Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lapsettomille pariskunnille väitetään ettei lapsi muuta elämää mitenkään?
26.10.2021 |
Koska se muuttaa, aivan kaiken ihan totaalisesti. En keksi elämässä mitään mikä muuttaisi yksilön enempää enempää kuin äitiys/isyys, silti olen kuullut lukuisia kertoja jopa vanhemmuuteen aivan väsyneen sisarukseni suusta ettei elämä oikeastaan muutu juuri lainkaan lapsien myötä - ikään kuin rohkaisuna että minunkin pitäisi.
Kuitenkin sivusta seuraajana huomaan, ettei esimerkiksi siskoni tai tuttavani enää tee mitään heille ennen mieluisia asioita (vaikka haluaisivat), sen lisäksi he ovat menettäneet kaiken vapaa-ajan ja yöunet - usein myös parisuhteen. ”Lapsen kanssa voi tehdä mitä vaan” , paitsi että sitten kuitenkaan ei voi tehdä ilmeisesti juuri mitään.
Eikö aikuiset ihmiset jo voisi lopettaa tämän väitteen viljeleminen, siinä ei ole mitään häpeällistä että elämä muuttuu omien päätösten myötä.
Kommentit (405)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä kun koiran hankintaa kehotetaan joka suunnasta harkitsemaan tarkkaan ja selitetään kuinka sitovaa se on. Kuitenkaan kukaan ei selitä nuorelle parille lapsen hankinnasta vastaavaa vaikka lapsi sitoo paljon enemmän.
Kyllä koira sitoo paljon enemmän kuin lapsi. Koiraa et saa mukaasi joka paikkaan, lapsen kyllä.
Koiran voi jättää jo pentuna yksin kotiin. Eikä lastakaan voi ihan joka paikkaan ottaa mukaan. Eikä pitäisikään.
Sano yksi paikka mihin lasta ei pidä ottaa mukaan. Ja toivottavasti sä et ole jättänyt koiraasi pentuna yksin.
Parina erimerkkinä vaikkapa K18-mestat (baarit, ravintolat, jotkut kylpylät, keksi itse lisää), moniin harrastuksiin esim ryhmäliikunta tai muu ryhmätoiminta.
No, jos sä haluat K-18 mestaan, sä hankit hoitajan lapselle (onpas sitovaa). Mulle ei vielä ole tullut vastaan ryhmäliikuntaa tai ryhmätoimintaa, jossa lapsi ei olisi voinut olla mukana ja jos olisi, niin taas se hoitaja on keksitty. Kun sä puhut sitovuudesta (koira vs. lapsi), niin väitätkö todella, että sä puhut 1-3h tekemisistä? Koira todellakin sitoo sua enemmän kotiin kuin lapsi.
Nyt sitten pitääkin jo hankkia hoitaja sille lapsellekin? Voi sellaisen hankkia koirallekin. Ja toivottavasti et ota lasta vaikka joogaan mukaan. Kukaan ei halua huutavaa, hölisevää tai ympäriinsä juoksevaa lasta sellaiseen tilanteeseen. Ja edelleen koira pärjää kotona sen 1-3h ihan hyvin yksin. Pieni lapsi ei.
Hoitajasta ouhuin yönyli reissujen kohdalla, kun sanoin, että koiraa sä et saa mukaasi, lapsen kyllä. Ja todellakin olen vienyt lapseni joogatunnille.
Lapsi mukaan joogatunnille? Ei tulisi mieleenkään, ellei kyseessä ole joku äiti-lapsijooga. Ensinnäkin, en todellakaan pystyis keskittymään jos lapsi häärisi mukana ja toiseksi muut häiriintyisi myös. Lapsi ei kuulu mukaan tuollaisiin tilanteisiin. Mies hoitaa kun mä joogaan. Ja joo, se on nyt sit muutos elämässä että pitää miehen kanssa sopia, että sinä hoidat nyt lapsia, kun menen harrastuksiin. Minusta tuo sopiminen ei käytännön tasolla ole iso asia, eikä se merkitse mulle paljoa. Pääasia, että edelleen pääsee rentoutumaan vaikka nyt joogaan. Olisin ennen lapsiakin ilmoitellut miehelle menemisistäni, ja oltaisiin hiukan sovittu ruoanlaittoa, syömisiä yms. En olisi ennenkään täysin toisesta välittämättä viipottanut menemään arjessani.
Juuri näin. Ja tuon joogatunnin tämä kommentoija jo kertoi olevan lapsiparkillinen tunti.
En kyllä ymmärrä, että miksi tuo joogaajaa kertoi lapsistaan tai lapsestaan, että "joogassa ei ole koskaan kiukku iskenyt". No ei kai, kun lapset eivät ole siellä olleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi kyllä muuttaa elämää, mutta minua ärsyttää kun sanotaan ”jouduit luopumaan.. et enää pääse.. et voi tehdä..” VOIN tehdä mitä vain jonka koen yhä tärkeäksi ja mitä haluan tehdä. En ole luopunut mistään mitä haluaisin takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä kun koiran hankintaa kehotetaan joka suunnasta harkitsemaan tarkkaan ja selitetään kuinka sitovaa se on. Kuitenkaan kukaan ei selitä nuorelle parille lapsen hankinnasta vastaavaa vaikka lapsi sitoo paljon enemmän.
Kyllä koira sitoo paljon enemmän kuin lapsi. Koiraa et saa mukaasi joka paikkaan, lapsen kyllä.
Koiran voi jättää jo pentuna yksin kotiin. Eikä lastakaan voi ihan joka paikkaan ottaa mukaan. Eikä pitäisikään.
Sano yksi paikka mihin lasta ei pidä ottaa mukaan. Ja toivottavasti sä et ole jättänyt koiraasi pentuna yksin.
Parina erimerkkinä vaikkapa K18-mestat (baarit, ravintolat, jotkut kylpylät, keksi itse lisää), moniin harrastuksiin esim ryhmäliikunta tai muu ryhmätoiminta.
No, jos sä haluat K-18 mestaan, sä hankit hoitajan lapselle (onpas sitovaa). Mulle ei vielä ole tullut vastaan ryhmäliikuntaa tai ryhmätoimintaa, jossa lapsi ei olisi voinut olla mukana ja jos olisi, niin taas se hoitaja on keksitty. Kun sä puhut sitovuudesta (koira vs. lapsi), niin väitätkö todella, että sä puhut 1-3h tekemisistä? Koira todellakin sitoo sua enemmän kotiin kuin lapsi.
