Taas ovat kristityt vanhemmat ajaneet transnuoren itsemurhaan.
16v transtyttö, joka oli 4-vuotiaasta saakka tiennyt syntyneensä väärään (pojan) kehoon on tappanut itsensä hyppäämällä rekan alle.
Hän oli yrittänyt 10-vuotiaasta saakka saada ymmärrystä ja apua vanhemmiltaan. Vanhempien mielipide kuitenkin oli ettei jumala tee virheitä ja sen sijaan, että olisivat vieneet oikeille psykologeille ja lääkäreille, he veivät lapsensa kristittyyn "terapiaan" jossa transnuorelle toitotettiin kuin väärä hän on ja pitää rukoilla että jumala auttaa häntä hyväksymään pojan ruumiin.
Epätoivoissaan siitä, että hormonihoidot voidaan aloittaa vasta hänen täytettyään 18v ja saavutettuaan täysi-ikäisyyden ( koska vanhemmat eivät antaneet suostumusta), hän päätti päivänsä. Pelkäsi että sen sijaan että voisi elää korjatussa sukupuolessaan tyttönä, hän joutuisi elämään transvestiitin näköisenä, koska muutos on puberteetin jälkeen vaikea.
Tyttö kertoi tarinansa, tuskansa, vanhempiensa osallisuuden ja itsemurha-aikeensa sosiaalisessa mediassa. Silti äiti oli väittänyt, että hänen POIKANSA kuolema oli vain traaginen liikenneonnettomuus. Mielipiteitä?
Kommentit (348)
302: Syrjivä kommentti? (Ei silti, aika turha keskustelu minustakin: Kaikkea ei vaan saa elämässä valita ja yksi niistä on sukupuoli). Mutta koska haluat, että kaikilla olisi tuo oikeus, teet varmasti jotakin asian eteen. Menet esim. tarjoamaan sitä vettä noin ensihätään, eiks jee?
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 23:19"]
Kukaan ei ole vielä vastannut, miten USAssa tuo leikkaus hoidettaisiin? Vanhemmat olisivat maksaneet omasta pussistaan, vai? Ja jos ei ole varaa, ovat sydämettömiä foobikoita ja rasisteja. Kuulostaa köyhien syrjinnältä, minusta.
[/quote]Ei häntä olisi tarvinnut leikata, ainakaan vielä. Olisi vain aloitettu hormonihoidot. Tuskin on mahdottoman hintaista, mutta muuttaa vartalon, äänen, estää parran kasvun jne.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 23:10"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:49"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:23"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:12"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:27"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:15"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:27"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:23"]Mikseivät transut voi tyytyä vain pukeutumaan naisten vaatteisiin ilman että haluavat itseään kuohittavan. Seksiäkin voi harrastaa homomiesten kanssa jotka tykkäävät sievistä "tytöistä". Ei munan imemiseen ja kullin peppuun ottamista varten tarvitse kuohita itseään. [/quote] Mä en edes... jos sun mielestä sukupuoli liittyy ainoastaan siihen että mitä elintä työnnetään minnekin tai mitä vaatteita pitää päällä... no en mä tähän muuta sano kuin että transsukupuoliset eivät läheskään aina leikkauta sukuelimiään. [/quote] Eivät tietenkään, koska se ongelma ei ole oikeasti se sukupuoli, vaan jotain ihan muuta. [/quote] Sukupuoli ei ole sukupuolielin.
[/quote]
Niinhän teille on kovasti opetettu.
[/quote]Oletko nainen? Oletko nainen vain siksi, että sinulla on ruumiissasi tissit ja vagina? Tehdäänpä ajatuskoe. Eräänä aamuna heräät miehenä. Mielesi on sama, sinä siellä olet sisällä juuri sellaisena kuin nyt, mutta kaikki ympärilläsi ovat sitä mitltä että olet mies. Sinulle kasvaa parta. Olet kalju tai joudut leikkaamaan hiuksesi miesten malliin hyvin lyhyeksi. Kuvittele itsesi niihin vaatteisiin joita veljesi tai isäsi käyttää. Joka päivä. Miesten saunaan. Mitä sinä harrastat? Jos se on jotain naisellista, niin luovut siitä. Alat puhua jääkiekosta tai formulasta vaikka se ei kiinnostaisikaan, mutta kun sitä sinulta odotetaan. Ja jos sinusta tuntuisi että en ole tämä ihminen, en voi jatkaa näin joka päivä, ja kertoisit jollekulle, saisit vastaasi inhoa, epäuskoa, väheksyntää, mitätöintiä ja sinulle kerrottaisiin, että huono ja väärä ja sinun täytyy pitää tuntemuksesi piilossa aina tai kuolla pois? Oletko edelleen sitä mieltä, että sukupuoli on vain ruumiissa ja sillä ei ole mitään tekoa sen kanssa kuka sinä olet ihmisenä?
