ILTAVIRKUT – Miten sopeudutte tähän yhteiskuntaan?

En ole juurikaan tehnyt normaalia päivätyötä vaan päätynyt ilta- ja yötyöhön.  Olen ollut enimmäkseen ravintolatyössä.  Nykyään olen työtön ja vuorokausirytmi - mikä kumma - heittelee jatkuvasti.  Kuulun Facebookin G47.2 Uni-valverytmihäiriöiset - ryhmään.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viiv%C3%A4stynyt_unijakso

Hyvin nyt kun olen pelkässä iltavuorossa, mutta pelkään valmiiksi tulevaa jos joudun taas aamutöihin… kuten joku sanoikin kuin olisi ainaisessa oksennustaudissa, niin kauheita se jatkuva väkisin valvottaminen kropalle ja suoliston toiminnalla tekee, siitä aivosumusta puhumattakaan.

Sopeudun hyvin huonosti.

Välillä vähän paremmin, etenkin kesällä, kun ei tarvitse niin paljon unta. Mutta reilun 40v jälkeen on todettava, että ei mun kello käänny aamuvirkkujen aikaan. Onneksi tällä hetkellä voin työskennellä niin, että aloitan vähän myöhemmin, ja teen pidempään illalla. Toivottavasti jatkossakin, koska työteho aikaisilla aamuherätyksillä on korkeintaan 70% tämänhetkiseen verrattuna.

Ratkaisin asian niin, että jäin keikkalaiseksi (olen sairaanhoitaja). En ota vastaan muita kuin ilta- ja yövuoroja. Asun Helsingissä ja täällä riittää vuoden jokaiselle päivälle töitä näillä spekseillä.

Olen aina ollut herättyäni ihme aivosumussa, lapsesta saakka, noin puoleenpäivään saakka.

Uni tulee luonnostaan vasta noin kolmen aikaan aamuyöllä ja jos saisin päättää heräisin aina vasta 9-12 välillä.

Minulla on myös kaksisuuntainen. Ainoa asia mikä pitää lääkärin ja hoitajan mukaan kaksisuuntaisen aisoissa on selkeä unirytmi. Ysilyä illalla nukkumaan ja aamulla kuudelta ylös.

Se vaan tuntuu ihan mahdottoman vaikealta ylläpitää. Uniaika vähenee joka yöltä ja lopulta pitää valvoa kellon ympäri. On ahdistavaa, kun tiedän että pitää aamulla nousta vaikka kuudelta ja ajaa kahdeksaksi toiseen kaupunkiin kampukselle luennoille. Tavallista on ettävielä kolmen aikaan yöllä katson kelloa ja mietin kannattaisiko suosiolla vaan jatkaa valvomista. Valvomisen sivutuotteena uupumus. Minulla on kolme gerätyskelloa, ja nukahdettuani en välttämättä kuule yhdenkään kellon ääntä ja myöhästyn töistä, koulusta, tapaamisista.

Periaatteessa elän siis aina pari vuorokautta muutaman tunnin unilla, sitten nukun lähes vuorokauden ympäri, ja taas valvotaan pari päivää ja yötä. Tämä ollut teini-iästä asti.

Nyt vaihdoin alaa nuoriso-ohjaajasta kuvataiteilijaksi. Parhaat ideat tulevat aina aamuyöstä. Enkä voi elää niinkuin opetan, minun on ihan turha saarnata nuorisotyössä päivärytmistä johon en itsekään usko. Kismittää illa aikuinen.

Aamu-uninen kirjoitti:

Tein aikoinaan 12 vuotta vuorotöitä, jolloin aikaisia aamuherätyksiä ei kovin montaa kuukaudessa ollut. Nykyisiessä työssä en koskaan aloita ennen yhdeksää. Siinä on vissi ero kuin jos pitäisi mennä kuuteen tai seitsemään.

Eikö kuuluisi sanoa mennä töihin kuudeksi ja olla siellä esim.neljään.Ainakin ennen opetettiin niin.

Minun vuorokausirytmiin sopisi ainakin talviaikaan töiden aloittaminen klo 9-10. Työnantajalle se on mahdottomuus, vaikka suurin osa asiakaskontakteista tapahtuu iltapäivällä. Nyt työaika 8-16.