Nyt sitten pitääkin jo hankkia hoitaja sille lapsellekin? Voi sellaisen hankkia koirallekin. Ja toivottavasti et ota lasta vaikka joogaan mukaan. Kukaan ei halua huutavaa, hölisevää tai ympäriinsä juoksevaa lasta sellaiseen tilanteeseen. Ja edelleen koira pärjää kotona sen 1-3h ihan hyvin yksin. Pieni lapsi ei.
Hoitajasta ouhuin yönyli reissujen kohdalla, kun sanoin, että koiraa sä et saa mukaasi, lapsen kyllä. Ja todellakin olen vienyt lapseni joogatunnille.
Lapsi mukaan joogatunnille? Ei tulisi mieleenkään, ellei kyseessä ole joku äiti-lapsijooga. Ensinnäkin, en todellakaan pystyis keskittymään jos lapsi häärisi mukana ja toiseksi muut häiriintyisi myös. Lapsi ei kuulu mukaan tuollaisiin tilanteisiin. Mies hoitaa kun mä joogaan. Ja joo, se on nyt sit muutos elämässä että pitää miehen kanssa sopia, että sinä hoidat nyt lapsia, kun menen harrastuksiin. Minusta tuo sopiminen ei käytännön tasolla ole iso asia, eikä se merkitse mulle paljoa. Pääasia, että edelleen pääsee rentoutumaan vaikka nyt joogaan. Olisin ennen lapsiakin ilmoitellut miehelle menemisistäni, ja oltaisiin hiukan sovittu ruoanlaittoa, syömisiä yms. En olisi ennenkään täysin toisesta välittämättä viipottanut menemään arjessani.
Juuri näin. Ja tuon joogatunnin tämä kommentoija jo kertoi olevan lapsiparkillinen tunti.
En kyllä ymmärrä, että miksi tuo joogaajaa kertoi lapsistaan tai lapsestaan, että "joogassa ei ole koskaan kiukku iskenyt". No ei kai, kun lapset eivät ole siellä olleet.
No onhan. Jos lapsi lapsiparkissa saa kiukku-uhmakohtauksen, äiti haetaan paikalle. Hänelle ei näin ole käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.
Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".
Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.
No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.
Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.
Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.
Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.
Sun kommenttia lukiessa alkaa hiipiä mieleen, että oletkohan ihan tosissasi. Jos, oletko pudonnut liian montaa kertaa päällesi?
Kyllä mä olen tosissani. Ja vakavissani mietin onko teillä normaaleja lapsia jos ne ei millään tavalla ole muuttaneet elämää. Ei siis mitenkään. Jos te ennen ootte lähteneet sinne laskettelureissulle kaksin, pakanneet vain omat tavarat, lasketelleet kaksistaan, huolehtineet vain omista ruokailuistanne ja nukkumisista ja nyt lasten kanssa asiat menee ihan samaa rataa? Niin kyllä, vakavissani mietin että kuka ne teidän mukulat huolehtii, ruokkii, vahtii jos te ette sitä tee.
Mikä aspergereiden kokoontuminen täällä on? Onko se elämä muuttunut oikeasti, jos reissuun tulee hommaa enemmän?
Tietysti on muuttunut.
No minusta ei. Reissu se on silti ja kaikki on mahdollista edelleen.
Jos olet lasten kanssa reissussa, kaikki ei ole mahdollista ilman turhia riskejä. Et voi esimerkiksi jättää lapsia hotelliin nukkumaan ja lähteä itse ravintolaan illalliselle.
No en tietenkään, ne lapset tulee mukaan. Miksi ne huoneeseen jätettäisiin?
Ja siinä sinä nautit mukavasti illallista lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, kun lapsesi kiukuttelevat ja kitisevät väsyneinä.
Ei ne nukkuessaan kiukkua.
Eli kun sinä syöt, lapsesi nukkuvat ravintolapöydässä tai pöydän alla kuin kunnon suomituristi. Hienoa.
Et ole koskaan kuullut rattaista, kantokopasta tai kantoliinasta? Ja sekö on ihan kauhistus, jos päivällistä syödään lasten kanssa tuntia aiemmin kuin ennen lapsia? Voi luoja miten neurettavaa taas.
Olet siis jo ennen lapsiasi kuljettanut jotain päivälliselle kantoliinassa? Ymmärrän, mikään ei muuttunut.
En ole kuule, mutta se ei liity millään tavalla mun elämän perusasioiden muuttumattomuuteen. En ymmärrä miten joku määrittelee elämänsä sen mukaan, että miten ravintolaan mennään tai montako koneellista pyykkiä pesee per pvä.
Meidän elämä ei muuttunut lasten myötä vaikka arkiaskareet, matkajärjestelyt yms. tietenkin muuttuivat. Ne nyt olisi voinut muuttua vaikka mistä syystä.
Ehkä sunkin kannattaisi joskus pysähtyä miettimään miten sä elämäsi näet?
Eli arkiaskareet, matkajärjestelyt ym. ei ole sun elämää? Mielenkiintoista.
Tämä. Se arkihan on elämää ja ehdoton valtaosa elämästä on arkea. En käsitä tuota asennetta, että elämä ei muutu yhtään koska arjen muuttumista ei lasketa. Mikä sitten lasketaan?
Tässä voi olla vähän kyse näkökulmasta. En todellakaan kahlannut noita kaikkia sivuja läpi mutta aloituksen lukiessa oma ensimmäinen ajatus oli että ei elämä ylen määrin ole muuttunut. Ja tietenkin se on muuttunut paljon, jos miettii arkiaskareita ja tekemisiä yksityiskohtaisesti. Itse ajattelin suuria viivoja, kuten sitä että koen persoonani yhä samaksi, samanlaiset asiat (nyt vain mukaan lukien lapsen mukanaan tuomat) tuovat iloa ja mielekkyyttä elämään kuin ennenkin, samat harrastukset ja ystäväpiiri on säilyneet, toki nyt täytyy vaan sumplia menemisiä ja tulemisia enemmän miehen ja lasta kaitsevien sukulaisten kanssa. Minä olen edelleen minä, miehen kanssa ollaan edelleen me, tuli vain yksi ihana lisäryhmä elämään eli meidän perhe.
