Taas ovat kristityt vanhemmat ajaneet transnuoren itsemurhaan.
16v transtyttö, joka oli 4-vuotiaasta saakka tiennyt syntyneensä väärään (pojan) kehoon on tappanut itsensä hyppäämällä rekan alle.
Hän oli yrittänyt 10-vuotiaasta saakka saada ymmärrystä ja apua vanhemmiltaan. Vanhempien mielipide kuitenkin oli ettei jumala tee virheitä ja sen sijaan, että olisivat vieneet oikeille psykologeille ja lääkäreille, he veivät lapsensa kristittyyn "terapiaan" jossa transnuorelle toitotettiin kuin väärä hän on ja pitää rukoilla että jumala auttaa häntä hyväksymään pojan ruumiin.
Epätoivoissaan siitä, että hormonihoidot voidaan aloittaa vasta hänen täytettyään 18v ja saavutettuaan täysi-ikäisyyden ( koska vanhemmat eivät antaneet suostumusta), hän päätti päivänsä. Pelkäsi että sen sijaan että voisi elää korjatussa sukupuolessaan tyttönä, hän joutuisi elämään transvestiitin näköisenä, koska muutos on puberteetin jälkeen vaikea.
Tyttö kertoi tarinansa, tuskansa, vanhempiensa osallisuuden ja itsemurha-aikeensa sosiaalisessa mediassa. Silti äiti oli väittänyt, että hänen POIKANSA kuolema oli vain traaginen liikenneonnettomuus. Mielipiteitä?
Kommentit (348)
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:34"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:29"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:58"]
Kukaan trassukupuolisten vastustaja ei ole vieläkään vastannut olennaisimpaan kysymykseen: Voisitko itse elää loppuikäsi vastakkaisena sukupuolena? Olisit siis se ihminen kuka olet, mutta ruumiisi sukupuoli olisi vastakkainen. Joka päivä ottaisit roolin joka et ole. Joka hetki.
[/quote]
Kysymys on täysin älytön, koska se on täysin mahdotonta. Ei kenestäkään tule yhtäkkiä toista sukupuolta. Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa, mutta kun on tässäkin ketjussa niin monta kertaa toitotettu että transut eivät edes usein halua vaihtaa fyysisesti sukupuoltaan, niin mikä se onkaan oikeasti se ongelma heillä? Jokainen meistä kyllä pystyy elämään siinä ruumiissa minkä on syntyessään saanut, eri asia sitten kun päässä heittää niin paljon että pitää alkaa itseään silpomaan. Alapäästä tai mistään muualtakaan.
[/quote]
Toivon että lapsestasi tulee transsukupuolinen. Oppisitpahan olemaan.
[/quote]
Pidätkö transsukupuoliseksi syntymistä jotenkin negatiivisena asiana?
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:43"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:12"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:59"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:27"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:15"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:27"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:23"]Mikseivät transut voi tyytyä vain pukeutumaan naisten vaatteisiin ilman että haluavat itseään kuohittavan. Seksiäkin voi harrastaa homomiesten kanssa jotka tykkäävät sievistä "tytöistä". Ei munan imemiseen ja kullin peppuun ottamista varten tarvitse kuohita itseään. [/quote] Mä en edes... jos sun mielestä sukupuoli liittyy ainoastaan siihen että mitä elintä työnnetään minnekin tai mitä vaatteita pitää päällä... no en mä tähän muuta sano kuin että transsukupuoliset eivät läheskään aina leikkauta sukuelimiään. [/quote] Eivät tietenkään, koska se ongelma ei ole oikeasti se sukupuoli, vaan jotain ihan muuta. [/quote] Sukupuoli ei ole sukupuolielin. [/quote] Niinhän teille on