Taas ovat kristityt vanhemmat ajaneet transnuoren itsemurhaan.
16v transtyttö, joka oli 4-vuotiaasta saakka tiennyt syntyneensä väärään (pojan) kehoon on tappanut itsensä hyppäämällä rekan alle.
Hän oli yrittänyt 10-vuotiaasta saakka saada ymmärrystä ja apua vanhemmiltaan. Vanhempien mielipide kuitenkin oli ettei jumala tee virheitä ja sen sijaan, että olisivat vieneet oikeille psykologeille ja lääkäreille, he veivät lapsensa kristittyyn "terapiaan" jossa transnuorelle toitotettiin kuin väärä hän on ja pitää rukoilla että jumala auttaa häntä hyväksymään pojan ruumiin.
Epätoivoissaan siitä, että hormonihoidot voidaan aloittaa vasta hänen täytettyään 18v ja saavutettuaan täysi-ikäisyyden ( koska vanhemmat eivät antaneet suostumusta), hän päätti päivänsä. Pelkäsi että sen sijaan että voisi elää korjatussa sukupuolessaan tyttönä, hän joutuisi elämään transvestiitin näköisenä, koska muutos on puberteetin jälkeen vaikea.
Tyttö kertoi tarinansa, tuskansa, vanhempiensa osallisuuden ja itsemurha-aikeensa sosiaalisessa mediassa. Silti äiti oli väittänyt, että hänen POIKANSA kuolema oli vain traaginen liikenneonnettomuus. Mielipiteitä?
Kommentit (348)
Aktivisti vaatii Leelahin vanhempia haastettaviksi oikeuteen: http://www.independent.co.uk/news/world/americas/leelah-alcorn-transgender-teenagers-parents-should-be-prosecuted-says-gay-rights-activist-9952742.html
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 21:18"]

[/quote]
Voi huomionkipeyden määrää kuolleen nuoren kustannuksella! :(
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 21:39"]

[/quote]Ei kun ihan oikein! Jos vanhemmat eivät tarjoa lapselleen riittävää hoitoa ja huolenpitoa, esimerkiksi eväävät tarvittavat hoidot, niin tietysti oikeuteen!
Vanhemmat ovat "evangelical christians". Mikä uskontosuuntaus tuo on suomeksi?
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 21:42"]

Joo, vaan ei minkään asialla mässäilevän aktivistin toimesta, joka haluaa itselleen mainetta ja kunniaa. Mitään oikeutta kuollut ei enää saa. Vanhempien kovin rangaistus on lapsensa menettäminen ja kun tajuavat mitä ovat tehneet, niin rangaistusta riittää. Pointtini oli siis tuo haaskalla pyöriminen. Eläviä ongelmaisia nuoria on maailma täynnä autettavaksi, mutta siinähän ei ole sitä samaa draamaa ja sosiaalipornoa sitten.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:11"]

Kristillistalibanit.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:15"]

Tiedätkö mitä aktivismi tarkoittaa? Ja sitä paitsi rangaistukseksi EI riitä mikään vanhempien oman tekonsa tajuaminen. Vaan vanhemmat pitää saadaa syytteeseen itsemurhaan yllyttämisestä ja hylkäämisestä.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:12"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:27"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:15"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:27"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:23"]Mikseivät transut voi tyytyä vain pukeutumaan naisten vaatteisiin ilman että haluavat itseään kuohittavan. Seksiäkin voi harrastaa homomiesten kanssa jotka tykkäävät sievistä "tytöistä". Ei munan imemiseen ja kullin peppuun ottamista varten tarvitse kuohita itseään. [/quote] Mä en edes... jos sun mielestä sukupuoli liittyy ainoastaan siihen että mitä elintä työnnetään minnekin tai mitä vaatteita pitää päällä... no en mä tähän muuta sano kuin että transsukupuoliset eivät läheskään aina leikkauta sukuelimiään. [/quote] Eivät tietenkään, koska se ongelma ei ole oikeasti se sukupuoli, vaan jotain ihan muuta. [/quote] Sukupuoli ei ole sukupuolielin.
[/quote]
Niinhän teille on kovasti opetettu.