Töissä päiväkodissa, teen joko 8.15 tai 9.20 alkavia vuoroja. Aamusta riippuen herään 7.45 tai 8.50 (työmatka 5min.). Menen nukkumaan klo 00-01, välillä mene vasta klo 2, mutta ehtiihän siinä nukkua 6-7 h ihan hyvin. Eli ihan hyvin sopeudun tähän yhteiskuntaan.

Illanvirkkuna vuorotyö sopii vallan mainiosti ja ei liksakaan ainakaan huonompi ole. Aamuvuorot tosin on yhtä helvettiä, mutta eihän niitä niin usein tule vastaan.

mies53v

Nukkumalla liian vähän. Noin 5-6 tuntia yössä tulee nukuttua, viikonloppuisin enemmän.

Unirytmini on ollut aina sekaisin, ihan teinistä ja en jaksanut käydä kouluja loppuun.

Aamuväsymys oli syvältä ja saatoin nukkua vuorokauden ympäriinsä.

Ravintola-ala sopi mulle kuin nyrkki nenäpäähän; olen parhaimmillani jotain 19 aikaan ja jaksan vetää vaikka aamuviiteen. Pitkiä päiviä vetäessä varasin tunnin solariumajan klo 15, otin tirsat, suihkun ja puhtaan paidan.

15 vuotta toimistotyössä 8-16 oli yhtä tuskaa. Laitoin illalla vaatteet valmiiksi ja latasin kahvimasiinan.

Aamiaista en koskaan nauttinut ja ajatuskin jostain aamupuurosta yökötti.

Klo 12 on mulle sopiva aamiaisaika.

Valvon yleensä aamuyöhön, klo 4 ja jos tuntuu siltä niin paistan yöpalaksi pippuripihvin.

Mies välillä ihmettelee, että gurmeilen öisin ja missä välissä nukun. 

Saatan käydä kaupassa aamu 2-5-8 tai milloin huvittaa.

Yö on ihanaa aikaa :)

Olen sikäli onnekas, että aina olen saanut yötyötä (leipomossa 15v pelkkää yötä, eikä mitään korvausvapaita saanut). Tosin korvaus klo 21.00 - 06.00 100%/tunti eli hyvä palkka sinänsä. Leivät piti olla aamulla kaupassa. Silloin ei ollut vielä vapaata aukiolo aikaa. Nuorempana olin vuorotyössä sahalla. Siellä oli kyllä joka toinen viikko klo kuuteen meno, mutta nuorena jaksoi. Nyt teen iltaisin muutaman tunnin illassa palvelutorin pesun ja tiskaamisen, sekä vähän yleissivousta. Onneksi olen voinut valita, mitä työtä teen. Siis suurimmaksi osaksi. Joskus on joutunut tekemään ammuhommiakin jonkun verran.

Mahtava keskustelu, hienoa vertaistukea. En edes tiennyt että tälle voi olla erityinen diagnoosikin. Kiitos sille joka tiedon tästä laittoi.

Olin itse kolmikymppiseksi asti helppo nukkuja, aina sain unen helposti mihin aikaan vaan ja 5 tunnin unien jälkeen oli reipas ja energinen. No se riemu loppui sitten lyhyeen, kun sairastuin ja jouduin leikkaukseen; heti sairaalassa alkoivat univaikeudet. Ehkä sitten se leikkauksen nukutus pisti aivokemian sekaisin tai sitten leikkauksen laukaisema kipusairaus häiritsi unta.

Syvään uneen pääseminen onnistuu huonosti ellen mene nukkumaan silloin kun olen sopivan väsynyt. Mulle paras rytmi olisi klo 3-10 tai klo 4-11. Ja joo, sairastumisen jälkeen toistakymmentä vuotta olen ollut töissä normaalilla toimistoaikataululla. Onneksi useimmiten oli edes liukuva työaika, joten sain aloittaa edes klo 9.

Ikävästi vaan tuntuu, että kun tiukan moraalini takia kun noudatin tuota epäsopivaa aikatauluna, niin ei se mun ruholle sitten sopinutkaan vaan useamman kerran olen kokenut vakavia uupumusjaksoja. Ja diagnooseja tuli koko ajan lisää (on muutama autoimmuunisairaus, yms.). Nyt viimeiset 3 vuotta ollut meneillään yks sellainen uupumusjakso. Ikää ja sairauksia alkaa olla sen verran, että nyt tuntuu että tästä ei enää pysty palaamaan enää edes tuohon entiseen kitkutteluun. Voimat ovat vaan huvenneet.