[/quote]
Sukupuoli on se miksi synnytään. Kyllä miehillä on naisellisia piirteitä siinä kuin naisissa miehisiäkin. Ei siihen mitkään pirun harrastukset liity millään tavalla. Kokeilepa sellaista ajatusleikkiä, että päässä on jotain vialla, mutta kun ei tiedetä mikä se on, niin senhän täytyy johtua siitä että "olen syntynyt väärään ruumiiseen". Mielisairaus se on, eikä se parane vaikka kuinka kuvittelisi olevansa nainen miehen ruumiissa tai toisinpäin.
[/quote]
Samoin ajatelteiin joskus homoistakin. Luultiin että se on mahdotonta, että mies voisi olla suuntautunut miehiin ja nainen naisiin. Transsukupuolisuus on ihan valtavirtalääketieteenkin jo pitkään hyväksymä asia, joten turha kieltää sitä.
[/quote]
Samaa ajatellaan nykyäänkin homoista. Ei se mahdotonta ole, että suuntautuu miehiin, naisiin, lapsiin, eläimiin jne. Mutta tervettä se ei ole.
[/quote]
Sanoo, Seppo 36v peräkammarinpoika takahikiältä!
[/quote]
Miksi on niin vaikea ymmärtää että erilaisiakin tapoja katsoa asioita on olemassa? Eikö se suvaitsevaisuus koskekaan enää Sepon 36 v. mielipiteitä?
[/quote]
Haluat että suvaitsemattomuuttasi suvaitaan? Idiootti...
Olet suvaitsematon suvaitsemattomia kohtaan.
305: Kiitos asiallisesta vastauksesta. Saattaa olla, että hormonitkin ovat kalliita ja leikkaus olisi siis kuitenkin ollut edessä (ja maksettavana). En voi tietää, onko tämä ollut yhtenä syynä, mutta joissakin tapauksessa voi olla. Eli kaikki ei aina ole ihan mustavalkoista.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 23:25"]
302: Syrjivä kommentti? (Ei silti, aika turha keskustelu minustakin: Kaikkea ei vaan saa elämässä valita ja yksi niistä on sukupuoli). Mutta koska haluat, että kaikilla olisi tuo oikeus, teet varmasti jotakin asian eteen. Menet esim. tarjoamaan sitä vettä noin ensihätään, eiks jee?
[/quote]Valitettavasti en kykene auttamaan kaikkia. Kuten tiedät. Se, että jossakin kuolee lapsia nälkään ei tee yhtään oikeammaksi esim. sitä, että monissa suomalaisissa perheissä on väkivaltaa. Eikä joidenkin paperittomuus tai köyhyys tee transfobiaa yhtään sen hyväksyttävämmäksi.
Persujen aivokapasiteetti on taas paljastunut, eikä hyvältä näytä.
Puhdasta rasismia Perussuomalaisia kohtaan. Pitäisikö sitten äänestää RKP:tä?
309: Valitettavasti kaikki vanhemmat eivät pysty tarjoamaan lapsilleen leikkauksia (esim. sukupuoleen tai ulkonäköön kohdistuvia, kaikki eivät edes terveyteen liittyviä) eikä se ole transfobiaa.Valitettavasti koin myös edellisen kommenttisi niin syrjiväksi ja foobiseksi, että joudun pyytämään sen poistoa.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 23:40"]
309: Valitettavasti kaikki vanhemmat eivät pysty tarjoamaan lapsilleen leikkauksia (esim. sukupuoleen tai ulkonäköön kohdistuvia, kaikki eivät edes terveyteen liittyviä) eikä se ole transfobiaa.Valitettavasti koin myös edellisen kommenttisi niin syrjiväksi ja foobiseksi, että joudun pyytämään sen poistoa.