kovasti opetettu. [/quote]Oletko nainen? Oletko nainen vain siksi, että sinulla on ruumiissasi tissit ja vagina? Tehdäänpä ajatuskoe. Eräänä aamuna heräät miehenä. Mielesi on sama, sinä siellä olet sisällä juuri sellaisena kuin nyt, mutta kaikki ympärilläsi ovat sitä mitltä että olet mies. Sinulle kasvaa parta. Olet kalju tai joudut leikkaamaan hiuksesi miesten malliin hyvin lyhyeksi. Kuvittele itsesi niihin vaatteisiin joita veljesi tai isäsi käyttää. Joka päivä. Miesten saunaan. Mitä sinä harrastat? Jos se on jotain naisellista, niin luovut siitä. Alat puhua jääkiekosta tai formulasta vaikka se ei kiinnostaisikaan, mutta kun sitä sinulta odotetaan. Ja jos sinusta tuntuisi että en ole tämä ihminen, en voi jatkaa näin joka päivä, ja kertoisit jollekulle, saisit vastaasi inhoa, epäuskoa, väheksyntää, mitätöintiä ja sinulle kerrottaisiin, että huono ja väärä ja sinun täytyy pitää tuntemuksesi piilossa aina tai kuolla pois? Oletko edelleen sitä mieltä, että sukupuoli on vain ruumiissa ja sillä ei ole mitään tekoa sen kanssa kuka sinä olet ihmisenä? [/quote] Sukupuoli on se miksi synnytään. Kyllä miehillä on naisellisia piirteitä siinä kuin naisissa miehisiäkin. Ei siihen mitkään pirun harrastukset liity millään tavalla. Kokeilepa sellaista ajatusleikkiä, että päässä on jotain vialla, mutta kun ei tiedetä mikä se on, niin senhän täytyy johtua siitä että "olen syntynyt väärään ruumiiseen". Mielisairaus se on, eikä se parane vaikka kuinka kuvittelisi olevansa nainen miehen ruumiissa tai toisinpäin. [/quote] Ihan oikeastiko minä luen jotain tällaista internetistä vuonna 2015? En palannut ajassa taaksepäin pimeälle keskiajalle? Onko tämä totta, voiko joku nipistää? Oletko koskaan kuullut sellaisesta, että on olemassa myös ns. "kolmas" sukupuoli? Sukupuolissa on vaikka mitä variaatioita, eikä asiat ole aina niin mustavalkoisia. Minusta kuuluu ihan yleissivistykseen tietää tällainen asia!
[/quote]
Niin olitko se sinä se uuden ajan airut? Se suvaitsevainen, joka ei suvaitse, kuin omat ja kaltaisensa näkemykset? Eiks toi homorummutus nyt oo vähän 2014?
281: Valittaahan saa ihan mistä tahansa. Mitä sinä olet tehnyt, jotta "jokaisella (sic!) olisi oikeus vaihtaa sukupuoltaan"? Oletko alottanut esim. köyhyyden poistamisella? Tai tyttöjen ihmisoikeuksien parantamisella (jotta he saisivát elää ja vaihtaa sitten sukupuoltaan?
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:49"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:11"]
Vanhemmat ovat "evangelical christians". Mikä uskontosuuntaus tuo on suomeksi?
[/quote]
Ev-lut.
Evankelis luterilaiset kristityt
[/quote]Eli meikäläisiä? Ei voi olla! T: ev-lut, joka hyväksyy erilaiset seksuaaliset suuntautumiset ja ymmärtää sukupuolen moninaisuudenkin oikein hyvin.
Älkää nyt sekoittako transvestiittejä ja transsukupuolisia keskenään. Kaksi ihan eri asiaa
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:49"]
Hohhoijaa. Kai te ymmärrätte, että maailmassa asuu miljoonia lapsia, joille vanhemmat eivät pysty tarjoamaan juuri mitään, puhumattakaan että leikkelisivät heitä lapsen mielihalujen mukaan. Miksi kukaan ei haasta heitä oikeuteen? Ja tuo "kaikilla on oikeus vaihtaa sukupuoltaan" koskee vain äärimmäisen pientä eliittijoukkoa lähinnä rikkaissa länsimaissa. Sinänsä ko. tapaus on surullinen, niin kuin lapsen itsemurha aina, mutta tässä oletettu trans.syrjintä on nyt aivan teidän korvienvälissä.