Ei kai kukaan järjissään oleva väittäisi ettei lapsi muuttaisi elämää ~mitenkään~??
Komppaan tätä. Ihan älytöntä saivarrella jotain detskuja että elämä muuttui, kun ennen sinulla ei ollut illallisella kantoliinassa mitään.
Lapsi tuo kyllä paljon muutakin muutosta kuin kuskaamisen kantoliinassa kuten varmasti hyvin tiedät. Ja mitä kotitöiden yms. lisääntymiseen tulee, aikaa on yhä käytettävissä saman verran eli näihin menevä suurempi osuus on väistämättä pois jostakin muusta.
Ymmärrän kyllä tämän eri näkökulman, mutta siinä on mielestäni kyse enemmän siitä, että lapsi tai lapset ovat sujuva osa omaa elämää ja arkea, ei siitä, että mikään ei olisi muuttunut. Ja jos puhutaan abstraktimmista asioista kuin pyykit, varmaan rakkaus omaan lapseen ja hänen kehityksensä ja elämänsä seuraaminen kuitenkin on varsin merkittävä muutos vanhemman elämässä?
Vaikka sä puhut nyt positiivisen kautta, sä tartut edelleen lillukanvarsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä kun koiran hankintaa kehotetaan joka suunnasta harkitsemaan tarkkaan ja selitetään kuinka sitovaa se on. Kuitenkaan kukaan ei selitä nuorelle parille lapsen hankinnasta vastaavaa vaikka lapsi sitoo paljon enemmän.
Kyllä koira sitoo paljon enemmän kuin lapsi. Koiraa et saa mukaasi joka paikkaan, lapsen kyllä.
Koiran voi jättää jo pentuna yksin kotiin. Eikä lastakaan voi ihan joka paikkaan ottaa mukaan. Eikä pitäisikään.
Sano yksi paikka mihin lasta ei pidä ottaa mukaan. Ja toivottavasti sä et ole jättänyt koiraasi pentuna yksin.
Parina erimerkkinä vaikkapa K18-mestat (baarit, ravintolat, jotkut kylpylät, keksi itse lisää), moniin harrastuksiin esim ryhmäliikunta tai muu ryhmätoiminta.
No, jos sä haluat K-18 mestaan, sä hankit hoitajan lapselle (onpas sitovaa). Mulle ei vielä ole tullut vastaan ryhmäliikuntaa tai ryhmätoimintaa, jossa lapsi ei olisi voinut olla mukana ja jos olisi, niin taas se hoitaja on keksitty. Kun sä puhut sitovuudesta (koira vs. lapsi), niin väitätkö todella, että sä puhut 1-3h tekemisistä? Koira todellakin sitoo sua enemmän kotiin kuin lapsi.
Nyt sitten pitääkin jo hankkia hoitaja sille lapsellekin? Voi sellaisen hankkia koirallekin. Ja toivottavasti et ota lasta vaikka joogaan mukaan. Kukaan ei halua huutavaa, hölisevää tai ympäriinsä juoksevaa lasta sellaiseen tilanteeseen. Ja edelleen koira pärjää kotona sen 1-3h ihan hyvin yksin. Pieni lapsi ei.
Hoitajasta ouhuin yönyli reissujen kohdalla, kun sanoin, että koiraa sä et saa mukaasi, lapsen kyllä. Ja todellakin olen vienyt lapseni joogatunnille.
Lapsi mukaan joogatunnille? Ei tulisi mieleenkään, ellei kyseessä ole joku äiti-lapsijooga. Ensinnäkin, en todellakaan pystyis keskittymään jos lapsi häärisi mukana ja toiseksi muut häiriintyisi myös. Lapsi ei kuulu mukaan tuollaisiin tilanteisiin. Mies hoitaa kun mä joogaan. Ja joo, se on nyt sit muutos elämässä että pitää miehen kanssa sopia, että sinä hoidat nyt lapsia, kun menen harrastuksiin. Minusta tuo sopiminen ei käytännön tasolla ole iso asia, eikä se merkitse mulle paljoa. Pääasia, että edelleen pääsee rentoutumaan vaikka nyt joogaan. Olisin ennen lapsiakin ilmoitellut miehelle menemisistäni, ja oltaisiin hiukan sovittu ruoanlaittoa, syömisiä yms. En olisi ennenkään täysin toisesta välittämättä viipottanut menemään arjessani.
Juuri näin. Ja tuon joogatunnin tämä kommentoija jo kertoi olevan lapsiparkillinen tunti.
En kyllä ymmärrä, että miksi tuo joogaajaa kertoi lapsistaan tai lapsestaan, että "joogassa ei ole koskaan kiukku iskenyt". No ei kai, kun lapset eivät ole siellä olleet.
No onhan. Jos lapsi lapsiparkissa saa kiukku-uhmakohtauksen, äiti haetaan paikalle. Hänelle ei näin ole käynyt.
Ei se lapsi missään joogassa ole ollut, usko nyt. Äiti on joogassa ja lapsi on lapsiparkissa. Hän luetteli monta paikkaa, missä on hyvin pärjätty, mutta ilmeisesti mikään niistä ei pidä paikkaansa. Minäkin voisin väittää että lapseni pärjää hyvin töissä, vaikka olisi päiväkodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kyllä muuttaa elämää, mutta minua ärsyttää kun sanotaan ”jouduit luopumaan.. et enää pääse.. et voi tehdä..” VOIN tehdä mitä vain jonka koen yhä tärkeäksi ja mitä haluan tehdä. En ole luopunut mistään mitä haluaisin takaisin.
Olen samaa mieltä, että jos pääsee valitsemaan elämäänsä siihen toivomansa asiat, eikä isompia ikävyyksiä tms. osu kohdalle, kyseessä ei todellakaan ole luopuminen.
Sinulla on omasta toiveestasi omanäköisesti elämä, johon kuuluu lapsi/lapsia. Minulla samoin, mutta ilman lapsia. Kummassakin tapauksessa on parasta vain jättää huonosti ajatellut möläytykset kuulematta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulle ainakaan kukaan ole väittänyt, että lapsi ei muka muuta elämää mitenkään. Lapsi ei välttämättä muuta elämäntapaa juurikaan, jos on jo valmiiksi koti-ihminen, mutta elämä kyllä muuttuu, väistämättä.