[/quote]Tämäkö on syrjivää? "Tämä nyt on ihan turha keskustelu, mutta luulisin kaikkien kuitenkin tajuavan, että Maslow'n tarvehierarkia koskee kaikkia ihmisiä ja kaikkia tilanteita. Janoon kuolemassa olevalle kodittomalle itransihmiselle olisi annettava tietysti ensin vettä ja asunto ja vasta sitten mahdollisuus valita sukupuolensa. Luullakseni kaikki muut keskusteluun osallistuvat pitävät tällaisia itsestäänselvyyksiä itsestäänselvyyksinä. ;)" Juu, ei ole. En ole yhtään syrjivää enkä loukkaavaa viestiä ketjuun kirjoittanut.
313: Olet kirjoittanut selkeästi syrjivän kommentin: "Luullakseni kaikki muut keskusteluun osallistuvat pitävät tällaisia itsestäänselvyyksiä itsestäänselvyyksinä. ;)" Eli asetat jonkun ihmisen kommenteissasi eriarvoiseen asemaan (mikä siis on juurikin sitä itseään) viitaten mahdolliseen ymmärtämättömyyteen. Jos (sic!) minä sanoisin, että kaikki muut keskusteluun osallistuvat pitävät itsestäänselvyytenä sitä itsestäänselvyyttä, että sukupuoltaan ei saa valita, olisin varmasti vähintään transfoobikko.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:12"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:27"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:15"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:27"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:23"]Mikseivät transut voi tyytyä vain pukeutumaan naisten vaatteisiin ilman että haluavat itseään kuohittavan. Seksiäkin voi harrastaa homomiesten kanssa jotka tykkäävät sievistä "tytöistä". Ei munan imemiseen ja kullin peppuun ottamista varten tarvitse kuohita itseään. [/quote] Mä en edes... jos sun mielestä sukupuoli liittyy ainoastaan siihen että mitä elintä työnnetään minnekin tai mitä vaatteita pitää päällä... no en mä tähän muuta sano kuin että transsukupuoliset eivät läheskään aina leikkauta sukuelimiään. [/quote] Eivät tietenkään, koska se ongelma ei ole oikeasti se sukupuoli, vaan jotain ihan muuta. [/quote] Sukupuoli ei ole sukupuolielin.
[/quote]
Niinhän teille on kovasti opetettu.
[/quote]Oletko nainen? Oletko nainen vain siksi, että sinulla on ruumiissasi tissit ja vagina? Tehdäänpä ajatuskoe. Eräänä aamuna heräät miehenä. Mielesi on sama, sinä siellä olet sisällä juuri sellaisena kuin nyt, mutta kaikki ympärilläsi ovat sitä mitltä että olet mies. Sinulle kasvaa parta. Olet kalju tai joudut leikkaamaan hiuksesi miesten malliin hyvin lyhyeksi. Kuvittele itsesi niihin vaatteisiin joita veljesi tai isäsi käyttää. Joka päivä. Miesten saunaan. Mitä sinä harrastat? Jos se on jotain naisellista, niin luovut siitä. Alat puhua jääkiekosta tai formulasta vaikka se ei kiinnostaisikaan, mutta kun sitä sinulta odotetaan. Ja jos sinusta tuntuisi että en ole tämä ihminen, en voi jatkaa näin joka päivä, ja kertoisit jollekulle, saisit vastaasi inhoa, epäuskoa, väheksyntää, mitätöintiä ja sinulle kerrottaisiin, että huono ja väärä ja sinun täytyy pitää tuntemuksesi piilossa aina tai kuolla pois? Oletko edelleen sitä mieltä, että sukupuoli on vain ruumiissa ja sillä ei ole mitään tekoa sen kanssa kuka sinä olet ihmisenä?