[/quote]Oletko nainen? Oletko nainen vain siksi, että sinulla on ruumiissasi tissit ja vagina? Tehdäänpä ajatuskoe. Eräänä aamuna heräät miehenä. Mielesi on sama, sinä siellä olet sisällä juuri sellaisena kuin nyt, mutta kaikki ympärilläsi ovat sitä mitltä että olet mies. Sinulle kasvaa parta. Olet kalju tai joudut leikkaamaan hiuksesi miesten malliin hyvin lyhyeksi. Kuvittele itsesi niihin vaatteisiin joita veljesi tai isäsi käyttää. Joka päivä. Miesten saunaan. Mitä sinä harrastat? Jos se on jotain naisellista, niin luovut siitä. Alat puhua jääkiekosta tai formulasta vaikka se ei kiinnostaisikaan, mutta kun sitä sinulta odotetaan. Ja jos sinusta tuntuisi että en ole tämä ihminen, en voi jatkaa näin joka päivä, ja kertoisit jollekulle, saisit vastaasi inhoa, epäuskoa, väheksyntää, mitätöintiä ja sinulle kerrottaisiin, että huono ja väärä ja sinun täytyy pitää tuntemuksesi piilossa aina tai kuolla pois? Oletko edelleen sitä mieltä, että sukupuoli on vain ruumiissa ja sillä ei ole mitään tekoa sen kanssa kuka sinä olet ihmisenä?
[/quote]
Sukupuoli on se miksi synnytään. Kyllä miehillä on naisellisia piirteitä siinä kuin naisissa miehisiäkin. Ei siihen mitkään pirun harrastukset liity millään tavalla. Kokeilepa sellaista ajatusleikkiä, että päässä on jotain vialla, mutta kun ei tiedetä mikä se on, niin senhän täytyy johtua siitä että "olen syntynyt väärään ruumiiseen". Mielisairaus se on, eikä se parane vaikka kuinka kuvittelisi olevansa nainen miehen ruumiissa tai toisinpäin.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:58"]
Kukaan trassukupuolisten vastustaja ei ole vieläkään vastannut olennaisimpaan kysymykseen: Voisitko itse elää loppuikäsi vastakkaisena sukupuolena? Olisit siis se ihminen kuka olet, mutta ruumiisi sukupuoli olisi vastakkainen. Joka päivä ottaisit roolin joka et ole. Joka hetki.
[/quote]
Kysymys on täysin älytön, koska se on täysin mahdotonta. Ei kenestäkään tule yhtäkkiä toista sukupuolta. Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa, mutta kun on tässäkin ketjussa niin monta kertaa toitotettu että transut eivät edes usein halua vaihtaa fyysisesti sukupuoltaan, niin mikä se onkaan oikeasti se ongelma heillä? Jokainen meistä kyllä pystyy elämään siinä ruumiissa minkä on syntyessään saanut, eri asia sitten kun päässä heittää niin paljon että pitää alkaa itseään silpomaan. Alapäästä tai mistään muualtakaan.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:29"]

Toivon että lapsestasi tulee transsukupuolinen. Oppisitpahan olemaan.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:19"]

Eiköhän ne saada, jos ne Britanniassa ovat rikoksia. Syyteharkinnan suorittaa silloin joku aivan muu, kuin some-käräjät. Niin myös mahdollisen oikeudenkäynnin. Tiedän mitä aktivismi tarkoittaa, ja tässä tapauksessa se näyttäytyy todella huonossa valossa.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:34"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:29"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:58"]
Kukaan trassukupuolisten vastustaja ei ole vieläkään vastannut olennaisimpaan kysymykseen: Voisitko itse elää loppuikäsi vastakkaisena sukupuolena? Olisit siis se ihminen kuka olet, mutta ruumiisi sukupuoli olisi vastakkainen. Joka päivä ottaisit roolin joka et ole. Joka hetki.
[/quote]
Kysymys on täysin älytön, koska se on täysin mahdotonta. Ei kenestäkään tule yhtäkkiä toista sukupuolta. Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa, mutta kun on tässäkin ketjussa niin monta kertaa toitotettu että transut eivät edes usein halua vaihtaa fyysisesti sukupuoltaan, niin mikä se onkaan oikeasti se ongelma heillä? Jokainen meistä kyllä pystyy elämään siinä ruumiissa minkä on syntyessään saanut, eri asia sitten kun päässä heittää niin paljon että pitää alkaa itseään silpomaan. Alapäästä tai mistään muualtakaan.
