Läski kysyy, mitä normaalit ihmiset syö?
Hei!
Minä olen pitkän linjan läski, siis en muista aikaa jolloin olisin ollut normaalipainoinen? Vanhempani ovat sellaisia "riisitikkuja" jotka eivät liho millään ja jo lapsesta asti ovat kuvitelleet minun olevan samanlainen ja on syöty sipsiä ja karkkia ja läskiä on vaan tullut. Jossain teini-ikäisenä tuli kasvupyrähdys mikä vei paljon kiloja mennessään, mutta kun oli tottunut olemaan se läski, olin n.60 kiloisenakin se läski ja niinpä kohta mittarissa oli 100.
Painan tälläkin hetkellä kahden ihmisen verran, vaikka en ole raskaana ;-) En ole tekemässä mitään "selkärangatonta" lupausta laihduttaa 1.1.15 alkaen vaan olen kypsytellyt tässä isompaa elämänmuutosta. Nyt olen jo jättänyt sokereita vähemmälle mutta työssäkäyvänä perheenäitinä en ajatellutkaan alkaa millekään "dieetille". En karppaamaan, en larppaamaan en kurppaamaan. Vaan että koko perhe voisi syödä samaa ruokaa.
Haluaisin oppia syömään ihan normaalisti. Siksi tässä mietinkin, mitä normaalit ihmiset syövät? Voisiko joku kirjoittaa esimerkin kaikista päivän ruuista, joita syö? Eikä mitään provoja, että koko päivän ateria on "omena" vaan tiedän, että te syötte mutta mitä? Ajattelin, että jos söisin kuten normaalit ihmiset, saisin siitä mallin ihan tavalliselle ruokailutavalle ja liikuntaa & vedenjuontia lisäämällä voisin jopa saavuttaa jotain.
Olen kokeillut joskus laihduttaa ja 10kg lähtikin heittämällä, kun nesteet tirisi ja jätin kaikki rasvat pois. Se 10kg tuli kuitenkin heti takaisin, kun en osannutkaan käyttää rasvaa fiksusti ja kohta oltiin taas pitsalinjalla. Tiedän myös konseptin: syö vähemmän kuin kulutat mutta kun on tottunut vetämään "ämpärillisen" safkaa, vatsa ei täyty "lasillisesta" ja sitten ollaan taas oravanpyörässä -> nälkä -> kiukuttaa -> syön -> kiukuttaa -> syön lisää jne.
Omia lapsiani en ikinä päästä läskiintymään. He ovat todella liikkuvaisia ja kannustan heitä liikkumaan ja yritän itse lähteä mukaan pelaamaan jalista ym. mutta kun kunto loppuu! Mutta hiljaa hyvä tulee :) Lapset syö tosi vähän, tykkäävät kasviksista eikä meillä mussuteta karkkia joka päivä, joten heidän osalta en ole huolissani, vaan tästä omasta kuosistani. Ravintoterapeutille tai pt:n palkkaamiseksi ei ole varaa, siksi yritän pärjätä omillani ja keksiä minulle sopivat kuviot :)
KERTOKAA: Mitä normaalipainoiset ihmiset syövät päivässä?
Kommentit (146)
Olen 174/68kg 25v nainen. Eilen söin:
Aamulla 2kpl mallaslimppupalaa, päällä siivu juustoa ja kurkkua + yosa kauravälipalapikari (pieni).
Lounaalla salaattia aika iso kupillinen.
Välipalana kahvilassa kahvi ja kana-vuohenjuustoöiirakkapala.
Iltaruokana kasvissosekeittoa pienehkö lautanen ja pari palaa samaa leipää kuin aamulla.
Lisäksi päivän aikana kului muutama keksi ja pieni pala kakkua.
Tämä ruokailu on vähän normaalista poikkeava, sillä joulun tähteitä on edelleen jäljellä. Normaalisti en syö leipää vaan aamuisin joko puuroa tai kahden munan munakkaan + kasviksia. Myöskään nuo keksit ja kakut ei kuulu normaaliin ruokavalioon. Vältän sokeria, viljatuotteita ja maitoa. En syö eineksiä vaan teen suurimmaksi osaksi kaiken itse.
