroin tärkeämpää kuin rahanmeno, yöheräämiset tai ensivuosien sitovuus.

Tätä on aika vaikea velalle selittää, mutta tiivistäen: ap on ymmärtänyt asian väärin. Koko kina siitä, muuttaako lapsi elämää, on naurettava.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap on nyt jankannut jo sivutolkulla ihan omaa väärinkäsitystään.

Ei kukaan vanhempi väitä, että lapsi ei muuttaisi elämää. He saattavat lapsettomalle ja ilmeisen lapsikielteiselle ap:lle selittää, ettei elämä muuta KIELTEISESTI elämää. Eli muuttaa totta kai, muttei "muuta".

Sekin tosin on lapsesta ja perheestä kiinni. Jos luopuu helposti ja harmitta sinkku ja dinkku-elämän kotkotuksista, koska kokee saaneensa jotain parempaa ja hienompaa tilalle, ei sitä pidä muutoksena. Vaan valintana, kehittymisenä, parempana elämänä.

Riippuu entisestä elämästäkin. Minulle työ, lukeminen ja elokuvat olivat aina olleet tärkeitä, eikä lapsi niitä sanottavasti haitannut. Jollekin maratonjuoksijalle jo pelkkä raskaus on iso katkos.

Aika moni meistä myös on taitava sumplimaan arjen haasteita, ilman mummoloiden apuakin.

Ja kuten tässä on kaikki vanhemmat sanoneet, lapsi on monin tavoin niin rakas ja tärkeä, että positiivista on monin verroin tärkeämpää kuin rahanmeno, yöheräämiset tai ensivuosien sitovuus.

Tätä on aika vaikea velalle selittää, mutta tiivistäen: ap on ymmärtänyt asian väärin. Koko kina siitä, muuttaako lapsi elämää, on naurettava.

Sori, siis ettei LAPSI muuta kielteisesti elämää...