Painottaisin omien kokemuksien kautta etenkin tuota syvän unen tarvetta. Jos sitä ei saa tarpeeksi, se näkyy aivosumuna, kognitiivisina ongelmina, neurologisina vaivoina, yms. Jos nukun huonosti, olen ihan eri persoonakin ja myös mun sisäinen dialogi itseni kanssa on ihan erilaista, eli voisi sanoa että huonosti nukkuneena en ole oma itseni enkä tunnista itseäni.

Olen iltavirkku jota aina kyrpi kun aanuvirkut vei madon aina nenän edestä. Nykyään iltavirkkuilen niin pitkään, että se olen minä joka sen matosen nappaa aamuvirkkujen nenän edestä. Hehe

Vierailija kirjoitti:

Aikainen lintu madon nappaa! Jokainen voi muuttua rehelliseksi ja reippaaksi aamuvirkuksi halutessaan

Paskat voi! Tässä on oltu iltavirkkuna kohta 50 vuotta. Oma kroppani ei ole edes hereillä aamuisin. Salitreenit sujuvat paljon paremmin iltaisin kuin aamuisin. Kolmivuorotyötä olen tehnyt yli 20 vuotta ja edelleen aamuvuorot ovat erittäin vaikeita. Aamuvirkkuna oleminen ei ole mikään meriitti.

Onneksein on työtön ja melkein 60. Aamuherätykset karseita. Viikon päästä maanantaina viikon työkeikka tiedossa, herätys tiedossa silloin 5.30 että ehdin ajoissa työpaikalle 7.45.

Vierailija kirjoitti:

Mahtava keskustelu, hienoa vertaistukea. En edes tiennyt että tälle voi olla erityinen diagnoosikin. Kiitos sille joka tiedon tästä laittoi.

Olin itse kolmikymppiseksi asti helppo nukkuja, aina sain unen helposti mihin aikaan vaan ja 5 tunnin unien jälkeen oli reipas ja energinen. No se riemu loppui sitten lyhyeen, kun sairastuin ja jouduin leikkaukseen; heti sairaalassa alkoivat univaikeudet. Ehkä sitten se leikkauksen nukutus pisti aivokemian sekaisin tai sitten leikkauksen laukaisema kipusairaus häiritsi unta.

Syvään uneen pääseminen onnistuu huonosti ellen mene nukkumaan silloin kun olen sopivan väsynyt. Mulle paras rytmi olisi klo 3-10 tai klo 4-11. Ja joo, sairastumisen jälkeen toistakymmentä vuotta olen ollut töissä normaalilla toimistoaikataululla. Onneksi useimmiten oli edes liukuva työaika, joten sain aloittaa edes klo 9.

Ikävästi vaan tuntuu, että kun tiukan moraalini takia kun noudatin tuota epäsopivaa aikatauluna, niin ei se mun ruholle sitten sopinutkaan vaan useamman kerran olen kokenut vakavia uupumusjaksoja. Ja diagnooseja tuli koko ajan lisää (on muutama autoimmuunisairaus, yms.). Nyt viimeiset 3 vuotta ollut meneillään yks sellainen uupumusjakso. Ikää ja sairauksia alkaa olla sen verran, että nyt tuntuu että tästä ei enää pysty palaamaan enää edes tuohon entiseen kitkutteluun. Voimat ovat vaan huvenneet.

Painottaisin omien kokemuksien kautta etenkin tuota syvän unen tarvetta. Jos sitä ei saa tarpeeksi, se näkyy aivosumuna, kognitiivisina ongelmina, neurologisina vaivoina, yms. Jos nukun huonosti, olen ihan eri persoonakin ja myös mun sisäinen dialogi itseni kanssa on ihan erilaista, eli voisi sanoa että huonosti nukkuneena en ole oma itseni enkä tunnista itseäni.