AP täällä pienen tauon (eikä ainoankaan suklaalevyn tai sipsipussin) jälkeen MOI! VAU mitä keskustelua ja VAU mitä vinkkejä! Mahtavaa, kiitos!
Tänään aion vielä olla laskematta kaloreita mutta annoskokosysteemi on käytössä jo ja less is more. Tiedättekö, mikä on ollut hämmentävintä, kun olen puolittanut annoskokoni eilisestä? Läskinä "pelkäsin" tuntevani nälkää, mutta EN OLE TUNTENUT NÄLKÄÄ LAISINKAAN! En kyllä muista milloin olisi tuntenut nälkää viimeksi. En koskaan, jos tätä kroppaa tuijottaa!
Vesipullon olen ottanut kuvioihin, että hahmotan paremmin miten paljon vettä juon (en jotenkin hahmota "lasillisista" ollenkaan) ja se tietysti näkyy vessassa ravaamisena. Mutta hyötyliikuntaa sekin ;)
KIITOS kaikille vastanneille. Ja provoille toivon idearikasta uutta vuotta, keksikäähän uusia metkuja mennessänne :) Ja hyvää uutta vuotta teille kaikille! Älköön ensi vuoden teema olko laihduttaminen vaan hyvinvointi: kiinnitettäisiin huomiota niihin hyviin rasvoihin, hyviin ravintoaineisiin, hyvinvointiin. En aio minäkään lähteä tolle "yksi banaani päivässä"-linjalle, mutta sain täältä paljon vinkkejä ja aloitinkin aamuni tänään puurolla, mikä oli ihan toimiva ratkaisu. Tuntuu hassulta, että pitää oikeasti muistaa syödä eikä tosiaan kituuttaa millään herneellä koko päivää :D
TÄSTÄ LÄHTEE!
Komppaan säännöllisiä syömisiä! Meille on jäänyt pikkulapsiajoista 4-5 ruoan rytmi. Siitä kannattaa pitää kiinni.
Laihduttaminen ei ole sitä, että nähdään nälkää! Jos yrität laihduttaa niin, että olet nälässä ja yrität sietää sitä, et onnistu ikinä! Sun pitää syödä niin paljon, että nälkä lähtee. Ja syödä niin usein, että nälkä pysyy poissa, koska nälkäisenä sorrut paljon helpommin kaikenlaisiin herkkuihin. Juju on siinä, että syö sellaista ruokaa, josta ei kuitenkaan kerry kaloreja kohtuuttomasti.
Näin joulun jälkeen tajuaa hyvin, miten kannattaa syödä, kun jouluna tuli syötyä ihan huoletta (minusta kerran vuodessa voi unohtaa säntillisyyden). Minun normiarkeni on se, että syön säännöllisesti eli en jätä koskaan aterioita välistä, vaikkei olisikaan nälkä. Etenkin lounaalla, mikä tulee syötyä buffetista, on tärkeä pitää annoskoko pienenä eli täyttää ensin puoli lautasta salaatilla. Leipää en syö käytännössä lainkaan, enkä herkkuja arkena. Aamiaiseksi puuroa ja välipalaksi rahkaa ja/tai raejuustoa.
