Anssi Kela valehteli ja vedätti koko Suomen kansaa Vain Elämää -ohjelmassa
"Anssi Kelan huikea Vain elämää -tarina paljastui perättömäksi
Anssi Kela kertoi Vain elämää -ohjelmassa koskettavan tarinan uransa alusta. Tarinassa oli vain yksi pieni vika - se ei ollut totta
Edellisessä Vain elämää -ohjelman jaksossa vietettiin Anssi Kelan päivää. Siellä Kela kertoi koskettavan tarinan siitä, miten hänen uransa alku oli veitsenterällä. Kela kertoi, että oli julkaissut ensisinglensä Mikan faijan BMW, mutta vastoin Kelan odotuksia se ei menestynytkään eikä saanut radiosoittoa.
Kelan mukaan kappaleesta tuli hitti vasta, kun eräs radiokanava, joka sai myöhemmin nimen SuomiPOP, alkoi soittaa sitä. Sielläkin musiikkipäällikkö oli kuulemma ollut ensin lähellä heittää singlen roskikseen, joten Kelan läpimurto oli ollut pienestä kiinni. Kela kertoo, että onnistumisen myötä hänen ja SuomiPOPin historiat kietoutuvat nyt yhteen.
Hienossa tarinassa oli vain yksi vika. Se ei ole totta.
Tarinan epäkohdat havaitsi Listablogia pitkään kirjoittanut Timo Pennanen. Mikan faijan BMW julkaistiin kesällä 2000. Suomipopiksi myöhemmin muuttuneen Star FM:n soittolistalle kappale päätyi kuitenkin paljon myöhemmin. Pennanen on blogiinsa nostanut Star FM:n soittolistan helmikuulta 2001, ja siellä kappale todellakin oli kolmanneksi soitetuimpana."
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/bf559a3f-5070-44b9-8e77-ca6e48…
Kommentit (22)
Jotenkin tosi luihu tyyppi koko Anssi.
Mitäpä väliä. Mikan faijalla oli kuitenkin se BMW.
En tajunnut kuvauksen perusteella, mikä tässä nyt oli se vale? väärä vuosiluku vai mikä?
ei, en klikkaile linkkejä, joten en ala asiaa sieltä kaivamaan.
Oikeesti, kuka pönttö takertuu johonkin vuosilukuun tällaisessa asiassa, milloin joku poppibiisi on julkaistu tai tullut sukseeksi. Ehkä maailmassa on merkittävämpiäkin vuosilukuja ja päivämääriä?
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä väliä. Mikan faijalla oli kuitenkin se BMW.
Ja se oli hieno auto!
Radiomafia soitti BMW.
Nelosmafia jyrää nykyään.
Oli jotenkin sekavasti kirjoitettu tai sitten keskittymiskykyni on surkea. Mutta oliko tässä nyt varmasti tahallaan valehdeltu vai saattoiko vain mennä eri muistoja sekaisin?
Anssi on kertonut tuota juttua parikymmentä vuotta.
Oli vanha stoori jo 2000-luvun alkupuolella.
Käsikirjoitettua shaibaahan tuo on muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti, kuka pönttö takertuu johonkin vuosilukuun tällaisessa asiassa, milloin joku poppibiisi on julkaistu tai tullut sukseeksi. Ehkä maailmassa on merkittävämpiäkin vuosilukuja ja päivämääriä?
No tässä asiassa, kun puhutaan biiseistä, uran alkamisesta ja päivämääristäkin, on se aika oleellista. Onhan sillä nyt merkitystä minä vuonna joku nousee noille hittilistoille. Voi verrata muihinkin biiseihin ja aikaan.
Mikä sut nosti pinnalle ja milloin? kysytään. Kannattais varmaan tarkastaa asia, ennen kuin sepittelee jotain keksittyä. Pian paljastuu, että koko biisi on plagiaatti? Mulle ainakin jäi mieleen aikoinaan, kun jätti vaimonsa tuosta noin vain. Oli varmaan pitempäänkin pettänyt. Luihun oloinen.