[/quote]Korvien välissä? Toitottivat lapselleen, että on väärin olla hän? Kielsivät häntä käyttämästä tytön nimeä? Laittoivat kuukausiksi arestiin ja estivät sosiaalisen median, puhelimen ja kaiken käytön, kun lapsi kertoi koulussa ystävilleen tykkäävänsä pojista? Pakottivat pitämään poikien vaatteita ja lyhyitä hiuksia? Joo... yhtään ei syrjinnältä eikä fobialta kuulosta. Nyt vielä vissiin hautaavat miehen vaatteissa, vaikka vainajalle pitäisi laittaa hienoin leninki päälle ja oikein tyttömäisen galoröösit meikit! Koska sellainen hän oli.
Huomaattekos te säälittävät kristinuskon ylistäjät, jotka haukutte islamia ja sitä kuinka sairas uskonto se on. Kyllä kristinuskokin osaa olla yhtä sairas :)
Kaikki uskonnot ovat. Ne kehittivät valtaa tahtovat ihmiset.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:58"]
281: Valittaahan saa ihan mistä tahansa. Mitä sinä olet tehnyt, jotta "jokaisella (sic!) olisi oikeus vaihtaa sukupuoltaan"? Oletko alottanut esim. köyhyyden poistamisella? Tai tyttöjen ihmisoikeuksien parantamisella (jotta he saisivát elää ja vaihtaa sitten sukupuoltaan?
[/quote]Sukupuolen viralliseen vaihtamiseen ei pitäisi tarvita mitään leikkauksia. Virallisen muutoksen pitäisi pystyä tekemään ihan vain ilmoituksella.
288: Ei se ole syrjintää vaan näiden vanhempien ymmärtämättömyyttä/osaamattomuutta suurimmaksi osaksi. Sen ymmärrän, etteivät suinpäin lähteneet leikkaamaan ja hautaavat asianmukaisesti, muu kyllä kuulostaa julmalta.
291: Aha,mielenkiintoista. No, mitä olet tehnyt sen hyväksi, että "kaikki saavat halutessaa vaihtaa sukupuolensa ihan vain ilmoituksella". Esim. paperittomien ihmisten on aika vaikea tehdä tuollaista ilmoitusta, luulisin.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 23:06"]
Huomaattekos te säälittävät kristinuskon ylistäjät, jotka haukutte islamia ja sitä kuinka sairas uskonto se on. Kyllä kristinuskokin osaa olla yhtä sairas :)
[/quote]
Vaikea noista lähi-idän uskonnoista on sairainta valita. Kaikki täysin kilipäitä. Samaa pelleporukkaa muslimit, kristityt ja juutalaiset. Rökittäis toisiaan ja jättäis muut rauhaan.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:54"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:34"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:29"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:58"]
Kukaan trassukupuolisten vastustaja ei ole vieläkään vastannut olennaisimpaan kysymykseen: Voisitko itse elää loppuikäsi vastakkaisena sukupuolena? Olisit siis se ihminen kuka olet, mutta ruumiisi sukupuoli olisi vastakkainen. Joka päivä ottaisit roolin joka et ole. Joka hetki.
[/quote]
Kysymys on täysin älytön, koska se on täysin mahdotonta. Ei kenestäkään tule yhtäkkiä toista sukupuolta. Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa, mutta kun on tässäkin ketjussa niin monta kertaa toitotettu että transut eivät edes usein halua vaihtaa fyysisesti sukupuoltaan, niin mikä se onkaan oikeasti se ongelma heillä? Jokainen meistä kyllä pystyy elämään siinä ruumiissa minkä on syntyessään saanut, eri asia sitten kun päässä heittää niin paljon että pitää alkaa itseään silpomaan. Alapäästä tai mistään muualtakaan.
[/quote]
Toivon että lapsestasi tulee transsukupuolinen. Oppisitpahan olemaan.
[/quote]
Pidätkö transsukupuoliseksi syntymistä jotenkin negatiivisena asiana?