Sipsejä, hampurilaisia ja pitsaa en käytännössä syö koskaan. Mehua juon vain max yhden lasin aamiaisella. Vettä menee päivässä paljon. Moni laihduttaja muuten syö ihan liian vähän ja kun on pitkään syömättä kunnolla, niin paino voi jopa alkaa nousta tai ei ainakaan laske.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 17:00"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 16:23"]Toiseen keskusteluun juuri listasin ruokailutottumukseni, tähänkin ne voin laittaa. Itse aikanaan laihdutin 10kg syömällä terveellisesti joten uskon että osaan jotain vinkkiä antaa elämäntapamuutokseen :) Ensinnäkin, JUO PALJON VETTÄ! Se on todella tärkeää kroppasi kannalta. Toiseksi, syö noin 2-3 h välein, kerron kohta esimerkit omista ruokailuistani. Voin kertoa, että kun syöt puhtaasti ja hyvin, et todellakaan tule olemaan nälissäsi. Itse aikoinaan yllätyin ruoan määrästä, mitä pitää syödä. Tärkein on jättää sokerit pois, enkä usko että auttaa mikään pikkuhiljaa luopuminen. Tee päätös että ei enää sokereita, ja kun olet pari päivää kituutellut, et enää myöhemmin kaipaa sitä kamalaa ainetta! :D Ja sitten ruokailuihini -Aamupala: puuroa n. 2,5 dl, mehukeittoa n 1 dl, raejuustoa n 125g -1. Välipala: raejuusto 200g ja hedelmä tai maitorahka 200 g ja mehukeitto 1dl tai hedelmä/marjasmoothie(hedelmiä/marjoja, macaa, gojia, chiaa, maitorahkaa 100g, vettä) -Lounas: kanaa/lihaa 150g, kasviksia PALJON(esim paistettuja ja salaattia)vähintään 3 dl, vähän tummaa makaronia/riisiä/quinoaa 60g -2. Välipala: jotain 1. välipalaksi mainittua -Illallinen: lihaa/kalaa 150g, jälleen todella paljon kasviksia vähintään 3 dl, tummaa makaronia/riisiä/quinoaa 60g -Iltapala: hedelmä ja vähän cashew pähkinöitä Nämä ovat vain siis minun ruokailutottumukseni, mutta omalla kohdalla ainakin toimineet! Ja tosiaan nälkää en ole hetkeäkään tuntenut :) tsemppiä! [/quote] Anteeksi mutta tämäei kuulosta millään tavalla hyvänmakuiselta... Itse syön kaikkea kohtuudella, en mitenkään jaksaisi syödä maitorahkaa kaksi kertaa päivässä...
[/quote]
En ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta kyllähän sen rahkan voi maustaa esim. marjoilla ja mehukeitolla. Sitäpaitsi pitääkö joka ikisen aterian olla aika täysi kulinaristinen nautinto? Tykkään itse hyvästä ruuasta ja viikonloppuisin on kiva tehdä oikein kunnon ruokia, mutta kyllä minä voin arkena syödä rahkaa, broileria ja pakastekasviksia/salaattia joka ilta. Ehkä olennainen ero onkin suhde ruokaa: joillekin se on pääasiassa vain polttoainetta, jossa laatu ratkaisee (proteiinit jne.) ja toiselle sen pitää olla aina orgastinen makunautinto.
[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 09:55"]

Ja jotkut tykkää hedelmä ja marjarahkoista kuten minä!! Aiemmin tein niistä jälkkäreitä vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa mutta vuosi sitten tajusin että sen voi hyvin jättää poiis jolloin voi herkutella vaikka päivittäin! Banaanista tai ananaksesta saa makeutta ihan tarpeeksi ja tilkka sokeritonta marjakeittoa kruunaa kaiken. Joidenkin herkkua on sellaisenaan ilman sokeria soseutetut marjat, mulle hieman liian hapanta. Ja rahkojakin on erilaisia - välillä osuu käsiin jonkun halpismerkin laktoositon pehmeä rahka mikä on ihan tajuttoman hyvää. Välillä sitten rahka vaihtuu ukkojuggeen ilman että kostautuu painoon.
Ja tosiaan mun ei edes tarvitse syödä rahkaa keventämisen takia vaan ihan nautinnokseni!
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 10:16"]
En lukenut vielä muita, vaan vastaan saman tien avaukseen, eli sori jos tulee toistoa:
Ensimmäinen kysymys on mun mielestä miten "normaait" ihmiset syövät, ei mitä.
Säännöllinen syöminen on minusta tärkeää. Pitää kuulostella itseään. Esim toisille maistuu mojova aamupala, toiset eivät halua syödä mitään aamulla, kuppi kahvia riittää. Kannattaa noudattaa omaa rytmiään enemmän kuin yleisiä suosituksia.