[/quote]
Toivon että lapsestasi tulee transsukupuolinen. Oppisitpahan olemaan.
[/quote]
Tässä taas nähdään miten paljon ollaan niistä transuista oikeasti huolissaan ja hirveen suvaitsevaisiakin ollaan kun hyvän asian puolesta taas ollaan barrikaadeilla.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:12"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:27"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:15"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:27"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:23"]Mikseivät transut voi tyytyä vain pukeutumaan naisten vaatteisiin ilman että haluavat itseään kuohittavan. Seksiäkin voi harrastaa homomiesten kanssa jotka tykkäävät sievistä "tytöistä". Ei munan imemiseen ja kullin peppuun ottamista varten tarvitse kuohita itseään. [/quote] Mä en edes... jos sun mielestä sukupuoli liittyy ainoastaan siihen että mitä elintä työnnetään minnekin tai mitä vaatteita pitää päällä... no en mä tähän muuta sano kuin että transsukupuoliset eivät läheskään aina leikkauta sukuelimiään. [/quote] Eivät tietenkään, koska se ongelma ei ole oikeasti se sukupuoli, vaan jotain ihan muuta. [/quote] Sukupuoli ei ole sukupuolielin.
[/quote]
Niinhän teille on kovasti opetettu.
[/quote]Oletko nainen? Oletko nainen vain siksi, että sinulla on ruumiissasi tissit ja vagina? Tehdäänpä ajatuskoe. Eräänä aamuna heräät miehenä. Mielesi on sama, sinä siellä olet sisällä juuri sellaisena kuin nyt, mutta kaikki ympärilläsi ovat sitä mitltä että olet mies. Sinulle kasvaa parta. Olet kalju tai joudut leikkaamaan hiuksesi miesten malliin hyvin lyhyeksi. Kuvittele itsesi niihin vaatteisiin joita veljesi tai isäsi käyttää. Joka päivä. Miesten saunaan. Mitä sinä harrastat? Jos se on jotain naisellista, niin luovut siitä. Alat puhua jääkiekosta tai formulasta vaikka se ei kiinnostaisikaan, mutta kun sitä sinulta odotetaan. Ja jos sinusta tuntuisi että en ole tämä ihminen, en voi jatkaa näin joka päivä, ja kertoisit jollekulle, saisit vastaasi inhoa, epäuskoa, väheksyntää, mitätöintiä ja sinulle kerrottaisiin, että huono ja väärä ja sinun täytyy pitää tuntemuksesi piilossa aina tai kuolla pois? Oletko edelleen sitä mieltä, että sukupuoli on vain ruumiissa ja sillä ei ole mitään tekoa sen kanssa kuka sinä olet ihmisenä?
[/quote]
Sukupuoli on se miksi synnytään. Kyllä miehillä on naisellisia piirteitä siinä kuin naisissa miehisiäkin. Ei siihen mitkään pirun harrastukset liity millään tavalla. Kokeilepa sellaista ajatusleikkiä, että päässä on jotain vialla, mutta kun ei tiedetä mikä se on, niin senhän täytyy johtua siitä että "olen syntynyt väärään ruumiiseen". Mielisairaus se on, eikä se parane vaikka kuinka kuvittelisi olevansa nainen miehen ruumiissa tai toisinpäin.
[/quote]
Ihan oikeastiko minä luen jotain tällaista internetistä vuonna 2015? En palannut ajassa taaksepäin pimeälle keskiajalle? Onko tämä totta, voiko joku nipistää? Oletko koskaan kuullut sellaisesta, että on olemassa myös ns. "kolmas" sukupuoli? Sukupuolissa on vaikka mitä variaatioita, eikä asiat ole aina niin mustavalkoisia. Minusta kuuluu ihan yleissivistykseen tietää tällainen asia!