Onhan noita tullut luettua väitteitä, että lapsen tulee sopeutua perheen elämään, ei perheen lapsen elämään. Tarkoitus on siis elää kuten ennenkin ja syntyvä lapsi sitten sopeutuu siihen. Näin tosin sanovat yleensä ihmiset, joiden lapsi ei ole vielä syntynyt. He heräävät kyllä todellisuuteen aikanaan.
Lapset tarkoittaa kotiin jäämistä? Miksi? Ei meillä vaan. Ihan samat harrastukset, lomat, työt, ystävät jne. meillä on kuin ennen lapsiakin. Eikä meidän lapset ole sopeutuneet mihinkään vaan elävät elämää meidän kanssa.
Tunnen minäkin näitä, jotka puuskuttavat menemään lasten kanssa ihan kuten ennen lapsia. Ei vierestä katsottuna näytä hyvältä touhulta lapsille eikä aikuisille. No lastenkasvatuksessa tyyli on melko vapaa, kukin omalla tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo ”lapsi ei muuta mitään” satuttaa myös erityisesti vastentahtoisesti lapsettomia.
Niin paljon v tuttaa kuulla tuota.
Ei muuta elämää mitenkään. Muuta kuin loppuelämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä kun koiran hankintaa kehotetaan joka suunnasta harkitsemaan tarkkaan ja selitetään kuinka sitovaa se on. Kuitenkaan kukaan ei selitä nuorelle parille lapsen hankinnasta vastaavaa vaikka lapsi sitoo paljon enemmän.
Kyllä koira sitoo paljon enemmän kuin lapsi. Koiraa et saa mukaasi joka paikkaan, lapsen kyllä.
Koiran voi jättää jo pentuna yksin kotiin. Eikä lastakaan voi ihan joka paikkaan ottaa mukaan. Eikä pitäisikään.
Sano yksi paikka mihin lasta ei pidä ottaa mukaan. Ja toivottavasti sä et ole jättänyt koiraasi pentuna yksin.
Parina erimerkkinä vaikkapa K18-mestat (baarit, ravintolat, jotkut kylpylät, keksi itse lisää), moniin harrastuksiin esim ryhmäliikunta tai muu ryhmätoiminta.
No, jos sä haluat K-18 mestaan, sä hankit hoitajan lapselle (onpas sitovaa). Mulle ei vielä ole tullut vastaan ryhmäliikuntaa tai ryhmätoimintaa, jossa lapsi ei olisi voinut olla mukana ja jos olisi, niin taas se hoitaja on keksitty. Kun sä puhut sitovuudesta (koira vs. lapsi), niin väitätkö todella, että sä puhut 1-3h tekemisistä? Koira todellakin sitoo sua enemmän kotiin kuin lapsi.
Nyt sitten pitääkin jo hankkia hoitaja sille lapsellekin? Voi sellaisen hankkia koirallekin. Ja toivottavasti et ota lasta vaikka joogaan mukaan. Kukaan ei halua huutavaa, hölisevää tai ympäriinsä juoksevaa lasta sellaiseen tilanteeseen. Ja edelleen koira pärjää kotona sen 1-3h ihan hyvin yksin. Pieni lapsi ei.
Hoitajasta ouhuin yönyli reissujen kohdalla, kun sanoin, että koiraa sä et saa mukaasi, lapsen kyllä. Ja todellakin olen vienyt lapseni joogatunnille.
Lapsi mukaan joogatunnille? Ei tulisi mieleenkään, ellei kyseessä ole joku äiti-lapsijooga. Ensinnäkin, en todellakaan pystyis keskittymään jos lapsi häärisi mukana ja toiseksi muut häiriintyisi myös. Lapsi ei kuulu mukaan tuollaisiin tilanteisiin. Mies hoitaa kun mä joogaan. Ja joo, se on nyt sit muutos elämässä että pitää miehen kanssa sopia, että sinä hoidat nyt lapsia, kun menen harrastuksiin. Minusta tuo sopiminen ei käytännön tasolla ole iso asia, eikä se merkitse mulle paljoa. Pääasia, että edelleen pääsee rentoutumaan vaikka nyt joogaan. Olisin ennen lapsiakin ilmoitellut miehelle menemisistäni, ja oltaisiin hiukan sovittu ruoanlaittoa, syömisiä yms. En olisi ennenkään täysin toisesta välittämättä viipottanut menemään arjessani.
Juuri näin. Ja tuon joogatunnin tämä kommentoija jo kertoi olevan lapsiparkillinen tunti.
En kyllä ymmärrä, että miksi tuo joogaajaa kertoi lapsistaan tai lapsestaan, että "joogassa ei ole koskaan kiukku iskenyt". No ei kai, kun lapset eivät ole siellä olleet.
No onhan. Jos lapsi lapsiparkissa saa kiukku-uhmakohtauksen, äiti haetaan paikalle. Hänelle ei näin ole käynyt.
Ei se lapsi missään joogassa ole ollut, usko nyt. Äiti on joogassa ja lapsi on lapsiparkissa. Hän luetteli monta paikkaa, missä on hyvin pärjätty, mutta ilmeisesti mikään niistä ei pidä paikkaansa. Minäkin voisin väittää että lapseni pärjää hyvin töissä, vaikka olisi päiväkodissa.
Mitähän ihmettä? Joku sanoo ettei joogaan pääse, koska lasta ei voi ottaa mukaan. Toinen sanoo, että pääseehän, lapsen voi ottaa mukaan. Ja tämä on sulle nyt joku ongelma? Miksi? Kyllä se lapsi on sillä mukana siellä joogassa vaikka viereisessä huoneessa onkin. Meillä on töissä lastenhoito järjestetty. Väitätkö siis, jos minä sanon, että mulla on lapsi työpaikalla mukana, että ei muuten ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä siihen biletykseen ja baareissa notkumiseen tulee, niin nykyään neljääkymmentä lähestyessä kaikkein innokkaimpia lähtijöitä ovat lapsivapaata iltaa viettävät äidit.
Siis tämä. Omasta lähipiiristäni eniten alkoholia juovat ylipäätään äidit. Viikonloppuna vähän viiniä ja voi sitä viikollakin ottaa, kun on ollut rankka päivä. Eikä se ole kännäämistä, jos yhden, kaksi, kolme.. ottaa ruuan kanssa tai kun lapset ovat menneet nukkumaan.