Radio Suomipop aloitti 2001, sitä edeltänyt Star FM ei keskittynyt suomalaiseen musiikkiin, eikä se kauheasti erottunut muista silloisista "nuorekkaista" radiokanavista. Suuremmat kuuntelijaluvut tulivat vasta sitten, kun se muutettiin Radio Suomipopiksi. Se ei varmaankaan voi olla totta, että Kelan läpimurto olisi jotenkin ollut tuon kanavan ansiota, mutta ehkä se laittoi vähän pökköä pesään Nummela-albumin myyntiin sitten.
Anssi Kelan facebook-sivustolla on asiasta hyvä keskustelu johon osallistuu muun muassa Anssin silloisen levy-yhtiön promoottori.
Ohjelmassa ei edes väitetty että Star FM/ Suomipop olisi ollut ensimmäinen jolla biisi olisi soinut. Siellä kerrottiin että se oli se joka toi Anssin suuren yleisön tietoisuuteen. Vielä nykyäänkin on paljon artisteja joiden musiikki soi marginaaliradioissa, näiden kuitenkaan vielä tekemättä läpimurtoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti, kuka pönttö takertuu johonkin vuosilukuun tällaisessa asiassa, milloin joku poppibiisi on julkaistu tai tullut sukseeksi. Ehkä maailmassa on merkittävämpiäkin vuosilukuja ja päivämääriä?
No tässä asiassa, kun puhutaan biiseistä, uran alkamisesta ja päivämääristäkin, on se aika oleellista. Onhan sillä nyt merkitystä minä vuonna joku nousee noille hittilistoille. Voi verrata muihinkin biiseihin ja aikaan.
Mikä sut nosti pinnalle ja milloin? kysytään. Kannattais varmaan tarkastaa asia, ennen kuin sepittelee jotain keksittyä. Pian paljastuu, että koko biisi on plagiaatti? Mulle ainakin jäi mieleen aikoinaan, kun jätti vaimonsa tuosta noin vain. Oli varmaan pitempäänkin pettänyt. Luihun oloinen.
No mitä ihmettä joku vaimon jättäminen tähän vielä kuuluu? Se on hänen yksityiselämää. Ja musa on musaa ja päivämäärät päivämääriä. omg
Anssi kertoi ohjelmassa, että ”tarina menee näin”.
Kuulijan päässä on vikaa, jos otti kaiken niin, että ”tarina” on absoluuttisen totta.
On täysin mahdollista, että Kela vain muisti asian väärin eikä valehdellut tahallisesti. Hän kuitenkin muisteli noin kahdenkymmenen vuoden takaisia asioita. Kukaan ei muista kovinkaan yksityiskohtaisesti noin vanhoja juttuja. Valemuistotkin sekoittavat asioita.
Kela kiistää Facebook-vastineessa valehdelleensa Vain elämää -ohjelmassa:
– Hän (Räsänen) kaivaa esiin todistusaineistoa sille, että kappale on aikaisemmin soinut muillakin kanavilla, ja vihjaa, että valahtelen asiasta, koska olen nykyisin Kaiku Recordsin artisti, jonka omistaa sama Sanoma media kuin Radio Suomipopinkin. Sanoma omistaa myös Vain elämää -ohjelmaa esittävän Nelosen, joten toki tässä on salaliitto, Kela kirjoittaa pitkässä postauksessaan.
Laulaja kertoo, että ohjelmassa nähty katkelma on leikattu monituntisesta taustahaastattelusta, jossa hän puhuu urastaan kappaleidensa kautta.
– Olen kertonut vuosien varrella tuota samaa Suomipop-tarinaa monesti aiemminkin – jo vuosia ennen kuin oli pienintäkään tietoa siitä, että tulisin joskus levyttämään yhtiölle, joka kuuluu samaan konserniin kyseisen radiokanavan kanssa. Itse asiassa tismalleen sama tarina löytyy jo vuonna 2017 julkaistusta Kosketusetäisyydellä-kirjasta, sivulta 34.
Kiitos tiedosta. On tärkeää, että julkisuuden henkilöt ja mediapersoonat ovat rehellisiä ja avoimia tarinoissaan. Jos tämä tieto pitää paikkansa, Anssi Kelan olisi hyvä selventää tilannetta ja korjata aiemmin esittämäänsä tarinaa. Luotettavuus ja totuudenmukaisuus ovat tärkeitä arvoja viihdeteollisuudessa.
Sen leipää syöt, kenen lauluja laulat.