Tuo transsukupuoli asia on ilmiselvä mielenterveydellinen ongelma, kaikki vaan terapiaan.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:43"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:12"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:59"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:27"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:15"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:27"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:23"]Mikseivät transut voi tyytyä vain pukeutumaan naisten vaatteisiin ilman että haluavat itseään kuohittavan. Seksiäkin voi harrastaa homomiesten kanssa jotka tykkäävät sievistä "tytöistä". Ei munan imemiseen ja kullin peppuun ottamista varten tarvitse kuohita itseään. [/quote] Mä en edes... jos sun mielestä sukupuoli liittyy ainoastaan siihen että mitä elintä työnnetään minnekin tai mitä vaatteita pitää päällä... no en mä tähän muuta sano kuin että transsukupuoliset eivät läheskään aina leikkauta sukuelimiään. [/quote] Eivät tietenkään, koska se ongelma ei ole oikeasti se sukupuoli, vaan jotain ihan muuta. [/quote] Sukupuoli ei ole sukupuolielin. [/quote] Niinhän teille on kovasti opetettu. [/quote]Oletko nainen? Oletko nainen vain siksi, että sinulla on ruumiissasi tissit ja vagina? Tehdäänpä ajatuskoe. Eräänä aamuna heräät miehenä. Mielesi on sama, sinä siellä olet sisällä juuri sellaisena kuin nyt, mutta kaikki ympärilläsi ovat sitä mitltä että olet mies. Sinulle kasvaa parta. Olet kalju tai joudut leikkaamaan hiuksesi miesten malliin hyvin lyhyeksi. Kuvittele itsesi niihin vaatteisiin joita veljesi tai isäsi käyttää. Joka päivä. Miesten saunaan. Mitä sinä harrastat? Jos se on jotain naisellista, niin luovut siitä. Alat puhua jääkiekosta tai formulasta vaikka se ei kiinnostaisikaan, mutta kun sitä sinulta odotetaan. Ja jos sinusta tuntuisi että en ole tämä ihminen, en voi jatkaa näin joka päivä, ja kertoisit jollekulle, saisit vastaasi inhoa, epäuskoa, väheksyntää, mitätöintiä ja sinulle kerrottaisiin, että huono ja väärä ja sinun täytyy pitää tuntemuksesi piilossa aina tai kuolla pois? Oletko edelleen sitä mieltä, että sukupuoli on vain ruumiissa ja sillä ei ole mitään tekoa sen kanssa kuka sinä olet ihmisenä? [/quote] Sukupuoli on se miksi synnytään. Kyllä miehillä on naisellisia piirteitä siinä kuin naisissa miehisiäkin. Ei siihen mitkään pirun harrastukset liity millään tavalla. Kokeilepa sellaista ajatusleikkiä, että päässä on jotain vialla, mutta kun ei tiedetä mikä se on, niin senhän täytyy johtua siitä että "olen syntynyt väärään ruumiiseen". Mielisairaus se on, eikä se parane vaikka kuinka kuvittelisi olevansa nainen miehen ruumiissa tai toisinpäin. [/quote] Ihan oikeastiko minä luen jotain tällaista internetistä vuonna 2015? En palannut ajassa taaksepäin pimeälle keskiajalle? Onko tämä totta, voiko joku nipistää? Oletko koskaan kuullut sellaisesta, että on olemassa myös ns. "kolmas" sukupuoli? Sukupuolissa on vaikka mitä variaatioita, eikä asiat ole aina niin mustavalkoisia. Minusta kuuluu ihan yleissivistykseen tietää tällainen asia!
[/quote]
Sinut on vaan aivopesty suvaitsemaan ihan kaikki. Siitä se johtuu.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:11"]
Vanhemmat ovat "evangelical christians". Mikä uskontosuuntaus tuo on suomeksi?
[/quote]
Ev-lut.