[/quote]
pakko vastata tähän. Olen nainen ja viihdyn naisena ihan hyvin, koska siksi olen syntynyt ja siihen tyydyn. jos kuitenkin yhtäkkiä muuttuisin mieheksi, niin minä ainakin hyväksyisin itseni sitten sellaisena.. jotkut asiat voisivat olla helpompia miehenä ja varmasti voisin harrastaa haluamiani juttuja myös miehenä. Ei nykypäivänä enä tuomita miestä joka vaikka piirtää tai maalaa, tanssii. Ymmärtäisin kyllä, että esimerkiksi meikkauksesta tulisi luopua, mutta mitäpä se haittaisi koska jos näyttäisin mieheltä, tajuaisin, että miehiset piirteet näyttävät paremmilta ilman mitään pakkeleita. Naiset taas tietenkin usein nätistyvät meikillä.. en kiellä transeja mutta minun mielestäni on jotenkin itsekästävaatia valtiota kustantamaan heille jotain mitä heillä ei vain ole, mutta haluaisivat. Osa naisistakin ahdistuu jos eivät koe olevansa naisellisia koska ovat täysin lautoja, ei silti valtio maksa heille silareita. Omalla rahallaan saa toki tehdä mitä haluaa, myös trans ihmiset. Tietenkään en sanoisi lapselle että hän olidi jotenkin kelvoton, koska eihän se ole totta, mutta siinä vaiheessa kun on lainedessä sopiva tekemään tuollaisia päätöksiä saisi mennä vaikka mihin hoitoihin. En kuitenkaan kannustaisi tuohon prosessiiñ mutten hylkäisikään vaikka näkisi sen ainoana vaihtoehtona.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 10:14"][quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 02:59"][quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 02:15"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 02:04"]
Miehestä ei tule naista vaikka tämä kuohittaisiin poistamalla kivekset ja tekemällä peniksestä jotain ulkonaisesti vaginaa muistuttavaa. Suhdetta oikeaan mieheen ei tällainen "nainen" pysty ikinä muodostamaan. Vai ovatko nämä "tytöt" sitten lesboja? Sellaistakin kyllä tiedetään mutta suostuisiko oikea nainen suhteeseen? Entä hetero nainen ja nainen josta on tehty "mies" tekemällä tälle "penis" ja poistamalla rinnat? Luulen että häiriö on jollakin tavalla sukua homoseksuaalisuudelle sillä bi miesten keskuudessa esiintyy usein mieltymyksiä naiseksi pukeutumisesta ja halua olla sängyssä naisen paikalla. Täällä on lässytetty siitä että sukupuoli ei määrity sillä työnnetäänkö pebaan jotain mutta oikeaan elämään kuuluvat kuitenkin romanttiset suhteet joihin kuuluu myös seksuaalisuus. Itsemurhalla uhkaileva naiseksi itsensä kokeva mies kuuluu pakkohoitoon kuten muutkin itselleen vaaralliset mielisairaat.
[/quote]
Vähän vaarallista ajattelutapaa lähteä leimaamaan transsukupuolisia mielisairaiksi. Juuri tuollaiset raakalaismaiset asenteet aiheutti tytön kuoleman.
[/quote]
Homous poistettiin mielisairauksien luokituksesta vain poliittisen painostuksen vuoksi ei lääketieteellisistä syistä. Miksi ei esim. pakkoneuroosia ole poistettu mielenterveyden häiriöiden luokituksesta vaikka siitä että jonkun pitää palata kotiin katsomaan onko kahvinkeitin varmasti kiinni ole kellekään mitään haittaa. Poliittisen korrektiuden vuoksi homouden, transseksuaalisuuden, bi seksualisuuden yms. syitä ei ole haluttu tutkia. Ylipäänsä seksuaaliset perversiot ovat länsimaissakin vielä jonkinllainen tabu eikä niitä ole tutkittu kuin pintapuolisesti. Miksi täällä niin moni pitää terveenä sitä että mies vaatii itsensä kuohittavan kun jos ihminen haluaa amputoida itseltään sormen hänet toimitettaisiin suljetulle osastolle.
[/quote]
Aika lievä kuva sulla pakkoneuroosista. Sitä, että palaa tarkastamaan onko kahvinkeitin pois päältä, ei todellakaan luokitella miksikään muuksi kuin varivaisuudeksi. Mutta se, että tekee tietyt lähtörutiinit niin monta kertaa, että ei enää ehdi esim. töihin, on sairaus.