Kannattaa myös katsoa miten johtavissa ruokakulttuureissa syödään. Euroopassa esim. Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Kreikassa aamulla ja päivällä syödään aika vähän, illalla enemmän. Se voi olla sopiva ruokarytmi.
Kannattaa syödä vain kun on nälkä ja lopettaa kun on kylläinen. Nälän ja kylläisyyden tunne tuntuu olevan aika monella hakusessa. Välipaloja ja erilaisia napostelujahan syödään usein tavan vuoksi (esim. iltapäivän pullakahvit työpaikalla, vaikka pelkkä kahvikuppi työkavereiden kanssa takaa saman lepohetken).
Työstä ja sen vaatimasta energiakulutuksesta riippuu paljon. Istumatyötä sisätiloissa tekevä ihminen ei tarvitse välipaloja mihinkään muuhun kuin lihomiseen.
Työstä ja perhetilanteesta riippuu onko päivän tärkein ja vankin lämmin ruoka lounas vai päivällinen.
Jos lohduttaa ja palkitsee itseään ruualla ja makeilla/ suolaisilla/ rasvaisilla "herkuilla", kannattaa selvittää itselleen miksi tekee niin. Jos tuntee koko ajan tarvetta työntää suuhunsa jotakin, jos suun pitää koko ajan jauhaa, kannattaa mennä itseensä ja pohtia miksi näin on.
Ja sitten: mitä "normaalit" iihmiset syövät.
Dieetit on turhia. Niiden avulla saavuteut tulokset eivät useinkaan kestä. Ne pakottavat ajattelemaan syömistä ja ruokaa jatkuvasti eikä se ole kovinkaan fiksu tapa käyttää aivojaan.
Me syömme vuodenaikojen mukaan, jotta voimme käyttää kotimaisia, kohtuuhintaisia raaka-aineita. Ei aina luonua, ei aina lähiruokaa, mutta niitäkin.
Teemme melkein kaiken ruuan alusta asti itse, isoja eriä, pakastimeen, mikä helpottaa arkea (meitä on viisi). Pidämme kovasti ruuasta, mulle se on harrastuskin, joten sekä laittamiseen että syömiseen liittyy paljon mielihyvää ja iloa.
Sokeri on turhaa. Hedelmissä ja vihanneksissa on ihan riittävästi sokeria. Kahviin sitä ei tarvitse laittaa jos on yhtään kiinnostunut kahvin mausta eli itse kahvista. Maut, niistä nauttiminen on tärkleää, se tekee syömisen kokmuksen täyteläisemmäksi ja lisää kylläisyyden tunnetta. Muista, että suuri osa makuaistia on hajuaistia, ruuan pitää tuoksua ja myös näyttää hyvältä.
Monipuolinen ruoka: kalaa, lihaa, vihanneksia, juureksia, sieniä, riisiä, pastaa, leipää, papuja ja linssejä. Pajon vihreitä vihanneksia (erilaisia kaaleja, pinaattia, papuja, salaatteja ...). Hyviä mausteita: yrttejä, sitruunaa .... Mitä maukkaampaa ruoka on, sitä "täyttävämpää" eli tyydyttävämpää se on. Ei tarvitse mättää eikä ahmia, vaan voi nauttia ja lopettaa kun on kylläinen.
Aikuinen ei juo limpparia eikä syö makeita "herkkuja" kuin juhlissa. Hedelmät ovart hyvä jälkiruoka arjessa.
[/quote]
Tässä kirjoituksessa on paljon asiaa, näin elän itsekin vaikka sokerin kanssa on välillä vaikeaa - rakastan makeaa! Mutta kun tekee ruuan itse tietää mitä syö, ei terveellinen perusruoka lihota!
23
4 banaania? Huh, eikö niistä tule huono olo?