Evankelis luterilaiset kristityt
Hohhoijaa. Kai te ymmärrätte, että maailmassa asuu miljoonia lapsia, joille vanhemmat eivät pysty tarjoamaan juuri mitään, puhumattakaan että leikkelisivät heitä lapsen mielihalujen mukaan. Miksi kukaan ei haasta heitä oikeuteen? Ja tuo "kaikilla on oikeus vaihtaa sukupuoltaan" koskee vain äärimmäisen pientä eliittijoukkoa lähinnä rikkaissa länsimaissa. Sinänsä ko. tapaus on surullinen, niin kuin lapsen itsemurha aina, mutta tässä oletettu trans.syrjintä on nyt aivan teidän korvienvälissä.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:23"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:12"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:27"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:15"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:27"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:23"]Mikseivät transut voi tyytyä vain pukeutumaan naisten vaatteisiin ilman että haluavat itseään kuohittavan. Seksiäkin voi harrastaa homomiesten kanssa jotka tykkäävät sievistä "tytöistä". Ei munan imemiseen ja kullin peppuun ottamista varten tarvitse kuohita itseään. [/quote] Mä en edes... jos sun mielestä sukupuoli liittyy ainoastaan siihen että mitä elintä työnnetään minnekin tai mitä vaatteita pitää päällä... no en mä tähän muuta sano kuin että transsukupuoliset eivät läheskään aina leikkauta sukuelimiään. [/quote] Eivät tietenkään, koska se ongelma ei ole oikeasti se sukupuoli, vaan jotain ihan muuta. [/quote] Sukupuoli ei ole sukupuolielin.
[/quote]
Niinhän teille on kovasti opetettu.
[/quote]Oletko nainen? Oletko nainen vain siksi, että sinulla on ruumiissasi tissit ja vagina? Tehdäänpä ajatuskoe. Eräänä aamuna heräät miehenä. Mielesi on sama, sinä siellä olet sisällä juuri sellaisena kuin nyt, mutta kaikki ympärilläsi ovat sitä mitltä että olet mies. Sinulle kasvaa parta. Olet kalju tai joudut leikkaamaan hiuksesi miesten malliin hyvin lyhyeksi. Kuvittele itsesi niihin vaatteisiin joita veljesi tai isäsi käyttää. Joka päivä. Miesten saunaan. Mitä sinä harrastat? Jos se on jotain naisellista, niin luovut siitä. Alat puhua jääkiekosta tai formulasta vaikka se ei kiinnostaisikaan, mutta kun sitä sinulta odotetaan. Ja jos sinusta tuntuisi että en ole tämä ihminen, en voi jatkaa näin joka päivä, ja kertoisit jollekulle, saisit vastaasi inhoa, epäuskoa, väheksyntää, mitätöintiä ja sinulle kerrottaisiin, että huono ja väärä ja sinun täytyy pitää tuntemuksesi piilossa aina tai kuolla pois? Oletko edelleen sitä mieltä, että sukupuoli on vain ruumiissa ja sillä ei ole mitään tekoa sen kanssa kuka sinä olet ihmisenä?
[/quote]
Sukupuoli on se miksi synnytään. Kyllä miehillä on naisellisia piirteitä siinä kuin naisissa miehisiäkin. Ei siihen mitkään pirun harrastukset liity millään tavalla. Kokeilepa sellaista ajatusleikkiä, että päässä on jotain vialla, mutta kun ei tiedetä mikä se on, niin senhän täytyy johtua siitä että "olen syntynyt väärään ruumiiseen". Mielisairaus se on, eikä se parane vaikka kuinka kuvittelisi olevansa nainen miehen ruumiissa tai toisinpäin.
[/quote]
Samoin ajatelteiin joskus homoistakin. Luultiin että se on mahdotonta, että mies voisi olla suuntautunut miehiin ja nainen naisiin. Transsukupuolisuus on ihan valtavirtalääketieteenkin jo pitkään hyväksymä asia, joten turha kieltää sitä.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:45"]Tuo transsukupuoli asia on ilmiselvä mielenterveydellinen ongelma, kaikki vaan terapiaan.
[/quote]
Kyllä minä veikkaan, että terapiaa tarvitsee joku ihan muu...vinkki löytyy peilistä. Ihan uskomattomia ihmisiä täällä av:lla :/.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 20:49"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 20:28"]
256 jatkaa: jos kiinnostaa oikeasti, googlaa ex-ex-gay liike.
[/quote]
Homoilla EI ole tekemistä transseksuaalisuuden kanssa!
[/quote]Ei niin. Eikä transseksuaalisuudella aloittajan puhuman transsukupuolisuuden kanssa. ;) Tämä nyt oli tällainen keskustelu asian vierestä joka koski ns. eheytysliikettä.