[/quote]
Tuo on tuttua mutta vaikka lähtörutiineihin kuuluviin tarkastuksiin kuluisikin "taudin" akuutissa vaiheessa 10 minuuttia niin en ole silti vaaraksi itselleni tai muille.
Hoitoon toi olis kuulunut. Ei siksi, että oli transu vaan itsetuhoisuuden ja masennuksen takia. Olisi voinut saada niihin hoitoa ja apua ja tukea myös ahdistukseen siitä, että on väärässä sukupuolessa. Sen tuen ja hoidon avulla olisi varmasti jaksanut odottaa siihen kahdeksaantoista ikävuoteen ja aloittanut sitten tarvittavat hoidot ym. Itsemurhailu oli impulsiivinen ja turha teko, kun olis oikeasti pystynyt saamaan haluamansa sukupuolenkorjauksen odottamalla vaan vähän. Sitä on ihmisiä jotka elävät kymmeniä vuosia vääräksi kokemassaan kehossa. Tuo että on elänyt niin kuusitoista vuotta ei nyt niin pahalta kuulosta.
Transuna tiedän itsekin että se toki on ahdistavaa, mutta eipä se itsemurha ole mikään hyvä ratkaisu varsinkin, kun piti odottaa vain pari vuotta että olis saanut aloittaa prosessin... Varmasti oli lapsi jotenkin mielisairas, jos itsemurhaan päätyi. Surullista toki.
Olen kristitty, mutta se ei tarkoita, että minua pitäisi alkaa syyllistämään. En kuitenkaan halua puollustella tytön vanhempien kauheaa tekoa. Oman tyttärensä itsemurhan aiheuttamista. Huoh... tyttö oli vasta 16 ja hänellä oli koko elämä edessään. Jos
vanhemmat eivät olisi olleet negatiivisia tyttärensä OIKEAN sukupuolen suhteen, tältä olisi ehkä säästytty.
Jeesus opetti ihmisiä hyväksymään kaikenlaiset ihmiset. Toivon vanhempien ymmärtävän, mitä ovat tehneet.
T: erilainen myös
Minun mielestä ns. "sukupuolenkorjausleikkauksia" ei pitäisi tehdä kenellekään eikä mistään syystä. Leikkaamalla ei yksinkertaisesti voi vaihtaa sukupuoltaan!! Siinä muuttuu ainoastaan ulkonäkö eikä mitään muuta. Miehestä ei tule naista leikkaamalla, hormooneilla eikä millään muillakaan keinoilla. Jos näiltä "sukupuolensa vaihtaneilta" otetaan dna näyte niin se alkuperäinen sieltä näkyy eikä mitään muuta. Leikkaus on vain valhetta ja hoitoon nämä pitäisi ohjata eikä rakentaa heille mitään keinotekoista illuusiota...
Eli dna määrittää sinusta sukupuolen? Entäpä jos testi nyt kertoisi, että et ole sitä sukupuoltajota luulit olevasi. Vaihtaisitko "oikeaan" sukupuoleen? Vai olisiko identiteettisi kuitenkin niin vahvasti kytköksissä sukupuoleen jota luulit olevasi, että et voisi teeskennellä toista?
Olen transihminen. Hoitojen kanssa mä olen työ- ja opiskelukykyinen tuottava yksilö. Kun yritin vain elää "sellaisena kuin olen", menetin pikkuhiljaa todellisuudentajuni. Musta tuli jotain olemattomia demoneita pelkäävä ihmisraunia, joka ei päässyt edes kämpästään ulos. Lopulta mut olisi pitänyt varmasti sulkea laitokseen, ellen sitten olisi vain onnistunut tappamaan itseäni. Aloin parantua, kun päätin hakeutua näihin korjaushoitoihin. Luulen, että mun sukupuoliristiriidan hoitaminen on halvempaa ja tehokkaampaa kuin mun sulkemiseni laitokseen.
En mä tiedä, miksi tällä asialla on mulle niin paljon merkitystä. Mitä enemmän sukupuoliasioita pohtii, sitä vähemmän enää tietää mistään mitään. En tiedä, miksi mun pääni ei kestänyt sitä ristiriitaa.