Joku tässä ketjussa sanoi, että baarissa notkumista ei yhdistetä vanhemmuuteen, mutta ei se vanhemmuus millään taikasienellä poispyyhkäise orastavaa alkoholismia, jos sellainen on ollut nupullaan jo ennen lastensaantia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.
Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".
Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.
No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.
Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.
Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.
Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.
Sun kommenttia lukiessa alkaa hiipiä mieleen, että oletkohan ihan tosissasi. Jos, oletko pudonnut liian montaa kertaa päällesi?
Kyllä mä olen tosissani. Ja vakavissani mietin onko teillä normaaleja lapsia jos ne ei millään tavalla ole muuttaneet elämää. Ei siis mitenkään. Jos te ennen ootte lähteneet sinne laskettelureissulle kaksin, pakanneet vain omat tavarat, lasketelleet kaksistaan, huolehtineet vain omista ruokailuistanne ja nukkumisista ja nyt lasten kanssa asiat menee ihan samaa rataa? Niin kyllä, vakavissani mietin että kuka ne teidän mukulat huolehtii, ruokkii, vahtii jos te ette sitä tee.
Mikä aspergereiden kokoontuminen täällä on? Onko se elämä muuttunut oikeasti, jos reissuun tulee hommaa enemmän?
Tietysti on muuttunut.
No minusta ei. Reissu se on silti ja kaikki on mahdollista edelleen.
Jos olet lasten kanssa reissussa, kaikki ei ole mahdollista ilman turhia riskejä. Et voi esimerkiksi jättää lapsia hotelliin nukkumaan ja lähteä itse ravintolaan illalliselle.
No en tietenkään, ne lapset tulee mukaan. Miksi ne huoneeseen jätettäisiin?
Ja siinä sinä nautit mukavasti illallista lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, kun lapsesi kiukuttelevat ja kitisevät väsyneinä.
Ei ne nukkuessaan kiukkua.
Eli kun sinä syöt, lapsesi nukkuvat ravintolapöydässä tai pöydän alla kuin kunnon suomituristi. Hienoa.
Et ole koskaan kuullut rattaista, kantokopasta tai kantoliinasta? Ja sekö on ihan kauhistus, jos päivällistä syödään lasten kanssa tuntia aiemmin kuin ennen lapsia? Voi luoja miten neurettavaa taas.
Olet siis jo ennen lapsiasi kuljettanut jotain päivälliselle kantoliinassa? Ymmärrän, mikään ei muuttunut.
En ole kuule, mutta se ei liity millään tavalla mun elämän perusasioiden muuttumattomuuteen. En ymmärrä miten joku määrittelee elämänsä sen mukaan, että miten ravintolaan mennään tai montako koneellista pyykkiä pesee per pvä.
Meidän elämä ei muuttunut lasten myötä vaikka arkiaskareet, matkajärjestelyt yms. tietenkin muuttuivat. Ne nyt olisi voinut muuttua vaikka mistä syystä.
Ehkä sunkin kannattaisi joskus pysähtyä miettimään miten sä elämäsi näet?
Eli arkiaskareet, matkajärjestelyt ym. ei ole sun elämää? Mielenkiintoista.
Tämä. Se arkihan on elämää ja ehdoton valtaosa elämästä on arkea. En käsitä tuota asennetta, että elämä ei muutu yhtään koska arjen muuttumista ei lasketa. Mikä sitten lasketaan?
Tässä voi olla vähän kyse näkökulmasta. En todellakaan kahlannut noita kaikkia sivuja läpi mutta aloituksen lukiessa oma ensimmäinen ajatus oli että ei elämä ylen määrin ole muuttunut. Ja tietenkin se on muuttunut paljon, jos miettii arkiaskareita ja tekemisiä yksityiskohtaisesti. Itse ajattelin suuria viivoja, kuten sitä että koen persoonani yhä samaksi, samanlaiset asiat (nyt vain mukaan lukien lapsen mukanaan tuomat) tuovat iloa ja mielekkyyttä elämään kuin ennenkin, samat harrastukset ja ystäväpiiri on säilyneet, toki nyt täytyy vaan sumplia menemisiä ja tulemisia enemmän miehen ja lasta kaitsevien sukulaisten kanssa. Minä olen edelleen minä, miehen kanssa ollaan edelleen me, tuli vain yksi ihana lisäryhmä elämään eli meidän perhe.
Ei kai kukaan järjissään oleva väittäisi ettei lapsi muuttaisi elämää ~mitenkään~??
Komppaan tätä. Ihan älytöntä saivarrella jotain detskuja että elämä muuttui, kun ennen sinulla ei ollut illallisella kantoliinassa mitään.
Lapsi tuo kyllä paljon muutakin muutosta kuin kuskaamisen kantoliinassa kuten varmasti hyvin tiedät. Ja mitä kotitöiden yms. lisääntymiseen tulee, aikaa on yhä käytettävissä saman verran eli näihin menevä suurempi osuus on väistämättä pois jostakin muusta.
Ymmärrän kyllä tämän eri näkökulman, mutta siinä on mielestäni kyse enemmän siitä, että lapsi tai lapset ovat sujuva osa omaa elämää ja arkea, ei siitä, että mikään ei olisi muuttunut. Ja jos puhutaan abstraktimmista asioista kuin pyykit, varmaan rakkaus omaan lapseen ja hänen kehityksensä ja elämänsä seuraaminen kuitenkin on varsin merkittävä muutos vanhemman elämässä?
Jepjep...kantoliina oli vain yksi esimerkki tässä keskustelussa esille tuoduista elämän muutoksista. Kyllä, laitan pyykit pyörimään useammin kuin ennen, laitan lapselle ruoat pöytään ja siivoan yhden ruokailijan jäljet enemmän. Jos multa kysytään miten elämä muuttui lasten myötä, niin nämä ovat viimeisiä asioita mitä mieleen tulee. En yksinkertaisesti osaa nähdä näitä elämän muutoksina. En ajattele myöskään, että koiran ottaneen elämä muuttuu siksi, että nyt hänen täytyy laittaa koiran kuppiin vettä pari kertaa päivässä. Noi on ihan epärelevantteja juttuja isommassa kuvassa. Muuttuu lisääntynyt vastuu, onnellisuus, merkityksen tunne, spontaaniuden häviäminen, tulee uusi valtavan merkittävä ihmissuhde, pitää ajaa lapsen asiaa monessa paikassa ja menemään epämukavuusalueellekin. Ymmärrän silti sen, että moni ei halua lapsia juuri tuon arkisen härdellin (tai sellaiseksi mielletyn) takia ja se on täysin ok - sitä ei kenenkään tarvi täällä inttää että kylläpäs on niin rasittavaa tuo lapsellisten elämä. Ajattelin varmaan itsekin ennen jotain tuon suuntaista. Mutta nyt ne on, kuten tossa joku sanoi, lillukanvarsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulle ainakaan kukaan ole väittänyt, että lapsi ei muka muuta elämää mitenkään. Lapsi ei välttämättä muuta elämäntapaa juurikaan, jos on jo valmiiksi koti-ihminen, mutta elämä kyllä muuttuu, väistämättä.