Tämä! Lisään, sivusta, että mulla ollut pari sydäriä ja tapahtuneet vähäunisen yön jälkeen. Jolloin oon juonut paljon vielä kahvia päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikainen lintu madon nappaa! Jokainen voi muuttua rehelliseksi ja reippaaksi aamuvirkuksi halutessaan

Paskat voi! Tässä on oltu iltavirkkuna kohta 50 vuotta. Oma kroppani ei ole edes hereillä aamuisin. Salitreenit sujuvat paljon paremmin iltaisin kuin aamuisin. Kolmivuorotyötä olen tehnyt yli 20 vuotta ja edelleen aamuvuorot ovat erittäin vaikeita. Aamuvirkkuna oleminen ei ole mikään meriitti.

Totta. Mutta etu se on yhteiskuntaan sopeutumisen kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Aikainen lintu madon nappaa! Jokainen voi muuttua rehelliseksi ja reippaaksi aamuvirkuksi halutessaan

Ei ollut hauska.

Etkä vissiin ihan edes ymmärrä, mitä tuo iltatorkku aamunvirkku tarkoittaa. Opiskelukaverini oli sellainen.

Ei ihan yksinkertaista sekään. Hän sammui yksinkertaisesti klo 20.00 ja oli sitten tietysti hereillä kauhean aikaisin. Mitä hän löysi? No, ei mitään muuta kuin pelkoa siitä, että muut heräävät, kun hän köpsöttelee ja joo, löysi itsensä sieltä opinahjon oven takaa odottamassa, että ovet avataan klo 7:00. 

Hän ei ollut oikein sopiva biletykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahtava keskustelu, hienoa vertaistukea. En edes tiennyt että tälle voi olla erityinen diagnoosikin. Kiitos sille joka tiedon tästä laittoi.

Olin itse kolmikymppiseksi asti helppo nukkuja, aina sain unen helposti mihin aikaan vaan ja 5 tunnin unien jälkeen oli reipas ja energinen. No se riemu loppui sitten lyhyeen, kun sairastuin ja jouduin leikkaukseen; heti sairaalassa alkoivat univaikeudet. Ehkä sitten se leikkauksen nukutus pisti aivokemian sekaisin tai sitten leikkauksen laukaisema kipusairaus häiritsi unta.

Syvään uneen pääseminen onnistuu huonosti ellen mene nukkumaan silloin kun olen sopivan väsynyt. Mulle paras rytmi olisi klo 3-10 tai klo 4-11. Ja joo, sairastumisen jälkeen toistakymmentä vuotta olen ollut töissä normaalilla toimistoaikataululla. Onneksi useimmiten oli edes liukuva työaika, joten sain aloittaa edes klo 9.

Ikävästi vaan tuntuu, että kun tiukan moraalini takia kun noudatin tuota epäsopivaa aikatauluna, niin ei se mun ruholle sitten sopinutkaan vaan useamman kerran olen kokenut vakavia uupumusjaksoja. Ja diagnooseja tuli koko ajan lisää (on muutama autoimmuunisairaus, yms.). Nyt viimeiset 3 vuotta ollut meneillään yks sellainen uupumusjakso. Ikää ja sairauksia alkaa olla sen verran, että nyt tuntuu että tästä ei enää pysty palaamaan enää edes tuohon entiseen kitkutteluun. Voimat ovat vaan huvenneet.

Painottaisin omien kokemuksien kautta etenkin tuota syvän unen tarvetta. Jos sitä ei saa tarpeeksi, se näkyy aivosumuna, kognitiivisina ongelmina, neurologisina vaivoina, yms. Jos nukun huonosti, olen ihan eri persoonakin ja myös mun sisäinen dialogi itseni kanssa on ihan erilaista, eli voisi sanoa että huonosti nukkuneena en ole oma itseni enkä tunnista itseäni.

Tämä! Lisään, sivusta, että mulla ollut pari sydäriä ja tapahtuneet vähäunisen yön jälkeen. Jolloin oon juonut paljon vielä kahvia päälle.

En yhtään ihmettele. Mulla systeemi on niin herkkä nykyisin (olen tuo jolle vastasit), että saan yhdestä kahvikupista aamulla tai jopa suklaasta sen verran kofeiinia että sydän reagoi, eli takykardia iskee heti.

Olen muutenkin sairauden takia kemikaaliherkkä, joten mitään lääkkeitä en uskalla syödä, etenkään siis unilääkkeitä, kipulääkkeitä ja sen semmoisia jotka pistävät aivokemian sekaisin.