Mikä on vaikeinta elämässäsi tällä hetkellä?

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on yksinäisyys. Ei ole ollut nyt oikeastaan lapsuuden jälkeen yhtään ystävää. Sieltä 13-vuotiaasta asti olen ollut oikeastaan melkein täysin yksin. Nyt olen alle 30. Syytä on itsessäkin ja en enää osaa tutustua muihin tai uskalla luottaa. Samalla olen tottunut olemaan liikaa yksin. Minulla kiusaamistausta ja sekin on vaikuttanut paljon. En ole mikään kovin ikävä ihminen kuitenkaan. Joskus olen ollut esim yhdellä kurssilla missä mukavia ihmisiä niin puhuin siellä niin paljon, ettei kukaan uskonut minun olevan ujo tai epävarma. Se kuitenkin olen ja en ehkä olisi tässä tilanteessa ilman menneisyyden kokemuksia. Olen kuitenkin aiemmin ollut rohkeampi, mutta jotenkin ne kaikki vuodet tekivät minusta hiljaisen, epävarman ja saivat häpeämään itseäni. En ole enää saanut itseäni "nostettua" sieltä alhaalta ylös kovinkaan hyvin ja olen kuin varjo siitä mitä voisin olla. 

Samalla koko tulevaisuuteni pelottaa. Lukion jälkeen en ole saanut elämässäni tehtyä oikeastaan mitään. Jotain kursseja yms olen yrittänyt, mutta olen edelleen ilman ammattia. Sosiaaliset tilanteet vaikeita ja en luota itseeni.  Kaikkiin ammatteihin en pysty. Opiskelemaan olen yrittänyt hakea ja en ole yliopistoon päässyt. Nykyisin en tiedä haluankokaan, mutta aiemmin vielä toivoin sinne pääseväni. Tavoitteena on vaan ammatin saaminen ja taistelen amiksessa alaa missä jotenkuten pärjään ( käsityöt). Mitään työllistymistä en uskalla edes miettiä koska haluan nyt vaan ammatin ja samalla työkokemus lähes nolla.

Jos kaikki olisi mennyt toisin olisin varmaan tyytyväisempi elämääni, luottaisin itseeni, olisi edes joku ystävä, työkokemusta enkä jännittäisi kaikkea ja olisi näin epävarma. Samalla tietysti ihmisen persoona pysyy aika samana, mutta kaikki ikävä on tavallaan korostanut niitä "heikkouksiani" ja tuonut ne esiin. Olen kasvanut kieroon monissa jutuissa. Monesti ajattelen vaan, että en jaksa enää ja en halunnut kaiken menevän näin.  Nämä kaikki mielessä lähes päivittäin ja elämä sen vuoksi raskasta koko ajan. En saa tavallaan lepoa lainkaan, kun se kaikki pyörii päässä niin paljon. Olen myös niin yksinäinen, että se sattuu liikaa välillä ja olen kuin näkymätön. Sitten pärjään taas hetken, mutta silti se kaikki mielessä. Saatan esim katsoa kun joku puhuu puhelimeen niin minulle sekin jo "outo" asia. Itselle, kun puhelin on vain väline käydä netissä ja joskus ( kerran pari kuukaudessa max) soittaa viralliset puhelut. Kaikista ikävän asia on sitten se jos voimat alkaa loppua täysin. Esimerkiksi viime talvi oli todella raskas ja en nukkunut oikeastaan joulukuusta helmikuuhun kunnolla yhtään yötä. Jos nyt se sama toistuu niin sitten en tiedä mitä enää sanoa. Siinä mielessä jos talvi olisi parempi kuin viimeksi niin se olisi jo kiitollisuuden aihe minulle. Sori valitus myös. 

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tätä. Olen joskus miettinyt (tai aika paljonkin). Jos koko peruskoulun aikana on kiusattu, niin viittaks se siihen että sinussa todellakin on jotain mitä vierastetaan?

Minulle on yksinäisyys kutistanut niin valtavan paljon elämää ettei osaa edes enää puhua vaikka olen sosiaalinen. Kun aivot ovat tottuneet siihen ettei ole mitään ihmiskontakteja niin siinä homehtuu täysin.

Yksinäisyys tuhoaa myös oppimiskyvyn ja kaikkea mihin ihminen jotenkuten liittyy