Onhan noita tullut luettua väitteitä, että lapsen tulee sopeutua perheen elämään, ei perheen lapsen elämään. Tarkoitus on siis elää kuten ennenkin ja syntyvä lapsi sitten sopeutuu siihen. Näin tosin sanovat yleensä ihmiset, joiden lapsi ei ole vielä syntynyt. He heräävät kyllä todellisuuteen aikanaan.
Lapset tarkoittaa kotiin jäämistä? Miksi? Ei meillä vaan. Ihan samat harrastukset, lomat, työt, ystävät jne. meillä on kuin ennen lapsiakin. Eikä meidän lapset ole sopeutuneet mihinkään vaan elävät elämää meidän kanssa.
Tunnen minäkin näitä, jotka puuskuttavat menemään lasten kanssa ihan kuten ennen lapsia. Ei vierestä katsottuna näytä hyvältä touhulta lapsille eikä aikuisille. No lastenkasvatuksessa tyyli on melko vapaa, kukin omalla tavallaan.
Mikä siinä ei näytä hyvältä? Aika paksua sulta väittää, että jos harrastukset, lomat tai ystävät pysyvät, on se huonoa vanhemmuutta.
Vierailija kirjoitti:
Minä en tunne yhtäkään ihmistä joka väittää noin. Joidenkin mielestä muutos on hyvä ja toisten mielestä ei niinkään, mutta kaikki on yhtä mieltä siitä että lapsi on mullistanut elämän.
En minäkään tunne. Kummallinen ajatus ylipäätään, ettei elämä saisi koskaan muuttua. Sama kun väittäisi ettei uusi parisuhde muuttanut elämää tai ero tai opiskelusta työelämään siirtyminen tai eläkkeelle siirtyminen. Elämä muuttuu koko ajan, oli lapsia tai ei. Lapset kasvaa ja silloinkin elämä muuttuu. Mennessäni ravintolaan 17-vuotias lapseni ei ole enää kantoliinassa mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulle ainakaan kukaan ole väittänyt, että lapsi ei muka muuta elämää mitenkään. Lapsi ei välttämättä muuta elämäntapaa juurikaan, jos on jo valmiiksi koti-ihminen, mutta elämä kyllä muuttuu, väistämättä.
Onhan noita tullut luettua väitteitä, että lapsen tulee sopeutua perheen elämään, ei perheen lapsen elämään. Tarkoitus on siis elää kuten ennenkin ja syntyvä lapsi sitten sopeutuu siihen. Näin tosin sanovat yleensä ihmiset, joiden lapsi ei ole vielä syntynyt. He heräävät kyllä todellisuuteen aikanaan.
Lapset tarkoittaa kotiin jäämistä? Miksi? Ei meillä vaan. Ihan samat harrastukset, lomat, työt, ystävät jne. meillä on kuin ennen lapsiakin. Eikä meidän lapset ole sopeutuneet mihinkään vaan elävät elämää meidän kanssa.
Tunnen minäkin näitä, jotka puuskuttavat menemään lasten kanssa ihan kuten ennen lapsia. Ei vierestä katsottuna näytä hyvältä touhulta lapsille eikä aikuisille. No lastenkasvatuksessa tyyli on melko vapaa, kukin omalla tavallaan.
Mikä siinä ei näytä hyvältä? Aika paksua sulta väittää, että jos harrastukset, lomat tai ystävät pysyvät, on se huonoa vanhemmuutta.
Väitän mitä väitän, omapa on mielipiteeni. En tosin väittänyt, että se on huonoa vanhemmuutta. Se on vain turhanaikaista säätämistä ja suorittamista ja vähempi voisi olla parempi. Sitä jatkuvaa omien harrastusten, lasten harrastusten, lomamatkojen, työn ja kaiken muun yhdistämistä olen katsonut vierestä ja itse valitsisin toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.
Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".
Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.
No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.
Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.
Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.
Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.
Sun kommenttia lukiessa alkaa hiipiä mieleen, että oletkohan ihan tosissasi. Jos, oletko pudonnut liian montaa kertaa päällesi?
Kyllä mä olen tosissani. Ja vakavissani mietin onko teillä normaaleja lapsia jos ne ei millään tavalla ole muuttaneet elämää. Ei siis mitenkään. Jos te ennen ootte lähteneet sinne laskettelureissulle kaksin, pakanneet vain omat tavarat, lasketelleet kaksistaan, huolehtineet vain omista ruokailuistanne ja nukkumisista ja nyt lasten kanssa asiat menee ihan samaa rataa? Niin kyllä, vakavissani mietin että kuka ne teidän mukulat huolehtii, ruokkii, vahtii jos te ette sitä tee.
Mikä aspergereiden kokoontuminen täällä on? Onko se elämä muuttunut oikeasti, jos reissuun tulee hommaa enemmän?
Tietysti on muuttunut.
No minusta ei. Reissu se on silti ja kaikki on mahdollista edelleen.
Jos olet lasten kanssa reissussa, kaikki ei ole mahdollista ilman turhia riskejä. Et voi esimerkiksi jättää lapsia hotelliin nukkumaan ja lähteä itse ravintolaan illalliselle.
No en tietenkään, ne lapset tulee mukaan. Miksi ne huoneeseen jätettäisiin?
Ja siinä sinä nautit mukavasti illallista lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, kun lapsesi kiukuttelevat ja kitisevät väsyneinä.
Ei ne nukkuessaan kiukkua.
Eli kun sinä syöt, lapsesi nukkuvat ravintolapöydässä tai pöydän alla kuin kunnon suomituristi. Hienoa.