[/quote]
En, vaan silloin oppisit hyväksymään heidät.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:59"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:49"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:11"]
Vanhemmat ovat "evangelical christians". Mikä uskontosuuntaus tuo on suomeksi?
[/quote]
Ev-lut.
Evankelis luterilaiset kristityt
[/quote]Eli meikäläisiä? Ei voi olla! T: ev-lut, joka hyväksyy erilaiset seksuaaliset suuntautumiset ja ymmärtää sukupuolen moninaisuudenkin oikein hyvin.
[/quote]
Lutikat irti valtiosta!
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 23:10"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:49"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:23"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:12"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:27"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:15"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:27"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:23"]Mikseivät transut voi tyytyä vain pukeutumaan naisten vaatteisiin ilman että haluavat itseään kuohittavan. Seksiäkin voi harrastaa homomiesten kanssa jotka tykkäävät sievistä "tytöistä". Ei munan imemiseen ja kullin peppuun ottamista varten tarvitse kuohita itseään. [/quote] Mä en edes... jos sun mielestä sukupuoli liittyy ainoastaan siihen että mitä elintä työnnetään minnekin tai mitä vaatteita pitää päällä... no en mä tähän muuta sano kuin että transsukupuoliset eivät läheskään aina leikkauta sukuelimiään. [/quote] Eivät tietenkään, koska se ongelma ei ole oikeasti se sukupuoli, vaan jotain ihan muuta. [/quote] Sukupuoli ei ole sukupuolielin.
[/quote]
Niinhän teille on kovasti opetettu.
[/quote]Oletko nainen? Oletko nainen vain siksi, että sinulla on ruumiissasi tissit ja vagina? Tehdäänpä ajatuskoe. Eräänä aamuna heräät miehenä. Mielesi on sama, sinä siellä olet sisällä juuri sellaisena kuin nyt, mutta kaikki ympärilläsi ovat sitä mitltä että olet mies. Sinulle kasvaa parta. Olet kalju tai joudut leikkaamaan hiuksesi miesten malliin hyvin lyhyeksi. Kuvittele itsesi niihin vaatteisiin joita veljesi tai isäsi käyttää. Joka päivä. Miesten saunaan. Mitä sinä harrastat? Jos se on jotain naisellista, niin luovut siitä. Alat puhua jääkiekosta tai formulasta vaikka se ei kiinnostaisikaan, mutta kun sitä sinulta odotetaan. Ja jos sinusta tuntuisi että en ole tämä ihminen, en voi jatkaa näin joka päivä, ja kertoisit jollekulle, saisit vastaasi inhoa, epäuskoa, väheksyntää, mitätöintiä ja sinulle kerrottaisiin, että huono ja väärä ja sinun täytyy pitää tuntemuksesi piilossa aina tai kuolla pois? Oletko edelleen sitä mieltä, että sukupuoli on vain ruumiissa ja sillä ei ole mitään tekoa sen kanssa kuka sinä olet ihmisenä?
[/quote]
Sukupuoli on se miksi synnytään. Kyllä miehillä on naisellisia piirteitä siinä kuin naisissa miehisiäkin. Ei siihen mitkään pirun harrastukset liity millään tavalla. Kokeilepa sellaista ajatusleikkiä, että päässä on jotain vialla, mutta kun ei tiedetä mikä se on, niin senhän täytyy johtua siitä että "olen syntynyt väärään ruumiiseen". Mielisairaus se on, eikä se parane vaikka kuinka kuvittelisi olevansa nainen miehen ruumiissa tai toisinpäin.
[/quote]
Samoin ajatelteiin joskus homoistakin. Luultiin että se on mahdotonta, että mies voisi olla suuntautunut miehiin ja nainen naisiin. Transsukupuolisuus on ihan valtavirtalääketieteenkin jo pitkään hyväksymä asia, joten turha kieltää sitä.
[/quote]
Samaa ajatellaan nykyäänkin homoista. Ei se mahdotonta ole, että suuntautuu miehiin, naisiin, lapsiin, eläimiin jne. Mutta tervettä se ei ole.