Mun ruokavalio menee ihan sen suomalaisen ruokaympyrän ja suositusten mukaan. Eli syön melkeinpä kaikkea. Sisäelimiä en syö. Maitotuotteet vähärasvaisia. Kana marinoimatonta, jauheliha paistijauhelihaa. Ruuanlaitossa käytetään oliiviöljyä. Viljatuotteet täysjyväviljaa.
Yleisiä ruokia meidän huushollissa on pastaruuat, jauhelihakastike (lisänä pasta tai peruna), makaronilaatikko, kalapuikot ja perunamuusi jne... Aamupalaksi/iltapalaksi/välipalaksi syön muunmuassa leipää (juustolla ja kinkulla), näkkäriä, puuroa, hedelmiä, muroja ja jogurttia. Aterioiden kanssa juon piimää tai maitoa. Vettä juon noin 3 litraa päivässä. Herkuttelen kerran pari viikossa. Ostan joko ison karkkipussin, paketin jäätelöä, sipsipussin tms.
Näillä syömisillä ei liho eikä laihdu.
Täällä kans yks punkero kiinnostunu millä TE MUUT pysytte laihana: http://lohtusyoppo.blogspot.fi/2014/12/viimeisia-paiva-viedaan.html
Aamupalaksi smoothie: kaurahiutaleita, marjoja, maitorahkaa ja vettä. Lisäksi kuppi vihreää teetä. Työpaikkalounas: 3pientä perunaa, 5 lihapullaa ja puolilautasellista salaattia, kuppi vihreää teetä. Välipalaksi pieni hedelmäsalaatti. Päivälliseksi salaatti maustamattomalla kanalla ja kuppi teetä. Pyrin juomaan vähintään 2l vettä päivässä. Syön hedelmiä makeanhimoon. Kerran viikossa tai kahdessa tulee syötyä pussi karkkia tai muuta herkkua.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 09:04"]
Mä voin laittaa yhden päivän esimerkin:
aamu: munakas tai pari paistettua munaa, punajuuria, kahvi
päivä: jauheliha-punajuuripihviä, porkkanaa ja hapankaalia
ilta: juuressose-juustokeitto, keittomuna tai kinkunpala
Tämä oli vain yksi päivä tähän vuodenaikaan. Kasviksia syön kauden mukaan, joten talvella juurekset, kesällä tomaatit, kurkut sun muut.
Talvisin menee paljon keittoja ja pataruokia, kesä kylmällä ruualla enimmäkseen.
[/quote]
mahtaa olla kusi punasta
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 10:04"][quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 10:01"]Tässä mun muutama esimerkkipäivä, lääkäri on kehottanut pitämään listaa yllä mahakipuilujen vuoksi, siksi tiedän niin tarkasti.
18.12 to
Klo.8
täytelakuja 5kpl
Klo.11
vettä
Klo.11:45
5kpl kalapyörylöitä, 2kpl minitomaatteja, kermaviilikastiketta, vettä
Klo.17
tortilloja kanalla, juustolla, siijakastikkeella, salaatilla, chilikastikkeella ja yksi energiajuoma.
20.12 la
Klo.7
tee, joulutorttu, suklaakeksi, ruisleipä
Klo.14
irttareita ehkä parisataa grammaa
Klo.17:15
Perunamuussia jayheluhakastikkeella
Klo.21 klo.01 asti
cocista, irttareita, sipsiä
22.12 ma
Klo.8
kaakao, kalsium-tabletti
Klo.19
tonnikalasalaattia n.3rkl (eli vähän.. :/ )
Hmm.. en ole paras esimerkki :D Bmi 18, eli vielä ok ja ikää vähän päälle 20v. Kuntoilen viitenä päivänä viikossa.
[/quote]
Huh huh, en ihmettele jos vatsa on kipeä, ei tuohon lääkäriä tarvita. Kuka hullu syö noin?
[/quote]
Epäillään chronin tautia, joten siksi on vatsa kipeä. Syömistä rajoittaa se, etten uskalla julkisesti syödä oikeastaan mtn, koska suoraansanoen saatan paskoa housuuni minuutin varoitusajalla :/