Et ole koskaan kuullut rattaista, kantokopasta tai kantoliinasta? Ja sekö on ihan kauhistus, jos päivällistä syödään lasten kanssa tuntia aiemmin kuin ennen lapsia? Voi luoja miten neurettavaa taas.
Olet siis jo ennen lapsiasi kuljettanut jotain päivälliselle kantoliinassa? Ymmärrän, mikään ei muuttunut.
En ole kuule, mutta se ei liity millään tavalla mun elämän perusasioiden muuttumattomuuteen. En ymmärrä miten joku määrittelee elämänsä sen mukaan, että miten ravintolaan mennään tai montako koneellista pyykkiä pesee per pvä.
Meidän elämä ei muuttunut lasten myötä vaikka arkiaskareet, matkajärjestelyt yms. tietenkin muuttuivat. Ne nyt olisi voinut muuttua vaikka mistä syystä.
Ehkä sunkin kannattaisi joskus pysähtyä miettimään miten sä elämäsi näet?
Eli arkiaskareet, matkajärjestelyt ym. ei ole sun elämää? Mielenkiintoista.
Tämä. Se arkihan on elämää ja ehdoton valtaosa elämästä on arkea. En käsitä tuota asennetta, että elämä ei muutu yhtään koska arjen muuttumista ei lasketa. Mikä sitten lasketaan?
Tässä voi olla vähän kyse näkökulmasta. En todellakaan kahlannut noita kaikkia sivuja läpi mutta aloituksen lukiessa oma ensimmäinen ajatus oli että ei elämä ylen määrin ole muuttunut. Ja tietenkin se on muuttunut paljon, jos miettii arkiaskareita ja tekemisiä yksityiskohtaisesti. Itse ajattelin suuria viivoja, kuten sitä että koen persoonani yhä samaksi, samanlaiset asiat (nyt vain mukaan lukien lapsen mukanaan tuomat) tuovat iloa ja mielekkyyttä elämään kuin ennenkin, samat harrastukset ja ystäväpiiri on säilyneet, toki nyt täytyy vaan sumplia menemisiä ja tulemisia enemmän miehen ja lasta kaitsevien sukulaisten kanssa. Minä olen edelleen minä, miehen kanssa ollaan edelleen me, tuli vain yksi ihana lisäryhmä elämään eli meidän perhe.
Ei kai kukaan järjissään oleva väittäisi ettei lapsi muuttaisi elämää ~mitenkään~??
Komppaan tätä. Ihan älytöntä saivarrella jotain detskuja että elämä muuttui, kun ennen sinulla ei ollut illallisella kantoliinassa mitään.
Lapsi tuo kyllä paljon muutakin muutosta kuin kuskaamisen kantoliinassa kuten varmasti hyvin tiedät. Ja mitä kotitöiden yms. lisääntymiseen tulee, aikaa on yhä käytettävissä saman verran eli näihin menevä suurempi osuus on väistämättä pois jostakin muusta.
Ymmärrän kyllä tämän eri näkökulman, mutta siinä on mielestäni kyse enemmän siitä, että lapsi tai lapset ovat sujuva osa omaa elämää ja arkea, ei siitä, että mikään ei olisi muuttunut. Ja jos puhutaan abstraktimmista asioista kuin pyykit, varmaan rakkaus omaan lapseen ja hänen kehityksensä ja elämänsä seuraaminen kuitenkin on varsin merkittävä muutos vanhemman elämässä?
Vaikka sä puhut nyt positiivisen kautta, sä tartut edelleen lillukanvarsiin.
Nyt? Täällä on muitakin kirjoittajia kuin minä. Olen kirjoittanut tänne vain viestin, jossa luettelin väistämättömiä muutoksia arkeen (vaatettamiset, kasvattamiset jne.) sekä viestin, jossa kommentoin, että vela ja baareissa juokseminen eivät ole synonyymejä.
Olen edelleen sitä mieltä, että lapsi on iso muutos – hyvin monella tasolla. En ymmärrä miten voisi olla olematta (olettaen, että lapsestaan välittää ja hänestä huolehtii). Se, että muutos on toivottu ja/tai luonteva osa omaa elämää ei poista sitä, että kyseessä on muutos.
Monet vanhemmuuden tuomat muutokset ovat sellaisia, että joko 'vapaaehtoisesti vanhempi' suorastaan haluaa ne elämäänsä tai ainakin sietää osana "koko pakettia" eivätkä ne siksi ehkä tunnu niin isoilta kokonaisuuden kannalta. Vapaaehtoisesti lapseton taas ei yleensä mitään näitä asioita elämäänsä halua, ja siksi ne ehkä näyttäytyvät todella suurina muutoksina.
Vierailija kirjoitti:
No meillä ei juurikaan muuttanut... Lapsi on ollut hyvä nukkumaan alusta saakka ja muutenkin temperamentiltaan sellainen lempeä ja sopeutuva. Kaikki aktiviteetit mitä tehtiin ennen ja mistä tykättiin onnistuvat myös nyt ilman ongelmaa: lähinnä käydään retkeilemässä ja muuten vietetään kotona aikaa, molemmat tykätään tehdä käsitöitä (minä neulon ja mies tekee koruja), tuokin onnistuu kun vuorotellen tekee. Usein myös vauva tykkää istua sitterissä ja seurata harrastuspuuhia. En koe että olisin juuri joutunut luopumaan mistään: lähinnä aikaisemmin autoon pakattiin koirat, nyt vielä yksi pikku nyytti lisää.
Sori vaan, mutta elämänne tulee muuttumaan aika paljon kun lapsi alkaa kukkia. Sitten ei istutakaan tekemässä koruja tms vaan juostaan vuorotellen sen lapsen perässä. Se kun tunkee kaiken suuhunsa, kaatuilee, availee vetolaatikot jne eli sitä ei voi jättää hetkeksikään yksin. Tulee uhmaikä ja aika, jolloin lapsi ei nukukaan päikkäreitä ihan missä vaan eli aikataulut suunnitellaan sen perusteella, milloin pitää olla kotona laittamassa lapsi niille päikkäreille. Kaksi-kolmevuotiaalla on jo paljonkin omaa tahtoa ja asiat tehdään aika lailla lapsen ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, minusta se EI muuttanut mitään isoa kielteisellä tavalla tai tavalla, jota en olisi osannut odottaa. Totta kai ei enää samalla lailla tule rampattua baareissa tai lähdettyä miehen kanssa ex tempore ravintolaan.