[/quote]
Sanoo, Seppo 36v peräkammarinpoika takahikiältä!
Kukaan ei ole vielä vastannut, miten USAssa tuo leikkaus hoidettaisiin? Vanhemmat olisivat maksaneet omasta pussistaan, vai? Ja jos ei ole varaa, ovat sydämettömiä foobikoita ja rasisteja. Kuulostaa köyhien syrjinnältä, minusta.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 23:06"]
Huomaattekos te säälittävät kristinuskon ylistäjät, jotka haukutte islamia ja sitä kuinka sairas uskonto se on. Kyllä kristinuskokin osaa olla yhtä sairas :)
[/quote]
Muslimimaassa hänelle olis käyny vielä huonommin. Kyllä se islam on monta kertaa sairaampi.
Katselin tässä tv -ohjelmaa jossa eräs nainen sai tähden Palm Springsin kadulle, koska oli niin aktiivisesti LGBT:n asialla ja kavereinakin oli lauma homoja. Kyyneleitä pyyhki silmäkulmasta tähden julkistamistilaisuudessa ja kaikki olivat niin suvaitsevaisia ja huolissaan LGBT -porukan syrjinnästä.
Oma poikansa seurusteli 15 vuotta vanhemman naisen kanssa (nainen 36 v.) eikä naisella ollut asiaa tämän suuren hyväntekijän kotiin, koska se oli outoa että heillä oli noin paljon ikäeroa.
Mun mielestä tämä kuvastaa hyvin sitä, miten suppeaa se näiden kovaa ääntä pitävien suvaitsevaisuus oikeasti on. Sen näkee tässäkin keskustelussa. Kukaan ei ole viemässä kenenkään ihmisoikeuksia tai syrjimässä ketään, me emme ole kivittämässä tai mestaamassa transuja, ainostaan kyseenalaistamassa sen, että asiat ei ehkä olekaan niin mustavalkoisia näissä jutuissa. Mutta kaikki jotka vähänkin kyseenalaistavat mm. alaikäisen lapsen sukuelimien leikkaamisen tai hormonihoidon aloittamisen, ovat vanhanaikaisia, uskovaisia (tai ateisti-) hulluja tai muuten vaan sekopäitä.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 23:12"]
291: Aha,mielenkiintoista. No, mitä olet tehnyt sen hyväksi, että "kaikki saavat halutessaa vaihtaa sukupuolensa ihan vain ilmoituksella". Esim. paperittomien ihmisten on aika vaikea tehdä tuollaista ilmoitusta, luulisin.
[/quote]Tämä nyt on ihan turha keskustelu, mutta luulisin kaikkien kuitenkin tajuavan, että Maslow'n tarvehierarkia koskee kaikkia ihmisiä ja kaikkia tilanteita. Janoon kuolemassa olevalle kodittomalle itransihmiselle olisi annettava tietysti ensin vettä ja asunto ja vasta sitten mahdollisuus valita sukupuolensa. Luullakseni kaikki muut keskusteluun osallistuvat pitävät tällaisia itsestäänselvyyksiä itsestäänselvyyksinä. ;)
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:49"]Hohhoijaa. Kai te ymmärrätte, että maailmassa asuu miljoonia lapsia, joille vanhemmat eivät pysty tarjoamaan juuri mitään, puhumattakaan että leikkelisivät heitä lapsen mielihalujen mukaan. Miksi kukaan ei haasta heitä oikeuteen? Ja tuo "kaikilla on oikeus vaihtaa sukupuoltaan" koskee vain äärimmäisen pientä eliittijoukkoa lähinnä rikkaissa länsimaissa. Sinänsä ko. tapaus on surullinen, niin kuin lapsen itsemurha aina, mutta tässä oletettu trans.syrjintä on nyt aivan teidän korvienvälissä.
[/quote]
Hohhoijaa, taas tätä asennetta että "Afrikassa kuolee lapsia nälkään ja janoon, sinä ja muut ei saa valittaa mistään koska Afrilan lapset!!!"