Mutta jos niitä on ehtinyt harrastaa jo ihan riittämiin, on vain hauska panna vaavi unille ja käpertyä sohvalle miehen kanssa.
Keskityit ap sitä paitsi pelkkiin kielteisiin muutoksiin. Lapsen myötä muuttuu myös moni asia positiivisesti:
- perhetunne ja yhteenkuuluvuus lisääntyy
- seksistä tuli paljon parempaa. Kyllä, näinkin VOI käydä! Ok, pikkuvauvavaiheessa oltiin aika väsyneitä yöheräilyistä, mutt pian vauva oppii nukkumaan paremmin. Ainakin minulla synnytysten myötä alapään tuntoherkyys parani tosi paljon ja saab nykyään orgasmin melkein joka kerta, aiemmin aika harvoin.
-lapsen kanssa voi ja saa ottaa rennommin. Olla joulut kotona, jättää turhaksi kokemansa touhut vähemmälle. Jos jonnekin haluaa mennä, lapsenvahteja saa rahalla ja puolisokin voi hoitaa lasta vuorollaan.
- ulkomaanmatkailustakin tuli kummasti kivempaa, kun ei lapsen kanssa jaksa rampata itseään rättiväsyneeksi nähtävyyksissä. Sen sijaan poimittiin paremmalla harkinnalla ne kiinnostavimmat ja pidettiin runsaasti kahvilataukoja. Rennompaa ja kivempaa.
- lapsen kanssa opp8 kummasti katselemaan maailmaa taas uusin silmin. Voi että osaakin pienessä purossa olla paljon mielenkiintosta! Mäenlasku on mahtavaa! Tuttu puisto on pimeällä taskulampun valossa taianomainen paikka.
- ja paras asia kaikesta: omaa lastaan rakastaa syvemmin ja ehdottomammin kuin ketään muuta ihmistä maailmassa. Edes parastakaan puolisoa. Tuntuu aika absurdilta edes verrata tätä siihen, että vauva ja taapero sitoo kotiin, eikä pääse enää baarikierroksille tai jumal.uta johonkin typerään harrastekerhoon ihan joka kerta...Mutta tietenkin, kenenkään ei kannata hankkia lapsia vastentahtoisesti tai siinä luulossa, että lapsista ei ole mitään vaivaa.
Kaiken todella arvokkaan asian takia maailmassa joutuu vähän näkemään vaivaa ja tekemään kompromisseja. Ystävien, parisuhteen, lapsien. Kaikkien.
Päätit oikein tehdä listan asioista, jotka muuttuu.
Totta kai,niinhän minä tuossa itsekin sanoin. Etkö edes lukenut kommenttiani?
Halusin vain ap:n kielteisiin muutoksiin keskittyvän listan ohella tuoda esille ne hurjan isot POSITIIVISET muutokset. Ne tekevät asiasta pienen vaivan arvoista.
Ap täällä, en ole listannut tänne yhtään mitään. Haluaisin vain että ei enää väitettäisi että ”elämä ei muutu” kun se muuttuu hyvinkin radikaalisti. En sanonut mitään negatiivista tai positiivisista asioista - ymmärrän aivan täysin että joillekin kaikki lapsen mukana tulleet muutokset ovat positiivisia, oli niin tai näin niin muutoksia kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulle ainakaan kukaan ole väittänyt, että lapsi ei muka muuta elämää mitenkään. Lapsi ei välttämättä muuta elämäntapaa juurikaan, jos on jo valmiiksi koti-ihminen, mutta elämä kyllä muuttuu, väistämättä.
Onhan noita tullut luettua väitteitä, että lapsen tulee sopeutua perheen elämään, ei perheen lapsen elämään. Tarkoitus on siis elää kuten ennenkin ja syntyvä lapsi sitten sopeutuu siihen. Näin tosin sanovat yleensä ihmiset, joiden lapsi ei ole vielä syntynyt. He heräävät kyllä todellisuuteen aikanaan.
Lapset tarkoittaa kotiin jäämistä? Miksi? Ei meillä vaan. Ihan samat harrastukset, lomat, työt, ystävät jne. meillä on kuin ennen lapsiakin. Eikä meidän lapset ole sopeutuneet mihinkään vaan elävät elämää meidän kanssa.
Tunnen minäkin näitä, jotka puuskuttavat menemään lasten kanssa ihan kuten ennen lapsia. Ei vierestä katsottuna näytä hyvältä touhulta lapsille eikä aikuisille. No lastenkasvatuksessa tyyli on melko vapaa, kukin omalla tavallaan.
Mikä siinä ei näytä hyvältä? Aika paksua sulta väittää, että jos harrastukset, lomat tai ystävät pysyvät, on se huonoa vanhemmuutta.
Väitän mitä väitän, omapa on mielipiteeni. En tosin väittänyt, että se on huonoa vanhemmuutta. Se on vain turhanaikaista säätämistä ja suorittamista ja vähempi voisi olla parempi. Sitä jatkuvaa omien harrastusten, lasten harrastusten, lomamatkojen, työn ja kaiken muun yhdistämistä olen katsonut vierestä ja itse valitsisin toisin.
No kyllä väitit, älä yritä väittää muuta. Sulle ehkä säätämistä, jollekin toiselle ei. Sä et voi väittää, että jonkun toisen elämä on lapsille huono vain sen takia, että sä toimisit toisin. Muutenkin outo ajatus, että kaikki nuo on ok ilman lapsia, mutta ei lasten kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi tuo kyllä paljon muutakin muutosta kuin kuskaamisen kantoliinassa kuten varmasti hyvin tiedät. Ja mitä kotitöiden yms. lisääntymiseen tulee, aikaa on yhä käytettävissä saman verran eli näihin menevä suurempi osuus on väistämättä pois jostakin muusta.
Ymmärrän kyllä tämän eri näkökulman, mutta siinä on mielestäni kyse enemmän siitä, että lapsi tai lapset ovat sujuva osa omaa elämää ja arkea, ei siitä, että mikään ei olisi muuttunut. Ja jos puhutaan abstraktimmista asioista kuin pyykit, varmaan rakkaus omaan lapseen ja hänen kehityksensä ja elämänsä seuraaminen kuitenkin on varsin merkittävä muutos vanhemman elämässä?